KIRKON JAKAUTUMINEN LAHKOIKSI
Rooman keisarin yritys valvoa kirkkoa kirkolliskokousten avulla ei voinut onnistua. Kirkko jakaantui lahkoihin, jotka kukin katsoivat olevansa oikeaoppisia. Pohjoisessa saksalaisten ja ranskalaisten esi-isät, gootit, omaksuivat libyalaisen Areioksen teologian. Rooman kaupunki ratsasti Lundugumin (Lyon) piispa Ireneoksen opilla, jonka mukaan Rooman piispanistuin olisi apostolista perua, ja sentakia oikeaoppinen. Armenia ja Gruusia omaksuivat monofysiittisen kristologian ja eroittautuivat omiksi kirkoikseen. Sudanin kirkko unohdettiin kokonaan, koska se oli kaukana. Myös Irlannin kirkko unohdettiin, koska se oli saarella. Syyrian, Arabian, Babylonian ja Persian kristikunta jäi tahallaan syrjään Rooman ekumaniasta. Keisarin oppia noudattivat ne piispat, jotka olivat keisarin sotajoukkojen valvonnassa, siis kreikkalaisalueet.
Evankeliumi, Hyvä Sanoma syntien anteeksiannosta ja Jumalan Valtakunnasta levisi maailmalle erittäin nopeasti. Ennen Jerusalemin hävitystä vuonna 70 Herra oli jo siirtänyt palvelijansa uusiin kohteisiin. Jerusalemin tuhannet uskovat olivat ties missä, paitsi Jerusalemissa. Uusia, suuria seurakuntia oli syntynyt ympäri vanhaa maailmaa, olihan Jerusalem kolmen maanosan, Afrikan, Aasian ja Euroopan risteyskohdassa.
Kaikki eivät hyvällä katselleet Jumalan valtakunnan tuloa. Vanhurskaus, oikeudenmukaisuus ja kunniallinen elämä ei kelvannut kaikille. Kristinuskoa yritettiin tuhota ensin primitiivisin keinoin, mutta sitten valtiot keksivät valtiokirkot. Valtiokirkot osoittautuivat hyväksi aseeksi Jumalan valtakuntaa vastaan. Valtiokirkot toivat kristinuskon tilalle uskonnolliset kultit, mutta näitä kristillisen oloisia kultteja syntyi vain siellä, missä joskus oli ollut hengellistä elämää. Valtiokirkkojen syntymisen jälkeen hengellinen elämä joutui vihamielisen ja eksyttävän kultin jalkoihin. Miten Jumalan kansa on pärjännyt kirkkojen maailmassa, siitä seuraavassa.
ETELÄN KRISTIKUNTA
Apostolien teot kertovat diakoni Filippuksen johdattaneen etiopialaisen valtionhoitajan Jumalan Valtakuntaan. Valtionhoitajasta kerrotaan, että hän oli "etiopialainen mies, Etiopian kuningattaren Kandaken hoviherra, mahtava mies ja koko hänen aarrevarastonsa hoitaja; hän oli tullut Jerusalemiin rukoilemaan ja oli nyt palaamassa kotiin, istui vaunuissaan ja luki profeetta Jesajan kirjaa… ". (Kts Apt 8:26-39).
Juutalaisuudella oli Etiopiassa vanhat perinteet. Samaan kulttuuripiiriin kuuluva Saban (sabae: etelä) kuningatar oli käynyt kuningas Salomonin vieraana Israelissa tuhat vuotta ennen Kandakeen hoviherraa. Juutalaiset ja juutalaisuuteen kääntyneet Etiopian ge'ezit ja Jemenin sabaet Punaisen meren molemmilla rannoilla lukivat "profeetta Jesajan kirjaa". Myös maininta aarrevarastosta on merkittävä: Etelä oli rikas. Roomalaiset olivat yrittäneet valloittaa "Onnellista Arabiaa", mutta turhaan.
Juutalaisuutta tunnustavan yläluokan kääntyminen kristinuskoon vaikutti koko kansaan. Pari sataa vuotta myöhemmin Etiopian kristikunta sai uusia vaikutteita syyrialaiselta kristikunnalta, jonka lähetit ulottivat toimintansa Punaisen meren molemmille puolille. Kyseenalaista kuuluisuutta saavutti Frumentius, jonka kerrottiin "käännyttäneen" koko kansan kristinuskoon. Hänen saavutuksiaan kuitenkin vähentää tieto, että Etiopian gezit olivat jo sitä ennen tulleet kristinuskon vaikutuksen piiriin.
Muslimien tullessa valtaan Arabiassa, ei Etiopian kristittyihin koskettu. Muslimeilla oli syynsä (eräs Muhammedin vaimoista) kunnioittaa Etiopian vuosituhantista juutalais-kristillistä perinnettä. Tähän perinteeseen kuului, että lepopäivänä pidettiin viikon viimeistä päivää, sabattia, meikäläistä lauantaina. Tätä perinnettä vastaan jesuiitat hyökkäsivät voimakkaasti 1600-luvulla, sillä seurauksella, että jesuiitat karkoitettiin Etiopiasta 1632.
Etiopia säilyi nimellisesti kristittynä viime vuosikymmeniin asti, kunnes venäläisten onnistui kaataa etiopialais-israelilaisen Meneklikin dynastian 237. keisari Haile Selassie valtaistuimeltaan vuonna 1974 ja tuoda oma uskontonsa kommunismi Etiopiaan. Seurauksena oli karmea nälänhätä, kun maan koko järjestelmä tuhottiin. "Mutta joskushan se oli kuitenkin tehtävä", sanoi eräs vannoutunut kommunisti minulle. Vuonna 1984 Israel haki Etiopian juutalaiset, kaksitoistatuhatta falassaa, Israeliin.
Tiedot etelän kristikunnasta ovat olleet vähäisiä aivan viime vuosiin asti. Nyt kuitenkin lehdistössä on ollut selostuksia siitä tutkimustyöstä, joka on suoritettu Sudanin kristikunnan historian selvillesaamiseksi. Sudanin ja Libyan kristilliset kaupunkivaltiot vastustivat Muhammedia seuraamaan ryhtyneiden arabien pakkokäännytyshankkeita 1400 - 1600 luvulle saakka.
Etelän kristikunnan jälleenrakentaminen alkoi, kun Länsi- ja Pohjois-Euroopan vainotut kristityt vapautuivat Rooman paavin vallasta, ja alkoivat harjoittaa lähetystyötä Afrikassa noin 200 vuotta sitten.
IDÄN KRISTIKUNTA
Apostolien teot kertovat, että helluntaina (helluntai - viideskymmenes päivä pääsiäisen jälkeen) Jerusalemissa oli varsin kaukaisia juhlavieraita, jotka sanoivat:
... Meitä on täällä Partiasta, Meediasta, Eelamista, Mesopotamiasta, Juudeasta ja Kappadokiasta, Pontuksesta ja Aasiasta, Fryygiasta ja Pamfyliasta ...
Kts. Apt. 2:1-13
Vaikka Raamattu kertoo idän seurakuntien syntyvaiheista varsin niukasti, käy muista historiallisista lähteistä ilmi, että kristinusko levisi itään ainakin samalla voimalla kuin länteen. Tätä tosiasiaa läntiset kirkot eivät ole koskaan tunnustaneet, koska ne kaikki ovat olleet sidoksissa Rooman valtiokirkkoon. Koska historialliset faktat kuitenkin ovat tunnettuja, on asiaa kirkkohistoriassa tavallisesti kierretty siten, että Rooman rajojen takana idässä olevia seurakuntia on nimitetty harhaoppisiksi (useimmiten dualistisiksi, manikealaisiksi, gnostilaisiksi, nestoriaanisiksi jne), joten niitä ei ole tarvinnut ottaa lukuun.
Valtionkirkkoajatus ei juurtunut koskaan syvälle Rooman rajoista itään levinneen kristikunnan keskuuteen. Teologin nimellä esiintyneet väärät profeetat eivät myöskään saaneet huomattavaa valtaa uskovien keskuudessa ennen neljättä vuosisataa. Armolahjat vaikuttivat uskovien keskuudessa pitkään, samoin niiden lieveilmiöt.
Kolmannella vuosisadalla kristikunta oli vakiintunut koko sassanidien hallitsemassa valtakunnassa, joka käsitti nykyisen Irakin ja Persian alueet, Afganistan, Persian lahden rannikkoseudut ja osia nykyisestä Uzbekistanista ja sen naapurimaista. Jeesuksen seuraajia kutsuttiin nasarealaisiksi ja messiaanisiksi.
Nasarealaiset joutuivat vainon kohteeksi aluksi valtion, ja myöhemmin myös kirkon taholta, kohta kun pääkaupunkiin Seleukia-Ktesifoniin oli perustettu piispanistuin. (Seleukia-Ktesifon oli Tigrisin rannalla, n. 20 km nyk. Bagdadista etelään). Piispanistuimen perustaminen tapahtui 300-luvulla, jonka jälkeen seurakuntaa yritettiin väkivalloin muuttaa laitoskirkoksi. Kirkon viha Jeesusta kohtaan kohdistui täälläkin kristinuskon ytimeen: ehtoollisen vietto yksityiskodeissa kiellettiin. Kiellon noudattaminen tuhosi kristikuntaa pahemmin kuin arabien armeija kolmesataa vuotta myöhemmin.
Valtion uskontona sassanidien Persiassa ennen muslimivaltaa oli Zarathustran (688-551 eKr.) uudistama vanha babylonialainen kultti. Tätä auringonpalvonnan persialaista muunnosta on joskus sanottu tulenpalvonnaksi. Palvontamenoihin kuuluivat "ikuisen" tulen säilyttämisen lisäksi uhritoimitukset ja soma-kasvista saadun huumeen nauttiminen. Zarathustralaisuuden vaikutus varsinaisessa kansassa ei ollut suuri, varsinkin kun soma-kasvista saatu huume oli kallista. Paremmin menestyivät auringonpalvonnan, vanhan babylonialaisen kultin uudet muunnokset: kirkko, manikealaisuus ja buddhalaisuus, ja pian niiden jälkeen myös islam.
Persialaiset olivat kulttuurikansaa, eikä kristittyjen vainot olleet tavallisia. Ennen Rooman kirkon syntymistä vuonna 325 Persian ja assyyrian kristityt olivat kokeneet vain yhden huomattavan vainon Bahram II aikana vuonna 290.
Vaikka zarathustralaisten pappien vaikutus kansan keskuudessa ei ollut suuri, saivat he keisari Sapor II (309-379) uskomaan, että Jeesuksen seuraajat ovat vaaraksi valtion turvallisuudelle. Nikean kokous ei ollut omiaan hälventämään keisarin pelkoja. Ensimmäisen suuren vainoaalto kohtasi idän kristikuntaa vuosina 340-363. Vainot jatkuivat Sapor II:n kuoleman jälkeen aina vuoteen 402 asti. Rooma osasi käyttää vielä tämänkin tilanteen hyväkseen. Keisari Yezdegerd I hallituskauden alussa Persiaan lähetettiin Rooman keisarin valtuuskunta, jonka jäsen, Maipargatin (Martyropolis, Edessan seudulta) nikealainen, uskovien vastustajana tunnettu piispa Mar Maruta yhdessä Seleucia-Ktesifonin piispa Mar Isaakin (Mar Ishaq) kanssa sai suuren osan uskovia alistumaan Seleucia-Ktesifonin piispalliseen järjestykseen. Hintana oli kotiehtoollisten lopettaminen ja syöttinä lupaus vainojen loppumisesta. Persian keisari tuli mukaan sopimukseen. Monen vainoissa uupuneen uskovan mielestä asia näytti hyvältä, vaikka arveluita herättivätkin ne ankarat rangaistukset, jotka kotikokouksien pitäjille määrättiin. Ymmärtäväisemmät siirtyivät kauemmaksi itään.
Jo seuraava Persian keisari Yezdegerd II rikkoi kirkon kanssa tehdyt sopimukset, ja vainot alkoivat uudelleen. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut, vaikka sen seuraamukset paljastuivatkin vasta vuosisatoja myöhemmin. Alussa moni asia näytti hyvältä.
Rooman keisarin yritys valvoa kirkkoa kirkolliskokousten avulla ei voinut onnistua. Kirkko jakaantui lahkoihin, jotka kukin katsoivat olevansa oikeaoppisia. Pohjoisessa saksalaisten ja ranskalaisten esi-isät, gootit, omaksuivat libyalaisen Areioksen teologian. Rooman kaupunki ratsasti Lundugumin (Lyon) piispa Ireneoksen opilla, jonka mukaan Rooman piispanistuin olisi apostolista perua, ja sentakia oikeaoppinen. Armenia ja Gruusia omaksuivat monofysiittisen kristologian ja eroittautuivat omiksi kirkoikseen. Sudanin kirkko unohdettiin kokonaan, koska se oli kaukana. Myös Irlannin kirkko unohdettiin, koska se oli saarella. Syyrian, Arabian, Babylonian ja Persian kristikunta jäi tahallaan syrjään Rooman ekumaniasta. Keisarin oppia noudattivat ne piispat, jotka olivat keisarin sotajoukkojen valvonnassa, siis kreikkalaisalueet.
Evankeliumi, Hyvä Sanoma syntien anteeksiannosta ja Jumalan Valtakunnasta levisi maailmalle erittäin nopeasti. Ennen Jerusalemin hävitystä vuonna 70 Herra oli jo siirtänyt palvelijansa uusiin kohteisiin. Jerusalemin tuhannet uskovat olivat ties missä, paitsi Jerusalemissa. Uusia, suuria seurakuntia oli syntynyt ympäri vanhaa maailmaa, olihan Jerusalem kolmen maanosan, Afrikan, Aasian ja Euroopan risteyskohdassa.
Kaikki eivät hyvällä katselleet Jumalan valtakunnan tuloa. Vanhurskaus, oikeudenmukaisuus ja kunniallinen elämä ei kelvannut kaikille. Kristinuskoa yritettiin tuhota ensin primitiivisin keinoin, mutta sitten valtiot keksivät valtiokirkot. Valtiokirkot osoittautuivat hyväksi aseeksi Jumalan valtakuntaa vastaan. Valtiokirkot toivat kristinuskon tilalle uskonnolliset kultit, mutta näitä kristillisen oloisia kultteja syntyi vain siellä, missä joskus oli ollut hengellistä elämää. Valtiokirkkojen syntymisen jälkeen hengellinen elämä joutui vihamielisen ja eksyttävän kultin jalkoihin. Miten Jumalan kansa on pärjännyt kirkkojen maailmassa, siitä seuraavassa.
ETELÄN KRISTIKUNTA
Apostolien teot kertovat diakoni Filippuksen johdattaneen etiopialaisen valtionhoitajan Jumalan Valtakuntaan. Valtionhoitajasta kerrotaan, että hän oli "etiopialainen mies, Etiopian kuningattaren Kandaken hoviherra, mahtava mies ja koko hänen aarrevarastonsa hoitaja; hän oli tullut Jerusalemiin rukoilemaan ja oli nyt palaamassa kotiin, istui vaunuissaan ja luki profeetta Jesajan kirjaa… ". (Kts Apt 8:26-39).
Juutalaisuudella oli Etiopiassa vanhat perinteet. Samaan kulttuuripiiriin kuuluva Saban (sabae: etelä) kuningatar oli käynyt kuningas Salomonin vieraana Israelissa tuhat vuotta ennen Kandakeen hoviherraa. Juutalaiset ja juutalaisuuteen kääntyneet Etiopian ge'ezit ja Jemenin sabaet Punaisen meren molemmilla rannoilla lukivat "profeetta Jesajan kirjaa". Myös maininta aarrevarastosta on merkittävä: Etelä oli rikas. Roomalaiset olivat yrittäneet valloittaa "Onnellista Arabiaa", mutta turhaan.
Juutalaisuutta tunnustavan yläluokan kääntyminen kristinuskoon vaikutti koko kansaan. Pari sataa vuotta myöhemmin Etiopian kristikunta sai uusia vaikutteita syyrialaiselta kristikunnalta, jonka lähetit ulottivat toimintansa Punaisen meren molemmille puolille. Kyseenalaista kuuluisuutta saavutti Frumentius, jonka kerrottiin "käännyttäneen" koko kansan kristinuskoon. Hänen saavutuksiaan kuitenkin vähentää tieto, että Etiopian gezit olivat jo sitä ennen tulleet kristinuskon vaikutuksen piiriin.
Muslimien tullessa valtaan Arabiassa, ei Etiopian kristittyihin koskettu. Muslimeilla oli syynsä (eräs Muhammedin vaimoista) kunnioittaa Etiopian vuosituhantista juutalais-kristillistä perinnettä. Tähän perinteeseen kuului, että lepopäivänä pidettiin viikon viimeistä päivää, sabattia, meikäläistä lauantaina. Tätä perinnettä vastaan jesuiitat hyökkäsivät voimakkaasti 1600-luvulla, sillä seurauksella, että jesuiitat karkoitettiin Etiopiasta 1632.
Etiopia säilyi nimellisesti kristittynä viime vuosikymmeniin asti, kunnes venäläisten onnistui kaataa etiopialais-israelilaisen Meneklikin dynastian 237. keisari Haile Selassie valtaistuimeltaan vuonna 1974 ja tuoda oma uskontonsa kommunismi Etiopiaan. Seurauksena oli karmea nälänhätä, kun maan koko järjestelmä tuhottiin. "Mutta joskushan se oli kuitenkin tehtävä", sanoi eräs vannoutunut kommunisti minulle. Vuonna 1984 Israel haki Etiopian juutalaiset, kaksitoistatuhatta falassaa, Israeliin.
Tiedot etelän kristikunnasta ovat olleet vähäisiä aivan viime vuosiin asti. Nyt kuitenkin lehdistössä on ollut selostuksia siitä tutkimustyöstä, joka on suoritettu Sudanin kristikunnan historian selvillesaamiseksi. Sudanin ja Libyan kristilliset kaupunkivaltiot vastustivat Muhammedia seuraamaan ryhtyneiden arabien pakkokäännytyshankkeita 1400 - 1600 luvulle saakka.
Etelän kristikunnan jälleenrakentaminen alkoi, kun Länsi- ja Pohjois-Euroopan vainotut kristityt vapautuivat Rooman paavin vallasta, ja alkoivat harjoittaa lähetystyötä Afrikassa noin 200 vuotta sitten.
IDÄN KRISTIKUNTA
Apostolien teot kertovat, että helluntaina (helluntai - viideskymmenes päivä pääsiäisen jälkeen) Jerusalemissa oli varsin kaukaisia juhlavieraita, jotka sanoivat:
... Meitä on täällä Partiasta, Meediasta, Eelamista, Mesopotamiasta, Juudeasta ja Kappadokiasta, Pontuksesta ja Aasiasta, Fryygiasta ja Pamfyliasta ...
Kts. Apt. 2:1-13
Vaikka Raamattu kertoo idän seurakuntien syntyvaiheista varsin niukasti, käy muista historiallisista lähteistä ilmi, että kristinusko levisi itään ainakin samalla voimalla kuin länteen. Tätä tosiasiaa läntiset kirkot eivät ole koskaan tunnustaneet, koska ne kaikki ovat olleet sidoksissa Rooman valtiokirkkoon. Koska historialliset faktat kuitenkin ovat tunnettuja, on asiaa kirkkohistoriassa tavallisesti kierretty siten, että Rooman rajojen takana idässä olevia seurakuntia on nimitetty harhaoppisiksi (useimmiten dualistisiksi, manikealaisiksi, gnostilaisiksi, nestoriaanisiksi jne), joten niitä ei ole tarvinnut ottaa lukuun.
Valtionkirkkoajatus ei juurtunut koskaan syvälle Rooman rajoista itään levinneen kristikunnan keskuuteen. Teologin nimellä esiintyneet väärät profeetat eivät myöskään saaneet huomattavaa valtaa uskovien keskuudessa ennen neljättä vuosisataa. Armolahjat vaikuttivat uskovien keskuudessa pitkään, samoin niiden lieveilmiöt.
Kolmannella vuosisadalla kristikunta oli vakiintunut koko sassanidien hallitsemassa valtakunnassa, joka käsitti nykyisen Irakin ja Persian alueet, Afganistan, Persian lahden rannikkoseudut ja osia nykyisestä Uzbekistanista ja sen naapurimaista. Jeesuksen seuraajia kutsuttiin nasarealaisiksi ja messiaanisiksi.
Nasarealaiset joutuivat vainon kohteeksi aluksi valtion, ja myöhemmin myös kirkon taholta, kohta kun pääkaupunkiin Seleukia-Ktesifoniin oli perustettu piispanistuin. (Seleukia-Ktesifon oli Tigrisin rannalla, n. 20 km nyk. Bagdadista etelään). Piispanistuimen perustaminen tapahtui 300-luvulla, jonka jälkeen seurakuntaa yritettiin väkivalloin muuttaa laitoskirkoksi. Kirkon viha Jeesusta kohtaan kohdistui täälläkin kristinuskon ytimeen: ehtoollisen vietto yksityiskodeissa kiellettiin. Kiellon noudattaminen tuhosi kristikuntaa pahemmin kuin arabien armeija kolmesataa vuotta myöhemmin.
Valtion uskontona sassanidien Persiassa ennen muslimivaltaa oli Zarathustran (688-551 eKr.) uudistama vanha babylonialainen kultti. Tätä auringonpalvonnan persialaista muunnosta on joskus sanottu tulenpalvonnaksi. Palvontamenoihin kuuluivat "ikuisen" tulen säilyttämisen lisäksi uhritoimitukset ja soma-kasvista saadun huumeen nauttiminen. Zarathustralaisuuden vaikutus varsinaisessa kansassa ei ollut suuri, varsinkin kun soma-kasvista saatu huume oli kallista. Paremmin menestyivät auringonpalvonnan, vanhan babylonialaisen kultin uudet muunnokset: kirkko, manikealaisuus ja buddhalaisuus, ja pian niiden jälkeen myös islam.
Persialaiset olivat kulttuurikansaa, eikä kristittyjen vainot olleet tavallisia. Ennen Rooman kirkon syntymistä vuonna 325 Persian ja assyyrian kristityt olivat kokeneet vain yhden huomattavan vainon Bahram II aikana vuonna 290.
Vaikka zarathustralaisten pappien vaikutus kansan keskuudessa ei ollut suuri, saivat he keisari Sapor II (309-379) uskomaan, että Jeesuksen seuraajat ovat vaaraksi valtion turvallisuudelle. Nikean kokous ei ollut omiaan hälventämään keisarin pelkoja. Ensimmäisen suuren vainoaalto kohtasi idän kristikuntaa vuosina 340-363. Vainot jatkuivat Sapor II:n kuoleman jälkeen aina vuoteen 402 asti. Rooma osasi käyttää vielä tämänkin tilanteen hyväkseen. Keisari Yezdegerd I hallituskauden alussa Persiaan lähetettiin Rooman keisarin valtuuskunta, jonka jäsen, Maipargatin (Martyropolis, Edessan seudulta) nikealainen, uskovien vastustajana tunnettu piispa Mar Maruta yhdessä Seleucia-Ktesifonin piispa Mar Isaakin (Mar Ishaq) kanssa sai suuren osan uskovia alistumaan Seleucia-Ktesifonin piispalliseen järjestykseen. Hintana oli kotiehtoollisten lopettaminen ja syöttinä lupaus vainojen loppumisesta. Persian keisari tuli mukaan sopimukseen. Monen vainoissa uupuneen uskovan mielestä asia näytti hyvältä, vaikka arveluita herättivätkin ne ankarat rangaistukset, jotka kotikokouksien pitäjille määrättiin. Ymmärtäväisemmät siirtyivät kauemmaksi itään.
Jo seuraava Persian keisari Yezdegerd II rikkoi kirkon kanssa tehdyt sopimukset, ja vainot alkoivat uudelleen. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut, vaikka sen seuraamukset paljastuivatkin vasta vuosisatoja myöhemmin. Alussa moni asia näytti hyvältä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.