realisointia

Suomessa ja muualla poliitikot kummallisesti tuntuvat saavan omistuksia sopivasti ja edullisesti itselleen.
Putin sai näppärästi miljardiomaisuuden presidenttikaudella. Taisi öljyfirma LUCOS olla myös realisoitua omaisuutta.
Perlusconi on tätä peliä harrastanut jo kauan. Bushin suvulla sama vehkeily ollut jo kauan verissä. Politiikka on siis loistava keino ottaa muhkeat voitot.
Suomessa valtionyhtiöiden jättioptiot on samantyylistä toimintaa kuten esim. SONERA ja FORTUM.
Jokunen aika sitten SITRAssa huomattiin olevan lypsämismeininki, eipä siitä juuri puhuta missään. Lakifirmat ja lääkärit harrastavat myös tätä valtiolta lypsämistä valtavilla ja täysin perusteettomilla laskutuksillaan.
Joitakin vuosia sitten valtionyhtiö SISU myytiin pilkkahinnalla sen johtoportaalle, yhtiön kannattavuus parani välittömästi kauppojen jälkeen.
Venäjällä, sosialistisen järjestelmän romahdettua valtion omistamat kolhoosit ja osuuskunnat yms. kaappasivat virkamiehet härskisti itselleen.
Irakissa myös menivät Saddamilla omat ja valtion rahat sekaisin, samoin Filippiineillä Marcosin pariskunnalla, Zausesculla myös oli vaikeuksia käsittää mikä ero on omalla ja valtion kassalla. Yleensä koko sosialistisella järjestelmällä, kaikilla sen hierarkisilla portailla ainoastaan rahalla (lausu:lahjuksilla) sai oikeutta... Kapitalismi ei näköjään paljoa poikkea edellisestä. Sama peli jatkuu ja kansa hurraa.

Esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon vastaavasta toiminnasta joka ei kestä päivänvaloa. Kyllä tyhmät ja kuuliaiset kansalaiset ovat tyhmiä.
075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vai realismia kirjoitti:

Suomessa ja muualla poliitikot kummallisesti tuntuvat saavan omistuksia sopivasti ja edullisesti itselleen.
Putin sai näppärästi miljardiomaisuuden presidenttikaudella. Taisi öljyfirma LUCOS olla myös realisoitua omaisuutta.
Perlusconi on tätä peliä harrastanut jo kauan. Bushin suvulla sama vehkeily ollut jo kauan verissä. Politiikka on siis loistava keino ottaa muhkeat voitot.
Suomessa valtionyhtiöiden jättioptiot on samantyylistä toimintaa kuten esim. SONERA ja FORTUM.
Jokunen aika sitten SITRAssa huomattiin olevan lypsämismeininki, eipä siitä juuri puhuta missään. Lakifirmat ja lääkärit harrastavat myös tätä valtiolta lypsämistä valtavilla ja täysin perusteettomilla laskutuksillaan.
Joitakin vuosia sitten valtionyhtiö SISU myytiin pilkkahinnalla sen johtoportaalle, yhtiön kannattavuus parani välittömästi kauppojen jälkeen.
Venäjällä, sosialistisen järjestelmän romahdettua valtion omistamat kolhoosit ja osuuskunnat yms. kaappasivat virkamiehet härskisti itselleen.
Irakissa myös menivät Saddamilla omat ja valtion rahat sekaisin, samoin Filippiineillä Marcosin pariskunnalla, Zausesculla myös oli vaikeuksia käsittää mikä ero on omalla ja valtion kassalla. Yleensä koko sosialistisella järjestelmällä, kaikilla sen hierarkisilla portailla ainoastaan rahalla (lausu:lahjuksilla) sai oikeutta... Kapitalismi ei näköjään paljoa poikkea edellisestä. Sama peli jatkuu ja kansa hurraa.

Esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon vastaavasta toiminnasta joka ei kestä päivänvaloa. Kyllä tyhmät ja kuuliaiset kansalaiset ovat tyhmiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu