Kokoomukselainen ulkoministeri ja hänen johtamansa virkamiehet "valistavat" kansaa Natoon.
Meidän ei tule liittyä mihinkään sotilasliittoon. 900-vuotisen historiamme aikana meillä on ollut vain sotaa ja kärsimystä kuulumisestamme innokkaasti sotaa käyvään suurvaltaan (Ruotsi ja Venäjä) tai yhteistyöstä sotilasliittoihin (Natsi-Saksa). Vain sotilasliittomme YYA:n muodossa ei tuonut sotaa nurkillemme.
Nato-kiimaisten, niin kuin Kanervan, vakioperuste on, että olemme jo nyt niin lähellä Natoa, ettei jäseneksi asuminen enää merkitse mitään. Ei asia noin ole. Meillä on rauhanturvaamisessa ja kriisinhallinnassa yhteistyötä Naton kanssa, mutta sehän on aivan eri asia kuin maanpuolustus. Rauhanturvaaminen on paremminkin humaanista toimintaa, jolla autetaan sivilejä, jotka ovat joutuneet useinmiten omien sotaisten johtajiensa sotapuuhien uhriksi. Tuohon toimintaan meillä osallistuu jokunen tuhat sotilasta, mutta puolustusvoimamme reserveineen on 500000 miestä.
Nato on sotilasliitto, jonka päätehtävä on huolehtia jäsentensä sotilaallisesta turvallisuudesta. Valitettavasti se voi myös toimia hyökkäysodan kävijänä. Monet Nato-maat ovat parhaillaankin hyökkäyssodassa Irakissa ja Afganistanissa. Lipponen ja nyttemmin kokoomustaiset intoilijat ovat olleet meitäkin viemässä noihin sotiin.
Meidän ei tule liittyä mihinkään sotilasliittoon. 900-vuotisen historiamme aikana meillä on ollut vain sotaa ja kärsimystä kuulumisestamme innokkaasti sotaa käyvään suurvaltaan (Ruotsi ja Venäjä) tai yhteistyöstä sotilasliittoihin (Natsi-Saksa). Vain sotilasliittomme YYA:n muodossa ei tuonut sotaa nurkillemme.
Nato-kiimaisten, niin kuin Kanervan, vakioperuste on, että olemme jo nyt niin lähellä Natoa, ettei jäseneksi asuminen enää merkitse mitään. Ei asia noin ole. Meillä on rauhanturvaamisessa ja kriisinhallinnassa yhteistyötä Naton kanssa, mutta sehän on aivan eri asia kuin maanpuolustus. Rauhanturvaaminen on paremminkin humaanista toimintaa, jolla autetaan sivilejä, jotka ovat joutuneet useinmiten omien sotaisten johtajiensa sotapuuhien uhriksi. Tuohon toimintaan meillä osallistuu jokunen tuhat sotilasta, mutta puolustusvoimamme reserveineen on 500000 miestä.
Nato on sotilasliitto, jonka päätehtävä on huolehtia jäsentensä sotilaallisesta turvallisuudesta. Valitettavasti se voi myös toimia hyökkäysodan kävijänä. Monet Nato-maat ovat parhaillaankin hyökkäyssodassa Irakissa ja Afganistanissa. Lipponen ja nyttemmin kokoomustaiset intoilijat ovat olleet meitäkin viemässä noihin sotiin.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Toinen tie
Kirjoittanut: olisi ollut 19.12.2007 klo 12.51
Suomi oli Neuvostoliiton vaikutuspiirissä tiukemmin kuin yksikään toinen länsimaa. YYA-sopimus oli itseasiassa sotilasliitto, Suomen puolueettomuus oli pelkkää puhetta joilla suomalaisia hämättiin ja Neuvostoliitto pyrkikin rajoittamaan puolueettomuus termin viljelyä
Meillä olisi ollut muitakin vaihtoehtoja, otetaan esimerkiksi Itävalta josta osa kuului NL:n miehitysvyöhykkeeseen toisen maailmansodan jälkeen. Itävalta teki 1955 valtiosopimuksen, jolla Neuvostoliitto luopui miehityksestä, kunhan Itävalta pysyisi puolueettomana senkin jälkeen kun neuvostojoukot olivat vetäytyneet. Näin tapahtui ja maa kehittyi jopa Suomeakin vauraamaksi.
YYA kautta voi verrata sortokausiin. Silloin suhtautuminen jakautuivat kolmeen eri ryhmään, myöntyväissuuntaiset, perustuslailliset ja aktiivisen vastarinnan kannattajat. Myöntyväisyyssuunnan edustajien mielestä Venäjän uhan edessä voisi joustaa. Perustuslaillisen suunnan edustajien mielestä oli pidettävä tiukasti kiinni oikeuksista ja kieltäydyttävä venäläisten vaikutuksen lisäämisestä. Aktiivisen vastarinnan ryhmän mielestä tarvitaan kovia otteita ja jopa terroritekoja.
Sortokausista selvisimme itsenäisiksi patsi tietysti Venäjän sisäisen heikkouden myös perustuslaillisen suuntauksen muodostuttua vahvimmaksi, emme myöntyneet liiaksi ja terrorismistakin pidättäidyimme Bobrikovin murhaa lukuunottamatta.
Sama strategia kuin sortokausina olisi saattanut olla kokonaisuutta ajatellen viisaampaa, mutta eritoten Kekkosen myöntyväisyys Neuvostoliiton edessä ajoi meidät liian syvälle NL:n vaikutukseen. Syntyi epädemokraattisia ilmiöitä, kuten NL:n puuttumista hallitusten nimityksiin, syntyi sensuuria joka lopulta kehittyi itsesensuuriksi, syntyi valheellinen tiedonnvälityksen kulttuuri jossa jopa populaarimusiikin esittämistä radiossa rajoitettiin. Itävalta välttyi tältä koska pystyi sopimaan toisenlaisen ystävyyssopimuksen, ilman sotilasliittoa ja vailla liiallista "ystävyyttä".
Kävin itse ensimmäisen kerran Neuvostoliitossa kun kuuluin TUL:n urheiluseuraan ja voitettuamme TUL:n mestaruuden pääsimme ystävyysturnaukseen Neuvostoliittoon. Maan todellisuuden näkeminen omin silmin ja sen vertaaminen meillä annettuun kuvaan avasi silmäni ja siihen loppui Kekkosen politiikan hyväksyminen kohdaltani. Ja loppui myös TUL:n edustaminen, jos kohta urheilu jäi pian muutenkin.
Kepussa oli myös K-linjan vastaista ajattelua, mm. Virolainen ei koskaan siirtynyt kannattamaan Kekkosen liiallisuuksiin mennyttä myöntyväisyyttä. Puolue onnitui säilyttämään terveen ytimensä ja nyt Väyrysen ja Jäätteenmäen väistyttyä Vanhanen on tuonut tuon terveen yhteistyöpolitiikan taas esiin, siis olen valmis harkitsemaan puolueen edustajien äänestämistä, kunhan linja vakiintuu ja kaltaisesi äärisuomettuneet voimat poistuvat puolueesta
Itävalta on on aivan eri asia kuin Suomi. Suomi joutui voittajien etupiirijaossa N-liiton etupiiriin. Itävallan sen sijaan miehittivät kaikki voittajavallat. Se saattoi julistautua puolueettomaksi miehityksen loputtua. Meidän "puolueettomuutemme" oli vain Kekkosen ovela harhautus, jolla pyrittiin ottamaan etäisyyttä venäläisiin. Emmehän todellisuudessa olleet puolueettomia kuuluessamme neukkujen etupiiriin ja YYA:n ollessa voimassa. Me tosin käänsimme tilanteen eduksemme ja olimme valmiit ottamaan paikkamme läntisen Euroopan vapaiden maiden joukossa N-liiton hajottua.
Jenkeissä on Suomen tuki ollut aikaisemminkin. Tito aikanaan kysyi Stalinilta miksi Neuvostoliitto ei miehittänyt Suomea. Stalin vastasi, että otimme amerikkalaiset huomioon. Olisi jo aika Moskovan arkistojen avautua.
Ai kuutko niihin, jotka uskovat, että Moskovan arkistosta se viimeinen totuus aukenee? Minä pidän sitä lähdettä täysin propakandistisena ja epäluotettavana.
Suomen kansa tarvitsee todellista turvaa konfliktien varalle.Seppo Kääriäinen alasajoi suomen oman puolustuskyvyn,että turha on nykyiselle puolustusministerille sysätä kääriäisen munauksia.
Itse kuulemma äänestit nato-kiimaista Niinistöä presidentiksi ja nyt itket kun natoasia etenee. Mutta tuollaistahan se kepulaisen kuminauhamoraali on.
... presidentiksi kun oli vain kaksi ehdokasta. Sosialistia en ole koskaan äänestänyt. Perustelin myös äänestämistäni sillä, että ei presidentti yksin voi viedä Natoon. Niin kauan kuin Keskusta on hallituksen johtava puolue, ei ole vaaraa Natoon liittymisestä.
Keskustajohtoinen hallitus on osoittanut natomyönteisyytensä ja sinä vielä äänestit Nato-kiimaista Niinistöä presidentiksi.
Ainoa Nato-vastainen on ollut Halonen, jota et suin surminkaan äänestäisi.
Ja nyt ainoa Naton este on presidentti Halonen. Hah hah!
Vastustat Natoa mutta äänestät Nato-myönteisiä poliitikkoja! Pelle!
..aikaa, jolloin Kekkonen oli presitentti. Sinä olet jäädyttänyt myös ulkopolitiikan, aivan toisin kuin Kekkonen aikoinaan teki. Jos Kekkonen eläisi, -hän sanouisi- te saatanan tunarit, miksette ole jo Natossa. Siellä on Viro ym. maat jotka ovat vielä Suomeakin kovemman kohtalon kokeneet sodan jälkeen.
Nato ei ole enää sama sotilasliitto kun se aikoinaan on ollut kun se perustetiin. Nyt se toimii rauhanturvaamistehtävissä maailman kriisipesäkkeissä. Siellä toimii myös YK ja EU. Mutta sotilaallinen voima on pääasiassa Naton orkanisaation alla. Se on myöskin joustavampi puuttumaan asioihin nopeammin kun YK. Nato maat ovat aika samanmielisiä, se helpottaa sen toimintaa. YK:ssa aina joku katsoo sen etuja loukattavan, ja on sitten monesti pahantekijän puolella.
Suomi ei tarvitse nyt Natoa sodan uhkan takia. Ei Venäjä ole Suomeen hyökkäämässä. Jos Suomi joskus sotaan joutuisi se tapahtuisi jonkin suuren kriisin kautta. Näitä kriisejä Nato yrittää ratkaista ennen kun niistä syntyy suuria yhteenottoja.
Suomen parasta puolustusta on ehkäistä kriisit siellä missä ne syntyvätkin. Siinä taistelussa Naton tehtävä nykyisin on, siksi Suomenkin pitäisi siihen liittyä.
Venäjä on Suomelle korkeintaan henkinen uhka, sitäkin uhkaa Nato olemassaolollaan pitää kurissa.
... Natollekin aivan marginaalista pikkupuuhastelua. Se pääasiallinen toiminta on sotilasliiton varsinainen tehtävä. Sinäkin lankeat juuri tuohon natottajien teemaan, että alat uskotella Naton olevan vain kriisinhallinta- ja rauhanturvaamisorganisaatio.
Kyllä Natoa tarvittaisiin niille sotahulluille, jotka haluavat näyttää... Valitettavasti ne, jotka eniten sinne intoilevat eivät itse halua siellä kuolla. Se tulee vaan veronmaksajille niin kalliiksi, kun joudutaan jumiin johonkin maailman ääriin, kuten USA Irakiin.
Mutta meillä on päinvastoin täällä kotona Lännessä, taistelenme demokratian puolesta ja vastustamme meille niin vierasta "kulttuuria, saa ottaa", kuitenkin imemme öljyn pois ja rahat tulevat takaisin monin keinoin.
Haluamme rakentaa sillanpääasemia, esim. pitää saada toimittaa ruokaa ja "asemia lisätä", myös lukea päivittäninen Putinin "ilmoitus" =se kusettaa.
Ihmisoikeudet ja pahan hävittäminen maan päältä ovat ykkösasia! Siitä on jokainen ihminen samaa mieltä, paitsi yksinäisen diktaattorin kannattaja eli varas itse (Putin =FSB ).
Suomi tukee Länsimaisen demokratian leviämistä.
Suomalaisten mielestä me olemme oikein hyviä NATO-ihmisiä. Haluamme kuulua Länteen ja auttaa venäläiset pois Putinin sorron alta.
Kaikki on kaupan ja kaikki on saastutettu.
Ehdoton enemmisto tukee yhteistyötä NATO:n kanssa!
Yksimielisyys on että haluamme lujittaa demokratiaa ja laajentaa ihmisoikeuksia.
Kiina on Suomen suuri ystävä, he ovat nerokas keksintö (Jumalan Lapsi), on hyvä että on mahdollisimman paljon kiinalaisia.
Kiinalaiset Ravintolat ovat mukavia ja kiinalaiset eivät myy pillua, kuten venäläiset, eivätkä viinaa, he eivät ole työtävieroksuvia, kuten alkoholistit.
Suomessa asuu Putinin tuomitsevia venäläisiä ja heille sopii Venäjän tulo hyvinvoitivaltioksi.
Kommunistien perilliset eivät ansaitse mitään etuoikeuksia, kaikkien tulee päästä vapaaksi.
Slummia on aina Kiinan rajalle asti. Infra on olematon ja 20 miljoonaa viisasta vastustajaa on saatu pois päiviltä. Vankilat ovat Putinin vastustajia ja lapsia on pöydän jaloissa kiinni, kertovat silminnäkijät.
Siellä NL:ssa olivat rikolliset vallassa ja kaikki ihmisoikeudet olivat poistettu.
Sama tulee nyt takaisin ja samat valheet on kerrottu miten kansa saa oikeutta koko NL:n ajan, siitä asti kun Venäjän Keisari perheineen murhattiin.
Esim. Virossa yli 100 % hyväksyi NL:n.
Samanlaiset vaalit olivat taas!
Tukholmassa oli Viron pakolaishallitus. Konstantin Päts on kidutettu kuoliaaksi. Olisi väärin ihmiskuntaa kohtaan jos saatanaa ei hirtetä, kun se sitten otetaan kiinni (vertaa humanitäärinen apu on tervetullut).
Suomi kuului Kylmänsodan aikana NATO:n ns. harmaseen vyöhykkeseen ja esim. Suomen Sosialidemokraattinen puolue sai taloudellista tukea USA:sta. Ylläpidimme vapaita vaaleja vain YYA-sopimus varjosti, mutta olemme hampaisiin asti aseissa ja meillä on nyt NATO (Varmístaa kommunismin poismenon).
YYA-sopimusta siis aina inhosimme ja kävimme kauppaa Lännen kanssa, saimme raaka-aineita Venäjältä, esim. rautaromua ja öljyä.
Se ei kuitenkaan puolusta että nyt NL:n romahtaminen ja siitä saatu inhimillisen elämän mahdollisuus ei edelleen jatkuisi. Vapauden kaipuu on suunnaton ja hyvän elämän tahto.
On Putinin vuoro, kun sen aika on kypsä. Putin on vakaa, mutta hän ei piittaa ihmisoikeuksista.
Urkki halusi ja yritti Karjalaa takaisin, kuten myös aina Johannes Virolainen halusi!
Tilanne on muuttunut ja voimme valikoida työkykyisiä Länteen, sieltä on jatkuva virta pois, mutta keskitysleiri on maailmanennätys ja ahdistus vertaansa vailla, rahanpesua on kaikkialla. Jeltsinin lähipiiri varasti EU:n investoinpankin rahat itselleen ja avustusrekat on aina putsattu.
KGB = FSB jatkavat toimintaa, meidän tulee puhua niiden puolesta joiden ääni on poistettu tai ovat vankina Vankileirien saaristossa. Kuolleet tulee kaivaa tutkimuksiin, se todistaa että Vapaussotamme oli oikein mitä varmimmin ja siihenkin liittyi punakapina, joka onneksi saatiin kukistettua. Kaikki olivat onnellisia kun Suomi oli vapaa ja suomettuneet eivät olleet poikkiteloin Talvi- ja Jatkosodassa vihollista vaan, heitä ei ollut, tai aina on niitä jotka tukevat vastapuolta.
Venäläiset häpeävät maatansa ja kärsivät toistaiseksi rikollisesta elämästä, kun miliisikin on varas. Länsimaiset yritykset voivat varmistaa toimintansa vartiointiyrityksillä.
Egyptiläiset ajoivat"NL:n" viinoineen pois!
Nyt "he" yrittävät pestä rahaa Afrikassa uusin konstein. NL:a ei otettu Afrikassa vastaan, yksisellitteisesti, he pyysivät heidän painuvan helvettiin (NL). USA ja EU voivat tehdä siitä hyvinvointivaltion! YIT rakentaa vimmatusti taloja.
Onneksi myös Kiina on Afrikassa ja toimii sielläkin sukkelasti ja tunkentuu jo Venäjälle rakentamaan sillanpääasemia kuten mekin ja USA.
Tämä NL rikolliskopla harjoitti "Stalinin oikeutta"
"Stalinin aurinko paistoi" ISÄ AURINKOINEN
Putin on tappanut jo noin 300 000 venäjän kansalaista ja ihmisoikeuksia rajoitetaan alinomaan.
On hirveän tärkeää vapauttaa kaikki koko se ihmismeri ja ymmärtää että puolaiset sylkevät venäläisten päälle. Puolalaisten upseerien joukkohauta ei ole ainut syy.
Älkäämme enää pitäkö "NL:a" pystyssä, vaan se pitää hajoittaa elinkelpoisiin osiin ajoissa!
Ei meidän tarvitse pelätä venäläisiä kuten kom-kirjoitus antaa ymmärtää, voidaksemnme taata "jatkon Urho Kekkoselle".
Urho Kekkonen "hämäsi" venäläisiä Kylmänsodan aikana, nyt ei ole Kylmäsota.
Paha pitää poistaa uhkaamasta koko maailmaa, elinkelpoisia Lännen osia, kuten Suomi!
NL:n ihmiskunnalle tuomat kärsimykset ovat vertaansa vailla.
Putin murhauttaa vastustajansa kuten Saddam, mutta valiojoukot "heittävät jalkaa" tismalleen samanlailla.
NATO on yhtälailla Vasemmiston turva kuin Oikeiston Turva. Se on sivitysvaltioiden Länsimaisten Demokratioiden pahaa vastaan tehty älykäs Organisaatio!
Kaikissa NATO maissa (demoratiat) on vasemmisto ja oikeisto, myös vihreitä ja muita löytyy, Saksan Kristillisdemokraatit ovat Kansallisen Kokoomuksen sisarpuolue.
Yhtenäinen Venäjä leikkii meidän Kokoomusta, mutta se ei tietämästä totuutta ihmisarvon polkemista.
Liberaalisia erilaisia kansanpuoleita löytyy paljon, kommunistinen puolue on luokiteltu aina meilläkin rikolliseksi, mutta SKDL oli peitejärjestö, joka sanoutui irti kommunistisesta puolueesta.
NATO on täysin Välttämätön Koko EU:lle ja USA:lle.
Suomi on osa Länsimaista demokratia perhettä.
Venäjä on Lännen ja Kiinan välissä!
Venäjän kommunistinen puolue = kommunistinen KGB.
Yhtenäinen Venäjä on KGB, joka varastaa rahat.
Kiina on hirveän tärkeä ja on "Kiinan Kortti"
Suomi on osa NATO:a (Länttä ja Eurooppaa)
Kaikki vastustivat ja inhosivat aina YYA-sopimusta, mutta se oli vain veteen piirretty viiva, olemme pyyhkineet jo siihen.
Venäjällä Länsi saa nyt rakentaa sillanpäasemia, toivotaan että NATO saa laajentua rauhassa, ehkä Putin saa köyden ja vetää omat johtopäätökset tekemisistään, toivotaan näin ja kansa pääsee vapaaksi.
USA:n ja EU:n on puhdistettava tämä alue ja siinä on meilläkin osaamista ja tarvitaan paljon humanitääristä apua kärsiville.
NATO:ssa kukin EU:n "osavaltio" tai itse päättää meneekö kulloiseenkin terrorimin vastaiseen sotaan vai ei. Toista Länsimaista Demokratiaa haluamme puolustaa kaikin käytettävissä olevin keinoin pahaa vastaan! NATO VAHVISTAA VAIN SUOMEA!
Taitaa vaan olla niin että kun kokoomus on kantansa Natoasiassa valinnut on sen sitä toitotettava hamaan tulevaisuuteen, no siinäpä toitottavat, ei pure kansaan. Suomen kansa ei ole valmis myymään puolueettomuuttaan, eikä valmis ostamaan kokoomuksen puheita.
Taitaa olla myös niin että kokoomusjohtajilta on unohtunut täysin historian opetus, joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu.
Taitaa olla myös niin, että natointoilijat eivät arvosta tarpeeksi rauhan merkitystä ja sen puolesta tehdyn työn tärkeyttä, vaan ovat valmiita tuosta vaan huitaisemaan syrjään maamme rauhan työn historian, liittämällä maamme sotilasliittoon.
Taitaa myös olla totta se että kokoomuksen puheet liittyen Natoon ovat mitä suuremmissa määrin osa puolueen kannatuksen lisäämiseen liittyviä kampanjaa, tai ainakin yritys siinä strategiassa.
Jo laajat kansalaisjoukot vaativat Suomen liittymistä NATOON ja välittömästi.
... vastustaa Natoon liittymistä. Kokoomuksen kannatus tulee laskemaan, kun se on lähtenyt avoimesti toitottamaan Naton puolesta. Puolet Kokoomuksen kannattajista vastustaa liittymistä.
Oleellista ei ole Nato, oleellista on Suomen puolustaminen. Nyt kun on käymässä ilmi, etteivät omat resurssimme siihen tule jatkossa riittämään, voi kysyä, miten asia on tarkoitus hoitaa.
Lakkautetaan puolustusvoimat, uskotaan ikuiseen rauhaan ja naapurimme hyväntahtoisuuteen?
Me emme saa olla itsekkäitä ja tuijottaa vain omaa napaamme, sormi eksyy yöllä väärään paikkaan!
Täytyy tehdä paljon töitä niiden eteen, jotka kärsivät Venäjälläkin. Pelastusarmeija toimii jo Virossakin! USA on para pelote "maailman ainoaa saatanaa vastaan (FSB ja ikuinen murhaaminen).
Viro on Vapaa (NATO suojelee pahalta).
Meidän tulee muistaa Juho Kusti Paasikivi ja katsoa karttaan, nyt kun sieltä kansa pakenee ja käy shoppaamassa Lännessä (pesee rahaa) ja rekat vievät sinne esim. voita, juustoja, maitojauhetta, makaronia, vehnäjauhoa ja kenkiä.
Isä ja Äiti ovat usein tapettu lasten silmien edessä Kotipihalla (Stalinin oikeus).
(Vaikka voilla paistaisi)
Tulevat sukupolvet tulee pelastaa henkisesti vapaaksi! Suomi on normaali osa Länttä!
Me saamme nauttia USA:sta ja EU:sta.
Ehdoton enemmistö tuki NATO:n nopean toiminnan joukkoja viimeksi tehdyssä kyselyssä.
Kaikki varmasti haluavat elää vapaudessa ja saavat puhua vapaasti Venäjän sorrosta (Afrikassa ei ole missään moista hävyttömyyttä kuin Venäjällä sadalle miljoonalle avuttomalle alkoholistille).
(Sairaaloita ei juuri ole)
Venäjän Tsaari Jumalan Armosta halusi parantaa venäläisten olosuhteita. Putin on Pahempi kuin Saddam.
NATO:a vastustettiin vain tietämättömyydestä, kun ymmärtämätön luuli että pitää mennä muualle kuin vain puolustamaan demokratioita täällä kotona perheessä.
SUOMI on osa Länsi-perhettä. Olemme kaikin käytettävissä olevin keinoin torjuneet aina kommunismin.
Suomi puolustaa NATO:ssa vain muita NATO maita sopimuksen mukaan ja kaikki vastustavat pahaa yhdessä. Suomi on hyvä NATO:n jäsen.
Toisaalta paha on hyväksi kehitysmaaksi kelpaamaton, patriarkatkin on murhattu, olisi naurettavaa, jos kerjäläinen ei ota vastaan HUMANITÄÄRISTÄ APUA!
NATO tulee onneksi!
Länsimaisten demokratioiden puolustaminen pahalta!
Siis: Vasemmistoliiton paras turva on NATO.
Perussuomalaisten paras turva on NATO, Sosialidemokratian paras turva on NATO!
NATO takaa ihmisoikeudet, jotka kuuluvat oleellisena osana Länsimaiseen demokratiaan.
Otetetaan vaikka Veikko Vennämo, kun Venäjä on saastainen ja kommunistit tai heidän jälkeläisensä haluavat pestä rahaa Lännessä, raha tulee Länteen.
Meidän tulee puolustaa hävitettyä Karjalaa. kun vihaamme sotaa. Niinpä tulee EU:n ja USA:n tuella puhdistaa hävitetty Karja
Suomi kuuluu Länsimaiseen demokratiaperheeseen, ei KGB:hen, eikä FSB:n. Me haluamme että Venäjäkin pääsee oikeaksi maaksi. Venäjä muodostuu Moskovan ympärille automaattisesti kun FSB luhistuu.
Karjalassa olevat alkoholistit ja huorat ovat pakkosiirrettyjä.
Suomen turva on NATO-perheessä!