taas tuli tuo mielenkiintoinen sekoitus musiikkia joulurauhan julistuksen yhteydessä. Ensin vähän virrenveisuuta, sitten Maamme-laulu ja sitten tietysti sotilasmarssia perään. Kuka tuon ohjelman oikein aikoinaan suunnitteli?
Ei sillä etteikö sotalaulut ja kirkko olisi aina sopineet yhteen.
Ei sillä etteikö sotalaulut ja kirkko olisi aina sopineet yhteen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Uskovaisten ohjenuorahan on;
# Kunnioita esivaltaasi sokeana, sillä se on Jumalan luoma.
Iänpäivät nuo hörhäkkeet ovatkin menneet esivaltansa käskyn perässä milloin minnekin taistelutantereelle verikauhat ojossa. Jos ei ole milloinkulloin ollut päällänsä sopivaa paikkaa, minne viedä ilosanomaa se on tehty väenväkisin.
Tekee mieli hiljentyä palestiinalaisten naisten, lasten, miesten ja kaiken, mitä heillä on ja on joskus ollut, takia, sillä kristittyjen veriroiskeet nähdään taas huomenna, kun tämä suuri, mutta vähenevä uskovaisten joukkio julistaa
esikoisensa ilosanomaa.
"Tekee mieli hiljentyä palestiinalaisten naisten, lasten, miesten ja kaiken, mitä heillä on ja on joskus ollut, takia, sillä kristittyjen veriroiskeet nähdään taas huomenna, kun tämä suuri, mutta vähenevä uskovaisten joukkio julistaa
esikoisensa ilosanomaa."
Miksi olet huolissasi juuri palestiinalaisista terroristeista?
Eikö Suomessa ole vähäosaisia joista voisit olla huolissaan?
Vai kuuluuko kommunismiin (lue ateismiin) olla aina kaikkea hyvää vastaan?
Kerrotko muuten miksi täytyy olla kommunisti vastustaakseen kristinuskoa ja Israelia?
Jumala antoi aikanaan Israelin maan Aabrahamille ja jälkeläisilleen, tottakai heillä on oikeus puolustaa sitä mikä heille OIKEASTI kuuluu. Mitä ne palestiinalaiset siellä tekevät.
termien sekoittamista. Eikö jo kyllästytä?
Ihmisten sortaminen missä tahansa on väärin. Vai oletko eri mieltä?
Israelilaiset ovat pääsääntöisesti juutalaisia, eivät kristittyjä. Tämän juutalaisvaltion suurin tukija on USA, jonka johtaja on kristitty.
Olen ateisti, uskonnoton ja olen kaikkea vääryyttä vastaan, enkä tosiaan ole "kaikkea hyvää vastaan".
jumala ei antanut mitään kenellekään, koska sellaista otusta ei ole olemassakaan. Israelin valtio perustettiin 1948.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Palestiina#Israelin_valtion_perustaminen
ovat periaatteessa samaa sakkia. Arkipäivävertaus olisi, että raamattu vt on juutalaisten luomiskertomus josta taas pohjautuu ns länsikristittyjen arvomaailma. Onhan Suomessakin pappeja, jotka väittävät naisten olevan koiriaen asemassa. Kun taas jotkut uskovaiset väittävät, että vanhalla testamentilla ei oloe mitään tekemistä kristittyjen kanssa.
UUDESTISYNTYNYT KRISTITTY sanoi juuri uskon perusajatuksen....!!!
JUMALA antoi JOLLEKULLE jotakin ja tällä jollakulla on sitten oikeus johonkin.
Jos Jumala olisi oikeudenmukainen koko maailma olisi JO RAAMATUSSA sanottu olevan yhteinen.
Mutta näin ei ole.
Jumala lupasi juutalaisille maan, mutta jätti huomioimatta, että alueella majaili mm arabipaimentolaisia ja muita NOMADEJA.
Heidän pitäisi poistua alueelta Jumalan luvatun kansan tieltä. Miksi yhden olisi pitänyt aikojen alussa poistua hyviltä laidunmailta toisen tieltä.
Raamatun peruskysymys onkin juuri se, että jollakulla on oikeus ja se oikeus on pois toiselta.
Kun taas jotkut ovat sitä mieltä, että omia oikeuksia ei oikein voi hakea toisia sortamalla.
Juutalaiset ovat asuneet alueella n. 1310 vuotta, patriarkkojen aika mukaan lukien 1470 vuotta.
Roomalaiset 564 vuotta.
Arabit 465 vuotta. (kolmasosa juutalaisten ajasta)
Mamelukit 328 vuotta.
Turkkilaiset 401 vuotta.
Brittiläinen mandaatti 31 vuotta.
Ristiretkeläiset 89 vuotta.
Arabit valloittivat aikoinaan alueen roomalaisilta. Kuuluuko siis alue valloittajille? Palestiina-nimistä valtiota ei ole koskaan ollut olemassa.
Arkeologinen totuus on että muinaisen Israelin asuttama alue on lähes sama kuin Länsirannan palestiinalaisalue eikä arabeja ollut mailla halmeilla. Jerusalem tuli Israelin pääkaupungiksi 3000 vuotta sitten, eikä se ole ollut minkään muun maan pääkaupunkina.
Väite että juutalaiset olisivat ryöstäneet maan arabeilta on historiallisesti kestämätön.
Kaikki uskovaiset ovat periaatteessa samaa sakkia, kun uskovat jumalolentoihin. Merkit vain vaihtelevat. Selityksien selitykset, tulkintojen tulkinnat.
Miksi minä en usko jumalolentoihin? Kai sillekin joku selitys löytyy. Olenko ehkä selväjärkinen? Hmmh.
on täynnä valloitus-ja ryöstöretkiä. Antoiko jumala Amerikan eurooppalaisille? Ei, vaan eurooppalaiset ryöstivät mantereen alkuperäisiltä asukkailta. Ihan ilman jumalien lupaa tai käskyä.
koska he ovat Jumalan valittu kansa. Jo pelkästään käsite muinainen palestiinalainen kansa on myytti ja vääristynyt identiteetti, jonka arabit keksivät Kuuden päivän sodan jälkeen 1967 vastavedoksi Israelin voitettua sodan sekä tekosyyksi Israelin vastaisille aggressioille. Sodan jälkeen Länsirannan ja Gazan arabiväestö muuttui äkkiä palestiinalaiseksi kansaksi, Arabien tavoitteena on Israelin korvaaminen islamilaisella valtiolla, ja tässä tarkoituksessa esi-isiensä mailtaan karkotettu palestiinalainen kansa on luotettavalta kuulostava sepitelmä, joka on saanutkin maailman valtioita asettumaan Israelia vastaan niiden samalla pakottaessa Israelia luopumaan maa-alueista. Kuitenkaan maata nimeltä Palestiina, jota palestiinalaiset olisivat hallinneet, alueen historia ei tunne (saati sitten Jerusalemia pääkaupunkina). Myöskään ei ole ollut mitään palestiinalaisen kansan omaa kulttuuria tai kieltä eikä mitään merkittävää liikettä palestiinalaisten kotimaan puolesta ennen vuotta 1967. Huomattakoon vielä, että ennen Arafatia ei ole ollut ketään muuta palestiinalaisten johtajaa.
Eli voidaan todeta, että tässäkin asiassa ateistit ovat uskoneet valheeseen.
Juuri siksi Jeesus tuli tuomaan korjausohjelman ihmisen vääristyneeseen käyttikseen, jotta valloitus- ja ryöstöretket loppuisi.
Mutta Jumala antoi omalle valitulle jukuripäiselle kansalleen heidän maansa.
Vaan eivät he ole osanneet hekään elää niin kuin uusi korjausohjelma edellyttäisi:
"Muukalaista älä sorra, sillä te tiedätte muukalaisen mielialan, koska itsekin olette olleet muukalaisina Egyptin maassa."
2. Moos. 23:9
Vai olisikohan syy siinä ettet anna mahdollisuutta oman henkesi löytymiseen, kun järki pistää hanttiin... "Olen järkevä, olen järkevä, minulla toimii terve järki toisin kuin hihhuleilla"...
ja henkesi nääntyy järjen puristuksessa...
pitäisikö tässä sitten alkaa hokemaan, että uskon tyyppiin joka syntyi, kun hänen kolmasosansa siitti hänet ja neitsyt hänet synnytti ja sitten hän paineli poikaporukassa puhumassa omituisia ja tekemässä ihmeitä ja sitten hänen kolmasosansa tappoi hänet ja hän nousi "taivaisiin" ja eleleepi nyt sitten siellä, paitsi silloin jos on elävänä nähtävissä täällä maan päällä, kuten Sipoon Nesteellä taannoin!
Niinkö se menee?
Kössönöm
nythän on niin, että mihinkään ei tarvitse alkaa sokeasti uskomaan.
Älä suinkaan ala tuosta vaan hokemaan tuota näkemystäsi, koska siitä ei mitään uskoa synny, teet vain väkivaltaa itsellesi.
Mutta voit toki esittää 'sinne jonnekin taivaisiin' noita mietteitäsi kysellen pitääkö nämä paikkansa ja jos pitää, näyttäisitkö minullekin jonkin merkin olemassaolostasi.
Tiedä vaikka sinäkin voisit siellä Sipoon Nesteellä jotakin nähdä...
...ja kuulla: Seuraa minua niin minä teen sinusta ateistien kalastajan...
tuommoista sontaa oikein katsot.
näkyykö tuttuja naamoja pällistelemässä joulurauhan julistusta.