voi edes valittaa. Se on kaikkien kohdattava henkilökohtaisesti.
Kuolema todella jakaa kaikki ihmiset tekojensa
mukaisesti. Se on todellinen tilin teon päivä. Halusitpa tai et se päivä tulee jokaiselle yllätyksenä.
(Luk 16:26) Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.'
(1Kor 15:40-57) Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten.
Toinen on auringon kirkkaus ja toinen kuun kirkkaus ja toinen tähtien kirkkaus, ja toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa.
Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa;
kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa;
kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen.
Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki.
Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on hengellistä.
Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta.
Minkäkaltainen maallinen oli, senkaltaisia ovat myös maalliset; ja minkäkaltainen taivaallinen on, senkaltaisia ovat myös taivaalliset.
Ja niin kuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva.
Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.
Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu".
"Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?"
Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki.
Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!
Kuolema todella jakaa kaikki ihmiset tekojensa
mukaisesti. Se on todellinen tilin teon päivä. Halusitpa tai et se päivä tulee jokaiselle yllätyksenä.
(Luk 16:26) Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.'
(1Kor 15:40-57) Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten.
Toinen on auringon kirkkaus ja toinen kuun kirkkaus ja toinen tähtien kirkkaus, ja toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa.
Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa;
kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa;
kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen.
Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki.
Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on hengellistä.
Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta.
Minkäkaltainen maallinen oli, senkaltaisia ovat myös maalliset; ja minkäkaltainen taivaallinen on, senkaltaisia ovat myös taivaalliset.
Ja niin kuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva.
Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.
Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu".
"Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?"
Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki.
Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!
Vastaukset 156
Vanhimmat
.."katoavaista",sanoi Buddha kun kuoleman selvitti ja näki kädellisten (ihmiskunnan) ongelmat.
Parinirvana takaa kaiken katoavaisuuden.
= kuolema buddalaisuudessa.
"et elämästä selviä hengissä.....
jeesuspaskiainen ei antanut meille muille mitään mahdollisuutta,teki symbioosin jumalan kanssa,
iso virhe....
Ensiksi tulee jako, niihin joiden nimet ovat elämän kirjassa ja joiden nimiä ei sieltä löydy.
Todella järkyttävää olla täällä oikeassa ja kuitenkaan nimeä ei löydy Karitsan elämänkirjasta.
Ei Buddha mitään/ketään auta.Oppi eli dharma auttaa vapautumaan luuloista,se on myrkkyä monelle.
Elämän monimuotoisuus ei mahdu kirjojen kansiin,eikä oikeassa olevaisuutesi ole arvoltaan mitään,luonnon oloissa.
Luonnossa on muut lait.
Jes 45:11 Kysykää tulevaisia minulta ja jättäkää minun haltuuni minun lapseni, minun kätteni teot.
(Ef 1:2-6) Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,
niin kuin --> hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa,
ja loppun. (Jes 41:20-24) jotta he näkisivät ja tietäisivät, huomaisivat ja myös ymmärtäisivät, että Herran käsi on tämän tehnyt, Israelin Pyhä sen luonut.
Tuokaa esiin riita-asianne, sanoo Herra, esittäkää todisteenne, sanoo Jaakobin kuningas.
--> Esittäkööt ja ilmoittakoot meille, mitä tapahtuva on; ilmoittakaa entiset, mitä ne olivat, tarkataksemme ja tietääksemme, mitä niistä on tullut, tahi antakaa meidän kuulla tulevaisia.
Ilmoittakaa, mitä vastedes tapahtuu, tietääksemme, oletteko te jumalia. Tehkää hyvää tai tehkää pahaa, niin me katsomme ja ihmettelemme.
Jumala ei jätä ketään. Kaikki olemme pelastettuja koska meitä ei ole edes tarvinnut pelastaa mistään.
Kuolemaa ei ole. Jatkamme elämää vain eri ulottuvuudessa.
paljon tuntea. Yleensä länsimaisille kuolema on kauhea asia. Me ikäänkuin haluamme taistella Jumalaamme vastaan. Me haluaisimme itse päättää elämämme pituuden. Toisin sanoen, emme haluais kuolla koskaan. Siis, haluaisimme olla oman onnemme seppiä.
Ihminen pelkää kuolemaa, koska ei tiedä miten sielulle käy.
Ja ilmestyskirjasta
20:6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.
20:13 Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.
20:14 --> Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
21:4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
21:8 Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema.
sitten jaksetaan jankuttaa. Jumala ei ikinä sallisi kenenkään joutua mihinkään tulijärveen jos sellainen olisi olemassa, vaan kun sitä ei ole sen kummemmin kuin saatanaakaan. Jos olisi niin silloin Jumala ei olisi kaikkivaltias.
Vastaan kysymyksellä. Ootko koskaan pistäny omaa asennettasi totuuden silmien eteen, vai haluatko sinä vain totuuden tottelevan sinua?
Miten muuten sinun ajatuksesi mukaan Jumala ei olisi kaikkivaltias, jos helvetti olisi olemassa?
Koska nimenomaan Jumala kaikkivaltiaana on antanut ihmisille vallan valita joko Jumalan tai paholaisen välillä.
Mutta mitä tekee paholainen.- Sehän vaatii kaikkia ihmisiä kieltämään Jumalan, ja tekemään nimenomaan
kaikkea piruutta, kun se vain itseä palvelee, jopa kieltämään Raamatun Jumalan, niinkuin sinä juuri teet.
Ja mikä sinä olet sanomaan, ettei Jumala sallisi kenenkään joutua tulijärveen, vaikka nimenomaan HÄN on sen ilmoittanut, jos ihmiset eivät tottele HÄNEN neuvojaan.
Aivan samoin, kuin lapset eivät tottele vanhempiensa neuvoja, niin joutuvat ongelmiin omine typerine kapinallisine temppuineen.
Jumala vain erittäin suuressa Rakkaudessaan antaa ihmisille vapauden valita, ketä seuraavat.
Miksi Jumala loi ihmisen epätäydelliseksi? Miksi hän asensi ansan paratiisiin? Miksi hän tappoi kaikki kansat jotka elivät vapaan tahdon mukaan vaikka hän kielsi tappamisen käskyissään? Miksi hän antoi ihmisille vapaan tahdon kun se ei kuitenkaan ole mikään vapaa tahto?
"Ootko koskaan pistäny omaa asennettasi totuuden silmien eteen, vai haluatko sinä vain totuuden tottelevan sinua?"
Mikä on totuus? Olen tullut siihen tulokseen että uskovaisten luulema totuus ei ole sitä.
"Miten muuten sinun ajatuksesi mukaan Jumala ei olisi kaikkivaltias, jos helvetti olisi olemassa?"
Siksi koska esim minä en päästäisi lapsiani mihinkään helvettiin ja jos olisin kaikkivaltias niin hävittäisin sen helvetin ettei lapseni vahingossakaan joutuisi sinne. Minä en välittäisi heidän asenteestaan minuun. Tärkeintä minulle heidän luojanaan, vanhempanaan olisi rakkaus heihin. En vaatisi mitään takaisin. Ja sellainen on oikea Jumala. Hän ei vaadi meiltä mitään ja jos helvetti olisi olemassa hän hävittäisi sen pois ettei hänen rakkaat lapsensa joutuisi sinne.
"Mutta mitä tekee paholainen.- Sehän vaatii kaikkia ihmisiä kieltämään Jumalan, ja tekemään nimenomaan
kaikkea piruutta, kun se vain itseä palvelee, jopa kieltämään Raamatun Jumalan, niinkuin sinä juuri teet."
Minä en kiellä Jumalaa vaan saatanan. Enkä ainakaan tee mitään piruutta ja tietääkseni hyvin harva tekee piruutta - mitä se nyt sitten onkaan.
"Ja mikä sinä olet sanomaan, ettei Jumala sallisi kenenkään joutua tulijärveen, vaikka nimenomaan HÄN on sen ilmoittanut, jos ihmiset eivät tottele HÄNEN neuvojaan."
Tarkoitatko saatanaa?
"Aivan samoin, kuin lapset eivät tottele vanhempiensa neuvoja, niin joutuvat ongelmiin omine typerine kapinallisine temppuineen."
Niin juuri. Vanhemmat heittävät tänttäröivät lapsensa tulijärveen kärsimään ikuisiksi ajoiksi. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia.
"Jumala vain erittäin suuressa Rakkaudessaan antaa ihmisille vapauden valita, ketä seuraavat."
Minäkin tiedän enemmän rakkaudesta kuin sinun jumalasi.
ei myöskään islamisteille. aritan jehovalainen tai adventistinen oppia ei kannata seurata.
Minäkö olisin Jehovan todistaja tai adventisti? Kyllä olen kaukana niistä uskoista.
Jumala ei luonut ihmistä epätäydelliseksi vaan täydelliseksi ja synnittömäksi.Synti astui kuvaan vasta ihmisen langettua syntiin eedenin paratiisissa.Sitä ennen kaikki oli täydellistä.Siitä alkoi ihmiskunnan murhenäytelmä synteineen ja erossa elävästä Jumalasta.
Jumala ei asettanut eedeniin ansaa vaan koetuksen nähdäkseen rakastiko ihminen Jumalaa ja olisiko hän kuuliainen hänelle. Rakkaus ei koskaan pakota toista rakastamaan itseään.Ja Jumala ei pakota ketään rakastamaan itseään.Hän haluaa vapaaehtoisia, ei orjia.Vain Saatana tekee orjia.Synnin orjia. Jeesus tekee ihmisen todellisesti vapaaksi.Vapaaksi synnin orjuudesta synnin pettämän ja rääkkäämän ihmisen.
Se että helvetti on olemassa ei tarkoita, että hän sinne joutuisi Jumalan lapset.Kysymys onkin, että kaikki ihmiset eivät ole Jumalan lapsia.Vain uudestisyntyneet ovat.Ne joilla on Sisimmässään Jumalan Henki ja jotka ovat saaneet syntinsä anteeksi.He ovat matkalla kotiinsa Jumalan luo.
Jumala ei tarkoittanut koskaan ihmistä tuohon paikkaan vaan se oli alunperin luotu saatanaa ja hänen enkeleitään varten.
Jos Jumala tahtoisi luomiensa ihmisten joutuvan tuohon paikkaan ei hän koskaan olisi lähettänyt Jeesusta kuolemaan Golgatan keskimmäisellä ristillä ihmisten syntien puolesta.Sinunkin puolesta Aritta vaikka et sitä vielä tunnustakaan.
Se etä Jeesus tuli on jo kyllin vahva todiste siitä että Jumala on halunnut tehdä kaikkensa ettei yksikään ihminen joutuisi tuohon paikkaan.
Anna elämäsi Jeesukselle niin saat kokea sitä elämää mitä varten sinut on todella luotu.
Miksi hän olisi muuten sen tehnyt? Ja kun ihminen lankesi siihen ansaan hän ei ollut täydellinen. Jumalahan kielsi häntä koskemasta siihen puuhun mutta kuitenkin hän teki sen joten hän ei voinut olla täydellinen.
Sitäpaitsi tämä juttu ei mennyt ihan niin kuin raamatussa sanotaan. Adam ja Eva eivät olleet ensimmäiset ihmiset ja mitään kiellettyä hedelmää ei ole ollut olemassakaan. Se on vain vertauskuvallista.
Ja loppuosa kirjoituksestasi on pelkkää harhauskoa jota kirkko on levittänyt saadakseen valtaa. Kun ihmiset saa pelkäämään he tekevät mitä vain ja kirkko on tässä onnistunut täydellisesti.
Nyt kuitenkin ihmiset alkavat itse ajatella omilla aivoillaan ja huomaavat uskonnot vääriksi. Ei tietenkään kaikki. Pelko pitää vielä joitakin kiinni eri uskonnoissa.
Ja usko tai ei niin minä olen päässyt eroon siitä pelosta. Minun Jumalani ei tuomitse.
Jos eedenin tapahtumat olivat mielestäsi vertauskuvallisia niin voisitko selittää mistä tapahtumista ne ovat esikuvalliset/vertauskuvalliset? Tottahan tiedät, kun niin väität? Taidat pelätä aika paljon kuolemaa, kun joudut kieltämään kaikki kristinuskoa vähänkin sivuavat asiat? Niinhän tekevät kaikki meediot,Ufohullut,spiritistit ja muut samaan sakkkiin kuuluvat.(ps.kuulutko siäkin tähän "arvovaltaiseen" jumalan kieltäjä poppooseen?
poppooseen. Oli se sitten arvovaltainen tai ei.
En myöskään pelkää kuolemaa koska sitä ei ole. Sitä mitä ei ole ei voi pelätä. Enkä kiellä Jumalaa koska silloin kieltäisin itseni ja kaikki ihmiset ja kaikki jotka ovat Jumalasta. Eli kaiken mikä On.
Eedenin tapahtumat on kerrottu monella eri tavalla. Sumerit kertoivat paljon ennen raamatun kertomusta miten taivaasta laskeutui alas "jumalia" jotka kehittivät ihmisen maan päälle eikä silloin syntynyt vain yhtä ihmistä vaan monta ja heitä kutsuttiin adamoiksi. Nämä eivät kuitenkaan pystyneet jatkamaan sukuaan joten oli pakko kehittää uusi ihmisrotu (Eva).
Zecharia Sitchin on kirjoissaan tulkinnut sumerien savitauluja. Kiinnostavaa luettavaa.
Onko sinulla tapana tuomita kaikki meediot, ufohullut, spiritistit ja muut samaan sakkiin kuuluvat (?) vain kun et ymmärrä heistä yhtään mitään?
Ihminen ei kuole, vaan hänen biologinen ruumiinsa. Ensin jokainen meistä tuntee vain oman ruumiinsa - maailmalliset halut.
Sitten henkisyyden halu herää meissä. Tämä halu ei ole tästä maailmasta, vaan se kuuluu Luojalle.
Jos ihminen kehittää sitä, hän alkaa tuntea ruumiinsa ominaisuuksien ohella myös sielunsa, joka on Luojan ominaisuuksiin kuuluva osa hänessä itsessään.
Jos ihminen korjaa itseään siten, että henkiset halut menevät ruumiin halujen edelle ja ruumis liittää itsensä täydellisesti sieluun, ruumiin kuolema on hänelle peitteen putoaminen sielun yltä.
Ruumis kuolee, mutta vielä eläessään siinä ihminen tuntee olevansa siitä erillään.
Jos me elämme maailman halujen sisällä (seksin, ruoan, varallisuuden, vallan ja tiedon), me otamme vastaan täyttämistä ruumiin välityksellä, s.o. sen viiden aistin kautta.
Kun ihminen yhdistää itsensä sieluun eikä fyysiseen ruumiiseen, ruumiin kuolema merkitsee hänelle vaatteiden vaihtoa.
Tässä maailmassa saadut tuntemukset eivät katoa, ja maailma, jossa hän elää, pysyy hänen kanssaan kun hänen ruumiinsa kuolee. Jokainen, joka elää maan päällä on kykenevä ja pakotettu viemään päätökseen tiensä Luojan suunnitelman mukaisesti.
Joo tarkoitin meedioilla,spriritisteillä yms. sitä, että nämä ihmiset ylensä kieltävät raamatun totuudet, koska henki joka niissä vaikuttaa ei voi kestää Jeesuksen veren voimaa.(joka on väkevää) Raamattu sanookin, että "sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima"(1 Kor.1:18)
Väkevää!Eikö olekin.Kannattaa uskoa Jeesukseen!Pääsee taivaaseen eikä tarvitse uskoa mihinkään höpötyksiin ja meedio hihhuleihin ja "höpöttäviin henkiin". Saa uskoa elävään Jumalaan!Kunnia Jumalalle!Kokeile sinäkin Aritta niin sinullakin on turva ,kun aika jättää sinusta.
mitä tarkoitat "höpöttävillä hengillä". Minä elän ihan tavallista elämää ilman mitään höpöttäviä henkiä.
Eikä meediot ym kiellä raamattua. He uskovat Jumalaan, monella eri tavalla. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Mutta raamattu ei ole totuus. Se on vain osa totuutta. Totuus on paljon enemmän kuin mitä mahtuu raamatun kansien väliin.
"koska henki joka niissä vaikuttaa ei voi kestää Jeesuksen veren voimaa"
Sellaista henkeä ei ole. Eikä Jeesuksen veressä ole mitään erikoista voimaa koska mitään Jeesuksen verta ei ole. Jeesus kuuluu henkimaailmaan eikä siellä ole mitään fyysistä, esim verta.
Minulla on turvaa ihan tarpeeksi kun me emme tarvitse mitään turvaa. Ei minua pelota mikään joten en tarvitse turvaa. Se on vain tarkoitettu uskovaisille jotka elävät jatkuvassa pelossa.
Kun joskus tajuaisit sen.
Nämä "kaiken" tietävät ja oikeassa olevat eivät pysty vastaamaan mitään.
On riemukasta, kun saa olla vapaa, ja kuitenkin on Jumalan kädessä, eikä kenenkään budhan tai vastaavan allahin käskyissä, eikä filosofioissa:)
Sinulla näkyykin olevan katkeruutta, kun Jumala ei olekaan ruvennut sinun sätkyukoksi.
Se juuri on kaikkien Jumalan kieltäjien perusominaisuus.
Mutta ootko edes kuullut sitä, Jeesus kuoli sinunkin syntiesi tähden, että sinulla olisi iankaikkinen elämä.
Ja nimenomaan Jeesus sanoi,-"Joka uskoo minuun, ei ikinä maista kuolemaa".
Ja täysin epäämättömien todisteiden valossa Jeesus nousi kuolleista, niinkuin Hän oli ennalta ilmoittanutkin.
Ja nimenomaan Jeesus puhui Jumalasta!!! vai mitä on sinun änkkäränkkä siitä mieltä?
Enkä ole mistään katkera. Mistä sait sen päähäsi? Siitäkö ehkä kun kuvailin sinun jumalaasi. Minä en sellaiseen usko. Minä kuvailin jumalasi ja ihmettelin miten sellaiseen voi uskoa.
"Mutta ootko edes kuullut sitä, Jeesus kuoli sinunkin syntiesi tähden, että sinulla olisi iankaikkinen elämä."
Joskus jotkut uskikset ovat sen maininneet, mutta se ei pidä paikkaansa. :-)
"Ja täysin epäämättömien todisteiden valossa Jeesus nousi kuolleista, niinkuin Hän oli ennalta ilmoittanutkin."
Niin että epäämättömien todisteiden valossa? Eipä tainnut olla niin.
"Ja nimenomaan Jeesus puhui Jumalasta!!! vai mitä on sinun änkkäränkkä siitä mieltä?"
Kyllä Jeesus puhui Jumalasta mutta uskovaiset ovat käsittäneet kaikki Jeesuksen puheet aivan väärin. Ja nyt he sitten tuomitsevat kaikki toisin uskovat helvetin liekkeihin ja itsensä he nostavat jollekin eliittitasolle. En halua kuulua siihen ryhmään.
Korkeimman kämmenellä olemme ja tätä polkua kuljemme. Luottavaisin mielin, tulee - mitä tuleman pitää :)
tietoa kun kirjoittelet vain yhden tietolohteen (raamatun) mukaa ja tulkitsetkin vielä jotenkinn omaperäisesti.
Nykyään on paljon materiaalia ja ihmisten kokomuksia kulemasta jonka vuokis voinet heittää roskikseen tuollaisen näkemyksen mitä kuolemasta jattelet.
Oletko muuten ottanut selvää mitä muut ajattelevat ja kirjoittelevat kuolemanjälkeisetä elämästä?
muut opit vievät ikuiseen tuhoon.
Ainut luotettava ihminen oli ja on edelleen, kuolleista ylösnoussut Jeesus.
Hän sanoo viimeisen sanan ja hänellä on ainoastaan valta näissäkin asioissa:
( ilm 1:5-8) ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä
ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen.
Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.
"Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.
ei mikään muutu... Olin kauan näitä juttuja lukematta kun tilanne on jatkuvasti sama, muuttumaton. Kristityt vastaan valistuneet, henkiset ihmiset jotka etsivät totuutta muualta kun satukirjan kansien välistä. Mihin Raamattu on luettavissa.
Pysyisivät fundamentalistien palstalla... Sinne kun ei mikään totuuden häivä muutenkaan mahdu!
Saattaa tietty olla että lähi-idässä on asunut joskus joku Jeesus niminen opettaja... tai useampikin. Mutta sitä on vaikea todentaa kahdentuhannen vuoden jälkeen.
Ja näistä suuristä opettajista voisi ehkä sen verran sanoa, että he etsivät totuutta ja jotkus julistivat ja julistavat omaa totuuttaan vakuuttavammin kuin toiset. Mutta tämä kristittyjen "totuus" ei vakuuta ainakaan minua.
perustuu pelkoon.
pääse koskaan totuuden tuntoon. nuo naiset muistuttavat:
"Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua."
Samoin arita kumppaneineen haluaa protetoida, opettaa ja eksyttää. lukekaapa sama uudestaan. Huomasitte varmasti, myös mihin kaikki tuo päättyy.
(ilm 2:20-23)--> Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua.
Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan.
Katso, minä syöksen hänet tautivuoteeseen, ja ne, jotka hänen kanssaan tekevät huorin, minä syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistansa;
ja hänen lapsensa minä tappamalla tapan, ja kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä olen se, joka tutkin munaskuut ja sydämet; ja minä annan teille kullekin tekojenne mukaan.
mutta ihmettelen vain kun se Jumala mihin minä uskon on Rakkaus eikä tunne vihaa ja sinun jumalasi sanoo näin:
#Katso, minä syöksen hänet tautivuoteeseen, ja ne, jotka hänen kanssaan tekevät huorin, minä syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistansa;
ja hänen lapsensa minä tappamalla tapan, ja kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä olen se, joka tutkin munaskuut ja sydämet; ja minä annan teille kullekin tekojenne mukaan.
säteily. Alla olevat sanat sanoi Jeesus iisebelille ja niille, jotka hyväksyivät iisebelin opin. Tuon iisebelin opetuslapset: ja hänen lapsensa minä tappamalla tapan, ja kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä olen se, joka tutkin munaskuut ja sydämet; ja minä annan teille kullekin tekojenne mukaan. On ainakin kertaalleen toteutunut mustasurmassa iisebeliksi muodostunut kirkko sai tuntea sen kirjsimellisesti.
"Katso, minä syöksen hänet tautivuoteeseen, ja ne, jotka hänen kanssaan tekevät huorin, minä syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistansa;
ja hänen lapsensa minä tappamalla tapan, ja kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä olen se, joka tutkin munaskuut ja sydämet; ja minä annan teille kullekin tekojenne mukaan."
(Rom 2:9-10) Tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen;
mutta kirkkaus ja kunnia ja rauha jokaiselle, joka tekee sitä, mikä hyvä on, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle!
Melkein kaikki uskonnot perustuvat pelkoon. Usko tai kuole.
sanoa Arittankin puolesta ettemme IHAN TAATUSTI pääse koskaan TEIDÄN totuutenne tuntoon!
Uskon kuitenkin että me koska sitä totuutta etsimme salatuimpaan saakka niin kun teikäläiset sanovat... Tulemme sen löytämään ja uskon että kummallakin on suunta oikea.
Meidän "uskontomme" kun ei perustu eritavalla ajattelevien vihaamiseen, riitelyyn eikä eritavalla ajattelevien helvettiin toivottamiseen (vaikka ei silläkään väliä olisi kun mitään helvettiä ei ole) se on täällä maanpäällä, monelle se on tämä meidän tämänkertainen elämämme joka meille toisille on suuremman kärsimyksen aiheuttaja kun välillä jaksaa kestää. Tai siis tuntuisi että helmpompaakin voisi olla, ainakin välillä.
Tämä kuitenkin on seurausta menneiden elämiemme teoista ja kiitollisuudella nämäkin kärsimykset kestetään koska nämä ovat itseaiheutettuja... Tiedä josko minäkin olisin olisin ollut joku helvetintuli katkuinen kristitty jossain entisessä elämässä... LOL
Luulen että olemme kumpainenkin tosi iloisia siitä jos joku sen tähden mitä me sanomme alkaa epäilemään oman tiensä suuntaa... ja vaikka vapautuisi kristittyjen aiheuttamista peloista! Kun pelotella te kyllä osaatte. Painostaa ja uhkailla... En tosiaan voi sanoa että tästä teidän uskonnostanne mitään hyvää löytyisi tai paremminkin näistä teidän uskontonne edustajista...
Mutta onhan olemassa "Uskontojen Uhrit ry" johon sitten viime kädessä voi yhteyttä ottaa...
eikä tule olemaankaan.
Ei myöskään uutta mahdollisuutta elää maanpäällä missään näkyvässä muodossa.
Nuo uskomukset ovat eksytyksestä tulleiden riivaaja henkien valheita.
Jumala Isämme on asannut meille kaikille elävän tien luoksensa. Jeesuksessa, mitään muuta tietä ei ihmisille ole annettu. Rakastava Isä Jumala itse on sen meille ilmoittanut. Ei ole mitään toista tietä. On vain Jeesus tie. joka taivaaseen vie.
ja jonka sanoja ei kukaan muu ota kovin todesta kuin kristityt. Vain kristityt uskovat Jeesus sielun jumaluuteen... ja te tosiaan olette pieni vähemmistö tässä ihmiskunnassa!
http://video.google.com/videoplay?docid=-7810993921354002750&hl=fi
siinä on kerrottu jeesuksen jumaluudesta, aurinkokuninkaasta, itämaan tietäjistä ym., jouluntähdestä........
Jos sinä itse koet pelkoa Jumalan sanan edessä, älä projisoi sitä muiden tuntemuksesi.
Vaikka Raamattu sanookin, että pelkää Jumalaa, niin se ei tarkoita sitä sillä tavalla, kuin sinä oot sen ymmärtäny.
Nyt tietenkin väität, että et sinä SITä tarkoita.
Mutta minäpä tarkoitan sitä, että jos ei totuutta pelkää ja rakasta, ei sitä myöskään löydä omista luuloistaan.
että minä en pelkää Jumalaa. Ja se johtuu siitä että en ole kristinuskossa enkä missään muussakaan uskonnon uskossa. Jos pelkäisin Jumalaa niin pelkäisin myös itseäni.
Kristinusko opettaa että pitää uskoa määrätyllä tavalla. Muuten joutuu helvettiin. Siis uskonnot perustuvat pelkoon koska jos ei usko niin joutuu sinne helvettiin teidän ajatusten mukaan. Tajuatko?
"Mutta minäpä tarkoitan sitä, että jos ei totuutta pelkää ja rakasta, ei sitä myöskään löydä omista luuloistaan."
Ei voi pelätä ja rakastaa samalla kertaa. Ja se mitä sinä luulet totuudeksi on vain sinun ajatuksissasi. Se on sinun totuutesi ja jos pelkäät sitä niin silloin se perustuu pelkoon.
Minun totuuteni perustuu rakkauteen ja sitä ei tarvitse pelätä.
kuolema on!
Jokaisen meistä on se kohdattava. Jos nyt tuota sanaa haluat käyttää!
Mutta ei siinä nyt ymmärtääkseni mitään niin kauheata ole. Eiköhän ne tilit tehdä selviksi jo tässä elämisessämme?!
Kukin tavallaan. Ja kaikki tavat ovat oikeita. Ja toi synti juttu voitasiin aika pitkälti unohtaa, kokonaan!
Voitto on luottaa Jumalaan! Ymmärtävään Jumalaan!
mitä tarkoittaa sanalla "kuolema". Jos sillä tarkoittaa sitä että lakkaa olemasta niin se ei pidä paikkaansa. Olemme ikuisia henkiä.
kun sanoin, ettei siinä kuolemassa mitään kauheata ole.
Siis, että toki sielumme jää. Ja tuota tilijuttua voinee luonnehtia 'välitilinpäätökseksi'!
Tilitämme itse itsemme jokaisen maallisen elämän jälkeen että tiedämme mitenkä pitää seuraava elämä elää vai viitsiikö enää tänne tullakaan. :-)
Kuolema kuuluu elämään, siksi se on luonnollinen asia. Kun äitini kuoli tunsin kyllä ahdistusta, mutta se johtuu siitä, että ihmisen on vaikea totua muutokseen. Jonkin ajan kulutua tunsin tietoisuuteni laajentuneen ja minut valtasi ihmeellisen kevyt olo. Tunsin olevani lähellä elämän tarkoitusta. Elämä jatkuu myös kuoleman jälkeen.
sairasosastolla. Eräänä arkisena aamuna Kaarlo pyysi hoitajilta, että partansa ajeltaisiin ja varastosta tuotaisiin hänen juhla pukunsa.
Kaarlo pukeutui ykkös vaatteisiinsa, vetipä vielä juhlakengätkin jalkaan. Rakkaittensa kuvat hän pisti rinta taskuun. Asetti pöydälä olleen raamatunsa rintaansa vasten ja oikaisi itsensä vuoteeseen. Siitä hoitajat sitten löysivät. Näin uskonveljeni poistui iankaikkisuuteen. Tämän minulle kertoi sairaan hoitaja: Sanoen sen puhutelleen kaikkia omaisia kuin henkilökuntaakin.
Jos asiat ovat kunnossa niin ei se kuolemakaan kauhistuta.
Joten yhdyn näkemykseesi:"Kuolema kuuluu elämään, siksi se on luonnollinen asia."
kauhee asia siihen asti kunnes kuolee.
ellei sitten osaa psyykata..pistää hanttiin alempi arvoiselle =P sä haluat elää, kuolema vaan on. vitut siitä
ja kaunis koti, uusinta mallia olevat autot, kesämökit, loistoristeilijät. Helppo ja hyväpalkkainen työ. Vaikka ei olisikaan Nesteen Lilius, mutta optiomiljonääri kuitenkin.
Ajatus kuolemasta on järkyttävä.
Luukkaan evankeliumi:
12:20 Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?'
(Heb 10:26-31) Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä! Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa". Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin
ei kuolleena harmita mitä on menettänyt autoja ja taloja.. kuolema hirvee (joillekkin) siihen asti kunnes on kuollut, sen jälkeen (veikkaan) että ei hirvitä.
ja nuo raamattu hommat on uskomuksia/toivoa/helpotus (saattaa olla myös faktaa).. mutta jopa tiedefaktojen kanssa kuolema on helpotus jonka tapahduttua ei harmita
Uudessa maailmassa, ajassa jolloin Jeesus hallitsee tämä on avoimena kaikkien nähtävänä.
Jes 66:22-24 Niin kuin uudet taivaat ja uusi maa, jotka minä teen, pysyvät minun kasvojeni edessä, sanoo Herra, niin pysyy teidän siemenenne ja teidän nimenne.
Joka kuukausi uudenkuun päivänä ja joka viikko sapattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan minua, sanoo Herra.
Ja he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle.
..vain. noh kuollessa sit näkee mitä tapahtuu.
iankaikkisia. Kuoleman jälkeen ihminen ei voi tehdä enää hyvää eikä pahaa. Koska ei enää ole kehoa. Kuollut ei enää kuoleman jälkeen voi myöskään saada syntejä anteeksi. Jeesuksella on maanpäällä ollessasi valta antaa sinulle synnit anteeksi. Kuoleman jälkeen se on mahdotonta.
(Sl 8:35-36) Sillä joka minut löytää, löytää elämän ja saa Herran mielisuosion.
Mutta joka menee minusta harhaan, saa vahingon sielullensa; kaikki, jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa."
teillä Raamatun siteeraajat ole yhtään omintakeista ajatusta? Rasittavaa luettavaa... Kun vielä on täydestä humpuukista kyse!
Netistä löytyy tänä päivänä paljon parempaa ja todempaa luettavaa ja viitteitä kirjoihin joita tosiaan kannattaa lukea jos haluaa ymmärtää jotain henkisestä todellisuudesta! Esim Aatma kirjakauppa on mainio paikka hankkia todella hyvää luettavaa!
surkutettavassa asemassa. Lue uudelleen profeetta iisebeli.
( 5 Ms 13:1-5) "Jos teidän keskuuteenne ilmestyy profeetta tai unennäkijä ja lupaa sinulle jonkun tunnusteon tai ihmeen,
ja jos sitten todellakin tapahtuu se tunnusteko tai ihme, josta hän puhui sinulle sanoen: 'Lähtekäämme seuraamaan muita jumalia, joita te ette tunne, ja palvelkaamme niitä',
niin älä kuuntele sen profeetan puhetta tai sitä unennäkijää, sillä Herra, teidän Jumalanne, ainoastaan koettelee teitä tietääksensä, rakastatteko Herraa, teidän Jumalaanne, kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne.
Seuratkaa Herraa, teidän Jumalaanne, häntä peljätkää ja pitäkää hänen käskynsä, häntä kuulkaa, häntä palvelkaa ja hänessä kiinni riippukaa.
Mutta se profeetta tai unennäkijä surmattakoon, sillä hän on julistanut luopumusta Herrasta, teidän Jumalastanne, joka vei teidät pois Egyptin maasta ja vapahti sinut orjuuden pesästä, ja on tahtonut vietellä sinut siltä tieltä, jota Herra, sinun Jumalasi, käski sinun vaeltaa. Poista paha keskuudestasi.
tulisi mieleenkään madaltaa Luoja Jumalan sanan arvovaltaa! Tyhmäkö sinä olet... Ja ei kun lisää Raamattu eepoksen siteeraausta. Yhdeltä palstalla yksi nainen siteerasi Vartiotornia. Aivan verrattavissa olevaa sontaa.
Sano sitten jotain jos sinulla on jotain ihan omista aivoistasi syntyvää sanottavaa!
Tämän palstan tarkoitus on kuitenkin yhdessä pohtia mitä mahtaa olla kuoleman jälkeen... Eli tämä ei ole suunnattu Raamattua tai mitään muutakaan satukirjaa/lehteä siteeraaville tomppeleille... Mutta onneksi täällä on hyviä puheenvuoroja myös seassa!
katkeroituksessa, sielujen erämaassa. Sillä tottelemattomat saavat asua autiomaassa.
Tämä on sinun mahdollisuutesi ja saattaa tämän lisäksi ola se viimeinen.
ajatele maapallon massa joka on noin 6x(10x21) tonnia mahtuu kahden litran kattilaan
2 litran kattilaan? Näin Jumala ilmoitti profeetta Jesajan kautta noin 3000 vuotta sitten.
(Jes 40:12) Kuka on kourallaan mitannut vedet ja vaaksalla määrännyt taivaitten mitat? Kuka on kolmannesmittaan mahduttanut maan tomun, puntarilla punninnut vuoret, vaa'alla kukkulat?
kolmannesmittaan hiin mitta on 2,o24 litraa
Maapallon massan Jumala mittasi noin konkreettisesti ja ilmoitti sen tilavuus mitoin.
(Kol 1:15) ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
jokusiin uskovaisiin, esim eräisiin tuttaviini, niin huomaan että itselläni on paljon herkempi sydän. :-) Tunnen myötätuntoa kaikkea kohtaan, en vain lapsia, eläimiä ja vaivaisia vaan myös rikollisia, murhaajia, pedofiilejä jne. Tunnen myös myötätuntoa luontoa kohtaan ja maapalloa kohtaan. Minun "paatunut" sydämeni särkee joka kerta kun esim kuulen tai luen uskovaisten kylmiä sanoja ja tuomitsemista. Missä teillä on se Jumalan rakkaus myös vihamiehiä kohtaan?
Jumala on ja pysyy rakkautena. Siksi hän ei turhaan ole ilmoittanut,että jokaisen ihmisen kaikkina aikoina ja kaikkialla on tehtävä parannus.
(Apt 10:33-43) Sentähden minä lähetin heti sinulle sanan, ja sinä teit hyvin, kun tulit. Nyt olemme siis tässä kaikki Jumalan edessä, kuullaksemme kaiken, mitä Herra on käskenyt sinun puhua."
Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön,
vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.
Sen sanan, jonka hän lähetti Israelin lapsille, julistaen evankeliumia rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa, joka on kaikkien Herra,
sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kasteen jälkeen, jota Johannes saarnasi, sen te tiedätte;
te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa.
Ja me olemme kaiken sen todistajat, mitä hän teki juutalaisten maassa ja Jerusalemissa; ja hänet he ripustivat puuhun ja tappoivat.
Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä,
ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista noussut.
Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.
Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
käytyään hautajaisissa että hän ei yhtään tykännyt siitä papista kun se vain sanoi että "nyt tapetaan, nyt tapetaan". Veljeni oli aika pieni silloin.
Minä sanon samalla tavalla sinun jumalastasi. Eikä sinun jumalasi puhu totta.
taas nähdään kuinka uskovaiset pelkäävät kuolemaa.
Mikä ihme siinä niin paljon voi pelottaa?
Taas tuon aloittajan viestin jälkeen kyllä tuli mieleen että ainakin tuo helvetin pelkoa ihmisiin kylvävä kristinusko pitäisi saada poistettua maanpäältä kokonaan.
Liian monella on mielenterveys omastakin tuttavapiiristä kärsinyt tuon hömpötyksen kanssa.
Jokainen vaan nyt kuolee joskus, thats it!
Ei kannata liikaa miettiä kuolemaa vaan keskittyä tähän hetkeen ja yrittää elellä mahdollisimman onnellisesti ja hyvillä mielin!!!
Hyvää joulua kaikille palstalaisille!
tulevassa 1000 vuotisessa rauhan valtakunnassa. Hulluus taas johtuu synnin tuomasta syyllisyydestä.
(5Ms 28:15) Mutta jos sinä et kuule Herran, sinun Jumalasi, ääntä etkä tarkoin pidä kaikkia hänen käskyjänsä ja säädöksiänsä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, niin kaikki nämä kiroukset tulevat sinun päällesi ja saavuttavat sinut. (5 Ms 28:16-28) Kirottu olet sinä kaupungissa ja kirottu olet kedolla. Herra lyö sinua Egyptin paiseilla ja ajoksilla, ihottumalla ja ruvella, joista et parannu. --> Herra lyö sinua hulluudella, sokeudella ja mielisairaudella. "Jos sinä silloin, kun tämä kaikki sinua kohtaa, siunaus tai kirous, jotka minä olen asettanut sinun valittavaksesi, painat sen sydämeesi kaikkien kansojen keskellä, joiden luo Herra, sinun Jumalasi, on sinut karkoittanut,
..jauha juttua jokapaikkaan, ihmiset kyllästyy ja juoksee pakoon jumalajuttuja ja sitähän et halua. pistä jotain tiukkaa faktaa niin saatat saada kamuja kulttiin.
Jumala itse lähetti Poikansa maailmaan. Jeesus lähetti pakanoiden apostoliksi Saulus Tarsolaisen, joka tunnetaan hänen uudelta nimeltään paremmin.
Paavalille annettiin tehtäväksi avata meidän silmämme. Että kääntyismme --> pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen
yhteyteensä sanansa kautta. Ihmisen torjuessa Jumalan armon. Pyhä Hemki näyttää synnit ja kaikki laiminlyönnit ja näin vetää parannukseen. Ellei tämäkään auta Jumala antaa ihmisille ahdistuksia, että he etsisivät ainoaa avun antajaa. Jeesus on ainoa tie Jumalan luokse taivaaseen. Muuta tietä ei ole ihmisille annettu jossa olisi pelastus.
4. ilmestyskirjan neljä ratsua ja ratsastajaa
... ole mitään mystistä juttua takana Valkeat hevoset ja niillä ratsastaja = seurakunnat uskovien yhteisöinä lakkasi olemasta. Sijaan tuli kirkko ristiretkineen. Punainen Hevonen ja sillä ratsastaja oli ja on yhä kommunistinen tikkatuuri, jonka alaisuudessa olevat kirkot käytännöllisesti tuhottiin.
Musta hevonen ja sillä ratsastaja
auls 11.9.2006 klo 20.21
(Sak 6:6,8) Ne,(vaunut) joitten edessä on mustat hevoset, lähtevät pohjoiseen maahan, ja valkeat lähtevät niiden jäljessä. Täplikkäät lähtevät eteläiseen maahan. Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin: "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa". Onko niin että Profeetta Danielin ilmoittama neljännen pedon valtakunta saa nälänhädän kirjaimellisesti toteutumaan. Eihän siihen tarvita kuin kaksi peräkkäistä katovuotta niin se on siinä. Euroopan unioni ei ole mikään avustusjärjestö. Tämä on kokonaan kovia arvoja kannattava vapaaseen kauppaan. Kysyntä ja tarjonta tulee määräämään tuotteen hinnan myös ruuan hinta seuraa kysynnän ja tarjonnan lakeja. Siispä lue itse mitä raamattu sanoo asiasta. Dan 7:23) Hän vastasi näin: "Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen.(Ilm 6:5-6) Ja kun Karitsa avasi kolmannen sinetin, kuulin minä kolmannen olennon sanovan: "Tule!" Ja minä näin, ja katso: musta hevonen; ja sen selässä istuvalla oli kädessään vaaka. Ja minä kuulin ikään kuin äänen niiden neljän olennon keskeltä sanovan: "Koiniks" -mitta nisuja yhden denarin, ja kolme koiniksia ohria yhden denarin! Mutta älä turmele öljyä äläkä viiniä." Nyt, jos koskaan on aika sanoa Jeesukselle tule ja aterioi minunkin kanssa. Tämä kirjoitus ei ole poliittinen kannanotto, vaan sivusta seuraavan mielipide.
Pohjoiseen
maahan 11.9.2006 klo 21.10
eli Suomeen Jumala on lähettää mielensä mukaisen sanansaattajan ja siksi Hänen Henkensä tulee lepäämään pohjolassa. Nyt kohta olemme siinä ajassa.
Kaiketi huomasit, että nälänhädän jälkeen
Suomalaisetkin 11.9.2006 klo 21.56
Huutavat avuksi Herran nimeä ja saavat myös avun ylhäältä. Totta kai olisi optimaalinen ja paras aika jo hyvinä päivinä etsiä Herran Jeesuksen mielisuosiota. Autuaat ne jotka etsivät Herraa jo nyt, eikä vasta silloin kun paskat on housuissa.
Ehkäpä se nälänhätä 12.9.2006 klo 17.07
on jo Suomessa, mutta hengellisellä alueella. Nyt, kuitenkin Jumala on rukoiltava elon Herralta, että
antaisi julistus tehtävässä oleville puhdasta sanomaa. Ylhäältä.
Kumartakaa minua Työmarkkinatukimies 12.9.2006 klo 21.22
Hallitus tuottaa yhä uusia köyhiä suomeen ja nälänhätää heille.
Onneksi itse en ole ihminen vaan Suomessa asuva Jumala, mulla menne hyvin.
Väitän, että juuri ammattiliitot ovat Suomessa
Saaneet 12.9.2006 klo 21.59
Aikaan suurtyöttömyyden sekä yritysten ulosliputuksen. Ahneuskin on epäjumala.
Jumalan sanan kuulemisen nälässä ihmiset
juoksevat 12.9.2006 klo 21.55
ympäri maailmaa, saamatta mitään. Pensagolassa on höpötystä ei muut kun sinne. Hei veljet nyt se löytyy Toronttossa, eipäs kun Koreasta jne. En väitä etteikö siellä olisi ihan oikeaa sanomaa. mutta Jeesus sanoi älkää juosko ihmeiden ja merkkien perässä. Sana on sinua lähellä se on sinun suussasi ja sydämessä. Se on se uskon sana jne. Vaikka ihminen kävisi taivaallisen enkelin kokouksissa ellei hän henkilökohtaisesti käänny, niin mitään ei tapahdu
Löysin tämän profetiat palstalta .
aamu sarastaa 29.9.2006 klo 20.15
Tämä näyttää koskevan aihetta hyvinkin läheltä.
"Suomen tulisi kääntyä 22.8.2006 klo 15.38 pahuudesta ja tehdä parannus. profetia suomelle Kirjoittanut: armahdettu 26.1.2004 klo 01.09 Tämä on Hengen sanoma joka tuli Israelissa Kaarlo Syvännön kodissa rukouskokouksessa 25.1.1989.
vihan maljat ovat täyttyneet suomen kansan kohdalla. Ja minä Herra olen ne vuodattanut Suomen kansan ylle. "Tämä on peruuttamaton".
suomen kansan syntien mitta on niin suuri, että minä HERRA HERRA en voi katsella sen tekoja. Te tulette päivittäin kuulemaan kaikkinaisia huonoja uutisia, mutta älkää katsoko niitä. Katsokaa vain minuun Herraan Jeesukseen. Minä tulen antamaan teille voiman kaiken hirvittävyyden keskellä. Te tulette kestämään kun syötte sanaa ja vietätte aikaa rukouksessa minun kasvojeni edessä. Tänne tulee miljoonia ihmisiä muualta ja leipä loppuu. Ihmiset rupeavat arvostamaan leipäpalaa. Älkää tästäkään säikähtäkö. Minun avullani te tulette kestämään. Pelastan vielä ihmisiä ja ne ihmiset, joiden puolesta te rukoilette, minun silmäni tarkkaavat heitä, jatkakaa rukousta. Minä annan teille uusia ihmisiä, jotka teidän tulee ottaa rukoustenne kohteeksi. Ihmiset tulevat hirvittävän pahoiksi. vielä pahemmiksi toisilleen. kateellisiksi, ahneiksi, pettävät toisiaan, yrittävät hyötyä toisistaan enemmän. Luonnonvoimatkin järkkyvät. Kun riiputte kiinni herrassa Jeesuksessa niin minä tulen viemään teidät kotiin. Olkaa turvallisella mielellä minun omani. Tämä asia on peruuttamaton ja minun vihani on syttynyt Suomen kansaa kohtaan"
Aika vaikea selkoista tekstiä? Tai pikemminkin yhtä sekamelskaa!
Vaikuttaa vähän siltä, ettei kirjoittaja ehkä itsekään tiedä, mitä hän oikeasti hakee? Tai haluaa sanoa.
Ainut lause, joka tekstistä tarttui, oli:
>Sana on sinua lähellä se on sinun suussasi ja sydämessä.<
...ja jonka vielä ymmärtää. Ihan silleen yksinkertaisesti ajateltuna.
oli useiden kirjoittajien ajatuksia, jonka musta hevonen ja sillä ratsastaja sai aikaan.
Tutustu http://tv7.maxinetti.fi ja
Kerrotaan radio Deistä http://www.radiodei.fi/index.php?sid=115
Ei raamatun sana ole vaikeaa ilmestykirjan mukaa Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!
Aika on tosi lähellä vain ilmestyskirjaa tavaavien,sillä heillä on latu pahasti hukassa.
Uskonnolla pelottelu kuuluu syvälle sinne,minne aurinko ei paista.
Minä tunnen Meidän Isän.
Joh 8:42 Jeesus sanoi heille: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut,vaan hän on minut lähettänyt.
Joh 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
että sellaiset fanaattiset uskovaiset niin kuin sinäkin vaikutat olevan tunnutte olevan saatanasta eikä Jumalasta. Mutta eihän sitä saatanaa edes ole olemassa. Onneksi teikäläisille! :-)
Minulla on paljon himoja.Peuhaan tosi mieluusti(aina kolmen vuoden välein)vastakkaisen sukupuolen kanssa punkassa.Juon mielelläni,harvemmin kuitenkin enää nykyään.Ja hyvin tehty ruoka,sehän se minua vasta himottaakin.Minkäs sitä himoilleen voi.Elämä on kuitenkin aina kaunista....AINA...
Luen aina silloin tällöin minäkin Raamattua,ja aika vänkää,sillä useimmiten on siinä kohtaa miltä sen avaan,myös ratkaisu aivoitukseeni.Mutta muuten kun näen Raamatun,ei minun tarvi sitä avata,näen siinä kannessa punaisen sydämen ja siinä sanat -RAKASTA LÄHIMMÄISTÄSI-,se on avain kaikkeen.
Pyydän kuitenkin anteeksi edellistä viestiäni.Minulla vaan paloi käpy turhasta pelottelusta uskonnon varjolla.
Toivotan Sinulle Hyvää Uutta Vuotta.
Voi hyvin ! :)
timo
joka olen ihmetellyt miksi täällä puhutaan uskiksista pahaa. Olenhan itsekin uskovainen ja kristitty koska pyrin noudattamaan Jumalan viisaita käskyjä ja uskon Jeesukseen.
Mutta nyt ymmärrän. Vaan onko nämä nyt sitten niitä kristittyjä? Ihanko varmasti? Etteivät olisi valepukuisia satanisteja, sillä mitenkään tässä ei toteudu rakkauden kaksoiskäsky eikä ilosanoma:0
Vai näinkö sitä vieläkin kerrotaan :
>Entä jos olettekin isästä perkeleestä ia isänne
himoja
Joh 8:42 Jeesus sanoi heille: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut,vaan hän on minut lähettänyt.
Joh 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.<
Huh.
Jarouseko se oli joka sanoi jossain ketjussa että raamatun ymmärtämiseen pitää olla AVAIN? Se on nyt jollain hukassa jos ei edes ymmärretä käskyä:
2. Moos. 20:16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
No meitä kristittyjä lienee moneen junaan.
Otetaas teksti asia yhteyksineen
(Joh 8:42-51) Jeesus sanoi heille: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt.
Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani.
Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden.
Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko?
Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta."
Niin juutalaiset vastasivat ja sanoivat hänelle: "Emmekö ole oikeassa, kun sanomme, että sinä olet samarialainen ja että sinussa on riivaaja?"
Jeesus vastasi: "Minussa ei ole riivaajaa, vaan minä kunnioitan Isääni, ja te häpäisette minua.
Mutta minä en etsi omaa kunniaani; yksi on, joka etsii ja tuomitsee.
--> Totisesti, totisesti minä sanon teille: "jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa."
Paratiisin ovet avautuvat siis ainoastaan niille jotka ehdon täyttäjälle
- - -
Sinä oikein oot kasvanu, kun et oo joutunu tosiasioiden eteen.
Etkö koskaan oo kokenu esim. kauhua omassa sisimmässäsi?
Etkö oo koskaan nähny julminta ja kylmintä pahuutta, vaikka joku sen kohteeksi joutunut pyytää apua, eikä sitä saa?
Ja minkälainen sinun mielestäsi saatana pitäisi olla, että sinä sen saatanaksi kelpuuttaisit?
Eikö riitä se, että maailman kaikkeuden upeimman ja parhaimman esimerkin ihmiskunnalle
antanut Jeesus koitettiin tappamalla hävittää.
Eikö siinä ollut itse saatana sen takana, koska Jeesus paljasti saatanan tuhannet juonet ja eksytykset?
Se pahuus mitä näet on pelkoa.
Eikä saatana ollut Jeesuksen ristiinnaulitsimisen takana vaan sen ajan uskovaiset. Ihan niin kuin tänä päivänä Jumalan nimessä tapetaan "väärin" uskovia. Ei sen kummempaa. Pelko siinäkin on takana.
Uskovien ja muitten psyykkeessä oleva Saatana joka on meissä kaikissa enemmän tai vähemmän. Mutta älä sano että olen uskovainen ja pelkään Saatanaa.
mikä sinä olet. :-)
ja siksi se ei ole kauhea asia. Meidän on kumminkin elettävä tämä elämä, joka meille on annettu, koska emme 100% varmuudella tiedä mikä on jatkoa tälle elämälle, vaikka minä itse luulen sen tietäväni.
oli myös yhtenä pimeyden airueena.
Eikö sinun mielestä paholainen, joka on kaikkien valheiden ja petosten pääemakko, pystyisi huiputtamaan ketä tahansa, joka ei tiedä hengellisestä totuudesta paljonkaan.
Paholaisellehan on pikkunakki vilkaista historian kirjoituksia ja ujuttaa jollekin uniin jälleensyntymä ajatuksena, ja eikun hupsista kakkaa, sitten löytyy niitä "todisteita" niistä historian teoksista.
Jos paholainen olisi olemassa
Aritta 23.12.2007 klo 19.11
ja jos se olisi niin viisas kuin uskovaiset väittävät niin mitä olisi silloin Jumala? Ei ainakaan mikään kaikkivaltias Rakkaus.
----------------------------------------------
Aivan samoin sanoi saatana Eevalle paratiisissa.
Onkohan Jumala sanonut, tyyli on myös aritan tyypillisin vastaus.
en todellakaan suosittele sillä ne kaikki on huuhaata. Ihan yhtä typerää, kuin helena konttisesta kertova kirja. Molemmat ovat vääriä profeettoja.
Sinun mielesi ei ota vastaan sitä, että ne "näytöt" voivat olla täysin loogisesti ajateltuna juuri paholaisen eksytystä.
Eikö sinun mielestä paholainen, joka on kaikkien valheiden ja petosten pääemakko, pystyisi huiputtamaan ketä tahansa, joka ei tiedä hengellisestä totuudesta paljonkaan.
Paholaisellehan on pikkunakki vilkaista historian kirjoituksia ja ujuttaa jollekin uniin jälleensyntymä ajatuksena, ja eikun hupsista kakkaa, sitten löytyy niitä "todisteita" niistä historian teoksista.
Jos paholainen olisi olemassa
Aritta 23.12.2007 klo 19.11
ja jos se olisi niin viisas kuin uskovaiset väittävät niin mitä olisi silloin Jumala? Ei ainakaan mikään kaikkivaltias Rakkaus.
jos haluat. Mutta se on tosiaan turhaa pelkoa.
Viestistäsi näkee kuinka kirkonisät ovat alunperin saaneet ihmiset kuriin ja herran nuhteeseen ja siellä uskovaiset tuntuvat olevan vieläkin. Usko saatanaan ja rankaisevaan Jumalaan on tapa saada hallittua ihmiset etteivät he ota valtaa itselleen. Jos ihmiset olisivat ymmärtäneet ettei kuolemaa ole eikä myöskään mitään Jumalan rangaistuksia ja saatanan helvettiä niin sen ajan papit joilla oli valtaa olisivat menettäneet sen koska kukaan ei enää olisi pelännyt mitään.
Koska on myynyt itsensä pimeille voimille. Paavali sanoi että nuo ovat, kaikkien ihmisten vihollisia, koska vastustavat omalla kohdallaan Pyhää Henkeä.
Ja estävät ilosanoman etenemistä omassa elämässään ja sen vuoksi muidenkin ihmisten elämässä.
Herra Jeesus, siunaa vastuatajiasi parannuksen armolla.
Uskovaiset ovat tehneet liiton kuoleman kanssa.
Mikä ihmeen ilosanoma uskovaisilla on?
Sitäpaitsi minä en ole minkään vastustaja.
sanoo???? Miettinen sanoo! silläkin on kaatumatauti ja aikamoinen huru-ukko muutenkin... näkee omiaan varsinkin kännipäissään...
(Sl 8:33-36) Kuritusta kuulkaa, niin viisastutte; älkää sen antako mennä menojaan.
Autuas se ihminen, joka minua kuulee, valvoo minun ovillani päivästä päivään, vartioitsee minun ovieni pieliä!
Sillä joka minut löytää, löytää elämän ja saa Herran mielisuosion.
--> Mutta joka menee minusta harhaan, saa vahingon sielullensa; kaikki, jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa."
Ajattele jos me olemmekin oikeassa! :-)
miten nämä jeesustelijat keittävät sinua kaikenmaailman pelon liemessä!
Uskomatonta, mutta samalla jollakintavalla huvittavaa...
Heidän sielunsa on takertunut ja silmät sokeutuneet, mutta niinkuin suunnitelmassa on - niin jonakin päivänä - jossakin elämässä - heidänkin aikansa tulee.
Kun Laki on sydämessä, emme tarvitse kirkonisiä opettamaan sitä mikä on oikein, mikä väärin.
Laki, joka tulee suoraan Luojaltamme ei tarvitse ketään välikäsiä - Jeesusta tai mutta sellaista.
Hyvää jatkoa Aritta :)
With Light - rebecca
miksi juuri minua vainotaan niin ankarasti täällä uskovaisten puolelta. :-) Ilmeisesti olen sitten se Antikrist heidän mielestään. Itse voisin kutsua itseäni kyllä Antikristinopiksi. Och faktiskt, det är lite kul också. :-) Ei sitä aina saa niin paljon huomiota osakseen.
Med ljus och kärlek!
sanoo? Voih... Tiedän paljon ihanampia ja ennen muuta loogisimpia tarina eepoksia! Esim Kalevala on paljon loogisempi kuin tuo teidän "ihana Raamattu" mikä ei ole kummuistakaan luettavaa... Minä voisin vaikka ruveta siteeraamaan täällä vaikka Seitsemää veljästä mistä myös löytyy syvällisiä opetuksia elämän eri tilanteisiin! :o)
Rm 6:23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Hengellinen kuolema = 1.Mooseksen kirja:
2:17 mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman."
Ja yhteys Jumalaan katkesi. Mutta Jeesus voitti kuoleman vallat.
Ilm 1:18 ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.
Hebr 2:14-15 Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen,
ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia
Omaa tyhmyyttään ihmiset menevät helvetin tuleen. aritalle en vastaile. Sota ei kuulu minulle, eikä kostaminen. Kosto on aina yksin Jumalan. Siunaamaan meitä on käsketty että itsekin siunauksen perisimme. Joten siunausta kaikille, myös aritalle.
Ymmärrän erittäin hyvin. Sinulla ei ole mitään sanottavaa. :-)
juuri olen yrittänyt sanoa... Näillä kun ei tosiaan ole mitään omintakeista sanottavaa! Eli ei ilmeisesti yhtään omaa ajatusta kunhan vaan siteeraavat eepostaan... Miten voi olla ollakin näin henkisesti köyhiä ihmisiä! Turha se tänne on tulla kirjoittelemaan jos ei tosiaan ole mitään sanottavaa... Minä yleensä ohitan nämä siteeraukset, ja odotan josko joku ihan omilla aivoillaan ajatteleva sanoisi jotain! Mutta onhan meitä täällä muutama... ;o)
(ilm 22:11-16) Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen.
Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!
Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.
Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."
Täällä ei vastata Aritalle ja jätetään raivoisia viestejä "raivoisille" ruusuiile revittäviksi.
Täällä on todella ystävällisiä ja rauhallisia ihmisiä ollut, muitakin kuin Aritta, vastailemassa. Aivan erityisesti olen ihaillut Aritan loogisuutta, malttia ja sydämestä tulevaa ystävällisyyttä. Mikä olikaan se valheen isä jos Aritasta voi muuta kuin hyvää sanoa? Itsekö perkele ? ;)
Aritahan puhuu yhtä viisaastikuin Jeesus.
Mutta tosissaan. Niin se täytyy olla kuin Aritta ja muut täällä sanovat, että teillä "uskiksilla" ei ole oikeasti mitään sanottavaa, sillä jos ette vastaa, syytä ei saa kaivamallakaan heitettyä täällä olevien keskustelijoiden päälle.
Harvoin luen näin pitkää ketjua kokonaan läpi. Liekö niin tapahtunut koskaan ennen. Nyt luin koska hämmästyin miten aggressiivisia ja raivoisia uskikset ovat - ei se että sanoo hyvää päivää kirvesvartta kuten tapahtuu kun petollisilla huulilla siunaa ihmistä jonka on juuri heittämässä ikuiseen helvettiin tai kun on juuri anatanut väärän todistuksen lähimmäisestään, tee uskisten asiaa millään tavalla paremmaksi.
Ja miten kukaan uskis voisi olla ENÄÄ vastaamatta Aritalle. Tai kenellekään muullekaan. Ei täällä ole mitään vastauksia ollutkaan. Heitelty raamatunlauseita kuin älyä vailla olevat lapset, ei se ole vastaamista eikä keskustelua. Vieläpä raamatunlauseita joista minäkään en ole kristittynä ymmärtänyt, mihin se oli vastaus. Ja miten edes voidaan vastata raamatunlauseilla suoraan puheeseen. Joten olkaa nyt edes siinä rehellisiä, että teillä ei ole mitään mitä sanoa ja pelko sumentaa mielenne niin että näette hyvät ihmiset raivoisna ja oman raivonne ja pelkonne hyvänä.
Tarkistakaa nyt ihmeessä jollain keinoin silmälasinne/peilinne, että näettekö aivan varmasti oikein lähimmäisenne ja Jeesuksen opitkaan. Kyllä minäkin perkeleeseen uskon, valheen isään, mutta kannattaa olla tarkkana siinä, missä sitä kuvittelee näkevänsä. Helposti se istuu itse kunkin meidän omalla olkapäällämme , jos vain joskus viitsimme paneutua katsomaan omaa kuvaamekin kunnolla.
pelätenkin vastata. Ettei Aritaa voi verrata jeesukseen. ei tällä palstalla kukaan muukaan saa vastauksia uskiksille esittämiinsä kysymyksiin. Kaikki usko on täyttä soopaa.
Arita joukkoineen edustaa hare krishnaa
Nyt ymmärrän opin pimeyttäkin. 31.12.2007 klo 06.54
mitä haaraa hindulaisuudesta arita j
Powaqa edustavat 30.12.2007 klo 04.54 kysymys oli Hindulaisuus osastossa ja vastauksena tuli seuraava tiedote:
"Jos lohduttaa niin
hare krishnat 30.12.2007 klo 22.26
väittävät myös että kaikki muut joutuvat helvettiin paitsi hare krishnat. Kristinuskon "intialainen" vastine."
Huomatkaa mitä tuo liike sanoo kuoleman jälkeisestä elämästä: --> väittävät myös että kaikki muut joutuvat helvettiin paitsi hare krishnat.
niin et ole tainnut lukea ainuttakaan minun kirjoittamaa viestiä koska olet niin ulkona. Minä en usko helvettiin. En myöskään kuulu mihinkään uskonlahkoon tai uskonryhmään. En tiedä esim hindulaisuudesta oikeastaan yhtään mitään paitsi että he pitävät lehmää pyhänä eläimenä ja uskovat sielunvaellukseen joka tarkoittaa että heidän uskonsa mukaan ihminen voi syntyä myös eläimenä.
Miksi sinulla on sellainen tarve laittaa minut johonkin ryhmään. Minä olen vapaa sielu.
:D:D:D
On eri tyylejä vastata. Esin Aristoteles opetti yhtä tyyliä. Juutalaisilla oli oma väittelytyylinsä. Aritan tyyli on yhtä viisas kuin esim. Jeesuksella.
muitakin fiksuja täällä näkyy olevan. Esim. Rebecca tulee tässä nyt mieleeni.
Hyvä että usaklsit kirjoittaa kuitenkin, vaikka ei mitään vastausta sinulta tullutkaan :)
kilteistä sanoistasi mutta jos vertaat minua Jeesukseen niin herätät varmaan jonkin verran kiukkua tällä palstalla. :-)
mutta huomasithan että se oli skeptikko/ateisti joka älähti :D
En kuitenkaan kirjoittanut sitä ketään ärsyttääkseni. En vain aina huomaa miten asiat voidaan käsittää. Minulla kun on (käsittääkseni) aika mutkaton ja läheinen suhde Jeesukseen sellaisena kuin hänet käsitän niin tulen sanoneeksi asioita kuten ne ajattelen. Mutta tuo mitä sanoin on kuitenkin ihan perustotuus. Jeesus oli hyvä sanankäyttäjä oman kulttuurinsakin puitteissa. Sellaista periaatteessa pidettiin juutalaisuudessa hyvänä asiana. Siis myös ja eritoten hyvää loogista väittelytaitoa.
Ja kyllähän toki voi Jeesukseen verrata moniakin asioita. Esim monilla kansoilla on samanväriset hiukset kuin Jeesuksella. Tai silmät. Ei se sen kummempaa ole ;)
Mutta en usko että ao. skeptikkokaan tätä tarkoitti vaan jotain mitä ei tullut selittäneeksi tarkemmin..
Meillä lapset nukkuvat jo mutta minä en vain saa unta mielenkiintoisen päivän päätteeksi *heh*
Joten toivotanpa teille kaikille jotka tämän satutte lukemaan
Oikein Ihanaa Ja Hyvää Uutta Vuotta 2008 !
ja jatkan tästä matkaani...:)
Katselin juuri telkkarista yhden filmin ääni täysillä ettei koirani kuulisi ilotulitusrakettien ääniä.
Muuten ihan hyvä juttu sanoa asiat niin kuin ajattelee. Niin minäkin teen. :-)
"Aritta:Katselin juuri telkkarista yhden filmin ääni täysillä ettei koirani kuulisi ilotulitusrakettien ääniä."
Kuinka huomaavaista ja armahtavaista ! Nuo paukkeet käyvät todella useiden koirien luihin , ytimiin ja hermoihin pahasti.
Itselläni oli lapsena koira joka puolusti minua henkeen ja vereen mutta kerran koulutuksessa kun pamautettiin nallipyssyllä, jätti minut kuin nallin kalliolle ja pinkaisi metsään. Hetken kesti ennenkuin tuli nolona tarkistamaan miten tytön eli minun kävi :D :D (Olin silloin 12v ja koirani 2v)
No, olimmekin aika tasavertaiset. Hän pelasti minut kerran vaarallisilta ihmisiltä ja minä kerran raivohulluksi tulleelta koiralta : koira oli vieläpä samaa rotua kuin oma koirani.
Minkä rotuinen koira sinulla on, jos sellaista saa tässä kysyä ? Minun oli dobermanni.
Nyt minulla on kissa. Kun sisarensa vielä eli, istuivat yhdessä verannalla ja ihailivat ilotulitusta. Ikävä kyllä ihailivat siellä myös ukonilmalla salamoita. En pelkää ukkosta ulkonakaan´mutta en halua kuitenkaan uhrata kissojani salamalle :D Säälistä tulivat sitten pahimmassa kohdassa sisäpuolelle ikkunalaudalle ihailemaan :)))
Lievittikö telkkarin kova ääni koirasi pelkoa ?
Eli peittosiko pauketta?
Luin muuten Sielun matka kirjan ja mietin vain että yhtä hyvin kuin ajatellaan määrätyissä piireissä että kristittyjen taivas on heidän oma luomuksensa yhtä hyvin kaikki nuo astraalitasot ja idea- eli mentaalitasot voivat olla vain "yhden uskonnon " luomia maailmoja itselleen.
Eli kristittyjen taivas tai buddhalaisten kaikkeuteen sulautuminen tai mikä tahansa jota emme vielä tiedä voi olla todempi kuin tuo teosofien yms. ajatus tasoista joissa kaikki itse luovat todellisuutensa.
Jos vedotaan siihen että on kanavointeja ja kirjojajotka kertovat siitä, niin hyvin viehkot Castanedat ym osoittautuvat yleensä myöhemmin romaaneiksi ja mitä minä olen huomannut niin niissäkin jotka eivät sellaisiksi ole tunnustettu, noudattavat henkisetkin oppaat oudon yhtenevästi vallitsevan kulttuurin näkökantoja esim. rotuopeissa ja sosiaalipolitiikassa. Luulisi henkisten oppaiden olevan sellaisen yläpuolella ja käsitysten tulevan muualta kuin omalta maalliselta aikakaudelta. Varsinkin kun ei tarvitse mennä kuin parikymmentä vuotta eteenpäin ja yhteiskunnan muuttua niin oppaatkin ovat usein jo muuttaneet käsitystään ja puhuvat uudella tavalla em. asioista (mikä minusta suotavaa onkin)
Ja onhan noita kirjoja ja kokemuksia muillakin :)
Ja aina noudattavat juuri oman uskonnon kaavoja. Ne kokemuksetkin.
Joten ei kai se että jotkut tekevät pidemmälle menenviä ideoita tee siitä välttämättä todempaa. En tunnusta esim. teosofeja älykkäämmäksi muita vaikka teoriansa ja ideansa on pidemmälle hiottuja. Jotkut vain askartelevat mieluummin tuollaisella joten tuloksetkin ovat hiotumpia. Mutta jos joku olisikin älykkäämpi toista ja loisi "hyvin älykkäitä ideoita" sfäätreissään, ei se minusta mitenkään todista sitä että hänen ideansa on muuta kuin itse luotua harhaa tai unelmaa.
Joku hyvin yksinkertaisena pidetty uskonnoton tai joka ei muuta "ymmärrä" kuin ehkä enintään että Jumala/Allah/enkeli rakastaa ja joka ei luo itse kuvia, saattaa rajan taakse siirtyessään hyvinkin olla se joka näkee mitä oikeasti on ympärillään. Ja todeta että kuinkas täällä niin monella Keisarilla ei ole ollenkaan vaatteita päällään. Eli luulevat itselleen sellaista mitä ei ole olemassakaan.
Minusta on hyvä että kristinusko ei niin kovin tarkasti puhu taivaasta. Voi niin ollen toivoa että näkee vähän todemmin rajan takaisen, kun ei ole tarkkaa kuvausta. No kultakaupunki ja rauha, ehkä harputkin on joillakin mielessä, mutta jää siihen varaa vielä nähdä paljon muutakin ;)
Kovin tarkka kuvaus tasoista oli lukemassani kirjassa ja vielä pitäisi opetella niissä kuvauksissa liikkumaan. Vierastan ajatusta että niin "plastisessa" maailmassa loisin muiden tuomaa havaintomaailmaa itselleni :))
Ehket ymmärrä mitä ajan takaa, mutta en malttanut olla kokeilematta jos vaikka ymmärtäisit. Tosin tulee turhan lähelle omaa "uskoasi" tai ajatustasi tuonpuoleisesta (luulen?) joten siksi voi olla vaikea sinun katsoa minun vinkkelistäni? Ja selityksenikin voi olla huono :)
Mutta ehkä sinua innostaisi ajatella kanssani tätä asiaa näinkin päin ?
venäjän vinttikoira, joka pelkää ilotulitusta ja schipperke (laivakoira) joka haukkuu koville äänille. :-)
Annoin vinttikoiralle valerianatippoja ja telkkarin ääni oli kovalla joten koira oli koko illan rauhallinen. Eikä toinenkaan sitten nähnyt mitään syytä haukkumiseen.
Minullakin on ollut dobermanni ja saksanpaimenkoiria ja leonbergin koira. Silloin treenasin ja kilpailin koirien kanssa myös.
niin kuin uskomme tuon puoleisen olevan sellainen se sitten on kun sinne kerran menemme. Tai ainakin jonkin aikaa.
Uskon ajatuksen luomisvoimaan. Täällä maanpäällä se toimii hitaasti mutta toimii kuitenkin. Kun kuolemme ajatukset luovat saman tien kun ajattelemme. Maalliset ajatukset ovat meillä jäljellä jonkin aikaa ja jos esim oikein pelkää helvettiä niin sen illuusion luo itselleen ensimmäiseksi. Tai sitten taivaan kultakaupunkeineen. Uskovaiset saavat tavata Jeesuksen, muut saavat tavata sen mihin ovat uskoneet.
Mutta kaikki tämä on vain ensimmäinen kokemus tuolla puolella.
Ymmärsinkö oikein kirjoituksesi? Minulla on hieman vaikeuksia suomen kielen kanssa kun se on kirjoitettu "monin" sanoin. :-)
Tuo kirja "Sielun matka" alkaa kiinnostaa minua kun aina joku sen mainitsee. Mutta en tiedä saako sitä täältä. Kuka sen kirjailija oli? Olen jo unohtanut. :-)
Mutta kaikki kirjat pitää lukea kriittisesti. Kanavoinnit ovat yleensä aina jonkin verran puolueellisia. Riippuu aina siitä mitenkä sen kirjoittaja uskoo.
"Mutta ehkä sinua innostaisi ajatella kanssani tätä asiaa näinkin päin ? "
Kaikki ajatukset kiinnostavat minua. En ole vielä valmiiksi oppinut. :-)
Palasin juuri parin päivän reissulta. Luin tekstini ja huomasin että olin kiireessä kirjoittanut todella "hämärää" tekstiä.
Yritän uudelleen :)
Olettakaamme että teosofien, spiritualistien ja new agesilaisten käsitys että kuolemanjälkeinen maailma on "elastista" eli kaikki mitä toivomme tai luulemme toteutuu siellä (heti) niin mistä teosofit ja new agesilaiset olettavat tietävänsä että heidän rakennelmansa on oikea tai edes oikeansuuntainen rakennelma TODELLISUUDESTA (en huuda tuossa, vaan yritän painottaa että puhun rakennelmasta suhteessa todellisuuteen, mikä tahansa se onkin :) )
Tuollainen maailmahan on hyvin vaikeaselkoinen jos yrittää tietää mikä on totta ja mikä ei.
¨
Ihan vain tarkentaakseni asian vaikeutta, heitän, että silloinhan voisi olla niinkin, että mikä tahansa muu kuin teosofien "todellisuus" on se oikea tosi. Esim, muslimien , kristittyjen,buddhalaisten, inkojen, hindujen tai jokin jota emme nyt edes osaa hahmottaa. Jota emme tunne.
Eli mistä päättelet että juuri new age tai teosofit tai spiritualismi (joilla on aika yhtenevä käsitys tuonpuoleisesta käsittääksdeni)olisi se, jolla on oikea käsitys tuonpuoleisesta ?
Kun sanoin aiemmin että olen kristitty, niin älä anna sen hämätä. Olen sen ajatuksen mukaan kristitty, että olen oivaltanut paljon asioita raamatun kautta ja pidän Jeesuksesta ihmisenä sekä uskon hänen olleen Jumalan esikoinen ja tehneen tärkeitä asioita meidän muiden puolesta. "Uskiksista" en tiedä mutta monille kristityille se riittää kristityn määritelmäksi. Mutta toki siihen uskoon voisi sisällyttää paljon teosofienkin oppeja ilman että näkisin sen olevan ristiriidassa raamatun kanssa (Raamattu sinänsähän on kyllä ristiriitainen kirja :) )
Ja tämä edellinen liittyy vain uskonasioihin. Voivathan asiat olla aivan toisinkin kuin mihin minä uskon.
Mutta en vain tiedä syytä, miksi uskoa että teosofien ym. kokemukset tasoista yms. olisi oikeita JOS on niin että tuonpuoleinen on niin elastista. Silloin ei helpolla tiedä mikä siellä on oikea perimmäinen totuus.
Ehkei mitään tasoja olekaan? Ehkei mitään ideamaailmaa olekaan. Ehkä se on vain teosofien ym. toiveen toteutuma ? Heidän "taivaansa " :) He kun lienevät valtaosaltaan ihmistyyppejä jotka rakastavat kaikenlaisia rakennelmia ja niiden miettimistä luulen.
Tuli nyt toistoa, vaikka yritin olla lyhytsanainen. En osaa olla. Sori. Yritin kuitenkin tässä selittää pohdintaani kahdelta suunnalta jotta ymmärtäisit mitä tarkoitan :)))
että kaksi. Hyvä että meni ilta hyvin :)))
Laivakoira kuulostaa viehätävältä :) En ole sellaiseen koskaan tutustunut.
Lapsuudenkodissani oli eräs huostaanotettu saksanpaimenkoira (sokeain opaskoira) muutaman kuukauden odottamassa uutta sijoitusta. Ja ennen omaa koiraani meillä oli myös dobermanni.
Oma koirani osasikin kaiken mallikkaasti siellä kennelliitos koirakoulussa mitä ihmettelivätkin:) Koirani pyysi itse vuoden ikäisenä että kouluttaisin häntä kun kävelimme tyhjän koulutuskentän läpi.
Osasihan jo toki pysyä paikallaan ja seurata yms. siihen ikään mennessä. Mutta halusi kovasti oppia lisää :)
Niinpä laitoin hänet kiipeämään telineitä ja jäljittämään ym kaikkea mitä keksin.
Aika hyvin olin keksinyt kun sitten tuolla oikeassa koulutuksessa ja testitilanteissa epäonnistui vain siinä pyssyn äänessä. Sen tiedän etti kyllä puukoakaan pelännt. Se oli vain se ääni. Ja minusta oli niin hellyttävää kun tuli sitten paniikin ohi mentyä tarkistamaan kuinka voin. Olisi varmaan oppinut hallitsemaan sen pyssynkin äänen. Ehkä :)
Eikö muuten nämä koirat vaadi treenausta ? Itse olen ajatellut ottaa seuraavaksi eläinsuojeluyhdistyksestä koiran :)
ottaa koiran sellaisesta paikasta. Koirakodista. Jos vielä siis otan koiraa. :-)
Vinttikoirani sanoi että se ääni tekee kipeää korviin. Siksi sitä alkaa sitten pelätä. Vinttikoirani on sellainen huostaanotettu koira. En ole ostanut sitä vaan sain sen ilmaiseksi kun se tarvitsi kodin ja tämä joka sen oli pelastanut tunsi minut.
Tarkoititko minun koiriani kun kysyit treenauksesta? Laivakoira olisi varmaan hyvä agility koira mutta vinttikoirani viihtyy kaikkein parhaiten sisällä pehmeällä petillään.
Vai tarkoititko dobermanneja? Yleensähän palveluskoirat vaativat enemmän treenausta kuin muut koska ne on siihen kasvatettu. Monella on treenaamattomia palveluskoiria ja ne kärsivät kun eivät saa tehdä töitä. Sitten niistä voi tulla vihaisia tai ne tekevät pahuuksia kotonaan. Pureskelevat rikki tavaroita esim. :-)
että se ja se on totta ja joku muu ei ennenkuin ihan varmasti en tietää. :-)
Se mihin minä uskon tulee enimmäkseen eri kanavoinneista. Teosofeista en ole lukenut niin paljon ja new-age kirjallisuuteen mahtuu ihan valtavasti roskaa, mutta myös järkeviä juttuja.
Myös raamatusta löytyy järkevää luettavaa kun vain jaksaa erotella pois sen mitä ei sydän pidä totuutena.
Se että minä uskon eri ulottuvuuksiin johtuu siitä että olen törmännyt niihin niin monta kertaa. Samaten kuin ajatusten voimaan. Sen olen kyllä itsekin kokenut. :-)
Mutta oikeastaan ei ole mitään väliä miten uskoo. Kun vain yrittää elää niin että aina tekee parhaansa joka asiassa. Neale Donald Walschin kirjassa Jumala sanoo että kun epäröi jossain asiassa niin voi kysyä itseltään "mitä rakkaus tekisi tässä tilanteessa". Silloin ei voi tehdä muuten kuin oikein. :-)
tarkoitin :) Palveluskoirat tiedänkin jo. Laivakoiraa en tunne ja vinttikoirasta olin hiukan utelias että haluaako ehkä juosta paljon, mutta ei ilmeisesti :D
Sinäkin siis tiedät mitä koirasi sanoo :) Helpottavaa koiralle kun emäntä ymmärtää.
muuten, se kirja josta puhuin oli Peter Richelieu: Sielun matka. Täällä sitä saa vain kirjastosta tai hyvällä onnella divarista. Itse saan ostaa sen tutulta joten kannattaa käydä tutut läpi :)
Koska asut ulkomailla niin voihan olla että siellä on otettu uusintapainoksia ja löytty kirjakaupastakin :)
on aika vanha nyt joten se ei enää jaksa juosta niin kuin ennen. Vain lyhyitä "pyrähdyksiä". :-)
Laivakoira on belgialainen paimenkoira, pieni, musta, pystykorvan näköinen. Ennen niiltä katkaistiin häntä, mutta onneksi ei enää.
Kun elää koirien kanssa melkein koko elämänsä, tai yleensä eläinten, niin oppii ymmärtämään niitä hyvin. Nykyään saan tietoa myös toisten eläimiltä vaikka se ei ole ihan yhtä helppoa. :-)
Mutta löysin sellaisen kuin Sielujen matka, Michael Newton. Ihan suomeksi nettikaupasta. :-)
Ihan eri kirja :) Se tarkoittamani on teosofien ja spiritualistien suosima kirja. Olen lukenut tuon Newtoninkin kirjan. monet pitävät siitä. Itse en ota kantaa.
Koko juttu seisoo tai kaatuu sen mukana kuinka on kysymyksensä asettanut. Hynotisoijan ja hypnotisoitavan juttu on yhtä höttöisellä pohjalla kuin tuo "elastinen kuoleman jälkeinen maailma". Hypnositava myötäilee mieluusti sanoin lausumattomiakin hypnotisoijan odotuksia. Siis esim että jotain sieltä elämien välistä halutaan esiin..ja sitten niitä tulee rakentaneeksi omaksikin ihmeeksi, hypnoosissa.
Tuloksia ei myöskään tuoda tieteellisessä muodossa esiin joten vaikea ottaa kantaa siihen miten koe (hypnoosi) on käytännössä toteutettu, miten vastaajat vastanneet, tulokset tulkittu ja miten päätelmiin on tultu.
Tuosta hypnptisoitavan myötäilystä vielä, niin pelkästään se, että sanotaan "menet ajassa ennen kuolemaasi " luo ajatuksen että ennen kuolemaa pitäisi olla jotain, jolloin hypnotisoitava keksii sinne asioita, koksa jotain siellä on oltava.
Kun esim. Amerikassa oli buumi hypnotisoiden löytää ketkä kaikki olivat esim koulussa joutuneet seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi saatiin lopulta ´kaikki uhreiksi ja joka ikinen opettaja syylliseksi mitä hurjimpiin orgioihin. Seurauksena vankeustuomioita. hysteriaa asuinpaikkakunnilla ja maineiden menetyksiä kunnes tuli jotkut tervejärkiset ja kertoivat että eihän tämä näin toimi. Oli nimittäin lopulta huomattu, että jos kaikki olisi totta pitäisi jotain jälkiäkin olla ja asioiden täsmätä ajallisesti yms. Ja kuten asiantuntijat kertoivat, kysymysten olla neutraaleja. Lisäksi oli lapsia jotka itse kertoivat että he eivät lainkaan tiedä miksi vastasivat niinkuin vastasivat, koska sellaista ei todellakaan ollut tapahtunut.
No menin nyt aiheesta todella pitkälle, mutta tarkoitan vain että hypnoosi ei ole mikään valheen- tai totuudenpaljastuskoe. Rikosten selvittämisessäkin sitä käytetään hyvin varovasti ja harkiten sekä varauksella mm. em. syistä.
Sinänsä voisi olla kiinnostavaa että kaikki(?) kertovat saman suuntaisesti, mutta Amerikassa new age ja sen käsitykset, että ei ole mikään ihme sekään. Ja voi myös kertoa hypnotisoijan tiedostamattomastakin johdattelusta tai odotuksista.
No, olen pahoillani että vein sinulta ehkä lukunautinnon tällä, mutta en malttanut olla sanomatta, kun olen aikoinaan hypnoosia harrastanut ja sen ongelmakohtiinkin paneutunut.
Itse luin sen kuitenkin niin, että tämän kaiken tiedodtettuani suljin muististani sen ja luin kuin seikkailuromaania. Mukava kirja siinä mielessä. Ja ties vaikka kertoisi toden :)))
Ahaa, että jos ei ikä jo painaisi niin juoksisikin se sinun vinttikoirasi kyllä mielellään.
Muuten, kerropa onko totta että vinttikoiraa ei saisi päästää juoksemaan metsässä tai muuten voi käydä niin että ottaa niin hurjan vauhdin ettei pysty pysähtymään vaan voi juosta päin puuta. Vai onko ´vain kiertävää legendaa?
Olen todella tyytyväinen minäkin ettei koirien korvia ja häntää saa enää silpoa Suomessa!
Tuo:
>Kun elää koirien kanssa melkein koko elämänsä, tai yleensä eläinten, niin oppii ymmärtämään niitä hyvin. Nykyään saan tietoa myös toisten eläimiltä vaikka se ei ole ihan yhtä helppoa. :-)<
on ihan totta :) Kerran satuin sanomaan eräälle ihanalle naapurin mummolle mitä koiransa juuri sanoo, ja ihmetteli syvästi miten minä sen tajusin kun yleensä ei vieraat ymmärrä. Tosin koira kyllä katsoi vuoroin minuunkin ja HALUSI minun tajuavan :D
Mutta olen minä kerran auttanut kottaraisen linnunpoikasta kun opetteli lentämään. Siinä meni sellainen 4 -5 tuntia ja koska en ollut ennen sellaista tehnyt ja koska lintu oli iso ja viisas eikä ihan untuvikko enää, joutui selittämään minkälaista apua tarvitsee ja erittäin hyvin toimi tämä kommunikointi. Olen siitä hyvin tyytyväinen koska muuten olisi voinut koitua tämän linnun kuolemaksi jos olisi tullut kommunikaatiokatkoksia.
Ja muuten, se ei , kuten ihan varmasti olet sinäkin huomannut, ole aina mikään ihmisen taito tuo kielitaitoisuus eri lajien välillä!
Itse olen ollut hyvin kiitollinen ainakin kaksi kertaa kun ovat linnut ymmärtäneet minua.
Nimittäin kerran meinasi varis väen väkisin tappaa sylissäni olevan kolmenkuukauden ikäisen kissanpennun vaikka yritin peitota kissan
kokonaan käsilläni. Kun ihmeissäni kysyin varikselta (telepaattisesti) miksi? sain vastaukseksi, että tuollainen eläin tappoi verisesti hänen lapsensa ja variksen sydän itkee verta. Varis ei ole aggressiivinen vaan ajattelee että on parempi tappaa vihollinen jo "kehtoonsa" ettei aiheuta lisää tragedioita maailmaan.
Silloin juttelin ääneen varikselle ja pyysin anteeksi sen kissan puolesta ja koko kurjan maailman ja olin pahoillani sen kohtaamasta kaameasta surusta ja ymmärsin sen täysin yms.
Kerroin myös etten voi antaa sen tappaa tätä kissaa koska se on minulle rakas mutta että se ei tule koskaan tappamaan sen poikasia koska on sisäkissa (muutimmepois vuoden kuluttua ja pääsi ulos mutta vuodessa oppi ettei ota lintuja). Varis kuunteli, rauhoittui katsoi kauniisti silmiini ja lensi kaaressa kauniisti pois.
Muutos oli hämmästyttävä kun ajattelee kuinka pitkän matkan se oli hyvin sinnikkäästi ja määrätietoisesti vain keskittynyt syöksymään
kohti kissani päätä pyrkien nokkimaan sen silmiä ja päälakea.
Lintujen kanssa on muitakin kokemuksia tullut siitä miten hyvin ymmärtävät. Kuuntelevat tietenkin sydämellään tai telepaattisesti mutta hyvin toimii :)))
En kommunikoi niin hyvin kuin sinä teet, mutta uskon että eläimet ymmärtävät sen mitä sanomme niille. Tuli siitä ilotulituksesta mieleen että pidin kyllä puheen koirilleni ennen uutta vuotta ja selitin että kohta alkaa paukkua mutta että he ovat turvassa. Unohdin sen. :-)
En ole koskaan kuullut että vinttikoirat juoksisivat päin puuta mutta kyllä ne juoksevat kovaa enkä yhtään ihmettele jos niin käy. Vauhti on kova eikä sitä niin helposti pysäytetä.
Minä olen keskustellut myös muurahaisten kanssa. :-) Ne olivat tulossa sisälle olohuoneeseen pitkässä jonossa. Sanoin niille että olisi parasta jos ne menisivät muualle kun muuten mieheni myrkyttää ne. Ja ne hävisivät. Samaten rappusilta.
Ja sitten olen ottanut vastaan tyttäreni hevosten asioita. Hänen arabitammansa askel oli jotenki liian lyhyt joten tyttäreni luuli että jalassa oli jotain vikaa. Otin yhteyden hevoseen ja yritin antaa sille kaukoparannusta mutta se ei halunnut vaan pakitti (siis näin sen mielessäni) pois. Otin sitten yhteyden oppaaseeni jonka avulla sain hevosen näyttämään missä kipu oli ja se oli paljon ylempänä. Annoin siihen parannusta ja sen jälkeen askeleet tulivat normaalin pituisiksi. :-)
Nyt tuntuu että tällä keskustelulla ei ole mitään tekemistä tuon puoleisen kanssa mutta minusta se todistaa että kaikki on energiaa ja energia on ikuista.
on hypnotisoija? Olen lukenut Brian Weissin kirjoja ja hän on myös tehnyt regressiohypnoosia. Mutta ne kertomukset vaikuttavat oikeilta. Varsinkin kun ne on pystytty jotenkin todistamaan. Siis ne regressiossa paljastuneet ihmiset ovat oikeasti olleet olemassa.
Luultavasti ei kaikkea pidä uskoa mitä lukee. :-)
ja energiaa on tuonpuoleisessakin ;)
mutta en malta olla sanomatta että hyvinhän sinä sitten kommunikoit eläinten kanssa kun muurahaistenkin kanssa :0
Itse jätin kertomatta meidän ampiaisista (vai mitä ne ovat jotka pistävät?Mehiläisiä,ampiaisia ? Niitä on eri muotoisia ja meillä on kahta lajia pihalla) ja niistä pienistä muurahaisista kun ajattelin että menee uskomattomaksi, mutta sinähän tiedätkin sitten :))) En ole neuvotellut heitä pois mutta kylläkin sen missä saavat liikkua ja he ovat neuvotelleet itselleen ruokaa ja juomaa :D:D
Olipa kiva kuulla kuinka ihanasti tulevat sinullekin ymmärretyksi :) Ja kiva kuulla että annat energiahoitoa :)
Näistä ei siis saa tällä puolella puhua? No onneksi ehdittiin jo :)))
"pelkkä" rukouskin tai lyjy toive ilmaistuna Jumalalle voi saada saman aikaan. Olen itse rukoillut tai pyytänyt ja on tullut samalla tavalla ihmeellisisä vastauksia.
Olen toki tutustunut energiahoitoonkin ja toimii..mutta joskus luulen että ihminen kaipaa tekemistä, "riittejä", jotta voi uskoa että jotain tapahtuu. Ja sitten ei tapahdukaan ennen kuin riitit on suoritettu.
Esim. pitkät polvirukoukset, oman "tiedon ja kokemuksen" energiahoidot. Siis tarkoitan niitä riittejä mitä reikissä ja energiahoidoissa on. Energiahoidossa toki vähemmän kuin reikissä.
Unohdin sanoa. tai luulin että netissä oli esittely :)
Se on hyvä jos on saatu todisteita olemassa olevista ihmisistä tuossa Weissin tapauksessa.
Varsinkin jos ovat aivan tuntemattomia kohteelle olleet. Niin etteivät ole koskaan vahongossakaan lukeneet siitä.
Täytyypä minunkin joskus vilkaista niitä kirjoja :)
yleensä. Unohdin tuon sanoa. Olen vain tajunnut,ja kokenutkin joskus että niitä ei välttämättä tarvitsisi jos itsessä kaikki on kohdallaan ja uskoa riittää!
tuossa on virhe jonka voi lukea väärin :
>"pelkkä" rukouskin tai lyjy toive<
ei siis tarkoita tyly vaan lyhyt toive...:)
niin erittäin hyvää ajankulua. :-) Minusta ne olivat mielenkiintoisia. Siitä on kyllä aikaa kun olen lukenut ne. Niiden jälkeen on tullut paljon muuta kirjallisuutta.
Nyt minua jäi vaivaamaan tuo sinun mainitsemasi kirja. Täytyy tehdä isompi haku netistä jos vaikka löytyisi.
on ehkä kiltti sheriffi joka ei poista kaikkia viestejä. :-)
Ampiaiset ovat keltaisia ja mustaraitaisia ja ne voivat käydä ihmisten kimppuunkin kun ne ovat aika äkäisiä. Niitä ei saa lainkaan häiritä. Ne eivät tykkää siitä. :-)
Kimalaiset ovat niitä paksuja jotka eivät tiedä että ne eivät oikeastaan osaa lentää. Ne lentävät kuitenkin. :-) Ne ovat rauhallisia.
Mehiläiset muistuttavat vähän kumpaakin mutta eivät ole yhtä keltaisia kuin ampiaiset eivätkä yhtä paksuja kuin kimalaiset. Nekin ovat rauhallisia.
Sitten tietysti niitä on useampia lajeja, varsinkin kimalaisia.
Minä en anna reikihoitoa vaan lähetän sen energian melkein kuin toivomuksena. Jos "potilas" on paikanpäällä niin annan hoitoa eri tavalla. Yleensä niin että pidän käsiä hänen olkapäillään ja päänpäällä. Sitten teen pyynnön Universumiin. Se on vähän sama juttu kuin että rukoilisi Jumalaa auttamaan. Kait. :-)
mitä sinä tarkoitat uskolla, mutta minulle se tarkoittaa sitä että on tarpeeksi luottamusta että joku asia minkä haluaa tapahtuvan tapahtuu. Siis ei koskaan epäröi. Se on se ajatuksen voima.
Oletko muuten lukenut kirjan "Secret"? Se kertoo tästä asiasta.
Käsitin sen "lyhyt"-sanaksi. :-)
En pystynyt vastaamaan tuolle En tiedä" otsikolla kirjoittamaasi. Se on kuulemma liian syvä, luki siellä,
Mutta vastaan siis tähän mitä siinä kirjoitit:
"En tiedä
mitä sinä tarkoitat uskolla, mutta minulle se tarkoittaa sitä että on tarpeeksi luottamusta että joku asia minkä haluaa tapahtuvan tapahtuu. Siis ei koskaan epäröi. Se on se ajatuksen voima.
Oletko muuten lukenut kirjan "Secret"? Se kertoo tästä asiasta."
Hmmm...no nyt täytyy miettiä tuota uskontapahtumaa tuossa asiassa..
Joopa. Siis kun rukoilen tai puhun Jumalalle, uskon hänen kuulevan ja välittävän. Siinä rukoillessani, odotan että olen oikealla aaltopituudella (tai että Jumala on suhteessa minuun). En ole mikään ekspertti tietämään noista taivaallisista miten se hienoteknisesti toimii taivaastapäin katsottuna, mutta joka tapauksessa siinä tapahtuu niin, että valtava läsnäolon ja rakkauden voima tulee paikalle ja sen tietää että minkä rukoilee se tulee kuulluksi.
En usko siihen että kaikki mitä rukoilen tapahtuu, koska silloinhan määräisin toistenkin elämää.
Luulen että läsnäoleva (ihan sama onko kyseessä enkeli, Pyhä Henki, Jeesus, Jumala tms. Pääasia että on Jumalan lähettiläs.) tulee paikalle.
Minun kohdallani silloin kun vastaus tulee jollain tavalla olemaan myönteinen. Eli että se on merkki siitä. Ei siitä että nyt rukoilin hienosti vaan että asia jota pyydän on mahdollista toteuttaa mutta esim. tarkenna tms.
Kun teen energiahoitoa, ei minun tarvitse uskoa että niin tapahtuu. Pyydän Jeesusta ym. paikalle sekä annettua opasta ja sitten puhdistan ja virratan uutta energiaa tilalle sen mukaan kuin neuvotaan ja jos on erityistoiveita tms. niin se tapahtuu Jumalan voimasta siinä samalaa tai ainakin tapahtumat jotka johtavat paranemiseen tms. Mutta vain mikäli se on sallittu, eli minun uskoni ei SIIHEN asiaan vaikuta.
Mutta itseni kohdalla on niin että uskon Jumalaan ja Jeesukseen. Joku toinen uskoo jumaluuteen tai johonkin muuhun. Jos ei usko edes energian olemassaoloom, ei kai mitään tapahtuisikaan :) Vaikka ei sekään niin sanottua ole. Kun itse tunsin energiat ensimmäisen kerran niin että tajusin ne , olivat kuin kelmu tai seinä edessäni. Niitä sitten tunnustelin ja ihmettelin enkä edes tiennyt mitä ne ovat. Ikinä en ollut kuullutkaan sellaisesta joten en ollut voinut niihin uskoakaan :) Joten sen laatuista uskoa en tarkoita . En itsesuggestiota. Asiat ovat jos ovat ollakseen, ilman uskoakin.
Mutta uskon että on Hyvyys, Viisaus ja Rakkaus jota myös Jumalaksi kutsutaan. Ja että hän rakastaa meitä (kaikkia, kaikkeutta) ja haluaa meille hyvää.
Ja minä rakastan myös Jeesusta, mutta se on eri asia. Joku toinen uskoo vaikkapa buddhaan ja tuntee syvää myötätuntoa auttaessaan buddha mielessään jne.
