METSÄTEOLLISUUS!!!

http://www.ktpkom.fi/

Metsäteollisuus on kansallistettava

Suomen metsäteollisuudesta on viimeisten kymmenen vuoden aikana lopetettu lukuisia tehtaita ja hävitetty noin 12 000! työpaikkaa siitäkin huolimatta, että puuta on riittävästi, työntekijät ovat alan ammattilaisia ja tehtaiden tuottavuusluvut sekä voitot ovat korkeita.

Metsäteollisuuden alasajon syynä eivät ole kansalliset tai paikalliset ongelmat. Syyt löytyvät kapitalismista, pääomien vapaasta liikkumisesta, voittojen ja keinottelun kasvusta, suuryhtiöiden toiminnan kansainvälistymisestä ja todellisen päätösvallan siirtymisestä Suomen rajojen ulkopuolelle.Metsäteollisuus on ollut koko itsenäisyyden ajan yksi maamme perusteollisuuden, ulkomaankaupan viennin ja pysyvien työpaikkojen tukijaloista. Hallitukset ja eduskunta ovat kuitenkin jo 1980-luvulta lähtien tehneet sellaisia poliittisia ja valtionyhtiöiden yksityistämispäätöksiä, joiden huonot seuraukset maksatetaan nyt työntekijöillä ja perinteisten tehdaspaikkakuntien koko väestöllä.

Suomalaisen metsä- ja paperiteollisuuden alasajon yksi pahimmista iskuista tapahtui, kun Stora Enso päätti lopettaa Kemijärven ja Summan sellutehtaat, Anjalan tehtaan yhden paperilinjan, sekä panna myyntiin Kotkan paperitehtaan ja sahan. Noin 1 200 työntekijää menettää työpaikkansa ja sadat muut joutuvat yt-neuvottelujen puristukseen. Samalla jo ennestään joukkotyöttömyydestä kärsivät Lappi sekä Kymeenlaakso ajetaan yhä kasvaviin taloudellisiin ja alueellisiin ongelmiin.Samaan aikaan kun Stora Enso lopettaa Suomen tehtaitaan, yhtiö alaskirjaa Pohjois-Amerikan valloitushankkeistaan miljardien tappiot ja investoi Euroopassa uusiin hankkeisiin satoja miljoonia euroja. Toinen Stora Enson päätöksentekoon liittyvä kummallisuus on valtion omistus. Vaikka valtiolla on yhtiössä yhdessä Kelan kanssa 35 prosenttia äänivallasta, ei valtio-omistaja ole tehnyt mitään työpaikkojen ja Suomen kansallisten etujen turvaamiseksi.Stora Enson lisäksi myös muut suuret metsäyhtiöt ovat hävittämässä suomalaisten työpaikkoja. UPM ja Metsäliitto-konserniin kuuluvat yhtiöt ovat nekin ilmoittaneet työntekijöiden vähentämisestä. Myös monet paperin jatkojalostukseen erikoistuneet yhtiöt, muun muassa Tervakoski Janakkalassa, Elofin Lahdessa ja Loparex Lohjalla, ovat mukana tehtaiden alasajossa.

Kommunistinen Työväenpuolue on esittänyt periaateohjelmassaan ja kannanotoissaan suurien metsäomaisuuksien sekä perusteollisuuteen kuuluvan metsä- ja paperisektorin kansallistamista. Viime aikojen tapahtumat ja kapitalistien vastuuttomuus todistavat, että esitykset ovat todella ajankohtaisia. Kansallistamisen taakse on koottava laaja ay-liikkeen jäsenistön ja koko työväestön yhteinen vaatimusliike, joka ymmärtää nykypäivän solidaarisuuden ja valtio-omistuksen välttämättömyyden. Ulosmarssilla eikä myöskään lopettamispaikkakunnille hallituksen kerran maksamalla kriisiapurahalla työpaikkojen säilyminen ei toteudu. Tarvitaan toimivan teollisuuden toiminnan jatkamista ja uusia investointeja teollisuuteen Suomessa.

http://www.ktpkom.fi/
1259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Metsäteollisuus on kansallistettava ja Stora Ensoa johtavat porvarit P-Koreaan lämmöntuotantoon! Kumi, sokeri ja rengas on kansallistettava Suomen kansalle, eikä niille rikkaille Kataisen porvareille! Toimitusjohtajat kädet raudoissa P-Koreaan ja 40 metriä pitkä patsas työläisen liitosta keskelle Helsinkiä. Marxin pääomat joka kotiin ja Maon pieni punainen kirja myös. Che Guevaran taulu saa möllöttää jokaisessa talossa. Kaikki tee ja kahvi ostetaan Vietnamista ja metsäteollisuus tuodaan takaisin Suomeen. Eiköhän ala kansalle työpaikkoja avautumaan, ja kommunistinen vallankumous kaiken päälle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


stalinisti kirjoitti:

http://www.ktpkom.fi/

Metsäteollisuus on kansallistettava

Suomen metsäteollisuudesta on viimeisten kymmenen vuoden aikana lopetettu lukuisia tehtaita ja hävitetty noin 12 000! työpaikkaa siitäkin huolimatta, että puuta on riittävästi, työntekijät ovat alan ammattilaisia ja tehtaiden tuottavuusluvut sekä voitot ovat korkeita.

Metsäteollisuuden alasajon syynä eivät ole kansalliset tai paikalliset ongelmat. Syyt löytyvät kapitalismista, pääomien vapaasta liikkumisesta, voittojen ja keinottelun kasvusta, suuryhtiöiden toiminnan kansainvälistymisestä ja todellisen päätösvallan siirtymisestä Suomen rajojen ulkopuolelle.Metsäteollisuus on ollut koko itsenäisyyden ajan yksi maamme perusteollisuuden, ulkomaankaupan viennin ja pysyvien työpaikkojen tukijaloista. Hallitukset ja eduskunta ovat kuitenkin jo 1980-luvulta lähtien tehneet sellaisia poliittisia ja valtionyhtiöiden yksityistämispäätöksiä, joiden huonot seuraukset maksatetaan nyt työntekijöillä ja perinteisten tehdaspaikkakuntien koko väestöllä.

Suomalaisen metsä- ja paperiteollisuuden alasajon yksi pahimmista iskuista tapahtui, kun Stora Enso päätti lopettaa Kemijärven ja Summan sellutehtaat, Anjalan tehtaan yhden paperilinjan, sekä panna myyntiin Kotkan paperitehtaan ja sahan. Noin 1 200 työntekijää menettää työpaikkansa ja sadat muut joutuvat yt-neuvottelujen puristukseen. Samalla jo ennestään joukkotyöttömyydestä kärsivät Lappi sekä Kymeenlaakso ajetaan yhä kasvaviin taloudellisiin ja alueellisiin ongelmiin.Samaan aikaan kun Stora Enso lopettaa Suomen tehtaitaan, yhtiö alaskirjaa Pohjois-Amerikan valloitushankkeistaan miljardien tappiot ja investoi Euroopassa uusiin hankkeisiin satoja miljoonia euroja. Toinen Stora Enson päätöksentekoon liittyvä kummallisuus on valtion omistus. Vaikka valtiolla on yhtiössä yhdessä Kelan kanssa 35 prosenttia äänivallasta, ei valtio-omistaja ole tehnyt mitään työpaikkojen ja Suomen kansallisten etujen turvaamiseksi.Stora Enson lisäksi myös muut suuret metsäyhtiöt ovat hävittämässä suomalaisten työpaikkoja. UPM ja Metsäliitto-konserniin kuuluvat yhtiöt ovat nekin ilmoittaneet työntekijöiden vähentämisestä. Myös monet paperin jatkojalostukseen erikoistuneet yhtiöt, muun muassa Tervakoski Janakkalassa, Elofin Lahdessa ja Loparex Lohjalla, ovat mukana tehtaiden alasajossa.

Kommunistinen Työväenpuolue on esittänyt periaateohjelmassaan ja kannanotoissaan suurien metsäomaisuuksien sekä perusteollisuuteen kuuluvan metsä- ja paperisektorin kansallistamista. Viime aikojen tapahtumat ja kapitalistien vastuuttomuus todistavat, että esitykset ovat todella ajankohtaisia. Kansallistamisen taakse on koottava laaja ay-liikkeen jäsenistön ja koko työväestön yhteinen vaatimusliike, joka ymmärtää nykypäivän solidaarisuuden ja valtio-omistuksen välttämättömyyden. Ulosmarssilla eikä myöskään lopettamispaikkakunnille hallituksen kerran maksamalla kriisiapurahalla työpaikkojen säilyminen ei toteudu. Tarvitaan toimivan teollisuuden toiminnan jatkamista ja uusia investointeja teollisuuteen Suomessa.

http://www.ktpkom.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu