Mitä mieltä?

Mitä jos tuliskin sellaisia reality-ohjelmia jotka kertoisivat tavallisen ihmisen arjesta vaikka viikon ajalta. Ne vapaaehtoiset tavalliset ihmiset jotka haluaisivat kotiinsa ottaa kameroita ja näyttää arkipäiväistä elämäänsä vaikka viikon ajalta ja se sitten näytettäisiin telkussa. Minusta se voisi olla ihan mielenkiintoistakin. Voisinpa pitkän harkinnan jälkeen ottaa osaa ohjelmaan omalta osaltani, ehkä. Mielenkiintoista olis nähdä se kirjo ihmiselämää mitä Suomeenkin sisältyy tietenkin vaan niiden vapaaehtoisten osalta. Vaikuttaa, että monilla suomalaisilla on tarvetta päästä esille/'tulla nähdyksi'. Siitä kertoo idols-sarjat, BB-talot jne.
Myös se, että monet kokevat itsensä yksinäiseksi voisi lieventyä sillä että he pääsisivät esille ja ns. ihmisten ilmoille vaikka 'puolueettoman' telkun kautta.
Mielenkiintoista voisi olla myös työpaikka-reality.
2307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuntuu että toi homma ei toimisi.Ketä kiinnostaisi "tavisihmisen"viikko,kun kaikki sen jo tietää.Unohditko että BB:ssä eletetään isoveljen sääntöjen ja määräysten mukaan? Se vaatii jo luonnetta joltain ihmisiltä.

Äänestä
  • Kyllä aina löytyy ilman elämää olevia yksilöitä, jotka uteliaisuuttaan kyttäävät muutenkin naapureittensa elämää, joten miksi ei sitä samaa voisi katsella televisiostakin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tavis-reality kirjoitti:

Mitä jos tuliskin sellaisia reality-ohjelmia jotka kertoisivat tavallisen ihmisen arjesta vaikka viikon ajalta. Ne vapaaehtoiset tavalliset ihmiset jotka haluaisivat kotiinsa ottaa kameroita ja näyttää arkipäiväistä elämäänsä vaikka viikon ajalta ja se sitten näytettäisiin telkussa. Minusta se voisi olla ihan mielenkiintoistakin. Voisinpa pitkän harkinnan jälkeen ottaa osaa ohjelmaan omalta osaltani, ehkä. Mielenkiintoista olis nähdä se kirjo ihmiselämää mitä Suomeenkin sisältyy tietenkin vaan niiden vapaaehtoisten osalta. Vaikuttaa, että monilla suomalaisilla on tarvetta päästä esille/'tulla nähdyksi'. Siitä kertoo idols-sarjat, BB-talot jne.
Myös se, että monet kokevat itsensä yksinäiseksi voisi lieventyä sillä että he pääsisivät esille ja ns. ihmisten ilmoille vaikka 'puolueettoman' telkun kautta.
Mielenkiintoista voisi olla myös työpaikka-reality.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu