komissio?

Mitenkäs siellä Lissabonissa sovittiinkaan mm komission tulevaisuudesta?
Pienennetäänkö komission kokoa ja menettääkö osa jäsenmaista oman komissaarinsa?

Jos näin on sovittu, mitä se merkitsee suomalaiselle kansalle EU:ssa?

Kun on niin laiskasti uutisoitu Lissabonista, niin hyvin vähän tällainen Mäntyharjun mummokin saa asioista tietää.
Onhan se hyvä, että saa edes kysyä netillä...tyytykäämme siihen.
Niin ja...
Mitenkäs se onkaan, tuossa alhaalla oli jonkinlainen linkki, jossa kerrottiin, että uudessa EU:n yhdysvalloissa ylimmän hierarkian toimijoita ei kansat enää edes saa valita...viitataan siihen, että EU ei olisikaan enemmän demokraattinen sen Lissabonin sopimuksen jälkeen, vaan jopa päinvastoin...kun sitä vajausta on jo ennenkin riittänyt.
Onko demokratia nyt sitten poliittisena "hyvänä aatteena" lopulta ihan konkreettisesti heitetty kaatopaikalle Lissabonissa?
3115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

eliitin etujen mukaista. Maailmalla kirjoitellaan kriittisemmin. Suomi on ollut valtaeliitin peukalon alla, vaan eipä ole enää. Kannatus ennätysalhaalla ja gallupit enää ainoa keino manipuloida.

Äänestä

Suomelta poistuu komissaari. Kansa joutuu odottamaan, kunnes Lissbonin sopimuksesta saadaan ns. kansan painos,jossa selitetään "Mitä se on", aivan kuin katekismuksessa.
Sopimus on niin vaikeaselkoinen, että sitä ymmärtää vain asiaan vihkiytynyt lakimies, kirjoitettiin lehdessä.

Äänestä
  • Eikös kuitenkin edellytetä että jokaisen jäsenmaan parlamentti myös hyväksyy Lissabonin sopimuksen?

    On todella outoa, jos lehdistö kuittaa sopimuksen viittaamalla juristeihin.

    Kansan on vaadittava selvyyttä ja keskusteltava.
    Kansan halveksunta alkaa yhä enemmän kehittää sekä Suomea että EU:ta fasistiseen suuntaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lissabonin sopimus kirjoitti:

Mitenkäs siellä Lissabonissa sovittiinkaan mm komission tulevaisuudesta?
Pienennetäänkö komission kokoa ja menettääkö osa jäsenmaista oman komissaarinsa?

Jos näin on sovittu, mitä se merkitsee suomalaiselle kansalle EU:ssa?

Kun on niin laiskasti uutisoitu Lissabonista, niin hyvin vähän tällainen Mäntyharjun mummokin saa asioista tietää.
Onhan se hyvä, että saa edes kysyä netillä...tyytykäämme siihen.
Niin ja...
Mitenkäs se onkaan, tuossa alhaalla oli jonkinlainen linkki, jossa kerrottiin, että uudessa EU:n yhdysvalloissa ylimmän hierarkian toimijoita ei kansat enää edes saa valita...viitataan siihen, että EU ei olisikaan enemmän demokraattinen sen Lissabonin sopimuksen jälkeen, vaan jopa päinvastoin...kun sitä vajausta on jo ennenkin riittänyt.
Onko demokratia nyt sitten poliittisena "hyvänä aatteena" lopulta ihan konkreettisesti heitetty kaatopaikalle Lissabonissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu