Suljettua sukunimeä ei voi kukaan ottaa noin vain. Oman sukunimen vaihtaminen toisen maalaiseksi on ollut historiassa tavallista. tuntemani nainen olikin venäläinen ei suomalainen. Vain harva venäläinen on jättänyt alkuperäisen nimen. Suurin osa on vaihtanut sukunimen suomalaisiin. Se on raukkamaista.
paras olla
suljettu sukunimi
2165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Äläs nyt. Kysymyshän on vain nimestä. Ihminenhän ei voi itse syntymässään valita suku- ja etunimeään, joten vaihtaminen on monesti aivan luonnollista.
Ymmärrän myös aivan hyvin, jos venäläistä (inkeriläistä, suomalaista) alkuperää oleva henkilö vaihtaa nimensä suomalaiseksi. Jos on hiukankin heikompi itsetunto, on varmasti helpompi hoitaa asioitaan ja edetä vaikka työurallaan valtaväestöön sopeutuvan nimen kera.
juuri näilla venakoilla- mitenkähän olemme suojassa jos tulee veli Venäläisen kanssa säpinät? Näihinkö venakoihin sitten luottaisimme enempää kuin paskakasan vahdiksi.
Näitten suosimisesta voitte kiittää vaikka Tuomiojaa- hänellähän on toimistossaan jo yksi kaiketi.