Vihaan

Painukaa ateistit jonnekin autiolle saarelle asumaan ja jättäkää meidät kunnon ihmiset rauhaan. Oksettaa ajatellakaan millaisia saastoja ateistit ovat.

Ateistit ovat tekopyhiä paskoja jokainen. Suksikaa hornan kuuseen ja antakaa meidän uskisten palvoa millaista jumalaa huvittaa, olkoonkin ettei mitään jumalia ole olemassakaan mutta se ei tarkoita etteikö niitä voisi silti palvoa!

Lähtekää litomaan.
13478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Oiekaen krijoitus ei kuulu USKOVAISEN paheisiin.
-Koska AAPINEN ei ole Raamattu, ensaa lukea sitä.

Siksi olen niin älykäs, että jaoin jo 2 sanaisen lauseeni nimeksenikin.

Olen uskovainen,ja minulla ei ole muuta nimeä, kuin "ateisteja." Jeesus-uskossa oman personan pitäminen, on kielettyä.

Käyttäkjä Savonarola on Idollini, hänelläkään eio ole raamatun ulkopruolista perunaa.

Olen vain VIHAUSKOVAINEN, kosak en saa pitää edes nenäliinää, koska se on vastoin lakia, olisi sinlloin ällö, materalistinisti.

KIIIK!

Äänestä
  • johtuu että seurassa näkemys tiivistyy?

    Äänestä

...sitä, että minussa on niin paljon inhimillisiä vihan tunteita. En aina osaa välittää Jumalani rakkautta toisia ihmisiä kohtaan. Näin sitten estän Jumalan rakkauden vaikutusta ja leviämistä kansan keskuudessa.

Vihaan sitä, että en aina OSAA ja aina en haluakaan rakastaa niitä, jotka eivät ole minulle ystävällisiä. Minussa, se on minun lihassani ei asu Jumalan kirkkaus niin voimallisena, että voisin olla välittämässä rakkauden sanomaa.

Vihaan sitä, että minussa on vihaa!

Äänestä

niin selvä trolli taas että, voisipa sanoa jotta hauska nähdä kuinka moni ja kuka haluaa mennä trollattavaksi :)

Äänestä
  • Etkö sä leiki meidän kanssa?

    Äänestä

Yks huono juttu. Lähetyssaarnaajat ja ristiretkeläiset tulevat kumminkin perässä. Mistäköhän löytyisi sellainen sopiva saariketju, jossa vois vaihtaa vaivattomasti asuinpakkaa aina tarpeen tullen?

Äänestä
  • edustalla voisi olla yksi vaihtoehto. Saariryhmän päiväpurjehtii parissa viikossa.

    Saaristomerellä on maailman eniten saaria, mutta siellä evlutku valvoo maalla, merellä ja ilmassa.

    Äänestä

Uskiksia vihataan kyllä kansan keskuudessa 100x enemmin. Te olette saastainen, tungetteleva ja tekopyhä pikkulahko. Mielisairauden tyyssija.

Vaikka yleisesti tunnen myötätuntoa henkisesi vajavaisia ja heidän omaisia kohtaan kohtaan, olette te ehdoton poikkeus.

Taitaisi jäädä melko pieni kourallinen ihmisiä tänne jos me kaikki kunnon ihmiset lähtisimme saarelle.

Ehkä tulevaisuudessa pääset laitoshoitoon.
Toivotan onnea elämään! :)

Äänestä

olen sitten sulle tehnyt?

Vaikka provohan tuo taas kerran oli..?

Kuka on kieltänyt mitään palvomasta(vaikka itse tietäisikin ettei palvottava ole olemassakaan??!)?

Palvo siellä komerossasi puolestani vaikka maalattua lentopalloa omasta puolestani...vai oliko sulla vaan huono päivä?

Sattuuhan niitä.

Äänestä

Lain turvin tulemme olemaan piikki teidän primitiivisessä lihassanne.

Äänestä

tai vapaa-ajattelija, kyllä selvästi näkee, että et ole kristitty.
Noin ei "huuda" yksikään armahdettu ja omat syntinsä anteeksisaanut ihminen. Älä viitsi pelleillä!

Äänestä
  • tai muu lahkolainen.
    Kyllä selvästi näkee ettet ole ihan terve.
    Noin ei puhu kukaan itsenäinesti ajatteleva ja tervemielinen henkilö.
    Älä oikesti viitsi pelleillä! Moni ymmärtäväinen ihminen varmaan kuuntelisi sinua jos sinä haluisit kertoa ongelmistasi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ateisteja. kirjoitti:

Painukaa ateistit jonnekin autiolle saarelle asumaan ja jättäkää meidät kunnon ihmiset rauhaan. Oksettaa ajatellakaan millaisia saastoja ateistit ovat.

Ateistit ovat tekopyhiä paskoja jokainen. Suksikaa hornan kuuseen ja antakaa meidän uskisten palvoa millaista jumalaa huvittaa, olkoonkin ettei mitään jumalia ole olemassakaan mutta se ei tarkoita etteikö niitä voisi silti palvoa!

Lähtekää litomaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu