Miksi luovuin

Pitkään vielä mietin,vaikka olin ollut passiivinen jäsen vuosia,ainoan oikean uskon olevan adventismin.
Aivopesun ansiosta uskoin adventismin olevan Jumalan valitseman seurakunnan,mitä Paavi kaikesta sydämmestään vihaa ja lopunaikana alkaa urakalla vainoamaan.
Mutta,vuodet tekivät tehtävänsä.Menetin uskoni helvettiin,taivaaseen ja Jumalaan.En vaan pystynyt uskomaan niihin.
Tuli lopullinen helpotus.Ei ole uskonnon asettamia vaatimuksia ja tuomioita.
Nöyryin,en minä voi tietää totuutta.
Koitti ajattelun vapaus ja tietoisuus,elämää pitää elää vahvasti ennen kuolemaan.
Mukavaa joulua kaikille.Pitäkää läheisistänne hyvää huolta.Rohkeutta kaikille elämiseen täysillä tätä ainutkertaista elämää.
Huomenna lähden pariksi viikoksi Lappiin hiihtelemään.Mahtavaa päästä nauttimaan talvesta !!!!

Guzzimies
18868
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Jumala rakkaaksi, eli epäilet.
Mene vaan Lappiin hiihtelemään, se on sinulle suotua aikaa ja varmasti antoisaa.

Äänestä

Lueskelin tuota sinun kirjoitustasi ja mietin miten vastaisin, minä ajattelesin näin että sinä olit sotkeutunut vain oppiin sillä et jaksanut, sillä oppi ei meitä pelasta se on Jeesus jossa on pelastus, ei Jeesus kysy meiltä viimeisenä päivänä kuinka hyvin tunsit opin vaan kuinka hyvin tunsit Hänet.

Kun minä tulin uskoon niin minä en tullut minkään kirkon kautta, koska en uskonut kenenkään puheisiin,mutta Jumalalla oli toinen suunitelma minua varten, vaikka en tienyt ihan varmaan oliko Jumalaakaan edes olemassa, toisen kautta uskoin että on joku joka hallisee tätä maailmaa, mutta se oli kuin unikuvaa.

Mutta joku helluntalainen antoi minulle pienen kirjasen, en edes lukenut tuota kirjaakaan ensin, luetutin miehelläni ja kyselin häneltä mitä siinä kerrottiin, hän sanoi että sinun täytyy itse lukea se, en osaa kertoa sanatarkasti, no niin luin sitä ja siinä oli niin vahvasti kerrottu Jeesuksen rakkaudesta meitä kohtaan että se mursi minun kovan itsekkään sydämmeni.

En osannut muuta ajatellakaan kuin mitä Jeesus on tehnyt meidän puolestamme,ja siitä minun kääntymykseni alkoi se on niin pikä että en kirjoita kaikkea, mutta näet kuinka Jumala meitä kutsuu jokaista, menin kasteelle helluntaiseurakuntaan, mutta en liittynyt kirkkoon, olin pari vuotta ilman kirkkoa kävin heidän kokouksissa kylläkin, sitten liityin adventtiseurakuntaan, ei minulla ole koskaan ollut tuommoista kokemusta kuin sinulla seurakunnassa, ehkä aloit väärästä päästä uskon asiat, ensin uudesti syntymä ja Jeesuksen tuntemus niin kaikki muukin sujuu paremmin, pelkkä opin pyörittäminen päässä käy raskaaksi ennen pitkään.Onnea vain sinulle lapin matkaan, täältä etelän mailta.

Äänestä
  • Miten olisi elää vain omaa elämää ; itseään elämää ja muita kunnioittaen?

    Ja antaa sitten muiden jatkaa meidän maatuessa..?!

    Haihattelut sikseen?!

    Paavo Pesusieni:)

    Äänestä

ihme jos luovuit noilla mainitsemillasi eväillä adventismista, kuka tahansa tekisi samoin. Jos kokee aivopesun kautta tulleensa adventistiksi niin pitkälle sillä uskolla ilman ajatteluvapautta ei pötkitä. Aivopesu uskolla taatusti alkaa pelkäämään jopa paavia ja lopun ajan vihasta ja vainoista puhumattakaan. Ja usko taivaaseen, helvettiin ja Jumalaan loppuu taatusti, niin kuin näkyy käyneen sinullekin. Tuskin pelkkä hiihtolomasi lopullista tilannettasi muuttaa.

Adventismi ilman aivopesua onkin parasta mitä saa ja voi omistaa, ja olo on täysin päinvastaista mitä kerroit. Ei tarvitse pelätä paaviakaan, ei lopunajan ahdistuksia, vaan voi jopa vihamiehiäänkin rakastaa. Silloin näkee ja kokee kaikki Jeesuksen neuvot ja opetukset ainoastaan myönteisinä ja siunaavina, sekä kaiken lisäksi Jumalan tuomiotkin vanhurskaina.

Äänestä
  • Osaatko perustella minulle, millä tavoin Jeesus ilmoitti opetuksissaan, että juuri adventismi on se ainut oikea tapa uskoa? Miksi ei luterilaisuus, ortodoksisuus, katolilaisuus, helluntailaisuus, pietismi, hernhutilaisuus, babtismi... ja mitä kaikkea niitä onkaan? Miten juuri sinä ja pieni "valittu" joukko olette saaneet sen ainoan oikean tiedon, hurahtaneen E.G.W:n kauttako?
    Puhuit myös Jumalan tuomion tai rankaisun ymmärtämisestä. Näin joulun aikaan on vaikea uskoa, että ymmärtävä Isä antaa surmauttaa kaikki Betlehemin ja lähiympäristön alle kaksi vuotiaat lapset. Olisi kait kaikkivoipalla, ymmärtävällä Isällä ollut kaikki valta ratkaista asia verettömälläkin tavalla? Mitä pahaa nuo alle kaksivuotiaat olivat ehtineet tehdä?

    Kaikesta huolimatta: Rauhaisaa Joulunaikaa kaikille Kaikkitietäville ja etenkin teille, jotka olette oivaltaneet oman tietämättömyytenne sen "ainoan oikean totuuden" suhteen. Guzzimiehen sanoin: "Pitäkää huolta läheisistänne"!

    Äänestä

  • Pilke kirjoitti:

    Osaatko perustella minulle, millä tavoin Jeesus ilmoitti opetuksissaan, että juuri adventismi on se ainut oikea tapa uskoa? Miksi ei luterilaisuus, ortodoksisuus, katolilaisuus, helluntailaisuus, pietismi, hernhutilaisuus, babtismi... ja mitä kaikkea niitä onkaan? Miten juuri sinä ja pieni "valittu" joukko olette saaneet sen ainoan oikean tiedon, hurahtaneen E.G.W:n kauttako?

    sen että avaruus on rajaton on kieltää että Jumalaa ei ole vain sillä perusteella että ihminen elää vääryydessä. Tai että sanoa oikeutta ja rakkautta ei ole olemassakaan koska me elämme vääryydessä ja epäoikeudenmukaisuudessa. On myöskin kummaallinen harha että me voimme uskoa asioita toiseksi kuin ne ovat.

    Äänestä

  • Pilke kirjoitti:

    Osaatko perustella minulle, millä tavoin Jeesus ilmoitti opetuksissaan, että juuri adventismi on se ainut oikea tapa uskoa? Miksi ei luterilaisuus, ortodoksisuus, katolilaisuus, helluntailaisuus, pietismi, hernhutilaisuus, babtismi... ja mitä kaikkea niitä onkaan? Miten juuri sinä ja pieni "valittu" joukko olette saaneet sen ainoan oikean tiedon, hurahtaneen E.G.W:n kauttako?
    Puhuit myös Jumalan tuomion tai rankaisun ymmärtämisestä. Näin joulun aikaan on vaikea uskoa, että ymmärtävä Isä antaa surmauttaa kaikki Betlehemin ja lähiympäristön alle kaksi vuotiaat lapset. Olisi kait kaikkivoipalla, ymmärtävällä Isällä ollut kaikki valta ratkaista asia verettömälläkin tavalla? Mitä pahaa nuo alle kaksivuotiaat olivat ehtineet tehdä?

    Kaikesta huolimatta: Rauhaisaa Joulunaikaa kaikille Kaikkitietäville ja etenkin teille, jotka olette oivaltaneet oman tietämättömyytenne sen "ainoan oikean totuuden" suhteen. Guzzimiehen sanoin: "Pitäkää huolta läheisistänne"!

    Esitit oleellisen kysymyksen,miksi juuri adventistit ?? tai miksei jokin muu "oikeassa uskossa oleva ryhmä" ??

    Äänestä

  • Pilke kirjoitti:

    Osaatko perustella minulle, millä tavoin Jeesus ilmoitti opetuksissaan, että juuri adventismi on se ainut oikea tapa uskoa? Miksi ei luterilaisuus, ortodoksisuus, katolilaisuus, helluntailaisuus, pietismi, hernhutilaisuus, babtismi... ja mitä kaikkea niitä onkaan? Miten juuri sinä ja pieni "valittu" joukko olette saaneet sen ainoan oikean tiedon, hurahtaneen E.G.W:n kauttako?
    Puhuit myös Jumalan tuomion tai rankaisun ymmärtämisestä. Näin joulun aikaan on vaikea uskoa, että ymmärtävä Isä antaa surmauttaa kaikki Betlehemin ja lähiympäristön alle kaksi vuotiaat lapset. Olisi kait kaikkivoipalla, ymmärtävällä Isällä ollut kaikki valta ratkaista asia verettömälläkin tavalla? Mitä pahaa nuo alle kaksivuotiaat olivat ehtineet tehdä?

    Kaikesta huolimatta: Rauhaisaa Joulunaikaa kaikille Kaikkitietäville ja etenkin teille, jotka olette oivaltaneet oman tietämättömyytenne sen "ainoan oikean totuuden" suhteen. Guzzimiehen sanoin: "Pitäkää huolta läheisistänne"!

    Niin, miksi antaa surmauttaa Hän kaikki alle kaksivuotiaat, jolla valta on ja Hän suojelee oman poikansa viemällä Hänet Egyptiin?
    Eikö Hän suojele niitä poikalapsia ollenkaan, vaikka heistä on moni perivä ikuisen elämän rakkauden lähteellä. Näidenkin poikalasten pelastus on tosin Jumalan käsissä ja Hän yksin tietää. Niin, mitä on ensimmäinen kuolema verrattuna ikuiseen elämään?

    Tämän maailman ruhtinas on Lusifer. Miten kukaan erottaisi oikeaa tai väärää, jos ei väärää olisi, jos Jumala ei antaisi tapahtua mitään pahaa? Kaikki paha vaan heti pois.

    Tarkoitatko, että Jumala voisi ratkaista ongelman toisella tavalla, verettömästi? Ymmärrätkö asiat paremmin, kun Jumala? Tai, että ei valtaa olisi Lusiferilla, mutta miten ratkaista hyvän ja pahan ongelma, Lusiferin kapinamieli Jumalaa vastaan?

    En voi todellakaan Jumalaa neuvoa tässä asiassa! Ainoa on tyytyminen Jumalan oikeudenmukaisuuteen ja rakkauteen kaikessa, niin hyvässä kuin pahassa. Kerran tämä kaikki näytetään toteen. Todellinen vapaus on tuleva Jumalan lapsille! Tämän on kaikki mahdollistanut veri, joka on meidän jokaisen edestä vuodatettu. Ei verettömästi ollenkaan!

    Usko tulee muusta, kun kirkosta. Jos opetus ei kestä Raamatun Valoa niin se on väärää!

    Äänestä

  • voimallisin! kirjoitti:

    Kyllä on pelottavaa, kun jumalat ja luciferit sekoittavat ihmispoloisen pään. Juu, verta vaan kehiin, uskontojen takiahan maailmassa on tapettu ja tapetaan kaiken aikaa. "Hyvä rakas jumala", joka on luonut ihmisen omaksi kuvakseen, loi aika itsekeskeisen paskiaisen, oma kuva? Minun pieni pääni ei ymmärrä tuota veri-pelastaa-hömpötystä... enkä yritäkään.
    Guzzimies kirjoitti aivopesusta... Juu, teidän "oikeauskoisten" vastaukset ovat kaikki niin ulkoa opittua "ikuisen elämän rakkauden lähdettä", että on perusteltua epäillä aivopesun olleen aika tehokasta. Olisi varmaan ihan viisasta myös hieman kyseenalaistaa noita satoja epäjohdonmukaisuuksia, joita IHMISET tarinansepityksissään ovat suoltaneet.
    Kavahdan "minulla on totuus" -kaltaisiasi ihmisiä. Ehkä pohjimmiltasi olet hyvä ja empaattinen ihminen, mutta...
    Ja kaikeksi kauniiksi lopuksi:
    yritän olla hyvä itselleni ja läheisilleni tässä ja nyt. Vuorisaarnassa on ihan kauniita aforismeja...

    Ne kun sanovat; en ymmärrä pelastuksesta, ja ovat kaikkea uskoa vastaan, -- sillä tuo pelastushan, sehän pitää USKOA omalle kohdalle(Apt.2:38), eli se uskolla vastaanotetaan ja silloin se vasta tulee ihmiselle eläväksi Elämäksi, siis ihmisen tulee LUOTTAA JUMALAAN joka hetki!

    Toiseksi sinun Pilke tulisi muistaa erottaa ihminen luomisen jälkeen ja ihminen LANKEEMUKSEN jälkeen, kuinka hän MUUTTUI, vasta silloin tuli synti/paha maailmaan!!!

    Äänestä

  • Pilke kirjoitti:

    Osaatko perustella minulle, millä tavoin Jeesus ilmoitti opetuksissaan, että juuri adventismi on se ainut oikea tapa uskoa? Miksi ei luterilaisuus, ortodoksisuus, katolilaisuus, helluntailaisuus, pietismi, hernhutilaisuus, babtismi... ja mitä kaikkea niitä onkaan? Miten juuri sinä ja pieni "valittu" joukko olette saaneet sen ainoan oikean tiedon, hurahtaneen E.G.W:n kauttako?
    Puhuit myös Jumalan tuomion tai rankaisun ymmärtämisestä. Näin joulun aikaan on vaikea uskoa, että ymmärtävä Isä antaa surmauttaa kaikki Betlehemin ja lähiympäristön alle kaksi vuotiaat lapset. Olisi kait kaikkivoipalla, ymmärtävällä Isällä ollut kaikki valta ratkaista asia verettömälläkin tavalla? Mitä pahaa nuo alle kaksivuotiaat olivat ehtineet tehdä?

    Kaikesta huolimatta: Rauhaisaa Joulunaikaa kaikille Kaikkitietäville ja etenkin teille, jotka olette oivaltaneet oman tietämättömyytenne sen "ainoan oikean totuuden" suhteen. Guzzimiehen sanoin: "Pitäkää huolta läheisistänne"!

    kyllä kirjoituksessani ollut ainuttakaan mainintaa, etteikö kenellä tahansa olisi oikeaa tapaa uskoa. Tietääkseni ei luterilaisella eikä kenelläkään muullakaan ole asetettu mitään estettä ottaa Jeesuksen uskosta mallia, sen voin sanoa luterilaisena. Tosin luterilaisuuteni on kovasti muuttunut vieläkin luterilaisemmaksi. Arvaan että se on sinulle melko vaikea ymmärtää, mutta ei sinun tarvitsekaan. Minä kun olen myös kaiken lisäksi aika pitkälle helluntailainen, baptisti, metoristi jne. Minulle luterilaisena oli ilo ja yllätys kuulla totuus adventisteilta. Jumala haluaa käyttää jokaista ihmistä välittääkseen sanomaansa totuudesta, ei se ole vain adventistien etuoikeus.

    Kun esitit epäilyksesi Jumalan oikeudenmukaisesta tuomiosta, niin muista että se on sinun väitteesi, ei minun, ei luterilaisten eikä adventistienkaan keksintö, vaan suoraan Jumalan sanasta. Tuomiopäivä ei ole vielä ollut se on edessäpäin. Mutta se tulee olemaan oikeudenmukainen, niin ettei kukaan tule tekemään valitusta, vaan päinvastoin jokaisen polvet tulevat notkistumaan. Joka halveksii Jumalan tuomiota, halveksii itse Jumalaa.

    Olin huomaavinani kirjoituksessasi myös jonkin verran pilkkahenkeä, se kuuluukin jo yhtenä jokapäiväisenä tunnusmerkkinä aikamme uskonnollisuudessa ja todistus ennustusten täyttymisestä jota edustit yhtenä elävänä esimerkkinä. Tulevaisuudessa pilkkaamisen lisäksi nousevat hiljalleen esiin myös erilaiset vaatimukset, kasvaen jatkossa pakotteiksi aina mitä julmimpaan väkivaltaisuuteen asti. Se ei kuitenkaan niitä Jumalan lapsia pelota, koska Herra on luvannut olla kanssamme silloinkin aina loppuun asti. Päinvastoin, se vaan vahvistaa meikäläisenkin uskoa.

    Kirjoituksesi paljasti sinulla riittävän myös haasteita Jumalan Sanan tutkimisessa, koska kyseenalaistit myös kaikkivoivan kykyä ratkaista Betlehemin tapahtumia rauhanomaisella tavalla.

    Äänestä

  • ...eipä juuri mihinkään?

    Joten pitäkää itse kymmenykset ja maksakaa kansankirkkoon kirkollisveroja...menevät parempiin suihin ja kohteisiin?!

    Äänestä

  • "adventismia" tar... kirjoitti:

    ...eipä juuri mihinkään?

    Joten pitäkää itse kymmenykset ja maksakaa kansankirkkoon kirkollisveroja...menevät parempiin suihin ja kohteisiin?!

    Vienyt viimeisen lehmänkin lesken navetasta, kun hänen miehensä laskettiin multiin papin siunaamana.

    Tällä tavoin meni monelta talokin alta pappien siunaus maksuihin. Kyllä siinä lesken suu kuiveni ja pappilan talo suureni.

    Äänestä

  • ylifariseus kirjoitti:

    Vienyt viimeisen lehmänkin lesken navetasta, kun hänen miehensä laskettiin multiin papin siunaamana.

    Tällä tavoin meni monelta talokin alta pappien siunaus maksuihin. Kyllä siinä lesken suu kuiveni ja pappilan talo suureni.

    Kyllä vaan lehmä vietiin, vaikka se sattui olemaan se viimeinenkin leskellä. Tämän jälkeen sitä kaikkien kelpasi hattukourassa pokkuroida pappia ja niiaa niskauttaa. Tästä se papin arvo nousi, kun pappilakin komistui, että ei kylällä komeampaa taloa juuri löytynyt.

    Siunaus oli kallis, mutta taivaspaikalla on hintansa! Ainakin näin ajatellen.

    Vietiin niitä toki maita ja mantujakin, mutta tarkoitus lienee hyvä, komeat kirkkorakennukset ovat sen peruja, tai oikeastaan ne oli talkootöitä, että mihinkä ne maat ja mannut sitten menikään!

    Äänestä

Haluaisin nähdä sinut perillä, Kristus on pelastuksen keskipiste meidän elämässämme.
Tuollaisia sydämen taisteluja ihmiset käyvät aina.
Kuuntelin ennen joulua Viitasaarella äänitetyn kasetin, jossa vuosikymmenet työtä tehnyt helluntaievankelista puhui. Hän sairastui ja monen leikkauksen jälkeen työkyvyttömänä sairasti ja sairastaa edelleen. Tässä kipujen keskellä iski häneen epäluuloisuuden usko. Hän jo mietti, että kuka on hänet pettänyt tähän uskoon ja helluntalaisuuteen. Hänen isänsä oli ollut myös tunnettu sananjulistaja.
Tätä se meidän elämä on, alkaa perustusten koettelu, erämaa ja tarjoukset jopa vuosikymmenten jälkeen.
Muuta tämä kivi leiväksi, tahi kumarra saat tämän, eli jokaisen kohdalla jotain "parempaa", kuin mitä Jumala antaisi.
Mutta meidän pitää nostaa päämme ja katsoa voittopalkintoa, elämän kruunua.
Mitä se hyödyttää tämän elämän ajan elämä, -ilman Kristusta. Kipu ja sairaus, -ja kaadutaan pois.
Voi kuinka tyhjää.
Mutta sana tulee osoittamaan meille olevamme luotuja ja silloin jonkun kädestä lähtöisin.
Mutta nyt astuu mukaan usko.
Usko tarttuu tähän toivoon, jonka varmaan olet kuullut, eli Kristukseen, etten siitä enempiä kirjoittele. Luovuttajia on, mutta älä sinä ole luovuttaja.
Pidä kiinni armosta, pelastuksesta, Kristuksessa.
Silloin Jumala voi täyttää sinut hengellä, joka jaksaa katsoa kuin Aabraham, siihen tulevaan ja kuten apostolit, voit julistaa toivon evankeliumia.
Mutta ensin, itse on käännyttävä. Käännyttävä epäuskon viitoittamalta tieltä pois.
Ja huomaa, jokainen kristitty tavalla ja toisella käy tämänkin vaiheen läpi ja myös silloin muuttuu mainitsemasi passiivisuus Kristus aktiivisuudeksi, kun sanomme Hänelle KYLLÄ, tässä olen.

-voit nyt rukoilla tämän syntisen rukouksen:

"Tarvitsen sinua, Jeesus. Tunnustan sinulle kaikki syntini. Kadun syntejäni. Kiitos, että kuolit ristillä minun puolestani ja kärsit minulle kuuluvan rangaistuksen. Avaan nyt sydämeni oven sinulle ja vastaanotan sinut Herrakseni, Vapahtajakseni ja Pelastajakseni. Kiitos, että kuulit rukoukseni. Kiitos, että nyt kuulun sinulle ja sinä kuulut minulle. Opeta minua elämään omanasi. Kiitos Jeesus."

Äänestä

Olen tullut lähes samaan tulokseen "Guzzimiehen" kanssa. Uskonkin että Matteuksen 24-26 luvuissa ennustetut yllätykset turhaan ja omia etujaan ajatteleville "Jeesuksen nimeen hokeville"...tulee yllätyksenä se, että ovat jääneet sekä tästä, että tulevasta elämästä ulkopuolelle?!

Hyviä latuja sinne...tulemme lasten kanssa perässä sitten helmikuussa...

Jussi :)

Äänestä

Olet siis luopunut adventismista, mutta oletko koskaan ollutkaan uskossa? Oletko koskaan tuntenut elämän luojaa ja syntisten vapahtajaa henkilökohtaisesti? Uskossa on lopulta kysymys vain siitä. Ei Kristuksessakaan ole uskonnon vaatimuksia ja tuomioita vaan vapaus ja lepo. Näin väittää Jeesus itse!

Tässä on todellinen Jumalan miehen rukous ilman uskonnollisuuden häivääkään:

"Oi Suuri Henki,
jonka äänen kuulen tuulessa, ja jonka henkäys antaa elämän kaikelle maailmassa – kuule minua.

Tulen eteesi, yhtenä lapsistasi. Olen pieni ja heikko. Tarvitsen voimaasi ja viisauttasi. Anna minun kulkea kauneudessasi ja anna silmieni kauan ihailla punertuvan aurinkosi laskua.

Tee käsistäni sellaiset, että ne kunnioittavat kaikkea minkä olet luonut, tee korvistani tarkat, että ne kuulevat äänesi. Tee minusta viisas, niin että saan tietooni asiat jotka olet kansalleni antanut, että löydän ne opetukset, jotka olet kätkenyt jokaiseen lehteen ja kiveen.

En tarvitse voimaa ollakseni veljiäni parempi, vaan voidakseni taistella suurinta vihollistani - itseäni - vastaan.

Tee minusta valmis tulemaan luoksesi milloin tahansa, puhtain käsin ja suorin katsein, niin että kun elämäni hiipuu kuin laskeva aurinko, henkeni voi tulla luoksesi ilman häpeää."
- Keltainen Haukka, Sioux-päällikkö

Äänestä

Kusimies kokettaa hämätä - paavi mukamas
vainoaisi adventismia. Oikeasti ovat kuin
paita ja peppu; samat on päämäärät, nimittäin
Israelin tuhoaminen ja protestanttisen uskon
myös. Yhteisesti sovittaneen jonain päivänä, että lauantai olkoon ainoa oikea pyhä. Muutetaan nääs ajat ja lait ...

Lienee vain neuvottelukysymys, aletaanko uusi ajanlasku paavista vaiko v. 1844.

Neuvotteluja adventismi käy kovasti islamin
kanssa ja EGW-keskus Aasiassa koettaa kampittaa
sikäläistä lähetystyötä.

Vai onko muka ellenismi lähetystyötä - se että
julistetaan kaikkialla maailmassa: sunnuntai on pedon merkki?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Guzzimies kirjoitti:

Pitkään vielä mietin,vaikka olin ollut passiivinen jäsen vuosia,ainoan oikean uskon olevan adventismin.
Aivopesun ansiosta uskoin adventismin olevan Jumalan valitseman seurakunnan,mitä Paavi kaikesta sydämmestään vihaa ja lopunaikana alkaa urakalla vainoamaan.
Mutta,vuodet tekivät tehtävänsä.Menetin uskoni helvettiin,taivaaseen ja Jumalaan.En vaan pystynyt uskomaan niihin.
Tuli lopullinen helpotus.Ei ole uskonnon asettamia vaatimuksia ja tuomioita.
Nöyryin,en minä voi tietää totuutta.
Koitti ajattelun vapaus ja tietoisuus,elämää pitää elää vahvasti ennen kuolemaan.
Mukavaa joulua kaikille.Pitäkää läheisistänne hyvää huolta.Rohkeutta kaikille elämiseen täysillä tätä ainutkertaista elämää.
Huomenna lähden pariksi viikoksi Lappiin hiihtelemään.Mahtavaa päästä nauttimaan talvesta !!!!

Guzzimies

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu