Mikael Agricolan päätyö oli Uuden testamentin suomentaminen. Agricola teki selvän eron Raamatun tekstin ja selitysten välillä. Raamattu on hänen mukaansa Pyhän Hengen omia sanoja, selitykset ovat lisäyksiä ”selkeämmän ymmärryksen tähden”. Niinpä hän pyrki kääntämään Raamatun tekstin sanatarkasti, ja piti selitykset erillään muokaten niitä vapaammin. Näin kertoo Simo Heininen tämän Agricola-juhlavuoden pääteoksessa, uskonpuhdistajamme elämäkerrassa.
Me juhlimme Agricolaa emmekä välitä hänen asenteestaan ja käännösperiaatteistaan. Viimeisin kirkkoraamattu on käännetty päinvastaisilla periaatteilla kuin ensimmäinen Uusi testamenttimme. Me emme ole kunnioittaneet alkutekstiä Jumalan sanoina, vaan olemme muokanneet käännöksen omien ajatustemme mukaan ja ympänneet sen täyteen selityksiämme.
Uudessa kirkkoraamatussa on keskiajan henkeä. Keskiajalla Raamatun teksti oli latinaksi ja papit selittivät sitä saarnoissaan kansalle. Kansa ei itse päässyt tutkimaan Jumalan sanaa. Uskonpuhdistuksen pääperiaate oli, että Raamattu tulee kääntää kullekin kielelle niin, että kansa voi sitä itse tutkia. Ei olla pappien selitysten varassa.
Nykyinen kirkkoraamattu on täynnä pappien selityksiä. Tulkintoja ja virheitä on vilisemällä. Kansa ei taaskaan pääse tutkimaan, mitä Jumala itse sanoo.
Meille on korostettu, että käännökseen on välttämätöntä sisällyttää selittämistä, ymmärtämisen vuoksi. Kummallista, että kuitenkin juhlimme Agricolaa, vaikka hän piti tärkeänä säilyttää käännöksessä alkuperäinen sanoma sellaisenaan. Kansan sivistystaso oli 1500-luvulla ratkaisevasti alhaisempi kuin nyt. Siltikään Agricola ei ympännyt selityksiä käännökseen. Hän oli täysi tomppeli meidän mittapuumme mukaan.
Ne, jotka tänä päivänä esittävät samoja raamatunkäännösperiaatteita kuin Agricola, nauretaan ulos käännöskomiteoista. Näin kävisi myös Agricolalle, jos hän eläisi meidän aikanamme.
Martti Päivänsalo
Laukaa
Me juhlimme Agricolaa emmekä välitä hänen asenteestaan ja käännösperiaatteistaan. Viimeisin kirkkoraamattu on käännetty päinvastaisilla periaatteilla kuin ensimmäinen Uusi testamenttimme. Me emme ole kunnioittaneet alkutekstiä Jumalan sanoina, vaan olemme muokanneet käännöksen omien ajatustemme mukaan ja ympänneet sen täyteen selityksiämme.
Uudessa kirkkoraamatussa on keskiajan henkeä. Keskiajalla Raamatun teksti oli latinaksi ja papit selittivät sitä saarnoissaan kansalle. Kansa ei itse päässyt tutkimaan Jumalan sanaa. Uskonpuhdistuksen pääperiaate oli, että Raamattu tulee kääntää kullekin kielelle niin, että kansa voi sitä itse tutkia. Ei olla pappien selitysten varassa.
Nykyinen kirkkoraamattu on täynnä pappien selityksiä. Tulkintoja ja virheitä on vilisemällä. Kansa ei taaskaan pääse tutkimaan, mitä Jumala itse sanoo.
Meille on korostettu, että käännökseen on välttämätöntä sisällyttää selittämistä, ymmärtämisen vuoksi. Kummallista, että kuitenkin juhlimme Agricolaa, vaikka hän piti tärkeänä säilyttää käännöksessä alkuperäinen sanoma sellaisenaan. Kansan sivistystaso oli 1500-luvulla ratkaisevasti alhaisempi kuin nyt. Siltikään Agricola ei ympännyt selityksiä käännökseen. Hän oli täysi tomppeli meidän mittapuumme mukaan.
Ne, jotka tänä päivänä esittävät samoja raamatunkäännösperiaatteita kuin Agricola, nauretaan ulos käännöskomiteoista. Näin kävisi myös Agricolalle, jos hän eläisi meidän aikanamme.
Martti Päivänsalo
Laukaa
Vastaukset 3
Vanhimmat
joka viimeksi nauraa! :)
Herra pilkkaa heitä.
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ps.2.html
Esimerkiksi uuden kirkkoraamatun virheellisyydestä otan kohdan jouluevankeliumista.
Uusi kirkkoraamattu sanoo: ”Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano.” (Luukas 2:1) Jo Agricola käänsi kohdan oikein: ”ette caiki mailma piti werolisexi laskettaman”.
Kohta on helppo kääntää sanatarkasti oikein. Maallikkokin osaa sen tehdä kreikan sanakirjan avulla. Tässä ei olekaan kysymys kääntäjän taidosta, vaan halusta lisätä omia tulkintoja tekstiin.
Historiallista dokumenttia on tietoisesti vääristelty. Rooman valtakunta oli maailmanvalta. Keisarin käsky kuului: ”kaik¬ki maailma”.
Oikean käännöksen äärellä voimme ajatella ensinnä¬kin, että keisari piti itseään maailman valtiaana. Hän halusi sanoa ”kaik¬ki maailma”. Lisäksi sanat ehkä viestivät tavoitteesta, että alueita tulee saada vallattua lisää. Koko maailma tulee saada hal¬lintaan. Suurvaltapolitiikkaa pelataan paljolti sanoilla tänäänkin. Sa¬noil¬¬la luodaan haluttavaa henkeä. Niillä valmistellaan maaperää, täs¬sä tapauksessa siis uusia valloitussotia tukevaa ilmapiiriä. Puhutaan jo valmiiksi siinä hengessä, että ollaan koko maailman valtiaita, vaikka ei vielä aivan oltaisikaan.
Keisarin ajattelun henki loistaa sanoista ”kaikki maailma”. Kun sanat on muutettu ”koko valtakunnaksi”, maailman valtias –asenne ja maailmaa valloittava halu ovat hävinneet tekstistä. Käännös on latistunut normaaliksi virkamääräykseksi.
Keisari harkitsi varmaan käskyn sanat huolellisesti. Näinhän diktaattorit ovat aina tehneet. Historian tutkimisen ja ymmä¬r¬tämisen ensimmäinen ehto on, että dokumenttiaineistoa ei vääristellä. Uuden kirkkoraamatun virhe on karkea. On tärkeää säilyttää sanamuodot alkutekstin mukaisina riippumatta siitä, onko teksti sataprosenttisesti totta vai ei. Tulkinnat jääkööt lukijoille ja saarnoihin.
Meille on opetettu, että sanatarkasta käännöksestä tulisi kapulakieltä, jota kukaan ei ymmärrä. Tämä esimerkki osoittaa, että tuollaiset puheet ovat pötyä. Niillä on luotu ilmapiiri suotuisaksi kääntäjille niin, että he ovat saaneet vapaat kädet itse tulkita tekstiä kulloinkin haluamaansa suuntaan. Kohdan pystyy kääntämään sanatarkasti aivan ymmärrettävällä suomella.
Martti Päivänsalo
Laukaa