Hmmmm...Mistähän tän alottas.
On ollu hiukan ongelmia pari vuotta, ja kaikki sai alkunsa siitä kun mun paras ystävä kuoli.
Oli äkkikuolema, sellanen johon ei mitenkään voinu varautua.
Olin muutaman kuukauden ihan shokissa,ja jotenkin tavallaan elin "Oman pääni sisällä" luulin että oon jossain psykoosissa,mutta toimin kuitenkin ulkopuolisten mukaan ihan järkevästi.Pää oli vaan niin helvetin sekaisin.Koko ajan pukkas jotain ihan random ajatuksia,mielikuvia,täysin irrationaalisia ajatuksia joita yritin kaikinpuolin torjua ja välttää.Pelko oli koko ajan
läsnä...pelotti että tuun hulluks, tai että kun mun ystävä kuoli näin nuorena niin nyt on mun vuoro kuolla, ja että mulla ei ole elämää enää jäljellä.
Myöhemmin nää tunteet ja ajatukset hieman laimeni, mutta muutamia päätäsekottavia juttuja on jäänyt päälle...Tässä ihan muutama esimerkki :
Pakko-ajatuksia ja mielikuvia joita puskee tajuntaan koko ajan, ja ne on tosi ahdistavia.
Ne liittyy aina jotenkin maailmankaikkeuteen ja kuolemaan ja henkimaailman juttuihin.Enkä tiiä että mistä hitosta ne tulee.Siis kaikkee ihan hullua.just jotain mielikuvia että aluks on maapallo, jossa asumme...sitten kuva ikäänkuin zoomaantuu koko ajan poispäin ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu kunnes tajuan että ei helvetti tää ei lopu ikinä, sit havahdun että ei mun pidä ajatella tämmösiä asioita, mutta en saa ajatusta enää pois siitä vaikka miten yritän.Seurauksena paniikki.
Toinen asia: Yksinäinen olo.Tuntuu siltä että oon yksin tässä loputtomassa maailmankaikkeudessa.
Tiedän että en oo yksin,mutta miten voin olla varma että toisen ihmisen sisällä on myös ihminen,tai "sielu" tai mikälie,joka kokee asioita samalla tavalla sisällään kuin minä.Eli mistä tiedän että muut ihmiset ei oo pelkkää ulkokuorta?
Tää asia vaivaa tosi paljon ja mie haluun päästä tästä kysymyksestä eroon.Koska sisimmässäni tiedän että en ole yksin,mutta kun en voi olla varma.En voi olla mistään asiasta varma.Oonko ylipäätään ees olemassa,onko tätä maailmankaikkeutta olemassa?Mistä voin olla varma?En mistään.Epävarmuus on ja pysyy,jotenkin miun pitäs siihen tottuu että ei ahdistas.
Ja sit.Oon aika hyvin päässy muuten tosta ystävän kuolemasta yli,mutta se tuhos lopullisesti mun maailmankuvan.Kaikki mun aikasemmat uskomukset hajos pirstaleiks,sotkeutu keskenään,käänty ylösalas jne..Miten tästä eteenpäin...Oon käyny terapiassa kohta puol vuotta ja aika paljon oon saanu siellä puhuttuu asioita.Mutta tuntuu että ei
tähän lopullisesti auta mikään.Mun aivot on lopullisesti vammautunu.
Ja en tiedä kuuluuko tää varsinaisesti tänne Mitä Kuoleman Jälkeen-palstalle,mut en tienny minne muualle kirjottaa.
Ja pointtina on se että onko kukaan,kuka on kokenu läheisen traumaattisen äkkikuoleman,kokenu jotain vastaavaa kuin minä...Se tieto tekis hyvää koska en tunne ketään kenellä olis näin käyny.Tuntuu oudolta jos oon ainut ihminen joka kokee tämmöstä.
On ollu hiukan ongelmia pari vuotta, ja kaikki sai alkunsa siitä kun mun paras ystävä kuoli.
Oli äkkikuolema, sellanen johon ei mitenkään voinu varautua.
Olin muutaman kuukauden ihan shokissa,ja jotenkin tavallaan elin "Oman pääni sisällä" luulin että oon jossain psykoosissa,mutta toimin kuitenkin ulkopuolisten mukaan ihan järkevästi.Pää oli vaan niin helvetin sekaisin.Koko ajan pukkas jotain ihan random ajatuksia,mielikuvia,täysin irrationaalisia ajatuksia joita yritin kaikinpuolin torjua ja välttää.Pelko oli koko ajan
läsnä...pelotti että tuun hulluks, tai että kun mun ystävä kuoli näin nuorena niin nyt on mun vuoro kuolla, ja että mulla ei ole elämää enää jäljellä.
Myöhemmin nää tunteet ja ajatukset hieman laimeni, mutta muutamia päätäsekottavia juttuja on jäänyt päälle...Tässä ihan muutama esimerkki :
Pakko-ajatuksia ja mielikuvia joita puskee tajuntaan koko ajan, ja ne on tosi ahdistavia.
Ne liittyy aina jotenkin maailmankaikkeuteen ja kuolemaan ja henkimaailman juttuihin.Enkä tiiä että mistä hitosta ne tulee.Siis kaikkee ihan hullua.just jotain mielikuvia että aluks on maapallo, jossa asumme...sitten kuva ikäänkuin zoomaantuu koko ajan poispäin ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu kunnes tajuan että ei helvetti tää ei lopu ikinä, sit havahdun että ei mun pidä ajatella tämmösiä asioita, mutta en saa ajatusta enää pois siitä vaikka miten yritän.Seurauksena paniikki.
Toinen asia: Yksinäinen olo.Tuntuu siltä että oon yksin tässä loputtomassa maailmankaikkeudessa.
Tiedän että en oo yksin,mutta miten voin olla varma että toisen ihmisen sisällä on myös ihminen,tai "sielu" tai mikälie,joka kokee asioita samalla tavalla sisällään kuin minä.Eli mistä tiedän että muut ihmiset ei oo pelkkää ulkokuorta?
Tää asia vaivaa tosi paljon ja mie haluun päästä tästä kysymyksestä eroon.Koska sisimmässäni tiedän että en ole yksin,mutta kun en voi olla varma.En voi olla mistään asiasta varma.Oonko ylipäätään ees olemassa,onko tätä maailmankaikkeutta olemassa?Mistä voin olla varma?En mistään.Epävarmuus on ja pysyy,jotenkin miun pitäs siihen tottuu että ei ahdistas.
Ja sit.Oon aika hyvin päässy muuten tosta ystävän kuolemasta yli,mutta se tuhos lopullisesti mun maailmankuvan.Kaikki mun aikasemmat uskomukset hajos pirstaleiks,sotkeutu keskenään,käänty ylösalas jne..Miten tästä eteenpäin...Oon käyny terapiassa kohta puol vuotta ja aika paljon oon saanu siellä puhuttuu asioita.Mutta tuntuu että ei
tähän lopullisesti auta mikään.Mun aivot on lopullisesti vammautunu.
Ja en tiedä kuuluuko tää varsinaisesti tänne Mitä Kuoleman Jälkeen-palstalle,mut en tienny minne muualle kirjottaa.
Ja pointtina on se että onko kukaan,kuka on kokenu läheisen traumaattisen äkkikuoleman,kokenu jotain vastaavaa kuin minä...Se tieto tekis hyvää koska en tunne ketään kenellä olis näin käyny.Tuntuu oudolta jos oon ainut ihminen joka kokee tämmöstä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Moi.
Olisi ollut kiva tietää sinun ikäsi, koska sillä on mielestäni aika paljon merkitystä, koska eri ikäiset suhtautuu hieman eri tavalla erilaisiin asioihin.(kaikella kunnioituksella).
Olet ollut "yksin" kaiken tuon ajan??
Minun on vaikea edes ajatella tunteitasi.
Se, että näet itsesi lentävän avaruudessa, on ehkä Sinun korkeimman osasi projektiota, joka tulee läpi herkässä tilassa. Sinun "henkiminäsi".ehkä..
Älä ihmeessä nyt pelkää mitään, koska kaikella, kuten tälläkin, ON tietty tarkoitus, eli SE KAIKKI on sinun Omaksi parhaaksesi suunniteltu!!
S.O. Se on sitä karmavelkaa, jota me kaikki maksamme täällä ja ihan aiheesta, niin valitettavaa, kun se onkin.......
Todellakaan, me emme ole olleet täydellisiä aikojen kuluessa, kuten meidän olisi tullut olla...
Meillä kaikilla on hyvin paljon mietittävää omasta elämästämmekin.
Jaksamisiin..
On hyvä tehdä hyvää elämässä, mutta kukaan tai mikään ei siihen pakota eikä kohtalosi määräydy sen mukaan mitä teet.
Karma on mutta se ei tarkoita sitä että jos on paha niin saa siitä rangaistuksen. Karma on sama kuin kosminen laki tai atraktiolaki. Sama vetää samaa luokseen.
Tietysti jos on esim elänyt vaikka natsina ja vihannut muita ihmisrotuja niin voi syntyä vaikka juutalaiseksi. Mutta sitä ei kukaan muu pakota tekemään vaan ihan itse saa valita kokemuksensa maanpäällä. Itse ymmärtää että natsina elämisen jälkeen on aika järkevää kokea myös natsin vastakohtana eläminen.
Elämä ei ole kohtaloa vaan melkein täysin suunniteltua. Pienine mutkineen tietysti.
karmasta, vaikka lähinnä idän uskonnot käyttävät sanaa karma. Karma on sama kuin syyn ja seurauksen laki.
Kaikella on tarkoituksensa, ihmisillä jotka tulevat elämääsi, kaikilla teoillasi jne....
Syy ja seuraus, ajattelepa kuinka yksinkertaista loppujen lopuksi.
Kun teet hyvän teon - tulee se eneenpitkää myös hyvänä takaisin.
Kuitenkin kaikki hyvä täytyy tulla puhtaasti ja pyyteettömästi, koska muuten se on vain laskelmointia ja jos ihminen tekee laskelmoidusti "muka" hyviä tekoja - niin niitä ei lasketa!
Kaiken ydin on välittää (rakastaa) lähimmäisiämme (kaikkia ihmisiä) niinkuin rakastamme itseämme, eli kohtele muita niin kuin haluaisit heidän kohtelevan sinua.
Universaalinen syyn ja seurauksen laki on kaiken kattava, oikeudenmukainen, kaikkialla - kaiken aikaa.
..Universaalinen syyn ja seurauksen laki on kaiken kattava, oikeudenmukainen, kaikkialla - kaiken aikaa...=tajunta.
Ei mitään uutta buddhalaisuudessa..........
ei auta kuin Jeesus. tunnusta Hänelle syntisi ja syntisyytesi ja pyydä Häntä puhdistamaan kaikesta vääryydestä. Turvaudu Häneen kaikessa. Hän on uskon alkaja ja sen täyttäjä, luota Häneen. Hänen sallimattaan mitään tapahdu. Lue evankeliumia Johanneksen mukaan ja psalmeja rakentaaksesi perusturvallisuutta. Psalmi 91 on yksi parhaita. Hankkiudu paikkakuntasi ev.lut, helluntai-baptisti-tai vapaaseurakuntaan uskovien yhteyteen. (varo jehovalaisia, niitä jotka soittelevat ovikelloja usein pareittain.) Rukoilemme puolestasi.
älä mene vaan elä kokemuksesi niin kuin olet alunperin ne suunnitellut.
Minä varoisin kyllä kaikkia uskovaisia enkä vain Jehovan todistajia. :-) Mutta jokainen tekee niin kuin itse haluaa.
ole ainut ihminen tällä planeetalla, joka kuvailemiasi juttuja kokee. Eikä tämänkaltaisen ajattelun, ahdistuksen tai jopa paniikin laukaisijana tartte edes olla mitään kovin traumaattista tapahtumaa tai kokemustakaan.
Eiköhän meidän jokaisen päässä tai aivoissa välillä pyöri mitä eriskummallisempia ajatuksia. Ainut ero tässä kait sitten Sinun juttuun verrattuna on se, ettet vaan kykene suodattamaan näitä ajatuksiasi. Voisi kait melkeimpä ajatella, että tämä ikävä kokemus tai pikemminkin kokemuksen synnyttämä pelko on saanut Sinut haltuunsa.
Eli pelkäät kuolemaa. Mutta miksi sitä pitäisi pelätä? Tuo pelkohan on se syy, joka estää Sinua elämästä?!
Eikä meidän tartte aina ajatella kaikkea niin maailman laajuisesti tai syvällisesti. Vaikka syytä monessa asiassa olisikin. Välillä on hyvä sallia pelkästään itsekkäitä ajatuksia. Muutoinhan me koko porukka olisimme täynnä pelkkää ahdistusta.
Meistä kukaan voi olla täysin varma tästä elämisestä eikä varsinkaan kuoleman jälkeisestä. Eli samalla viivalla me näissä jutuissa ollaan.
Antaa Elämän vaan soljua!!