Diana

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1468086

Diana epäili, että Charles aikoo murhata hänet. Luultavasti D oli vähän vainoharhainen, tai mistä sitä ikinä tietää.

Tämäkin on ihan loputon oikeudenkäynti. Minä luulen, että ikinä ei saada selville, mitä oikeasti tapahtui. Ainakin tästä saadaan vuositolkulla tehtyä uutisia, uutisia ja uutisia.
4527276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Kyllä historian törkeimmistä käänteistä tiedetään niin Suomen asioissa kuin ulkomaankin asioissa.

Ne ovat niitä "valtion salaisuuksia" muun muassa.

Eihän Jäättenmäenkään painostaminen eroon ollut mikään demokratian riemuvoitto...

Äänestä
  • olin pariisissa 97 vuonna elokuussa ja kaytiin dianan kuolinpaikalla, ainaskin ranskalaiset hoitivat hyvin ns. puhdistuksen. ei ollut mitaan seuraavana paivana alan paikalla, muutama kukka vain, mika kuului kadun kuvaan.kunnioitan tata sairaanhoitajaa ja hanen ajatuksiaan, mutta eihan prinsessojen arabirakastajia tarvi kehua liikaa taalla tai itse hanta. turhaan taas pyhimys tehty, ymmarran etta hieno tavallinen erehtyvainen ihminen, kuin esim sina tai mina. tunnustan sen etta olen erehtyvainen, mutten ole pyhimys lahellekkaan, vaikka elatan useampaa perhetta maailmalla

    Äänestä

Diana kirjeessään kirjoitti, että hänen autoaan tehdään vaaralliseksi tms.

Mistä ihmeestä Diana osasi ennustaa kuolemansa että kuolee juuri liikenneonnettomuudessa?

- minä epäilen että autoa käpelöitiin.

Äänestä
  • Kyllä kansa tietää että (autossa taka penkillä häpelöitiin ja käpelöittiin .)

    Äänestä

  • Eikös tuollaisissa tapauksissa onnettomuuslauta kunta tutki asiat. Että johtuiko tapahtuma teknisestä viasta tai sabotaasista tms.

    Äänestä

  • NÄIN ON kirjoitti:

    Kyllä kansa tietää että (autossa taka penkillä häpelöitiin ja käpelöittiin .)

    kyllä sringit silmillä on hankala pysyä tiellä

    Äänestä

  • tutkittavaksi kirjoitti:

    Eikös tuollaisissa tapauksissa onnettomuuslauta kunta tutki asiat. Että johtuiko tapahtuma teknisestä viasta tai sabotaasista tms.

    Sivuhuomautuksena; onnettomuuslautakunta on yksi sana.
    Suomen kielessä yhdyssanat kirjoitetaan yhteen.

    Äänestä

  • autoa on käpälöity..

    on kummallista kun vuosisadan onnettomuudesta ei saa vieläkään tietoa:Onnettomuuslautakunnalta.

    Miksi näinkin arvokasta lastia >>princess DII kahden pojan äitiä viedään humalaisen kuljettajan kyydissä hotellista yöpuulle ? WHY?
    Jotain on jäänyt puuttumaan.
    Joulunrauhaa! Uutta vuotta toivottaa - - F.Dostojevskaja

    Äänestä

käsialaa. Tuo on väärennös koko kirje. Kaikkea ne sairaspäät keksiikin pitääkseen elossa jo menneen ja unohdetun Diana -myytin.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä, tuo ei ole Dianan käsialaa. Dianalla on paljon kulmikkaampi käsiala, kuten niissä lukuisissa kirjeissä, jotka hän minulle lähetti.

    Äänestä

Voi jumanlavitsa sentään. Ensinnäkin en tule
koskaan käsittämään, että mikä vatun hattu siinä
Dianassa on tai oli niin erikoista. Se on mie-
lestäni niin rumakin ja hissukan oloinen. Joo,
ja koittakaa jo hyvät ihmiset käsittää, että se
koko kuningasperhe on pelkästään lauma juoruleh-
tiä varten luotuja hahmoja, niin kuin suurin osa
kaikista muistakin julkkiksista. Samalla lailla
on nämä kaikki suuryritysten johtajat pelkkiä
juorulehtien ja televisio-ohjelmien juoksupoikia,
rekan keulilla keikkuvia Michelin-ukkoja, mas-
kotteja. Olen sata varma, että nämä juorulehti-
talot ovat avustaneet monia talousvaikeuksissa
olevia yrityksiä, vastineeksi siitä, että yrityk-
sen johtokunta juoksee niiden pillin mukaan.

Äänestä
  • Heip!

    Olen erittäin samaa mieltä.

    Piste.

    Äänestä

  • täällä tietää millaista oli Dianan käsiala?
    Tuskin olitte mitään kirjekavereita?

    Äänestä

  • Vitustako kirjoitti:

    täällä tietää millaista oli Dianan käsiala?
    Tuskin olitte mitään kirjekavereita?

    kaikille Lontoon kävijöille hyvin tunnetusta paikasta, missä on esillä muutakin "Daiannadaiseria" kenkien koroista huulikiiltoihin ja hatuista huttuihin. Tuota esillä olevaa kirjeen tynkää ei ole Diana kirjoittanut, ei ikä vitun päivänä. Se on väärennös. Piste.
    Nimimerkki: 100 matkaa Londoniin.

    Äänestä

Ei luulis pahinta juoruämmääkään enää nää turhat jutut kiinnostavan, mutta aina teitä nuijia piisaa...

Äänestä

Kylmän kalsean omituisen oloisia koko porukka, paitsi Dianan pojat.

Uskon, että murhattiin. Tulevalle kuninkaalle tulevat muslimisisarpuolet eivät sopineet etikettiin. Eikö Diana ollut raskaanakin.

Äänestä
  • idiootit kehittelee jonku mitättömän horpan takia hirveitä salaliittoja.

    Äänestä

  • Minä, juuri minä olen narsistinen persoona Torniojokilaaksosta. Joo, olen ruotsalaismielinen se myönnetäköön. Onhan suvussani monia lapsia, joilla ei ole samannälöistä isää..

    Itse olen erikoinen tapaus. Tiedän kaikesta kaiken. On sitten kyse Big Brothersista, sodankäynnistä ja symboleista, Englannin hovista saati mistä muusta tahansa. Mikäli joillakin on joku epäselvä asia mielessään, koskee se mitä tahansa, tiedän sen. Jos en tiedä, luulen tietäväni (yleensä oletan kaiken, en tiedä edes isääni!).

    LEPO!

    JATKAKAA!!

    Äänestä

  • Akka Pohjalla kirjoitti:

    Minä, juuri minä olen narsistinen persoona Torniojokilaaksosta. Joo, olen ruotsalaismielinen se myönnetäköön. Onhan suvussani monia lapsia, joilla ei ole samannälöistä isää..

    Itse olen erikoinen tapaus. Tiedän kaikesta kaiken. On sitten kyse Big Brothersista, sodankäynnistä ja symboleista, Englannin hovista saati mistä muusta tahansa. Mikäli joillakin on joku epäselvä asia mielessään, koskee se mitä tahansa, tiedän sen. Jos en tiedä, luulen tietäväni (yleensä oletan kaiken, en tiedä edes isääni!).

    LEPO!

    JATKAKAA!!

    enemmän pihalla?

    Äänestä

  • kahdesta on kirjoitti:

    enemmän pihalla?

    Mutta kaksi eri persoonaa, vaikee tajuta. itse juttelen monesti itseni kanssa. Kasvattavaa ja oppii lisää.

    Äänestä

  • Joo olen samaa mieltä että Diana murhattiin ja pojat ovat saaneet kärsiä paljon uskon et Dianan EX-Mies niin julma ole että olis sellaisia kirjeitä kirjoittanut olihan heillä pienet pojat

    Äänestä

  • Pohjan Akka on saanut viha"miehiä", mutta onneksi ystäviäkin aina Hangosta Petsamoon.

    Jotkut ottavat kaiken tosissaan. Eikö se olisi parempi rustata niitä haasteita polliisilaitokselle, jos on tullut loukatuksi. Mie olen oottani ko kuuta nousevaa, mutta ei ole yksikhän komea pollari ilmestyny ovele.

    Hyyää joulua Tussukoile sun muile etelän variksile. (Tosin luulen, että tuo häirikkö on kemi-palstalta, sama tollisko joka aiko viä työväentalon taakse ja ampua...passaa pruuvata).

    Sieläpä jolkkaroikhon.

    Joulua.

    Äänestä

  • koko klaani kun laitetaan ne litran pulloon.

    Äänestä

  • Hullu sie oot Pohojan Akka, mutta niin penteleen kliffalla tavalla! Jatka vaan sammoo rattoo!

    Äänestä

  • kiristäkää foliolakkia uunot kirjoitti:

    idiootit kehittelee jonku mitättömän horpan takia hirveitä salaliittoja.

    ovat varmaan kakkosena siina asiassa elikka tavaran jakamisessa. on normaalia etta engelmanni sairaanhoitsu antaa tavaraa arabille.ehka tama salaliitto viela jatkunee...
    ei ikina teda, niin sulkeutunut tama amma oli kuitenkin. ehka silla arabilla on iso dick. englantilaista ammasista ei pida tehda marttyyreita ihan heti

    Äänestä

Uutisia ei ole myoskaan etta lahi idassa(israel, irak,libanon) tapellaan, uutinen olisi etta siella ei tapella.

Siksi kehotankin mediaa olemaan julkaisematta noita epa-uutisia,jakertomaan oikeasti uusista asioista. Nain paastaisiin eroon turhan paskan jauhamisesta mediassa, hermo lepaisi ja sivistyisimme.

Äänestä

kuten WTC-sisäpiirijuoni ja Kennedyn murhasalaliitto. Todisteita on kaikista näistä ihan raskauttavasti. Ja lopullinen vastuu siitä mihin uskoo jää kullekin itselleen. Joku uskoo johonkin tai joihinkin näistä fanaattisesti ja toivoo pahaa ihmisille jotka eivät usko samoin kuten hän, ja joku taasen pitää jotakin/joitakin näistä pipipäiden foliopipo-juttuina ja toivoo niihin uskoville hoitoa mielisairaaloissa.

Kullekin makunsa mukaan.

Äänestä

"Minä luulen, että ikinä ei saada selville, mitä oikeasti tapahtui.... "

Ikinä saada selvillemitä oikeasti..??huh huh

On se kumma ellei ole vielä tähän päivään mennessä joku ole tuota vielä sisäistänyt mitä tapahtui.
No mutta kerrataan se vielä tietämättömille.
Kuski oli kännissä, liian kova vauhti(kuvitteli olevansa kuskien kuski jne..) that's it.

Äänestä
  • Kaikille ei ole luotu samaa kykyä kuin sinulla uskoa kaikkea mitä lehdis lukee.

    Tottakai olemme eri mieltä asiasta,ihmisen perusluonne kun vaatii kinastelemaan ja jokainenhan on konkari elämässä ja aina oikeassa;)

    Oma mielipiteeni on: Diana rakasti ihmisiä ja teki todella arvokasta työtä.Toivon teidänkin tekevän jotain siihen suuntaan nettiin arvostelun sijaan.

    kiitos

    Äänestä

Media vaan repii väkisin tyhjää kakkaa Dianajutusta.
Ei anna edes kuolleitten olla rauhassa.
Tässä näkee ettei se kunnioita edes kuolemaa.
Vaikka valehdellaan että saadaan juttuja lehtiin.
Kornia ja mautonta!

Äänestä
  • Dianan seurueella oli tuohon aikaan yksi maailman turvallisimmista autoista. Vauhti oli kova niin myös betonipalkki. Voimat olivat suuret ja turvavyö olisi saattanut pelastaa Dianan. On ihme, että hän pysyi elossa hetkenkin. Eikö siitä kolarista joku selvinnytkin. Normaalikokoisella autolla kaikki olisivat kuolleet todennäköisesti heti. Eli mielstäni kyseessä oli liikenneonnettomuus, joka johtui välinpitämättömyydestä. Auto oli kuljettajalle vieras ja isossa äänettömässä autossa ei tuntunut suurikaan nopeus miltään mutta fysiikan lait tulivat vastaan. Harmi juttu mutta turha sitä on kaivella-Diana on poissa ikuisesti vaikka joku salaliittoteoria joskus todeksi osoitettaisiin.

    Äänestä

DIANA RAUKKA TAI EI RAUKKA MUTTA OLEN SITÄ MIELTÄ ETTÄ KUOLEMA OLI JÄRJESTETTY JUTTU,MUUTEN CHARLES OLISI JÄÄNYT AINA DIIN VARJOON ,TAHTOISINPA OLLA ELLUN JA MUIDEN ASIANOMAISTEN OMATUNTO NIIN EIVÄT MINULTA RAUHAA SAISI, KÄVÄSIN LONTOOSSA KEVÄÄLLÄ JA MYÖS HARROLDSILLA JA SIELLÄ DI JA DODI OLI HYVIN ESILLÄ VOIMIA VAAN MUHAMEDILLE TAISTELUSSA OIKEUS VOITTAKOON.JA EI HÄN MUUTEN KÄVISI OIKEUTTA JOSEI TIETÄISI MITEN ASIAT ON MUTTA KUKAAN EI MYÖNNÄ SITÄ JA VARSINKAAN BRITTI HALLITUS ASIA PEITELLÄÄN VARMAAN LOPPUIÄKSI, SURULLISTA

Äänestä

Kyllä paparatsit tappoivat Maailman ihaninimman Ja kauniimman NAISEN.

Äänestä

Unessa olin Käpylässä, Shellin edessä. Katsoin YIT-talolle päin. Mustaa Kissaa ei vielä ollut. Sitten taivaalla ensin sinivalkoiset pitkänomiaset avaruusaluksen valot. Ihailin niitä. ne olivat taianomaiset. Sitten tuli näkyviin oranssin ja punaisen väriset valot. Ne olivat hiukan pyöreämmässä muodostelmassa. Sitten kallion päälle laskeutui alus. Se muistutti mikseripöytääni väreiltään. SE tuntui minulle läheiseltä. Sitten pelästyin. Valkeassa autossa oli pelottavia miehiä. Juoksin tieltä Shellille sisään. Sisällä oli myyjä, jonka vartalon näin. Edessäni oli hylly, josta otin kahta sipsipussia...

Äänestä

EHKÄ VAI EHKÄ TÄYSIN PARANOIDINEN SKITSOFRENIKKO,HYVI PYSTY SEN SALAMAAN JUOPPO JA HOLISTI MYÖS TEKI HIENOJA TEKOJA MÖMMÖISSÄÄN,TUSKIN TIESI MITÄ TEKI. OLIS NIIN LÄÄKKEISSÄ KOKO AJAN KATSOKAA DOKUMENTTEJA NIIN NÄETTE

Äänestä

Täysi huithapeli koko reuhake ämmä. Unohtakaa jo koko vouhotus tuosta epäkypsästä kuninkaallisesta naisesta joka harjoitti jopa julkisesti sitä maailman vanhinta ammattia.

Äänestä
  • Mieti jos kykenet ennenkuin kirjoitat. Tai sit jätä kirjoittamatta kokonaan.

    Äänestä

  • AJATTELEVA kirjoitti:

    Mieti jos kykenet ennenkuin kirjoitat. Tai sit jätä kirjoittamatta kokonaan.

    Turha ämmä minunkin mielestä. :P

    Äänestä

Tästä aiheesta näyttää tulevan loputon sampo medialle vatkattavaksi, montun pohjalta ei yleensä korjauksia asioihin juurikaan tehdä.

Saas nähdä kuinka paljon tulevaisuus tuo tullessaan eri spekulaatioiden pohjalta elokuvia, TV-sarjoja, kirjoja, ym huttua.

(Tässäpä kehittelin mielessä hyviä nimiä moisille mediapläjäyksille ;
- Maailman kalleinta lihaa.
- Korppikotkan kynsissä.
- Kruunu päässä, torttu jäässä.)

Pitäähän medialla joitakin "kestohittejä" lööppeihin olla mikäli aiheet muuten loppuu ja kassan pitää takoa aariaa päivästä toiseen, saarivaltiossa lehdet viedään käsistä heti kun aiheeseen liittyvää löytyy ja spekulaatiot saa taas siivet.

Äänestä

Yli kymmenen vuotta aikaa ja vielä pohditaan miten kuoli. Voi vittu, no kyllä se ainakin oikein kerjäämällä kerjäs murhatuksi tulemista. Ei kuningashuoneella ole varaa antaa jonkun kuninkaallisen heilua miten sattuun. Itse pidäån murhana, sama mitå muut uskoo. Ja ei tule totuus koskaan (ainakaan tämän sukupolven aikana) julkisesti ilmi...

Äänestä

suunniteltu teko, Illuminatin toimesta. Youtubesta löytyy David Icken paljastuksia asiasta.

Äänestä

Tässä on oikein esimerkki siitä miten raadoillakin voi tehdä rahaa ikuisuuksia ja ihmiset lukevat iltalehdistä aivan uskomattomia sekä ala-arvoisia roskajuttuja ja mielikuvituksellisia käänteitä jostain naurettavasta naisesta joka on noussut ns reittäpitkin julkisuuteen.
Antakaa vainajan olla nekrofilia ei ole kovin tervettä.

Äänestä

ns "murha" tapahtui aikoja sitten ! miksi sitä enää muistellaan :(/

Äänestä
  • saada kiinni. Murha ei vanhene koskaan.

    Äänestä

jo kymmenen vuotta. Vain kaikkein kritiikittömät monarkistit haluavat itsepäisesti yrittää selittää muuta. Mutta heillä on raha ja media puolellaan...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


murhattiin? kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1468086

Diana epäili, että Charles aikoo murhata hänet. Luultavasti D oli vähän vainoharhainen, tai mistä sitä ikinä tietää.

Tämäkin on ihan loputon oikeudenkäynti. Minä luulen, että ikinä ei saada selville, mitä oikeasti tapahtui. Ainakin tästä saadaan vuositolkulla tehtyä uutisia, uutisia ja uutisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu