Evon koulukunnat

Kreationismipalstan moniosaajat eivät oikein ole itsekään osanneet selittää mitä evoluutio loppujen lopuksi heidän mielestään on ja miten se toimii.

Selitykseksi tarjotaan lausetta ”sopeutunein jää henkiin ja saa eniten jälkeläisiä”. Se on vaan äärimmäisen ympäripyöreä ja moniselitteinen lause ja on tulkittavissa kussakin maailmantilanteessa ja kulttuurissa miten kukin tahtoo ja mistä tulkinnasta on kulloinkin eniten etua. Onkin yleinen sanonta tieteessä, että kaava tai lauseke, joka selittää kaiken ei itseasiassa selitä yhtään mitään. Näinhän se onkin.

Juur tällä selitysten (lue: selittelyjen) moninaisuudella on palstalla vieraileva suomalainen 2000-luvun alun koulukunta yrittänyt epätoivon vimmalla torjua väitteet esim. bolsevismin ja natsismin tai henkisesti jälkeenjääneitten steriloinnin ja kuohinnan sekä evo-opin sukulaisuudesta. On tietenkin selvää, että nykymaailmassa ei ole poliittisista syistä mahdollista enää opettaa ihmiskunnan parantamista yhteiskuntaluokkia tai kokonaisia kansoja tai henkisesti jälkeenjääneitä hävittämällä.

Kuitenkin voidaan sanoa, että 1930-luvun ja sitä varhemmat evon tulkitsijat olivat aivan yhtä oikeassa kuin tämän päivän tulkitsijat. Kun sanotaan, että ”sopeutunein jää henkiin” niin mitä sopeutumista sillä oikestaan tarkoitetaan. Natsit tulkitsivat sitä niin, että kun esim. mustalaiset eivät sopeutuneet saksalaiseen elämänmuotoon niin heidät saattoi kaasuttaa. Sopeutumisestahan siinäkin oli kyse, eli millä te nyky-Suomen evolaiset todistatte, että natsit olivat väärässä.

Jo Nietzsche höperehti ennen lopullista sekoamistaan yli-ihmisestä. Siitä natsit ammensivat oppinsa ja myöskin siitä miten evo-opin mukaan nykyihminen hävitti huonommin sopeutuneen ja/tai vähemmän älykkään Neandertalin-ihmisen tieltään vallaten koko maapallon omaksi elintilakseen.

Mitä muuta natsien idänpolitiikka oli kuin saman taistelun jatkamista. ”Sopeutunein jää jne…” Uskon myös, että natsiajan ja bolsevismiajan tiedemiehet olivat kirjansa lukeneita ja aivan yhtä älykkäitä kuin nyky-Suomen evo-opettajat. Evo-opin tulkinnastahan loppujen lopuksi oli kysymys, ei itse opista. Oppi on niin moniselitteinen, että siitä löytää jokainen omaan korvasyyhyynsä sopivan tulkinnan ja sovelluksen. Ihan sen mukaan miten maailma kullakin hetkellä makaa ja mikä on poliittisesti korrektia ja mikä ei.

Evo-opissa on siis, kuten kaikissa tieteissä, aina ollut erilaisia koulukuntia ja tulkintoja. Ei pidä yrittää antaa sellaista mielikuvaa, että kaikki evo-opettajat opettavat kuten suomalainen koulukunta.
351486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Jumala on rakkaus ja rakkaus on sokea. Stevie Wonder on sokea, joten Stevie Wonder on Jumala.

Bullshit in, bullshit out.

Äänestä
  • mutta muutapa et taida osatakaan. Vai mites on.

    Äänestä

  • hevonpaskaa kirjoitti:

    mutta muutapa et taida osatakaan. Vai mites on.

    Osaan esimerkiksi latinaa:

    "ad hominem"

    Äänestä

osaakohan hanuri edes lukea...niin on soosia taas sössiny.....Ooooolkiiiiukkoooo...:) :) DDD

Äänestä

Tällä kohtaa näkee miten todella tieteellistä porukkaa ovat nuo kreationismin vastustajat. Heidän vastauksistaan suorastaan huokuu ja läpipaistaa syvä tieteellisyys mahtava inhimillinen viisaus.

Jatkakaa vaan samaan malliin, olette jo selkeästi niskan päällä. Perustelunne ovat ainakin tähän asti olleet täysin vastaanväittämättömiä. Kressuparat ovat jo ihan maahan lyötyjä teidän vankkojen argumenttienne edessä.

Äänestä
  • Pikku kreationistille tuli paha mieli, kun sen idioottimaisia sepustuksia ei kukaan jaksakaan ottaa vakavasti ja kommentoida ihan niin kuin niissä muka olisi jotain varteenotettavaa.

    Kasva aikuiseksi.

    Äänestä

  • itkettääkö kirjoitti:

    Pikku kreationistille tuli paha mieli, kun sen idioottimaisia sepustuksia ei kukaan jaksakaan ottaa vakavasti ja kommentoida ihan niin kuin niissä muka olisi jotain varteenotettavaa.

    Kasva aikuiseksi.

    jos olisin evouskova ja kovaa itkettäisikin.

    Häpeäisin tasoanne kaikkien evouskovien puolesta. Kylläpä onkin evon puolustaminen heikkolahjaisille uskottu.

    Äänestä

  • Ensimmäinen vastaaja summasi jo kirjoituksen koko sisällön lyhyesti ja ytimekkäästi. Kirjoituksessa ei vain ole mitään perustelun tai argumentoinnin arvoista, tämän näkemiseen ei tarvita tieteellistä näkemystä. Jos et ymmärrä hänen pointtiaan niin se ei ole meidän ongelma.

    Äänestä

  • blindspot? kirjoitti:

    Ensimmäinen vastaaja summasi jo kirjoituksen koko sisällön lyhyesti ja ytimekkäästi. Kirjoituksessa ei vain ole mitään perustelun tai argumentoinnin arvoista, tämän näkemiseen ei tarvita tieteellistä näkemystä. Jos et ymmärrä hänen pointtiaan niin se ei ole meidän ongelma.

    avausta tai et ole ymmärtävinäsi taikka et muuten vaan kykene siihen vastaamaan niin sehän on sinun ongelmasi.

    Äänestä

  • ymmärrä hanurin kirjoitti:

    avausta tai et ole ymmärtävinäsi taikka et muuten vaan kykene siihen vastaamaan niin sehän on sinun ongelmasi.

    heh vedit sitte jo tarhassa opitun "ite oot"-kortin esiin.

    Äänestä

Kun Nykyihminen hävittää neandertalit ja ottaa heidän maansa se on evoluutiota. Kun germaani menee itään ja yrittää hävittää slaavit ja ottaa heidän maansa niin se ei enää olekaan evoluutiota.

Selityksiä, please..

Äänestä
  • kun kumpikaan ei ole evoluutiota. Siks.

    Äänestä

  • pöö pöö pöö kirjoitti:

    kun kumpikaan ei ole evoluutiota. Siks.

    lyhyesti mitä on evoluutio elikkä miten se käytännössä tapahtuu. Miksi Nietse oli väärässä siinä mitä hän piti evoluutiona. Ei ehkä tuolla nimellä hän sitä toimintaansa kutsunut mut kuistenkin?

    Äänestä

  • 17 v. kirjoitti:

    Suotta nuori kyselet. Et vastausta saa koska sitä ei ole. Ei ole evoluutiota joten ei ole evoluutiomekanismiakaan.

    Lause "sopeutunein jää henkiin ja saa eniten jälkeläisiä" on kuten joogaajien mantra, jota kuuluu hokea mutta jota kukaan ei osaa selittää ja jota ei edes saa kysyä, uskoa vaan.

    Joku verbaalisesti lahjakas evouskova aina aika ajoin sitä yrittää, kulloinkin vallitsevan ajattelutavan mukaisesti. Yleensä poliittisia tuulia ensin haistellen. Eli evouskovat yrittävät olla niitä sopeutuneita, jotka nuoleskellen valtaapitäviä uskovat jäävänsä henkiin ja saavansa eniten jälkeläisiä.

    Ikävää mutta totta. Se juuri on se syy, joka selittää evouskovien raivon tälläkin keskustelulpalstalla. Ihminen raivostuu yleensä eniten silloin kun joku julkisesti osoittaa hänen olevan väärässä.

    Äänestä

torjuntavoitto, kun ei ollut kreationisteja jauhamassa paskaa.
Tällä asialla muuten ei ole mitään tekemistä evoluution kanssa, eikä maailmankaikkeus syntynyt 6000 vuotta sitten, tiedoksi vaan.

Äänestä
  • evoteorian vektori ja Talvisodan vektori...Tuskin tapaavat toisiaan edes äärettömyydessä paitsi...niin no joo, nythän on joulu...heh heee.. :), LOL, LOL...

    Äänestä

Oliko tämä väsätty tosissaan vai kieli poskessa? Aina ei näistä saa selvää...

Äänestä
  • ****Oliko tämä väsätty tosissaan vai kieli poskessa?***

    Viestissäsi oleva sana "tämä" viittaa ilmeisesti sinun omaan viestiisi. Joten vastaus on: kielen asentoa ei voi tietää kukaan muu kuin sinä itse...

    Äänestä

Hieman tuo viestin perimmäinen idea hukassa. Tarkoitatteko että evoluutio olisi rasismia, eugeniikkaa, natsismia? Karsimalla eitoivottuja ominaisuuksia, kannan vallitsevia ominaisuuksia voidaan muuttaa. Ihminenkin on vain osa luontoa, vaikka se niin ihmeelliseltä kuulostaakin. Asia nimeltä etiikka rajoittaa tuota ihmislajin oma-alotteista itsensä puhdistamista.. 2.maailmansodasta viel, että eikös viel niihiaikoihin amerikoissa ollut rotuerottelu käytössä?

Ja vääräuskoisen tappaminenhan ei ollut syntiä? Eikös nii lue jossain uskonnollisessa opuksessa..?

Äänestä
  • ***Tarkoitatteko että evoluutio olisi rasismia, eugeniikkaa, natsismia? Karsimalla ei-toivottuja ominaisuuksia, kannan vallitsevia ominaisuuksia voidaan muuttaa.***

    Eivät ne sinänsä ole evoluutiota vaan se on evoluution toteuttamista käytännössä, sanoisiko jouduttamista ja avittamista. Noissa mainitsemissasi toimitaan evon hengessä ja evon oppien mukaisesti, ihmisen järkeä hyväksi käyttäen ja lajia parantaen tai sen rappeutumista estäen.

    Tai kun eläinlauma valtaa toisen lauman reviirin väkivaltaa käyttäen niin sekin on ilman muuta evo-oppien mukaista kilpailua ja sitä miten vahvempi (sopeutuneempi) syrjäyttää huonomman yksilön/yksilöt ja jää jatkamaan lajin sukua. Ihmislauman vallatessa toisen ihmislauman reviirin on kyseessä aivan sama juttu kuin vaikkapa simpanssilaumojen reviirien valtauksissa.

    *****Asia nimeltä etiikka rajoittaa tuota ihmislajin oma-alotteista itsensä puhdistamista..***

    Niin, tai sanotaanko, että sen tietenkin pitäisi rajoittaa mutta kun kyseessä on joku Hitler/natsit tai Stalin yms.. vastaava kuuluisuus niin etiikkaa sovelletaan hyvin luovasti ja joustavasti oman "lajin" hyväksi huonommin sopeutuneita vastaan.

    ****2.maailmansodasta viel, että eikös viel niihiaikoihin amerikoissa ollut rotuerottelu käytössä?****

    Olet oikeassa, sitä samaa sekin oli. Lajin "rappeutumisen" (siis kuvitellun) estämistä, joka on ihan evon hengen mukaista. Lukisin siihen samaan myös poikkeavaan lapseen kohdistuvan koulukiusaamisen ja syrjinnän.

    Äänestä

  • Eivät evoluutioteoriat tarjoa ihmisille etiikkaa vaan lähinnä etikkaa. Nauttikaa siitä.

    Äänestä

  • tarjoaa... kirjoitti:

    Eivät evoluutioteoriat tarjoa ihmisille etiikkaa vaan lähinnä etikkaa. Nauttikaa siitä.

    kretinismi tarjoaa valheita ja vääristelyä, uhkauksia ja pelkoa.

    Evoluutioteoria tarjoaa vain parhaan selityksen nykyisin havaittavalle biodiversiteetille.

    Ja tiedäthän että siitä miten asiat ovat ei pitäisi vwetää johtopäätöstä sille miten niiden pitäisi olla.

    Äänestä

  • Pekka- kirjoitti:

    ****parhaan selityksen****

    No hyvä kun et sinäkään, vaikka evouskova oletkin, väitä että, "oikean selityksen". On sinussa edes hieman rehellisyyttä kun et evoteoriaa sentään oikeaksi väitä.

    Mutta olisiko jo korkea aika alkaa miettiä sinunkin oikeaa selitystä eikä vaan roikkua parhaassa väärässä selityksessä?

    Äänestä

  • Turpahaitari kirjoitti:

    minä kun elän toidellisuudessa ja olen sen verran nöyrä' että ymmärrän että emme vieläkään tiedä mistään lopullista totuutta.
    Toisin se on teidän uskovien norsunluutornissa jossa kaikki suuressa kirjassa oleva on lopullista totuutta, on se sitten ristiriidassa todellisuudne kanssa tai ei.
    Te elättekin omassa todellisuudessanne. Olkaa niin ystävällisiä sttä säästätte meidät harhoiltanne.

    Oikea selitys nyt näyttää nykytiedonb valossa olevan se mitä mieltä kirstityistä tiedemiehistäkin valtaosa on, evoluutioteoria.

    Ja vitun idiootti, ethän sinä ymmärrä, sillä klaikenlainen ymmärtäminen on kunnon hihhuleille kiellettyä. Omia aivoja ei saa missään nimessä käyttää.

    Olette oksettavia. Häpeän puolestanne, toitotatte kirjanne oppeja mutta ette kykene itse niitä millään tasolla toteuttamaan. Valhe ja vääristely on ohjenuoranne. Huijaus ja petos tapojanne.

    joka on enää mielenkiintoinen on että kuinka pitkälle kreationisti on valmis menemään:
    * Valehtelu - päivittäistä
    * Vääristely esim. tutkimustulosten osalta - lukemattomia.
    * Tappo - ks. aiempi aihe tällä palstalla

    Mikä on krationistin moraali? Eikös se jumala yrittänyt teille opettaa jotain?

    Äänestä

  • kysymy kirjoitti:

    Muista, että kaikki kirjoitustaito on alunperin lähtöisin pappien toimesta kuten myös opettaminenkin.

    Äänestä

  • muiestakee kirjoitti:

    Muista, että kaikki kirjoitustaito on alunperin lähtöisin pappien toimesta kuten myös opettaminenkin.

    Hoh hoh! Vai kirjoitustaito pappien keksintöä! Taisit ainakin itse lintsata koulusta. Muuten olisi tiennyt että sekä kirjoitustaito että opetus ovat paljon kristinuskoa vanhempia.

    Äänestä

  • itse.... kirjoitti:

    Hoh hoh! Vai kirjoitustaito pappien keksintöä! Taisit ainakin itse lintsata koulusta. Muuten olisi tiennyt että sekä kirjoitustaito että opetus ovat paljon kristinuskoa vanhempia.

    ****Taisit ainakin itse lintsata koulusta. Muuten olisi tiennyt että sekä kirjoitustaito että opetus ovat paljon kristinuskoa vanhempia.****

    Ovatpa tietosi tyypillisen evoilijan tietoja. Vai on Suomessa kirjoitustaito ja opetus paljon kristinuskoa vanhempia. Hah haaa... Tyypillisen evostelijan tietotaso sinulla näämmä.

    Minä kun väitän, että kristinusko tuli Suomeen jo 1000-luvulla ja joskus 1600-luvulla Kirkko alkoi opettaa suomalaisia lukemaan ja kirjoittamaan. Ja nimenomaan Kirkko eikä kukaan tai mikään muu.

    Mitäs tähän sanot?? Voitätkö, että jo ehkä 500-luvulla täällä kansa luki ja kirjoitti. Lukivatko ehkä metsissä Darwinin teoksia vai muinaissuomalaisetko ne ehkä peräti kirjoittivatkin? Darwin vain kopioi ja väitti omikseen...

    Te evoilijat olette sitten vekkulia väkeä.

    Äänestä

  • jan tietoja !!! kirjoitti:

    Te kreationistit olette sitten yksinkertaisia. Viittasinko missään/mitenkään Suomeen. No en. Viittasitko sinä mitenkään Suomeen edellisessä mailissa - no et. Väitteesi oli että kirjoitustaito ja opetus on pappien keksintöä. Tarkoitit siis että "Suomessa". Väitätkö siis että kirjoitustaito on keksitty Suomessa. Tiedoksesi että kirjoitustaitoa ei ole Suomessa eikä papiston toimesta yhtään missään.
    Esim. Wikipediasta http://en.wikipedia.org/wiki/Writing voi tarkastaa milloin kirjoitustaito on keksitty.
    Eli: tutkipa mikä on väittääsi ja pysy asiassa ja ennen kaikkea - ole looginen. Te ressukat olette kaikki yhtä yksinkertaisia. Kuin pässiä vetäisi ...

    Eiköhän se kirjoitustaito ole keksitty melekolailla aikaisemmin kuin kristinusko :)

    Ja kyllä, kansa täällä (ainakin fiksuin osa meistä) luki ja kirjoitti jo 500-luvulla. Suomalaiset ovat näet käyneet kauppaa ja ammoisina aikoina. Maastamme on löytynyt ikivanhoja hopearahoja ja arvoesineitä. Tokihan luku- ja kirjoitustaito levisivät maahamme kauppiaiden mukana?

    Ja muuten, kirkon intressi ei ollut opettaa ihmisiä lukemaan. Itse asiassa ei edes ymmärtämään raamatun höpötyksiä, luettiinhan saarnat uskonpuhdistukseen saakka latinaksi kuin mitkäkin noitamenot. Vain papit opetettiin ymmärtämään tätä mystistä kieltä.

    Tilanne muuttui 1600-luvulla, muttei siksi että kirkko niin olisi varsinaisesti halunnut vaan siksi että keksittiin kirjapainotekniikka ja lukemiset halpenivat! Näin ihmiset innostuivat lukutaidon opettelusta. Kirkko toki harrasti ankaraa sensuuria kirjojen suhteen. Kirjaroviot ovat kirkon keksintö.

    Tietämyksesi on raskaasti tavallisen peruskoulutietämyksen alapuolella. Näinkö teitä siellä lahkossanne aliarvioidaan, ei opeteteta edes perusasioita oikein?

    Äänestä

  • Kas näin kirjoitti:

    sen, että kirkko nimenomaan opetti Suomen kansan lukemaan, ei kukaan muu. Jos se ei ollut kirkko niin kerro kuka muu se oli, joka pakotti kovapäisimmätkin lukuopetukseen 1600-luvulla ja siitä eteenpäin.

    Natsit kiistää holocaustin ja sinä kiistät kirkon osuuden kansamme sivistämisessä koskapa se ei sovi sinun sairaalloiseen ideologiaasi. Eiks jeh, ookkin asia näinikkäästi?

    Valehtelusi ylettyy jo toisiin linnunratoihin asti, vailla vertaa. Mutta ei onnistu valehtelusi, katsos suomalaiset on aika sivistynyttä kansaa, jota pikkunilkit eivät ihan noin vaan pyöritä.

    Äänestä

  • jos kiistät kirjoitti:

    Tutkitaanpa alkuperäistä väitettä:

    ***
    Muista, että kaikki kirjoitustaito on alunperin lähtöisin pappien toimesta kuten myös opettaminenkin.
    ***

    Kaikki kirjoitustaito pappien toimesta: no ei ole.
    Kaikki opetus pappien toimesta: no ei ole.

    Perustelu: sekä kirjoitustaito että opetus on paljon vanhempaa perua kuin kristinusko. Ks. Wikipedia: http://en.wikipedia.org/wiki/Writing, jossa mm. todetaan kirjoitustaidon kehittyyneen tuhansia vuosia eaa.

    Äänestä

  • jos kiistät kirjoitti:

    sen, että kirkko nimenomaan opetti Suomen kansan lukemaan, ei kukaan muu. Jos se ei ollut kirkko niin kerro kuka muu se oli, joka pakotti kovapäisimmätkin lukuopetukseen 1600-luvulla ja siitä eteenpäin.

    Natsit kiistää holocaustin ja sinä kiistät kirkon osuuden kansamme sivistämisessä koskapa se ei sovi sinun sairaalloiseen ideologiaasi. Eiks jeh, ookkin asia näinikkäästi?

    Valehtelusi ylettyy jo toisiin linnunratoihin asti, vailla vertaa. Mutta ei onnistu valehtelusi, katsos suomalaiset on aika sivistynyttä kansaa, jota pikkunilkit eivät ihan noin vaan pyöritä.

    no, noita natsikeinoja taitavat kretiini-hihhulit pääasiassa käyttää. Tarkkaileppa mr Bushin hallinnon toimia viime aikoina.

    Sanoit alunperin: " Muista, että kaikki kirjoitustaito on alunperin lähtöisin pappien toimesta kuten myös opettaminenkin."

    Tuo ei päde yleisesti. Kuitenkin, kunnon kretiinin tavoin et voi myöntää virhettäsi vaan siirtelet maalitolppia kuten oppi-isiesi tapoihin kuuluu; vääristely, valehtelu, siinä ohjenuorasi. Kun huomaast olevasi väärässä vedät esiin kuuluisan natsi-kortin. Ei auta, olet puhunut vastoin parempaa tietoa ja kaikki sen näkevät, myös sinä itse.

    Tuo kaiken aikaa tapahtuva nimimerkin vaihtelu, tai paremminkin sen puuttuminen on myös osoitus siitä ette uskalla edes virtuaalisesti ottaa mitään vastuuta sanomisistasi. Sikäli olet vielä säälittävämpi kuin SUP tai Late1 jotka sentään uskaltavat reilusti tunnustaa väriä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Turpahaitari kirjoitti:

Kreationismipalstan moniosaajat eivät oikein ole itsekään osanneet selittää mitä evoluutio loppujen lopuksi heidän mielestään on ja miten se toimii.

Selitykseksi tarjotaan lausetta ”sopeutunein jää henkiin ja saa eniten jälkeläisiä”. Se on vaan äärimmäisen ympäripyöreä ja moniselitteinen lause ja on tulkittavissa kussakin maailmantilanteessa ja kulttuurissa miten kukin tahtoo ja mistä tulkinnasta on kulloinkin eniten etua. Onkin yleinen sanonta tieteessä, että kaava tai lauseke, joka selittää kaiken ei itseasiassa selitä yhtään mitään. Näinhän se onkin.

Juur tällä selitysten (lue: selittelyjen) moninaisuudella on palstalla vieraileva suomalainen 2000-luvun alun koulukunta yrittänyt epätoivon vimmalla torjua väitteet esim. bolsevismin ja natsismin tai henkisesti jälkeenjääneitten steriloinnin ja kuohinnan sekä evo-opin sukulaisuudesta. On tietenkin selvää, että nykymaailmassa ei ole poliittisista syistä mahdollista enää opettaa ihmiskunnan parantamista yhteiskuntaluokkia tai kokonaisia kansoja tai henkisesti jälkeenjääneitä hävittämällä.

Kuitenkin voidaan sanoa, että 1930-luvun ja sitä varhemmat evon tulkitsijat olivat aivan yhtä oikeassa kuin tämän päivän tulkitsijat. Kun sanotaan, että ”sopeutunein jää henkiin” niin mitä sopeutumista sillä oikestaan tarkoitetaan. Natsit tulkitsivat sitä niin, että kun esim. mustalaiset eivät sopeutuneet saksalaiseen elämänmuotoon niin heidät saattoi kaasuttaa. Sopeutumisestahan siinäkin oli kyse, eli millä te nyky-Suomen evolaiset todistatte, että natsit olivat väärässä.

Jo Nietzsche höperehti ennen lopullista sekoamistaan yli-ihmisestä. Siitä natsit ammensivat oppinsa ja myöskin siitä miten evo-opin mukaan nykyihminen hävitti huonommin sopeutuneen ja/tai vähemmän älykkään Neandertalin-ihmisen tieltään vallaten koko maapallon omaksi elintilakseen.

Mitä muuta natsien idänpolitiikka oli kuin saman taistelun jatkamista. ”Sopeutunein jää jne…” Uskon myös, että natsiajan ja bolsevismiajan tiedemiehet olivat kirjansa lukeneita ja aivan yhtä älykkäitä kuin nyky-Suomen evo-opettajat. Evo-opin tulkinnastahan loppujen lopuksi oli kysymys, ei itse opista. Oppi on niin moniselitteinen, että siitä löytää jokainen omaan korvasyyhyynsä sopivan tulkinnan ja sovelluksen. Ihan sen mukaan miten maailma kullakin hetkellä makaa ja mikä on poliittisesti korrektia ja mikä ei.

Evo-opissa on siis, kuten kaikissa tieteissä, aina ollut erilaisia koulukuntia ja tulkintoja. Ei pidä yrittää antaa sellaista mielikuvaa, että kaikki evo-opettajat opettavat kuten suomalainen koulukunta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu