adventtiliike olisi niin vahva ja yhtenäinen kuin se nyt on. Jeesus on pitänyt kansastaan hyvää huolta ja jokainen joka uskoo profetian hengen sanomaa ja tekee sen mukaan on turvassa eksytyksiltä. Yksinkertaista, mutta sellaista Jumalan rakkaus omiaan kohtaan on!
Ilmen Ellen Whitea ei
näkökanta
255
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei!
Satuitko muuten huomaamaan, että perustelusi (yhteneväisyys/vahvuus on hyvää sinänsä ja todistaa asian oikeutuksen)pätee aivan mihin hyvänsä liikkeeseen tai kirkkoon, jolla on ollut ajallista kestoa ja tämänpuoleista menestystä. Eli siis, kun sanot niin kuin sanot, pidän väitettäsi todistuksena mm. sen puolesta, että esimerkiksi katolinen kirkko on yhteneväisyytensä ja vahvuutensa vuoksi oikeassa. Näinhän sinun täytyy vilpittömästi ajatella, mikäli todella uskot perustelusi mukaisesti, vai sattuiko vain lipsahtamaan...?
on osoittanut yhtenäisyytensä ja vahvuutensa jo pari vuosituhatta. Kunhan adventtikirkkokin yltää samoille lukemille niin katsotaan taas sitten...