Ellenin neuvot kultaa kalliimpia

Uskomalla Ellen Whiteen olet ottanut vastaan sapatin sinettimerkiksi.
Jotkut lapset uskovat joulupukkiin mutta adventistit uskovat Ellen Whiteen loppuelämänsä ajan.

Parannus

Parannus on elintärkeä. Sana parannus (kr. metanoia) tai sen verbimuoto tehdä parannus esiintyy Uudessa testamentissa yhteensä 56 kertaa. Johannes Kastaja saarnasi parannusta (Matt. 3:2), Jeesus saarnasi (Mark. 1:15) ja käski saarnata parannusta (Luuk. 24:47). Niin apostolit tekivätkin (Ap.t. 2:38, 26:20). Parannus on Jumalan määräys, ja ilman parannusta ei kukaan voi pelastua (Ap.t. 11:18, 17:30).

Parannus on kääntymistä Jumalan puoleen (Ap.t. 20:21). Siinä ihminen tulee toisiin ajatuksiin, katuu ja muuttaa mielensä. Parannus ei ole katumista ilman mielenmuutosta, kuten esimerkiksi Juudaksella oli. Parannus ei ole elämän parantelua, vaan huonon olemuksen ja elämän tuomista Jumalan luo.

Parannuksessa Jumala on aina lähellä. Jeesus sanoi: Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus. Parannus on mahdollista, koska Jeesus tulee lähelle ja vetää turmeltunutta ja syntiin kuollutta ihmistä Sanan, Pyhän Hengen ja elämänkokemusten kautta, näin herättäen ihmisen. Etsimään herännyt ihminen toteaa oman mahdottomuutensa, jopa hänen kääntymisensä on huonoa. Siksi parannuskin on Jumalan lahja (Ap.t. 11:18).

Parannus ei ole vain ulkonaisten kristillisten muotojen tai elämäntavan omaksumista, vaan se on kokonaisvaltainen ratkaisu, joka koskettaa koko persoonaa: ymmärrystä, tahtoa ja tunnetta. Siinä ymmärrys avautuu käsittämään, ettei ilman Jeesusta voi pelastua, vaan synti kadottaa. Mieli ja tahto kääntyvät Jumalan puoleen. Kosketuksen syvyydessä on eroja, mutta ihmisen omatunto herää, hän tulee tietoiseksi vastuustaan Jumalan edessä eli hänelle tulee synnintunto, ja hän pyrkii Jumalan yhteyteen.

Ehkä paras esimerkki parannuksesta on Raamatun tuhlaajapoika, joka meni itseensä ja päätti palata ansiottomana Isän tykö. Niilläkin, jotka eivät ole rypeneet maailman sikakaukaloilla herää jossakin vaiheessa voimakkaammin tai heikommin tiedostettu halu kääntyä Jumalan puoleen.


Usko

Parannus ja usko kuuluvat yhteen. Aito parannus johtaa aina uskoon, sillä kun ihminen parannuksessa kääntyy pois synnistä, niin hän samalla parannuksessa ja uskossa kääntyy Jumalaan päin.

Usko on välttämätön pelastukselle, sillä Raamattu sanoo: Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen (Hebr. 11:6). Kun pelastus tapahtuu vain uskon kautta (Gal. 2:16, Ef. 2:8), uskolla on välineellinen merkitys; ei uskon tähden, vaan uskon kautta.

Verbi uskoa merkitsee: uskoa mitä joku sanoo, hyväksyä väite. Usko on kuitenkin enemmän kuin hyväksyminen tai mielipide. Uskoon sisältyy luottamus. Jollakin voi olla rannassa vene, mutta se tieto tai asian hyväksyminen ei vie häntä vielä virran yli. Vasta kun astuu veneeseen ja jää sen varaan, hän voi kulkuea virran poikki.

Usko on Jumalan luokse käymistä (Ef. 3:12, Hebr. 4:16, 10:38) ja Jeesukseen katsomista (Joh. 1:29, 3:14-16). Samalla usko merkitsee tottelevaista luottamusta (Room. 1:5, Hebr. 11:1). Kuten parannuksessa, uskossakin on älyllinen (Room. 10:17), tahto- (Joh. 1:12) ja tunnepuoli (Luuk. 8:13).

Usko ei ole ihmisen aikaansaannosta tai kirjekursseja, vaan Jumalan vaikutusta evankeliumin ja Pyhän Hengen kautta (Ap.t. 3:16, 1. Tim. 1:14). Usko syntyy sydämeen, kun ihminen Jumalan vetämänä kääntyy Jumalan puoleen (2. Kor. 3:16). Vaikka parannus ja usko ovat ihmisen vastaus Jumalan kutsuun, silti ne ovat Jumalan lahjoja (Room. 12:3, 2. Piet. 1:1). Siksi uskoa kutsutaan Jumalan Pojan uskoksi ja Kristuksen uskoksi (Gal. 2:20, Fil. 3:9).

Uskoessaan ihminen uskoo Kirjoitukset ja Kirjoitusten evankeliumin (Joh. 5:47, Mark. 16:15,16). Usko kohdistuu Jumalaan, Jeesukseen Kristukseen ja nimenomaan Jeesuksen vereen (Joh. 5:24, Joh. 3:16, Room. 3:25). Näin uskon tulos ei riipu määrästä, iästä, tasosta, vaan kohteesta. Heikko usko ja nuoren usko tuovat pelastuksen yhtälailla kuin kokeneen vahva usko. Vanhan liiton pyhät uskoivat etukäteen ja uuden liiton jälkikäteen, mutta kummatkin vanhurskautettiin.