Kuten Jeesus sanoi: "minun omani kuulevat minun ääneni" Muut kuulevat muiden. (äläkä kuvittele minun viittaavan mihinkään pahaan :) Juurihan puhuin Buddhasta ja myötätunnostaan :))) )
Lopulta aikojen lopussa kohdataan. Kas kun Jesuhan kuoli meidän kaikkien takia ja siellä jossain on nyt helpompi jokin asia kun Jeesus teki minkä teki. Sehän on se ilosanoma ! Mutta sen tajuaa sitten paremmin kun ensin ollaan siellä rajan takana :)))
Sainpa saarnata ja tultiinpa rajantakaisiin asioihin takaisin :D
Mutta tuo uskomisasia tuossa jäi ehkä hataralle pohjalle kun en oikein tajunnut lopulta että mihin sitä uskoa tarvitaan. Keskittymiskykyä tarvitaan ja sitten kukin pyytää paikalle sem johon uskoo mutta ettäkö omalla voimalla ja viisaudella parannettaisiin tai muutettaisiin jotain? tarkoitatko sellaista?
Minusta tuntuu ettei se ainakaan ole suotavaa...jos nyt edes oikein ymmärsin tarkoituksesi. vaikka tekstini hajosi jätän tuohon niin kysy tarkennusta. Ehkä osaan vastata
kunhan ensin tarkennat minulle tuon kysymäni :))))
Niin se "Secret" kirja. En ole lukenut. Ikävä kyllä en lue englantia. Liia tyälästä. Jos en olisi niin kiireinen (yleensä) saattaisin kielitaidon nimiin sen tehdäkin mutta kiireinen olen.
Voiko siitä kertoa sen keskeisen ?
Jaahas, no nyt ymmärrän miksi kaikki veljeni ja muut miespuoliset paitsi meidän perheen jäsenet, ovat pompanneet ylös ja alkaneet huitoa niitä ! sanoivat kyllä että ne pitkulaiset raidalliset ovat hulluja ja ilman syytä käyvät kimppuun. Ja meidän pöydällä pihaoven vieressä niitä oli kymmeniä. Luulin sitä kuitenkin panetteluksi. Meillä kun on lapsiakin eivätkä ole mitään tehneet. Eivätkä lapsetkaan niille tietenkään. Siirsin niiden vesikipon sitten vähän kauemmaksi.
Nyt vasta ihmettelenkin kun 10 vuotiaana lueskelin ja mietiskelin kesäsiirtolassa leikkimökin verannalla juuri siksi kun sinne ei kukaan koskaan tullut. Ja siinä verannalla oli juuri sellasten ampiaisten pesä eivätkä koskaan häirinneet minua. Omia hommiaan pörräsivät ja lentelivät. Siksi luulinkin niitä kilteiksi ja että veljeni panettelevat niitä silkasta väärinkäsityksestä :)
Naiset eivät kylläkään ole yleensä meidän ampiaisia pelästyneet. Ehkeivät hekään tiennet tuota :)
Mutta meillä on tosiaan sitten noita ampiaisia ja Kimalaisia. Paitsi että minulle oli ihan uutta etteivät kimalaiset tiedä etteivät osaa lentää ? Ovat kyllä hyvin pyöreitä joten varmaankin ovat juuri niitä kuitenkin ..siihen liittyy varmaan jokin hauska juttu etteivät muka tiedä etteivät osaa lentää ? ;) Mikähän ? :)))
Sinäpä hienosti osaat antaa. Itselläni energiahoidossa menee paljon pitempään kaikkine juttuineen. Siis oletan niin, jos sinulla on vain noin ? :)))
jos ei joku myy sitä divarissa. Siis uutena et saa sitä mistään. Siksi sanoin että vain kirjastosta tai vanhojen kirjojen kaupasta (=divarista).
Mutta jos muistaisin alkuperäisen nimen niin sillä voisi kysyä alkukielisenä muualta ? Tämän kuuun aivan lopussa minulla on se taas käsissäni niin voin antaa sen ap. nimen.:)
Vaikka toistaalta se kuitenkin on sitä. Mutta tämä voima on kaikkialla ja sitä voi tietenkin kutsua Jumalan voimaksi tai mihin nyt uskookin. Minä pyydän sen Universumista ja sitä on loputtomasti. Se tulee minuun ja minun kauttani eteenpäin. Olen niin kuin välikappaleena siinä. Se ei ole minä joka parantaa vaan tämä universaalinen voima.
Secret-kirjan olen lukenut ruotsiksi. En tiedä onko sitä suomennettu. Mutta se kertoo tästä juuri että mitä pyydät sen saat. Mitä kylvät sitä niität. :-) Atraktiolaista. Kun haluaa jotakin, vaikka esim jonkun tavaran, niin se pitää ajatella olevan jo itsellä. Jotenkin se sitten ilmaantuu. Niinkuin minä toivoin itselleni moottoripyörän. Eihän minulla ollut sellaisia rahoja mutta kun pidin sen asian itsestäänselvänä niin yhtäkkiä sain tarjouksen erittäin halvasta pyörästä joka kuitenkin oli melkein uusi.
Tietenkin voi toivoa muutakin kuin vain materiaa, esim terveyttä. Kirja opettaa että meillä ei ole puutetta mistään kun vain ymmärrämme sen. Mutta jos vähänkin epäröi niin toive muuttuu siihen että vain toivoo. Universum kuulee vain sanan toivoo ja vastaa että no, toivo sitten kun se kerran on tahtosi. :-)
Vähän niin kuin että "ole varovainen mitä toivot, voit vielä saada sen".
Täytyy tutkia sitten vielä kirjasto vaikka tämän kaupungin kirjastossa ei kyllä ole mitään kiinnostavaa. :-(
ymmärrän ihan kuuri noin kuin sanoit sekä myöskin raamatun sanoin:
"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." (raamatusta hebr.kirjeestä)
sanotko sinä toivoessasi että vain jos se on kaikkien yhteiseksi parhaaksi tms. ?
Meni liian syvälle taas..
mutta kuule tuosta:
"Täytyy tutkia sitten vielä kirjasto vaikka tämän kaupungin kirjastossa ei kyllä ole mitään kiinnostavaa. :-( "
saako teillä lainata/varata toisesta kirjastosta ? Meilläkin oli koko kaupungissa vain kaksi kpl. em. kirjaa. Toinen oli lainassa ja toinen hyllyssä joten lähettivät " minun" kirjastooni josta sen hain sitten. Onnistuuko teillä ? Kysypä :)
ja verrata toisiamme. Mutta..
ehdin lukea hiukan ketjun muitakin kirjoituksia ja huomasin että sinulla onkin tiukat tiedot ja käsitykset siitä mikä on aitoa kristinuskoa..
sen lukeminen vei pohjan enemmältä jatkamiselta tässä. Liian ahdasta ja tuomitsevaa.
Mutta lähetän rakkautta. Ensin minun on itse tunnettava se sydämessä ja sen jälkeen lähetän sen eteenpäin. Vaikka en tee sitä aina. :-)
Niinhän voi tehdä. Kiitos ehdotuksesta. :-)
Minun mielestäni kaikki saavat uskoa miten haluavat, mutta joskus tuntuu että minun on vastattava - hm, terävämmin (huono sana) joillekin ja silloin se helposti vaikuttaa tuomitsevalta.
Oikea kristinusko ei minun mielestäni ole sellaista kuin monella täällä on.
Mutta jos tosiaan mielestäsi olen tuomitseva niin minun täytyy sitten ajatella tarkemmin mitä kirjoitan. Hyvä kun huomautit.
Luin sen kirjoittajan tekstin vain puoleen väliin jolle vastasit (oli tosi pitkä teksti).
Luin sen nyt kokonaan loppuun asti ja tajusin että käytät vastauksessasi ironiaa. Ja toimivasta syystä nähdäkseni. Toimii siis tai ei niin se olikin ehkä yksi tapa osoittaa missä vastapuolella olisi mahdollisuus ajatella omaa argumentointiaan tai ainakin tarkentaa sitä.
Joka tapauksessa on ollut ilo jutella kanssasi :)
Siitä rakkaudesta, mitäpä muuta sitä lähettäisi ? Sen yhteisen hyvän lisäämisen kysyin kohtiin missä pyytää jotain. Esim. paranemista. Asioiden määrätavalla menemistä tai mitä tahansa. Mutta ymmärsin kyllä :)
Missä muuten olet oppinut tai miten huomasit aloittaa energian välittämisen ?
Itse olen aina rukoillut ja ennen enrgiahoito kurssille johda´ttamistani oli myös tapahtunut suoraa spontaania välittämistä.
Kuinkahan sinulla ?
kaikki tavat jotka ovat lähtöisin rakkaudesta ovat oikein. Sinä rukoilet Jumalaa, johon minäkin uskon mutta ehkä hieman eri tavalla. Minä pyydän voimaa ja energiaa Universumista ja se voima tulee tietenkin Jumalasta koska mielestäni mitään muuta ei ole kuin Jumala.
Käytämme vain eri sanoja.
Ironian käyttäminen on oikeastaan väärin. :-( Se on jotenkin vain tarttunut minuun ja egoni on onnellinen. Unohdan usein juuri sen lauseen "mitä rakkaus tekisi tässä tilanteessa?". Ja nyt muistutit minua siitä. Kiitos. :-)
Energiahoidosta se että näin kerran lehdessä ilmoituksen healingkurssista. Ilmoittauduin siihen ja sitten vielä toiseenkin kurssiin. Ensimmäinen oli reiki 1, mutta sitä en ole oikeastaan koskaan käyttänyt. Kutsun omaa hoitoani intuitiiviseksi hoidoksi. Tai sitten henkiseksi mutta sitähän kaikki on.
En tiedä miksi ilmoittauduin sille kurssille. Kaipa se oli jonkinlaista johdatusta. :-)
Muuten, kyllä minäkin olen aina rukoillut.
Ja on tosiaan ollut ilo keskustella. :-)
Ei se ole rakkautta jos antaa toisten polkea itsensä maan tomuksi, mutta ei koskaan saa antaa takaisin samalla mitalla. Mutta jotenkin selvästi vain laittaa rajat. (Hm, Ruotsissa sanotaan "sätta gränser", sanotaankohan Suomessa niin?)
asettaa rajat jollekin.
Ironiaa voidaan käyttää oikein tai väärin, keskustelua edistävänä tai tukahduttavana. Eräänä keskustelun tyylilajina jolla osoitetaan jonkin asian mahdottomuus. Tai kuinka asian voi nähdä aivan toisinkin. Tosin selventävät sanat voivat auttaa vastapuolta käsittämään että kyse ei ole alaspainamisesta vaan keskustelua selventävästä tyylilajista.
Mutta jokainenhan tietää itse motiivinsa.. ja vastapuoli voi myös käsittää sen helposti väärin vaikka itse olisi vilpitön, siksi se on taitolaji.
Ehdottoman tärkeä tietysti on motiivi kaikessa kuten sanoit. Ja tokihan vastapuoli saattaa aistia aivan oikein myös piiloivan yms.
Tuosta Jumalaan uskomisesta tuli mieleen kun sanoit että saatamme uskoa eri tavalla Jumalaan. En ole koskaan tajunnut että Jumalaan voi uskoa eri tavalla ..Minä vain uskon. En tiedä muita tapoja :)
Se millaisena Jumalan kokee tai mitä liittää siihen muuta mukaan lienee kai eria asia ?
Olet oikeassa. Myös siinä Jumalaan uskomisessa. Joko uskoo tai ei. :-)
Tarkoitin tietenkin sitä minkälaisena kokee Jumalan. :-)
olinkin jo kertonut että olen kokenut Jumalan rakkauden ja viisauden. Sen että Jumala on rakkaus. Ja viisaus. Voihan Jumalalla olla puolia joita en tunne. Mutta tuon puolen tunne joten sen uskon. Tai oikeastaan tiedän koska se on koettua.
Ehkä meitä sitten kokemuksinemme erottaa tuo viisaus tai sitten et muistanut määritelmääni? Tai olet kokenut vielä jotain mitä et kertonut ja päätät etukäteen sen merkityksen tässä keskustelussa?
Tai ehkä sinulla onkin eri jumalia. Muistan kyllä sinun universaalisi. Mutta ehkä se on vain sinulle ja muille muut jumalat? Ehkä teoretisoit? Tiedä häntä.
Mutta ainakin meissä on eroa noissa raja-aidoissa :D
Kuinka olisinkaan ollut utelias kysymään mahdollisista oikeista ilmestyksistäsi. Pyhän Hengen laskeutumisesta sinuun tai itsesi täyttymisest'ä sillä. Enkä tarkoita nyt oppaita tms. vaan todellista puhuvaa persoonallista valoa tms.
Onko mahdollista ettet pääse yli rajojen asetteluista tai ennakkoluuloista? Siis kun kerroin uskovani Jumalaan ja Jeesukseen :) No haaste se onkin jos sinulla on siitä oma kuvasi. En vain halunnut pettää sinua olemalla kertomatta siitä. en sitten tiedä , mitä kaikkea siihen ajatukseen satsasit ;)
Mutta minusta vaikuttaa ettei "uskislaisuus" ole vain kristinuskon ominaisuus vaan kaikkien ihmisten ja ryhmittymien ominaisuus. Kyse on vain siitä millä keinoin sitä päästään käyttämään ja se taas riippuu siitä mihin asemaan kukin uskomus on päässyt yhteisössä. Eli kuinka näkyvästi ja aggressiivisesti se voi ajatustaan levittää vai onko sen piilotettava pimeä puolensa johonkin muuhun kaapuun.
Siksi kai Jeesus sanoikin että lähimmäisen rakastaminen on yhtä tärkeä käsky kuin Jumalan rakastaminen. Vaikeita kun taitavat olla kummatkin käskyt :) Käytännössä siis. Mutta kivasti näissä nettikeskusteluissakin oppii asioiden ja toisen ihmisen ajatusten lisäksi (ehkä) myös ja ainakin itsestään jos hyvin käy :)
Mutta luulenpa sen edellyttävän että kehitääme omaa kykyämme käsittää toinen toistamme oikein ilman oman tajuntamme raja-aitoja. Eli että laajennumme viisaudessa ? Ja kokemuksessa?
Mutta tämä nyt meni todella kauas tuosta Jumalan rakastavasta olemuksesta ja viisaudesta :)
Ylihuomenna menenkin aikaisin aamulla taas reissuun, joten aika luontevaan loppuun kirjoittelumme saakin tässä :))
Olet ottanut osaa moniin keskusteluihin tällä foorumilla, joten on ollut mieltä lämmittävää huomata miten
olet halunnut ja jaksanut minunkin kanssani ajatuksia vaihtaa. Oli myös hienoa lukea miten sinäkin olet kommunikoinut muurahaisten kanssa. Minun maailmassani sitä aika harva tekee :) En tunne itseni lisäksi muita :)
yksi Jumala ja hänet kokee kaikki eritavalla. Minä uskon että olemme Jumalasta. Siis oikeasti olemme henkiä ja alunperin olemme niin sanotusti irronneet siitä suuresta Hengestä jota kutsutaan Jumalaksi. Jumala loi meidät omaksi kuvakseen. Ei ihmisiksi vaan juuri hengiksi. Ja olemme yhtä ikuisia kuin Jumala.
Tämä kuulostaa ehkä Jumalan pilkalta mutta uskon niin kuitenkin. :-)
Jeesus oli taas ja on opettajamme. Uskon että hän vieläkin opettaa meitä. Minä voin tuntea hänen läsnäolonsa sellaisena suurena rakkautena kun ajattelen hänet lähelleni.
"Uskislaisuus" on varmaan sellainen ominaisuus joka on kaikilla johonkin uskovilla. :-) Kaikkihan uskomme johonkin ja silloin olemme uskiksia ja välillä kinaamme ankarasti siitä kuka meistä on oikeassa ja kuka väärässä. Mikä on turhaa, mutta niin kuin kirjoitit niin opimme toisten ajattelutyyliä sillä tavoin, samoin kuin opimme mitä itse ajattelemme ja miten käyttäydymme missäkin tilanteessa.
En usko tuohon Pyhän Hengen laskeutumiseen koska uskon että Pyhä Henki on jo meissä, niin kuin Jumalakin. Ne ilmestykset mitkä minulla on ollut ovat olleet tunneilmauksia. Kuinka olen tuntenut itseni yhdeksi Jumalan kanssa esim. Kuinka olen nähnyt kauneuden siellä missä monetkaan eivät sitä näe tai sitten hyvyyden joka on mielestäni kasvamassa ja jättämässä pahuuden ja pimeyden.
Kuulosti ehkä vähän leuhkimiselta tai itsensä ylentämiseltä. :-( En kuitenkaan tarkoita olevani parempi kuin joku toinen vaikka tunnenkin näin.
Ja sitten taas että jos jollakin on ollut sellainen kokemus kuin Pyhän Hengen laskeutuminen niin tottakai uskon siihen vaikka en pidäkään sitä Pyhän Hengen laskeutumisena vaan jonkinlaisen jumalallisena kokemuksena. Vaikka juuri sellaisen kokemuksena kun tuntee Jumalan itsessään, tai löytää Jumalan itsestään. Kun monet jotka eivät ole kristinuskossa kuitenkin kokevat sellaista ja kristinuskossa olevat yleensä väittävät että se on vain heille tarkoitettu.
"Onko mahdollista ettet pääse yli rajojen asetteluista tai ennakkoluuloista? Siis kun kerroin uskovani Jumalaan ja Jeesukseen :)"
Nyt en oikein ymmärtänyt. Toivottavasti ehdit selventää. :-)
Siitä muurahaisten kanssa puhumisesta niin tunnen joitakin jotka ovat tehneet sen. Tielleni sattuu koko ajan uusia ihmisiä jotka ovat niin kuin minä. Se on sitä atraktiolakia. :-) Sama vetää samaa luokseen. Siksi mekin varmaan aloimme keskustella vaikka meissä on tietysti erojakin.
Hyvää matkaa sinulle mihin sitten oletkin menossa. :-)
En saisi innostua näin paljon kirjoittelemaan nyt enää kanssasi kun työt odottavat ja ne pitäisi saada valmiiksi ennen reissuani. Mutta enpä malta olla vastaamatta sinulle :)))
Vastaan kohta kohdalta ettei mitään unohdu:
>Uskon ettäon vain yksi Jumala ja hänet kokee kaikki eritavalla.<
Voi olla että käytämme sanaa kokea eri merkityksessä. Minä en tarkoita kokemisella sitä kun laittaa silmät kiinni ja ajattelee Jumalaa ja tulee hyvä olo jollei ole niin, että samalla jokin ylimaallinen ilmestyy tai itse tulee täyteyksi jollain ylimaallisella tms.
Yleensä on niin että nämä ylimaalliset tai yliluonnolliset kokemukset koetaan hyvinä tai pahoina. Jos uskoo Jumalan olevan hyvä uskotaan että hyvä kokemus on Jumalasta ja jos uskotaan pahan edustavan pahaa niin uskotaan että paha kokemus tuli pahalta. Kristinuskossa monet kokevat sen tulleen saatanasta.
Sitten voi myös uskoa kummankin tulleen Jumalalta koska raamattu antaa viitteitä kumpaankin. Eli Jumalalla voi uskoa olevan ainakin kaksi puolta: hyvän ja pahan. Mutta kokemukset lienevät samoja ? Tulkinnat ja uskomukset eri ?
Anteeksi että tein tässä varmuuden vuoksi yksin rajanvetoa sanojen merkityksestä, mutta kun minulla se matka lyö päälle niin yritän tällä voittaa aikaa ettei aika mene yhteisten merkitysten etsimiseen. Voisikohan näin nyt ainakin toistaiseksi sopia nämä sanat? Tai ainakin tässä , ihan vain tässä kirjoituksessa minä käsittelen asiaa näin :) Kai ymmärsit mitä ajan takaa? :)))
>Minä uskon että olemme Jumalasta. Siis oikeasti olemme henkiä ja alunperin olemme niin sanotusti irronneet siitä suuresta Hengestä jota kutsutaan Jumalaksi. Jumala loi meidät omaksi kuvakseen. Ei ihmisiksi vaan juuri hengiksi. Ja olemme yhtä ikuisia kuin Jumala.
Tämä kuulostaa ehkä Jumalan pilkalta mutta uskon niin kuitenkin. :-)<
Minulla ei ole tarjota mitään noin tarkaa uskomusta asioiden alkuajoista. Minusta on voinutkin luoda sekä ihmisen etä on voinutkin puhaltaa ihmiseen henkensä tai antaa monadin mukaan matkaan kun ihmisestä (eläimestä) kehittyi ihminen.
Kas kun minä olen kristitty koska en ole luovuttanut sitä sanaa vain joillekin vaan katson olevani kristitty koska uskon Jeesuksen kertomaan Jumalaan mutta en kiellä oikopäätä muidenkaan kokemuksia siitä.
Mutta itse uskon Darwinin esittämään evoluutioteoriaan sinänsä vaikka tietysti jostain voi aina olla ei mieltä.
Uskon myöskin jälleensyntymisoppiin koska minulle kerrottiin 10 vuotiaana hengessä (mutta ei ilmestyksessä) tuosta jälleensyntymisestä. Näin myös muistona elämien välisessä tulassa itseni ja erään elämääni liittyvän ihmisen valitsemassa tulevaa elämäämme. Tai päätyneen juuri tähän johon´sitten synnyin ja tutkailemassa sitä. Olen tulkinnut että me myös valitsimme sen koska olimme innoissamme tulemaan ja tutkimme sen elämän kaikkia hyviä puolia ja sen vaikeita ja vaarallisia puolia tarkoitusta ja tehtävää ajatellen.
Joten siihen uskon ihan vain siksi että minun laspsuuteni ympäristössä ei ollut kuunaan päivänä kuultu moisesta ideasta joten vaikka olisin kuinka suggeroinut itseni en koskaan olisi voinut keksiä moista SISÄLTÖÄ o,ille ajatuksilleni. Ja tietäen mitä muuta kaikkea silloin minulle kerrottiin, ei sellainen tieto ja viisaus yksinkertaisesti lähde 10-vuotiaasta tai sitten sen olisi pitänyt olla pysyväistä kai :)
Myöhemmin täällä netissä olen tajunnut että jotkut sanoisivat sitä kanavoinniksi. Minä sanon että taivaan enkeli kävi Jumalan lähettämänä kertomassa nämä minulle koska tarvitsin nämä tiedot ja ajatukset.
>Jeesus oli taas ja on opettajamme. Uskon että hän vieläkin opettaa meitä. Minä voin tuntea hänen läsnäolonsa sellaisena suurena rakkautena kun ajattelen hänet lähelleni.<
Tuohon en voi todeta mitään :) Sehän on tiedossa että Jeesus on minunkin opettajani :) Tai kuka tahansa Jumalan lähettiläs.
>"Uskislaisuus" on varmaan sellainen ominaisuus joka on kaikilla johonkin uskovilla. :-) Kaikkihan uskomme johonkin ja silloin olemme uskiksia ja välillä kinaamme ankarasti siitä kuka meistä on oikeassa ja kuka väärässä. Mikä on turhaa, mutta niin kuin kirjoitit niin opimme toisten ajattelutyyliä sillä tavoin, samoin kuin opimme mitä itse ajattelemme ja miten käyttäydymme missäkin tilanteessa.<
Niin, uskislaisuutta näkyy olevan kaikkialla mutta kun olen täällä jonkin verran lukenut niin ei minusta ole näyttänyt että sillä kinaamisella täällä olisi jotain opittu ?? Muistan lukeneeni täällä valituksiakin siitä kun ei mikään mene perille eikä vuorovaikutusta synny ???
Mutta voihan olle että jossain ketjussa onkin synytnyt? Minulla saattaa olla siinä "lukuharha" :)))
>En usko tuohon Pyhän Hengen laskeutumiseen koska uskon että Pyhä Henki on jo meissä, niin kuin Jumalakin. Ne ilmestykset mitkä minulla on ollut ovat olleet tunneilmauksia. Kuinka olen tuntenut itseni yhdeksi Jumalan kanssa esim. Kuinka olen nähnyt kauneuden siellä missä monetkaan eivät sitä näe tai sitten hyvyyden joka on mielestäni kasvamassa ja jättämässä pahuuden ja pimeyden.
Kuulosti ehkä vähän leuhkimiselta tai itsensä ylentämiseltä. :-( En kuitenkaan tarkoita olevani parempi kuin joku toinen vaikka tunnenkin näin.<
En näe minäkään syytä uskoa että leuhkit tuolla. Ja onhan niitä aika moniakin telluksellamme jotka ovat kokeneet. Hiivatti kun minä en mitenkään erityisesti fanita Paavalia ja hänkin on kokenut taivaita :) (ota tuo nyt ihan vitsinä. Kyllä minusta jokainen saa kokea, mutta ei se tee ihmistä sen pyhemmäksi tai vähemmän pyhemmäksi, siihen vain viittaan :) )
Mutta hiukan kapinoisin kuitenkin siinä, että jos sinä sanout että ajatellessasi Jeesusta tunnet hänen läsnäolonsa ja että se on rakkaus niin miksi olet niin kärkäs sanomaan ettet usko Pyhän Hengen laskeutumisen kokemiseen (tai sillä täyttymiseen ) jos toinen sen niin kokee.
Yhtä hyvin minä voisin sanoa ettei kokemuksesi ole Jeesus koska Jeesus ei voi olla lähelläsi ´koska hän on sydämessäsi tms. nippelijuttua. Jota en sano koska johan sinä sanoit miten sinä sen koit.
Ennenkuin mimulle kymmenenvuotiaana viikojen ajan kerrottiin erinäisiä asioita kuolemanjälkeisistä ja maallisista asioisat niin valonsäde kohdistui ohimooni taivaista. Jos et nyt tuon takia luule että olin seonnut (en ollut. Olen aina ollut terveen kirjoissa, tasapainen ja älykäs) niin voisin todeta että eikö minnun voinut tulls vslondädettä jos minussa jo on valo . Se Jumalan valo. Silloin olemme vesittäneet monen teosofin, mystikon , toki myös kristityn ja ties keiden kokemuksen. Enkä oikein tiedä millä valtuudella . Kaikkitietävyyden valtuudellako ?
Sillä mistäpä minä tiedän vaikka olisi sisältäni tullut mutta ei se siltä vaikuttanut. Ja minä kerroin miten sen KOIN. En väittänyt tietäväni juuri tästä tai muista kokemuksistani MITEN se teknisesti tapahtui enkä usko sinunkaan sitä tietävän. Ihan siitä riippumatta onko jumalan valtakunta sisäisesti meissä tai monadi tms. niin se ei loogisestikaan ottaen kerro mitään siitä että sinä voisit tietää voiko vielä laajempi spektri valoa olla kohdistettuna kerralla minuun tai johonkuhun toiseen joka on kertonut vastaavasta kokemuksesta.
Mutta tuostakauneuden näkemisestä niin lieneekö sama kokemus meillä?
Omani on esim sellainen kun kävelin kadulla keväällä ja yhtäkkiä kaunis kelatainen valo täytti minut ja kaunis ääni sanoi telepaattisesti (äänen voi "kuulla" sen värin ja sävyn vaikka on telepatiaa) että kahden viikon kuluttua minulle tarjotaan asuntoa ja työpaikkaa samasta paikasta ja minun tulisi vastata myöntävästi. silloin maisema oli ylimaallisen kaunis! Omakin kehoni oli tavallista kevyempi !
Vuosikymmen myöhemmin vastaavassa tilanteessa jolloin olin juuri sydämeni pohjasta kysynyt mitä voin tehdä erään ihmisen hyväksi hyväksi ja em. valo täytti minut taas ja kertoi mitä voin tehdä, niin laitoin merkille että tämän valon , Pyhäksi Hengeksi nimittämäni valossa puun rungot ja lehdet värisivät aivan kuin niiden atomien värinän olisi nähnyt vai miten tuon kuvaisi ja värit lpoistivat aivan toisenlaista kirkkautta kuin yleensä.
Tosin kaikkihan voivat nähdä luonnon kauneuden mutta eivät sellaisessa kirkastetussa muodossa ? Sitäkö tarkoitat ?
>Ja sitten taas että jos jollakin on ollut sellainen kokemus kuin Pyhän Hengen laskeutuminen niin tottakai uskon siihen vaikka en pidäkään sitä Pyhän Hengen laskeutumisena vaan jonkinlaisen jumalallisena kokemuksena. Vaikka juuri sellaisen kokemuksena kun tuntee Jumalan itsessään, tai löytää Jumalan itsestään. Kun monet jotka eivät ole kristinuskossa kuitenkin kokevat sellaista ja kristinuskossa olevat yleensä väittävät että se on vain heille tarkoitettu.<
Uskot siis kokemukseen mutta et siihen mitä sen koetaan olevan mutta kun itse koet Jeesuksen läsnäolon niin se on Jeesus?
Etkö humaa miten itse väännöt toisten kokemusten omiin muotteihisi ja uskomuskiisi ja mahdollisesti jos oikein ymmärsin (?) käytät selityksenä sitä mitä "monet" uskikset tekevät.
Monet kristityt mystikot ja monet ihan tavalliset kristityt jotka eivät ihan mystikoiksi lukeudu vaikka koekvatkin asioita, eivät vesittäisi toisten kokemuksia. Ei sellainen kelpaisi ohjenúoraksi ;)
Mutta muistathan etten minä ole mikään tietämään noista teknisistä asioista. Enkä usko sinunkaan tietävän vaikka yritinkin tässä hahmottaa kokemuksiasi ja sitä mitä sinä mahdollisesti tiedät :)
Yritin vain saada selvää onko meillä jotain yhteistä jaettavaa silläkin alueella:) Mutta koska minulle samalla tavalla johdettiin tietoon että kyseessä oli Pyhä Henki kuin muukin tieto silloin aikoinaan, niin miksi minä kenenkään epäilyksistä johtuen hyvää nimeä muuttaisin´? Kyseessä oli ehdottomasti Pyhä ja ehdottomasti Henki ja ehdottomasti sellaisella rakkaudella ja pyhyydella että sen voi kirjoittaa isolla kirjaimella :) Aamen ;) :)))
>"Onko mahdollista ettet pääse yli rajojen asetteluista tai ennakkoluuloista? Siis kun kerroin uskovani Jumalaan ja Jeesukseen :)"
Nyt en oikein ymmärtänyt. Toivottavasti ehdit selventää. :-)<
Tuntuu koko ajan kuni en olisi jakamassa enää kokemuksia kanssasi samalla rentoudella kuin eläimistä puhuttaessa vaan kuin joutuisin altavastaajaksi. En tiedä, ehkä sinulla vain on omia ehdottomuúksia jonka takia et niinkään tutki vaan kerrot miten asia on ? Sinun mielestäsi. Tai se on hyvinkin mahdollista myös että käsitän sinun tapasi väärin. Tai että koet minut hyökkäävänä ja olet siksi varuillasi. En oikein tiedä.
Mutta kallistuisin kyllä siihen että sinulla on ehdottomia käsityksiä omasta uskostasi ja "minun" uskostani ja että siitä johtuu se jokin eroavuus kun puhumme eläimistä tai näistä uskon kokemuksista ja asioista :)
>Siitä muurahaisten kanssa puhumisesta niin tunnen joitakin jotka ovat tehneet sen. Tielleni sattuu koko ajan uusia ihmisiä jotka ovat niin kuin minä. Se on sitä atraktiolakia. :-) Sama vetää samaa luokseen. Siksi mekin varmaan aloimme keskustella vaikka meissä on tietysti erojakin.<
Mitä eroja ? :))Olisin utelias kuulemaan niistä eroista kun itse en ole vielä mitään eroja huomannut ;)
Minä vedän ties minkä atraktion mukaan puoleeni kun se ei ole tämä älykkyyteni, ei tasapainoisuuteni, ei kauneuteni eikä hyvyytenikään samankaltaisuus jotka minua ympäröivät jos ihmisistä puhutaan :D Sen verran erilaisia ihmisä minun ympärilleni on kerääntynyt :) Mutta onhan se erilaisuus rikkauttakin :)
Minulla on kyllä sellaisia ystäviä jotka puhuvat koirien,kissojen, hevosten, liskojen yms. kanssa mutta eivät muurahaisten ja ampiasiten :) Sanovat etteivät "kuule" mitään :)
>Hyvää matkaa sinulle mihin sitten oletkin menossa. :-)<
Kiitos Aritta toivotuksista! Huomenna joutunen vastaamaan lyhyesti koska niitä töitä on ehdittävä tekemään, mutta ehdin varmaan jo maanantaina vastailemaan pidemmästi jos trave vaatii. Ei se reissu sen kauemmin kestä vaikka lentokoneella kauas ehtiikin :)
viikon kuluttua maanantaina olen jo takaisin täällä :)
emme tietenkään voi olla ihan samanlaisia ajatuksiltamme eikä nekään ole jotka olen vetänyt puoleeni. Siinä vastasin sinulle hieman epäselvästi kun en oikein tiennyt uskaltaako sinua verrata minuun. :-) On hankala keskustella näin viestien kautta kun mielestäni ei saa kaikkea esille mitä haluaa ja sitten tulee ehkä jonkin verran väärinkäsityksiä.
Kun kirjoitin että kaikki kokee Jumalan eri tavalla niin tarkoitin että toisilla Jumala on Allah, toisilla Jeesus, jokusilla Suuri Henki jne. Mutta kuitenkin Jumala on kaikille jotain joka on enemmän kuin itse. Minullekin vaikka uskonkin että Jumala on meissä.
Ja kyllä minä uskon että Pyhän Hengen laskeutuminen on niille jotka ovat kokeneet sen todellinen mutta minä käyttäisin eri sanaa siitä koska minä uskon että Pyhä Henki on jo meissä. En siis mitenkään väheksy kenenkään kokemuksia vaan kutsun niitä eri nimillä. Varmaan joku väittää että minun Jeesus-kokemukseni voisi olla vaikka Pyhällä Hengellä täyttyminen. Tai niinkuin tuo DeltaEssivi väitti sitä rakkauden tunnetta jonka saan pimeyden puolelta tulevaksi. Ja se on hänen käsityksensä.
Mahdatko ymmärtää mitä tarkoitan. Minulla on jonkin verran vaikeuksia löytää oikeita sanoja.
"Hiivatti kun minä en mitenkään erityisesti fanita Paavalia ja hänkin on kokenut taivaita :) (ota tuo nyt ihan vitsinä."
Jotenkin minusta tuntuu että Paavaliin osui salama siellä tiellä. Ja ehkä hän sitten sai NDE-kokemuksen.
"Ennenkuin mimulle kymmenenvuotiaana viikojen ajan kerrottiin erinäisiä asioita kuolemanjälkeisistä ja maallisista asioisat niin valonsäde kohdistui ohimooni taivaista."
Eräälle ystävälleni kävi samalla tavalla. Hän katseli illalla yhtä tähteä ja siitä lähti yhtäkkiä säde suoraan ystäväni päähän. Hän on aika erikoinen ihminen. Hänellä on paljon kaikenlaisia ilmestymisiä ja muistoja eri elämistä jopa monien tuhansien vuosien takaa. Ja hän kanavoi. Hän saa tietoa oppaaltaan.
Minä en ole saanut samanlaista valokokemusta kuin sinä vaan minulle ne kokemukset ovat tulleet tunteena. Olen "juuttunut" kiinni jonkin kauniin asian eteen, auringonlasku, -nousu, kukka tai vaikkapa vain joulukuusenkoriste ja sitten minut on täyttänyt sellainen ihana tunne joka on rakkautta ja myös koti-ikävää.
Sitten minulla on jonkilaisia muistoja elämästä elämien välillä jossain kristallien keskellä. Siksi juuri kaikki kimalteleva, ei välttämättä kallis :-), on sellaista jotka herättävät nämä tunteet.
"Tuntuu koko ajan kuni en olisi jakamassa enää kokemuksia kanssasi samalla rentoudella kuin eläimistä puhuttaessa vaan kuin joutuisin altavastaajaksi. En tiedä, ehkä sinulla vain on omia ehdottomuúksia jonka takia et niinkään tutki vaan kerrot miten asia on ? Sinun mielestäsi."
Tosiaan kerron vain miten minä uskon. Tietenkään en väheksy sinun uskoasi koska minusta se on aivan fantastinen. Ja kokemuksesi ovat hienot. Minulla olisi tietenkin erilaiset selitykset niihin mutta ne ovat minun oppimiani selityksiä. Minusta juuri tuo kun kerroit että enkeli toi sinulle sanoman on hieno. Vaikka minä sanoisin sitä kanavoinniksi myös. Mutta kun kerrot sen noin niin uskon siihen mitä kirjoitat.
Kirjoitan niin kuin kirjoitan muille kun yritän selittää omaa uskoani. Ehkä se vaikuttaa sitten siltä kuin yrittäisin verrata sitä sinun kokemuksiisi mutta sitähän en voi tehdä. Enkä missään tapauksessa koe sinua hyökkäävänä.
Eläinkokemukset ovat meillä samanlaisia, mutta ehkä sitten uskomme jonkin verran eritavalla ja siksi se läheisyys varmaan puuttuu siitä keskustelusta. Vaikka oikeastaan en ole vielä ymmärtänyt miten sinä uskot. :-) Mutta se mitä olet kirjoittanut kiinnostaa minua. Joten haluaisin lukea enemmän.
mitään raamatun sanaa. Sen toteen näyttäminen ei kuulu minulle. Minulle ei myöskään kuulu Jeesuksen sanojen eikä Isä Jumalan puolustaminen. Jeesus on ollut iäti olemassa, samoin Isä Jumala. He kyllä voivat, jos vain tahtovat, puolustautua ilman minua.
1.Samuelin kirja:
5:2 Ja filistealaiset ottivat Jumalan arkin ja veivät sen Daagonin temppeliin ja asettivat sen Daagonin rinnalle.
5:3 Kun asdodilaiset nousivat varhain seuraavana päivänä, niin katso: Daagon makasi kasvoillaan maassa Herran arkin edessä. Mutta he ottivat Daagonin ja asettivat sen takaisin paikoillensa.
5:4 Kun he taas nousivat varhain seuraavana aamuna, niin katso: Daagon makasi kasvoillaan maassa Herran arkin edessä, mutta Daagonin pää ja molemmat kädet olivat katkaistuina kynnyksellä, ja ainoastaan muu ruumis oli jäljellä.
5:5 Sentähden eivät Daagonin papit eikä kukaan, joka menee Daagonin temppeliin, astu Daagonin kynnykselle Asdodissa vielä tänäkään päivänä.
5:7 Kun Asdodin miehet näkivät, miten oli, sanoivat he: "Älköön Israelin Jumalan arkki jääkö meidän luoksemme, sillä hänen kätensä on käynyt raskaaksi meille ja meidän jumalallemme Daagonille."
kiitti vinkistä
ihmisolio 13.12.2007 klo 19.52
Täytynee tutustua sitten siihen "dharma foorumiin"...
Mielenkiintoista. Oletko sinä muuten buddhalainen. Haluiaisin esittää sinulle joitakin kysymyksiä uskonnostasi.
1. Mihin buddhalaisuuden suuntaan lukeudut(jos lukeudut)?
2. Mitä muita buddhalaisuuden suuntia on olemassa?
3. Mitkä ovat buddhalaisen uskon tärkeimmät tarkoitukset ja tavoitteet?
4. Kohteleeko buddhalaisuus ihmisiä tasapuolisesti lopullisissa asioissa?
5. Millainen on buddhalaisuuden kuva olevaisuudestamme?
5. Millainen on buddhalaisuuden kuva olevaisuutemme tulevaisuudesta?
6. Millaisessa muodossa ja tilanteessa olevaisuutemme on lopullisessa vaiheessa ja mitkä ovat silloin kokevien olioiden olosuhteet?(onko esim. taivas, helvetti, tunnottomuus -tapaisia olosuhteita olioilla.)
7. Uskotaanko buddhalaisuudessa henkiolentoihin, ja mikä on vallaltaan suurin henkiolento/muu olio olevaisuudessamme, ja kuinka suuri valta ja mahti sillä on?
7. Onko se mahtavin olento oikeudenmukainen, epäoikeudenmukainen vai siltä väliltä?
8. Onko olioiden välinen oikeudenmukaisuus tärkeässä asemassa buddhalaisessa ajattelussa?
Otsikollasi tarkoitit varmaan kysyä, että mitä tarkoitin seuraavalla kohdalla:
"(älkää sekoittako uudestisyntymiseen, mikä on sitten ihan eri asia)"
Tarkoitan sillä, että uudestisyntymisellä tarkoitetaan yleensä täydellistä hengellistä uudistumista ja pelastuksesta osalliseksi tulemista, eikä mekaanista syntymistä uudelleen tähän maailmaan(joka on jälleensyntyminen).
Näiden kahden asian erohan tulee itseasiassa esille kristittyjen pyhässä kirjassa Raamatussa, kun Jeesus ja Nikodeemus keskustelevat uudestisyntymisestä. Jeesus sanoo että kaikkien tulee uudestisyntyä, jos haluavat pelastua.
Nikodeemus sekoittaa silloin uudestisyntymisen virheellisesti jälleensyntymiseen, ja kysyy että pitääkö meidän mennä takaisin äitimme kohtuun. Vaikka jeesus tarkoitti uudestisyntymisellä hengellistä syntymistä, "vedestä ja hengestä".
Vastauksia
hieman asiaan perehtynyt 14.12.2007 klo 09.46
1. vajrayana
2. hinayana (thaimaa, laos, vietnam, keskitytään itsensä pelastamiseen. Heitä kutsutaan kuulijoiksi)
mahayana (boddhisattva lupaus-syntyä uudelleen tänne niinkauan kuin kärsiviä tuntevia olentoja on olemassa, tarkoitus on unohtaa oma kärsimys ja auttaa muita)
Mahayanaan voit perehtyä esim. tiibetin buddhalaisuudessa, tästä on erilaisia oppilinjoja, myös koreassa, japanista en ole varma)
zen buddhismi
vajrayana, tantrinen buddhismi
3. Myötätunnon kehittäminen on oleellista, kun jonkun asteinen myötätunto on saavutettu, asia etenee yksilöllisten kykyjen kehittymisessä muita auttamaan.
4. Kaikki saavat saman verran kärsimystä ja onnellisuutta, mutta eri aikoina. Kaikilla on buddhaluonto.
5. Itsensä unohtaminen ja muiden auttaminen, se tekee onnelliseksi ja vähentää kärsimystä. Oikea motiivi on muut ennen itseä.
6.Kaikki valaistuvat eli saavuttavat buddhaluontonsa jossain vaiheessa. Mikään ei ole ikuista, ei edes buddha-dharma
7.Lukemattomia henkiolentoja, jotka pystyvät vaikuttamaan olosuhteisiimme vain aineellisesti.
Buddhalaisuus ei tunnusta mitään ylintä auktoriteettia, koska siitä ei ole todisteita. Ei kuitenkaan sulje mahdollisuutta pois.
8. Olioiden tärkein tehtävä on myötätunto (ei sääli) toisia olioita kohtaan. Jälleensyntymis teoriaan liittyy idea että kaikki elävät olennot ovat jossain vaiheessa olleet äitisi, tai tulevat niin olemaan. Kohtele lähimmäistäsi niinkuin äitiäsi.
Buddhalainen uudestisyntyminen on mahayana vala ts. boddhisattva vala (joka on ikuinen).
Silloin omistetaan oma elämä muiden kärsimyksen lieventämiseen, huomio keskittyy muihin, eikä keskitytä itseen.
Toivottavasti tästä oli apua. Nämä vastaukset olen saanut Geshe Ngawang Gendun`ilta, jonka kanssa vietin 4 vuotta. Oletan että nämä vastaukset oli tarkoitettu minun ymmärryksen kehittämiseeni, ja oletan että jos kyselet asioita koulutetulta asiantuntijalta (geshe tutkinto) voit saada erilaisia vastauksia liittyen siihen mitä pystyt soveltamaan käytännössä tässä vaiheessasi elämää. Olen kuullut että joillekin on annettu vastaus, että älä mieti sitä liikaa, vaan toista om mani padme hung mantraa. Etsivä löytää, ja kysyvälle vastataan.
> Onko mahdollista, että ihmisen sielu voisi
> olla joskus bakteerissa? Entä viiruksessa?
Periaatteessa kyllä, mutta käytännössä hyvin epätodennäköistä.
Kun mielen ja ruumiin yhteistoiminta päättyy, mitä kuolemaksi kutsutaan, niin tavallisesti* osa mielestä (suuri osa muistista, aistimuksista jne.) hajoaa, mutta "ydinosa" jatkaa olemassaoloaan ja palaa sitten elämään sellaisessa rakenteessa eli ruumiissa, jossa se pystyy edelleen kehittymään ja lopulta vapautumaan elämän kiertokulusta.
*Poikkeus kuoleman normaalitapahtumiin on siis tilanne, jossa mieli on vapautunut sitä rajoittavista tekijöistä ja yhtynyt tai yhtyy alkuperäiseen mielen lähteeseen eli Tietoisuuteen.
Ihmisen yksilömieli on erittäin kehittynyt ja siten on erittäin epätodennäköistä, että se löytäisi sopivan rakenteen itselleen bakteerista tai muusta vastaavasta, kehittymättömästä ruumiista.
Näitä asioita on opetettu tarinoilla, jotka voivat olla tosia tai vertauskuvallisia ja niissä on kertomuksia tapauksista, joissa ihmisen mieli on seuraavassa elämässä ollut esim. puun tai peuran yksilömieli. Ne tapaukset liittyvät yleensä muuten kehittyneeseen eli voimakkaaseen mieleen, jolla on joku "pakkomielle". (Ei siis kannata kehittää sellaista bakteereista tai viruksista. :-)
Yksi erityistapaus on myös se, että ihminen suuntaa kehittyneen mielensä elämänsä aikana johonkin tiettyyn asiaan, esim. musiikkiin tai materiaan ja tämän vääristymän vuoksi seuraava rakenne on puutteellinen, ei tavallinen biologinen, elävä rakenne, vaan "haamu" tai "henki", joka ei pysty kehittämään mieltään siinä rakenteessa, vaan tarvitsee ihmisen ruumiin päästäkseen eteenpäin.
Nämä puutteellisella ruumiilla varustetut mielet ovat lähellä viruksia, mutta sekään ei ole siis tavallista. :-) Jos kehittää mieltään, kannattaa kehittää sitä kohti Tietoisuutta ja loppuun asti. :-)
> Minä pelkään, että jos jälleensyntyminen olisi > totta, niin minusta voisi tulla HI-viirus
Krishna rankaisi
Ruoholahden temppeliä 17.12.2007 klo 17.29
Kun lahkon jäseneksi on aika vaikea päästä, sattui vain niin että nyt jäseniä puuttuu 100 kpl, että saisivat valtion tukea, niinkuin muutkin uskonnolliset yhteisöt. Lähi-aikoina on oletettavissa kosiskelua jäsenyyteen. Viitatkaa kintaalla.
Krishnalaiset pilaa hindulaisuuden maineen
tölväilyllään 5.12.2007 klo 10.24
Hemmettiäkö hare krishnat ovat muka jotain "vedalaista kulttuuria" edustamassa, täysin feikkiä touhua koko hoito. Uskovat persoonalliseen Jumalaan niinkuin juutalaiset, kristityt ja muslimit. Pääsevätkö yhtymään Brahmaniin koskaan tuolla menolla? Miten on yksi ainoa Vishnun palvojien pikkulahko päässyt moiseen asemaan?
niin no ..
Akshee 8.12.2007 klo 00.02
On samainen aihepiiri pyörinyt omissakin ajatuksissani, mutta en ota kuitenkaan kantaa, ainakaan yhtä voimakkaasti. Jos he kokevat sen tuovan itselleen onnen, eihän se kenellekään harmia aiheuta.. Vai aiheuttaako ? Olen myös kuullut, etteivät he edes pitäisi itseään hinduina.
kuulostat
kovin.. 8.12.2007 klo 14.55
Itse kuulostat kovin kristityltä. En usko, että krisnalaiset ovat mikään erityisempi ongelma "oikeille" hinduille, sen kummemmin kuin sinäkään kristittynä tai joku muslimikaan. Hindut ovat Intiassa tottuneet niin moneen erilaiseen versioon hindulaisuudesta, etten usko krisnalais-lahkon heitä pahemmin häiritsevän.
Hindut uskovat persoonalliseen jumalaan - siis siihen, että pelastus tulee jumalan avulla. Buddhalaiset ei siihen usko. Hindulaiset uskovat myös, että meillä kaikilla ihmisillä on vain ja ainoastaan yksi yhteinen Jumala, elämämme ja uskontomme on vain erilaisessa muodossa. Ei ole vääräuskoisia, on vain erilainen tapa uskoa, ihminen on syntynyt eri olotilaan. Toki hindulaisena syntynyt on se oikea versio ja toisin uskovat eivät vain tiedä paremmasta (tämänkertaisessa elämässään). Hindut eivät käännytä toisia ihmisiä omaan uskoonsa, koska ei ole mitään syytä siihen, kun ne toiset eivät ole vääräuskoisia.
Siinä olet oikeassa, että hinduja krishnalaiset eivät ole. Heidän oppinsa eivät ole hindulaisuuden mukaisia. Krisna ei ole hindulaisuudessa pääjumala vaan vain yksi Vishnun avatar - toki tärkeä sellainen.
Luulen, että krishnalaisuus on saanut jalansijaa juuri länsimaissa, siksi että se muistuttaa lännen uskontoja tiukkine sääntöinen ja oikeassa olemisen tarpeineen. Se on hindulaisuudella maustettu korvike kristinuskolle - ei hindulaisuutta.
hmm..
anandarama 10.12.2007 klo 23.52
Mohandas Gandhi sanoi, että ollakseen hindu ei tarvitse uskoa yhteenkään jumalaan. Ei tarvitse uskoa jumalaan ollenkaan. ;D Sori, oli ihan pakko tulla vääntämään.
Variaatioitahan on toki monia.
Se on homojen lahko
inside information 15.12.2007 klo 12.12
joka perustuu bengalilaiseen homokulttiin 1500 luvulta. Homoudella tarkoitan henkistä homoutta, joka jättää varjoonsa uskonnollisen henkisyyden tois sijaisena.
Mikä tekee asian tosi onnettomaksi, on se, että vaikka hare krishnojen joukossa on tervejärkisiäkin miehiä, heidät on aivopesty uskomaan että omien arvostelusta joutuu helvettiin. Näin ollen on taattu takuuvarma henkisen perveesion areena, joka on moraaliton itsekäs ja täysin aineellinen diktatuuri huipussaan.
Todistuksena tästä, Madhava poistaa tämän viestin, koska luulee saavansa siitä pointseja. Tosin Madhava ei ole edes tämän helsingin pervotemppelin jäsen (sillä taitaa olla porttikielto kun oli eri mieltä diktaattorin kanssa).
Julkinen anteeksi pyynto
inside information 20.12.2007 klo 11.25
re: henkinen homous, diktatuuri ja perveesiot.
Väärinkäsitys asioiden tulkinnasta, joka johtuu tietämättömyydestäni.
Hare krishnalaisuus siis perustuu bengalilaisen herra caitanyan elämään, joka oli krishna uudelleen syntyneenä 1500 luvulla. Herra caitanya koki olevansa krishnan tyttöystävän radhan, rakkauden ruumiillistuma miehen kehossa.
Hänen tarkoituksensa oli näyttää esimerkkiä kuinka krishnaa palvellaan. Tulkitsin tämän aivan väärin homoudeksi tietämättömyyttäni.
Muut väitteet diktatuurista ja perversioista perustuvat kuulopuheisiin, joita olen kuullut entisiltä temppelin kävijöiltä. Tämä liittyy siihen että naisia ei kuulemma edes tervehditä, naisia pidetään tyhminä, ja että kuukautiset tekevät naisista niin likaisen, että hän ei saa koskea ruokatarvikkeisiin niiden aikana, ja että nainen joka pitää hiuksensa vapaana on prostituution merkki.
Diktatuuri olettamukseni on täysin perätön myöskin. Eihän kukaan voi tehdä nykyaikana päätöksiä yksin kenenkään muun elämästä.
Joten pyydän sydämellisesti anteeksi kaikilta, näistä perättömistä väitöksistä. Kirjoitin alkuperäisen viestin ollessani psykoosissa.
------------------------------------------------------------
Ruoholahden temppeli?
Haluaisin tietää miksi minulle tuli kiire.
kirjoittava sanoi kirjoituksdensa lopussa näin:
"Joten pyydän sydämellisesti anteeksi kaikilta, näistä perättömistä väitöksistä. Kirjoitin alkuperäisen viestin ollessani psykoosissa."
Se selittää miksi asiat menevät sekaisin. Ja miksi pelkää.
Sivullinen taas
Ei ole hyvä olla psykoosissa. :-)
Syntymä itsessään on kuolema materiaalisesti
Toki siihen voi vaikuttaa kukin tavallaan
Kuolleitten ylösnousemus edellyttää uskoa sielujen olemassaoloon määräämättömässä tilassa
ja paikassa ajasta vapaana. Ajaton sielu
teidän sanallisien keskuudessa on ymmärtämättömyyttä ymmärtävien keskuudessa.
Auts - sattuiko hermoon, noh hyvä !
Ajattele niin että seuraava hetki ajan vankina
on kuoleman ja syntymän hetki. Planeetan henki
opettaa sinua kuolevainen materian kautta jos alat joskus vettä käyttävä eri muodoissaan
ymmärtää luonnon kiertokulkua eläväisenä olentona
meidän "vapaa-aikamuurahaisien" liikuskellessa
siinä, joksi sinäkin sanoittelija/lukija siellä
lukea luukasteleva muutut solujen ikääntyessä.
Ei millään pahalla tarkoituksella tietystikään
ymmärrettävästi eskatologisesti tarkasteltuna..
Planeetan henkeen uskominen tietysti on pelottavampaa kuin mihinkään uskontoon tai
jumaliin uskominen.. Sehän vain kurittaa
lapsiansa oman mielihalunsa mukaan säätieteilijöiden laskeskellassa mahdollisuuksia
seuraaviin puhureihin ja merien nousemisiin
asutuksiin. Liittyyköhän sanat itsessään määräämättömässä ajassa planeetalla tapahtuviin
tapahtumiin, mene ja tiedä - ken taitaa..
Noh - Arvuutuksellista Uutta Vuotta 2008 koko
ketjulle kuitenkin, eletään kun vielä voidaan !
(1Kor 15:12-28) Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että hän on noussut kuolleista, kuinka muutamat teistä saattavat sanoa, ettei kuolleitten ylösnousemusta ole?
Vaan jos ei ole kuolleitten ylösnousemusta, ei Kristuskaan ole noussut.
Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne;
ja silloin meidät myös havaitaan vääriksi Jumalan todistajiksi, koska olemme todistaneet Jumalaa vastaan, että hän on herättänyt Kristuksen, jota hän ei ole herättänyt, jos kerran kuolleita ei herätetä.
Sillä jos kuolleita ei herätetä, ei Kristuskaan ole herätetty.
Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne.
Ja silloinhan Kristuksessa nukkuneetkin olisivat kadotetut.
Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.
Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;
sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle".
Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
no ei todellakaan ole!!!
fyysinen kuolemamme on VAPAUTUS ja iloinen asia
jos haluat puhua raamatun kielellä niin sanotaan vaikkapa niin että kuolemalla pelottelu on saatanasta
ja hyi sinua :-DD
kun noin pelottelet kun se kertakaikkiaan ei ole totta
terveisin nimimerkki "minä muistan ja olen elännyt ennenkin"
mutta ken haluaa elää ahdistuksessa ja herran pelossa se hänelle suotakoon....
jotka eivät usko helvetin olemassa oloon. Niille rakkauden Jumala ei voi laittaa ketään ikuiseen tuleen. Siksi heidän lapsensa vastustavat kaikkea mikä ei ole adventisrk. oppin mukainen. Samoin on Jehovantodistjien lasten kohdalla. Kumpienkin lapset repivät, tai polttavat kaikki saamansa traktaatit.
Adventisteilla ei ole kuolemanjälkeistä sielu elämää paratiisissa.
Kuolema on heille vain unta tiedottomassa tilassa.
Ylösoton yhteydessä he saavat jälleen tämän maallisen ruumiin takaisin, eikä Jeesuksen ylösnousemus ruumista.
Taivas sentään on molemmilla? vai onkohan niin ettei heillä taivaallista paratiisia olekaan?
Lk 11:18-20 Jos nyt saatanakin on riitautunut itsensä kanssa, kuinka hänen valtakuntansa pysyy pystyssä? Tehän sanotte minun Beelsebulin voimalla ajavan ulos riivaajia.
Mutta jos minä Beelsebulin voimalla ajan ulos riivaajia, kenenkä voimalla sitten teidän lapsenne ajavat niitä ulos? Sentähden he tulevat olemaan teidän tuomarinne.
Mutta jos minä Jumalan sormella ajan ulos riivaajia, niin onhan Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne.
Lk.13:32 Niin hän sanoi heille: "Menkää ja sanokaa sille ketulle: 'Katso, minä ajan ulos riivaajia ja parannan sairaita tänään ja huomenna, ja kolmantena päivänä minä pääsen määräni päähän.'
Ilmestyskirja:
9:20 Ja jäljelle jääneet ihmiset, ne, joita ei tapettu näillä vitsauksilla, eivät tehneet parannusta kättensä teoista, niin että olisivat lakanneet kumartamasta riivaajia ja kultaisia ja hopeaisia ja vaskisia ja kivisiä ja puisia epäjumalankuvia, jotka eivät voi nähdä eikä kuulla eikä kävellä.
Mutta vain Jeesuksella on iankaikkisen elämän sanat!
(Joh 5:24) Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.