Silloin kivellä mä istuin
pieni poika itkien.
Äkkiä mä valpastuin,
ja pyyhin kyyneleen.
Aivan tyhjästä se siihen
ilmaantui viereeni.
Oliko haltija se riihen,
vai mun suojelusenkeli.
Aurinko taivahalta
niin lämpöisesti helotti.
Mieli tuntui murheisalta
ja sitä poikaa hieman pelotti.
Aivankuin lohduttain
se mulle hymyili.
Ohitseni kiiruhtain
se tyhjään hävisi.
Sitä nyt aikuisena tuumin,
koskaan unohtaa voi en.
Sitä silloin harhanäyksi luulin,
vaan nyt tiedän totuuden.
Mä lasna silloin itkin
hetkellä herkkyyden.
Meitä ohjaa, suojaa enkelitkin,
sain siitä varmuuden.
Veijo S
pieni poika itkien.
Äkkiä mä valpastuin,
ja pyyhin kyyneleen.
Aivan tyhjästä se siihen
ilmaantui viereeni.
Oliko haltija se riihen,
vai mun suojelusenkeli.
Aurinko taivahalta
niin lämpöisesti helotti.
Mieli tuntui murheisalta
ja sitä poikaa hieman pelotti.
Aivankuin lohduttain
se mulle hymyili.
Ohitseni kiiruhtain
se tyhjään hävisi.
Sitä nyt aikuisena tuumin,
koskaan unohtaa voi en.
Sitä silloin harhanäyksi luulin,
vaan nyt tiedän totuuden.
Mä lasna silloin itkin
hetkellä herkkyyden.
Meitä ohjaa, suojaa enkelitkin,
sain siitä varmuuden.
Veijo S
Vastaukset 1
Vanhimmat
Runon kielellä on merkillinen voima: sillä voidaan sanoa todella tärkeitä asioita vain muutamalla sanalla.