Taivasmatkalaiset

Taivasmatkalla kuljemme Herran,
se on kaita ja vaikea tie.
Vaan taivaaseen perille kerran,
kulkumme määrä vie.

Tällä tiellä on monta estettä, ansaa,
ja tielle lavealle monet lankeaa.
Vaan Jeesuksen armosta kristikansaa,
paljon jaksaa käydä tietä oikeaa.

Rukoilen että armosta saisin,
voimaa tielläni pysyä.
Iskut, ilkeät ihmisten unhoittaisin,
sillä tahdon usein matkalle väsyä.

Monet kulkevat ylvästellen,
ilkeästi toisia tuomiten.
Vahvaa uskoaan kehuskellen,
samalla heikoimpia suomien.

Sitä mieti oi uskonlapsi,
joka kuljet toisia tuomiten.
Ettei vaan Jeesus sun kuoltuasi,
sano, sinua taivaaseen huoli en.

Minä vain yhden tuomarin tiedän,
joka kerran oikein tuomitsee.
Siksi sanat ilkeät, tuomiot siedän,
kun rauha sielussain vallitsee.

Kun luen kirjoittamaani,
ja sitä tarkoin pohdiskelen.
Suren haurasta heikkouttani,
lapsi lankeeva Jeesuksen.

Veijo S
1305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ottavat mielellään armon itselleen ja jättävät lähimmäisen rakastamisen suosiolla muille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


pappa-tunturi kirjoitti:

Taivasmatkalla kuljemme Herran,
se on kaita ja vaikea tie.
Vaan taivaaseen perille kerran,
kulkumme määrä vie.

Tällä tiellä on monta estettä, ansaa,
ja tielle lavealle monet lankeaa.
Vaan Jeesuksen armosta kristikansaa,
paljon jaksaa käydä tietä oikeaa.

Rukoilen että armosta saisin,
voimaa tielläni pysyä.
Iskut, ilkeät ihmisten unhoittaisin,
sillä tahdon usein matkalle väsyä.

Monet kulkevat ylvästellen,
ilkeästi toisia tuomiten.
Vahvaa uskoaan kehuskellen,
samalla heikoimpia suomien.

Sitä mieti oi uskonlapsi,
joka kuljet toisia tuomiten.
Ettei vaan Jeesus sun kuoltuasi,
sano, sinua taivaaseen huoli en.

Minä vain yhden tuomarin tiedän,
joka kerran oikein tuomitsee.
Siksi sanat ilkeät, tuomiot siedän,
kun rauha sielussain vallitsee.

Kun luen kirjoittamaani,
ja sitä tarkoin pohdiskelen.
Suren haurasta heikkouttani,
lapsi lankeeva Jeesuksen.

Veijo S

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu