jauhatte jotain vanhaa ampuma juttua?
Vieläkö
te täällä
221271
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Verorahoista lähtee muutamia miljoonia Tuusulaan erikseen ja lisäksi kaikki muut miljoonat mitä tutkimuksiin valtakunnan tasolla menee.
Toivoa sopii että saamme asiallisen ja kaikenkattavan tukimustuloksen jokaiselta taholta.
Sekä tarvittavia toimenpiteitä, lakeja jne
koko yhteiskuntaamme.
Ei mikään toimikunta pysty lopullista totuutta selvittämään, se totuus kuoli Pekan mukana.
Mikään laki tms ei myöskään pysty vastaavaa estämään; aina löytyy jostain joku joka saa tarpeekseen (tai sekoaa) ja päättää ottaa radikaalit keinot käyttöön.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä etteikö tulisi tutkia perusteellisesti ja yrittää ennalta estää niin pitkälle kuin mahdollista. Väittäisin jopa että asioista puhuminen ja taustojen selvittäminen on osa sitä ehkäisytyötä.
Tämähän oli vasta toinen kerta koko Suomen kouluhistoriassa jostain 1850-luvulta alkaen.
Tässä keskustelussa saavat ahdistuneet ja kovia kokeneet ihmiset henkireiän purkaa lähinnä omaa pahaa oloaan! Parempi paikka olisi joku mielenterveyspalsta.
Olen seurannut ihan mielenkiinnosta näitä kirjoittajia; niitä on onneksi vain muutama tyyppi, jotka kirjoittavat useilla nimimerkeillä ja vastailevat omiin kysymyksiinsä.
koska pystyt selvittämään milloin anonyymi on sama tai eri ihminen:
"niitä on onneksi vain muutama tyyppi, jotka kirjoittavat useilla nimimerkeillä ja vastailevat omiin kysymyksiinsä"
Pystyykö valvojat siirtämään keskusteluketjua paikasta toiseen?
jotka aina ja aina seurailevat palstoja nimityksellä "ihan mielenkiinnosta". Keksi fiksumpi sanonta tavoillesi kuin tuo ihan mielenkiinto.
mielestäni myös täällä keskustelee väärät ihmiset. Mielenterveydestä kiinnostuneille parempi paikka olisi esimerkiksi
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&subcat=2977
Jätetään tämä keskustelualue Tuusulan asioista kiinnostuneille.
Millä kriteereillä sinä luokittelet ihmiset vääriksi ja oikeiksi ?
että juuri sinun tulisi kirjoitella tuonne mielenterveyspalstalle. Kirjoituksesi eivät liity mitenkään Tuusulaan - että sillei
kiusaamisesta.
Ilman tätä keskustelua palsta olisi tyhjä, niinkuin oli ennenkin, joten tuusulan asioista kiinnostuneet ovat vähissä.
Voit laittaa palstalle oman aloituksesi, jos jotain itseäsi kiinnostavaa tuusulalaisuutta keksit.
että murha ei vanhene koskaan! Paska, tässä maassa typerimmät jauhavat mitättömämpiäkin asioita vuosia - se on kai sen merkki että hullu ei kyllästy koskaan nauramaan samaa asiaa, viksumpi etsii jo uusia aiheita! Leksalle terveisii vaan, hyvin onnistuit!
Kyllä tämä kaikki tapahtui Tuusulassa, tarkemmin sanoen Jokelassa ja on mitä suurimmassa määrin Tuusulan asia.
Mene sinä vaikka Hesperiaan siivoojaksi kun niin ahkera olet mittailemaan toisten mielenterveyttä. No, siitä puhe, mistä puute.
S24 Laki&rikos-palstaa. Siellä jauhetaan jotain vanhaa telttamurhaa, joka tapahtui Bodomin järvellä vuonna 1960. Tyhmyys ei vanhene koskaan.
JUst niin..alkaa jo maistua puulta..tästä on tullut psykiatrin ikioma paskapalsta!
jokin erityinen omakohtainen syy, että asiasta puhumista välteltäisiin.
No eipä ole, mut ei samaa asiaa jaksa jauhaa kuukaudesta toiseen. Kyllästyminen tulee jokaiselle jossain vaihessa. Ei muuten mitään asiaa vastaan.
mielestä sit olla jokin omakohtainen syy jos on kyllästynyt siihen paskanjauhantaan ja huhujen levittämiseen, mitä täällä on saanut viime ajat lukea?Kaikenmaailman hihhulit jauhaa yhtä ja samaa..EVVK!!
Miksi sinäkin "just joo" sitten luuraat tällä palstalla jos tää sinua niin kyllästyttää. Vai eikö elämässäsi ole mitään muuta sisältöä?
Voi raukkis!
PAKKO lukea mitään. Voi olla poissa palstalta jos kerran ei vois vähempää kiinnostaa. Eikö?
Siinä samalla ku toiset tekee uuden vuoden lupauksia että lopettavat tupakoinnin, ja toiset yrittää päästä eroon peliriippuvuudesta, mitäs jos me kaikki yritettäis päästä eroon Tuusula-riippuvuudesta ;-D
Ei mummu eikä nuori mutta jotain siitä väliltä.
samaa mieltä, aletaan taas elämään elävien elämää ja annetaan haavojen arpeutua. Ei se tosiasia miksikään muutu
elää elävien elämää ja antaa haavojen arpeutua, mutta millä oikeudella sinä tulet tänne määräilemään muita. Muut elävät omaa elämäänsä ja antavat haavojensa arpeutua silloin kun se heille sopii.
Elä, mutta anna toistenkin elää.