hölmö kysymys

Mihin perustuen te ateistit uskotte että jumalaa ei ole olemassa?

T: Pöhlö
601777
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Luultavasti samoin perustein kuin sinä uskot, ettei Suursmurffia ole olemassa.

Äänestä

Koska minusta tuntuu siltä ja varmuuden vuoksi -uskominen olisi vieläkin hölmömpää.Toisaalta jos Absoluuttinen Henki olisi luonut Maailmankaikkeuden olisi antropomorfismin huipentuma olettaa Sen seuraavan silmä kovana alkunisäkkäistä evoluution kautta kehittyneiden kädellisten toilailua syrjäisellä planeetallaan.Olen olemassa koska ajattelen.Kun lakkaan ajattelemasta,lakkaan olemasta.Niin yksinkertaista se on...

Äänestä
  • Tajunnanvirtaa mitä tuosta tuli mieleen.

    Suhteellisuusteorian mukaisesti materia ja energia ovat samaa substanssia. Koska tämä olemassaolon muodostava ....ööh, hyvä termi hakusessa nyt... olkoot sitten substanssi vaikka tyhmältä kuulostaa... *krhm*

    Siis: koska olemassaolon muodostava substanssi on itseorganisoituvaa ja kykenee itse luomaan itsestänsä eläviä olentoja, voidaan ajatella että jumalaksi nimetty "alkuvoima" (tms.) on tämän substanssin ominaisuus. Jumala onkin siis samantapainen juttu kuin massa tai pontentiaalienergia, mutta pitää sisällään kaikki muut ominaisudet. Tästä sitten ihmislaji on vääntänyt erillisen persoonan, koska evoluutio on luonut meille sellaiset aivot jotka soveltuvat erillisten henkilöiden käsittämiseen mutta eivät äärettömyyden ja sisäänrakennetun jumalan hahmottamiseen.

    Evoluutio ei tuhlaa energiaa, joten aivomme ovat sopeutumisen tulos. Tämän vuoksi ihminen ei kykene hahmottamaan oman elinikänsä näkökulmasta todella pitkiä ajanjaksoja, ja siksi ihmislaji on taivpuvainen uskomaan kreationismiin. Miljardi maankiertoa on yksinkertaisesti liian pitkä ajanjakso jotta sen pystyisi mielessään näkemään noin 70 maankiertoa hengissä pysyttelevä olento.

    Hirvet eivät hahmota liikkuvan auton nopeutta, koska niiden aivot ovat sopeutuneet liikkuvan hirven nopeuteen. Kärpänen taasen ehtii kärpäslätkän alta pois, koska se aistii ajan ja liikkeen aivan toisessa skaalassa kuin vaikkapa ihminen. Mikähän saa uskikset kuvittelemaan, että juuri ihmisen mittakaava olisi niin perustavanlaatuinen, ettei esimerkiksi evoluution vaatimia miljardeja maankiertoja (mutta vain noin kaksi galaksin pyörähdystä) ole voinut olla olemassa? Antroposentrismi? Antropomofrismi? Antropo-mikälie? Totuuden myöntämisen kivuliaisuus ("en olekaan maailman napa")?

    Äänestä

  • "Cogito, ergo sum."

    Tuon filosofisoinnin palasen iästä ja kuuluisuudesta huolimatta haastaisin sitä hieman: Tuo päätelmä on syntynyt alati muuttuvissa, yksipuolisesti universumia ja etenkin itseään heikosti analysoimaan kykenemissä aivoissa. Eikö päättelijän olemassaolo voi aivan hyvin olla sittenkin päättelykoneen, aivojen, luoma illuusio?

    Ajattelen olevani olemassa. Todistaako se, että todella olen olemassa?

    Cogito cogito, ergo cogito ergo sum. (Meniks se oikein?) Siis yritin ainakin sanoa: ajattelen ajattelevani, niinpä ajattelen olevani olemassa.

    Äänestä

En ole nähnyt ainoataan merkkiä jumalien olemassaolon puolesta.

Äänestä
  • Ateistisen filosofian perusvirhe 1: "se että jumalan olemassaolosta ei ole empiirisiä todisteita on todiste siitä että jumalaa ei ole olemassa"

    Vastine: Se että jonkin väitteen tai teorian puolesta ei ole todisteita, ei yleisesti ole todiste siitä että teoria on virheellinen. Se että jumalasta ei ole suoranaisia empiirisiä todisteita (toistettavia havaintoja) ei ole todiste jumalan olemassaolemista vastaan. Teistiseen maailmankuvaan liittyvät ilmiöt (esim sielu) ovat yhä tieteen havaitsemiskeinojen (mittaustarkkuuden) ulkopuolella. Havaintojen puute ei ole todiste teoriaa vastaan silloin kun havaintoja ei voida mittaustarkkuuden puitteissa edes olettaa saatavan.

    Esimerkki: Se että maan ulkopuolisen elämän (tai UFO:jen) olemassaolosta ei ole todisteita ei ole todiste siitä että ettei maanulkopuolella ole, tai voi olla elämää.

    Äänestä

  • typerykselle.. kirjoitti:

    Ateistisen filosofian perusvirhe 1: "se että jumalan olemassaolosta ei ole empiirisiä todisteita on todiste siitä että jumalaa ei ole olemassa"

    Ateismista kuvittelun perusvirhe nr 1 on kuvitella, että ateisti "uskoo, että jumalaa ei ole". Tämä tosiaan on äärimmäisen virheellinen kysymys. Ateisti EI USKO, että jotain jumalia olisi.

    Tuo, mitä edellinen kirjoittaja kirjoitti, jätti huomiotta tuon aloitusviestin virhekäsityksen ja oli näin ollen hyvin osuva: ei ole mitään todistetta, jonka mukaan mihin tahansa jumalaan uskominen olisi mitenkään perusteltua.

    >

    Tai sitten koko sielua ei ole olemassa. Teoria ei kuitenkaan välttämättä ole totta (varsinkaan jos siitä ei ole mitään todisteita).

    Ääh, S24 ei vaan pyöri.

    Jos jokin väite on ristiriitainen sekä itsensä että todeksi havaittujen faktojen kanssa, eikä väitteen puolesta ole konkreettisia todisteita lainkaan, on syytä olettaa ettei väite pidä paikkaansa. Heti kun on osoittaa testattavissa oleva ja falsifioinnin kestävä teoria, antaa tulla.

    Äänestä

  • >> En ole nähnyt ainoataan merkkiä jumalien olemassaolon puolesta.

    >> Se että jonkin väitteen tai teorian puolesta ei ole todisteita, ei yleisesti ole todiste siitä että teoria on virheellinen. > Se että jumalasta ei ole suoranaisia empiirisiä todisteita -- ei ole todiste jumalan olemassaolemista vastaan.

    Äänestä

  • panteisti kirjoitti:

    Jos jokin väite on ristiriitainen sekä itsensä että todeksi havaittujen faktojen kanssa, eikä väitteen puolesta ole konkreettisia todisteita lainkaan, on syytä olettaa ettei väite pidä paikkaansa. Heti kun on osoittaa testattavissa oleva ja falsifioinnin kestävä teoria, antaa tulla.

    sellaisesta ajatuksesta, että uskonto, jonka mukaan on joitain jumaliksi nimettyjä henkiä, ei pyrkisikään olemaan testattavissa eikä falsifiointia kestävä teoria vaan yksinkertaisesti jotain, joka pikemminkin eläisi rauhassa rinnakkain tieteen rinnalla kuin kilpailisi sen kanssa mystisten, sanojen ulottumattomissa olevien kokemusten kanavana?

    Tällöin uskonnon sisällölliset yksityiskohdat menettäisivät merkityksensä totuuden kannalta. Ne voisivat olla uskonnon harjoittajan kannalta täyttä hölynpölyä, mutta tarjoisivat keinoja esimerkiksi meditatiivisten kanavien löytymiseen?

    Äänestä

  • huua kirjoitti:

    >> En ole nähnyt ainoataan merkkiä jumalien olemassaolon puolesta.

    >>Minkä olemassaolosta? Miten määrittelisit sen, minkä olemassaoloon et usko?

    Äänestä

  • A.teisti kirjoitti:

    >> Onko mielestäsi siinä jokin ristiriita, että ateistillakin voi olla käsitteellisellä tasolla ymmärrys mitä jumalilla tarkoitetaan?

    Äänestä

  • A.teisti kirjoitti:

    >>Minkä olemassaolosta? Miten määrittelisit sen, minkä olemassaoloon et usko?

    Ihmisiä on kahdenlaisia: krisseleitä ja krosseleita. Muita ei ole. Aamen.

    Sarkasmia ymmärtämättömille puran edellisen auki.

    Tämän palstan murskaava enemmistö on osoittautunut niin pöyristyttävän, kolossaalisen typeriksi ja huonosti käyttäytyviksi, että mikään varsinainen viestintä ripaustakaan saapasta monimutkaisemmista asioista ei heidän kanssaan ole lainkaan mahdollista.

    Harvat keskusteluun kykenevät hukkuvat tuon paskavyöryn alle. Olen pahoillani, mutta ei tästä tule yhtään mitään.

    Silti kerran vielä: uskonto on runoa. Ei siinä ole kyse minkään olion olemisista tai olemattomuuksista.

    Uskotko Kirsi Kunnaksen kuvaamaan tunteelliseen siiliin? Uskotko Lieto Lemminkäiseen? Aaro Hellaakoski kertoi, että oli hauki puussa. Uskotko?

    Repikää siitä. Minä en jaksa. Kiitos sitkeämmille.

    Äänestä

  • A.teisti kirjoitti:

    >>Minkä olemassaolosta? Miten määrittelisit sen, minkä olemassaoloon et usko?

    >> Ateisti ei kiellä jumalia. Hän ei usko niiden olemassa oloon. (Moneskohan kerta tällä palstalla, kun tuo lause toistetaan). > Kysymyksesi on outo. Onko mielestäsi siinä jokin ristiriita, että ateistillakin voi olla käsitteellisellä tasolla ymmärrys mitä jumalilla tarkoitetaan?

    Äänestä

Uskovaisten taholta.

Siksi, että uskovaisiksi itseään kutsuvat ihmiset ovat oman kokemukseni mukaan kaikkein julminpia ihmisiä maailmaassa. Huom. Joitakin harvoja poikkeuksia olen kohdannut.

Olin aktiivinen uskovainen, toimin monin tavoin kirkon piirissä vapaaehtoisena työntekijänä.

Väsyin siihen kieroiluun, pahansuopuuteen typeryyteen jne.

Erosin kirkosta 58 vuotiaana.

Äänestä

...tuo "usko". Parempi olisi "oletan, ettei Jumalaa ole". Syy on sama kuin miksi oletan ettei lentävää Petteri Punakuonoa eikä auringonpoika-Horusta ole olemassa.

Äänestä

jumalalle ei ole oikeasti tilaa maailmankaikkeudessa.

Jos olisi niin sairaampaa mielikuvitusta ja koekaniinileikkimistä ei olisi olemassa missään.
Jumala pelleislisi ihmisten kärsimyksen nauttimisen seurailun viihteeksi itselleen, ollaan tunnetiloissa jossa ei mitään rajaa kivussa , säryssä ja tuskassa.

Jos et minua rakasta kivusta, tuskasta ja särystä huolimatta niin saat palaa ikuisuuden jossain tulessa???? mistä moinen sairas idea edes lähtee vaatimuksena ja uhkana?

Miten sairas mieli pitää olla, että alkaa palvomaan jumalaa joka vaatii ja kiduttaa, uhkailee jos jos jos......?

Minä vaadin jumalan heti loputtomia ihmisloukkauksia vastaan tuomiole korkeimpaan oikeuteen. Itse en jumalaa pelkää ja kyseltävää oli enemmänkuin keskiverto ihmisellä.

Kun aikanaan uskonnot loppuvat, ihmiskunta alkaa oikeasti kehittymään ja lopettaa sotimisen sekä elävät ok keskenään.

Äänestä
  • Oletko muuten koskaan ajatellut mistä ne säryt kivut ja tuskat tulee? ajattelin ennen ihan kuin sinä, elämäni oli kamalaa, en sinusta tiedä. Mutta haluaisin vaan sanoa että Jumala vihaa just sitä mitä sinäkin... Ihmisten vihan, katkeruuden itsekkyyden (näitä sanotaan synniksi vaikka se ärsyttääkin) takia me joudutaan kokemaan kipuja ja tuskaa. MIks mun lapsuus oli yhtä helvettiä? siks kun mun isä halus tehdä niinkuin itse halus, oli itsekäs ym kivaa. Se oli sen valinta ja kärsii siitä nyt. Jumala ei voi poistaa ihmisten valinnan valtaa, se valta meillä on, valita. Siitä kärsii monet, ulkopuolisetkin. Mutta niiden kipujen ja tuskan kautta tulee tilalle sata kertaa parempaa. Anteron sydän ei ole niin paatunut kuin voisi olettaa, älä paaduta sitä koskaan kokonaan, anna Jumalalle mahdollisuus näyttää että parempaa saat ja kaiken kärsimyksen voit saada takas tuplasti parempana... ja Jumala ei nauti meidän kärsimyksistä, vaan vihaa vääryyttä ja suree kärsivien kanssa, mutta ei voi ottaa pois valinnanvapautta joka tuhoaa koska sillon Jumala olisi tyranni joka pakottaa uskomaan. Voitko ymmärtää nyt mitä puhun... Sitten me ihmispolot syytetään Jumalaa, vaikka halutaan itse pettää, tappaa, kiduttaa, saastuttaa,sotia... JOka näiden keskellä huutaa Jumalan puoleen saa avun. Eikä kyse ole siitä että sun pitää rakastaa Jumalaa tajuamatta ensin sitä miten Jumala rakastaa sinua. Minäkin inhosin ajatusta että mun pitää rakastaa Jumalaa joka on sallinut mulle niin paljon kaikkea paskaa. Mutta kun sitten annoin Jumalalle mahdollisuuden näyttää(kun olin niin tuskissani), niin se menikin niin että Jumala ensin halusi näyttää miten paljon maailman pahuudesta huolimatta rakastaa minua (ja sua kans) ja sitten jos haluan niin voin rakastaa (mikä on täysin mahdollista) tai kylmettää sydämen. Jumalan rakkaus on yliluonnollista ja sen saa kokea se ken haluaa. Kivat jatkot sulle:)

    Äänestä

  • kirjoitat hämmästyttävän paljon "jumalasta". Vaikuttaa siltä, että sinulla on melko lailla määrittäviä piirteitä sille jumalalle, jonka kiellät.

    Pöh, sitä kai ateismi oikeastaan kyllä onkin: ensin on luotava se jumala, jonka voi sitten kieltää.

    Mutta kun kerran olet ryhtynyt tuohon jumalanluomishommaan, mikset tekisi siitä saman tien mukavampaa tyyppiä, kuten niin monet uskovaiset ovat jo tehneet?

    Äänestä

jumalien olemassaoloon, kun minulle sellainen näytetään, tai todistetaan.

Äänestä
  • edes huomaa sitä. Et uskoisi vaikka itse Jumala lasketuisi taivaasta, sittenkin selittäisit sen hallusinaation ym. avulla. Usko ei synny näkemisestä, mutta mitäpä ateisti sellaisesta ymmärtäisi.

    Äänestä

Maailmasta kun ei löydy yhtään sellaista tosiasiaa mikä antaisi aihetta edes epäillä jumalaa todeksi ja tämä on se syy miksi en usko jumalalaan.

Miksiköhän uskikset uskoo jumalaan?
-Aivopesu on ainakin yksi syy.

Äänestä
  • Ateistisen filosofian perusvirhe 1: "se että jumalan olemassaolosta ei ole empiirisiä todisteita on todiste siitä että jumalaa ei ole olemassa"

    Vastine: Se että jonkin väitteen tai teorian puolesta ei ole todisteita, ei yleisesti ole todiste siitä että teoria on virheellinen. Se että jumalasta ei ole suoranaisia empiirisiä todisteita (toistettavia havaintoja) ei ole todiste jumalan olemassaolemista vastaan. Teistiseen maailmankuvaan liittyvät ilmiöt (esim sielu) ovat yhä tieteen havaitsemiskeinojen (mittaustarkkuuden) ulkopuolella. Havaintojen puute ei ole todiste teoriaa vastaan silloin kun havaintoja ei voida mittaustarkkuuden puitteissa edes olettaa saatavan.

    Esimerkki: Se että maan ulkopuolisen elämän (tai UFO:jen) olemassaolosta ei ole todisteita ei ole todiste siitä että ettei maanulkopuolella ole, tai voi olla elämää.

    Äänestä

  • typerykselle.... kirjoitti:

    Ateistisen filosofian perusvirhe 1: "se että jumalan olemassaolosta ei ole empiirisiä todisteita on todiste siitä että jumalaa ei ole olemassa"

    Vastine: Se että jonkin väitteen tai teorian puolesta ei ole todisteita, ei yleisesti ole todiste siitä että teoria on virheellinen. Se että jumalasta ei ole suoranaisia empiirisiä todisteita (toistettavia havaintoja) ei ole todiste jumalan olemassaolemista vastaan. Teistiseen maailmankuvaan liittyvät ilmiöt (esim sielu) ovat yhä tieteen havaitsemiskeinojen (mittaustarkkuuden) ulkopuolella. Havaintojen puute ei ole todiste teoriaa vastaan silloin kun havaintoja ei voida mittaustarkkuuden puitteissa edes olettaa saatavan.

    Esimerkki: Se että maan ulkopuolisen elämän (tai UFO:jen) olemassaolosta ei ole todisteita ei ole todiste siitä että ettei maanulkopuolella ole, tai voi olla elämää.

    "Se että maan ulkopuolisen elämän (tai UFO:jen) olemassaolosta ei ole todisteita ei ole todiste siitä että ettei maanulkopuolella ole, tai voi olla elämää."

    Ateismi ei väitäkään, että Jumalaa ei voi olla olemassa vaan sen olemassaoloon ei ole syytä uskoa, koska siitä ei ole todisteita.

    "Se että jonkin väitteen tai teorian puolesta ei ole todisteita, ei yleisesti ole todiste siitä että teoria on virheellinen."

    Ei olekaan, mutta se ei myöskään anna syytä uskoa, että teoria olisi oikea.

    Äänestä

  • ertert kirjoitti:

    Maan ulkopuolisen elämän olemassaoloon uskominen ei ole verrattavissa JUmalaan uskomiseen, koska meillä on selkeä todiste siitä, että se on mahdollista. Elämä maapallolla on todiste siitä, että elämän kehittyminen oikeissa olosuhteissa on ylipäätään mahdollista. Jumalasta taas ei sellaisia todisteita ole.

    Äänestä

Minä en "usko" että jumalaa ei olisi. Minä tiedän että jumalaa ei ole. Occamin partaveitsen [1] periaatteella olen asiaa pohtinut ja tullut siihen tulokseen. Premissi: On olemassa näkyvä, koettava, tuntuva ja olemassaoleva maailma, jossa ihmiset, eläimet ja Britney Spears asuvat. Kysymys: onko tämä syntynyt itsestään, vai onko tämän luonut korkeampi voima?

Jos kiellämme sen mahdollisuuden että elämä olisi syntynyt itsestään, meidän on oletetttava että monimutkainen ja kompleksinen kokonaisuus ei voi kehittyä itsekseen. Olettakaamme siis että elämän on luonut korkeampi voima, jumala. Miten korkeampi voima on syntynyt? Mistä se on tullut, kuka sen on luonut? Sekään ei ole voinut syntyä itsestään, sillä kielsimme juuri mahdollisuuden elämän syntyyn itsestään. On siis täytynyt olla vielä äärettömän paljon korkeampi voima joka on luonut niin monimutkaisen olennon kuin jumala, joka osaa luoda elämää tyhjästä. Joku, jota jumala rukoilee apuun. Joku, jonka luokse jumala menee kuoltuaan. Tästä lähdetään sitten kipuamaan jumalten luomisportaita yhä ylemmäs ja ylemmäs äärettömyyksiin tavoittelemaan sitä kaikkein korkeinta jumalaa, joka on luonut sen jumalan, joka loi sen toisen jumalan, joka loi sen neljännen jumalan... joka möi sen mallaspussin joka oli talossa jonka rakensi Jussi. Ja sitten kysytään taas: no kukas tämän kaikkein korkeimman jumalan loi, kun ei se voinut itsestään syntyä... Selvästikänä tällä tavalla ei päästä järkevään lopputulokseen, kyseessä on kehäpäätelmä. Tuloksena on vain loputtomasti toistuva ketju jumalia, jotka ovat luoneet toinen toisensa, siitä syystä että kiellämme sen mahdollisuuden että elämää olisi voinut syntyä itsestään.

Pohtikaamme toista mahdollisuutta. Voimme occamin partaveitsen periaattella hylätä ulkoiset, näkymättömät voimat. Jäljelle jää se vääjäämätön totuus, että maapallon ikä, 4,5 miljardia vuotta, on ollut riittävä aika siihen että tuona aikana on sattuman ja suotuisten olosuhteiden vallitessa elämä kammennut itsensä aluilleen yksinkertaisimmalla mahdollisella tavalla ja siitä näiden vuosisatojen, tuhansien ja miljoonien, miljardien vuosien aikana pikkuhiljaa, askel askeleelta kehitynyt evoluutiona tunnetun periaatteen voimalla nykyiseen elämään kirjoon ja kukoistukseen. Se, että me olemme täällä on elävä todiste ja seuraus siitä.

Elämän ihme on niin uskomattoman kaunis asia, että olisi häpeällistä sanoa, että tämän on joku tehnyt, se ei ole syntynyt itsestään. Väite siitä että tämän olisi joku tehnyt, riistäisi maailmankaikkeuden ainoalta todelliselta ihmeeltä kaiken sen kauneuden, mitätöisi sen. Kunnioitus elämää kohtaan katoaisi, jos olisi olemassa joku olento joka voi aina halutessaan luoda lisää elämää. Ei, elämä on luonut itse itsensä, siksi se on minulle niin arvokas asia. Tiedän että elämästä luopuessani minulla ei ole enää mitään. Siksi arvostan omaani niin tavattomasti, ja siksi kunnioitan jokaisen muunkin elämää.

Tätä tisemalleen samaa kaavaa noudattaen voidaan pohdiskella myös avaruuden, maailmankaikkeuden ja ajan olemassaolon ongelmaa. Se virheellinen lähtökohta, että mikään ei ole voinut syntyä itsestään, johtaa vain jumalten ketjuun joka puolestaan ei johda minnekään. On tyydyttävä oletettava että tietyt asiat, kuten maailmankaikkeus ja elämä maapallolla, ovat yksinkertaisesti äärettömän pitkien aikajaksojen, sattuman ja luonnonlakien seurausta.

[1] http://fi.wikipedia.org/wiki/Occamin_partaveitsi

Äänestä
  • Tämä oli selkeästi jäsenneltynä se mitä itse ajattelen asiasta. Kiitokset, oli mukavaa lukea 8)

    Äänestä

  • panteisti kirjoitti:

    Tämä oli selkeästi jäsenneltynä se mitä itse ajattelen asiasta. Kiitokset, oli mukavaa lukea 8)

    Eipä kestä. Kiva että meikäläisen hajatelmista on jotain iloa jollekulle toiselle. :-)

    Äänestä

  • >> Jos kiellämme sen mahdollisuuden että elämä olisi syntynyt itsestään, meidän on oletetttava että monimutkainen ja kompleksinen kokonaisuus ei voi kehittyä itsekseen. Olettakaamme siis että elämän on luonut korkeampi voima, jumala. Miten korkeampi voima on syntynyt? Mistä se on tullut, kuka sen on luonut? Sekään ei ole voinut syntyä itsestään, sillä kielsimme juuri mahdollisuuden elämän syntyyn itsestään.

    Äänestä

en vain voi uskoa sellaista mitä en itse ole nähnyt enkä kokenut ; )

Äänestä
  • Ateistisen filosofian perusvirhe 1: "se että jumalan olemassaolosta ei ole empiirisiä todisteita on todiste siitä että jumalaa ei ole olemassa"

    Vastine: Se että jonkin väitteen tai teorian puolesta ei ole todisteita, ei yleisesti ole todiste siitä että teoria on virheellinen. Se että jumalasta ei ole suoranaisia empiirisiä todisteita (toistettavia havaintoja) ei ole todiste jumalan olemassaolemista vastaan. Teistiseen maailmankuvaan liittyvät ilmiöt (esim sielu) ovat yhä tieteen havaitsemiskeinojen (mittaustarkkuuden) ulkopuolella. Havaintojen puute ei ole todiste teoriaa vastaan silloin kun havaintoja ei voida mittaustarkkuuden puitteissa edes olettaa saatavan.

    Esimerkki: Se että maan ulkopuolisen elämän (tai UFO:jen) olemassaolosta ei ole todisteita ei ole todiste siitä että ettei maanulkopuolella ole, tai voi olla elämää.

    Äänestä

  • typerykselle kirjoitti:

    Ateistisen filosofian perusvirhe 1: "se että jumalan olemassaolosta ei ole empiirisiä todisteita on todiste siitä että jumalaa ei ole olemassa"

    Vastine: Se että jonkin väitteen tai teorian puolesta ei ole todisteita, ei yleisesti ole todiste siitä että teoria on virheellinen. Se että jumalasta ei ole suoranaisia empiirisiä todisteita (toistettavia havaintoja) ei ole todiste jumalan olemassaolemista vastaan. Teistiseen maailmankuvaan liittyvät ilmiöt (esim sielu) ovat yhä tieteen havaitsemiskeinojen (mittaustarkkuuden) ulkopuolella. Havaintojen puute ei ole todiste teoriaa vastaan silloin kun havaintoja ei voida mittaustarkkuuden puitteissa edes olettaa saatavan.

    Esimerkki: Se että maan ulkopuolisen elämän (tai UFO:jen) olemassaolosta ei ole todisteita ei ole todiste siitä että ettei maanulkopuolella ole, tai voi olla elämää.

    mulle - ei vaikuta millään lailla mun mielipiteeseen. Oli kyseessä sitten Jumala tai maan ulkopuolinen elämä niin mä en usko. Jokainen uskokoon mihin haluaa tai olkoon uskomatta. Sitä mieltä mä olen ; )

    Äänestä

  • typerykselle kirjoitti:

    Ateistisen filosofian perusvirhe 1: "se että jumalan olemassaolosta ei ole empiirisiä todisteita on todiste siitä että jumalaa ei ole olemassa"

    Vastine: Se että jonkin väitteen tai teorian puolesta ei ole todisteita, ei yleisesti ole todiste siitä että teoria on virheellinen. Se että jumalasta ei ole suoranaisia empiirisiä todisteita (toistettavia havaintoja) ei ole todiste jumalan olemassaolemista vastaan. Teistiseen maailmankuvaan liittyvät ilmiöt (esim sielu) ovat yhä tieteen havaitsemiskeinojen (mittaustarkkuuden) ulkopuolella. Havaintojen puute ei ole todiste teoriaa vastaan silloin kun havaintoja ei voida mittaustarkkuuden puitteissa edes olettaa saatavan.

    Esimerkki: Se että maan ulkopuolisen elämän (tai UFO:jen) olemassaolosta ei ole todisteita ei ole todiste siitä että ettei maanulkopuolella ole, tai voi olla elämää.

    Olet ihan oikeassa. Jos jostain näennäisen olemattomasta ei ole todisteita, se ei vielä tarkoita että sitä ei olisi olemassa. Mutta se toimii myös toiseen suuntaan: se, että jumalan olemassaoloa ei voi kieltää todisteiden puutteessa ei myöskään vahvista sitä että jumala olisi olemassa.

    Kristinusko ja muut monoteistiset uskonnot ovat pärjänneet juuri siitä syystä niin hyvin, että joku ihminen aikoinaan on sattunut keksimään mielikuvitusolennon, jonka olemassaolo perustuu siihen ettei sitä voi todistaa olemattomaksi. (lentävä spagettihirviö, näkymätön vaaleanpunainen yksisarvinen, allah, jumala, Russelin teekannu.) Se, ettei sitä voi todistaa olemattomaksi ei tee siitä valhetta, mutta ei myöskään totta. Se ei ole totta tai valetta, se on määrittelemätön, Mu.

    Äänestä

  • Whitewash kirjoitti:

    >> Kristinusko ja muut monoteistiset uskonnot ovat pärjänneet juuri siitä syystä niin hyvin, että joku ihminen aikoinaan on sattunut keksimään mielikuvitusolennon, --

    Äänestä

perustan sen, että en usko jumalan olemassa oloon siihen, että en usko että jumala on olemassa. En usko en.

Äänestä
  • "Teistiseen maailmankuvaan liittyvät ilmiöt(esim.sielu) ovat nykyisen tieteellisen mittaustarkkuuden ulkopuolella)!
    No tuo oli kyllä viikon paras (tahaton?)huumoripläjäys!
    Milloin arvelisitte sen mittatarkkuuden riittävän?
    Siihen saakka terveisiä Aukkojen jumalan nimessä.

    Äänestä

  • Mittatarkkuuden nimessäkö kirjoitti:

    "Teistiseen maailmankuvaan liittyvät ilmiöt(esim.sielu) ovat nykyisen tieteellisen mittaustarkkuuden ulkopuolella)!
    No tuo oli kyllä viikon paras (tahaton?)huumoripläjäys!
    Milloin arvelisitte sen mittatarkkuuden riittävän?
    Siihen saakka terveisiä Aukkojen jumalan nimessä.

    Meinaan kun katsoo tuota minun viestiäni, ja sinun vastaustasi siihen, huolestuin hieman. Ei se mitään, annan sinulle anteeksi :))))

    Äänestä

että jumala olisi sitten ilmestynyt tyhjästä.

Sen takia, eikä se ole ikinä minua auttanut, silloin kun tarvitsee ihmettä (se mihin ihmiset ja nykyteknologia ei pysty).

Äänestä

Jumalan olemassaolon tai olemattomuuden pohtiminen on yksinkertaisesti vähän lapsellista puuhaa. Tietty asiaa voi pohtia, mutta loppupelissä asia alkaa tympimään, varsinkin jos keskustelukumppanit ottavat asian tosissaan tosissaan.

Miksi uskoa ja kaikkeen siihen liittyvää ei sitten moni ota tosissaan. Siksi, että usko näyttää olevan tarve. Uskovaisella on kauhea tarve uskoa olevansa jotain ainutlaatuista ja että hänen elämällänsä olisi jokin tarkoitus. Hänellä on pakkokuvitelmia, että jonkun on rakastettava hänet terveeksi ja että ilman tuota rakkautta hän olisi epätäydellinen. Uskovaisella on pakottava tarve taantua takaisin isin sylilapseksi.
Minullekin on sanottu monta kertaa, että Jumala rakastaa minua. Tjaa-a.. Oikeasti tuollainen lässytys alkaa tympimään ja tulee kiusallinen olo ja myötähäpeä.

Äänestä
  • >> Uskovaisella on kauhea tarve uskoa olevansa jotain ainutlaatuista ja että hänen elämällänsä olisi jokin tarkoitus.

    Äänestä

  • huua kirjoitti:

    >> Uskovaisella on kauhea tarve uskoa olevansa jotain ainutlaatuista ja että hänen elämällänsä olisi jokin tarkoitus.

    raamattuun. Sen antama jumalkuva on niin typerä ja mahdoton, että on tosi luonnollista olla uskomatta moiseen hölynpölyyn.

    Äänestä

  • huua kirjoitti:

    >> Uskovaisella on kauhea tarve uskoa olevansa jotain ainutlaatuista ja että hänen elämällänsä olisi jokin tarkoitus.

    Ei minulla ole tarvetta kuvitella olevani jotakin erityistä. Olen pahainen ihmiskökkyrä ja elävä olento siinä missä muutkin eläimet. Miksi elämälläni pitäisi olla jokin tarkoitus? Olen saanut alkuni vanhempieni joko vahingonlaukauksesta tai sitten ei.
    Siitä se on lähtenyt Ollikin alkuun.

    On suurinta itsensä herraksi kuvitelua luulevansa olevan jotakin suurempaa Jumalan luomaa tms.

    Äänestä

  • kysynyt näiltä jumala-rakastaa-sinua-tyypeiltä, että mistäs-sinä-sen-tiedät? Mitä ne on vastanneet?

    Ihan mielenkiinnosta kysyn.

    Äänestä

  • huua kirjoitti:

    >> Uskovaisella on kauhea tarve uskoa olevansa jotain ainutlaatuista ja että hänen elämällänsä olisi jokin tarkoitus.

    kertoi, että kun oppilas kysyi häneltä, mikä tarkoitus hänen elämällään on, niin hän vastasi, että sinun elämälläsi ei ole mitään merkitystä maailmankaikkeuden kannalta, mutta muista, että olet ainutlaatuinen.

    Äänestä

  • Olli Älämölö kirjoitti:

    Ei minulla ole tarvetta kuvitella olevani jotakin erityistä. Olen pahainen ihmiskökkyrä ja elävä olento siinä missä muutkin eläimet. Miksi elämälläni pitäisi olla jokin tarkoitus? Olen saanut alkuni vanhempieni joko vahingonlaukauksesta tai sitten ei.
    Siitä se on lähtenyt Ollikin alkuun.

    On suurinta itsensä herraksi kuvitelua luulevansa olevan jotakin suurempaa Jumalan luomaa tms.

    Olli Älämölö:
    >> Uskovaisella on kauhea tarve uskoa olevansa jotain ainutlaatuista ja että hänen elämällänsä olisi jokin tarkoitus. > Kas, niin minullakin, vaikken uskovainen olekaan.

    Äänestä

  • huua kirjoitti:

    >> Uskovaisella on kauhea tarve uskoa olevansa jotain ainutlaatuista ja että hänen elämällänsä olisi jokin tarkoitus.

    Mulla taas ei ole sellaista tunnetta vaikka itsestäni niin paljon meteliä pidänkin :D
    Olen maailmankaikkeuden lapsi ja universumin ikuinen osa, mutten missään nimessä kosmoksen näkökulmasta tippaakaan tärkeämpi kuin jokin toinen osa. Olen merkityksetön osanen olemassaolon ihmettä ja tarkoitukseni maailmassa on nauttia tämän katoavan hetken verran. Mitään tiettyä ja erityistä tarkoitusta en pysty itselleni ajattelemaan, ja juuri tuo tarkoituksettomuus suo sielulle rauhan sun muuta sellaista mitä teistiset uskonnot lupailevat.

    Äänestä

  • huua kirjoitti:

    Olli Älämölö:
    >> Uskovaisella on kauhea tarve uskoa olevansa jotain ainutlaatuista ja että hänen elämällänsä olisi jokin tarkoitus. > Kas, niin minullakin, vaikken uskovainen olekaan.

    Kylläpä samaan sävyyn haastelet kuin allekirjoittanut :D Taidat olla piilopanteisti (eipä sillä, että nimityksellä olisi jotakin väliä, termi on enemmän adjektiivi kuin substantiivi)

    Äänestä

  • panteisti kirjoitti:

    Mulla taas ei ole sellaista tunnetta vaikka itsestäni niin paljon meteliä pidänkin :D
    Olen maailmankaikkeuden lapsi ja universumin ikuinen osa, mutten missään nimessä kosmoksen näkökulmasta tippaakaan tärkeämpi kuin jokin toinen osa. Olen merkityksetön osanen olemassaolon ihmettä ja tarkoitukseni maailmassa on nauttia tämän katoavan hetken verran. Mitään tiettyä ja erityistä tarkoitusta en pysty itselleni ajattelemaan, ja juuri tuo tarkoituksettomuus suo sielulle rauhan sun muuta sellaista mitä teistiset uskonnot lupailevat.

    yritin alunperin tarkoittaa. Elämäni on tässä ja nyt, eikä sillä ole sen kummempaa tarkoitusta. Tietenkin voin pääni sisällä ajatella mielekkäitä asioita yms, että jaksaa elää.
    Mutta jos elämäni tarkoituksen toisi ainoastaan usko ja luulottelu tuonpuoleisesta olisin BB Akin sanoin, heikoilla hangilla.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    kysynyt näiltä jumala-rakastaa-sinua-tyypeiltä, että mistäs-sinä-sen-tiedät? Mitä ne on vastanneet?

    Ihan mielenkiinnosta kysyn.

    Jumala on lisäksi mielestäni jonkinsortin läheisriippuvainen... Jumala haluaa rakastaa minua, ja haluaa vastarakkautta rakkaudelleen. Mutta entäpä jos en yksinkertaisesti välitä Jumalasta...

    Jumala siis roikkuu minussa..

    Äänestä

  • Olli Älämölö kirjoitti:

    Jumala on lisäksi mielestäni jonkinsortin läheisriippuvainen... Jumala haluaa rakastaa minua, ja haluaa vastarakkautta rakkaudelleen. Mutta entäpä jos en yksinkertaisesti välitä Jumalasta...

    Jumala siis roikkuu minussa..

    on hyvä pitää mielessä jos joutuu oikeuteen jumalanpilkasta. Samassa istunnossa voisi hakea sille tyypille lähestymiskiellon, samoin kuin niille sen sanansaattajille.

    Äänestä

  • panteisti kirjoitti:

    Kylläpä samaan sävyyn haastelet kuin allekirjoittanut :D Taidat olla piilopanteisti (eipä sillä, että nimityksellä olisi jotakin väliä, termi on enemmän adjektiivi kuin substantiivi)

    (hyvä että lisäsit tuon suluissa olevan ... mie ku en nii noista ismeistä perusta ...)

    Äänestä

  • Olli Älämölö kirjoitti:

    yritin alunperin tarkoittaa. Elämäni on tässä ja nyt, eikä sillä ole sen kummempaa tarkoitusta. Tietenkin voin pääni sisällä ajatella mielekkäitä asioita yms, että jaksaa elää.
    Mutta jos elämäni tarkoituksen toisi ainoastaan usko ja luulottelu tuonpuoleisesta olisin BB Akin sanoin, heikoilla hangilla.

    >> Mutta jos elämäni tarkoituksen toisi ainoastaan usko ja luulottelu tuonpuoleisesta

    Äänestä

  • panteisti kirjoitti:

    Mulla taas ei ole sellaista tunnetta vaikka itsestäni niin paljon meteliä pidänkin :D
    Olen maailmankaikkeuden lapsi ja universumin ikuinen osa, mutten missään nimessä kosmoksen näkökulmasta tippaakaan tärkeämpi kuin jokin toinen osa. Olen merkityksetön osanen olemassaolon ihmettä ja tarkoitukseni maailmassa on nauttia tämän katoavan hetken verran. Mitään tiettyä ja erityistä tarkoitusta en pysty itselleni ajattelemaan, ja juuri tuo tarkoituksettomuus suo sielulle rauhan sun muuta sellaista mitä teistiset uskonnot lupailevat.

    ... tykkäsin tosta:

    >> juuri tuo tarkoituksettomuus suo sielulle rauhan sun muuta sellaista

    Äänestä

  • huua kirjoitti:

    ... tykkäsin tosta:

    >> juuri tuo tarkoituksettomuus suo sielulle rauhan sun muuta sellaista

    vaan on tarve selitää tuo jumala itselleen jollaintapaa (konkreettisena). joidenkin kohdalla sitä voi pitää ihan suotavanakin juttuna(?)

    Itsekkin olen isti, 'olen humanisti'. Tämä ilmenee parhaiten silleen kun törmään ns. tietäjiin, kutsun heitä jumaliksi.

    Äänestä

Tähän on aina yhtä helppo vastata:

Koska jumalaa ei tarvita. Jumalaan uskominen perustuu tarpeeseen, ihmisen henkilökohtaiseen tarpeeseen. Tämä usko asuu ihmisen pään sisällä, ei sen ulkopuolella.

Se, että uskovainen ei kykene mitenkään ymmärtämään ei-uskovan tietoisuutta, kertoo vain mielikuvituksen puutteesta.

Äänestä
  • on sieltä anican päästä hävinnnyt? Aikojen alussa se kuitenkin siellä on ollut. Vai oletko jotenkin eri rotua tai geeniryhmää, joilta puuttuu tämä luonnollinen ja elämää ylläpitävä tarve.

    Äänestä

  • henkilökohtainen tarve kirjoitti:

    on sieltä anican päästä hävinnnyt? Aikojen alussa se kuitenkin siellä on ollut. Vai oletko jotenkin eri rotua tai geeniryhmää, joilta puuttuu tämä luonnollinen ja elämää ylläpitävä tarve.

    Olet juuri sopiva esimerkki ihmisestä, joka ei voi kuvitella mitään muuta olevan olemassakaan kuin oma usko, joka on vieläpä "luonnollinen, elämää ylläpitävä tarve".

    Miten muuten usko pitää "elämää yllä"?

    Itse elän hyvinvoivana ilman uskoa - miten selität tämän? (ihan tiedoksi, että en muuten ole avaruusolio)

    Äänestä

  • >> Koska jumalaa ei tarvita. Jumalaan uskominen perustuu tarpeeseen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ateisteille kirjoitti:

Mihin perustuen te ateistit uskotte että jumalaa ei ole olemassa?

T: Pöhlö

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu