Tuollainen syy Nato-jäsenyydelle on hieman kuin hätävarjelun liioittelemista!
Sinne Natoon olisi pitänyt liittyä yhtä aikaa Viron ja muiden vanhojen Itä-Blokin maiden kanssa, jotka sinne Natoon liittyivät!
Miksi sinne Natoon ei liitytty YYA-aikakauden jälkeen tai Neuvostoliiton romahduksen aiheuttaman epävakauden aikana?
Mitä vakaammaksi Venäjä käy, niin sitä suurempi hinku Nato-jäseneksi on, vaikka riski joutua hyökkäyksen kohteeksi pienenee jatkuvasti. Venäjä haluaa tehdä lännen kanssa bisnestä. Jos Venäjän uhittelu lännelle lasketaan sotilaalliseksi välittömäksi uhaksi, niin pieleen meni taas! Venäjän Putinin johdolla pitää Putin nuoretkin varmasti kurissa, joten heidänkin toimintansa ei varmasti pääse haittaamaan Venäjän rikastumista länsikaupan ansiosta.
Jopa venäläiset ovat sanoneet, että Suomella ei ole mitään syytä hakea Nato-jäsenyyttä, vaikkakin ovat todenneet asian olevan Suomen omissa käsissä. Tietenkin se on Suomen asia, kuten oli EU-jäsenyys ja monet muut sitoutumiset suurten valtioiden päätösvaltaan.
Venäjällä ei ole mitään syytä hyökätä Suomeen. Stalinin ajat ovat olleet ja menneet. Putinia ja hänen seuraajiaan ei kiinnosta minkään aatteen levittäminen maailmaan, vaan ainoastaan rahan hankkiminen maailmalta kotimaahansa. Käsittääkseni kommunistit pidetään Venäjällä hyvin kurissa, joten niistä ei suurta vaaraa ole.

Vastaukset 10
Vanhimmat
natomaa Viroa tässä lentojupakassa - jopa niin paljon, että vahingossa ajoi Suomen puolelle. Venäläiset tottelevat, jos on aihetta pelätä, et ammutaan alas. Suomen nössöistähän ei tällaista pelkoa ole. Niille saa tehdä melkein mitä vaan.
aivan samalla tavalla kuin suomessakin, ei ammuttu eikä venäläiset pelänneet lentää sen ilmatilaan sen kummemmin.
virolaiseen tapaan venäläisiä?
mutta ei venäjä ainakaan kunnioittanut NATO maan ilmatilaa, vaan sillähän lennettiin 2 pommikoneen voimalla.
En usko, että ilmeisen vahingossa kolme minuuttia Suomen alueella lentävää konetta kannattaa ampua alas.
Se aiheuttaisi Venäjän kanssa hankaluuksia, mutta tapahtumasta joutuisi varmasti tilille myös EU:n, YK:n, USA:n jne. kanssa. Ainakin selityksen pitäisi olla hyvin perusteltu. Ilmeisesti pitäisi olla vahva syy olettaa koneen hyökkäävän Suomea vastaan.
Ilmatilaloukkauksista on keskusteltava loukkaajan kanssa ja ne on tuotava yleiseen tietoisuuteen, mutta turha niistä on alkaa lietsomaan isoja riitoja kenenkään kanssa. Jos koneita alkaa eksymään useammin kuin pari kertaa vuodessa, niin silloin syytä harkita voimakkaampia keinoja kuin kahdenvälinen keskustelu asiasta.
En usko NATOnkaan suosittelevan ensimmäisenä keinona koneen käännyttämiseksi kansainväliseen ilmatilaan, että se ammutaan alas. Eiköhän se ilmatorjunta ole se viimeinen keino, jos kone ei muuta kurssiaan kehoituksista huolimatta.
Suomessa on sentään järkeviä ja maltillisia ihmisiä. Entisistä neukuista ei tiedä.
wanhoja TU-95 paskoja, minkä meteli kuuluu tuhannen kilometrin päähän?
Kyllähän Tanskan kuninkaallinen armeija olisi toki
halunnut jatkaa interventiopolitiikkaa jo
1920-luvulla,mutta hekin hävisivät toisen
maailmansodan kaksinolla.Eiks je!
Kovin on heikoilla Naton ajajien argumentit, jos jäsenyyttä pitää venäläisten huonolla sunnistustaidolla perustella.
Hauskoja ovat myös joidenkin kommentit: Nato-maiden ilmatilaa Venäjä ei kuulemma uskalla loukata. Kuitenkin on niin, että nimenomaan Nato-maat ovat niitä, joita vastaan Venäjä toistuvasti tekee provokatiivisia lähestymisiä, harjoituslentoja ja tahallisia rajaloukkauksia. Suomen rajan viistämiset ovat olleet seurausta huonosta suunnistustaidosta.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/8981-nato-jatkuvasti-venalaiskoneiden-jaynan-kohteena
Myös Nato-herrojen pitää oppia jo pikkuhiljaa
elämään kuten venäläiset.Eli helvettiin
Naton kulttuuri-imperialistiset ilmavoimat
kansainvälisestä ilmatilasta JA HETI!