Teemme viisaasti, jos joulunaikana ja koko vuodenvaihteen aikana jätämme muut tutkistelut -
keskittyen tutkimaan sitä Jumalan salaisuutta,
että Jumala NÖYRTYI pelastamaan ihmiset itselleen.
On mielenkiintoista verrata Saulin ja Daavilin
välistä tapausta En-Gedissä (1.Sam 24. luku) - verrata sitä ihmisen ja Jumalan väliseen suhteeseen (Fil 2. luku).
Saul sotilaineen etsiskeli Daavidia ja Saul
poikkesi tarpeelleenn - juuri siihen luolaan,
jossa Daavid miehineen lymyili. Daavid olisi ollut mennyttä, jos Saul opisi havainnut hänet. Toisaalta Saul olisi ollut mennyttä, jos Daavid niin olisi tahtonut.
Daavid tahtoi todistaa olevansa armollinen ja leikkasi Saulin viitasta huomaamatta palasen itselleen.
Sitten kun Saul oli jo ulkona jaetäänpänä, Daavid huuteli Saulille ja näytti viitapalaa. Toki Saul
sitten näki, että viitasta todella puuttui pala.
Herrastamme Jeesuksesta sanotaan, että hän "antaa
lujaat ja vakaat Daavidin armot". Todellakin Daavidin armot - Jumala syntyi ihmisten armoille
ja todisti, ettei aio ihmistä tuhota, vaan säästää.
Meillä on tarpeita, mutta älkäämme Saulin tavoin
kääntäkö takamustamme, selkäpuolta, Daavidin juurivesalle, Kristukselle! Osoittakaamme laupeutta osoittamalla, että armo kelpaa meille.
Niinkuin Daavid ei katsonut saaliikseen tappaa
Saulia, vaikka hänellä jälleen oli siihen hyvä
tilaisuus. Itse asiassa Daavidin miehet ihan
Jumalan nimissä yllyttivät Daavidia surmaamaan
tuo hirmuinen vihamies.
1. Sam 24:17-20
17 (24:18) Ja hän sanoi Daavidille: "Sinä olet minua vanhurskaampi, sillä sinä olet tehnyt minulle hyvää, vaikka minä olen tehnyt sinulle pahaa.
18 (24:19) Sinä olet tänä päivänä osoittanut hyvyyttäsi minua kohtaan, kun et tappanut minua, vaikka Herra oli antanut minut sinun käsiisi.
19 (24:20) Sillä kun joku kohtaa vihollisensa, päästääkö hän hänet menemään rauhassa? Herra palkitkoon sinulle runsaasti sen, mitä olet tänä päivänä tehnyt minulle.
20 (24:21) Ja katso, nyt minä tiedän, että sinä tulet kuninkaaksi ja että Israelin kuninkuus on pysyvä sinun kädessäsi.
Fil 2:1-11
1 Jos siis on jotakin kehoitusta Kristuksessa, jos jotakin rakkauden lohdutusta, jos jotakin Hengen yhteyttä, jos jotakin sydämellisyyttä ja laupeutta,
2 niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset
3 ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne
4 ja että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta.
5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.
Room. 8:32
Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
Joulurauhaa!
Tarpeellinen joulupuhe
3
437
Vastaukset
- jpp3
...jonka kuutelen hetki ennen Joulua. Oikein hyvin on AnttiVKantola omaksunut lahjana ainaisen Joulun sydämmeensä.
Sillä onhan kristityllä Joulu ainainen, kun ARMOSTA on tullut kasvattaja hylkäämään tämän maailman viekoitukset, vaikka nyt 'lankeaisikin'
oluttölkin hörppäämään.
Mutta eipä hätä tämän näköinen ole. Armon valtamereen hukkuen hyljäten tämän maailman pedot
saamme rauhassa odottaa Kristusta, joka ei enää kapalovauva ole, tulevaksi pian, jopa keskellä Joulua noutamaan omansa niin, ettei tarvitse lain ahdistamana peljäten vavista ja tutista,
kuinka meidän käy tutkivassa tuomiossa.
Room.
11:6 Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo.
Ja tämä armo on niin ihmeellinen, että siinä on voima, sillä sanoihan Jeesus:
Mark.
12:24 Jeesus sanoi heille: "Ettekö te siitä syystä eksy, kun ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa?
Ja Paavalikin sen vielä vahvistaa:
Room.
1:16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
Siunattua Adventtia!- Maria on valinnut...
Muistakaamme tänänäkin jouluna hillititä
sitä marttamaisuuttamme - sillä Maria on
valinnut hyvän osan.
Jeesus ei sittenkään arvosta yhtä paljon
sitä jouluhössötystä kuin sitä, että
hiljennymme kuulemaan Häntä itseään.
Ja se Marian osa on hyvä. sillä Jeesus
sanoo:
"Sitä ei oteta pois"
Se näet kantaa iankaikkista hedelmää,
se, että kuulee Jeesusta
- Tarpeeton joulupuhe
Jumala nöyrtyi pelastamaan ihmisen itselleen ??
Siinä onkin paljon tutkimista !! Jumala tietoisesti loi pahan,sitten nöyrtyi luomansa pahan ,Saatanan,viekoitteleman ihmisen pelastamaan.
Helvetti ,mitä roskaa.Antti,sinua on kusetettu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671232- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että336701- 51661
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646- 51638
- 106637
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56574
