Dualismin riesa

Yksi rasittavimpia puolia uskonnoissa ja opeissa on takertuminen dualismiin. Joka kerta kun joku opettelee alkeita jostakin opista, hän ensimmäiseksi pelailee kaksijakoisuuden kanssa. On ikuinen jedipari jumala ja saatana, tai sitten oman lahkon uskovaiset ja muut jotka ovat uskottomia elikkäs vääräuskoisia. New Ageen jämähtäneet alkavat laatia ying/yang-listoja, jossa ”nerokkaasti” osataan nähdä maailma polaarisena paikkana ja lässynlää.

En kiistä etteikö koko olemassaolo pitkälti pelaisi kaksinapaisuuden varassa, mutta mitä hyötyä siitä on että osaa pelkästään jakaa kahdella kaiken olemassa olevan? Eikö se ole helkutillisen tylsää? Kaksinaisuudesta hurmionsa repivät ihmiset ikään kuin kurkkivat lumoutuneina omiin ja toisten housuihin, että kas kummaa kun minulla on tällaiset pissivehkeet ja sinulla tuollaiset. Pahoittelen jos vertaus on mauton, mutta olen todellakin kurkkuani myöten täynnä tätä alkeistasoa jolla ihmiset näpertelevät!

Kaksinaisuus ei tee elämästä mielenkiintoista, vaan moninaisuus. Esim. kiinalaisten I Ching tuntee 64 erilaista variaatiota siitä miten ying- ja yang-energiat muodostavat kokonaisuuksia sekoittuen keskenään erilaisissa pitoisuuksissa. Puhdas ying tai yang on vain yksi, varsin harvinainen mahdollisuus. Ehkäpä suorastaan mahdoton. Kaikki olemassa oleva sisältää aina vähintään ripauksen toista osapuolta.

Voiko siis ajatella myös että jumalassa on hiven saatanallisuutta, kuin myös saatanassa jumalallista? Ajatelkaa jos lystäätte, minä en usko kumpaankaan – olentona.

Kaksinaisuuden tasolle jämähtämisen yksi surkea seuraus on harhakuvitelma siitä että jompikumpi janan päistä olisi parempi. Tästä esimerkkinä on miehinen ylimielisyys, joka alunperin on saanut alkunsa eräänlaisesta miehen eloonjäämistaistelusta naisellisessa ympäristössä. Nimittäin poikienhan on aina kiellettävä Nainen itsessään, jotta he pääsevät eroon tukahduttavasta äidinkohdusta, joka uhkaa niellä heidät mikäli pojat eivät kehitä omaa erillistä identiteettiä. Mitä tukalampana mies kokee naisen oletetun ylivallan, sitä loitommalle hän työntää Naista itsessään, sitä enemmän hän taistelee omaa feminiinisyyttään vastaan. Ja sitä suuremmaksi nousee jännite hänen ja naisten välillä, siten että hän tuntee suorastaan vastustamatonta tarvetta hakeutua naisten luo. Tämä ymmärrettävästi voi aiheuttaa vihaa, koska miehen pelko naisia kohtaan nousee samassa potenssissa (heh) kuin hänen naisiaan kohtaan tuntema vetonsa.

Tämä on tietysti heijastunut uskonnon maailmaan, jossa jo vuosituhansia sitten miesjumalat ottivat luulot pois jumalattarilta. Nainen oli nujerrettava keinolla millä hyvänsä. Luotiin taruja siitä kuinka suuret sankarit taistelivat petoja vastaan, ja nämä pedot ovat symboleita joko seksuaalivietistä tai sitten naisesta (esim. Tiamat). Jotkut miehet puolestaan mielsivät että vihollinen löytyy omasta jalkovälistä, ja tämä voisi selittää miksi käärme (falloksen muotoisena) on Vastustajan symboli. Tosin itse en tätä teoriaa varsinaisesti kannata.

Mutta pitääkö meidän, joita kuitenkin pidän piirun verran sivistyneempinä kuin menneitä sukupolvia, edelleenkin junnata näissä samoissa tunnelmissa? Emmekö mekään löydä mitään muuta kuin dualiteetin, tuon ikuisen ristin ja riesan? Ja onko todellakin pakko vieläkin yrittää väittää että jompikumpi vastaparin puolista olisi parempi?! Kuinka vaikeaa onkaan ihmisillä jotka eivät pysty täyttämään Aidon Naisen tai Ehdan Miehen roolin vaatimuksia. Kaikki homoseksuaalit, transvestiitit, aseksuaalit, genderblenderit jne. saavat heti tuta dualismiin hurahtaneiden vihan yllään, ja pelottelut siitä kuinka he ovat saatanan omia. Nämä vihanvimmoissaan ERILAISUUTTA pelkäävät yrittävät kynsin hampain takertua polaarisuuteen pyrkien asettamaan ihmiset tiukasti janan ääripäihin. Mitään ei saisi löytyä jatkumon keskivaiheilta!

Ihmetyttää millä perusteella nämä dualismin oppilapset sitten jakavat ihmiset taivaaseen ja helvettiin, jos sellaisiin uskovat. Nykyinen kristin-uskohan on heittänyt meille sen dilemman, että periaatteessa saatanallisen paha ihminen pääsee taivaaseen jos uskoo Jeesukseen, ja jumalallisen hyvä ihminen joutuu helvettiin mikäli ei kykene Jeesukseen uskomaan. Maalaisjärkikin kuitenkin sanoo että ei se nyt noin mene. Ja kyllä uskovaisetkin tämän asian jotenkin osaavat saivarrella pois päivänjärjestyksestä, sillä eivät hekään nyt mihin tahansa usko, vaikka periaatteessa asian pitäisi olla harvinaisen mustavalkoinen.

Onneksi se ei ole.

Elämä on runsaus, rikkaus, moninaisuus. Kunpa niin yksinkertainen asia alkaisi kiinnostaa useampia ihmisiä, sen sijaan että kaikki pitää jakaa kahdella. Tuo kahtiajako synnyttää vain onnettomuutta. Ajatellaan vaikkapa niitä sotia joita soditaan vain sen takia, että kuvitellaan Toisen olevan erilainen kuin Minä. Mitä sitten vaikka olisikin? Pitääkö kaikki vähänkin omasta tottumuksesta poikkeava tuhota maan tasalle? Sekö vasta on paratiisi, kun me kaikki näytämme samalta, syömme samaa ruokaa, pukeudumme samoin, ajattelemme samoin...

Emme me kaikki ole samanlaisia. Ei meitä voida jakaa mielivaltaisesti kahteen leiriin. Koko ihmiskunta pitää nähdä niin monen yksilön kokonaisuutena, kuin meitä nyt kulloinkin oikeasti on olemassa.

PS. Tämä ei ole tarkoitettu hra E:lle, vaan tämä on juttu jonka kirjoitin ennen tämänpäiväistä E-annosta ja nyt sitten kopioin tähän.

...jännä juttu miten tietyt tyypit tykkäävät omia jonkin foorumin ikiomakseen...
13292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

"Tämä on tietysti heijastunut uskonnon maailmaan, jossa jo vuosituhansia sitten miesjumalat ottivat luulot pois jumalattarilta. Nainen oli nujerrettava keinolla millä hyvänsä. Luotiin taruja siitä kuinka suuret sankarit taistelivat petoja vastaan, ja nämä pedot ovat symboleita joko seksuaalivietistä tai sitten naisesta (esim. Tiamat)."

Minun nähdäkseni symbolinen ketju ei aina pääty siihen. Myyteissä lohikäärme voi symboloida seksuaalisuutta, mutta seksuaalisuus voi edelleen symboloida jotakin muuta kuin sitä minkä tavallisesti käsitämme seksuaalisuudeksi. Seksuaalisuus voi esimerkiksi symboloida kahden yhdistymistä yhdeksi - dualistisen kokemuksen tuolle puolen menemistä.

Myyteissä puhutaan kieltä, jota tavallinen ihminen ymmärtää. Pyhä mies tietää jotakin, mutta hän ei voi selittää niitä sanoilla, koska niille asioille ei ole sanoja, tai ei ainakaan sellaisia joiden merkityksen tavallinen ihminen tietäisi. Niiden ymmärtäminen vaatii henkilökohtaista gnosista.

Niinpä pyhä mies kertoo asioista symbolisesti. Hän aloittaa: "Minä koetan kertoa sinulle mitä tiedän. Katsos, oli sellainen hirviö, oikein suuri hirviö, hieman kuten vaikkapa käärme, mutta vielä paljon paljon suurempi, lohikäärme! Ja sitten se vartioi jotakin, joka on kuin helmi, mutta ei kuitenkaan tavallinen helmi, jos ymmärrät, vaan sellainen helmi jonka vertaista ei ole toista. Ja sitten tulee sellainen ritari, tiedäthän mikä ritari on? Ritari on sellainen jolla on paksu haarniska ja joka ratsastaa hevosella. No tämä ritari tappaa lohikäärmeen ja ottaa helmen... ja koeta vielä ajatella niin, ettei lohikäärme ole vain kuin iso käärme, vaan se on myös kuin nainen. Sinä pidät naisista, etkö pidäkin, rakas Osmo Oppilas? Ja samalla he ovat pelottavia, eikö totta? Kuinka voi olla, että jokin asia on yhtä aikaa pelottava ja ihastuttava?"

Kysymys: Mitä ylläolevassa tarinassa voisivat symboloida käärme, helmi, ritari ja hevonen?

Tällä tavoin niistä Mysteereistä koetetaan ihmisille vihjata. Tai sitten asiat kirjataan tällaisten vauhdikkaiden tarinoitten muotoon sen takia, jotta niitä olisi helpompi välittää suusta suuhun. Ennenhän ei ollut kirjoja.

Symbolit ja niiden keskinäinen vuorovaikutus ohjaa etsimään kysymyksiin vastauksia oikealla tavalla. En usko että tällä mask-fem asialla on kovinkaan paljon tekemistä sovinismin kanssa. Jos myyteissä onkin naisvihaa, niin nehän vain kuvaavat todellisuutta, eivätkö niin? Todellisuudessakin on naisvihaa.

Asia vain on niin, että miehet sekä pelkäävät naisia että pitävät heistä, ja samoin on myös joidenkin ns. henkimaailman juttujen kanssa. Ne ovat sekä kiehtovia ja haluttavia, että pelottavia tai jopa vaarallisia.

"Jotkut miehet puolestaan mielsivät että vihollinen löytyy omasta jalkovälistä, ja tämä voisi selittää miksi käärme (falloksen muotoisena) on Vastustajan symboli. Tosin itse en tätä teoriaa varsinaisesti kannata."

Käärme on mielenkiintoinen symboli siinä mielessä, että sillä on melkolailla yhtä voimakkaita maskuliinisia kuin feminiinisiäkin ominaisuuksia. Käärmeen redusointi vain fallossymboliksi on melko kapeakatseista. Esimerkiksi kerällä oleva käärme ei enää olekaan lainkaan maskuliininen, vaan aivan päinvastoin.

Käärme on myös uudestisyntymän symboli, sitä kautta että se luo nahkojaan. Nainen taas on synnyttäjä... tässä on monia mahdollisia tulkintoja, joista en tähän aikaan yöstä enää jaksa mennä pitemmälle.

Kehottaisinkin vain sinua katsomaan hiukan syvemmälle todellisuuteen, jättämään kaiken sen taaksesi mitä ajattelet miehistä ja naisista, sovinismista ja feminismistä... ja tarkastelemaan asioita suoraan, sellaisina kuin ne ovat. Mielestäni ei tällainen maskuliinis-feminiini symboliikka ole syntynyt aivan syyttä suotta, eikä varsinkaan vain sen vuoksi, että miehet ovat naisia pelkääviä ääliöitä (näin kärjistäen).

:Agwé:

Äänestä
  • Niin, tiedostan toki että minulla on henkilökohtainen skisma itseni ulkopuolista maskuliniteettia (=miehiä) kohtaan, eikä siihen auta mikään yöllisessä metsässä Kuun alla pomppiminen Jumalatar visusti mielessä. Se voi olla viehättävää touhua, mutta ei minun juttuni.

    Haluaisin kovasti tietää että millaisia asia ovat sellaisena kuin ne todella ovat. Tuntuu vain että kaikki mahdollinen on kääritty ihmisten tekemiin valheellisiin uskomus-, tapa-, traditio- ja tunnekääreisiin, joiden alta saa hiki päässä penkoa ja kaivaa totuutta esiin. Ei totuus ole tuolla ulkona, totuus on henkihieverissä itseään pettävien ihmisten perseiden alla tikahtumassa... Yritän raottaa omaa persettäni penkistä edes pikkaraisen, mutta heti kun tulevat nämä dualismi-jutut esille, minua alkaa suoraan sanottuna vituttaa. Niin helposti tuntuu siltä että miehet tulevat sanomaan että asiat ne ovat niin ja näin, ja loppujen lopuksi naista joko kuskataan roviolle tai taputellaan päähän.

    Asiat eivät ole niin.

    Kun liikun luonnossa ja tunnen konkreettisesti Hengen läsnäolon kaikessa (olkoonkin se sitten vain elämän energiaa, vahva tunne ja juopumus omasta olemassaolosta tai mitä hyvänsä), ei minua jaksa kiinnostaa kaikki tämä lässynlää täällä netissä. Ei TÄÄLLÄ ole mitään Henkeä, pelkkien itseensä ihastuneiden ihmisten raivoisaa mittelöä vain, kun kaikki pyrkivät esittelemään kenellä on nokkelin mieli, näppärin ja loistavin ego.

    Miespuoliset kirjoittajat täällä (ne jotka jäävät paikalle riesaksi asti) syyllistyvät inttämiseen ja vänkäämiseen maailmantappiin asti vain jotta saavat kuvitella nujertaneensa "kilpailijansa". Naispuoliset taas yleensä SYDÄMISTYVÄT jossakin vaiheessa ja alkavat puolustaa omia näkemyksiään kahta kiihkeämmin. Tai kavereitaan.

    Äh, ei tämä ole todellisuutta, pelkkää mieleensä rakastuneiden yksilöiden pörhistelyä vain. Joskus tämä paikka alkaa niin todella tympiä... Mutta jos vain koen saavani täältä hivenenkin ideoita ja energiaa, kuppaan täällä kuin Suomen suurin pölvästi.

    Fem/mask-symboliikka, kuten kaikki muukin, on olemassa jotta se olisi käyttökelpoinen väline. Mutta kuten kaiken muunkin on senkin ihmiskunta saanut väännettyä ikeeksi. Haluankin olla mukana sellaisessa kehityksessä, jossa kaikkien ihmisten mahdollisuus saavuttaa oma täysi potentiaalinsa tulee todellisuudeksi. Jo riittää sorto, hirmuvalta. Kovasti ovat ihmiset pelänneet kautta vuosisatojen milloin mitäkin, ja useimmiten todellisuudessa itseään. Nyt se hömpötys saisi pikkuhiljaa loppua ja ihmiskunta aikuistua. Analyysiin vaan koko lössi! On vihdoinkin katsottava sisälleen.

    Äänestä

äää

Äänestä
  • ååååååååååååååääääääääääääääääääööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööäääääääääääääääåååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååöööööööööööööööööööööööööööööööööööäääääääääääääääääääääääääääöööööööööööööööööööööööååååååååååååååååååååååööööööööööööööööööööööööööööööööööööööööääääääääääääääääääääääääöååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååååöööööööööööööööööööööööööööööööööääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääää

    Äänestä

"...jännä juttu miten tietyt tyypit tykkäävät omia jonkin foorumin ikiomakseen... "


Niin, onneksi sentään TE olette ne hyvät tyypit. ;)

Huomaatko et pääse riesaasi pakoon vaan se on sinussa. Kasvaa ja voi hyvin.

Äänestä
  • Mitkä ihmeen hyvät tyypit. Minä en ole hyvä. Jos olisin, en roikkuisi täällä muiden apinoiden kanssa kilpaa kirkumassa.

    Eikä tuo ollut mitään piruilua, siis se on todella jännää miten joka foorumilta löytyy joku vakikaluste. Esim. Yliluonnollisella on Arttur88 ja näin päin pois.

    Itsehän olen riekkunut jo useammallakin foorumilla.

    Foorumit ovat sairaus.

    Äänestä

  • Tellu kirjoitti:

    Mitkä ihmeen hyvät tyypit. Minä en ole hyvä. Jos olisin, en roikkuisi täällä muiden apinoiden kanssa kilpaa kirkumassa.

    Eikä tuo ollut mitään piruilua, siis se on todella jännää miten joka foorumilta löytyy joku vakikaluste. Esim. Yliluonnollisella on Arttur88 ja näin päin pois.

    Itsehän olen riekkunut jo useammallakin foorumilla.

    Foorumit ovat sairaus.

    eli dualismi jatkuu, nyt me sitten jotka riekutaan foorumeilla, olemme sairaita? Ne jotka eivät rieku, eivät ole?

    Tellu kulta pieni, vedä henkeä.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    eli dualismi jatkuu, nyt me sitten jotka riekutaan foorumeilla, olemme sairaita? Ne jotka eivät rieku, eivät ole?

    Tellu kulta pieni, vedä henkeä.

    harkitsen vakavasti elämän hankkimista. Ne ovat kuulema ihan kivoja ja vaivattomia... Sisäsiistinä semmoinen ei ruiki nurkkiinkaan.

    Laif is laif läl lääl läl lä lää.

    Äänestä

  • Tellu kirjoitti:

    harkitsen vakavasti elämän hankkimista. Ne ovat kuulema ihan kivoja ja vaivattomia... Sisäsiistinä semmoinen ei ruiki nurkkiinkaan.

    Laif is laif läl lääl läl lä lää.

    en suosittele sinua lauleskelemaan moisia lauluja, kävi meinaan viime kaudella hassusti.

    Luullakseni muuten sekoitat juuri nyt elämän lemmikkiin? Aikaan ja paikkaan sekin kahlitsee.
    Itse en virallisessa kannassa edes sano tätä täydelliseksi elämän käsitteen omaavaksi olemassaoloksi.

    Äänestä

dualistit olettavat, että aine ja henki olevan olemassa itsenäisesti toisistaan riippumatta.

Äänestä

prööt

Äänestä

älämölöä

Äänestä

piipitin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tellu kirjoitti:

Yksi rasittavimpia puolia uskonnoissa ja opeissa on takertuminen dualismiin. Joka kerta kun joku opettelee alkeita jostakin opista, hän ensimmäiseksi pelailee kaksijakoisuuden kanssa. On ikuinen jedipari jumala ja saatana, tai sitten oman lahkon uskovaiset ja muut jotka ovat uskottomia elikkäs vääräuskoisia. New Ageen jämähtäneet alkavat laatia ying/yang-listoja, jossa ”nerokkaasti” osataan nähdä maailma polaarisena paikkana ja lässynlää.

En kiistä etteikö koko olemassaolo pitkälti pelaisi kaksinapaisuuden varassa, mutta mitä hyötyä siitä on että osaa pelkästään jakaa kahdella kaiken olemassa olevan? Eikö se ole helkutillisen tylsää? Kaksinaisuudesta hurmionsa repivät ihmiset ikään kuin kurkkivat lumoutuneina omiin ja toisten housuihin, että kas kummaa kun minulla on tällaiset pissivehkeet ja sinulla tuollaiset. Pahoittelen jos vertaus on mauton, mutta olen todellakin kurkkuani myöten täynnä tätä alkeistasoa jolla ihmiset näpertelevät!

Kaksinaisuus ei tee elämästä mielenkiintoista, vaan moninaisuus. Esim. kiinalaisten I Ching tuntee 64 erilaista variaatiota siitä miten ying- ja yang-energiat muodostavat kokonaisuuksia sekoittuen keskenään erilaisissa pitoisuuksissa. Puhdas ying tai yang on vain yksi, varsin harvinainen mahdollisuus. Ehkäpä suorastaan mahdoton. Kaikki olemassa oleva sisältää aina vähintään ripauksen toista osapuolta.

Voiko siis ajatella myös että jumalassa on hiven saatanallisuutta, kuin myös saatanassa jumalallista? Ajatelkaa jos lystäätte, minä en usko kumpaankaan – olentona.

Kaksinaisuuden tasolle jämähtämisen yksi surkea seuraus on harhakuvitelma siitä että jompikumpi janan päistä olisi parempi. Tästä esimerkkinä on miehinen ylimielisyys, joka alunperin on saanut alkunsa eräänlaisesta miehen eloonjäämistaistelusta naisellisessa ympäristössä. Nimittäin poikienhan on aina kiellettävä Nainen itsessään, jotta he pääsevät eroon tukahduttavasta äidinkohdusta, joka uhkaa niellä heidät mikäli pojat eivät kehitä omaa erillistä identiteettiä. Mitä tukalampana mies kokee naisen oletetun ylivallan, sitä loitommalle hän työntää Naista itsessään, sitä enemmän hän taistelee omaa feminiinisyyttään vastaan. Ja sitä suuremmaksi nousee jännite hänen ja naisten välillä, siten että hän tuntee suorastaan vastustamatonta tarvetta hakeutua naisten luo. Tämä ymmärrettävästi voi aiheuttaa vihaa, koska miehen pelko naisia kohtaan nousee samassa potenssissa (heh) kuin hänen naisiaan kohtaan tuntema vetonsa.

Tämä on tietysti heijastunut uskonnon maailmaan, jossa jo vuosituhansia sitten miesjumalat ottivat luulot pois jumalattarilta. Nainen oli nujerrettava keinolla millä hyvänsä. Luotiin taruja siitä kuinka suuret sankarit taistelivat petoja vastaan, ja nämä pedot ovat symboleita joko seksuaalivietistä tai sitten naisesta (esim. Tiamat). Jotkut miehet puolestaan mielsivät että vihollinen löytyy omasta jalkovälistä, ja tämä voisi selittää miksi käärme (falloksen muotoisena) on Vastustajan symboli. Tosin itse en tätä teoriaa varsinaisesti kannata.

Mutta pitääkö meidän, joita kuitenkin pidän piirun verran sivistyneempinä kuin menneitä sukupolvia, edelleenkin junnata näissä samoissa tunnelmissa? Emmekö mekään löydä mitään muuta kuin dualiteetin, tuon ikuisen ristin ja riesan? Ja onko todellakin pakko vieläkin yrittää väittää että jompikumpi vastaparin puolista olisi parempi?! Kuinka vaikeaa onkaan ihmisillä jotka eivät pysty täyttämään Aidon Naisen tai Ehdan Miehen roolin vaatimuksia. Kaikki homoseksuaalit, transvestiitit, aseksuaalit, genderblenderit jne. saavat heti tuta dualismiin hurahtaneiden vihan yllään, ja pelottelut siitä kuinka he ovat saatanan omia. Nämä vihanvimmoissaan ERILAISUUTTA pelkäävät yrittävät kynsin hampain takertua polaarisuuteen pyrkien asettamaan ihmiset tiukasti janan ääripäihin. Mitään ei saisi löytyä jatkumon keskivaiheilta!

Ihmetyttää millä perusteella nämä dualismin oppilapset sitten jakavat ihmiset taivaaseen ja helvettiin, jos sellaisiin uskovat. Nykyinen kristin-uskohan on heittänyt meille sen dilemman, että periaatteessa saatanallisen paha ihminen pääsee taivaaseen jos uskoo Jeesukseen, ja jumalallisen hyvä ihminen joutuu helvettiin mikäli ei kykene Jeesukseen uskomaan. Maalaisjärkikin kuitenkin sanoo että ei se nyt noin mene. Ja kyllä uskovaisetkin tämän asian jotenkin osaavat saivarrella pois päivänjärjestyksestä, sillä eivät hekään nyt mihin tahansa usko, vaikka periaatteessa asian pitäisi olla harvinaisen mustavalkoinen.

Onneksi se ei ole.

Elämä on runsaus, rikkaus, moninaisuus. Kunpa niin yksinkertainen asia alkaisi kiinnostaa useampia ihmisiä, sen sijaan että kaikki pitää jakaa kahdella. Tuo kahtiajako synnyttää vain onnettomuutta. Ajatellaan vaikkapa niitä sotia joita soditaan vain sen takia, että kuvitellaan Toisen olevan erilainen kuin Minä. Mitä sitten vaikka olisikin? Pitääkö kaikki vähänkin omasta tottumuksesta poikkeava tuhota maan tasalle? Sekö vasta on paratiisi, kun me kaikki näytämme samalta, syömme samaa ruokaa, pukeudumme samoin, ajattelemme samoin...

Emme me kaikki ole samanlaisia. Ei meitä voida jakaa mielivaltaisesti kahteen leiriin. Koko ihmiskunta pitää nähdä niin monen yksilön kokonaisuutena, kuin meitä nyt kulloinkin oikeasti on olemassa.

PS. Tämä ei ole tarkoitettu hra E:lle, vaan tämä on juttu jonka kirjoitin ennen tämänpäiväistä E-annosta ja nyt sitten kopioin tähän.

...jännä juttu miten tietyt tyypit tykkäävät omia jonkin foorumin ikiomakseen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu