Puna-armeijan (neuvosto-armeijan) sotarikokset vaikuttavat hyvin vakavilta rikoksilta, ja ne loukkaavat myös kansainvälisiä lakeja. Vuosien 1919 ja 1990 välillä neuvostoliiton asevoimien upseerit ja rivimiehet syyllistyivät niihin eripuolilla Itä-Eurooppaa. Erityisesti loppuvuodesta 1944 ja vuoden 1945 alussa syyllistyttiin murhiin ja raiskauksiin. Mikään kansainvälinen tuomioistuin ei ole syyttänyt puna-armeijan johtoa tai sen jäseniä näistä teoista, eikä ketään ole todettu syylliseksi sotarikoksiin tuomioistuimessa.
Saksalaisen miehitysvallan aikana Venäjän länsiosissa v.1941-45 tapahtui monia rikoksia neuvostoliittolaisia siviilejä kohtaan. On arvioitu jopa 20 miljoonan siviilin menettäneen henkensä sodan aikana sotatoimien suorana tai epäsuorana seurauksena.
Puna-armeija oli ideologisesti suuntautunut ja indoktrinoitu sen perustamisesta alkaen. Vuonna 1918 kommunistinen neuvostohallitus muodosti "punaisen armeijan" puolustamaan itseään verisessä sisällissodassa. Puna-armeijan perustajana pidetään Leon Trotskia. Vastustajan lyömiseen käytettiin propagandaa, asennemuokkausta ja häikäilemätöntä terroria. Neuvostovalta toteutti politiikkaansa tarkoituksellisilla nälänhädillä, terrorilla, joukkoteloituksilla, väestönsiirroilla ja muilla kostotoimilla. Sodan seuraukset siviiliväestölle olivatkin moninkerroin vakavampia kuin taisteleville osapuolille.
Joidenkin lähteiden mukaan siviilien kuolleisuus oli yhdeksänkertainen taisteluissa menehtyneisiin sotilaisiin verrattuna. Puna-armeija käyttikin alku-ajoistaan lähtien hyvin raakoja menetelmiä. Neuvostoliitto ei myöskään tunnustanut edellisen tsaarin-hallituksen allekirjoittamaa Haagin konventiota (1899 ja 1907) ja kieltäytyi vuoteen 1955 asti itse allekirjoittamasta niitä.
Saksan vetäytyessä Neuvostoliitosta neuvostojoukot etenivät Saksaan ja Unkariin vuoden 1944 lopulla. Sotarikokset, ryöstely, siviilien murhat ja erityisesti raiskaukset saavuttivat ennennäkemättömän tason. Vuosikymmenien ajan läntiset tutkijat ovat yleisesti selittäneet nämä raakuudet Saksassa ja Unkarissa kostoksi saksalaisten joukkojen raakuuksista Neuvostoliiton alueella ja neuvosto-sotavankien joukkomurhilla. 5,2:sta miljoonasta sotavangista kuoli 3,6 miljoonaa.
Tämä selitys on nyt kiistetty sotahistorioitsijoiden, kuten Anthony Beevorin, toimesta ainakin joukkoraiskausten osalta. Beevor esittää, että puna-armeijalaiset raiskasivat myös venäläisiä ja puolalaisia naisia, jotka olivat vapautuneet keskitysleireistä, ja korostaa että tämä vie pohjan kosto-selitykseltä.
On myös puna-armeijan joukkoraiskaus-tapauksia puolalaisista kaupungeista, kuten mm. Krakowasta, joissa neuvostojoukkojen saapuminen aloitti puolalaisten naisten ja lasten joukkoraiskaukset, kuten myös kaiken yksityisen omaisuuden brutaalin ryöstelyn. Tämä toiminta saavutti sellaiset mittasuhteet, että jopa Neuvostoliiton asettamat kommunistiset viranomaiset protestoivat niistä kirjeellä itselleen Stalinille, samalla kun ihmiset pakenivat neuvostosotilaita kirkkoihin.
Rikokset, joihin puna-armeija syyllistyi miehitetyillä alueilla, Puolassa, Baltian-maissa, Romaniassa, Unkarissa, Tsekissä ja Slovakiassa, vuosien 1939-41 ja 1944-49 ajanjaksoilla, ovat näissä maissa yleisesti tiedossa. Siitä huolimatta julkinen keskustelu näistä tapahtumista pääsi alkamaan vasta Neuvostoliiton romahdettua v.1991.
Neuvostoliiton politiikka v.1939 haltuunotetuilla alueilla, Baltiassa, Itä-Puolassa ja Bessarabiassa, oli häikäilemätöntä, osoittaen vahvoja etnisen puhdistuksen piirteitä. NKVD:n joukot seurasivat puna-armeijaa puhdistaen vallattuja alueita "neuvostovastaisista elementeistä". Puolalainen historioitsija Tomasz Strzembosz on osoittanut yhdenmukaisuuden saksalaisten "Einsatzgruppen"-joukkojen ja neuvosto-komennuskuntien toiminnan välillä.
Vuosien 1939 ja 1941 välillä lähes 1.5 miljoonaa Neuvostoliiton kontrolloiman Puolan entisen alueen asukasta pakkosiirrettiin. Heistä 63.1% oli puolalaisia ja 7.4% juutalaisia. Vain osa näistä siirretyistä selvisi hengissä sodasta.
Pakkosiirrot, teloitukset, kidutukset ja lukemattomat muut rikokset väestöä vastaan (murhat, panttivankien otot, kylien polttamiset) lisääntyivät kun puna-armeija joutui pakenemaan Wehrmachtia v.1941. Monia poliittisia vankeja joukkomurhattiin tarkoituksena estää heitä joutumasta saksalaisten käsiin. (Kuinka inhimillistä!)
Nämä toimenpiteet lisäsivät vihaa niitä kohtaan, jotka olivat auttaneet Neuvostoliittoa tai joita epäiltiin neuvostomielisiksi. Erityisesti tämä kohdistui juutalaisiin. Myöhemmin Einsatzgruppenit saivat tämän takia vapaaehtoista tukea toiminnalleen.
Sodan käänteen jälkeen, kun puna-armeija eteni, alkoivat kostotoimet saksalaisten kanssa yhteistyöstä syytettyjä kohtaan, samaan tapaan kuin Ranskassa saksalaisten poistuttua. Kun nämä vaiheet Ranskassa on dokumentoitu ja niitä tutkitaan, vastaavista tapahtumista Neuvostoliitossa, Baltiassa ja Ukrainassa on hyvin vähän tietoa. Joka tapauksessa suuret joukot miehiä näistä maista oli liittynyt Saksan asevoimiin puolustaakseen kotimaitaan puna-armeijalta.
Puolassa natsien sortotoimet loppuivat v.1944 lopulla, mutta Neuvostoliiton jatkuivat. Puna-armeijan roolista Varsovan kapinan yhteydessä on irjoitettu paljon. Puolan "kotiarmeijan", Armia Krajowan, sotilaita vainottiin, toisinaan vangittiin ja tuomittiin. Witold Pilecki, Auschwitzin vastarinnan organisaattori, kuului heihin.
Historioitsija Norman Naimark kiinnittää huomiota siihen, että neuvostopropaganda, joka tavoitti jokaisen sotilaan, esitti puna-armeijan tulevan Saksaan kostajana, tuomarina ja rankaisijana. Neuvostokynäilijä Ilja Ehrenburg kirjoitti tammikuun 31. v.1945: "Saksalaisia on rangaistu Oppelnissa, Königsbergissä ja Wroclawissa (Breslau). Heitä on rangaistu, mutta ei tarpeeksi. Joitakin on rangaistu, mutta ei vielä kaikkia..."
Myös kenraalit häpäisivät itsensä ja sotilaskunniansa. Kenraali Tserniakovsky tammikuun 12. 1945: "Ei saa olla armoa kenellekään, kuten heillä ei ollut armoa meille... Tämä maa on fasistinen ja siitä pitää tulla autiomaa..."
Enemmän kuin kaksi miljoonaa puna-armeijaa pakenevaa siviiliä Itä-Preussista, Schleesiasta ja Pommerista kuoli. Toiset nälkään ja kylmään, toiset sodanjälkeisissä etnisissä puhdistuksissa, tai jääden taistelujen jalkoihin. Yleisin kuolemantapa oli pakolaiskolonnan joutuminen puna-armeijan käsiin. Heidän ylitseen ajettiin tankeilla, omaisuudet ryöstettiin, ammuttiin, murhattiin, naiset ja lapset raiskattiin ja jätettiin kuolemaan. Neuvosto-ilmavoimat myös hyökkäsi pakolaisia vastaan.
Ne joiden ei onnistunut paeta, joutuivat kärsimään neuvostojoukkojen käsissä. Murhia, raiskauksia, ryöstelyä ja karkoituksia.Königsbergiin oli jäänyt noin 100 000 saksalaista asukasta puna-armeijan saatua kaupungin haltuunsa. Kun saksalais-siviilit vihdoin saivat lähteä v.1948, vain 20 000 oli yhä hengissä.
Puna-armeijan riehuminen Saksassa johti usein sellaisiin tapauksiin, kuten Demminin pikkukaupungissa, joka oli antautunut vastarinnatta neuvostojoukoille keväällä 1945. Kolmen päivän neuvostovallan (ryöstelyä, ...) jälkeen lähes 900 ihmistä teki kaupungissa itsemurhan.
Vaikkakaan siviilien joukkoteloituksista ei ole yleensä raportoitu, tunnetaan sellaisia tapauksia, kuten Treuenbrietzen, jossa vähintään 88 siviilimiestä oli otettu kiinni ja ammuttu 1.5.1945. Tämä joukkomurha tapahtui neuvostosotilaiden "vapautus-juhlan" jälkeen, jossa lukuisia tyttöjä Treuenbrietzenistä oli raiskattu ja puna-armeijan kenraaliluutnantti oli ammuttu tuntemattoman tekijän toimesta. Joidenkin lähteiden mukaan jopa 1000 teloitettiin kyseisenä iltana,
Ottaessaan Puolan alueita haltuun saksalaisilta joukoilta neuvosto-sotilaat usein sekaantuivat ryöstelyyn, raiskauksiin ja väkivaltaan puolalaisia kohtaan, mikä muutti puolalaisten asennetta "vapauttajia" kohtaan peloksi ja jopa vihaksi.
Eri lähteissä arvioidaan, että puna-armeijalaiset raiskasivat sodan lopulla enemmän kuin 2 miljoonaa saksalaista naista ja lasta, joista arvioidaan 200 000:n kuolleen myöhemmin vammoihinsa tai tehneen itsemurhan, tai tulleen samantien murhatuksi. Jotkut näistä uhreista raiskattiin useaan kertaan, eräät 60 tai 70 kertaa. Kesän 1945 jälkeen alettiin raiskauksista rangaista eri tavoin, arestilla tai jopa teloituksella. Raiskaukset jatkuivat kuitenkin talveen 1947-48 asti, jolloin neuvosto-sotilaat pyrittiin eristämään saksalaisesta siviiliväestöstä.
Budapestissa puna-armeija raiskasi arviolta 50 000 naista ja lasta miehittäessään kaupunkia. Yleensä unkarilaiset tytöt vietiin neuvostojoukkojen kasarmeihin, joissa heitä pidettiin vankeina, raiskattiin toistuvasti ja toisinaan murhattiin. Raiskaus-uhrien kansallisuus ei merkinnyt puna-sotilaille mitään, sillä he kävivät myös ruotsalaisen lähetystöhenkilökunnan kimppuun.
http://www.telegraph.co.uk/news/main.jhtml;jsessionid=MONM4PR45A5UNQFIQMGCFGGAVCBQUIV0?xml=/news/2002/01/24/wbeev24.xml
http://www.telegraph.co.uk/news/main.jhtml?xml=/news/2002/01/25/wruss25.xml
http://www.berlinonline.de/berliner-zeitung/archiv/.bin/dump.fcgi/1998/0508/blickpunkt/0003/index.html
http://www.tagesspiegel.de/berlin/;art270,2157384
http://tappis.0catch.com/Lew_Kopelev.htm
....
Kaivelin tämän esille, koska minulle on jäänyt sellainen vaikutelma, että nämä suomalaisten tekemisillä mesovat edustavat jotenkin sellaista kantaa, että oli väärin ylipäätään vastustaa Stalinin vaatimuksia ennen Talvisotaa, jne. jne. ja vähän niinkun pohjustetaan sellaista slogania, että ""vasta puna-armeija toi Suomeen demokratian v.1944!" Ihan oikeesti, tälläistäkin kuulee.
Saksalaisen miehitysvallan aikana Venäjän länsiosissa v.1941-45 tapahtui monia rikoksia neuvostoliittolaisia siviilejä kohtaan. On arvioitu jopa 20 miljoonan siviilin menettäneen henkensä sodan aikana sotatoimien suorana tai epäsuorana seurauksena.
Puna-armeija oli ideologisesti suuntautunut ja indoktrinoitu sen perustamisesta alkaen. Vuonna 1918 kommunistinen neuvostohallitus muodosti "punaisen armeijan" puolustamaan itseään verisessä sisällissodassa. Puna-armeijan perustajana pidetään Leon Trotskia. Vastustajan lyömiseen käytettiin propagandaa, asennemuokkausta ja häikäilemätöntä terroria. Neuvostovalta toteutti politiikkaansa tarkoituksellisilla nälänhädillä, terrorilla, joukkoteloituksilla, väestönsiirroilla ja muilla kostotoimilla. Sodan seuraukset siviiliväestölle olivatkin moninkerroin vakavampia kuin taisteleville osapuolille.
Joidenkin lähteiden mukaan siviilien kuolleisuus oli yhdeksänkertainen taisteluissa menehtyneisiin sotilaisiin verrattuna. Puna-armeija käyttikin alku-ajoistaan lähtien hyvin raakoja menetelmiä. Neuvostoliitto ei myöskään tunnustanut edellisen tsaarin-hallituksen allekirjoittamaa Haagin konventiota (1899 ja 1907) ja kieltäytyi vuoteen 1955 asti itse allekirjoittamasta niitä.
Saksan vetäytyessä Neuvostoliitosta neuvostojoukot etenivät Saksaan ja Unkariin vuoden 1944 lopulla. Sotarikokset, ryöstely, siviilien murhat ja erityisesti raiskaukset saavuttivat ennennäkemättömän tason. Vuosikymmenien ajan läntiset tutkijat ovat yleisesti selittäneet nämä raakuudet Saksassa ja Unkarissa kostoksi saksalaisten joukkojen raakuuksista Neuvostoliiton alueella ja neuvosto-sotavankien joukkomurhilla. 5,2:sta miljoonasta sotavangista kuoli 3,6 miljoonaa.
Tämä selitys on nyt kiistetty sotahistorioitsijoiden, kuten Anthony Beevorin, toimesta ainakin joukkoraiskausten osalta. Beevor esittää, että puna-armeijalaiset raiskasivat myös venäläisiä ja puolalaisia naisia, jotka olivat vapautuneet keskitysleireistä, ja korostaa että tämä vie pohjan kosto-selitykseltä.
On myös puna-armeijan joukkoraiskaus-tapauksia puolalaisista kaupungeista, kuten mm. Krakowasta, joissa neuvostojoukkojen saapuminen aloitti puolalaisten naisten ja lasten joukkoraiskaukset, kuten myös kaiken yksityisen omaisuuden brutaalin ryöstelyn. Tämä toiminta saavutti sellaiset mittasuhteet, että jopa Neuvostoliiton asettamat kommunistiset viranomaiset protestoivat niistä kirjeellä itselleen Stalinille, samalla kun ihmiset pakenivat neuvostosotilaita kirkkoihin.
Rikokset, joihin puna-armeija syyllistyi miehitetyillä alueilla, Puolassa, Baltian-maissa, Romaniassa, Unkarissa, Tsekissä ja Slovakiassa, vuosien 1939-41 ja 1944-49 ajanjaksoilla, ovat näissä maissa yleisesti tiedossa. Siitä huolimatta julkinen keskustelu näistä tapahtumista pääsi alkamaan vasta Neuvostoliiton romahdettua v.1991.
Neuvostoliiton politiikka v.1939 haltuunotetuilla alueilla, Baltiassa, Itä-Puolassa ja Bessarabiassa, oli häikäilemätöntä, osoittaen vahvoja etnisen puhdistuksen piirteitä. NKVD:n joukot seurasivat puna-armeijaa puhdistaen vallattuja alueita "neuvostovastaisista elementeistä". Puolalainen historioitsija Tomasz Strzembosz on osoittanut yhdenmukaisuuden saksalaisten "Einsatzgruppen"-joukkojen ja neuvosto-komennuskuntien toiminnan välillä.
Vuosien 1939 ja 1941 välillä lähes 1.5 miljoonaa Neuvostoliiton kontrolloiman Puolan entisen alueen asukasta pakkosiirrettiin. Heistä 63.1% oli puolalaisia ja 7.4% juutalaisia. Vain osa näistä siirretyistä selvisi hengissä sodasta.
Pakkosiirrot, teloitukset, kidutukset ja lukemattomat muut rikokset väestöä vastaan (murhat, panttivankien otot, kylien polttamiset) lisääntyivät kun puna-armeija joutui pakenemaan Wehrmachtia v.1941. Monia poliittisia vankeja joukkomurhattiin tarkoituksena estää heitä joutumasta saksalaisten käsiin. (Kuinka inhimillistä!)
Nämä toimenpiteet lisäsivät vihaa niitä kohtaan, jotka olivat auttaneet Neuvostoliittoa tai joita epäiltiin neuvostomielisiksi. Erityisesti tämä kohdistui juutalaisiin. Myöhemmin Einsatzgruppenit saivat tämän takia vapaaehtoista tukea toiminnalleen.
Sodan käänteen jälkeen, kun puna-armeija eteni, alkoivat kostotoimet saksalaisten kanssa yhteistyöstä syytettyjä kohtaan, samaan tapaan kuin Ranskassa saksalaisten poistuttua. Kun nämä vaiheet Ranskassa on dokumentoitu ja niitä tutkitaan, vastaavista tapahtumista Neuvostoliitossa, Baltiassa ja Ukrainassa on hyvin vähän tietoa. Joka tapauksessa suuret joukot miehiä näistä maista oli liittynyt Saksan asevoimiin puolustaakseen kotimaitaan puna-armeijalta.
Puolassa natsien sortotoimet loppuivat v.1944 lopulla, mutta Neuvostoliiton jatkuivat. Puna-armeijan roolista Varsovan kapinan yhteydessä on irjoitettu paljon. Puolan "kotiarmeijan", Armia Krajowan, sotilaita vainottiin, toisinaan vangittiin ja tuomittiin. Witold Pilecki, Auschwitzin vastarinnan organisaattori, kuului heihin.
Historioitsija Norman Naimark kiinnittää huomiota siihen, että neuvostopropaganda, joka tavoitti jokaisen sotilaan, esitti puna-armeijan tulevan Saksaan kostajana, tuomarina ja rankaisijana. Neuvostokynäilijä Ilja Ehrenburg kirjoitti tammikuun 31. v.1945: "Saksalaisia on rangaistu Oppelnissa, Königsbergissä ja Wroclawissa (Breslau). Heitä on rangaistu, mutta ei tarpeeksi. Joitakin on rangaistu, mutta ei vielä kaikkia..."
Myös kenraalit häpäisivät itsensä ja sotilaskunniansa. Kenraali Tserniakovsky tammikuun 12. 1945: "Ei saa olla armoa kenellekään, kuten heillä ei ollut armoa meille... Tämä maa on fasistinen ja siitä pitää tulla autiomaa..."
Enemmän kuin kaksi miljoonaa puna-armeijaa pakenevaa siviiliä Itä-Preussista, Schleesiasta ja Pommerista kuoli. Toiset nälkään ja kylmään, toiset sodanjälkeisissä etnisissä puhdistuksissa, tai jääden taistelujen jalkoihin. Yleisin kuolemantapa oli pakolaiskolonnan joutuminen puna-armeijan käsiin. Heidän ylitseen ajettiin tankeilla, omaisuudet ryöstettiin, ammuttiin, murhattiin, naiset ja lapset raiskattiin ja jätettiin kuolemaan. Neuvosto-ilmavoimat myös hyökkäsi pakolaisia vastaan.
