Vanha kansanperinne kertoo minun kirjoittaneen tästä aiheesta antiikissa, mutta pidän edelleen muinaista juttuani epätäydellisenä ja haluan nyt pyhittää tälle ainutlaatuiselle tankille vähän kyynärtilaa. Sääntöjen mukaan keskusteluissa ei saa: "Markkinoida tai mainostaa tuotetta tai palvelua", mutta sallin itselleni tässä pienen poikkeuksen. Tarina siis keskittyy T26E4 Pershingin palvontaan.
Varmoja voidaan olla siitä, että tämä vaunu sai alkunsa vuoden 1944 jälkipuoliskolla. Mitä todennäköisimmin loka-marraskuussa 1944. Syy tämän mutantin olemassaoloon oli yksinkertainen: Normaalin Pershingin 90mm M3 kanuuna ei millään vastannut saksalaisten uusien kuningaskokoisten kanuunoiden hurjaa tehoa. Erityisen suurta epämukavuutta aiheutti Tiger II yhdessä 8.8cm KwK 43 tykkinsä kanssa. Vastatakseen tähän Watervliet Arsenal ryhtyi valmistelemaan uutta 90mm T15 kanuunaa, jonka piipun kaliiperimitta oli 73. Myös uusi, isokapasiteettinen kammio kehitettiin tätä tykkiä varten. Kaksi ensimmäistä valmistunutta pitkän pyssyn modifikaatioita nimettiin tykeiksi T15E1. Tykki riitti antamaan T30E16 volframiammukselle nopeudeksi 1143 m/s ja tavalliselle T33 laukaukselle vuorostaan nopeuden 975 m/s. Tämän supertykin ainakin toivottiin riittävän katkaisemaan kamel....tiikerin selkä.
Selvää oli alusta lähtien, että paras vaunu tätä kantamaan olisi uuden T26 sarjan tankit. Niinpä asennettiin uusi T15E1 tykki vanhaan T26E1 Pershing prototyyppimalliin Aberdeen Proving Groundsilla. Testeissä kävi heti ilmi kuinka hankalaa ylipitkien kranaattien käsittely oli vaunun sisällä. Tämän ongelman korjaamiseksi suunniteltiin uusi T15E2 tykki, jossa käytettiin kaksiosaista (hylsy ja projektiili erikseen) ammusta. Maaliskuussa 1945 uusi vaunu sai viralliseksi nimekseen T26E4 ja pian annettiin käsky noin tuhannen vaunun tuottamisesta. TAUKO: Perustuen Aberdeen PG:n alkuperäisiin kuviin näyttäisi siltä, että alkuperäisen vaunun designaationa oli T26E1:n sijasta T26E1-1. Wellman Engineering Company oli vastuussa näiden kahden ensimmäisen protomallin muuttamisesta. Muutoksia normaaliin Pershingiin olivat: Isot rekyylijouset tankin katolla, tehokkaampi tornin kääntömekanismi, tornin takaosaan vakautuksen vuoksi lisätty jatkopala ja sopivampi ammusmakasiini. Ensimmäinen T26E1 meni siis tällaisena tammikuussa 1945 Aberdeenin kautta Eurooppaan. Palaamme tähän kuitenkin myöhemmin. Toinen proto perustui sen sijaan normaaliin palvelukseen hyväksyttyyn vaunuun T26E3 ja siinä käytetiin modifioitua T15E2 tykkiä. Uudet modifikaatiot johtivat parannuksiin: Rekyylijouset saatiin tornin sisään, uuteen ammusvarastoon saatiin mahtumaan 54 ammusta ja uusi tehokas M71E4 tähtäin saatiin myös käyttöön. Euroopan sodan päättyessä tuotettavien T26E4 tankkien määrä pieneni ja Fisher Tank Arsenal sai tuotettavakseen 25 kappaletta. Testit Aberdeen Proving Groundsilla jatkuivat vuoteen 1947 asti. Uudet ideat ja kalusto oli nyt jo ajanut tärkeydessä Super Pershingin ohi ja jäljellä olevat vaunut katosivat museoihin tai pääosa romuttamolle. Ei siis käyttöä Korean sodassa.
Eurooppaan lähetetty T26E1 (nyt T26E4 "Super Pershing") protovaunu ei kuitenkaan jäänyt toimettomaksi. Aberdeenin testien jälkeen se saapui Eurooppaan Kolmannelle Panssaridivisioonalle ja sen 33. panssarirykemnetille 15. maaliskuuta 1945. Tässä vaiheessa tarina alkaa muuttua hämäräksi ja jatkosta on olemassa muutamia toisistaan poikkeavia kertomuksia. Kaikkein teknisimmän ja luotettavimman kuvauksen tästä antaa R. Hunnicutt Pershing-kirjassaan:
Ennen Aberdeenilta lähtöä Slim Price oli asentanut vaunuun erityisen tehokkaan tähtäinteleskoopin, joka katosi kuljetuksen aikana jäljettömiin. Näin jouduttiin käyttämään normaalin 90mm M3 tykin teleskooppia M71C. Sopimattoman tähtäimen kanssa tultiin kuitenkin toimeen pienen fiksailun jälkeen. Kapteeni Gray oli joutunut jo aiemmin pelastamaan väärään osoitteeseen joutuneet uuden tykin ammukset. Ne oli epähuomiossa annettu eräälle TD-pataljoonalle näiden uusia 90mm T8 pst-tykkejä varten. Kun Gray oli saanut kuulla pst-miesten painivan liian pitkien ammusten kanssa hän oli äkkiä lähtenyt noutamaan niitä omalle vaunulleen.
Slim Price yhdessä huoltoyksikön kanssa oli päättänyt ryhtyä vahvistamaan uuden tankin panssarointia tulevia kohtaamisia varten. Super Pershingin asekilpeen kiinnitettiin iso panssarilevy, joka oli sahattu tuhotun Panther-tankin keulasta ja rungon etuosa vahvistettiin kahdella päällekkäisellä panssarilevyllä. Tämä muunnos lisäsi keulapanssarin kaltevuuskulmaa huomattavasti. Tornin sivuille kiinnitettiin vielä myöhemmin eräänlaiset siipipanssarilevyt. Tankki oli valmis taisteluun noin viikko sen saapumisen jälkeen, mutta se ei kohdannut yhtään Tiger II vaunua. Lisättäköön vielä tähän Hunnicuttin kuvaukseen, että vaunu siirtyi etulinjaan huhtikuun alkupäivinä.
Belton Cooperin M26A1E2
Belton Cooper oli Kolmannen Panssaridivisioonan huoltomiehiä ja oli vastuussa tämän vaunun modifioimisesta. B. Cooper kirjassaan Death Traps kuvaa tätä lisäpanssarointi operaatiota (käyttää vaunusta nimeä M26A1E2) ja hänellä on myös erittäin mielenkiintoinen kuvaus tykin testauksesta hylättyyn Jagdpanzer IV vaunuun. Testilaukaus oli ammuttu hieman yli mailin päästä ja tulos oli: Täysi etupanssarin ja taistelutilan läpäisy, moottorin läpäisy, ulos takapanssarista ja lopuksi ammus oli hautautunut syvälle maahan. Cooperin mukaan ainoan taistelunsa vaunu kävi Weser-joen ja Northeimin välillä, jossa se tuhosi yli kilometrin matkalta tuntemattoman vihollisvaunun. Tämän on täytynyt tapahtua huhtikuun ensimmäisinä päivinä ja vaunu on varmasti silloin ollut liitettynä TF Hoganiin, joka yhdessä TF Richardsonin kanssa toimi tällä alueella.
John Irwinin kertomus
John Irwin kertoo kirjassaan Another River, Another Town olleensa ampujana tässä niin enigmaattisessa Super Pershing tankissa. Hän oli aiemmin miehittänyt M4A3 76W Shermania, joka oli vaurioitunut/tuhoutunut ennen siirtoa uuteen vaunuun. Hänen kuvauksensa vaunusta ja sen valmisteluista viittaa siihen, että hän on todella ollut sen kanssa ainakin jossain tekemisissä. Hän mainitsee kirjassaan muutamia kohtaamisia vihollistankkien kanssa. Uhrien joukossa muutamia kevyitä tankkeja, mutta tärkeimpänä kaikista hän kuvaa kohtausta Dessaun kaduilla 20. huhtikuuta 1945. Tässä taistelussa hän kertoo vaununsa tuhonneen "Tiikerin" tai "Kuninkaallisen hirviön". Tämän hirviön identiteetti ei kuitenkaan ole selvä. Hänen oletetaan tarkoittaneen Tiger II tankkia, mutta yhdenkään näitä vaunuja omistavan yksikön ei tiedetä olleen Dessaussa tuolloin. Suurin mahdollisuus tällaiselle Tiger II kohtaamiselle on ollut huhtikuun alkupuollella jolloin Kolmannen Panssaridivisioonan yksiköt taistelivat s.Pz.Abt. 507:n raskaita tankkeja vastaan.
Laitetaan pohtimisen mausteeksi muutamia kuvia Super Pershingistä:
Tuotantomalli
http://vn-parabellum.com/images/us-t26e4_7.jpg
Itse seikkailija
http://www.forum.fun-online.sk/files/m26a1e2.jpg
Jos pienoismallien rakentaminen kiinnostaa
http://www.hsgalleries.com/gallery04/m26e3jw_1.htm
Varmoja voidaan olla siitä, että tämä vaunu sai alkunsa vuoden 1944 jälkipuoliskolla. Mitä todennäköisimmin loka-marraskuussa 1944. Syy tämän mutantin olemassaoloon oli yksinkertainen: Normaalin Pershingin 90mm M3 kanuuna ei millään vastannut saksalaisten uusien kuningaskokoisten kanuunoiden hurjaa tehoa. Erityisen suurta epämukavuutta aiheutti Tiger II yhdessä 8.8cm KwK 43 tykkinsä kanssa. Vastatakseen tähän Watervliet Arsenal ryhtyi valmistelemaan uutta 90mm T15 kanuunaa, jonka piipun kaliiperimitta oli 73. Myös uusi, isokapasiteettinen kammio kehitettiin tätä tykkiä varten. Kaksi ensimmäistä valmistunutta pitkän pyssyn modifikaatioita nimettiin tykeiksi T15E1. Tykki riitti antamaan T30E16 volframiammukselle nopeudeksi 1143 m/s ja tavalliselle T33 laukaukselle vuorostaan nopeuden 975 m/s. Tämän supertykin ainakin toivottiin riittävän katkaisemaan kamel....tiikerin selkä.
Selvää oli alusta lähtien, että paras vaunu tätä kantamaan olisi uuden T26 sarjan tankit. Niinpä asennettiin uusi T15E1 tykki vanhaan T26E1 Pershing prototyyppimalliin Aberdeen Proving Groundsilla. Testeissä kävi heti ilmi kuinka hankalaa ylipitkien kranaattien käsittely oli vaunun sisällä. Tämän ongelman korjaamiseksi suunniteltiin uusi T15E2 tykki, jossa käytettiin kaksiosaista (hylsy ja projektiili erikseen) ammusta. Maaliskuussa 1945 uusi vaunu sai viralliseksi nimekseen T26E4 ja pian annettiin käsky noin tuhannen vaunun tuottamisesta. TAUKO: Perustuen Aberdeen PG:n alkuperäisiin kuviin näyttäisi siltä, että alkuperäisen vaunun designaationa oli T26E1:n sijasta T26E1-1. Wellman Engineering Company oli vastuussa näiden kahden ensimmäisen protomallin muuttamisesta. Muutoksia normaaliin Pershingiin olivat: Isot rekyylijouset tankin katolla, tehokkaampi tornin kääntömekanismi, tornin takaosaan vakautuksen vuoksi lisätty jatkopala ja sopivampi ammusmakasiini. Ensimmäinen T26E1 meni siis tällaisena tammikuussa 1945 Aberdeenin kautta Eurooppaan. Palaamme tähän kuitenkin myöhemmin. Toinen proto perustui sen sijaan normaaliin palvelukseen hyväksyttyyn vaunuun T26E3 ja siinä käytetiin modifioitua T15E2 tykkiä. Uudet modifikaatiot johtivat parannuksiin: Rekyylijouset saatiin tornin sisään, uuteen ammusvarastoon saatiin mahtumaan 54 ammusta ja uusi tehokas M71E4 tähtäin saatiin myös käyttöön. Euroopan sodan päättyessä tuotettavien T26E4 tankkien määrä pieneni ja Fisher Tank Arsenal sai tuotettavakseen 25 kappaletta. Testit Aberdeen Proving Groundsilla jatkuivat vuoteen 1947 asti. Uudet ideat ja kalusto oli nyt jo ajanut tärkeydessä Super Pershingin ohi ja jäljellä olevat vaunut katosivat museoihin tai pääosa romuttamolle. Ei siis käyttöä Korean sodassa.
Eurooppaan lähetetty T26E1 (nyt T26E4 "Super Pershing") protovaunu ei kuitenkaan jäänyt toimettomaksi. Aberdeenin testien jälkeen se saapui Eurooppaan Kolmannelle Panssaridivisioonalle ja sen 33. panssarirykemnetille 15. maaliskuuta 1945. Tässä vaiheessa tarina alkaa muuttua hämäräksi ja jatkosta on olemassa muutamia toisistaan poikkeavia kertomuksia. Kaikkein teknisimmän ja luotettavimman kuvauksen tästä antaa R. Hunnicutt Pershing-kirjassaan:
Ennen Aberdeenilta lähtöä Slim Price oli asentanut vaunuun erityisen tehokkaan tähtäinteleskoopin, joka katosi kuljetuksen aikana jäljettömiin. Näin jouduttiin käyttämään normaalin 90mm M3 tykin teleskooppia M71C. Sopimattoman tähtäimen kanssa tultiin kuitenkin toimeen pienen fiksailun jälkeen. Kapteeni Gray oli joutunut jo aiemmin pelastamaan väärään osoitteeseen joutuneet uuden tykin ammukset. Ne oli epähuomiossa annettu eräälle TD-pataljoonalle näiden uusia 90mm T8 pst-tykkejä varten. Kun Gray oli saanut kuulla pst-miesten painivan liian pitkien ammusten kanssa hän oli äkkiä lähtenyt noutamaan niitä omalle vaunulleen.
Slim Price yhdessä huoltoyksikön kanssa oli päättänyt ryhtyä vahvistamaan uuden tankin panssarointia tulevia kohtaamisia varten. Super Pershingin asekilpeen kiinnitettiin iso panssarilevy, joka oli sahattu tuhotun Panther-tankin keulasta ja rungon etuosa vahvistettiin kahdella päällekkäisellä panssarilevyllä. Tämä muunnos lisäsi keulapanssarin kaltevuuskulmaa huomattavasti. Tornin sivuille kiinnitettiin vielä myöhemmin eräänlaiset siipipanssarilevyt. Tankki oli valmis taisteluun noin viikko sen saapumisen jälkeen, mutta se ei kohdannut yhtään Tiger II vaunua. Lisättäköön vielä tähän Hunnicuttin kuvaukseen, että vaunu siirtyi etulinjaan huhtikuun alkupäivinä.
Belton Cooperin M26A1E2
Belton Cooper oli Kolmannen Panssaridivisioonan huoltomiehiä ja oli vastuussa tämän vaunun modifioimisesta. B. Cooper kirjassaan Death Traps kuvaa tätä lisäpanssarointi operaatiota (käyttää vaunusta nimeä M26A1E2) ja hänellä on myös erittäin mielenkiintoinen kuvaus tykin testauksesta hylättyyn Jagdpanzer IV vaunuun. Testilaukaus oli ammuttu hieman yli mailin päästä ja tulos oli: Täysi etupanssarin ja taistelutilan läpäisy, moottorin läpäisy, ulos takapanssarista ja lopuksi ammus oli hautautunut syvälle maahan. Cooperin mukaan ainoan taistelunsa vaunu kävi Weser-joen ja Northeimin välillä, jossa se tuhosi yli kilometrin matkalta tuntemattoman vihollisvaunun. Tämän on täytynyt tapahtua huhtikuun ensimmäisinä päivinä ja vaunu on varmasti silloin ollut liitettynä TF Hoganiin, joka yhdessä TF Richardsonin kanssa toimi tällä alueella.
John Irwinin kertomus
John Irwin kertoo kirjassaan Another River, Another Town olleensa ampujana tässä niin enigmaattisessa Super Pershing tankissa. Hän oli aiemmin miehittänyt M4A3 76W Shermania, joka oli vaurioitunut/tuhoutunut ennen siirtoa uuteen vaunuun. Hänen kuvauksensa vaunusta ja sen valmisteluista viittaa siihen, että hän on todella ollut sen kanssa ainakin jossain tekemisissä. Hän mainitsee kirjassaan muutamia kohtaamisia vihollistankkien kanssa. Uhrien joukossa muutamia kevyitä tankkeja, mutta tärkeimpänä kaikista hän kuvaa kohtausta Dessaun kaduilla 20. huhtikuuta 1945. Tässä taistelussa hän kertoo vaununsa tuhonneen "Tiikerin" tai "Kuninkaallisen hirviön". Tämän hirviön identiteetti ei kuitenkaan ole selvä. Hänen oletetaan tarkoittaneen Tiger II tankkia, mutta yhdenkään näitä vaunuja omistavan yksikön ei tiedetä olleen Dessaussa tuolloin. Suurin mahdollisuus tällaiselle Tiger II kohtaamiselle on ollut huhtikuun alkupuollella jolloin Kolmannen Panssaridivisioonan yksiköt taistelivat s.Pz.Abt. 507:n raskaita tankkeja vastaan.
Laitetaan pohtimisen mausteeksi muutamia kuvia Super Pershingistä:
Tuotantomalli
http://vn-parabellum.com/images/us-t26e4_7.jpg
Itse seikkailija
http://www.forum.fun-online.sk/files/m26a1e2.jpg
Jos pienoismallien rakentaminen kiinnostaa
http://www.hsgalleries.com/gallery04/m26e3jw_1.htm
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jaahas, vetäisit sitten ihan pikkutekstin Super Pershingistä. Onkos tuo joku epävirallinen tuo "Super" -suffiksi vai epävirallinen kutsumanimi?
Melkoinen sekamelska tuo alatyyppien nimiviidakko kun vielä samasta tyypistä voi näemmä olla parikin "tyyppinäkemystä". Jos tuo Superi on E4 niin mikä se Detroit Arsenalin tekemä "rynnäkköversio" sitten on? Eli se missä huomattava panssaroinninlisäys nokassa, tornissa ja asekilvessä, muistini mukaan vielä varustettu ketjujensa puolesta kiinteillä "grousereilla" kun normaalivitja ei tarjonnut riittävää kantavuutta pehmeällä pinnalla. Silloin tämä jumbo on vissiin E5.
Ei vissiin käyttöön tullut ainakaan missään määrissä mitattuna kun sota loppui ns kesken vaunutyypin kannalta.
Tyynellemerelle tuo Pershing ei vissiin ehtinyt tositoimiin vaikka moni lähde väittää että Okinawalla olisi ollut taisteluissa. Meikäläisen muistiin saapuivat kyllä Okinawalle mutta taistelut olisivat jo olleet ohi. Olisi ollut mukana Japanin maihinnousussa joka kuitenkin sattuneista syistä peruuntui.
En tunne tätä tuntematonta kysymyksen esittäjää, mutta vastaan silti kysymykseesi.
"Onkos tuo joku epävirallinen tuo "Super" -suffiksi vai epävirallinen kutsumanimi?"
Ihan virallinen kutsumanimi joukkojen keskuudessa.
Se ensimmäinen rynnäkköversiö oli tietenkin T26E5. OCM suositteli tammikuussa 1945 ja lopulliset spesifikaatiot maalis-huhtikuussa. Ensimmäinen pilotti Chrysleriltä heinäkuussa 1945, joten mattimyöhäinen se oli.
"Eli se missä huomattava panssaroinninlisäys nokassa, tornissa ja asekilvessä..."
Asekilvessä 8 tuumaa ja rungon etuosassa 6 tuumaa 46 asteessa...
Tietenkin oli vielä "Jumbombi" vaunumalli olemassa suunnilleen samoilta ajoilta, mutta ei siitä vielä mitään.
"Tyynellemerelle tuo Pershing ei vissiin ehtinyt tositoimiin vaikka moni lähde väittää että Okinawalla olisi ollut taisteluissa."
Tsekkaan Hunnicuttilta. Joo, samainen kapteeni Gray oli myös hoitamassa kahdentoista uuden Pershingin lomareissua Okinawalle. Lähtö oli 31. toukokuuta 1945. Sitten sekoiltiin satamasta toiseen viikkotolkulla ja lopulta päästiin Okinawalle 21. heinäkuuta. Se oli vasta elokuun puolta kun 193. tankkipataljoona alkoi saada koulutusta näillä uusilla vaunuilla ja hieman myöhemmin koko homma soitettiin päättyneeksi. Hunnicuttilla on muutamia kuvia näistä harjoituvaunuista ammuskelemassa ja ajelemassa saarella.
Varmaan juuri noista "poikamme Okinawalla ampumassa pilkkaan Pershingeillään" -fotoista tuo myytti em vaunujen osallistumisesta saaren valtaukseen onkin syntynyt. Shermanit rivissä louskuttamassa tykeillään parin kilometrin päässä olevia japsiasemia ilman pelkoa vastatoimista on aika tuttu näky noissa kuvissa, vastaava kuva Pershingistä on voitu tulkita noiden rinnalla siksi väärin. Sitkeästi moni lähde vain noita sijoittaa Okinawan taisteluihin.
Tuo 90 mm tykin kehitys oli vissiin osasyyllinen siihen että brittien 17 Pdr ei tullut laajasti käyttöön jenkkien Shermaneissa. Olisi ollut ihan eri pääaseena verraten 75/76 mm tykkeihin, varsinkin tuohon ensinmainittuun. Lyhyt putki ja aika heikko lähtönopeus, saihin sillä zimmeritinpalat lentämään Pantherista. Sitten vain KRRKKKKK... pakkia äkkiä päälle ja jemmaan bogacen taakse kun Pantherin putki alkoi kääntyä.
Lisäksi tulee mieleen että oliko kovastikin vastatuulta amerikkalaisten päättäjien puolelta aseistaa "kansakunnan ylpeys" brittiläisellä tykillä.
Pääsyy tietenkin 17 paunaisen poisjäämiseen tankeista oli ennenkaikkea McNairin dogmi, jonka mukaan tankit eivät ole tankkien tuhoamisen suorittajia. McNairista se oli huonoa taloutta. Olihan Ordnance ehdottanut/tutkinut jo 1942 90mm tykin ja erikoispitkän 3-tuumaisen tykin asentamista Shermaniin. Kaikki parannussuunnitelmat siis kuitenkin katkesivat armeijan "viisaimpien" vastustukseen. Brittien 17-paunainen oli nostettu pöydälle jo syksyllä 1943, mutta upseerit vastustivat sitä useista syistä: Liian iso suuvälähdys, pelottavat kammiovälähdykset ja vain marginaalinen parannus 76mm T1/M1 tykkiin. Hassua sinänsä, että 76mm M1 tykkiä syrjittiin vielä kesällä 1944 täysin samoista syistä.
Millä ne sitten kuvittelivat tuhoavansa vihollistankit? I dunno, ehkä taikomalla?
"Tietenkin oli vielä "Jumbombi" vaunumalli olemassa suunnilleen samoilta ajoilta, mutta ei siitä vielä mitään."
Jotkut ovat jo kysyneet: No, mikä se sitte oli?
Sehän oli tietenkin raskas tankki T32. Ordnance Departmentille oli jo 7. joulukuuta 1944 suositeltu uuden raskaamman Pershingin rakentamista ja tästä syntyi ensimmäiseksi ratkaisuksi aiemmin mainittu T26E5. Ordnancen porukalla oli kuitenkin mielessä jo parempikin ratkaisu, jossa tulisi silti käyttää mahdollisimman paljon olemassa olevia Pershingin komponentteja. Virallinen hyväksyntä protovaunuille saatiin maaliskuussa 1945.
Vaunu sai heti korkean prioriteetin ja 10. huhtikuuta ensimmäinen puinen malli oli jo pääosin koossa. Voimanlähteenä uudessa vaunussa oli Ford GAC V12 moottori. Pääaseena oli Super Pershingin tuotantomallin 90mm T15E2 tykki yhdellä koaksiaalisella tornikonekiväärillä. Tämän kanuunan spesifikaatioita tuskin tarvitsee enää toistamiseen selittää. Panssarointi puolestaan: Rungon etuosassa viisi tuumaa 54 asteen kulmassa ja tornissa puolestaan 11-12 tuumaa edessä. Kahteen ensimmäiseen pilottiin päätettiin vielä lisätä runkokonekivääri. 9. elokuuta 1945 annettiin ohjeet rakentaa kaksi seuraavaa prototyyppiä nimellä T32E1. Ensimmäinen T32 sarja valmistui tammikuussa ja huhtikuussa 1946 ja T32E1 vaunun prototyypit puolestaan vasta samana kesänä.
T32E1 poikkesi T32 vaunusta ainakin parannetulla etupanssarilla ja runkokonekiväärin puutteella. Kuvia tästä vaunusta ei kuitenkaan ole edes Hunnicuttilla.
T32 Aberdeenilla:
http://www.ioh.pl/bron_pancerna/T32/T32.przod_prawy.jpg
http://www.ioh.pl/bron_pancerna/T32/T32.tyl_lewy.jpg
"Firefly, could you shine your light?"
Unohdin kuitenkin taasen mainita, että U.S.Army hyväksyi Sherman Fireflyn kyllä palvelukseen, joskin myöhään. Vuoden 1945 maaliskuussa ryhdyttiin tekemään konversioita M4 ja M4A3 vaunuista. Näiden määrät olivat useissa kymmenissä tai matalissa sadoissa. Valmiiksi ne tosin saatiin vasta toukokuun puolella, joten ei toivoa niille. Sen pituinen se.
Erikoista tuo asepolitiikka, kun 17 Pdr -projekti tuli kuvioihin vasta kun Saksa veteli viimeisiä henkäyksiään. Kyllähän pitkäputkinen 76 mm jo kohtuullisesti tehosi useimpaan sakuvunuun, kuitenkin vaunu vastaan vaunu -pohjalta jenkkimiehistöt olivat kyllä aika altavastaajina loppuun asti. Minun näkemykseni, muutkin mielipiteet ihan oikeutettuja kuin tämä.
Oliko tuossa sitten kyseessä että Shermania ei kannattanut liikaa alkaa tuunaamaan joidenkin päättäjien mielestä vaan tehdä kokonaan uusi MBT paremmin suojauksin ja pääasein? Pershing oli kuitenkin ihan eri laite kuin Sherman, niin kyvyssä antaa iskuja kuin ottaa niitä vastaan.
Perusvika McNairin huonon doktriinin lisäksi oli se, että sen enempää TD-Command, Maavoimat (AGF) kuin edes Ordnance Dept. eivät ymmärtäneet tai arvostaneet saksalaisten tankkien aiheuttamaa uhkaa. Asekysymyksessä edes Ordnancen uusi ja "tehokas" (tai niin Ordnancessa luultiin) 76mm T1 tykki ei kiinnostanut kuin kokeellisena leluna muita osastoja. Upseerit eivät välittäneet tai halunneet Shermaneihinsa 75mm tykkiä tehokkaampaa asetta. Heitä pelotti, että se rohkaisisi tankkimiehet jahtaamaan vihollisen vaunuja. Normandian ensimmäiset kohtaamiset ja niiden aiheuttama järkytys johti epätoivoisiin vaatimuksiin lisätulivoimasta. Normandian jäädessä taakse kaikki huokaisivat helpotuksesta ja jälleen kerran ilmoitettiin ettei lisätulivoimaa enää tarvitakkaan. Ardennien tankkiyllärin seuraukset olivat taas samanlaiset kuin Normandiassa ja vasta nyt lopulta kaikkein suurimmatkin kehityksen vastustajat taipuivat siihen tosiasiaan, että lisätulivoima on välttämätöntä. Nyt oli kuitenkin jo liian myöhäistä.
Meidän tulee muistaa nyt, että M26 Pershing oli mutantti eikä sitä ollut alunperin tarkoitettu ollenkaan sellaiseksi kuin mitä siitä lopulta tuli. Alkuperäisen vuoden 1942 T20 panssariohjelman tarkoitus oli vain luoda Shermanille teknisesti nykyaikaisempi kilpailija. Sen tarkoitus siis EI ollut luoda isoa, raskaasti panssaroitua ja hyvin aseistettua tankintappajaa. Ideana oli vain saada matalampirunkoinen, helppohuoltoinen ja yleensä teknisesti vielä luotettavampi uusi MBT. Monet olivat vielä vuoden 1944 jälkipuoliskolla sitä mieltä, että uusi vaunu tulisi aseistaa 75mm automaattitykillä tai 76mm M1A1/M1A2 tykillä. Vasta Ardennien tankkirysä aiheutti jumalattoman hulabaloon, kun tankkitappiot kasvoivat ja Yhdysvaltojen lehdistö vaati selitystä miksi saksalaisten vaunut ovat isompia ja paremmin aseistettuja. Siitä oli seurauksena Zebra Mission, jonka tehtävänä oli kiidättää uutta sotamateriaalia (T26E3 90mm) Euroopan rintamalle testattavaksi.
Mikä oli sitten perusongelma? Ongelma oli se, että aselajit eivät tunnustaneet minkäänlaisen ongelman olemassaoloa. Et siis voi korjata sellaista ongelmaa, mitä "ei ole olemassa".
Kenraali Lesley McNairin kohtalo on tosiaan jokseenkin ironinen. Tämän "sankarin" ja hänen koko esikuntansa listi omien pommikoneiden lyhyeksi jäänyt isku Operaatio Kobran aikana Normandiassa. Miehen kohtalona oli loppujen lopuksi juuri se mitä vastaan hän oli kokoajan ollut: Tulivoima. No, ehkä pommivoima olisi oikeammin sanottu.
"Upseerit eivät välittäneet tai halunneet Shermaneihinsa 75mm tykkiä tehokkaampaa asetta. Heitä pelotti, että se rohkaisisi tankkimiehet jahtaamaan vihollisen vaunuja"
Aika liemessä oltiin sitten kun usein yksi hyvässä asemassa oleva Panther hallitsi koko kaistaa ja pysäytti Shermanien etenemisen kokonaan.
Vaikka Sherman olisi saatu naitettua tuon 90 mm tykin kanssa niin enemmän Pantherin kuritusta se ei olisi siltikään kestänyt. Voinut kuitenkin tasapäisesti käydä taisteluun tykin puolesta. Nythän sen 75 mm luikun kanssa ei ollut mitään jakoa jos laukauksia vaihdettiin 500 m matkalta.
Keskimäärin kolmesta tuhotusta Shermanista sai koottua yhden täyden miehistön joille antaa uusi vaunu alleen. Nuo loput 10 miestä olivat joko kuolleita tai liian pahasti haavoittuneita.
"Aika liemessä oltiin sitten kun usein yksi hyvässä asemassa oleva Panther hallitsi koko kaistaa ja pysäytti Shermanien etenemisen kokonaan."
Teoriassa kieltämättä kyllä. Kuitenkin näissä läntisen rintaman vuosien 1944-45 taistelussa oli niin monia tekijöitä, jotka vaikuttivat asetelmaan. Minun ei tarvitsekaan selittää niitä enempää, koska tunnet ne varsin hyvin. Shermaneissa ja doktriinissa oli paljon ongelmia, mutta hyvä komentaja ja/tai hyvät miehistöt pystyivät kummasti tasaamaan hankalia tilanteita.
"Vaikka Sherman olisi saatu naitettua tuon 90 mm tykin kanssa niin enemmän Pantherin kuritusta se ei olisi siltikään kestänyt."
Krhm, se SAATIINKIN naitettua Shermaniin ja toimi hyvin. Kesällä 1944 kenraali Joseph Holly tarkasti Detroit Arsenalissa M4A3 Shermanin, johon oli asennettu koemielessä T26 tankin torni 90mm M3 tykillä*. Muutamia sisäisiä muutoksia täytyi tehdä tähän protomalliin, mutta tankki oli täysin toimiva ja tuotanto oltaisiin voitu aloittaa. Sitä ei oltaisi kuitenkaan saatu riittävissä määrin kentälle kuin vasta vuoden lopussa ja suunnitelmasta luovuttiin. Mitään kuvia tästä vaunusta ei ilmeisesti ole olemassa, mutta Hunnicuttilla on muutamia piirroksia ja kaaviokuvia tästä ja muutamista muista samantyylisistä Sherman-projekteista. Aberdeen Proving Grounds oli ehdottanut jo vuonna 1942 uudenlaisen Shermanin rakentamista. Hunnicuttilla sen nimi on vain yksinkertaisesti: Improved Sherman. Minkälainen se oli sitten olisi ollut? Ajattele vain Sherman ja T-34 hybridiä. Eli Sherman, jossa sekä tornissa että rungossa viisto panssarointi, uusi moottori ja leveät telaketjut. Valitettavasti tämä todella vaikuttavan näköinen vaunu ei ilmeisesti päässyt puista mallia pitemmälle, mikä on todella sääli.
"Keskimäärin kolmesta tuhotusta Shermanista sai koottua yhden täyden miehistön joille antaa uusi vaunu alleen. Nuo loput 10 miestä olivat joko kuolleita tai liian pahasti haavoittuneita."
Vuoden 1944 loppupuolella tankkimiehistä oli tosiaan niin paha pula, että jalkaväestä oli siirrettävä miehiä lähes olemattomalla koulutuksella tankkien puikkoihin. Täytyy kuitenkin muistaa, että edelleen suuren osan tappioista aiheuttivat jalkaväen pst-aseet, miinat ja pst-tykit. Wet Stowage lisäys (Vesi/glyseriini-suojattu ammusmakasiini) tosin vähensi roimasti katastrofaalisia makasiiniräjähdyksiä. Se taatusti pelasti monia tankkimiehiä nopealta matkalta Pietarin luo.
*Laitetaan vaunun nimeksi vaikka T-1000 Perman!
Shermaneista on aika mielenkiintoisia nuo SixDayWar ja Jom kippurin vekottimet, jos tehokkaista kanuunoista vääntää aasinsiltaa. Siinähän olemme tunnetusti nopeita molemmat. (Vältän liikoja referaatioita mmmmh.. Jordanian naapuriin, kuulen jo siipien suhinaa ympäriltä, kuulet sen varmasti itsekin)
Tiedät mitä meinaan vaikken nyt muista tyyppinimeä, se ranskalainen kanuuna 105 mm mikä ujutettiin Shermaniin tai Ishermaniin. Siinähän oli niin kova rekyyli että vaunun vaihteiston tuli mieluiten olla vapaalla kun ammuttiin jolloin koko ajopeli toimi rekyylijarruna.
En nyt pohjamutia myöten ole noihin Supereihin ja M51 -juttuihin uppoutunut, mielenkiintosia laitteita todella.
"...Jordanian naapuriin, kuulen jo siipien suhinaa ympäriltä, kuulet sen varmasti itsekin."
Tarkoitat varmaan Pakistanin M4A3E4 ja M4A1E4 tankkeja :)
Sherman M-51 oli se malli 105mm CN-105 D1 kanuunalla. Alunperin kaliiperimittaa 56, joka täytyi sitten lyhentää 44:ään. Se nakkeli suustaan ontelokranaatteja kuin SuperMarjo tulipalloja. Lähtönopeus Hunnicuttin mukaan 905m/s. Painolastia oli tietenkin lisätty tornin takaosaan. Niissä oli lisänä uusi Cumminsin diesel-moottori. Tämä laitos osoittautui T-54/55 vaunujen tappajaksi vielä 67-73. Hunnicuttilla on kuva tuosta alkuperäisestä täyspitkästä 105mm tykistä kiinnitettynä. Ei voi sanoa kuin että: HUHHUH!! Tuo paukahtaisi takseinästä läpi äärirekyylissä.
"kuin SuperMarjo tulipalloja"
Joillekin ei sitten ulkomaiset toimintasankarit riitä, EI, pitää näemmä olla kotimainen amatsoni että kelpaa. Wikipedia ei näemmä tuota tunne ainakaan vielä.
Pakistania tarkoitin luonnollisesti tuossa edellä.
M-51 = Isherman jos muistan oikein. Aivan varmasti noilla arvoilla tekee selvää jälkeä viisnelosesta/-vitosesta, noudaupt. Varmaan pitkänkin matkan päästä. Muutenkin nuo juut.. juuttaat ovat hyvin pärjänneet panssaritaisteluissa itäkalustolle. No ainahan se koulutustaso ja kokemus on myös iso tekijä.
Jossain vaiheessa repostellaan Tiranit, sinulle oikein aarreaitta kun modifikaatiot ja tekniset aspektit aina ihollasi.
"...jolloin koko ajopeli toimi rekyylijarruna."
Muistelin Hunnicuttilta löytyvän jotain tähän liittyvää ja olin oikeassa:
Joulukuusta 1943 lähtien Ordnance Department kehitti tankkien tykkeihin jäykkää kiinnitysmekanismia. Tässä oli ideana poistaa kaikki rekyylinvaimentimet ja käyttää vaunun massaa vaimentimena. Tavoitteena oli painon vahentäminen ja tilavamman tornin saaminen. Ensimmäinen malli oli testauksessa kesällä 1944 ja se toimikin ilman isompia ongelmia. Nimeksi sille tuli tykin kiinnitysjärjestelmä T116, mutta se oli edelleen testeissä sodan päättyessä. Tätä olisi ilmeisesti voinut käyttää ongelmitta liikkeestäkin ja siihen suunniteltiin vakaustusjärjestelmä
Tuo Pommes Fritesien pyssyn nakkomat ontelot olivat ilmeisesti vielä pyrstövakautuva. Ei ihme jos Al-Arabilla paloi vaunun sisällä muutakin kun päreet, kun tuollainen puhaltaa sisälle...
Sen ranskalaisen osuma kyllä taisi olla aika tasaraha itäkalustolla ajaville jos taisteluosastoon kopsauttaa. Ei montaa kuutiometriä se tila mihin Al-Arabit sulloutuneet. (kukakohan saa kunnian noita hylkyjä tyhjennellä, kolkkona mietteenä vain)
55 :n 100 mm oli meikäläisen luuloon ihan tarkka ase lyhyemmillä matkoilla mutta pitkillä etäisyyksillä F-R-H-Propability ei ollut niinkään vakuuttava.
Alan vetää töpseliä masiinasta, aamusella pitäisi lähteä ajelemaan joulunviettoon. Pehmoillaan telaketjujen kalkkeessa sen verran että toivotan teikäläiselle oikein hyvää joulua.
"kukakohan saa kunnian noita hylkyjä tyhjennellä, kolkkona mietteenä vain"
Huoltomiehet, niinkuin Belton Y. Cooper. Vaunut korjataan (jos mahdollista) ja sisätilat siivotaan entisten jäljiltä. Vaikka monesti seuraavat miehistöt ovat jälkeenpäin löytäneet niistä korjatuista vaunuista ylläreitä...
Joulua sinne sitten!
Kansaa vaikuttaa edelleen kiinnostavan Pershingit, joten pyrin tässä lyhyesti referoimaan T26E4 vaunun yhtä sukulaista. Hitto, nämä vaunumallit alkavat jo loppua. Pohja se siis on minunk....Hunnicuttin säkissä. Pitäkää tätä joululahjana!
Kun ongelmat pitkien T15E1 ja T15E2 tykkien ja ammusten kanssa tulivat selville päätti Ordnance Department kehittää kompaktimman, mutta yhtä tehokkaan kanuunan. Ensimmäisenä lyhennettiin ylipitkää hylsyä ja samalla levennettiin sitä, jotta sen teho säilyisi samana. Uuden tykin nimeksi annettiin T54 ja siinä oli lyhyempi kammio ja muunneltu suuhidastin. Kesäkuussa 1945 Taisteluvälinekomitea antoi luvan kahden tätä tykkiä käyttävän M26E1 tankin rakentamiseen. Uudenlainen, piipun ympärille asennettava, konsentrinen rekyylijärjestelmä vei vähemmän tilaa kuin tavanomaiset mallit. Koaksiaalinen .30 kaliiperin konekivääri pystyttiin nyt korvaamaan .50 kaliiperisella mallilla. Ampujalla oli puolestaan uusi tehokas M83C tähtäinteleskooppi. Vaunua testattiin Aberdeenilla vuoden 1947 helmikuusta vuoden 1949 tammikuuhun ja uusi tykki osoittautui onnistuneeksi. Uutta tykkiä ei kuitenkaan nähty tarpeelliseksi sodan jälkeen ja tankkien kehitykseen oli saatavissa vain rajoitettu rahoitus. Seurauksena tämä proto joutui hyllytavaraksi.
Tietysti Ordnancella oli sodan loppupuolella useita "paperiprojekteja", kuten esimerkiksi kevyemmän T25E1 vaunun runkoon asennettava uusi tilava torni yhdessä tehokkaan 105mm T5E1 tykin kanssa. Tämä ei kuitenkaan koskaan toteutunut.
Lähde: No, koeta arvata? R. Hunnicuttin Pershing
PS. Joulua sitten kaikille! Rauha Maassa ja Apina puussa.
http://youtube.com/watch?v=J8OYvHPpGDY