Mitä on nöyryys

aiheellinen kysymys

Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon Jaak. 4:6.

Se ei ole vielä kauheata, vaikka ihmiset olisivat meitä vastaan. Ei edes se, että virkavalta, poliisi tai koko Suomen kansa olisi meitä vastaan. Mutta jos Jumala on meitä vastaan, silloin asiat ovat todella huonosti.

Raamattu sanoo, että Jumala on ylpeitä vastaan. Siksi ylpeys ja nöyryys eivät ole mitään turhanpäiväisiä asioita. Ne ratkaisevat elämässämme paljon.

Moni ajattelee, että koska Jumala on hyvä, Hän on kaikkien puolella eikä ketään vastaan. Mutta Raamattu sanoo toisin. Ylpeys ja nöyryys ovat hyvin määrääviä tekijöitä sille, miten Jumala meihin ihmisiin suhtautuu.

Nöyryys Raamatussa
Nöyryys ja ylpeys vaikuttavat paljon Raamatun henkilöiden kohtaloissa:

Silloin Israelin päämiehet ja kuningas nöyrtyivät ja sanoivat: "Herra on vanhurskas". 2 Aik.12:6
Sen tähden, että Rehabeam nöyrtyi, kääntyi Herran viha hänestä pois… 2 Aik.12:12

Mutta kun Hiskia nöyrtyi sydämensä ylpeydestä, hän ja Jerusalemin asukkaat, ei Herran viha kohdannut heitä Hiskian päivinä. 2 Aik.32:26

Raamattu on täynnä esimerkkejä ihmisistä, joiden kohtalo muuttui, kun he nöyrtyivät Jumalan edessä. Mitä tämä nöyryys on?
Jotkut istuvat kirkossa aina takapenkissä ollakseen nöyrempiä. Toiset ovat kieltäytyneet lehtihaastattelusta pysyäkseen nöyrinä. Toiset väheksyvät omia kykyjään kuvitellen olevansa näin nöyrempiä. Ihminen voi esittää tavattoman nöyrää, mutta se on eri asia kuin todellinen nöyryys.

Nöyryys Jumalan edessä
Raamattu kertoo, kuinka Manasse nöyrtyi syvästi isiensä Jumalan edessä. Se nöyryys, josta Raamattu puhuu, liittyy meidän suhteeseemme Jumalaan. Kun olet nöyrä Jumalan edessä, olet myös nöyrä ihmisten edessä. Kun haluat olla nöyrä Jumalan palvelija, unohda kaikki muut. Keskittäydy elämään nöyrästi vain Jumalasi edessä.
Me olemme kaikki luonnostamme ylpeitä. Olemme kaikki samasta puusta veistettyjä. Ylpeys on yhteinen ongelmamme. Toinen ei ole parempi toista. Luonnollinen ihminen on itsessään mätä. Siksi Paavali toteaakin itsestään: ”Minussa, se on minun lihassani, ei asu mitään hyvää.”
Olennaista onkin se, miten me tätä ylpeyttämme käsittelemme. Miten se saa meidän elämäämme hallita. Raamattu sanoo Manassesta: ”Hän nöyrtyi syvästi isiensä Jumalan edessä.” Raamattu osoittaa, että ihminen voi itse nöyrtyä tai olla nöyrtymättä.

Me kohtaamme kerran oman ylpeytemme

Tiedätkö, että jos emme itse ristiinnaulitse omaa ylpeyttämme, se tulee kerran meitä vastaan ja ristiinnaulitsee meidät!
Eräs nuori mies oli hyvin palava Herran palvelija. Mutta vähitellen maailma ja sen syntinen elämä houkuttelivat hänet pois nöyrästä vaelluksestaan Jumalan edessä. Kymmeniä vuosia hän oli täysin eksyksissä vaeltaen maailmassa omien himojensa mukaan. Ollessaan jo keski-ikäinen hän kohtasi Ruotsissa naisen, joka kiitti häntä vuosikymmeniä aikaisemmin saamastaan avusta. Mies oli Pyhän Hengen voimassa ollut tälle naiselle suureksi avuksi, ehkä jopa pelastukseksi. Nuo naisen sanat pysäyttivät tämän miehen. Hän muisti elävästi, miten hän oli kerran täynnä Pyhää Henkeä saanut olla palvelemassa Herraa. Nyt hän tajusi kulkeneensa kutsumuksensa ohi. Miten paljon Jumala olisikaan halunnut häntä käyttää, mutta ylpeydessään hän oli kulkenut omia teitään välittämättä Jumalan suunnitelmista.
Sinä iltana hänen oma ylpeytensä ristiinnaulitsi hänet. Sydämensä tuskassa hän katseli omaa ylpeätä menneisyyttään. Hän ei ollut nöyrtynyt, kuten Manasse isiensä Jumalan edessä. Ehkä ihmiset olivat pitäneet häntä nöyränä ja jalona miehenä. Ehkä hän itsekin oli niin joskus kuvitellut. Mutta nyt hän tajusi, että ainoa mikä merkitsi jotain, oli nöyryys Jumalan edessä.
Sinä iltana hän nöyrtyi ja sai syntinsä anteeksi. Useiden päivien taistelun jälkeen hän vapautui syntikahleistaan. Hänestä tuli innokas Herran palvelija. Hän osallistui työhömme koko sydämestään. Hän halusi omistaa lopun elämänsä Jumalan palvelemiseen. Muutaman vuoden kuluttua hänet löydettiin työpöytänsä äärestä kuolleena. Hän pääsi perille sinne, missä ei ole enää kyyneleitä eikä kipua.

Nöyryys on kuuliaisuutta
Nöyryys on kuuliaisuutta Jumalaa kohtaan. Ensimmäinen askel on nöyrtyä Jeesuksen ristin äärellä ja vastaanottaa Hänet pelastajanaan. Silloin sinä astut ratkaisevat askeleen nöyryyden tiellä. Silloin tunnustat nöyrästi, että olet syntinen ja kadotettu ilman Jeesusta ja nöyrryt oikeaan osaan Jumalan edessä ja oikeaan suhteeseen Häneen.
Kun nostat Jumalan sanan suureen arvoon elämässäsi ja kaikessa haluat elää sen mukaan, tuo sana kasvattaa sinusta nöyrän Jumalan miehen ja naisen. Nöyryys on ennen kaikkea kuuliaisuutta kaikessa Jumalan tahdolle. Mikään muu nöyryys, vaikka ihmiset sitä arvostaisivatkin, ei ole mitään tämän nöyryyden rinnalla. Siksi keskittäydy elämään ennen kaikkea nöyrästi Jumalan edessä.

3

345

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuossa viestissä tullut esille se mitä on
      TODELLINEN NÖYRTYMINEN JUMALAN EDESSÄ.
      Sillä todellisen nöyrtymisen vaikuttaa JUMALA ITSE
      ihmisessä joka Häntä etsii, joka halajaa Hänen
      yhteyteensä, Hänen Totuuteensa.

      • että todellinen

        nöyryys on kuuliaisuutta tahtoa eli Jumalan sanaa kohtaan. Se oli tarkoitettu lähinnä jo uskoontulleille ihmisille.
        Kehoitukseksi kuuliaisuuteen vaelluksessa.
        Siunausta!


      • niinonn
        että todellinen kirjoitti:

        nöyryys on kuuliaisuutta tahtoa eli Jumalan sanaa kohtaan. Se oli tarkoitettu lähinnä jo uskoontulleille ihmisille.
        Kehoitukseksi kuuliaisuuteen vaelluksessa.
        Siunausta!

           

        Matteuksen evankeliumi:
        6:33 Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.

        Kaikki muu on jo mukana, kun on tullut Jumalan valtakunnan löytäneeksi!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      171
      1492
    2. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    3. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      87
      687
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      578
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      526
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      125
      518
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      516
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      490
    9. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    10. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      49
      479
    Aihe