siivousta

kaikki hössöttää joulusiivouksen tarpeellisuutta.
onko se nyt niin välttämätöntä tehdä joulusiivous, jos muutenkin siivoaa kämppää suht säännöllisesti ? minä en ainakaan tee yhtään ylimääräistä mokoman juhlan vuoksi.
mites teillä ?
7592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

paiskasin matot pihalle koska sattui tulemaan inspis. Olisin tehnyt sen mihin aikaan vuodesta tahansa, mutta yhtä hyvin voin kuluttaa joulun vaikka en jynssäisi ja harjaisi hiki päässä joka nurkkaa. En paista yhtään piparia enkä torttua ja possupalan saan lahjaksi, halusin tai en. :) Joululahjoja en ole ostanut valovuosiin enkä osta, puhumattakaan että tekisin sen velaksi ja makselisin niitä seuraavaan kesään.

Sen verran annan periksi että ripustan muutaman joulukoristeen sinne tänne, mutta viimeistään tapaninpäivänä nekin palaavat takaisin kaappiin. Näin sydämeeni joulun teen.

Äänestä

viikkosiivouksen teen, mutta koristelen kyllä jouluiseen asuun kotini. Joulun jälkeen parempi siivota perusteellisemmin :)

Äänestä

jolua varten koska muutenkin kämppä on joka päivä täysin siisti.

Äänestä

elämää suurempaa, mutta sellainen perussiivo pitää olla. Kuusi partsille ja koristelua kämpän puolelle. Kortteja en ole enää lähetellyt, tulee niitä silti vielä tännepäin. Lahjatkin ovat jääneet tosi vähiin, vaikka juuri äsken sain yhden.

Kyllä arjen katkaisu aina jotenkin palkitsee, mutta kohtuus riittää.

Äänestä

Jouluksi vain normaali viikkosiivous. Ei tarvitse vaihtaa hyllypapereita, pestä kattoja ja seiniä =)

Joulusiivousvinkki!

Leikkaa teepussi auki ja tyhjennä sisältö. Laita tilalle vaniljasokeria, kanelia tai piparkakkumaustetta. Niittaa tai teippaa pussi kiinni ja imaise imuriin. Ihana tuoksu valtaa kodin imuroidessa.

Äänestä

Tavalliset ruostumattomasta teräksestä valmistetut aterimet saat kirkkaiksi tällä vinkillä.

Laita teräskattilaan aterimet ja vettä niin paljon että peittyvät. Laita ruokasoodaa sekaan ainakin 5 ruokalusikallista, liota yön yli ja hankaa pehmeällä sienellä puhtaaksi. Huuhtele ja kuivaa. Kiiltävät kuin hopeat' käsittelyn jälkeen. Kattilan puhdistuu samalla.

Äänestä
  • Kumma kun eivät edes astianpesukoneessa tule nuo ruostumattomat keffelit kirkkaiksi. Kokeilen vihjettäsi heti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tarviiko ? kirjoitti:

kaikki hössöttää joulusiivouksen tarpeellisuutta.
onko se nyt niin välttämätöntä tehdä joulusiivous, jos muutenkin siivoaa kämppää suht säännöllisesti ? minä en ainakaan tee yhtään ylimääräistä mokoman juhlan vuoksi.
mites teillä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu