Sittenkin Jeesus

Niin monet kyseenalaistavat Jumalan ja Jeesuksen, mutta kuitenkin ovat halukkaita saamaan todisteita Jumalan ja Jeesuksen olemassa olosta. Todisteita on vaikka kuinka paljon, mutta suurin osa uskoo vasta sitten kun itse näkee tai kokee jotain yliluonnollista. Jos todella haluaa saada asian selville ehdottaisin että hiljentyisi omassa yksinäisyydessään ja nöyrtyisi ja rukoilisi Jumalalta sellaista merkkiä "että minä tietäisin että sinä todella olet olemassa". On monilla toiminut. Rukouksen pitää vaan tulla puhtaasta sydämestä. Kysyy rohkeutta nöyrtyä niellä oma ylpeytensä ja oma itsekkyytensä, ja kaikki eivät siihen kykene ennen kuin on todella hädässä, jossa kukaan muu ei enää voi auttaa kuin Jumala. Joskus se vaan voi olla liian myöhäistä.
11684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

No jaa... yksin Jumala pystyy ihmisen sydämen puhdistamaan, joten kyllä se rukous saa lähteä siitä tilasta missä ihminen on.


Jo se, että ihminen ylipäätään hakee apua Jumalalta, on Jumalan Hengen vaikuttama teko ihmisessä.

Hepr. 11:6 Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.

Kun käännyt Jumalan puoleen, se tarkoittaa, että tulet Hänen tykönsä. Ja Hän ei heitä ketään luotaan pois, joka hakee turvaa Hänestä.

Älä anna periksi. Paini "Jaakobin painia", kunnes aamu valkenee, eli sano Herralle: en päästä Sua ennenkuin mua käyt siunaamaan! (Vrt. 1.Moos.32:26)

Äänestä
  • "Jo se, että ihminen ylipäätään hakee apua Jumalalta, on Jumalan Hengen vaikuttama teko ihmisessä. "

    Ateisti joka huutaa Baalia avukseen on jo mielessään vakuuttunut, että Baalilta saattaa vastaus tulla.

    Jos Baal ei vastaakaan, johtuu se siitä, "ettei hän rukoillut Baalia täydestä sydämestään".


    Jos ateisti kysyisi apua kiveltä tai kannolta...kai hän olettaisi kiven tai kannon voivat ainakin teoriassa vastata?

    Äänestä

""Jos todella haluaa saada asian selville ehdottaisin että hiljentyisi omassa yksinäisyydessään ja nöyrtyisi ja rukoilisi Jumalalta sellaista merkkiä "että minä tietäisin että sinä todella olet olemassa". ""

Kyseessä on uskonto-syndrooma jossa henkilö voi kokea korvien välissä mitä vaan.

Äänestä

Kirjoitit juuri tyylipuhtaan kuvauksen itsesuggestiosta, jolla ihminen voi uskotella itselleen Allahin, Shivan, Krishnan, Zeuksen, Anubiksen, Thorin tai minkä tahansa jumalan olemassaolon - aivan kuten ihmiset ovat kautta vuosituhasien tehneet ja aivan kuten miljoonat Allahiin tai Krishnaan uskovat tekevät nykyäänkin. Mutta ei se Allah tai Krishna siitä sen todellisemmaksi silti muutu.

Äänestä

Olen lukenut tosikertomuksen kahdesta veljeksestä. He olivat 20-27 vuoden ikäisiä. Nuorempi veli tuli uskoon. Hän alkoi voimakkaasti todistamaan uskostaan vanhemmalle veljellen. Vanhempi veli oli ateisti eikä uskonut että Jumalaa oli edes olemassa saatikaan että Hänet voisi kohdata.
Kerran pojat olivat metsässä kävelemässä. Oli lämmin kesäpäivä. Aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta. Uskova veli saarnasi Jumalasta ja Jeesuksesta. Ateistiveli pani vastaan kovasti. Viimein ateisti hyppäsi ison kannon päälle kiukustuneena veljensä saarnaamisesta, nosti kädet ylös taivasta kohti ja huusi Jumalalle katse taivaaseen päin kohotettuna: "Jumala jos olet olemassa, hyppää alas ja tappele kuin mies". Silloin salama iski pilvettömältä taivaalta kantoon. Ateisti lensi selälleen mättään päälle. Hän ei vahingoittunut, mutta sai todisteen Jumalan olemassaolosta. Jumala ei hypännyt alas tappelemaan mutta antoi vähän esimakua voimastaan.

Jokin aika tämän jälkeen ateisti oli entinen ateisti ja saarnasi evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta.

Äänestä
  • sen salaman lähetti?
    Ukko, Tor, Zeus?

    Äänestä

  • Mikä tekee kertomuksesta toden?

    Äänestä

  • Kansakouluopettajani varoitti kiroilemasta:

    "Kerrankin eräs laskuvarjohyppääjä kirosi kun hänen laskuvarjonsa ei auennut. Hän kirosi todella raskaasti ja tästä suuttuneena Jumala rankaisi häntä ja hän meni maahan osuessaan ihan muusiksi."

    Eli siinä tarina kaikkinen todisteineen.

    En kysynyt oliko opettaja mukana tuolla hypyllä kun tiesi kuolleen ihmisen kironneen.

    Äänestä

Just niin. Arvaa olenko kuullut saman ennenkin?

"Rukoile Herralta merkkiä ja se tulee!"

"Ai ei tullut?"

"Rukoilit väärin." "Et rukoillut täydestä sydämestäsi."


Toisin kuin tavaratalon palautustiskillä tässä vika on aina asiakkaassa. Ei rahoja takaisin, vaikkei tuote toiminutkaan.

Äänestä

Aikoinaan oli heikko tilanne elämässä, ja ajattelin uskovaisten kehoituksesta pyytää Jumalaa apuun. Ristin käteni, suljin silmäni, nöyristyin täysin ja pyysin vilpittömästi Jumalaa auttamaan minua ja antamaan minulle uskon häneen. Ei kuulunut vastausta eikä tuntunut rakkautta. Olo oli aivan yhtä kauhea ja voimaton kuin aiemminki. Voisin kuvitella Jumalan olevan hyvin raadollinen, mikäli hän arpoo sieluja taivaaseen tai helvettiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


uudesti syntynyt kirjoitti:

Niin monet kyseenalaistavat Jumalan ja Jeesuksen, mutta kuitenkin ovat halukkaita saamaan todisteita Jumalan ja Jeesuksen olemassa olosta. Todisteita on vaikka kuinka paljon, mutta suurin osa uskoo vasta sitten kun itse näkee tai kokee jotain yliluonnollista. Jos todella haluaa saada asian selville ehdottaisin että hiljentyisi omassa yksinäisyydessään ja nöyrtyisi ja rukoilisi Jumalalta sellaista merkkiä "että minä tietäisin että sinä todella olet olemassa". On monilla toiminut. Rukouksen pitää vaan tulla puhtaasta sydämestä. Kysyy rohkeutta nöyrtyä niellä oma ylpeytensä ja oma itsekkyytensä, ja kaikki eivät siihen kykene ennen kuin on todella hädässä, jossa kukaan muu ei enää voi auttaa kuin Jumala. Joskus se vaan voi olla liian myöhäistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu