oletteko kuullet sellaisesta laista jossakin yhdysvaltain osavaltiossa joka antaa luvan tulittaa kohti jos näkee yli 3 intiaania yhdessä!
perustuu kuulemma siihen että se voi olla agressiivinen intiaanilauma.... jotta näin!
perustuu kuulemma siihen että se voi olla agressiivinen intiaanilauma.... jotta näin!
Vastaukset 17
Vanhimmat
intiaaniksi Amerikkaan. Inkkareilla on paljon erityisoikeuksia, muttei mitään ylimääräisiä velvollisuuksia. Fiksuimmat inkkarit osaavat myös hyödyntää oikeuksiaan. Paljon nykyään rikkaita inkkareita.
Ellet heittänyt herjaa, on kommenttisi todella loukkaava intiaaneja kohtaan.
Yksi valkoisen miehen suurimpia "saavutuksia" on ollut kokonaisten intiaanikansojen hävittäminen sukupuuttoon, keinoja kaihtamatta ja tehtyjä lupauksia pettäen. Olen vieraillut myös tämän päivän intiaanireservaatissa, enkä pidä heitä kovin etuoikeutettuina ihmisinä. Surkeita, alistettuja reppanoita ovat suurin osa.
Amerikan valtaväestöllä on velvollisuus pitää huolta, että intiaanit, joiden on moraalisesti koko manner, saavat elää elämäänsä aivan kuten haluavat. Heillä on taysi oikeus elää irrallaan yhteiskuntarakenteista. Valtaväestön kuuluu maksaa heidän elämänsä, ellei se palauta intiaaneille maata takaisin. Tietääkseni intiaaneilta ei ole myöskään koskaan pyydetty kunnolla anteeksi.
Kanadalaiset ovat sentään osanneet tuntea huonoa omaatuntoa sen verran, että ovat antaneet intiaaneille todellisen erikoisoikeuden suureen osaan maata.
Kun USAssa ja muualla Amerikassa järjestettiin taannoin Kolumbuksen Amerikkaan saapumisen 500-vuotisjuhlia, niin jotkut kehtasivat paheksua intiaanien organisoimia mielenosoituksia. Ensin tappavat kansat melkein sukupuuttoon ja sitten ihmettelevät, jos ko. kansanryhmien mielestä se ei ollut hyvä juttu.
Tuo amerikkalaisten pikku-Bushien tekojen leimaaminen kaikkien valkoisten syyksi.
Juuri tuollaisten leimaamisasenteiden takia aito rasismi elää ja voi hyvin.
Joo, olet oikeassa. Tarkoitin valkoisia, jotka tuhosivat intiaanien kulttuurin ja veivät heidän elimahdollisuutensa. Alkuperäisiä amerikkalaisiahan ovat vain intiaanit.
Kerroin vain olemassaolevan tilanteen, en ottanut kantaa puolesta tai vastaan.
Lisäksi on huomioitava, että intiaanin status siirtyy lapsille automaattisesti. 1/64-intiaanillakin on intiaanin status. Täysin eurooppalaisen näköisiä "intiaaneja" on.
"Amerikan valtaväestöllä on velvollisuus pitää huolta, että intiaanit, joiden on moraalisesti koko manner, saavat elää elämäänsä aivan kuten haluavat. Heillä on taysi oikeus elää irrallaan yhteiskuntarakenteista. Valtaväestön kuuluu maksaa heidän elämänsä, ellei se palauta intiaaneille maata takaisin."
Onkos meikäläisillä mielestäsi suomessa samat oikeudet?
Jos kuulut alkuperäiskansana vähemmistöön, jonka kulttuuri on tuhottu ja kansa on tapettu valloittajan toimesta miltei sukupuuttoon, niin olet mielestäni oikeutettu samaan kuin intiaanit. Intiaaneillahan, etenkään USAn puolella, ei ole näin hyvin mutta pitäisi kyllä olla.
Väitit intiaanien olevan etuoikeutettuja. Kehotan vierailemaan jossain reservaatissa.
Intiaaneilta on viety maat ja elämäntapa sekä suurin osa intiaanikansoista on tapettu sukupuuttoon.
Kanadassa intiaanistatuksen saa myös julistautumalla intiaaniksi. Tämä ei vaadi tippakaan intiaaniverta. Haluaisitko sinä julistautua intiaaniksi, koska pidät heitä etuoikeutettuina? Sinulla on siihen täysi mahdollisuus.:)
Aina 1700-luvun keskivaiheille asti intiaanit olisivat voineet antaa melko kovan vastuksen eurooppalaisille, lähinnä englantilaisille maan anastajille, mutta laajempi yhteistyö jäi puuttumaan aina siihen asti että oli liian myöhäistä.
Miksi? Sen takia että intiaanit olivat liian suvaitsevaisia. 1600-luvulla englantilaiset perustivat ensimmäisiä merkittäviä siirtokuntiaan Powhatan -intiaanien maille. Suhteet intiaaneihin olivat alkujaan hyvät. Olihan intiaaneilla sotilaallinen ylivoima joka olisi riittänyt parinsadan maahantunkeutujan surmaamiseen.
Intiaanit kohtelivat kuitenkin englantilaisia hyvin. On jopa väitetty että ilman intiaanien apua siirtokunnat olisivat tuhoutuneet, kuten oli tapahtunut muutamaa vuotta aiemmin Secota -intiaanien alueille perustetuille siirtokunnille.
Kuitenkin heti kun eurooppalaiset saivat vankemman jalansijan Powhatan heimon mailla, sotaisat välikohtaukset alkoivat. Seudun väkirikkaimmasta heimosta ei 1600-luvun lopulla ollut mitään jäljellä. Powhatanien tuhon syynä ei ollut sotilaallinen heikkous, vaan sairaalloinen suvaitsevaisuus vierasta kohtaan.
Saman kohtalon kokivat myös wampanoagit, joiden maille perustettiin siirtokunta 1621. Myös wampanoagit yrittivät pysyä hyvissä väleissä englantilaisten kanssa. Wamponoagien päällikkö Massasoitin kuoleman, 1662, jälkeen päälliköksi tuli hänen poikansa Metacomet (King Philip). Metacomet oli ensimmäinen intiaanipäällikkö joka huomasi miten intiaaneille kävisi pitkällä aikavälillä jos eurooppalaisia ei vastustettaisi.
Metacometin sota kuitenkin loppui hänen kuollessaan 1676. Koko heimo myytiin sodan jälkeen orjiksi (vihollisen taistelija ;).
Myöhemmin myös ranskalaiset kiinnostuivat siirtokuntien perustamisesta. Pääosin alueet menivät niin että ranskalaiset olivat pohjoisessa (nykyinen Kanada) ja englantilaiset etelässä (nykyisen USA:n itäosa). Maantieteelliset olot luultavasti selittävät sitä miksi ranskalaiset kohtelivat intiaaneja paremmin. Pohjoisessa siirtomaiden ideana oli tuottaa turkiksia, ja etelässä taas maataloudella oli vahvempi asema. Maatalous vaatii enemmän maata ja lisäksi englantilaiset olivat innokkaampia asuttamaan siirtokuntiaan, kuin ranskalaiset, jotka tyytyivät vain käymään kauppaa.
Tuolloin Suurten järvien seuduilla oli 2 suurempaa heimoa ja paljon pienempiä heimoja. Intiaanit jakautuivat alueella lähinnä kahteen kielikuntaan, irokeesien ja algonkinien kielikuntaan. Väkirikkaimmat heimot olivat huronit jotka liittoutuivat ranskalaisten kanssa, ja irokeesit jotka littoutuivat englantilaisten kanssa.
Irokeesit ja huronit olivat olleet sodassa jo kauan ennen eurooppalaisten tuloa vaikka kuuluivatkin samaan kielikuntaan. Englantilaisten avustuksella irokeesit tuhosivat huronit lähes sukupuuttoon 1600- ja 1700-luvuilla.
Mutta sitten oli irokeesien vuoro. Amerikan itsenäisyyss sodassa irokeesit olivat edelleen englantilaisten puolella ja kostoksi siitä heidän kylänsä tuhottiin vuoden 1779 paikkeilla.
Amerikan itsenäistymistä voi pitää hetkenä jolloin intiaanien kohtalo rotuna sinetöitiin. Vaikka tuliaseet olivat tuolloin huonoja ja taistelu nojasi kankeisiin muodostelmiin, oli eurooppalaisia siirtolaisia jo liikaa. Viimeisen kunnon yrityksen eurooppalaisten tuhoamiseksi aloitti shawnee päällikkö Tecumseh. Tecumseh onnistui yhdistämään useampia heimoja, mutta jälleen kerran sota loppui päällikön kuolemaan vuonna 1813.
Tämän jälkeiset intiaanisodat olivat aika merkittömiä, vaikka ne ovat juuri niitä joista intiaanit yleensä muistetaan. Jokin siouxien tai apassien vastarinta oli aika avutonta, vaikka apassit saivatkin vähillä tappioilla paljon tuhoa aikaan.
niin mielelläni omaisin intiaanin statuksen. Samoin mielelläni soisin lapsilleni intiaanin statuksen. Intiaanistatus ei mitenkään huonontaisi elämääni, mutta se antaisi minulle paljon etuja joita minulla muuten ei ole.
Intiaaneja on kohdeltu U.S.A:ssa huonosti aikoinaan, mutta tällä hetkellä intiaaneja kohdellaan erittäin hyvin. Sillä perusteella, että omaa intiaanin statuksen, saa huomattavia myönnytyksiä ja oikeuksia. Jos intiaanistatuksen omaava henkilö omaa bisnesmiesvaistoa, niin hänen on helpompi tulla rikkaaksi kuin vastaavin ominaisuuksin varustettu "tavallinen" ihminen. JA rikastuneita inkkareita on Amerikassa sankoin joukoin, joten asia ei ole mitenkään teoreettinen. Mikäli intiaanistatuksen omaava henkilö on ns. luuseri, niin hänen on kohtuullisen helppoa saada sosiaaliturvaa. Tuostakin on esimerkkeinä monet alkoholisoituneet "työttömät" intiaanit.
Muuten, mitä tulee ns. "rasistisuuteen", niin huomauttaisin, että intiaanit ylipäänsä eivät ole verrattavissa negrideihin yhteiskunnassa selviytymistä ajatellen. Ja, en ole kateellinen intiaaneile heidän erityisoikeuksistaan. Ihmettelen vain sitä, että kyseinen asia on joillekin niin suuri tabu, että asian kertominenkin on heidän mielestä "rasismia".
Ei asian kertominen ole rasismia, vaan se miten sen kertoo.
On aivan oikein, että intiaanit saavat erikoiskohtelun: he eivät ole yhteiskuntamallia valinneet, vaan heidät on siihen pakotettu. Tiedän kyllä, että on olemassa rikkaita intiaaneja.
Jonkin aikaa sitten väitit rotujen tuhoutumisen olevan hyvä asia. Nyt kuitenkin tunnut surkuttelevan intiaanien kohtaloa. Mistä moinen?
Rodun häviäminen sekoittumalla, rauhanomaisesti, on välttämättömyys, jotta päästään eroon ihonväriin perustuvasta rasismista. Tämä tulee myös tapahtumaan, mutta aikajänne on tuhansia vuosia.
En varmasti ole koskaan sanonut, että toisen kansan alistaminen ja miltei sukupuuttoon tappaminen on hyvä asia. En ole koskaan ollut väkivallan kannalla.
Nää kuule voi sit olla vaan niitä "legendoja" ja muutenkin jo vanhentunutta tietoa,et älä ota kaikkee ihan todesta...
käyppä tarkistamassa jos et usko, ei ole typerää legendaa vaan totisinta totta!
mitä helvetin väliä sillä on?Lueppa suomen lakia niin kyllä luultavasti sieltäkin löytyy läheskin yhtä pölhöjä asetuksia,joskin eri mittakaavassa...