Talouselämä:
Keskiajalla 15 prosentin tuotto olisi täyttänyt koronkiskonnan merkit.
Kohtuus on kirkolle vaikea asia
Mikä on kirkolta oikein ja kohtuullista? Saako se tavoitella varoillensa hyviä tuottoja, ja mikä on kohtuus?
Arkkipiispa Jukka Paarma tulee itse avaamaan Aurajoen rannalla seisovan jyhkeän piispantalon oven. Evankelis-luterilaisen kirkon päämiehen vaimo PirjoPaarma on kattanut vieraille kahvipöydän.
Ei hovimestaria, ei pitopalvelua. Näinkö matala on mahtavan ja vauraan kansankirkon organisaatio?
Sillä rikashan kirkko on. Seurakuntien yhteenlaskettu tase on mahtavat 2,7 miljardia euroa. Summaa voi verrata vaikkapa Helsingin pörssin suurimpien yritysten markkina-arvoihin tai taseeseen. Kansankirkon taseen loppusumma sijoittuisi Koneen reilun kahden miljardin euron ja Metson lähes neljän miljardin euron taseen välimaastoon.
Kirkolla on merkittäviä maa- ja kiinteistöomaisuuksia, satoja kirkkoja ja koko Helsingin Lehtisaari.
Vaikka kirkosta eroaminen ovat lisääntynyt, lähes 4,4 miljoonaa maksavaa jäsentä takaavat vahvan tulovirran. Virta on viime vuosina ylittänyt 700 miljoonaa euroa.
Yritysten maksamasta yhteisöverosta evankelis-luterilainen kirkko saa sata miljoonaa euroa. Se tosin kuluu tarkalleen hautaukseen ja hautojen hoitoon.
Lisäksi kirkolla on lähes 700 miljoonan euron eläkerahasto.
Kirkko varoittaa ahneudesta ja saarnaa kohtuudesta. Onko siis nurinkurista, että sille itselleen on kertynyt mahtavasti mammonaa?
Kirkko on saanut jäsenten maksamat eläkerahat tuottamaan kadehdittavan hyvin. Monet seurakunnat vuolevat kultaa tonttikaupan huippusuhdanteessa.
Moni muistaa Raamatusta, miten Jeesus hätisti rahanvaihtajat temppelialueelta. Mutta pyhästä kirjasta löytyy myös tuottohakuisempia taloustarinoita, ja ne toimivat evankelis-luterilaisen kirkon taloudenpidon ohjenuorina.
Paarma kaivaa ensimmäisenä esiin Jeesuksen tarinan huonosta taloudenhoitajasta, joka kaivoi talenttinsa hölmösti maahan, kun kollegat "asioivat" omillaan eli tekivät hyvää tuottoa.
"Seurakuntien on pidettävä hyvää huolta haltuunsa uskotuista varoista - kuten minkä tahansa taloudenhoitajan", Paarma sanoo.
Toiseksi Paarma muistuttaa mieleen Raamatun monet varoitukset mammonan vaaroista. Raha on väline, eikä sen tavoittelu saa nousta itseisarvoksi.
Kolmas ohje on kultainen sääntö, joka on tuttu Jeesuksen vuorisaarnasta: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille."
Paarma sulkee Raamatun ja lainaa neljänneksi ohjeeksi Immanuel Kantia. Kantin kategorisen imperatiivin mukaan yksilön tulee toimia niin kuin toivoo kaikkien ihmisten toimivan.
Näillä eväillä pitäisi bisneksessä pärjätä, ja hyvinhän kirkko on pärjännyt.
Omaa liiketoimintaa kirkolla on kristillisessä lehti- ja kirjakustantamossa Kotimaassa, jonka omistaa kokonaan Kirkkopalvelut ry. Konsernin Kotimaa-lehteä julkaisevaa tytäryhtiötä omistavat lisäksi muun muassa seurakunnat ja kristilliset järjestöt.
Noin 17 miljoonan euron liikevaihtoa tekevä Kotimaa-konserni ei tänä vuonna kasvata liikevaihtoaan niin nopeasti kuin omistajat haluavat. Siksi Kotimaassa tehdään lehtiuudistus helmikuuhun mennessä.
"Tavoitteet ovat haasteelliset", sanoo Kotimaa-yhtiöiden toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä.
Kotimaan osinkotavoitteet kestävät vertailun pörssiyrityksiin, sillä omistajat haluavat osinkona 30-50 prosenttia nettotuloksesta.
Vuokratuottoja ostosparatiisista
Perinteisesti kirkon rikkaus kumpuaa maasta. Muuttoliike ja tonttipula ovat nostaneet ammoisina aikoina perityt maaomaisuudet huimaan arvoon.
Kirkosta eroaminen on kirpaissut Helsingin seurakuntayhtymän verotuloja. Seurakuntayhtymä onkin kaivanut talenttinsa turpeesta ja alkanut totisesti "asioimaan" eli tekemään kiinteistöbisnestä. Maksimoidakseen tuottonsa yhtymä on ryhtynyt muun muassa aktiiviseksi perustajaurakoijaksi eli grynderiksi. Se siis rakennuttaa asuntoja myös myyntiin.
Helsingin seurakuntayhtymä rakensi Viikkiin kolme vuotta sitten 65 asunnon kerrostalon. Vuosi sitten sen viereen nousi kirkko.
Yllättävämpi uudisrakennus on Latokartanon kauppakeskus, kirkon oma ostosparatiisi, joka valmistui vuosi sitten. Siellä ovat vuokralaisena muun muassa lounasravintola B-oikeuksilla sekä Valintatalo ja R-Kioski, jotka molemmat myyvät myös olutta ja tupakkaa.
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymällä on ollut pitkään vastaavanlainen kauppakeskus Turun Varissuolla.
Helsingin seurakuntayhtymä on seurakuntien joukossa poikkeuksellisen innokas rakentaja. Viikin maita yhtymä on vaihtanut Herttoniemenrannan ja Arabianrannan tontteihin sekä Helsingin edustalla sijaitsevaan yli kuuden hehtaarin Mustasaareen. Arvokkaaseen Arabianrantaan yhtymä rakennuttaa noin 80 asuntoa, pääosin tilavia kaupunkiasuntoja.
Viikkiin pitäisi vuonna 2008 valmistua 94 asuntoa. Alueen tonttivaranto sallii 200 lisäasunnon rakentamisen. Nekin on tarkoitus rakentaa nopeasti, jottei tonteista joudu maksamaan pitkää aikaa korotettua kiinteistöveroa.
"Olisi tarkoituksenmukaista, että kun ensimmäinen (94 asunnon) kohde valmistuu, niin seuraava olisi lähtövalmiina", Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Markku Koskinen sanoo.
Seurakuntayhtymä rahoittaa rakennustyöt lainoilla ja myymällä asuntoja. Loput se jättää vuokra-asunnoiksi.
"Saamme täyden hyödyn, kun olemme itse perustajana eikä välissä ole kertautuvia katteita. Meillä on tonttiomaisuutta ja rakennuttamisosaamista", Koskinen perustelee uutta toimintatapaa.
Seurakunnat tekevät tontti- ja asuntokauppaa markkinahinnoilla.
Kohtuullisia asuntovoittoja
Asuntohinnat ovat tällä hetkellä huipussaan. Monen mielestä pääkaupunkiseudulla asuntojen ja tonttien hinnat ovat nousseet kohtuuttomiksi. Varsinkin nuorten asuntovelkaisten perheiden kykyä selvitä lainoistaan kauhistellaan kaikkialla.
Eikö seurakuntien pitäisi näyttää esimerkkiä kohtuullisuudesta? Eivätkö ne voisi myydä maata halvemmalla kuin yksityiset maanomistajat, huipputulosta tekevät rakennusliikkeet tai tonttimyynneillä talouttaan paikkaavat kunnat?
"Kohtuuden nimiin haluamme vannoa. Se on luterilaisen talousetiikan peruskiviä. Se mikä on kohtuus, on vaikeampi asia ja pitää aina ratkaista erikseen. Ovatko asuntojen hinnat kohtuuttoman korkealla - en tiedä", arkkipiispa pohtii.
Asuntojen myyminen markkinahintaa halvemmalla voisi Paarman mukaan olla perusteltua, jos se selvästi hyödyttäisi vaikkapa jotakin hätätilanteessa tai muuten avuntarpeessa olevaa perhettä, jolle tällainen avustus olisi syytä antaa.
Tässä vaiheessa monet kädet nousevat. Eipä kuitenkaan hoppuilla. Käytännössä arkkipiispa pitää epäselvänä, olisiko kirkon oikein myydä asuntoja markkinahintoja edullisemmin.
"Ketä se hyödyttäisi? En usko, että se olisi talouselämän periaatteiden mukaankaan reilua", Paarma pohtii.
"Mikä on kohtuullista? Ei pidä olla ahne, mutta omaisuus on tullut yksityisiltä ihmisiltä veroina ja lahjoituksina. Olisiko oikein jakaa se puoli-ilmaiseksi pois?", säestää kirkkohallituksen taloussuunnittelupäällikkö Maija-Liisa Hietakangas.
Ehkä ei.
Seurakuntien olisi kuitenkin mahdollista näyttää esimerkkiä ja myydä gryndaamansa asunnot pienemmällä liikevoittoprosentilla kuin rakennusyritykset. Kirkko on niin pieni tekijä, että se ei vääristäisi markkinoita. Vai ovatko markkinat jo vääristyneet?
Osakekurssi nousee taivaisiin
Kirkon eläkerahaston sijoituspäällikkö Tomi Viia esittelee tyytyväisenä sijoitusten tuottolukuja työhuoneessaan Helsingin Katajanokalla. Hän on juuri palannut New Yorkista, jossa hän on päivittänyt tietojaan markkinatilanteesta.
Viia on kauppatieteilijä, joka vaihtoi it-krapulan aikaan analyytikon toimet kirkon keskushallinnon virkaan. Neljä viime vuotta hänen tehtävänään on ollut turvata pappien ja muun kirkon työväen eläkkeitä - siis varmistaa, että mahdollisimman suuri osa kirkon paisuvista eläkemenoista voidaan kattaa sijoitusten tuotoilla.
Viime vuonna kirkon työntekijöiden eläkerahojen reaalinen tuotto oli erinomaiset 14,8 prosenttia. Mainion tuoton selittää se, että salkussa on paljon kotimaisia osakkeita, jotka ovat tuottaneet hyvin.
Viia on tuonut markkinatalouden tehokkaimpia sääntöjä kirkon eläkerahaston sijoitustoimintaan.
"Olemme aika määrätietoisesti vieneet toimintaa eläkesäätiömäiseen sijoitustoimintaan. Vastuullisuus toteutuu parhaiten siten, että rahoja hoidetaan mahdollisimman hyvin", sijoituspäällikkö sanoo.
Kirkko otti viime vuonna tuottotavoitteekseen reilut kuusi prosenttia. Se perustuu osakkeiden ja joukkolainojen keskimääräisiin historiallisiin tuottoihin. Takavuosina eläkerahasto on pärjännyt selvästi uusia tavoitteitaan paremmin, sillä vuosina 1991-2005 salkun reaalinen vuosituotto oli peräti 8,4 prosenttia.
Tästä kirkko saa kiittää rahamaailman kultasormia, sillä eläkerahasto on ulkoistanut salkunhoidon kiinteistösijoituksia lukuun ottamatta. Suorista osakesijoituksista vastaavat Opstock, Gyllenberg ja Carnegie. Korkosijoituksista vastaavat Alfred Berg ja Evli. Viia keskittyy omaisuudenhoitajien ja rahastojen valikoimiseen sekä kilpailuttamiseen.
Kirkon eläkesijoitusten hyvää tuottoa selittävät myös monet kirkon arvostelemat asiat: työn siirtäminen halpamaihin, irtisanomisten tuomat säästöt ja omistajille maksetut muhkeat osingot.
Kirkko parantaa sijoitustapojaan
Virallisen liturgian mukaan kirkko hoitaa rahojaan eettisesti ja vastuullisesti. Kirkon vuonna 1999 kirjaamat sijoitustoiminnan eettiset periaatteet olivat aikanaan edistykselliset. Nyt Viiakin myöntää, että ne on jo aika päivittää.
Korulauseita ohjeissa on paljon, mutta loppujen lopuksi kirkko rajoittaa tällä hetkellä varainhoitajien toimintaa lähinnä vain kitkemällä pois pahat sijoituskohteet: tupakka-, ase-, aikuisviihde- ja alkoholiteollisuuden. Nämä ovat kiellettyjä toimialoja monille aivan tavallisille sijoitusrahastoille.
Koska Amer on luopunut sätkän käärimisestä ja pornolehdet ovat Sanoma-WSOY:lle lilliputtibisnestä, jää ainoaksi tuhmaksi osakkeeksi Helsingin pörssilistalla Olvi. Tämä on nurinkurista, sillä Olvi on ainoa merkittävä kotimaisissa käsissä oleva panimo. Olvi saa kuitenkin armon Kuopion piispalta Wille Riekkiseltä, joka kuuluu yhtiön suurimman omistajan Olvi-Säätiön hallitukseen.
Kirkon eläkerahaston etiikka nousi puheenaiheeksi keväällä, kun UPM ilmoitti sulkevansa Voikkaan tehtaan. Arkkipiispa osoitti lehdissä huolensa asiasta ja kirjelmöi UPM:n johdolle. Kotimaa-lehden päätoimittaja Olav S. Melin vaati pääkirjoituksessaan, että kirkon pitäisi seurata Erkki Tuomiojan mallia ja myydä UPM-osakkeensa.
"Täytyy osata myös luopua osakkeista, jos yritys toimii epäeettisesti. Kirkon tulisi vetää puheittensa mukaiset johtopäätökset ja luopua UPM:n osakkeistaan", Melin kirjoitti.
Hän ehdotti, että yli kymmenen miljoonan euron arvoisilla osakkeilla voisi vaikka perustaa rahaston työttömien tukemiseksi. Kannatettava ajatus mutta...
"Eläkerahaston tehtävä on pitää huolta eläkesijoituksista", Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Risto Junttila vastasi seuraavassa Kotimaa-lehdessä.
Arkkipiispan mukaan kirkon olisi moraalitonta käyttää työntekijöiden maksamia eläkevaroja johonkin muuhun kuin eläkkeisiin - esimerkiksi jonkin asian ajamiseen. Kirkon eläkerahasto piti kiinni UPM-osakkeistaan eikä Melinkään enää vaadi niiden myyntiä.
"Tyydyin vastaukseen", päätoimittaja sanoo.
Kirkon keskushallinto puolusti Melinin kirjoituksen jälkeen sijoitustoimintaansa sillä, että eläkerahastolla on merkittäviä sijoituksia eettisissä rahastoissa. Vuodenvaihteessa kirkolla oli eettisissä rahastoissa kuitenkin vain pieni osa salkusta, yhteensä noin 20 miljoonaa euroa.
Eettisten rahastojen osuus salkussa on vain hieman suurempi kuin esimerkiksi hedge- ja pääomasijoitusrahastojen yhteinen osuus. Pääomasijoittajat eivät ole erityisen tunnettuja pitkäjänteisestä eettisestä sijoittamisesta.
Viia selittää painotuksia sillä, että eläkerahaston omistusosuus harvoissa kotimaisissa eettisissä rahastoissa on jo vakuutusvalvontaviraston hyväksymillä äärirajoilla. Eläkerahasto pyrkii nyt lisäämään eettisten rahastojen painoa etsimällä niitä ulkomailta, missä tarjontaa riittää.
Melinin kirjoituksella ja siitä seuranneella keskustelulla saattoi olla suuria vaikutuksia. Kirkko uudistaa parhaillaan eettisen sijoittamisen ohjeitaan. Viian mukaan uudistustyö alkoi jo ennen UPM-kirjoittelua.
Työ on vielä alkuvaiheessa, mutta jotakin voi jo ennustaa. Eläkerahasto alkaa miettiä, miten se voisi olla aktiivisempi omistaja. Pahojen alojen poissulkemisen sijasta se haluaa aktiivisemmin sijoittaa toimialansa parhaimpiin, vastuullisimpiin yrityksiin. Salkunhoitajien palkkioita tullaan sitomaan pitkäaikaiseen menestykseen.
On mahdollista, että uudistuksen jälkeen vastuullisesti toimiva olutpanimokin voi päästä kirkon salkkuun.
Koronkiskojat ulos markkinoilta
Arkkipiispa painottaa, että mahdollisimman korkeiden tuottojen metsästäminen ei kuulu kirkon arvoihin. Markkinatuottoa kirkko ei kuitenkaan pidä kohtuuttomana tuottona, vaikka se yleensä tarkoittaa parasta markkinoilta saatavissa olevaa tuottoa.
"Pyrimme toimimaan talouselämän yleisten periaatteiden ja lakien mukaan. On vastuullista taloudellista toimintaa, että pyrimme siihen (tuottoon), joka on markkinoilta kohtuudella saatavissa", Paarma määrittelee.
Kesällä kirkko otti esiin varoittavan esimerkin yritysten kohtuuttomuudesta. Se herätti huomiota lanseeraamalla vastamainoskampanjan huippukorkoisia kännykkävippejä vastaan. Laillinen elinkeino joutui siis kirkon hampaisiin.
Paarman mukaan kampanja sai alkunsa, koska seurakuntien työntekijät törmäsivät yhä useammin korkeakorkoisten vippien kanssa ongelmiin joutuneisiin ihmisiin.
"Kyllä laillista elinkeinoakin pitää voida tarkastella kriittisesti", arkkipiispa Paarma sanoo.
Oikeastaan kirkko puuttui satoja vuosia vanhaan perisyntiin, koronkiskontaan. Jo keskiajalla sellaisen puuhan tuomitsi aikalaistensa tavoin saksalainen uskonpuhdistaja Martti Luther. Luther tuomitsi ylisuurina pidettyjen yli 10 prosentin korkojen keräämisen. Koronkiskonnan tunnusmerkit olisi siis keskiajalla hyvinkin täyttänyt kirkon eläkesijoittaminen 15 prosentin vuosituotollaan.
Luther ei tykkäisi tästä
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon oppi-isä Martti Luther arvosteli katolisen kirkon anekauppaa sekä liian prameiden ja monien kirkkojen rakentelua.
Mitäköhän Luther ajattelisi siitä, että kirkko pyrkii saamaan varallisuudelleen markkinatuoton eli mahdollisimman suuren koron?
"Tuoton maksimoinnin ajatukseen hän kiinnittäisi epäilemättä huomiota eikä kaikissa tapauksissa pitäisi sitä hyväksyttävänä. Kysymys on lähinnä siitä, miten voitto maksimoidaan. Kyllä hän tietysti hyväksyi omaisuuden hoitamisen, ja että sen täytyy tuottaakin", sanoo Helsingin yliopiston systemaattisen teologian professori Antti Raunio. Hän on tutkinut Lutheria 1980-luvulta lähtien ja erikoistunut luterilaiseen etiikkaan.
Luther voisi pitää markkinahinnalla asuntoa myyvää seurakuntaa ahneena. Hän ei välittäisi siitä, mihin tuotto käytetään, koska Lutherin mukaan tarkoitus ei pyhitä keinoja.
"On aika kyseenalaista, jos kirkkokin lähtee markkinoille tällaisessa tilanteessa, jossa asunnoista ilman muuta pyydetään asumisen kannalta liikaa hintaa. Se on ongelmallista ilman muuta", Raunio sanoo.
Tuoton Luther voisi hyväksyä, jos se on hankittu eettisesti kestävällä tavalla. Koska kirkko sijoittaa markkinatalouden periaatteilla, kysymys olisi lopulta siitä, hyväksyisikö Luther markkinatalouden tavat luoda tuottoa - yt-neuvottelut, huippuosingot ja johdon optiot.
Raunion mukaan markkinatalouden periaatteet ovat tulleet kirkon omaan taloudenhoitoon.
"Tämä tulee usein sitä kautta, että näistä asioista päättämään ja vastaamaan on valittu talouselämän asiantuntijoita. He seuraavat kvartaalitalouden periaatteiden mukaan, onko omaisuus tuottanut tarpeeksi. Ellei ole, pitää saada lisää tuottoa", Raunio pohtii.
Tätä suorapuheinen saksalainen pappi ei purematta nielisi.
"Omaisuudenhoito tahtoo eriytyä omalakiseksi alueeksi kirkon muusta toiminnasta ja opetuksesta. Tämä on kirkon kannalta vähän ongelmallista. Ei sinänsä ole väärin hoitaa omaisuutta huolellisesti ja hyvin, mutta joskus keinot eivät ole parhaat mahdolliset", Raunio sanoo.
Teologin mukaan mikään ei takaa, että markkinatalous toimii eettisesti.
"Voidaanko markkinataloudessa puhua kohtuullisesta voitosta? Pitääkö voiton aina olla maksimaalinen?", Raunio kysyy.
Raunion arvostelu kuvaa hyvin kirkon hankalaa suhdetta rahaan ja markkinatalouteen. Kirkko vaatii kohtuuttomuuksia vilisevältä markkinataloudeltakin kohtuutta. Samaan aikaan kirkko tekee itsekin bisnestä ja yritysten liiketoiminnan moraalinen arvostelu näyttää olevan kirkolle hankalaa.
Kiviä on vaikea heittää
Paarma on pohtinut ääneen esimerkiksi Wärtsilän päätöstä siirtää merimoottoreiden valmistus pois Turusta ja UPM:n päätöstä sulkea Voikkaan tehdas. Arkkipiispa on kommenteissaan kantanut huolta lähinnä irtisanottujen asemasta, mutta myös arvostellut yritysjohdon ja omistajien kohtuuttomuutta.
"Mikä on kohtuullinen tuotto-odotus pääomalle ja millä aikataululla sitä tavoitellaan? Ainakin yritysten henkilökunta saattoi perustellusti kokea, että se on joutunut tuotto-odotusten maksumieheksi", Paarma sanoi, kun Wärtsilä siirsi merimoottorituotannon Italiaan.
Kun ensimmäiset tiedot UPM:n irtisanomisista tulivat, Paarma kyseli, toimiko yritys vastuullisesti ja olisiko voitu toimia toisin. Lopulliset tiedot UPM:n tavasta helpottaa irtisanottujen asemaa ovat pehmentäneet arkkipiispan kritiikkiä. Hän uskoo, että yhteiskunnallisella keskustelulla saattoi olla vaikutuksia UPM:n toimiin.
Paarma myöntää, että yritysten kritisointi on vaikea aihe. "Yritysten ulkopuolelta on helppo heitellä kiviä", hän sanoo. Silti kirkko ottaa kantaa yksittäisten yritysten päätöksiin ja haluaa olla suomalaisen yhteiskunnan omatunto.
Kirkko on tarkasti tutkinut lisääntyneiden kirkosta eroamisten syitä. Yleisin eron aihe on, että kirkolla ei koeta olevan henkilökohtaisesti riittävää merkitystä. Yksi lääkkeistä on tuoda "kirkon sanoma ymmärrettävästi esiin muuttuvassa ajassa ja yhteiskunnassa".
Yksi tapa tuoda kirkon sanomaa julki on ottaa kantaa ihmisiä liikuttaviin asioihin. Sellaisia olivat niin Voikkaan kuin Wärtsilän moottoritehtaankin sulkeminen. Tällaisten suurten ja monia koskettavien uutisten hetkellä ihmiset ovat tavallista herkempiä kuuntelemaan kirkonkin moraalista sanomaa.
Jos ihmiset alkavat kokea kirkon ja sen kannanotot liian kaukaisiksi, seurakuntien jäsenkunta ja verotulot rapautuvat. Jäsenten vieraantuminen on jo pahassa vauhdissa. Jos kirkko haluaa pysäyttää kehityksen, sen on kerrottava ihmisille sitä mitä he kaipaavat, silloin kun he jaksavat kuunnella.
Yhdistymisiä ripeämmin kuin kunnissa
Viime vuonna kirkosta erosi 33 000 suomalaista. Se on enemmän kuin yhtenäkään vuonna 1920-luvulle ulottuvan tilastoinnin aikana. Kirkon onneksi virta kävi myös toiseen suuntaan, joten kirkon jäsenmäärä väheni kaikkiaan 13 000 hengellä, alle puoli prosenttia.
Huolestuttavinta kirkolle ei ole nettomuutoksen määrä vaan sen selvä suunta.
Eroamiset pompsahtivat odotetusti vuonna 2003, kun kirkosta eroaminen tuli mahdolliseksi kirjeitse. Kirkon keskushallinnon yllätykseksi eronneiden määrä on jäänyt vuoden 2003 huipputasolle ja kasvaa, vaikka suomalaisilla on nyt varaa maksaa kirkollisverojakin.
Virran kääntymisestä ei näy merkkejä, eikä siihen usko arkkipiispakaan. Vielä erot eivät ole vähentäneet kirkon verotuloja, koska seurakuntalaisilla menee hyvin. Viime vuonna seurakuntien verotulot kasvoivat 18 miljoonalla ja niiden kassavarat karttuivat suunnilleen saman verran. Ajan myötä kirkon talous voi kuitenkin joutua epätasapainoon.
Pahimmin kirkosta eroamiset puraisevat suurten keskusten seurakuntia. Esimerkiksi Helsingin seurakuntayhtymällä on meneillään matokuuri, jonka pitäisi korjata menot ja tulot tasapainoon vuoteen 2012 mennessä.
Jos kirkon tulot alkavat vähetä, organisaation on laihduttava. Arkkipiispan mukaan siihen on varaa.
Seurakuntien hallintokulut ovat kasvaneet tasaisen ripeästi 110 miljoonaan euroon. Kirkon mittavasta kiinteistömassasta tulee puolestaan vuosittain lähes 140 miljoonan euron kulut. Ydintoimintaan eli seurakuntatyöhön kuluu yli 410 miljoonaa.
"Kirkon hallinto on aina kärsinyt byrokratiasta. Demokratia on viety alas asti, ja tämä on tehnyt hallinnosta raskaan. Laaja luottamusmieshallinto ei ole halukas supistumaan", arkkipiispa sanoo.
Seurakunnat kutistavat hallintokulujaan myös yhdistymällä. Kuntaliitos tietää käytännössä yhdistymistä myös seurakunnille, mutta keskushallinnon porkkanat ovat saaneet seurakunnat yhdistymään kuntia nopeammin. Viime vuonna seurakuntien määrä väheni neljällätoista.
Arkkipiispan mukaan seurakunnissa pitäisi myös miettiä, miten tehtäviä voisi siirtää yhä enemmän vapaaehtoistyövoiman harteille.
"Olemme tottuneet siihen, että toiminnan lisääntyessä sitä pyörittämään palkataan henkilö ja perustetaan virka. Lisätyövoiman palkkaaminen alkaa lähennellä kattoaan. Jossain on menty jo yli", Paarma sanoo kahvipöydän ääressä.
Ehkäpä kirkon tulevaisuus näkyy arkkipiispan työhuoneessa Piispantalossa, joka ei turhalla palveluskunnalla pröystäile.
Keskiajalla 15 prosentin tuotto olisi täyttänyt koronkiskonnan merkit.
Kohtuus on kirkolle vaikea asia
Mikä on kirkolta oikein ja kohtuullista? Saako se tavoitella varoillensa hyviä tuottoja, ja mikä on kohtuus?
Arkkipiispa Jukka Paarma tulee itse avaamaan Aurajoen rannalla seisovan jyhkeän piispantalon oven. Evankelis-luterilaisen kirkon päämiehen vaimo PirjoPaarma on kattanut vieraille kahvipöydän.
Ei hovimestaria, ei pitopalvelua. Näinkö matala on mahtavan ja vauraan kansankirkon organisaatio?
Sillä rikashan kirkko on. Seurakuntien yhteenlaskettu tase on mahtavat 2,7 miljardia euroa. Summaa voi verrata vaikkapa Helsingin pörssin suurimpien yritysten markkina-arvoihin tai taseeseen. Kansankirkon taseen loppusumma sijoittuisi Koneen reilun kahden miljardin euron ja Metson lähes neljän miljardin euron taseen välimaastoon.
Kirkolla on merkittäviä maa- ja kiinteistöomaisuuksia, satoja kirkkoja ja koko Helsingin Lehtisaari.
Vaikka kirkosta eroaminen ovat lisääntynyt, lähes 4,4 miljoonaa maksavaa jäsentä takaavat vahvan tulovirran. Virta on viime vuosina ylittänyt 700 miljoonaa euroa.
Yritysten maksamasta yhteisöverosta evankelis-luterilainen kirkko saa sata miljoonaa euroa. Se tosin kuluu tarkalleen hautaukseen ja hautojen hoitoon.
Lisäksi kirkolla on lähes 700 miljoonan euron eläkerahasto.
Kirkko varoittaa ahneudesta ja saarnaa kohtuudesta. Onko siis nurinkurista, että sille itselleen on kertynyt mahtavasti mammonaa?
Kirkko on saanut jäsenten maksamat eläkerahat tuottamaan kadehdittavan hyvin. Monet seurakunnat vuolevat kultaa tonttikaupan huippusuhdanteessa.
Moni muistaa Raamatusta, miten Jeesus hätisti rahanvaihtajat temppelialueelta. Mutta pyhästä kirjasta löytyy myös tuottohakuisempia taloustarinoita, ja ne toimivat evankelis-luterilaisen kirkon taloudenpidon ohjenuorina.
Paarma kaivaa ensimmäisenä esiin Jeesuksen tarinan huonosta taloudenhoitajasta, joka kaivoi talenttinsa hölmösti maahan, kun kollegat "asioivat" omillaan eli tekivät hyvää tuottoa.
"Seurakuntien on pidettävä hyvää huolta haltuunsa uskotuista varoista - kuten minkä tahansa taloudenhoitajan", Paarma sanoo.
Toiseksi Paarma muistuttaa mieleen Raamatun monet varoitukset mammonan vaaroista. Raha on väline, eikä sen tavoittelu saa nousta itseisarvoksi.
Kolmas ohje on kultainen sääntö, joka on tuttu Jeesuksen vuorisaarnasta: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille."
Paarma sulkee Raamatun ja lainaa neljänneksi ohjeeksi Immanuel Kantia. Kantin kategorisen imperatiivin mukaan yksilön tulee toimia niin kuin toivoo kaikkien ihmisten toimivan.
Näillä eväillä pitäisi bisneksessä pärjätä, ja hyvinhän kirkko on pärjännyt.
Omaa liiketoimintaa kirkolla on kristillisessä lehti- ja kirjakustantamossa Kotimaassa, jonka omistaa kokonaan Kirkkopalvelut ry. Konsernin Kotimaa-lehteä julkaisevaa tytäryhtiötä omistavat lisäksi muun muassa seurakunnat ja kristilliset järjestöt.
Noin 17 miljoonan euron liikevaihtoa tekevä Kotimaa-konserni ei tänä vuonna kasvata liikevaihtoaan niin nopeasti kuin omistajat haluavat. Siksi Kotimaassa tehdään lehtiuudistus helmikuuhun mennessä.
"Tavoitteet ovat haasteelliset", sanoo Kotimaa-yhtiöiden toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä.
Kotimaan osinkotavoitteet kestävät vertailun pörssiyrityksiin, sillä omistajat haluavat osinkona 30-50 prosenttia nettotuloksesta.
Vuokratuottoja ostosparatiisista
Perinteisesti kirkon rikkaus kumpuaa maasta. Muuttoliike ja tonttipula ovat nostaneet ammoisina aikoina perityt maaomaisuudet huimaan arvoon.
Kirkosta eroaminen on kirpaissut Helsingin seurakuntayhtymän verotuloja. Seurakuntayhtymä onkin kaivanut talenttinsa turpeesta ja alkanut totisesti "asioimaan" eli tekemään kiinteistöbisnestä. Maksimoidakseen tuottonsa yhtymä on ryhtynyt muun muassa aktiiviseksi perustajaurakoijaksi eli grynderiksi. Se siis rakennuttaa asuntoja myös myyntiin.
Helsingin seurakuntayhtymä rakensi Viikkiin kolme vuotta sitten 65 asunnon kerrostalon. Vuosi sitten sen viereen nousi kirkko.
Yllättävämpi uudisrakennus on Latokartanon kauppakeskus, kirkon oma ostosparatiisi, joka valmistui vuosi sitten. Siellä ovat vuokralaisena muun muassa lounasravintola B-oikeuksilla sekä Valintatalo ja R-Kioski, jotka molemmat myyvät myös olutta ja tupakkaa.
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymällä on ollut pitkään vastaavanlainen kauppakeskus Turun Varissuolla.
Helsingin seurakuntayhtymä on seurakuntien joukossa poikkeuksellisen innokas rakentaja. Viikin maita yhtymä on vaihtanut Herttoniemenrannan ja Arabianrannan tontteihin sekä Helsingin edustalla sijaitsevaan yli kuuden hehtaarin Mustasaareen. Arvokkaaseen Arabianrantaan yhtymä rakennuttaa noin 80 asuntoa, pääosin tilavia kaupunkiasuntoja.
Viikkiin pitäisi vuonna 2008 valmistua 94 asuntoa. Alueen tonttivaranto sallii 200 lisäasunnon rakentamisen. Nekin on tarkoitus rakentaa nopeasti, jottei tonteista joudu maksamaan pitkää aikaa korotettua kiinteistöveroa.
"Olisi tarkoituksenmukaista, että kun ensimmäinen (94 asunnon) kohde valmistuu, niin seuraava olisi lähtövalmiina", Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Markku Koskinen sanoo.
Seurakuntayhtymä rahoittaa rakennustyöt lainoilla ja myymällä asuntoja. Loput se jättää vuokra-asunnoiksi.
"Saamme täyden hyödyn, kun olemme itse perustajana eikä välissä ole kertautuvia katteita. Meillä on tonttiomaisuutta ja rakennuttamisosaamista", Koskinen perustelee uutta toimintatapaa.
Seurakunnat tekevät tontti- ja asuntokauppaa markkinahinnoilla.
Kohtuullisia asuntovoittoja
Asuntohinnat ovat tällä hetkellä huipussaan. Monen mielestä pääkaupunkiseudulla asuntojen ja tonttien hinnat ovat nousseet kohtuuttomiksi. Varsinkin nuorten asuntovelkaisten perheiden kykyä selvitä lainoistaan kauhistellaan kaikkialla.
Eikö seurakuntien pitäisi näyttää esimerkkiä kohtuullisuudesta? Eivätkö ne voisi myydä maata halvemmalla kuin yksityiset maanomistajat, huipputulosta tekevät rakennusliikkeet tai tonttimyynneillä talouttaan paikkaavat kunnat?
"Kohtuuden nimiin haluamme vannoa. Se on luterilaisen talousetiikan peruskiviä. Se mikä on kohtuus, on vaikeampi asia ja pitää aina ratkaista erikseen. Ovatko asuntojen hinnat kohtuuttoman korkealla - en tiedä", arkkipiispa pohtii.
Asuntojen myyminen markkinahintaa halvemmalla voisi Paarman mukaan olla perusteltua, jos se selvästi hyödyttäisi vaikkapa jotakin hätätilanteessa tai muuten avuntarpeessa olevaa perhettä, jolle tällainen avustus olisi syytä antaa.
Tässä vaiheessa monet kädet nousevat. Eipä kuitenkaan hoppuilla. Käytännössä arkkipiispa pitää epäselvänä, olisiko kirkon oikein myydä asuntoja markkinahintoja edullisemmin.
"Ketä se hyödyttäisi? En usko, että se olisi talouselämän periaatteiden mukaankaan reilua", Paarma pohtii.
"Mikä on kohtuullista? Ei pidä olla ahne, mutta omaisuus on tullut yksityisiltä ihmisiltä veroina ja lahjoituksina. Olisiko oikein jakaa se puoli-ilmaiseksi pois?", säestää kirkkohallituksen taloussuunnittelupäällikkö Maija-Liisa Hietakangas.
Ehkä ei.
Seurakuntien olisi kuitenkin mahdollista näyttää esimerkkiä ja myydä gryndaamansa asunnot pienemmällä liikevoittoprosentilla kuin rakennusyritykset. Kirkko on niin pieni tekijä, että se ei vääristäisi markkinoita. Vai ovatko markkinat jo vääristyneet?
Osakekurssi nousee taivaisiin
Kirkon eläkerahaston sijoituspäällikkö Tomi Viia esittelee tyytyväisenä sijoitusten tuottolukuja työhuoneessaan Helsingin Katajanokalla. Hän on juuri palannut New Yorkista, jossa hän on päivittänyt tietojaan markkinatilanteesta.
Viia on kauppatieteilijä, joka vaihtoi it-krapulan aikaan analyytikon toimet kirkon keskushallinnon virkaan. Neljä viime vuotta hänen tehtävänään on ollut turvata pappien ja muun kirkon työväen eläkkeitä - siis varmistaa, että mahdollisimman suuri osa kirkon paisuvista eläkemenoista voidaan kattaa sijoitusten tuotoilla.
Viime vuonna kirkon työntekijöiden eläkerahojen reaalinen tuotto oli erinomaiset 14,8 prosenttia. Mainion tuoton selittää se, että salkussa on paljon kotimaisia osakkeita, jotka ovat tuottaneet hyvin.
Viia on tuonut markkinatalouden tehokkaimpia sääntöjä kirkon eläkerahaston sijoitustoimintaan.
"Olemme aika määrätietoisesti vieneet toimintaa eläkesäätiömäiseen sijoitustoimintaan. Vastuullisuus toteutuu parhaiten siten, että rahoja hoidetaan mahdollisimman hyvin", sijoituspäällikkö sanoo.
Kirkko otti viime vuonna tuottotavoitteekseen reilut kuusi prosenttia. Se perustuu osakkeiden ja joukkolainojen keskimääräisiin historiallisiin tuottoihin. Takavuosina eläkerahasto on pärjännyt selvästi uusia tavoitteitaan paremmin, sillä vuosina 1991-2005 salkun reaalinen vuosituotto oli peräti 8,4 prosenttia.
Tästä kirkko saa kiittää rahamaailman kultasormia, sillä eläkerahasto on ulkoistanut salkunhoidon kiinteistösijoituksia lukuun ottamatta. Suorista osakesijoituksista vastaavat Opstock, Gyllenberg ja Carnegie. Korkosijoituksista vastaavat Alfred Berg ja Evli. Viia keskittyy omaisuudenhoitajien ja rahastojen valikoimiseen sekä kilpailuttamiseen.
Kirkon eläkesijoitusten hyvää tuottoa selittävät myös monet kirkon arvostelemat asiat: työn siirtäminen halpamaihin, irtisanomisten tuomat säästöt ja omistajille maksetut muhkeat osingot.
Kirkko parantaa sijoitustapojaan
Virallisen liturgian mukaan kirkko hoitaa rahojaan eettisesti ja vastuullisesti. Kirkon vuonna 1999 kirjaamat sijoitustoiminnan eettiset periaatteet olivat aikanaan edistykselliset. Nyt Viiakin myöntää, että ne on jo aika päivittää.
Korulauseita ohjeissa on paljon, mutta loppujen lopuksi kirkko rajoittaa tällä hetkellä varainhoitajien toimintaa lähinnä vain kitkemällä pois pahat sijoituskohteet: tupakka-, ase-, aikuisviihde- ja alkoholiteollisuuden. Nämä ovat kiellettyjä toimialoja monille aivan tavallisille sijoitusrahastoille.
Koska Amer on luopunut sätkän käärimisestä ja pornolehdet ovat Sanoma-WSOY:lle lilliputtibisnestä, jää ainoaksi tuhmaksi osakkeeksi Helsingin pörssilistalla Olvi. Tämä on nurinkurista, sillä Olvi on ainoa merkittävä kotimaisissa käsissä oleva panimo. Olvi saa kuitenkin armon Kuopion piispalta Wille Riekkiseltä, joka kuuluu yhtiön suurimman omistajan Olvi-Säätiön hallitukseen.
Kirkon eläkerahaston etiikka nousi puheenaiheeksi keväällä, kun UPM ilmoitti sulkevansa Voikkaan tehtaan. Arkkipiispa osoitti lehdissä huolensa asiasta ja kirjelmöi UPM:n johdolle. Kotimaa-lehden päätoimittaja Olav S. Melin vaati pääkirjoituksessaan, että kirkon pitäisi seurata Erkki Tuomiojan mallia ja myydä UPM-osakkeensa.
"Täytyy osata myös luopua osakkeista, jos yritys toimii epäeettisesti. Kirkon tulisi vetää puheittensa mukaiset johtopäätökset ja luopua UPM:n osakkeistaan", Melin kirjoitti.
Hän ehdotti, että yli kymmenen miljoonan euron arvoisilla osakkeilla voisi vaikka perustaa rahaston työttömien tukemiseksi. Kannatettava ajatus mutta...
"Eläkerahaston tehtävä on pitää huolta eläkesijoituksista", Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Risto Junttila vastasi seuraavassa Kotimaa-lehdessä.
Arkkipiispan mukaan kirkon olisi moraalitonta käyttää työntekijöiden maksamia eläkevaroja johonkin muuhun kuin eläkkeisiin - esimerkiksi jonkin asian ajamiseen. Kirkon eläkerahasto piti kiinni UPM-osakkeistaan eikä Melinkään enää vaadi niiden myyntiä.
"Tyydyin vastaukseen", päätoimittaja sanoo.
Kirkon keskushallinto puolusti Melinin kirjoituksen jälkeen sijoitustoimintaansa sillä, että eläkerahastolla on merkittäviä sijoituksia eettisissä rahastoissa. Vuodenvaihteessa kirkolla oli eettisissä rahastoissa kuitenkin vain pieni osa salkusta, yhteensä noin 20 miljoonaa euroa.
Eettisten rahastojen osuus salkussa on vain hieman suurempi kuin esimerkiksi hedge- ja pääomasijoitusrahastojen yhteinen osuus. Pääomasijoittajat eivät ole erityisen tunnettuja pitkäjänteisestä eettisestä sijoittamisesta.
Viia selittää painotuksia sillä, että eläkerahaston omistusosuus harvoissa kotimaisissa eettisissä rahastoissa on jo vakuutusvalvontaviraston hyväksymillä äärirajoilla. Eläkerahasto pyrkii nyt lisäämään eettisten rahastojen painoa etsimällä niitä ulkomailta, missä tarjontaa riittää.
Melinin kirjoituksella ja siitä seuranneella keskustelulla saattoi olla suuria vaikutuksia. Kirkko uudistaa parhaillaan eettisen sijoittamisen ohjeitaan. Viian mukaan uudistustyö alkoi jo ennen UPM-kirjoittelua.
Työ on vielä alkuvaiheessa, mutta jotakin voi jo ennustaa. Eläkerahasto alkaa miettiä, miten se voisi olla aktiivisempi omistaja. Pahojen alojen poissulkemisen sijasta se haluaa aktiivisemmin sijoittaa toimialansa parhaimpiin, vastuullisimpiin yrityksiin. Salkunhoitajien palkkioita tullaan sitomaan pitkäaikaiseen menestykseen.
On mahdollista, että uudistuksen jälkeen vastuullisesti toimiva olutpanimokin voi päästä kirkon salkkuun.
Koronkiskojat ulos markkinoilta
Arkkipiispa painottaa, että mahdollisimman korkeiden tuottojen metsästäminen ei kuulu kirkon arvoihin. Markkinatuottoa kirkko ei kuitenkaan pidä kohtuuttomana tuottona, vaikka se yleensä tarkoittaa parasta markkinoilta saatavissa olevaa tuottoa.
"Pyrimme toimimaan talouselämän yleisten periaatteiden ja lakien mukaan. On vastuullista taloudellista toimintaa, että pyrimme siihen (tuottoon), joka on markkinoilta kohtuudella saatavissa", Paarma määrittelee.
Kesällä kirkko otti esiin varoittavan esimerkin yritysten kohtuuttomuudesta. Se herätti huomiota lanseeraamalla vastamainoskampanjan huippukorkoisia kännykkävippejä vastaan. Laillinen elinkeino joutui siis kirkon hampaisiin.
Paarman mukaan kampanja sai alkunsa, koska seurakuntien työntekijät törmäsivät yhä useammin korkeakorkoisten vippien kanssa ongelmiin joutuneisiin ihmisiin.
"Kyllä laillista elinkeinoakin pitää voida tarkastella kriittisesti", arkkipiispa Paarma sanoo.
Oikeastaan kirkko puuttui satoja vuosia vanhaan perisyntiin, koronkiskontaan. Jo keskiajalla sellaisen puuhan tuomitsi aikalaistensa tavoin saksalainen uskonpuhdistaja Martti Luther. Luther tuomitsi ylisuurina pidettyjen yli 10 prosentin korkojen keräämisen. Koronkiskonnan tunnusmerkit olisi siis keskiajalla hyvinkin täyttänyt kirkon eläkesijoittaminen 15 prosentin vuosituotollaan.
Luther ei tykkäisi tästä
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon oppi-isä Martti Luther arvosteli katolisen kirkon anekauppaa sekä liian prameiden ja monien kirkkojen rakentelua.
Mitäköhän Luther ajattelisi siitä, että kirkko pyrkii saamaan varallisuudelleen markkinatuoton eli mahdollisimman suuren koron?
"Tuoton maksimoinnin ajatukseen hän kiinnittäisi epäilemättä huomiota eikä kaikissa tapauksissa pitäisi sitä hyväksyttävänä. Kysymys on lähinnä siitä, miten voitto maksimoidaan. Kyllä hän tietysti hyväksyi omaisuuden hoitamisen, ja että sen täytyy tuottaakin", sanoo Helsingin yliopiston systemaattisen teologian professori Antti Raunio. Hän on tutkinut Lutheria 1980-luvulta lähtien ja erikoistunut luterilaiseen etiikkaan.
Luther voisi pitää markkinahinnalla asuntoa myyvää seurakuntaa ahneena. Hän ei välittäisi siitä, mihin tuotto käytetään, koska Lutherin mukaan tarkoitus ei pyhitä keinoja.
"On aika kyseenalaista, jos kirkkokin lähtee markkinoille tällaisessa tilanteessa, jossa asunnoista ilman muuta pyydetään asumisen kannalta liikaa hintaa. Se on ongelmallista ilman muuta", Raunio sanoo.
Tuoton Luther voisi hyväksyä, jos se on hankittu eettisesti kestävällä tavalla. Koska kirkko sijoittaa markkinatalouden periaatteilla, kysymys olisi lopulta siitä, hyväksyisikö Luther markkinatalouden tavat luoda tuottoa - yt-neuvottelut, huippuosingot ja johdon optiot.
Raunion mukaan markkinatalouden periaatteet ovat tulleet kirkon omaan taloudenhoitoon.
"Tämä tulee usein sitä kautta, että näistä asioista päättämään ja vastaamaan on valittu talouselämän asiantuntijoita. He seuraavat kvartaalitalouden periaatteiden mukaan, onko omaisuus tuottanut tarpeeksi. Ellei ole, pitää saada lisää tuottoa", Raunio pohtii.
Tätä suorapuheinen saksalainen pappi ei purematta nielisi.
"Omaisuudenhoito tahtoo eriytyä omalakiseksi alueeksi kirkon muusta toiminnasta ja opetuksesta. Tämä on kirkon kannalta vähän ongelmallista. Ei sinänsä ole väärin hoitaa omaisuutta huolellisesti ja hyvin, mutta joskus keinot eivät ole parhaat mahdolliset", Raunio sanoo.
Teologin mukaan mikään ei takaa, että markkinatalous toimii eettisesti.
"Voidaanko markkinataloudessa puhua kohtuullisesta voitosta? Pitääkö voiton aina olla maksimaalinen?", Raunio kysyy.
Raunion arvostelu kuvaa hyvin kirkon hankalaa suhdetta rahaan ja markkinatalouteen. Kirkko vaatii kohtuuttomuuksia vilisevältä markkinataloudeltakin kohtuutta. Samaan aikaan kirkko tekee itsekin bisnestä ja yritysten liiketoiminnan moraalinen arvostelu näyttää olevan kirkolle hankalaa.
Kiviä on vaikea heittää
Paarma on pohtinut ääneen esimerkiksi Wärtsilän päätöstä siirtää merimoottoreiden valmistus pois Turusta ja UPM:n päätöstä sulkea Voikkaan tehdas. Arkkipiispa on kommenteissaan kantanut huolta lähinnä irtisanottujen asemasta, mutta myös arvostellut yritysjohdon ja omistajien kohtuuttomuutta.
"Mikä on kohtuullinen tuotto-odotus pääomalle ja millä aikataululla sitä tavoitellaan? Ainakin yritysten henkilökunta saattoi perustellusti kokea, että se on joutunut tuotto-odotusten maksumieheksi", Paarma sanoi, kun Wärtsilä siirsi merimoottorituotannon Italiaan.
Kun ensimmäiset tiedot UPM:n irtisanomisista tulivat, Paarma kyseli, toimiko yritys vastuullisesti ja olisiko voitu toimia toisin. Lopulliset tiedot UPM:n tavasta helpottaa irtisanottujen asemaa ovat pehmentäneet arkkipiispan kritiikkiä. Hän uskoo, että yhteiskunnallisella keskustelulla saattoi olla vaikutuksia UPM:n toimiin.
Paarma myöntää, että yritysten kritisointi on vaikea aihe. "Yritysten ulkopuolelta on helppo heitellä kiviä", hän sanoo. Silti kirkko ottaa kantaa yksittäisten yritysten päätöksiin ja haluaa olla suomalaisen yhteiskunnan omatunto.
Kirkko on tarkasti tutkinut lisääntyneiden kirkosta eroamisten syitä. Yleisin eron aihe on, että kirkolla ei koeta olevan henkilökohtaisesti riittävää merkitystä. Yksi lääkkeistä on tuoda "kirkon sanoma ymmärrettävästi esiin muuttuvassa ajassa ja yhteiskunnassa".
Yksi tapa tuoda kirkon sanomaa julki on ottaa kantaa ihmisiä liikuttaviin asioihin. Sellaisia olivat niin Voikkaan kuin Wärtsilän moottoritehtaankin sulkeminen. Tällaisten suurten ja monia koskettavien uutisten hetkellä ihmiset ovat tavallista herkempiä kuuntelemaan kirkonkin moraalista sanomaa.
Jos ihmiset alkavat kokea kirkon ja sen kannanotot liian kaukaisiksi, seurakuntien jäsenkunta ja verotulot rapautuvat. Jäsenten vieraantuminen on jo pahassa vauhdissa. Jos kirkko haluaa pysäyttää kehityksen, sen on kerrottava ihmisille sitä mitä he kaipaavat, silloin kun he jaksavat kuunnella.
Yhdistymisiä ripeämmin kuin kunnissa
Viime vuonna kirkosta erosi 33 000 suomalaista. Se on enemmän kuin yhtenäkään vuonna 1920-luvulle ulottuvan tilastoinnin aikana. Kirkon onneksi virta kävi myös toiseen suuntaan, joten kirkon jäsenmäärä väheni kaikkiaan 13 000 hengellä, alle puoli prosenttia.
Huolestuttavinta kirkolle ei ole nettomuutoksen määrä vaan sen selvä suunta.
Eroamiset pompsahtivat odotetusti vuonna 2003, kun kirkosta eroaminen tuli mahdolliseksi kirjeitse. Kirkon keskushallinnon yllätykseksi eronneiden määrä on jäänyt vuoden 2003 huipputasolle ja kasvaa, vaikka suomalaisilla on nyt varaa maksaa kirkollisverojakin.
Virran kääntymisestä ei näy merkkejä, eikä siihen usko arkkipiispakaan. Vielä erot eivät ole vähentäneet kirkon verotuloja, koska seurakuntalaisilla menee hyvin. Viime vuonna seurakuntien verotulot kasvoivat 18 miljoonalla ja niiden kassavarat karttuivat suunnilleen saman verran. Ajan myötä kirkon talous voi kuitenkin joutua epätasapainoon.
Pahimmin kirkosta eroamiset puraisevat suurten keskusten seurakuntia. Esimerkiksi Helsingin seurakuntayhtymällä on meneillään matokuuri, jonka pitäisi korjata menot ja tulot tasapainoon vuoteen 2012 mennessä.
Jos kirkon tulot alkavat vähetä, organisaation on laihduttava. Arkkipiispan mukaan siihen on varaa.
Seurakuntien hallintokulut ovat kasvaneet tasaisen ripeästi 110 miljoonaan euroon. Kirkon mittavasta kiinteistömassasta tulee puolestaan vuosittain lähes 140 miljoonan euron kulut. Ydintoimintaan eli seurakuntatyöhön kuluu yli 410 miljoonaa.
"Kirkon hallinto on aina kärsinyt byrokratiasta. Demokratia on viety alas asti, ja tämä on tehnyt hallinnosta raskaan. Laaja luottamusmieshallinto ei ole halukas supistumaan", arkkipiispa sanoo.
Seurakunnat kutistavat hallintokulujaan myös yhdistymällä. Kuntaliitos tietää käytännössä yhdistymistä myös seurakunnille, mutta keskushallinnon porkkanat ovat saaneet seurakunnat yhdistymään kuntia nopeammin. Viime vuonna seurakuntien määrä väheni neljällätoista.
Arkkipiispan mukaan seurakunnissa pitäisi myös miettiä, miten tehtäviä voisi siirtää yhä enemmän vapaaehtoistyövoiman harteille.
"Olemme tottuneet siihen, että toiminnan lisääntyessä sitä pyörittämään palkataan henkilö ja perustetaan virka. Lisätyövoiman palkkaaminen alkaa lähennellä kattoaan. Jossain on menty jo yli", Paarma sanoo kahvipöydän ääressä.
Ehkäpä kirkon tulevaisuus näkyy arkkipiispan työhuoneessa Piispantalossa, joka ei turhalla palveluskunnalla pröystäile.
Vastaukset 5
Vanhimmat
tuon saman jutun aikaisemminkin ja kyllä se vaan pistää miettimään. Ihmiset eivät useinkaan tiedä tuota puolta kirkosta. Ihan yleisesti kuvitellaan, että kirkko rahoittaa toimintansa pelkillä kirkollisveroilla.
Kirkko on tosiaan saanut paljon testamenttilahjoituksia, jotka se nyt laittaa tuottamaan. Sitä, miten kirkko aikoinaan sai maita ympäri Suomen, ei taida tietää kukaan. Olisiko käyttänyt vahvemman oikeutta, vaikea sanoa.
ja saunaa odotellessa ajattelin hiukan alemmalta tasolta tehdä ”joulusaarnan” ja tarkoitan tällä omassa seurakunnassani saatuja kokemuksia.
Seurakunnan metsän osto tapahtuu aivan samoin kuin muiden metsien ostaminen. Toisaalta en tiedä miten paljon seurakunnan metsät tuottaa. Kirkon arkistosta löytyy tietoa hyllykaupalla kautta vuosikymmenien eri työaloista ja heidän toimistaan. Arkistoja tutkiessani kiinnostuin enemmänkin oman seurakuntani ihmisistä entisajoilta, mutta toki tilastot kiinnostivat.
Perintöjä oli kolme, jotka liittyivät tutkielmaani. Yksi niistä oli sellainen piikki, joka teki lähetystyön kannatuksen viisinkertaiseksi. Tämä alkoi jo kiinnostaa ja kyselin talouspäälliköltä, joka ei koskaan ollut perinnöstä kuulutkaan. Todellisuudessa perintö ei koskaan ole ollut seurakunnassa, vaan se oli mennyt kyseiselle lähetysjärjestölle, jolle se oli testamentattu. Kyse oli siis vain tilastoinnista koska kyseinen testamentin tekijä sattui asumaan kyseisessä kunnassa ja olemaan kyseisen seurakunnan jäsen. Uteliaisuuteni kuitenkin heräsi ja minulla sattui olemaan suhteita kyseiseen järjestöön, joten kysyin. Kyseessä oli ollut perheetön henkilö, jolla ei ole ollut mitään yhteyksiä järjestöön ja jonka omaisuus olisi mennyt valtiolle ilman testamenttia.
Seurakuntayhtymät ovat mielestäni paluuta menneisyyteen. Enkä tarkoita, että pitäisin tätä pahana. Oma seurakuntani on perustettu 1640 ja se oli seurausta oman kirkon rakentamisesta. Tätä ennen oli ylläpidetty nykyisen naapuri kunnan naapurikunnan pappeja. 1900-luvun alussa osa naapurikunnista ero emopitäjästä, jossa asun. Nyt kuitenkin ollaan palaamassa vanhaan ja kunnat sekä eri seurakunnat yhdistyvät. Muutokset eivät ole olleet vieraita ennenkään. Kirkko on muutoksien kourissa ja koskaan ei tiedä kuka lähtee ja kuka jää, mutta kirkko se vaan pysyy. Riittää vapaa-ajattelija pojilla töitä vielä pitkään. Joskus tulee mieleen, että mahtaa Jumalalla välillä olla hauskaakin, kun katselee ihmisten toimia täällä maapallolla. (hymy) Noh minulla ainakin on.
Toivotan hyvää ja siunattua joulua niille, joille se sopii.
http://www.yle.fi/player/player.jsp?id=141817&locale=
Oikein hieno kirjoitus!!!!
Hienoa et joku näkee vaivaa kirjottaakseen noin kattavan tietoiskun!
Harva ajattelee mistä maksaa!
Olen linkittänyt tämän ilotulite.net vapaata keskustelua palstalle. Siellä avaamani keksustelu "vielä kerkiät 2008" sai aika pahaa vastustusta.
Tosin ihmisiltä, jotka eivät ole ajatelleet asiaa pidemmälle.
-------------------------
http://www.eroakirkosta.fi/
Helppoa ja nopeaa!
Mitäpä tuohon voisi lisätä, vaikka kirjoitus on vuodelta 2007, niin silti sanoma on hyvä..Eroa kirkosta.
Josper Knutas pohti ja ihmetteli kristillisten kirkkojen suhtautumista mammonaan "Nuotinvieressä"- ohjelmassa. Löytyy YLE areenasta. Noin 5 minuutin pakina.