Helsingin Sanomissa oli joulun alla mielenkiintoinen artikkeli, jossa filosofi Tuomas Nevanlinna etsii kristinuskon radikaalia ydintä.
Nevanlinna toteaa:
"Kirjallisuus ei ole nähnyt (Suomessa, toisin kuin katolisessa Euroopassa) jumalaista valoa. Suomalainen aikalaiskirjallisuus ei juuri käsittele uskonnollisia aiheita tai pohdi jumalaan uskomista, vaikka kirjailijat olisivat kokeneet uskonnollisen herätyksen.
Syitä on kaksi: yhteiskunnallista maallistumista edesauttanut luterilainen kirkko ja kirjallisuuden perinteemme, jossa toisen maailmansodan jälkeen kirkolla ei ollut kovin näkyvää osaa.
Tilanne on ennallaan."
Nevanlinnan analyysi paljastaa mainiosti luterilaisten aikaansaannokset kristillisen sanoman levittäjinä ja ylläpitäjinä: tulos on negatiivinen.
Parissa sukupolvessa luterilaiset ovat tuhonneet kaiken sen vähänkin, joka kristinuskosta jäi heille jäljelle Martin Lutherin "uskonpuhdistuksessa", jonka sisältämää harhaoppia suomalaisillekin on muutaman vuosisadan ajan pakkosyötetty muka kristillisyytenä.
Luterilaisten olisi jo aika tunnustaa, että heidän uskontonsa ei ole kristinuskoa, vaan jonkinlaista synkretismiä, jossa on aineksia myös kristillisyydestä.
Nevanlinna toteaa:
"Kirjallisuus ei ole nähnyt (Suomessa, toisin kuin katolisessa Euroopassa) jumalaista valoa. Suomalainen aikalaiskirjallisuus ei juuri käsittele uskonnollisia aiheita tai pohdi jumalaan uskomista, vaikka kirjailijat olisivat kokeneet uskonnollisen herätyksen.
Syitä on kaksi: yhteiskunnallista maallistumista edesauttanut luterilainen kirkko ja kirjallisuuden perinteemme, jossa toisen maailmansodan jälkeen kirkolla ei ollut kovin näkyvää osaa.
Tilanne on ennallaan."
Nevanlinnan analyysi paljastaa mainiosti luterilaisten aikaansaannokset kristillisen sanoman levittäjinä ja ylläpitäjinä: tulos on negatiivinen.
Parissa sukupolvessa luterilaiset ovat tuhonneet kaiken sen vähänkin, joka kristinuskosta jäi heille jäljelle Martin Lutherin "uskonpuhdistuksessa", jonka sisältämää harhaoppia suomalaisillekin on muutaman vuosisadan ajan pakkosyötetty muka kristillisyytenä.
Luterilaisten olisi jo aika tunnustaa, että heidän uskontonsa ei ole kristinuskoa, vaan jonkinlaista synkretismiä, jossa on aineksia myös kristillisyydestä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Aloittaja jätti kirjoittamatta tekstin olennaisimman osan samasta artikkelista, tosin kyllä taisi lisätä lainaukseensa jotakin sellaista mitä alkuperäisessä kirjoituksessa ei ollut.
Siis Nevalinna Hesarissa:
"Nevanlinna lyö pöytään teesin, että nimenomaan protestanttisuudessa on säilynyt olennaisin ja radikaalein kristillisyys.
Mitä protestanttisuus sitten on? "Sitä että sä et ole koskaan saletissa. Pitää kilvoitella, koko ajan miettiä, samaan aikaan tietäen, että se miettiminen on mahdotonta, se ei johda mihinkään ja on sinällään jo syntiä."
Tämä tapauskovaisuuden kanssa ristiriidassa oleva asenne kristallisoituu körttiläisyydessä, joka elää Suomen luterilaisen kirkon sisällä vahvana. "Mahdottomuudessa pyöriskely on hyvin uljas ja sympaattinen puoli körttiläisyydessä. Pystyn hyvin samaistumaan siihen, olen muista syistä hyvin samanlainen ihminen." "
...tai sitten ei?
Ketjun aloittaja:
"Nevanlinnan analyysi paljastaa mainiosti luterilaisten aikaansaannokset kristillisen sanoman levittäjinä ja ylläpitäjinä: tulos on negatiivinen.
Parissa sukupolvessa luterilaiset ovat tuhonneet kaiken sen vähänkin, joka kristinuskosta jäi heille jäljelle Martin Lutherin "uskonpuhdistuksessa", jonka sisältämää harhaoppia suomalaisillekin on muutaman vuosisadan ajan pakkosyötetty muka kristillisyytenä.
Luterilaisten olisi jo aika tunnustaa, että heidän uskontonsa ei ole kristinuskoa, vaan jonkinlaista synkretismiä, jossa on aineksia myös kristillisyydestä. "
Olen samaa mieltä aloittajan kanssa.
Kuinka se voisikaan olla sitä samaa uskoa, jota apostolit julistivat, sillä julistuksen vastaanottajathan tulivat Jeesukseen uskoviksi!
"Olen samaa mieltä aloittajan kanssa.
Kuinka se voisikaan olla sitä samaa uskoa, jota apostolit julistivat, sillä julistuksen vastaanottajathan tulivat Jeesukseen uskoviksi!"
Eli mielestäsi katolisen kirkon opetus on sitä apostolien julistusta? No, miekkaa ei helluntaina käytetty saarnavälineenä.
Et kai tosissasi väitä, että Katolinen ja Ortodoksinen Kirkko eivät julista apostolista kristinuskoa?
Helluntaina ei käytetty miekkaa saarnavälineenä, mutta kylläkin 1600-luvun Euroopassa, kun tänne väkivalloin juurrutettiin maallisen vallan toimesta ja intresseistä protestanttista "kristinuskoa". Samalla ryöstettiin Kirkon omaisuus, jonka palauttamisesta alkuperäiselle omistajalle käydään yhä oikeutta.
Kaamein episodi tuossa "evankeliumin" levityksessä olivat aina pitkälle 1700-luvulle Ruotsissa ja muualla Skandinaviassa jatkuneet noitavainot, joissa tuhannet viattomat käristettiin rovioilla.
Tutkimus Chicagon arkkihiippakunnan 2200 papin keskuudessa arvioi 1,8 % papeista syyllistyneen asemansa jonkinlaisiin väärinkäyttöön, ei kuitenkaan välttämättä rikoksiin. Näistä 40 papista 39:n arvioitiin mahdollisesti syyllistyneen alaikäisten hyväksikäyttöön, ja yhden pedofiiliaan.
Tuomittavaa käytöstä Chicagon arkkihiippakunnan papiston jäseniltä.
Mutta on sitä Suomen luterilaisen papistonkin toimesta saatu aikaan monenlaista:
Kihniössä toimi takavuosina kirkkoherrana henkilö, joka sekaantui useisiin rippikoulutyttöihin ja sai asiasta pitkän vankilatuomion. Yleisesti on arveltu saman henkilön raiskanneen ja surmanneen rippikoulua käyneen Kyllikki Saaren.
Vihdin kirkkoherra pieksi vaimoaan vankeustuomion arvoisesti, helsinkiläinen pastori sai vankeustuomion vaimonsa parituksesta, rippikoululeirin vetäjänä toiminut nuorisopastori riisui tyttöjä. Hiljattain eräs naispuolinen "pappi" kertoi sanomalehdessä parittelevansa samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa j.n.e.
Turun piispa petti vaimoaan parittelemalla hiippakuntansa papin kanssa. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan aviorikokset tapahtuivat virkamatkojen aikana.
Härskein herra on vieläkin virassa oleva luterilainen piispa, joka erosi vaimostaan ja avioitui rakastajattarensa kanssa.
Jos Suomen luterilaisten papiston keskuudessa suoritettaisiin samanlainen tutkimus kuin USA:ssa, olisi mielenkiintoista lukea tutkimuksen tulokset.
...tällainen johtopäätös?
"Eli mielestäsi katolisen kirkon opetus on sitä apostolien julistusta? "
Sitä minä lähinnä hämmästelin että oli aloittajan kanssa samaa mieltä että luterilaisuus on tuhonnut katolisuuden hyvän perinnön.
Ei oikein sopinut sinun muihin kirjoituksiin.
1) Puheesi noitavainoista ovat mielikuvitusta.
2) Katolinen kirkko poltti elävältä satoja tuhansia kristittyjä Euroopassa.
Paavi kehoitti tappamaan Espanjan juutalaiset monissa eri pogromeissa. Viimeisessä v 1492 kuoli noin 2o ooo juutalaista.
3) Luterilainen usko on omaksuttu rauhallista
tietä: taikausko korvautui puhtaan evankeliumin
tiedolla.
Kansa kirkot omisti ja menetti osan omaisuudesta veroina kruunulle.
4) Katolinen usko ei edusta apostolista uskoa, vaan harhaista versiota siitä.
Näinpä on asiat, todella hengettömästi. Herra, auta!
Tänään sitten - viisi pappia, pääuutisten mukaan, lähtivät viihteelle ! Perustivat jammaamisbändin ja poikakalenteri on suunnitteilla. Siis tämä porukka on kirkkoherroja, kappalaisia ja sillei. Heillä ressukoilla ei ole viroissaan riittävästi tekemistä. Toimenkuvaansa eivät näemmä 'sielut' edes kuulu. - Vaikka huumorin kautta pistelen, olen erittäin surullinen ja lyöty tästä pappiryhmästä. Olikos se jostakin Turuun pualest?
http://eroakirkosta.fi/
tekstiä.
Leikkasin 23.12. ilmestyneestä Hesarista artikkelin, jonka otsikkona on "Perisynti tekee meistä oikeita ihmisiä" ja jonka kirjoittaja on Tuomas Nevanlinna. Keskellä artikkelin alaosaa on Jukka Petäjän kirjoittama osio "Tausta Kun muurari Hiltunen pukeutui kasukkaan." Siinä Jukka Petäjä sanoo mm. näin: "Kirjallisuus ei ole nähnyt jumalaista valoa. Suomalainen aikalaiskirjallisuus ei juuri käsittele uskonnollisia aiheita tai pohdi jumalaan uskomista, vaikka kirjailijat olisivat kokeneet uskonnollisen herätyksen. Syitä on kaksi: yhteiskunnallista maallistumista edesauttanut luterilainen kirkko ja kirjallinen perinteemme, jossa toisen maailmansodan jälkeen kirkolla ei ollut kovin näkyvää osaa. Tilanne on ennallaan."
Miksi kirjoitat, että tuo teksti on Nevanlinnan kirjoittama, kun se kerran on Jukka Petäjän kirjoittama? Ja miksi lisäsit sulkumerkeissä tekstiin tällaista: "Suomessa, toisin kuin katolisessa Euroopassa"?
"Nevanlinnan analyysi paljastaa mainiosti luterilaisten aikaansaannokset kristillisen sanoman levittäjinä ja ylläpitäjinä: tulos on negatiivinen."
Mistä kirjoituksen kohdasta saa tuommoisen käsityksen? Luitko kirjoituksen kokonaan ja katsoitko, kuka mitäkin kirjoitti?
Huomasin saman jutun, kyseessä oli ilmeisen tahallisesti vääristelty lainaus, vahingossa tuollaista ei voisi päästä syntymään. Myös johtopäätöksensä kirjoittaja laittoi itseään älykkäämmän nimiin.
Helsingin Sanomien 23.12.2007 julkaiseman artikkelin filosofi Tuomas Nevanlinnasta on kirjoittanut toimittaja Jussi Ahlroth. Minulta jäi huomaamatta, että Tausta-alion on kirjoittanut toimittaja Jukka Petäjä. Pahoittelen.
Tosiasiaksi kuitenkin jää, että analyysini luterilaisuuden olemuksesta on oikea.
Tarkemmin keskustelun kohteena olevaan artikkeliin tutustuttuani on myös pakko todeta, että Nevanlinnalla on luterilaisen hapatuksen läpitunkemana varsin rajallinen kuva kristinuskosta. Vain täydellinen diletantti voi esimerkiksi verrata Lutheria ja Kierkegaardia apostoli Paavaliin.
"Tarkemmin keskustelun kohteena olevaan artikkeliin tutustuttuani on myös pakko todeta, että Nevanlinnalla on luterilaisen hapatuksn läpitunkemana varsin rajallinen kuva kristinuskosta. Vain täydellinen diletantti voi esimerkiksi verrata Lutheria ja Kierkegaardia apostoli Paavaliin."
Jussi Ahlroth kirjoittaa tuossa Hesarin artikkelissa mm. näin: "Samalla kun luterilaiset hakeutuvat ortodoksisen kirkon tarjoaman sisäisyyden kokemuksen pariin, Nevanlinna lyö pöytään teesin, että nimenomaan protestanttisuudessa on säilynyt olennaisin ja radikaalein kristillisyys. "Sellainen kristillisten ajattelijoiden linja kuin Paavali, Augustinus, Luther, Kierkegaard on mulle kaikkein läheisin. Siis protestanttinen linja. Mitä protestanttisuus sitten on? Sitä, että ei ole koskaan saletissa. Pitää kilvoitella, koko ajan miettiä, samaan aikaan tietäen, että se miettiminen on mahdotonta, se ei johda mihinkään ja on sinällään jo syntiä."
Jos esittää itselleen kaikkein läheisimmän linjan: Paavali, Augustinus, Luther, Kierkegaard, niin miksi sitä ei saisi tehdä? Mitä diletanttimaista on tuossa vertaamisessa? Onko tuo sen vuoksi diletanttimaista, kun sinä pidät sitä diletanttimaisena?
Miksi muuten otit nimimerkiksesi MalleusMalleficarum? ( "Malleus Maleficarum" on noitien etsimisen perusteos, jonka kaksi dominikaanimunkkia julkaisi v. 1486. Onko sinulla jotain yhteistä heidän tai yleensä tuon asian kanssa vai kiinnostaako se muuten vaan ? )
kirjoittamaa tekstiä.
Leikkasin 23.12. ilmestyneestä Hesarista artikkelin, jonka otsikkona on "Perisynti tekee meistä oikeita ihmisiä" ja jonka kirjoittaja on Tuomas Nevanlinna. Keskellä artikkelin alaosaa on kuitenkin Jukka Petäjän kirjoittama osio "Tausta Kun muurari Hiltunen pukeutui kasukkaan." Siinä Jukka Petäjä sanoo mm. näin: "Kirjallisuus ei ole nähnyt jumalaista valoa. Suomalainen aikalaiskirjallisuus ei juuri käsittele uskonnollisia aiheita tai pohdi jumalaan uskomista, vaikka kirjailijat olisivat kokeneet uskonnollisen herätyksen. Syitä on kaksi: yhteiskunnallista maallistumista edesauttanut luterilainen kirkko ja kirjallinen perinteemme, jossa toisen maailmansodan jälkeen kirkolla ei ollut kovin näkyvää osaa. Tilanne on ennallaan."
Miksi kirjoitat, että tuo teksti on Nevanlinnan kirjoittama, kun se kerran on Jukka Petäjän kirjoittama? Ja miksi lisäsit sulkumerkeissä tekstiin tällaista: "Suomessa, toisin kuin katolisessa Euroopassa"?
"Nevanlinnan analyysi paljastaa mainiosti luterilaisten aikaansaannokset kristillisen sanoman levittäjinä ja ylläpitäjinä: tulos on negatiivinen."
Mistä kirjoituksen kohdasta saa tuommoisen käsityksen? Luitko kirjoituksen kokonaan ja katsoitko, kuka mitäkin kirjoitti?
Suomessa on kosolti enemmän jumalaista valoa siinä laajassa kansanhurskaudessa, mitä raamattusokea katolilaisuus ei tunne yhdessäkään katolisessa maassa.
Se uskon valo vahvisti Suomen kansaa kestämään kovat koetukset vv. 1939-45.
Palstan aloittaja lienee TROLLI ja provo.
Katolinen usko, jos mikä, on synkreettistä.
Yksikään katolinen kirjoittaja täällä ei ole
puhunut uskosta sydämen tasolla.
Se tuntuu olevan tuntematonta.
Synti, parannus, pelastuminen eivät kuulu edes käsitteinä heidän maailmaansa.
Tätä tekee sokea auktoriteettiusko
---------------------
Katoliset kinaavat täällä; meirän kirkko on isompi ja parempi kuin teirän kirkko.
Sisällöstä he eivät puhu mitään. Se kuitenkin on pääasia.
----------------------
Kun puhutaan protestanttisen maiden ns. epäkohdista, pitäisi muistaa pari asiaa:
- luopumus ja sekularismi koskettaa myös
katolista maailmaa. siellä se piiloutuu
teeskentelyn ja riittiuskon taakse.
- Suomen maallistuminen on todella
uskonpuhdistuksen ja valistuksen seuraus-
ilmiöitä.
Empiirisen tutkimusperiaatteen tuominen
perinnetieteen/auktoriteettiuskon sijaan
on ollut Pandoran lipas, jota kukaan ei voi
sulkea.
Epäkodista on silti turha syyllistää luteri-
laisia. Yksikään katolinen ei suostuisi
elämään siinä maailmassa, jonka uskonpuhdistus
ja valistus 1517-1820 kaatoivat.