Suorin vartaloin nurin jo neljä kertaa

Ajattelin kysäistä löytyisikö kohtalotoveria täältä reumapuolelta. Itselläni on todettu Sjögren on vuosia sitten, selkä on sökö ja sitten vielä päälle myosiitti, joka lasketaan niin reuma- kuin lihastauteihin.

Nyt olen alkanut kaatuilemaan ihan käsittämättömistä syistä, tai siis itselle ainakin käsittämättömiä. Olen vajaan kuukauden sisällä ollut nurin neljä kertaa! Suorin vartaloin kolmesti pihalla ja kerran sisällä. Kohta olen varmaan kokovartalokipsissä.

Joka paikka on jollain tavoin kipeä, mutta pahin on vasen polvi. Varmaan kaatuessa se jotenkin osuu ensimmäisenä maahan ja nyt tuntuu, että koko polvilumpio on "kahtia".

Myosiitissahan lihakset heikentyvät ja olen ajatellut, että voisiko tämä olla myosiitin syytä? Kun en todellakaan tiedä edes kompastuneeni, ei huimaa, ei mitään syytä, jonka voisi sanoa aiheuttavan kaatumisen.

Onko kohtalotovereita? olisi "mukava" kuulla, onko muille alkanut käydä tällaisia outoja nurin menoja?
2449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

itselläni skleroderma joka myös ottaa lihaksiin,
suoraan olen kaatunut kanssa,kroppa teke ilman minkäänlaista varoitusta stopin,ei satu tai ole muitakaan tuntemuksia ykskaks vaan mätkähtää maahan.

Äänestä

Hei! Minulla on diagosoitu polymyosiitti ja olin viime syksynä Kangasalalla myosiittipotilaiden kuntoutusjaksolla. Siellä kuulin että kaatuilu on tosi yleistä, varsinkin IBM-potilailla. Itsekin kompastelen tämän tästä ja olen muutenkin kova kolhimaan itseäni. Iho on (vissiinkin kortisonin takia) tosi hellä ja tuntuu että tämän tästä kiroilen mielessäni ja nään tähtiä. Lisäksi välillä joku paikka, esim. jalka tekee totaalisen lakon eikä suostu toimimaan. Ei auta kuin odottaa ja toivoa että menee ohi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sari. kirjoitti:

Ajattelin kysäistä löytyisikö kohtalotoveria täältä reumapuolelta. Itselläni on todettu Sjögren on vuosia sitten, selkä on sökö ja sitten vielä päälle myosiitti, joka lasketaan niin reuma- kuin lihastauteihin.

Nyt olen alkanut kaatuilemaan ihan käsittämättömistä syistä, tai siis itselle ainakin käsittämättömiä. Olen vajaan kuukauden sisällä ollut nurin neljä kertaa! Suorin vartaloin kolmesti pihalla ja kerran sisällä. Kohta olen varmaan kokovartalokipsissä.

Joka paikka on jollain tavoin kipeä, mutta pahin on vasen polvi. Varmaan kaatuessa se jotenkin osuu ensimmäisenä maahan ja nyt tuntuu, että koko polvilumpio on "kahtia".

Myosiitissahan lihakset heikentyvät ja olen ajatellut, että voisiko tämä olla myosiitin syytä? Kun en todellakaan tiedä edes kompastuneeni, ei huimaa, ei mitään syytä, jonka voisi sanoa aiheuttavan kaatumisen.

Onko kohtalotovereita? olisi "mukava" kuulla, onko muille alkanut käydä tällaisia outoja nurin menoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu