Usein viitataan "uskovien vainoihin" eri yhteyksissä. Hiukan epäselväksi on kuitenkin jäänyt kuinka vainot Suomessa käytännön tasolla näkyvät. Millaista vaino siis Suomessa on? Ihan konkreettisia esimerkkejä.
Uskovien vainot
Suomessa
31486
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Mun mielestä ei voida puhua uskovien vainoista Suomessa.
Joku yksittäinen uskova voi kokea, että hän joutuu kärsimään pilkkaa, sortoa tai vainoa uskonsa tähden.
Toisinaan on ehkä enemmän vain kyse siitä, etteivät kaikki uskovat ihmiset tule toimeen kaikkien uskomattomien kanssa. Uskovissakin on vaikeita luonteita. Joku voi kokea itsensä vainotuksi, kun naapuri talon uskomaton isäntä huutaa hänelle, ettei tahdo joka ikinen päivä postilaatikkoonsa liimattavan "Jeesus pelastaa" lappusia.
Kyllä minäkin tuntisin itseni vainotuksi, jos uskovaiset työntelisivät päivittäin käännöskäskyjään postilaatikkooni.
Noita läpysköitä ei minulle tule kuin kerran, pari kuukaudessa, mutta noinkin vähäisen määrän voi kyllä tuntea yhdenlaiseksi vainoksi tai kotirauhan rikkomiseksi.
Ihan samanlaista häirintäähän olisi, jos moottoripyöräjengi pakkosyöttäisi vuodesta toiseen omia elämäntapojaan esittelevää materiaalia.
ja ihan puoliväkisin,ilmatteeksi tarjoisivat "piipullisen"poltettavaksi.
Luterilainen kirkko erottaa pappisviroistaan naispappeuden vastustajia.
Kirkko painostaa harvoja hurskaita työntekijöitään hyväksymään homouden.
Kirkko kieltäytyy vuokraamasta kokoustilojaan Lähetyshiippakunnalle.
Valtio estää kristillistä julistamista kouluissa ja Ylessä.
Räsästä viedään tuomiolle korkeimpaan oikeuteen.
Kouluista ajetaan pois kristillisiä juhlia ja otetaan tilalle islamilaisia.
Et saa kristittynä arvostella islamia mediassa tai joudut syytetyksi kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.
Media maalittaa lukijoitaan hyökkäämään uskovaisia vastaan ja vasemmisto alkaa canceloida heitä.
Uskovaisia erotetaan työpaikoistaan jos he tuovat uskoaan esille.
Tässä ei taidettu kysyä uskottomien keksimiä vainoja itseään kohtaan?
Juuri näin tehdessänne te vainoatte tässäkin uskovia.
KEKSITTE perättömiä syytteitä, se on vainoa.
Toki samaa kokee moni julkkiskin kun toiset KEKSII vihan aiheita heitä kohtaan.
Julminta on kun muut uskovaiset vähät välittää naapurin kokemasta vainosta, silloin kyseiset "uskovat" ovat narsisteja.
Moni ei välittänyt Paavalinkaan kokemasta vainosta mutta nykyään häntä palvotaan enemmän kuin Jeesusta. Todennäköisesti samat vainoaisivat Paavaliakin jos hän nyt kulkisi täällä.
Käytännössä uskovien vaino on yllä-mainittua, edellisessä aloituksessa. Taas suoraa valetta. Että muka helluntailainen huijasi.
Tosellisuudessa joku jumalaton sijoituskonsultti
HUIJASI HELLUNTAILAISIA.
Kyllä Jeesukseen uskovaa, Pyhällä Hengellä täytettyä Jumalan lasta, joka siunaa Israelia ja esirukoilee ihmisten puolesta vainotaan. Vaino on järjestelmällistä,lähes päivittäistä, kuinkas muuten. Jumalan lapsihan ei käy taistelua näkyväisiä, vaan näkymättömiä vastaan.
Nämä uskosta osattomat ihmiset ovat vain välikappaleita tässä vainossa (on tosin niitäkin, jotka ovat sielunsa myyneet saatanalle), koska he eivät elä saman hengen vaikutuksenalaisena kuin uskovat, vaan ovat sielunvihollisen, itsensä saatanan riepoteltavissa.
Jeesus sanoi ristiinnaulittuna: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät".
Joku voi sanoa, ettei Suomessa vainoa ole tai se koskee vain yksittäisiä uskovia.
Tähän voisi sanoa, että tuskinpa niitä Jeesuksen omia niin pilvin pimein täällä Suomessa onkaan.
Eikös Jumalan sana sano, että "Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä"
Se on kuitenkin varma, että jokainen joka haluaa Jeesusta seurata, kantaa myös Hänen ristiään ja joutuu vainotuksi tavalla tai toisella.
Vainottuja uskonsa vuoksi Suomessa:
https://www.youtube.com/@KatK-m3n
https://www.youtube.com/@P117
https://rumble.com/user/P117/videos
----
https://www.youtube.com/@targetedindividualfinland9987
https://www.youtube.com/channel/UCtn2F96klE7VN8EY2WQ4lNQ
https://www.youtube.com/@roosaas
Tällä palstalla näkee, että pakkovauvakastetut valtiokirkon fariseukset vainoavat uudestisyntyneitä helluntailaisia kristittyjä?
Ei molempuolinen herjaaminen ole vainoa.
Se on idiotismia.
Palstalla näkyy täysin selvästi, kuinka luterilaiset ovat helluntailaisuutta käsittelevällä palstalla solvaamassa ja vainoamassa ja panettelemassa helluntaisia. Palstalla vallitseva kiihottaminen helluntailaisia vastaan, on fyysisten vainojen valmistamista.
Siellä saisivat uskontoaan harrastaa ihan rauhassa mutta kun se hupeneva lammaskatras pakottaa ulos uusia "evankelioimaan", niin tuleehan siitä epätoivoisesta tuputtamisen markkinointitragediasta lopulta vainottu olo.
Kun eivät millään voi ymmärtää ettei se öljyistä parhain kaupaksi käy niin vainoutuvat tyhjää huitoessaan.
Kun kävelen kadulla minua vastaantulevat katsoo vihaisina ja monet kuvaavat kännykällä salaa.
He näkevät minun ulkonäössäni jotakin vihaamisen arvoista koska vihaavat erilaisuutta.
Viha on vainon julkisin muoto.
Sukulaiset ilkkuu kaikkea sanomista vaikka ei koskaan puhuisi uskostaan. Halveksunta on vainoa.
Laitappa pienelle paikkakunnalle jokin yritys, pääset heti kokemaan sitä alottajan kaipaamaa konkretiaa!
Katsokaa Päivi Räsästä. Raamatun sanasta oikeuteen. Eikö se kerro jo oudosta tilanteesta. Valtiosta joka on perustettu Kristukseen lippua myöten. Nyt tilanne tämä niin mitä on 10v päästä ?
Täällä kirjoitettulua krapulassa ja ilman kpapulaa, ilman nimimerkkiä, paikkakuntaa tuskin kukaan ottaa vakavasti. Mutta monissa muslimaissa vainot ovat todellisuutta.
Vainot alkavat pikku hiljaa, ensin kirjoitellaan "krapulassa ja ilman kpapulaa, ilman nimimerkkiä, paikkakuntaa".
Tapaus Teijo Peltola Vaasan Suomalaisessa srk ssa. Siis kirkossa.
Minullavon paljon muistikuvia kuuskytluvulta siitä konkreettisesta vainosta mitä luterilainen kansa harrasti, pienen ihmisen mieleen ne syöpyivät iäti lähtemättömäksi pahuuden merkeiksi!
Kirjan voisin kirjoittaa.
Hyvä esimerkki on täällä helluntailaisia rienaavat luterilaiset, jos Suomi ei olisi oikeusvaltio, niin he olisivat fyysisesti kimpussa!
Eristäminen ja murha läheisille, hakkerointi ja tiedon luovuttaminen järjestäytyneen rikollisuuden jäsenille.
Vapaamuurari kanttorien, pappien tekemät murhat EV.lut kirkon jäsenille
Sellaisia voi olla harvat vainotapaukset.
Ulkomaalaisen yhteisön omanmaalaisten vaino omiaan kohtaan on yleisintä.
Parempi että et käytä liikaa sosiaalista mediaa tai tätä kännykkää. Sekä Jeesus varjelee
Pitäisi luottaa Hengen johdatukseen
Salakuuntelua, puhelujen salakuuntelua ja työpaikkoihin perään soittelua ja huhupuheiden levitystä.
Etenkin maanosaamme eri diktatuuri valtioista muuttaneet kansanryhmät ovat kotimaansa salaisen poliisin mielenkiinnon kohteita.
Eiköhän ne lahkouskovaiset ole niitä suurimpia vainoajia ihan itse.🤷♀️
Mielestäni en kuulu lahkoon, sekä sinulla ei ole mitään lupaa toisten koteihin salaa tunkeutumiseen, urkintaan ilman lupaa, lahkolaistenkin mieli saattaa muuttua lahkon opetuksista eri suuntaan ja heidän uskonsa muokkautua erilaiseksi ja kasvaa ajan myötä
Vaikkei se liity itse välttämättä lahkoihin tai uskonnollisiin ryhmiin on Iranin ja Venäjän tiedustelupalvelu ehkä käyttänyt Suomessa asuvia afgaaneja ja iranilaisia eri tarkoituksiin kuten tiedon keruuseen.
Varmaan tiedät että eivät ole, et ole mikään tyhmä ja olet hyvin korkeasti koulutettu ja etsit oikeaa tietoa asiasta kuin asiasta. Tahdot toimia tuntemasi tiedon valossa oikein
uskovien vainot suomessa blog spot com