raamattu

Mitä hyvää raamatussa on? Minkä muun kirjan takia ei tietäkseni ole kuollu niin paljon ihmisiä! Ja muutenkin uskonnot ovat olleet ja ovat edelleen väkivallan alku!!!
398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Raamatussa, varsinkin VT:ssa, on lukuisia kertomuksia siitä, miten käy kun ihmiset ovat tottelemattomia Jumalaa kohtaan ja kulkevat omia itsekkyyden, vallanhimon ja pahuuden voimien viittoittamia teitä. Kun katselee myöhempiä aikoja, huomaa, ettei ihminen ole oppinut mitään.

Kuitenkin Jumala kutsuu ihmisiä yhteyteensä evankeliumin sanoman kautta. ( http://www.nic.fi/~jlindell )

Kristityn kohdalla tulisi olla voimassa ihan erilaiset asenteet ja käyttäytymismallit, kuin mitä nykyäänkin vallitsevat. Tässä olen esittänyt mm. seuraavat jakeet :
Kolossalaiskirjeestä :
Haudatkaa siis se, mikä teissä on maallista: siveettömyys, saastaisuus, intohimot, pahat halut ja ahneus
Luopukaa nyt tekin tästä kaikesta: vihasta, kiukusta, pahuudesta, herjauksista ja siivottomista puheista. Älkää valehdelko toisillenne.
Tämän tilalle :
Pukeutukaa sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta.
Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi.
Vielä Efesolaiskirjeestä :
Älkää päästäkö suustanne sopimatonta puhetta, vaan puhukaa sitä, mikä kulloinkin on hyvää ja hyödyllistä ja kuulijoille iloksi.
Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden."

Äänestä
  • Ajattelepas kun Jumalaa ei olisi kukaan keksinyt ja raamattua kukaan kirjoittanu niin se olisi säästäny monen hengen... ja muutenkin erilaisten uskontojen takia kuolee aika paljon ihmisiä..Mut toisaalta usko on myös pelastanu aika monen ihmisen.. TAITAA OLLA VÄHÄN KAKSPIIPPUINEN JUTTU =)

    Äänestä

kristinusko onkin maailmanhistorian eniten kuolemaa ja inhimillistä kärsimystä aiheuttanut kultti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joku kirjoitti:

Mitä hyvää raamatussa on? Minkä muun kirjan takia ei tietäkseni ole kuollu niin paljon ihmisiä! Ja muutenkin uskonnot ovat olleet ja ovat edelleen väkivallan alku!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu