Omalla kohdallani pidän erittäin todennäköisenä että yksinäisyyteni, masennus ja ahdistus johtuvat vielä toteamattomasta estyneisyyttä aiheuttavasta persoonallisuuden häiriöstä. En minä pilaile, enkä laske leikkiä sairauksilla, mutta tuo sen täytyy olla.
Useinhan masentunut mieliala, ahdistuneisuus, itsetuhoisuus liittyvät johonkin suureen menetykseen elämässä. Mulla kun ei ole sellaisia menetyksiä, enkä itse asiassa osaa kertoa syytä läpikäydyille masennusjaksoille, jolloin oli iso halu vain päästä pois.
Moni varmaan masentuu jos poika-/tyttökaveri jättää, joutuu työttömäksi, sairastuu, läheinen kuolee, tulee vararikko yms... Veikkaisin, että moni alkaa syödä mielialalääkkeitä eron vuoksi tai että on tyytymätön omaan ruumiinkuvaansa. Mutta oma v-itutukseni ja ahdistukseni johtuu estyneisyyden aiheuttamasta yksinäisyydestä ja onnettomuudesta. = Kyvyttömyyttä tehdä elämästään tyydyttävä. Tosin mullakin on ollut aina ongelmia hyväksyä oma fyysinen olemukseni.
Onko tässä mitään järkeä? Että syön mielialalääkkeitä, eikä käydä kiinni ongelman aiheuttajaan! En ole normaali. Kärsin estyneisyydestäni, jonka vuoksi en kykene muodostaamaan parisuhdetta, jonka kuitenkin haluaisin kuuluvan elämääni. Ei minua ole koskaan kukaan tyttö/nainen lähestynyt kiinnostuneena, enkä estyneenä ole itsekään lähennellyt. Ei koskaan missään ole pyydetty ulos tms. No, ulos on pyydetty seuraksi tupakalle ja mörönsyötiksi, mutta ei romanssimielessä lainkaan. Enintään joku yli nelikymppinen yh saattanut joskus tulla juttelemaan noin 2,75 promillen humalatilassa.
Pitääköhän minun itse pyytää diagnoosi F60.6, kun ei tästä näytä muuten tulevan mitään?! Kai sitä ongelmaa olisi helpompi hoitaakin kun se myönnettäisiin. Eihän ole fiksua määrätä pelkkää kipulääkettä jos potilaalla on sääri poikki!?
Antidepressantit ovat mielestäni "psyyken kipulääkettä". Silloin kun on hätä, eikä muuta voida tehdä, latistetaan tunteet tropeilla. Niin voimakkasti ne latistavat tunteita, ettei tahdo ejakuloidakaan eikä naisetkaan tahdo saada orgasmia. Ne siis vähentävät tuntemista.
Pariskunnat herättävät tunteita, että miksen itse kykene muodostamaan parisuhdetta, josta voisi myöhemmin tulla oikein perhe.
En minä usko että minulla on mitään aivovammaa, kuten ei kai narsisteillakaan yms. Se on vain lapsuudesta saakka minun käytöstäni ohjaava häiriötila: "Estynyt persoonallisuus F.60.6". Kai siihen on nykyaikana hyvät tropit saatavana ja terapiaa? Edes sellaiset tropit, etten tunne ja siis kärsi sosiaalisesta estyneisyydestä. Tulisin normaaliksi, enkä olisi estynyt ihmisten seurassa. Ja ehkä sitten voisin löytää kumppaninkin tai joku löytäisi minut.
Jouluaattona oli kirkossa paljon ei-estyneitä ihmisiä. Oli pariskuntia, perheitä...
Estynyt persoonallisuus -> yksinäisyys
19
7077
Vastaukset
- Schorching Blood
Itsekin olen miettinyt että on se harmi kun on suotu sairaus ja huonot geenit että kaikki on paljon vaikeampaa, kuten mm. parisuhteen muodostaminen, perheen perustaminen, työnteko, eläminen itsensä ja ongelmiensa kanssa.
Tiedän että haluat oikeata hoitoa ongelmiisi. Toivottavasti nyt tuolla diagnoosilla jotain troppia saa, ainakin periaatteessa pitäisi. Jos ei, niin vaihdat lääkäriä.
Minä itse olen ollu tutkimuksissa ja niistä selviää tarvitsenko lisälääkitystä vai mennäänkö vanhoilla sotaratsuilla zyprexalla ja prozacilla. - karen#
nyt, kun aivan samaa olen miettinyt minäkin omalla kohdallani! (että saattaisi olla tuo estynyt persoonallisuus, tai ainakin todella vaikea ujous)
Minulla on ollut erinäistä ahdistusta ja masennusta jo todella pitkään. Mielialalääkkeitäkin olen kokeillut muutamaa merkkiä.
Mutta siis, tässä joku aika sitten menin lääkäriin ahdistuksen takia, ja olen nyt käynyt juttelemassa sairaanhoitajan(? vai mikä onkaan, psyk.poliklinikalla siis)
Nyt hän ehdotti, että minulle tehtäisiin psykologisia testejä ja lääkäri haastattelee, että saadan mahdollisimman oikea diagnoosi.
No, ihan tämän takia sulle vastasin, kun eräässä näistä sairaanhoitajan kanssa keskusteluissa mainitsin, että olen todella estynyt ihmissuhteissa. Etten esim. kykene vaikkapa laulamaan edes sisareni seurassa, tai muutenkaan olemaan täysin oma itseni.
No, tämä hoitaja sanoi, että nytpä sinä mainitsit tärkeän asian:D sanoin sitten, että luulin että minusta näkyy ulospäinkin se estyneisyys. ettei sitä tarvitsisi erikseen mainita.
Se hoitaja sanoi, että eivät he mitään selvännäkijöitä ole:) heille pitää siis juurta jaksain kertoa asiansa.
itsekin oivalsin sitten, että tosiaan, eihän ne mulle mitään oikeata diagnoosia tai lääkettä saa aikaiseksi, jos en selosta perin pohjin ja rehellisesti tilannettani.
Ajattelin vain vinkiksi kertoa tämän, jos et ole vielä tuota oivaltanut!- Yleinen vuodattaja
Kiitos. Sullako ei vielä ole todettu sitä aiheuttajaa? Oisin ollut kiinnostunut, kuinka sellaista estyneisyyttä hoidetaan. Kaipa siinä jatketaan masennusta ehkäisevien troppien nappailemista ja mietitään käyttäytymistä. Rauhoittavat auttavat estyneisyyteen/ahdistukseen, mutta ei se unelias olemus anna kovin houkuttelevaa kuvaa. Ja jossakin vaiheessa on edessä vieroitushoidot sitten niistä.
Nyt on pakko kiroilla: Voi v'ttu että v'tuttaa! Puolet elämästä jo mennyt hukkaan estyneenä :/. Ei mitään merkitystä ole ollut näissä vajaassa 30 vuodessa... Välillä tuntuu että kunpa kuolisi jo pois, että saisi aloittaa uudelleen "puhtaalta pöydältä". Oon miettinyt lapsesta saakka sieluamme ja uskon, että se vaan siirtyy johonkin elävään uuteen yksilöön. Emme tietenkään muista aiemmista olomuodoistamme mitään.
Nuoret! Menkää mahdollisimman aikaisin puhumaan estyneisyydestä/yksinäisyydestä yms. vaikeuksista jollekin! Ei kannata päästää tilannetta näin pahaksi. Se vituttaa ankarammin kun huomaa jääneensä täysin yksin kun lähes kaikki ikäiseni ovat jonkinlaisissa liitoissa, monella on lapsia ja siinä elämässä on muutakin mietittävää kuin se, että miksi vittu tässä kävi näin! Oisinko jaksanu vielä lukioaikoina uskoa parempaan tulevaisuuteen jos olisin tiennyt että vitutus on kahta kauheampaa 10 vuoden kuluttua.
On niin kova vitutus ja kiukku päällä että on pakko alkaa laskea vireystasoa Mirtazapiinilla. - karen#
Yleinen vuodattaja kirjoitti:
Kiitos. Sullako ei vielä ole todettu sitä aiheuttajaa? Oisin ollut kiinnostunut, kuinka sellaista estyneisyyttä hoidetaan. Kaipa siinä jatketaan masennusta ehkäisevien troppien nappailemista ja mietitään käyttäytymistä. Rauhoittavat auttavat estyneisyyteen/ahdistukseen, mutta ei se unelias olemus anna kovin houkuttelevaa kuvaa. Ja jossakin vaiheessa on edessä vieroitushoidot sitten niistä.
Nyt on pakko kiroilla: Voi v'ttu että v'tuttaa! Puolet elämästä jo mennyt hukkaan estyneenä :/. Ei mitään merkitystä ole ollut näissä vajaassa 30 vuodessa... Välillä tuntuu että kunpa kuolisi jo pois, että saisi aloittaa uudelleen "puhtaalta pöydältä". Oon miettinyt lapsesta saakka sieluamme ja uskon, että se vaan siirtyy johonkin elävään uuteen yksilöön. Emme tietenkään muista aiemmista olomuodoistamme mitään.
Nuoret! Menkää mahdollisimman aikaisin puhumaan estyneisyydestä/yksinäisyydestä yms. vaikeuksista jollekin! Ei kannata päästää tilannetta näin pahaksi. Se vituttaa ankarammin kun huomaa jääneensä täysin yksin kun lähes kaikki ikäiseni ovat jonkinlaisissa liitoissa, monella on lapsia ja siinä elämässä on muutakin mietittävää kuin se, että miksi vittu tässä kävi näin! Oisinko jaksanu vielä lukioaikoina uskoa parempaan tulevaisuuteen jos olisin tiennyt että vitutus on kahta kauheampaa 10 vuoden kuluttua.
On niin kova vitutus ja kiukku päällä että on pakko alkaa laskea vireystasoa Mirtazapiinilla.ei siis ole vielä mulla mitään diagnoosia. Kai semmoinen on tarkoitus saada muutaman kuukauden kuluessa.
Se edellyttää muutamaa kertaa sen lääkärin luona käyntiä (näiden hoitajan kanssa keskusteluiden lisäksi, mitä jo on ollut)
Mutta arvelin vain itse, että saattaa tulla tuo estynyt persoonallisuus -diagnoosi.
Mutta pitää siis todella koettaa kertoa kaikki ongelmansa mahd. tarkasti, ja varsinkaan mitään tärkeää unohtamatta.
Kerroin siis sille hoitajalle myös, että itse koen että kaikki masennukset sun muut johtuisi juuri tuosta estyneisyydestä.
Siitä hoidosta sitten, jos nyt olisi tuo estynyt persoona... niin käsittääkseni parasta hoitoa olisi terapia, jossa koetetaan parantaa itseluottamusta. (eri asia sitten miten sellaiseen terapiaan voisi päästä, ei ole vielä tietoa)
Jotain mielialalääkettähän ne varmaan myös määrää, vaikka olen todellakin niitä vastaan. (inhottavia sivuvaikutuksia, ja kun eivät ne tuota itse ongelmaa poista. mutta kai niitä pahimpaan ahdistukseen on otettava!)
Ei ole tietoa, että oisko nimenomaan estyneisyyteen mitään omaa lääkettä, pelkäänpä että ei....
mutta siis, itse toivoisin että pääsisin ainakin johonkin terapiaan. Olisin kyllä motivoitunut yrittämään muuttaa käyttäytymistäni. Ja katsotaan nyt ensin tuleeko sieltä millaista diagnoosia:)
Sulle sanoisin vielä, että vaikka välillä v**uttaakin, niin jos olet alle 30 vielä, niin hyvin ehdit vielä vaikka mitä.
Toivottavasti pääsisit myös kartoittamaan tuota tilannettasi johonkin lääkärille! (vai oletko jo ollut...en varmaksi käsittänyt) - Schorching Blood
karen# kirjoitti:
ei siis ole vielä mulla mitään diagnoosia. Kai semmoinen on tarkoitus saada muutaman kuukauden kuluessa.
Se edellyttää muutamaa kertaa sen lääkärin luona käyntiä (näiden hoitajan kanssa keskusteluiden lisäksi, mitä jo on ollut)
Mutta arvelin vain itse, että saattaa tulla tuo estynyt persoonallisuus -diagnoosi.
Mutta pitää siis todella koettaa kertoa kaikki ongelmansa mahd. tarkasti, ja varsinkaan mitään tärkeää unohtamatta.
Kerroin siis sille hoitajalle myös, että itse koen että kaikki masennukset sun muut johtuisi juuri tuosta estyneisyydestä.
Siitä hoidosta sitten, jos nyt olisi tuo estynyt persoona... niin käsittääkseni parasta hoitoa olisi terapia, jossa koetetaan parantaa itseluottamusta. (eri asia sitten miten sellaiseen terapiaan voisi päästä, ei ole vielä tietoa)
Jotain mielialalääkettähän ne varmaan myös määrää, vaikka olen todellakin niitä vastaan. (inhottavia sivuvaikutuksia, ja kun eivät ne tuota itse ongelmaa poista. mutta kai niitä pahimpaan ahdistukseen on otettava!)
Ei ole tietoa, että oisko nimenomaan estyneisyyteen mitään omaa lääkettä, pelkäänpä että ei....
mutta siis, itse toivoisin että pääsisin ainakin johonkin terapiaan. Olisin kyllä motivoitunut yrittämään muuttaa käyttäytymistäni. Ja katsotaan nyt ensin tuleeko sieltä millaista diagnoosia:)
Sulle sanoisin vielä, että vaikka välillä v**uttaakin, niin jos olet alle 30 vielä, niin hyvin ehdit vielä vaikka mitä.
Toivottavasti pääsisit myös kartoittamaan tuota tilannettasi johonkin lääkärille! (vai oletko jo ollut...en varmaksi käsittänyt)mielialalääkkeitä ole pakko syödä. Sanot vaan suoraan mitään salaamatta sille lääkärille että en näitä tarvitse, enkä halua, en syö ja inhoan sivuvaikutuksia. Tuskin ne sinulle niitä rupeaa kurkusta väkisin tunkemaan. Mutta tosiasia on se, että 80% mielialalääkitystäkin "vastaan" olevat tykkäävät siitä pössiksestä minkä se tuo. Etpä taida sanoa niille tätä, vai mitä ? :)
Joillakin on todella paha olo, oikea sairaus, ja jotka todella ovat kuollakseen pillereiden tarpeessa. Ei tuollaiset tekomasentuneet muuta tuota kuin henkilökuntapulaa. Hankkikaa se itsetunto ja menkää helvettiin pilaamasta oikeasti sairaiden ihmisten hoitoon pääsyä.
Estynyt itsetunto= ujous. Kuten vanha kansa sanoisi. Te vain haluatte saada jonkun tekosyyn olla uhri: lääketeollisuuden uhri ja elämän uhri.
Ja että olisi joku troppi estyneeseen persoonallisuuteen ? Mitä helvettiä, oletko sinä 12 vuotias ? Noin naiivia kommenttia kuulee harvoin. - 30??
karen# kirjoitti:
ei siis ole vielä mulla mitään diagnoosia. Kai semmoinen on tarkoitus saada muutaman kuukauden kuluessa.
Se edellyttää muutamaa kertaa sen lääkärin luona käyntiä (näiden hoitajan kanssa keskusteluiden lisäksi, mitä jo on ollut)
Mutta arvelin vain itse, että saattaa tulla tuo estynyt persoonallisuus -diagnoosi.
Mutta pitää siis todella koettaa kertoa kaikki ongelmansa mahd. tarkasti, ja varsinkaan mitään tärkeää unohtamatta.
Kerroin siis sille hoitajalle myös, että itse koen että kaikki masennukset sun muut johtuisi juuri tuosta estyneisyydestä.
Siitä hoidosta sitten, jos nyt olisi tuo estynyt persoona... niin käsittääkseni parasta hoitoa olisi terapia, jossa koetetaan parantaa itseluottamusta. (eri asia sitten miten sellaiseen terapiaan voisi päästä, ei ole vielä tietoa)
Jotain mielialalääkettähän ne varmaan myös määrää, vaikka olen todellakin niitä vastaan. (inhottavia sivuvaikutuksia, ja kun eivät ne tuota itse ongelmaa poista. mutta kai niitä pahimpaan ahdistukseen on otettava!)
Ei ole tietoa, että oisko nimenomaan estyneisyyteen mitään omaa lääkettä, pelkäänpä että ei....
mutta siis, itse toivoisin että pääsisin ainakin johonkin terapiaan. Olisin kyllä motivoitunut yrittämään muuttaa käyttäytymistäni. Ja katsotaan nyt ensin tuleeko sieltä millaista diagnoosia:)
Sulle sanoisin vielä, että vaikka välillä v**uttaakin, niin jos olet alle 30 vielä, niin hyvin ehdit vielä vaikka mitä.
Toivottavasti pääsisit myös kartoittamaan tuota tilannettasi johonkin lääkärille! (vai oletko jo ollut...en varmaksi käsittänyt)Onko 30v joku raja jonka jälkeen pitäisi vain kuolla?
- karen#
30?? kirjoitti:
Onko 30v joku raja jonka jälkeen pitäisi vain kuolla?
(eikä tosiaan pidä kuolla!) tarkoitin, että kun tämä ap. kertoi olevansa vajaa 30, niin hänhän on nuori vielä.
Minä kyllä haluan uskoa, että elämäänsä pystyy muuttamaan missä iässä tahansa. - Who killed Davey Moore?
Schorching Blood kirjoitti:
mielialalääkkeitä ole pakko syödä. Sanot vaan suoraan mitään salaamatta sille lääkärille että en näitä tarvitse, enkä halua, en syö ja inhoan sivuvaikutuksia. Tuskin ne sinulle niitä rupeaa kurkusta väkisin tunkemaan. Mutta tosiasia on se, että 80% mielialalääkitystäkin "vastaan" olevat tykkäävät siitä pössiksestä minkä se tuo. Etpä taida sanoa niille tätä, vai mitä ? :)
Joillakin on todella paha olo, oikea sairaus, ja jotka todella ovat kuollakseen pillereiden tarpeessa. Ei tuollaiset tekomasentuneet muuta tuota kuin henkilökuntapulaa. Hankkikaa se itsetunto ja menkää helvettiin pilaamasta oikeasti sairaiden ihmisten hoitoon pääsyä.
Estynyt itsetunto= ujous. Kuten vanha kansa sanoisi. Te vain haluatte saada jonkun tekosyyn olla uhri: lääketeollisuuden uhri ja elämän uhri.
Ja että olisi joku troppi estyneeseen persoonallisuuteen ? Mitä helvettiä, oletko sinä 12 vuotias ? Noin naiivia kommenttia kuulee harvoin.Joku kerran fiksusti tokaisi, että yleensä lääkkeitä otetaan, että olisi mahdollista käydä siellä terapiassa. Ei ne ole "se ratkaisu" ellei ole sitten aivojen välittäjäaineissa/muissa fysiologisissa seikoissa ongelmia/sairaalahoidossa. Ja tosiaan.. psykoterapiaan on ihan hiton vaikea päästä ja ymmärrän tuon katkeruuden.
Esimerkki terapiaan pääsystä terapiaa pohtiville: hankkiutukaa ensin jollekin työpaikan/koulun psykologille (tai suoraan yhteyttä paikalliseen mielenterveyst.) --> lähete paikallisen mielenterveystoimiston tutkimusjaksolle --> muutama käynti toimiston lääkärillä ja kuukausia jonkun tutkimusryhmäläisen juteltavana --> päätös terapian tarpeellisuudesta --> saatte listan kouraan terapeuteista ja soittelette ne läpi --> käytte parilla/kolmella terapeutilla muutamalla tutustumiskäynnillä (huom. kela ei korvaa tutustumiskäyntejä) --> annatte päättämänne terapeutin nimen toimiston lääkärille ja hän kirjoittaa b-lausunnon, jos meinaatte kelan tukea saada --> aloitatte terapian.
ihan hiton pitkä prosessi. vaatii oikeasti voimia. Ja hoitopaikat on oikeesti tosi tiukalla. Mutta haluaisin muistuttaa Schorching Bloodia, että kyllä sen tutkimusjakson ja pätevien lääkäreiden käyntien ja viimeistään tutustumiskäyntien aikana ne turhat, ärsyttävät "elämän uhrit" karsiutuu. Toivottavasti itse pääset oireistasi vielä vaikka vanha kommenttihan tuo...
- varislintu
Tunnistin itsenikin tuosta. Olen pitkään ajatellut että joku tälläinen vika minussa on, mutta en olisi uskonut että sille on ihan diagnoosikin. Kumma kuinka asiat tuntuu selkeemiltä kun niille on nimi.
Että tätä siis voi hoitaa jotenkin?
On vaan tuntunut niin toivottomalta kun en pysty moniin asioihin, mm. tutustumaan ihmisiin vaikka olen yksinäinen, tai yleensäkään olemaan normaalisti ihmisten seurassa. - lumipallox2
Minäkin olen saanut "nauttia" ns.estyneen ihmisen onnesta:
-ei ystäviä
-ei kunnon duunia(vain hanttihommaa,koska ei estyneisyyden tähden ole voinut mitään haasteita ottaa vastaan)
-harrastuksia kokeiltu,mutta estyneisyyden tähden ei kehenkään tutustu eikä kukaan tunnu seuraani erityisemmin kaipailekkaan.
-masennus on läheisin tuttava - Varjolilja
Mistähän estyneisyys mahtaa johtua, oletko ajatellut? Ajattelen, että se on jostain peräisin, sille on jokin aiheuttaja. Oletko luonteeltasi ujo vai onko ujous "opittua"? Vanhana muorina tuli taas vanhoja juttuja mieleeni.
Minulla on monta lasta ja heidän luonteensa ovat erilaisia, vaikka ovat samoista vanhemmista lähtöisin. Kolmas lapsemme oli ujoudessaan erityisen hankala. Nyt hän on kolmetoistavuotias, eikä ujoudesta ole tietoakaan. Kun hän täytti puoli vuotta, hän alkoi vierastaa kaikkia muita aikuisia paitsi minua. Vierastus alkoi kuin jysähtäen. Sitä kesti täydellisenä kokonaisen vuoden ja se heikkeni vähitellen puolen vuoden aikana. Hoidin häntä itse koko ajan. Edes isä ei kelvannut tuona aikana hänelle, vaan hän alkoi muiden sylissä itkeä niin lohduttomasti, että otin hänet takaisin syliini. Se oli toisaalta imartelevaa, mutta toisaalta rasittavaa. En pakottanut lasta vastoin hänen tahtoaan minnekään, vaan aika "paransi" vierastamisen. Nykyään (ja jo monet vuodet) tuo lapsi on ollut rohkea ja sosiaalinen. Ajattelen, että lasta ei saa pakottaa (jos ei todella ole pakko), vaan hänen hitauttaan pitää kunnioittaa.
Eräs toinen lapsemme on ollut aivan erilainen. Yksivuotiaana hän ryntäili suin päin joka paikkaan eikä vierastanut tai ujostellut mitään. Monista juhlista minun piti poistua hänen kanssaan pihamaalle, jotta hän ei olisi aktiivisuudellaan ja äänekkyydellään häirinnyt muita, esimerkiksi hääparin vihkimistä tai muuta toimitusta.
Ehkä sinullakin on jokin tuollainen trauma, jota et (vielä) pysty muistamaan ja joka silti häiritsee sinua suuresti. Ehkä sinua on pakotettu vastoin tahtoasi tottelmaan ja toimimaan vanhempiesi tai jonkun muun mieliski vastentahtoisesti. Minulla on hyväksikäyttöni aiheuttama trauma (ja muita pitkäaikaisia traumoja), jotka häiritsevät elämääni. Niistä pitäisi vähitellen hankkiutua eroon, jotta voisi olla vähän normaalimpi.
Ei ole helppoa päästä vaikeuksiin ja häiritseviin toimintatapoihin käsiksi. Ne pitäisi ensin muistaa, jotta niihin voisi vaikuttaa. Mieli toimii kuten "tahtoo" ja kestää. Sen sietokyky on rajallinen. Pitäisi olla kohtalaisen hyvä mielentila, jotta kestäisi "muistamisen" ja ylipäänsä jaksaisi muistaa. Prosessi vain on hidas ja raskas. Minunkin pitäisi aloittaa pitkäaikainen jokaviikkoinen psykoterapia selvitäkseni häiriöistäni. Ehkä se on sinullakin edessä.- eräs täältä taustalta
toi eristyneisyys on ainakin on tullut osaksi vanhemmilta ja osaksi kusipäisiltä koulukavereilta. Kiitos heille kusipäille, onnistuivat hyvin tekemään minusta masentuneen, yksinäisen ja itseinhoisen "elävänkuolleen" ihmisen. Nykyään pelkään ihmisiä tosi paljon enkä uskalla tutustua keneenkään vaikka olen jo yli kahdenkymmenen.
- asdfsdf
eräs täältä taustalta kirjoitti:
toi eristyneisyys on ainakin on tullut osaksi vanhemmilta ja osaksi kusipäisiltä koulukavereilta. Kiitos heille kusipäille, onnistuivat hyvin tekemään minusta masentuneen, yksinäisen ja itseinhoisen "elävänkuolleen" ihmisen. Nykyään pelkään ihmisiä tosi paljon enkä uskalla tutustua keneenkään vaikka olen jo yli kahdenkymmenen.
itsekkin tänne. Olen jo yli neljänkympin ja olen aina ollut tietyssä määrin hyvin estynyt. Ehkä se on luonteessa, olen ollut hyvin ujo lapsi. Koulussa olin yksinäinen ja kiusattukin ainakin jonkin verran. En ole koskaan kelvannut vanhemmilleni, aina on ollut jotain vikaa. Olen kuitenkin löytänyt miehen ja saanut lapsia. Mieheni tosin käyttäytyi minua kohtaan huonosti, hänellä oli narsistinen persoonallisuushäiriö kaiketi, ainakin oireet olivat sopivat. Masennuin ja paraninkin....löysin uuden ihmisen elämään joka kannustaa ja on osoittanut että olen rakastamisen arvoinen. Silti minulla ei ole ystäviä oikeastaan ollenkaan. Olen pätkätyöläinen ja minun on hyvin vaikea mennä uusiin paikkoihin juuri tuon estyneisyyden takia. Koen aina olevani ulkopuolinen kaikista porukoista. Tietyllä tapaa yksinäinen susi. Mietin monesti että olisiko minulla todellakin joku psyykkinen vaiva kuten tuo estyneisyys. Sama vaiva tuntuu olevan kahdella lapsellanikin. Toisella on kyllä kavereita, mutta toisella ei. He kärsivät omasta estyneestä mielestään......Voi kuinka haluaisin olla mieluummin vaikka ylivilkas puheripulin vaivaama rasittavakin persoona kuin tälläinen seinätapetti.
- karen#
minäkin olen miettinyt, että mistähän tämä estyneisyyteni johtuu. äitini oli todella arka ja syrjäänvetäytyvä, ja välillä ajattelen että olen perinyt tämän luonteen häneltä.
Välillä taas ajattelen, etten ole luonnostani tällainen (koska muistelen että joskus ala-asteella olin koulussa jopa vilkas, ja silloin minulla oli kavereitakin). vaan olen oppinut käyttäytymään näin....
Mutta tuota pakottamista tilanteisiin, joihin en olisi ollut todellakaan valmis, on tapahtunut isäni taholta. Hän oli hallitseva, kovaääninen, ja häntä oli toteltava AINA.
Nykyisin mulla nouseekin kauhea vastarinta aina, kun joku yrittää saada minut tekemään jotain vasten tahtoani....
olen todella herkkä, eli varmasti on traumoja jäänyt lapsuudesta. ja sen jotenkin tiedostankin, mutta mitään varsinaista yksittäistä tilannetta en kyllä muista....
eli pitkä prosessi on varmastikin tiedossa, että oppisi olemaan rohkeampi, ja pääsisi estoistaan ja traumoistaan. Toisaalta olenkin jo vuosia miettinyt näitä asioita, eli ehkä prosessi on jo käynnistynytkin.
- neuvon vaan
Olitko lapsena paljon "omissa oloissasi"? Oliko ympärilläsi turvallisia aikuisia? Uskon, että jos lapsen annetaan olla paljon omissa oloissaan hänestä tulee erakko. Esim. tämän päivän päiväkotilapset viihtyvät seurassa, eivätkä halua leikkiä yksin. Myös nettimaailma lisää estyneisyyttä.
Nyt kun tiedät mitä tahdot ja olet tarttunut tähän ongelmaan. Suosittelisin sinua tekemään suunnitelman miten pääsisit ongelmasta eroon. Ammatti-ihmiselle kannattaa AVOIMESTI kertoa ongelmista. Jos salaat jotain, he eivät pysty auttamaan sinua täysivaltaisesti! Ole siis avoin.
Rajoita netissä pyörimistä/TV:n katsomista (esim.tunti illassa) Pidä tästä kiinni. Hanki sosiaalisia harrastuksia, ystäviä...pikkuhiljaa. Myös vapaaehtoistoimista saattaa olla sinua varten. Vähitellen...Etsi kaltaistasi seuraa ja yhdessä rikotte rajoja.
Me elämme täällä vaan kerran, joten eikö kannattaisi toimia! Pienistä mokista älä masennu! Vaan yritä uudelleen! Tsemppiä sinulle!!!! Suosittelen myös terapiaa ja lääkehoitoa, ne auttavat alkuun... - estynyt persoonallisuus
Mullekin on diagnisoitu mm. estynyt persoonallisuus. Syy on lapsuudessa, jossa mun minäkuva ja itsetunto kehittyivät väärään suuntaan.
Syinä jonkin asteinen puhevika ja parit melko pienet fyysiset jutut, jotka eivät kuitenkaan miellytä itseäni edelleenkään. Toki olin lapsena myös erittäin arka ja herkkä.
Nämä yhdessä aiheuttivat sen mitä olen nykyään: Masentunut, ahdistunut, kykenemätön normaaliin kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa ja elämä mitä nuoret yleensä viettää on mulle vain unelma.
Vastakkaisen sukupuolen kanssa kommunikointi muuten kuin internetin välityksellä tuntuu mahdottomalta idealta. Joka kyllä internetissäkin yleensä loppuu aikanaan, kun en ole näin onlinessakaan kovinkaan aktiivinen live-keskustelussa. Pystyn paremmin itseilmaisuun näin omassa tahdissa kirjoittaessani, ilman "julkaisupainetta".
Psykologit ovat olleet turhia, samoin lääkitykset. Kummatkaan eivät ole auttaneet rakentamaan mun minäkuvaa tai itsetuntoa uudestaan. Toki varsinkaan minäkuva ei voi kovin paljoa edes rakentua paremmaksi, kun nämä alkuongelmat ovat asioita, jotka pysyvät mukana ja muistuttavat itsestään.
Lääkityksen lopetin lopulta itse turhana, sillä kuten sanoin, ensinnäkin ne olivat tehottomia ja toiseksi itseäni rupesi mm. vaivaamaan ajatus, miten pahasti ne loppujen lopuksi sekoittavat mun aivokemiallisia tasapainoja, kerta monia eri lääkityksiä yritettiin ajaa päälletysten, ilman hyötyjä.
Itse tiedostan omat ongelmani, paremmin kuin psykologit tms. mutta heitä ei vaan tunnu kiinnostavan. He yrittävät etsiä ja parantaa jotain nykyhetkisempää ongelmaa, mutta kun ongelma on menneisyydessä. Toki sitähän länsimainen lääketiede välillä on: silotellaan pinnalta, mutta jätetään itse alkuongelmat etsimättä tai hoitamatta. - Ossi123
Et ole ajatellut semmoista että ujous yms. voisivat johtua kilpirauhasen vajaatoiminnasta?
SAmanlaisia jänittämisiä yms. tulee mullakin ja sain just kuulla et isomummilta asti on ollut suvussa kilpirauhasen vajaatoimintaa. Aiheuttaa semmoista hitautta ja selittämättömiä masennustiloja. Itte meen ainakin heti arkena verikokeeseen, millä tuon näkee ja sit saa taas uudet tropit, kyllä elämä sit hymyilee... Toivottavasti tunteet tulee takaisin.
Nää juhlapyhät on muuten kaikista pahimpia, kun näkee just onnellisia parikuntia, ei siksi et niillä on onnea, vaan siksi et voisihan sitä itsekin haluta samaa. Ja pitkät pyhät olla möllöttää ajatuksineen, vaikkakin sisarusten ympäröimänä, mut pää ihan onttona ajatuksista. Pukilta toivoen uutta päätä ja uusia ajatuksia. - noinkin
Mutta, itse olen parisuhteessa (ollut jo 17 vuotta) ja lapsiakin on, silti olen yksinäinen. Mies ja lapset kun lähtee johonkin, niin minä olen yksin kotona, en jaksa enkä kehtaa lähteä edes lenkille, vaan siivoilen tms. täällä. Omia kavereita/ystäviä ei ole yhtään, eikä ole oikeastaan koskaan ollutkaan.
- jups1234
Mielestäni minulla on sama ongelma. Mielestäni minulla on estyneisyyttä, mutta oma lääkäri kirjoitti sairasloman työuupumuksesta, vaikka olen viimeisen 1,5 vuoden aikana ollut puoli vuotta sairaslomalla, koska töihin meno jännittää ja ahdistaa niin paljon. Toinen lääkäri epäili estyneisyuyttä ja kun luin oireet, ne täsmäsivät täysin minuun. Valitettvasti siihen ei kuitenkaan ole oikeen mitään lääkettä mikä auttaisi, koska ongelma on osa persoonnallisuutta. Olen kyllä ruvennut harkitsemaan yksityistä lääkäriä, koska julkiset palvelut toimivat niin huonosti. Nyt minulla päättyy sairasloma ja n. 4 terapiakäynnin jälkeen kaiken pitäisi olla taas kunnossa ja kun hoitavalle lääkärille ei pääse, olen joutunut TAAS monille eri hoitajille, lääkäreille päivystyksessä ja työterveydessä selvittämään tilannetta, jota ei nyt ei kovin mielellään kenellekkään mainosta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1938686
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k264848- 504298
- 623857
- 513236
- 503050
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262716Miten mä olisin
Rohkeampi lähestymään häntä. En tiedä. En osaa nykyään edes tikusta tehdä asiaa vaan käyttäydyn päin vastoin välttelen.532716- 432511
Anteeksi kun käyttäydyn
niin ristiriitaisesti. Mä en usko että haluaisit minusta mitään, hyvässä tapauksessa olet unohtanut minut. Ja silti toiv422395