Ydinvoimaa
Saharasta
2620
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tuo ajatushan, että saharassa tuotettua aurinkosähköä siirretään eurooppaan, on ollut olemassa niin kauan kuin aurinkosähköä on kyetty tekemään. naiivi päättely kai lähtee siitä, että saharassa on tilaa aurinkopaneeleille ja, että siellä paistaa aina aurinko. järkevämpää olisi ainakin aloittaa niiden aurinkovoimaloiden tekeminen euroopassa ja laajentaa afrikkaan vasta, jos tilanpuute tulisi todelliseksi ongelmaksi. edes se tekijä, että saharassa, ehkä saadaan aurinkopaneleista hivenen enemmän irti kuin välimeren pohjoisrannikolla ei ole syy siirtää energiantuotantoa saharaan.
arabit eivät kuitenkaan anna käyttää saharan olosuhteita ilmaiseksi. niin kuin kävi öljynkin kanssa, he luultavasti kansallistaisivat kaikki aurinkopanelikentät tai ainakin vaatisivat suuria provisioita niiden tuotosta. eurooppalaiset joutuisivat kuitenkin rakentamaan kaiken tarvittavan infrastruktuurin ja pitämään laitokset toiminnassa. vastikkeeton raha valuisi pois euroopasta uskonnollisten fundamentalistien käyttöön.
näin ollen minä sanon EI saharan aurinkopaneeleille.
Saharassa - aina paistaa Aurinko.
-kokenut-