Arvatkaa mitä

Mulla on varsin kumma olo. Huomasin juuri, ettei minua haittaa vaikka naapurissani asuu nuoria jotka joskus vähän metelöi. Vaikka vauvamme saatta joskus herätä, niin jaksa ottaa siitä kiukkua.

Minua ei muuten haittaa sekään, että naapurin ukko puunaa jatkuvasti uuttaa hienoa autoonsa. Minulla itsellä ei eds ole autoa.

Minua ei haittaa vaikka ostaessani banaania maksan reilunkaupan baanista saman hinnan millä saisi kaksi ryöstettyä banaania. Ei minun tee edes mieli kahta banaania.

Minua ei edes kiukuta hölmöt ja rasistiset tekstit.

Minua ei haittaa vaikka samassa talossa olevalla miehellä on hemaisevan kaunis musta nainen. Minulla on nimittäin kauniimpi vaimo.

Ei minua haittaa vaikka ulkona alkais sataa vettä heti sinne astuessani, sillä vesisade on vain hyvästä.

Ei minua haittaa, että tuttuni tienaa helvetisti ja esittelee aina uusia merkkituotteitaan. Ostin nimittäin puolivuotta sitten kirpparilta tosihienon paidan eikä maksanut kuin euron.

Minua ei haittaa vaikka näen ihmisten istuskelevan kahviloissa ja shoppailevan käydessäni lounastaulla kävelyllä. Miksi minua muiden asiat haittaisi.

Nyt minä taidan tietää tämän tunteen. Se on onnelisuus. Se on varsin kumma ja mukava tunne. Siihen ei paljon tarvita, mutta se antaa paljon. Suosittelen kaikille kokeilemista.

Muistakaa kuitenkin välttää onnen etsimisessä toisten alaslyönti, sillä se onni ei kestä paria sekuntia pidempää.

Erittäin kaunista ja hauskaa kesää kaikille kiukkusille.
3221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sellaista se joskus on, että kaikki on kohdallaan.

Äänestä

mistä tuollaisia positiivisia ihmisiä löytää!? Olispa kaikki ihmiset tuollaisia niin kyllä elämä olis kivaa!:)

Äänestä

Paavo Väyrystä ei haittaa vaikkei hän ole presidentti, päivä tulee jolloin hän on suomen keisari.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pöhköpää kirjoitti:

Mulla on varsin kumma olo. Huomasin juuri, ettei minua haittaa vaikka naapurissani asuu nuoria jotka joskus vähän metelöi. Vaikka vauvamme saatta joskus herätä, niin jaksa ottaa siitä kiukkua.

Minua ei muuten haittaa sekään, että naapurin ukko puunaa jatkuvasti uuttaa hienoa autoonsa. Minulla itsellä ei eds ole autoa.

Minua ei haittaa vaikka ostaessani banaania maksan reilunkaupan baanista saman hinnan millä saisi kaksi ryöstettyä banaania. Ei minun tee edes mieli kahta banaania.

Minua ei edes kiukuta hölmöt ja rasistiset tekstit.

Minua ei haittaa vaikka samassa talossa olevalla miehellä on hemaisevan kaunis musta nainen. Minulla on nimittäin kauniimpi vaimo.

Ei minua haittaa vaikka ulkona alkais sataa vettä heti sinne astuessani, sillä vesisade on vain hyvästä.

Ei minua haittaa, että tuttuni tienaa helvetisti ja esittelee aina uusia merkkituotteitaan. Ostin nimittäin puolivuotta sitten kirpparilta tosihienon paidan eikä maksanut kuin euron.

Minua ei haittaa vaikka näen ihmisten istuskelevan kahviloissa ja shoppailevan käydessäni lounastaulla kävelyllä. Miksi minua muiden asiat haittaisi.

Nyt minä taidan tietää tämän tunteen. Se on onnelisuus. Se on varsin kumma ja mukava tunne. Siihen ei paljon tarvita, mutta se antaa paljon. Suosittelen kaikille kokeilemista.

Muistakaa kuitenkin välttää onnen etsimisessä toisten alaslyönti, sillä se onni ei kestä paria sekuntia pidempää.

Erittäin kaunista ja hauskaa kesää kaikille kiukkusille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu