Toivon, että vuonna 2008 kirkko saadaan puhdistettua sitä hajottavasta aineksesta eli naispappeuden vastustajista. Toivon, että vastustajat löytävät kaltaisensa eivätkä enää riko Suomen ev.lut. kirkon rauhaa. Toivon myös, että tämän jälkeen vastustajat lopettavat ahdistelunsa ja tyytyvät samankaltaistensa seuraan. Silloin kaikilla on rauha ja ihmisillä hyvä tahto.
Muuta en pyydä.
Muuta en pyydä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
minäkin voin yhtyä. On ollut hyvin ikävä lukea syrjintätapauksista kirkossa. Toivon, ettei ensi vuonna kukaan enää joudu työtä tehdessään eikä muulloinkaan syrjinnän kohteeksi. Toivon, että tähänastiset syrjijät pyrkivät ensi vuonna toimimaan niin, että eivät enää koskaan tule aiheuttaneeksi millään perusteella syrjimistilannetta. Olkoon ensi vuosi syrjinnästä vapaa vuosi.