Ne joiden ei onnistunut paeta, joutuivat kärsimään neuvostojoukkojen käsissä. Murhia, raiskauksia, ryöstelyä ja karkoituksia.Königsbergiin oli jäänyt noin 100 000 saksalaista asukasta puna-armeijan saatua kaupungin haltuunsa. Kun saksalais-siviilit vihdoin saivat lähteä v.1948, vain 20 000 oli yhä hengissä.
Puna-armeijan riehuminen Saksassa johti usein sellaisiin tapauksiin, kuten Demminin pikkukaupungissa, joka oli antautunut vastarinnatta neuvostojoukoille keväällä 1945. Kolmen päivän neuvostovallan (ryöstelyä, ...) jälkeen lähes 900 ihmistä teki kaupungissa itsemurhan.
Vaikkakaan siviilien joukkoteloituksista ei ole yleensä raportoitu, tunnetaan sellaisia tapauksia, kuten Treuenbrietzen, jossa vähintään 88 siviilimiestä oli otettu kiinni ja ammuttu 1.5.1945. Tämä joukkomurha tapahtui neuvostosotilaiden "vapautus-juhlan" jälkeen, jossa lukuisia tyttöjä Treuenbrietzenistä oli raiskattu ja puna-armeijan kenraaliluutnantti oli ammuttu tuntemattoman tekijän toimesta. Joidenkin lähteiden mukaan jopa 1000 teloitettiin kyseisenä iltana,
Ottaessaan Puolan alueita haltuun saksalaisilta joukoilta neuvosto-sotilaat usein sekaantuivat ryöstelyyn, raiskauksiin ja väkivaltaan puolalaisia kohtaan, mikä muutti puolalaisten asennetta "vapauttajia" kohtaan peloksi ja jopa vihaksi.
Eri lähteissä arvioidaan, että puna-armeijalaiset raiskasivat sodan lopulla enemmän kuin 2 miljoonaa saksalaista naista ja lasta, joista arvioidaan 200 000:n kuolleen myöhemmin vammoihinsa tai tehneen itsemurhan, tai tulleen samantien murhatuksi. Jotkut näistä uhreista raiskattiin useaan kertaan, eräät 60 tai 70 kertaa. Kesän 1945 jälkeen alettiin raiskauksista rangaista eri tavoin, arestilla tai jopa teloituksella. Raiskaukset jatkuivat kuitenkin talveen 1947-48 asti, jolloin neuvosto-sotilaat pyrittiin eristämään saksalaisesta siviiliväestöstä.
Budapestissa puna-armeija raiskasi arviolta 50 000 naista ja lasta miehittäessään kaupunkia. Yleensä unkarilaiset tytöt vietiin neuvostojoukkojen kasarmeihin, joissa heitä pidettiin vankeina, raiskattiin toistuvasti ja toisinaan murhattiin. Raiskaus-uhrien kansallisuus ei merkinnyt puna-sotilaille mitään, sillä he kävivät myös ruotsalaisen lähetystöhenkilökunnan kimppuun.
http://www.telegraph.co.uk/news/main.jhtml;jsessionid=MONM4PR45A5UNQFIQMGCFGGAVCBQUIV0?xml=/news/2002/01/24/wbeev24.xml
http://www.telegraph.co.uk/news/main.jhtml?xml=/news/2002/01/25/wruss25.xml
http://www.berlinonline.de/berliner-zeitung/archiv/.bin/dump.fcgi/1998/0508/blickpunkt/0003/index.html
http://www.tagesspiegel.de/berlin/;art270,2157384
http://tappis.0catch.com/Lew_Kopelev.htm
....
Kaivelin tämän esille, koska minulle on jäänyt sellainen vaikutelma, että nämä suomalaisten tekemisillä mesovat edustavat jotenkin sellaista kantaa, että oli väärin ylipäätään vastustaa Stalinin vaatimuksia ennen Talvisotaa, jne. jne. ja vähän niinkun pohjustetaan sellaista slogania, että ""vasta puna-armeija toi Suomeen demokratian v.1944!" Ihan oikeesti, tälläistäkin kuulee.
Vastaukset 8
Vanhimmat
"Vuonna 1918 kommunistinen neuvostohallitus muodosti "punaisen armeijan" puolustamaan itseään verisessä sisällissodassa. Puna-armeijan perustajana pidetään Leon Trotskia. Vastustajan lyömiseen käytettiin propagandaa, asennemuokkausta ja häikäilemätöntä terroria."
Minusta vain hyvä, sillä porvarit (valkoiset) olivat tuona aikana täysin "diktaattoreita" ja työväenluokka (punaiset) piti puolustaa myöskin omaa kunniaansa Suomessa.
Porvarit ovat edeleenkin samanlaista porukkaa globalisatioineen, joten se heidän tahtoominen ja ihmisten orjuudessa/kurjuudessa pitäminen ei ole niistä ajoista paljon muuttunut. En ihmettele vaikka työväenluokka alkaisi nykyisin porvareita vastaan tappelemaankin.
En ole kommunisti vaan polittisesti vihreä!
Kuules nyt Hana. Kyllä ne ajatukset siitä ajan kanssa selkiintyy sitten, kun et ole enää niin poliittisesti vihreä.
Onhan se kyllä niinkin, ettei vanha kunnon patruunameininki ole enää nykyään niin yleistä, kuin ennen klopalisaatiota.
Nyt on johtajat jossain muualla, kun johtajan pallilla. Tiiä vaikka naapurisi, Reiska on yksi noitten parjattujen paperijättien johtajista, vaikkei sitä itse välttämättä edes tiedä.
Niin se vaan on, että jos ei ole sitä pamppua, kenen omaatuntoa soimata, niin turhaa on purnaus...
Sota on mieletön ja turha keksintö. Sen tuokin kertomus taas vahvisti.
Raiskauksia, murhia ja kidutusta tekevät nimenomaan "Antti Rokat". Sen sijaan "Arndt Pekuriset" eivät vahingoita ketään.
Vastaus on siis selvä: kunnioitusta Arndt Pekuriselle. Sodassa ei ole mitään järkeä.
Toisin kuin Pekurinen, Antti Rokka on fiktiivinen hahmo. Kyseiselle hahmolle parempi vertailukohta olisi siis esim. Aku Ankka tai Batman.
Valitettavasti on olemassa sellaisia oikeita ihmisiä ja Pekurisen vastakohtia, jotka kannattavat sotaa. Esim. Stalin ja Hitler.
Valitettavasti Rokka perustuu sen nimiseen tyyppiin kuin Viljam Pylkäs. Pekurinen taas on murhaaja ja rikollinen koska pakotti toisen tappamaan itsensä. Hän on siis syyllinen omaan kuolemaansa.
Kirjoissa ei juurikaan eroa ole! Siinä missä Hitler kuvaa itseään maailman "diktaattorina" kuvaa Väinö Linna Suomen suurteoista jatkosodassa.
Oli aikoinaan yläasteella historian opettaja 10 vuotta sitten, joka pyysi että lukisimme Hitlerin "Mein Kamp" -teoksen, mutta kaikesta huolimatta piti "Hitleriä hulluna"...tosin tämä "kyrmyniska" vaikka pirun hyvä opettaja olikin, olisi mielummin työskennellyt Suomen Puolustusvoimissa "yliluutnantin" sotilasarvossa kuin opettanut meille historiaa. Kokonaisuudessa katson että tyyppi oli latvastaa roso, vaikka korostankin että että oli hyvä historian opettaja!
Jep, Viljam Pylkäs eli Antti Rokka, sama asia! Tuntemattoman sotilaan pitäisi ringastaa samaan kategoriaan kuin Adolf Hitlerin teos "Mein Kamp", vaikka suomalaiset Linaan teosta lukevatkin vaikka päivittäin yhä uudelleen ja uudelleen.
Hitler oli surkea kirjailija eikä Linnan teos kuvaa "suurtekoja" vaan tavallista rivisotilaan arkea. Suuri ero.
Kuvailemasi "kyrmyniska" oli oikeassa. Hitler oli hullu ja sitä paitsi Hitlerin sepustukset ovat niin pitkäveteistä jankkausta ja tupinaa että sitä ei jaksa mielenvikainenkaan lukea kahta sivua pidemmälle.
Natsikorrti lisäksi. Voitin taas väittelyn.