Täydellinen vapaus peliriippuvuudesta

19979
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

apua löytyy näköjään käytännössä moneen juttuun jumalalta!

Äänestä

Kielioppi tarvitsee vielä hiomista, paljon. Muutenkin koko kirjoitus täyttä roskaa, jeesuksineen päivineen.

Äänestä
  • Voisiko tässä olla vastaus, peliriippuvaiselle.
    Ainakin vakuuttava todistus.

    Jos kerran Jeesukselta saa avun todellisiin ongelmiin, niin mikset käytä tilaisuutta ja kokeile. Eipähän häviä mitään.

    Jos kerta saa rauhan ja pääsee vapaaksi siitä mikä elämää sitoo.

    Itsekin olin aikoinaan vuosia peli-siteessä.

    Elämä oli vain pelien ympärillä. Nyt kun Jeesus on vapauttanut minutkin, ELÄMÄ ON AIVAN TOISENLAISTA.!!

    Elämä on vapaampaa sekä iloisenpaa, samalla paineet, lähtivät elämästä.

    Ei enää pelivippejä, ei velkaa, ei pakko pelaamista, ei valehtelua, ei vilppiä, jne

    Todella elämä muuttui uskoontultua, ja todellinen vapaus tuli Jeesuksen kautta.

    Ennen kaikkea kyse on missä sinä vietät ikuisuutesi?

    Oletko koskaan oikein asiaa omalla kohdallasi ajatellut????

    Siinäpä kysymys ja mistään leikistä ei ole kyse, VAAN TODELLISUUDESTA!!!

    Tämä maailman meno kiihtyy ja pahenee kokoajan, juuri niinkuin Raamattu on ennustanut, että on tuleva pahoja aikoja.

    Silloin ihmiset, ovat rahanahneita, pettureita, hyvän vihamiehiä, katkeria, herjaajia, vihaa täynnä, haureellisia, vanhemmilleen tottelemattomia, pettureita, väkivaltaisia, avionrikkojia jne jne

    2 tim 3:1-5

    Raamattu on mennyt ennustuksiltaan hämmästyttävästi kohdilleen ja useat asiat ovat jo toteutuneet.!

    Et tiedä elinaikaasi, et tiedä päivää ja hetkeä, koska sinun lähtösi on!!!!!!!!!!

    Siksi kehoitan sinua rehellisesti, miettimään, minne olet matkalla. Taivas vai helvetti?

    Peliriippuvaisena!

    Suosittelen sinulle Jeesusta joka on varma keino, päästä pelihimosta sekä riippuvais-suhteesta, josta et omin voimin pääse.

    Ei pelaaminen silloin tällöin vie helvettiin, mutta jos se alkaa sitomaan sinua, silloin se tulee synniksi sinulle.!

    Teee parannus synneistäsi ja käänny KUOLEMAN TIELTÄ, ELÄMÄN TIELLE!

    Käänny saatanan vaikutus piiristä, JEESUKSEN VAIKUTUS PIIRIIN.! Silloin pelastut ja saat rauhan ja onnnen ja ilon elämääsi.

    Niin kauan kuin olet JUmalan suunnitelman ulkopuolella, elämäsi suhteen, et voi koskaan tulla todella onnelliseksi.

    Jeesus sanoo, tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi!

    Teidän täytyy uudestisyntyä ylhäältä, ellette, ette voi päästä Jumalan valtakuntaan. Joh 3:3

    Nämä ei ole mun sanoja, vaan JEESUKSEN OMIA SANOJA!!!!

    Rakkaudella, kehoitan sinua, käänny ystävä synnin tieltä, kuoleman tieltä, viellä kun voit aikasi on loppumassa. Tänään on pelastuksen päivä ei huomenna!

    Syntisen rukous: Jeesus tule minunkin sydämeen asumaan ja uudestisynnytä minutkin ylhäältä elävään uskoon, anna mun kaikki synnit anteeksi minä kadun niitä , tule mun sydämeeni asumaan ja pelasta minut tälläisenä kuin olen , kiitos Jeesus aamen.

    Näillä sanoilla, tai omalla muodostamalla rukouksella pelastut, jos olet tosissasi ja haluat pelastua ja haluat tulla Jeesuksen omaksi, Jumalan lapseks, pelastettujen joukkoon.

    Ole tosissa ja rehellinen ja anna koko sydämesi Jeesukselle, silloin sinäkin uudesti synnyt ylhäältä elävään uskoon ja saat rauhan ja pelastusvarmuuden. Minne kuoltuasi olet matkalla.

    Tämä on tosiasia, et voi koskaan saada tietää, ellet kokeile, puhunko omiani vai....

    Siunausta 2008 vuodelle.

    Jeesuksen veri pyyhkii kaikesta synnistä ja liasta. Vain Jeesus voi sinua auttaa..

    Jeesus otto kaikki syntisi ja sairautesi ja vei ne ristin puulle. Hän kuoli sun edestä ja mun, rakasti niin paljon että antoi oman henkensä, ettemme synnin pettämänä joutuisi iankaikkiseen eroon Jumalasta.

    Jeesus rakastaa sinua ja tahtoo pelastaa, jo tänään, ei huomenna, sillä et tiedä huomisesta!

    Tee rohkeasti parannus, älä ajattele mitä maailma ja perkele tai ystävät sanoo, vaan se mitä Jeesus sanoo on tärkeintä.

    Siunausta kaikille.

    Äänestä

  • 1.Korinttolaiskirje:
    1:18 "Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima."

    Jeesus rakastaa sinua asenteestasi huolimatta!
    Hän vapauttaa sinutkin niistä siteistä jotka sinua katkeroittaa! (ja niitä on paljon)

    Äänestä

  • tulet sen itse huomaamaan kirjoitti:

    1.Korinttolaiskirje:
    1:18 "Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima."

    Jeesus rakastaa sinua asenteestasi huolimatta!
    Hän vapauttaa sinutkin niistä siteistä jotka sinua katkeroittaa! (ja niitä on paljon)

    Jeesus Kristus, on sinua lähellä ja tahtoo auttaa myös sinua.

    Jeesus vapauttaa kahleesta kuin kahleesta, siteestä kuin siteestä, himoista.

    Itse vapauduin. PELEISTÄ KERTAHEITOLLA (TAI KERRAN 4KK LANKESIN, MUTTA TEIN UUDELLEEN PARANNUKSEN JA SEN KOOMMIN EN OLE ENÄÄ PELANNUT, TÄYS VAPAUS JA PELIT EI HALLITSE ENÄÄN ELÄMÄÄNI.)

    Monesti pelasin perheemme ruoka-rahat. Monesti tili meni alta aikayksikön.!

    Per´heeni kärsi ja oli hajota!

    Mutta puolison rakkaus ja kärsivällisyys ja USKO JEESUKSEEN, pelasti kaiken. Puolisolla oli aina toivo paremmasta ja se TOIVO OLI JEESUS KRISTUS!

    Kävin kaikki, mahdolliset ammattiauttajat, kukaan ei voinut minua auttaa. Jeesus oli TODELLINEN APU!

    Kun tulin Jeesus uskoon, KOKO PERHE-ELÄMÄMME MUUTTUI; VÄLITTÖMÄSTI, TULI APUA.

    Pikkuhiljaa, alkoi kaikki asiat paranemaan päin. Tänään on ilo Herrassa ja rauha ja vapaus peleistä.

    Elämä maistuu elämisen arvoiselta ja ISO KIITOS KUULUU JEESUKSELLE YKSIN! Ja kiitos myös rakastavalle puolisolle jolla oli toivo paremmasta..

    Nyt 11 vuotta Jeesuksen seurassa ja HÄN ON PITÄNYT HUOLTA!!!

    Jos et usko, kokeile itse, silloin tulet tietämään puhunko omiani vai..

    Jeesus sanoo: Jonka Poika(Jeesus) tekee vapaaksi se tulee todellisesti vapaaksi.! Joh 8:32-36

    Lisäksi vapauduin VIINASTA, PILLEREISTÄ, PELAAMISESTA, HUORAAMISESTA, PELOISTA, VALHEISTA, PANIIKKIKOHTAUKSISTA JA AHDISTUKSISTA, ITSEMURHAAJATUKSISTA, YM SITEISTÄ.

    Kiitos Jeesukselle, Jeesuksen veri PUHDISTAA KAIKESTA SYNNISTÄ, VERI PUHDISTAA JA VAPAUTTAA!!

    Jeesus maksoi Golgatalla hinnan sinusta. Jeesuksen veri vuoti sinunkin syntien tähden. Ettet sinä olisi syntiesi takia joutunut ristinpuulle. Jeesus otti syntimme ja sairautemme ja vei ne ruummiissaan ristille, hän otti kaiken päällensä, että sä ja mä PELASTUTTAISIIN JA VAPAUDUTTAISIIN SYNNIN HIMOILTA JA TUOMIOLTA..

    Jeesus sanoo Joh 3:3 Joka ei uudestisynny ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa!! SINUN TÄYTYY UUDESTI SYNTYÄ YLHÄÄLTÄ JA TULTAVA SOVINTOON ISÄN KANSSA.

    Jeesus on tie ja totuus ja elämä, ei kukaan voi tulla minun Isäni tykö, muutoin kuin, minun kauttani. Jeesus on tie taivaaseen.

    Jeesus tuli välimieheksi Jumalan ja ihmisen välille. Ainoastaan uskomalla Jeesuksen sovitus työhön ristillä sinäkin pelastut.

    Eikö olisi hienoa, että sinäkin saisit rauhan ja levon ja pelastusvarmuuden sielullesi.

    Huomenna on jo ehkä myöhäistä, et tiedä tuleeko huomista ja elätkö silloin. Ystävä Jeesus kutsuu suakin.

    Muistan monet pelireissut.

    Kerrankin oli Tukholmassa ja pelasin 10 000mk. viikonlopussa.

    Kerrankin pelasin tilini 6 tunnissa! Ja kuukausi ilman rahaa...

    Kerrankin pelasin rahani ja tili nollilla. Ei ollut edes syötävää jääkaapissa, hirveä morkkis.

    Laskut jäi maksamatta, velkaantuminen ja vaikeudet..

    Tänäään velat ja vipit, on sovitettu! Kiitos Jumalalle siitä.

    Ei tarvitse enää rypeä maailman sikakaukaloissa. Potea huonommuuttaan. Ei tarvitse olla enää hyljätty, kurja , vaikeuksissa oleva, ahdeistukseesa oleva..

    Jeesus asuu sydämessäni ja nyt on RAUHA JA ILO!!!! Jonka vain Jeesus voi antaa..

    Enää ei ole itsetuhoajatuksia, viinan himoa, pelkoa, rauhattomuutta, kuolemanplekoa ym ym..

    Jeesus on Herrani ja Vapahtajani.Ja olen iloinen ja onnellinen että Jumala kutsui myös minua ja sain armon tulla Jumalan lapseksi, Kiitos Herrallwe siitä.

    Sinuakin kutsutaan!!!!! Ota vastaan kutsu, kun Jeesus kutsuu..

    Kutsulla tarkoitan, että sinua kiinnostaa asia, se on Jumalan teko, HERÄTYS, KOHDALLASI, älä jätä kutsua . Käänny ja turvaa koko sydämestäsi Jeesukseen, silloin saat 100 % AVUN..

    Ja elämäsi muuttuu!! Silmäsi avataan ja näet kaiken erilailla ja sanot, MIKSI MULLE EI KUKAAN OLE ENNEMMIN PUHUNUT JEESUKSESTA! NYT YMMÄRRÄN.

    Vain Jeesus voi auttaa ystävä sua. Oli sulla sitten mitä tahansa olet peliriippuvianen tai et, niin VASTAUS ON JEESUS!

    Älä pelkää, mitä muut sanovat tai mitä perkele sanoo tai ystäväsi. Se on TÄRKEINTÄ MITÄ JEESUS SANOO.

    Sielustasi on nyt kysymys. Parantuminen alkaa heti kun annnata KOKO elämäsi Herralle ehdoitta-

    Ole rohkea ja rukoile omin sanoin tai näin.

    Rakas Jeesus anna mun kaikki synnit anteeksi ja puhdista sydämein, kadun syntejäni, uudestisynnytä minutkin ylhäältä elävään uskoon ja anna rauhasi, pelasta minut Jeesus tälläisenä kuin olen, tässä ja nyt kiitos Jeesus että nyt saan olla omasi pelastettu aamen.

    Jos olit tosissa ja rehellinen ja halusit antaa elämäsi Jeesukselle ja lähdet myös tosissasi seuraamaan häntä, niin sinustakin on tullut pelastettu Jumalan lapsi, Jeesuksen oma.

    Ketä nyt seuraat?? Jos vastaat Jeesusta, niin sinustakin on tullut Herran oma pelastettu.

    Etsi paikkakunnaltasi uskovia tai uskova seurakunta esim: Helluntai seurakunta, vapaakirkko, ev.lut kansanlähetys, babtistit. Ota heihin yhteys ja käy kaikissa tilaisuuksissa ja pyydä että Jumala johdattaa sinut juuri sinne missä sinun on hyvä olla. Tai jos sulla on uskovia ystäviä ota heihin rohkeasti yhteys, he opastavat sinua eteenpäin. Siunausta tai voit mulle kirjoittaa tälle palstalle.

    Äänestä

  • todella sinut kirjoitti:

    Oot täysin oikeassa. Varmin tapa, päästä peliorjuudesta ja pelihelvetistä, on tulla elävään uskoon.!

    Mutta kyse on kuitenkin siitä, että ihminen tarvitsee pelastuksen , päästäkseen taivaaseen.

    On valtavaa, kun kokeilee Jeesusta , siitä saa mielettömät fiilarit

    Pelihimon kahle katkee, ja ihmeellinen vapaus ja rauha koittaa sydämessä.

    En koskaan unohda, kuinka minunkin kohdaltani Jeesus katkaisi peli-siteet.

    Mahtavaa kun ihminen löytää rauhan ja ilon ja todellisen ELÄMÄN JEESUKSESSA.

    Suosittelen, kokeile...!!!!!!

    Äänestä

  • Entinen peliorja kirjoitti:

    Kun itse olin kiinni peliorjuudessa, oli maailmani ja elämäni vain pelimaailmassa.

    En nähnyt mitään muutakuin pelimaailman, pelit, pelikoneet, toiset riippuvaiset.

    Päivästä toiseen, kuukaudesta kuukauteen, vuodesta vuoteen,,..

    Elämä meni niin monilta vuosilta ohitse..

    En nähnyt kuin pelaamisen. Lähimmäiset kärsi..Perhe kärsi.. Työpåaikat meni. jne

    Mutta kun annoin vuonna 1997 elämäni KOKONAAN JEESUKSELLE, NIIN HÄN MUUTTI KAIKEN HETI!!!''

    Jumala antoi mulle uuden NÄKÖKYVYN.

    Kun vapauduin peliorjuudest, sekä kaikista muista orjuuksista, viina pillerit, piru unet, paniikkihäiriötilat, itsariajatukset, ahdistukset , pelot ym ym

    Niin elämä muuttui siitä lähtien kun Jeesus tuli sydämeeni asumaan, näin kaiken IHAN ERILAILLA, UUDELLA TAVALLA..

    Elämä on nyt elämisen arvoista. Lisäksi Jumalan rakkaus muutti sydämeni. Jeesus rakastaa sinuakin.

    Kannattaa kokeilla Jeesusta..

    Ota sinäkin Jeesus sydämeesi asumaan, elämäsi Herraksi, niin jkaikki muuttuu paremmaksi..

    Kyse on kuitenkin siitä, missä sinä vietät ikuisuutesi??

    Jeesus välittää ja antaa sullekkin uuden toivon elämääsi, saat parempaa tilalle elämääsi kuin pelit. Varma on asia,

    siunausta kaikille, kokeile Jeesusta, niin tulet ihastumaan.

    Äänestä

  • Kirjoittaja kirjoitti:

    Kyl se vaan niin on, ettei pelihimoista pääse omalla voimalla!

    Tarvitaan yliluonnollista voimaa, vapautuakseen TODELLA KOKONAAN!

    Voit olla hetken omassa voimassa irti, mutta pian huomaat, olevasi uudelleen ja uudelleen koukussa.

    Side pitää peleihin poikkaista Jeesuksen nimessä. Ja saat todellisen vapautksen.

    Sulla pitää olla myös 100% halu päästä irti. Jos todella haluat vapaaksi, pääset Jeesuksen avulla.

    Anna 1%, itsestäsi, ja Jumalalle loput 99%!!!

    Jumala auttaa, oli side sitten viinaan, peleihin, huumeisiin, ym orjuuksiiin, jotka hallitsevat ihmistä.

    Tämä yhteiskunta on täynnä rikkinäisiä ihmisiä. Jollakin on lapsuuden haavoja, jollakin hylkäämisen haavoja ym ym pelkoja...

    Kaikissa Jumala auttaa ja hoitaa ja rakastaa..

    Anna itsesi Jeesukselle, ja näet että homma toimii!!

    Äänestä

Tästä on todiste!

Miljoonat ympäri maailmaa ovat vapautuneet peliorjuudesta ja syntikahleista.

Et pääse irti omin voimin, vain JEESUS VAPAUTTAA TÄYDELLISESTI!

Suosittelen sinulle Jeesusta.

Ole rohkea ja anna elämäsi kokonaa 100% Jeesukselle!

Et häviä mitään, kokeileminen ei maksa mitään!

Uskon, että sinua kutsutaan juuri Jeesus elämään, joka vie taivaaseen kerran.

Ilman Jeesusta ja pelastusvarmuutta, et koskaan ole todellisesti onnellinen! Taivaan Isä, RAKASTAA SUAKIN!

Siksi Jeesus lähetettiin, pelastamaan syntinen maailma. Isä rakasti sua niin paljon että antoi ainokaisen Poikansa, ettei sun tarvitsisi synteinesi joutua helvettiin.

Mun ja sun olisi pitänyt ristiinaulita, koska tekomme olisi niin ansainneet, me olemme syntisiä ja Jumalan kirkautta vailla.

Jeesus tuli tekemää perkeleen teot tyhjiksi,. Syytön Jeesus kärsi syntisten sun ja mun puolesta ja otti syntimme ja sairautemme ja vei ne ristin puulle. Jos uskot, että Jeesus on kuollut sunkin puolesta pelastut.

Ota Jeesus henkilökohtaisena Pelastajanasi sekä Vapahtajanasi, jo tänään vastaan. Huomisesta et tiedä..

Jeesus rakastaa sua sellaisena kuin olet.. Tule Jeesus tielle...

Äänestä
  • Suomi ja peliriippuviaset tarvitsee Jeesusta. Suomi tarvitsee Jumalaa!!

    Koko Suomi on pelihmon kahleessa kiinni.

    Menit minne vaan aina nämä pelikoneet seisovat joakisessa nurkassa. Joka paikassa, kaupat, ravintolat, julkiset paikat on pelikone kiusaamassa, ihmisiä.

    Aina vaan pelejä. Lapset ja nuoret videopeleissä, aikuiset, rahapeleissä,.

    On Lottoa, vakiota, pitkäävetoa, ravia, raha-automaatteja ym ym'

    Kiusausta kiusauksen perään. Sitten alkoholi, ja moraalittomuus. Ei ihme että Suomi voi pahoin.

    Pian kouluistakin poistetaan uskonto, poistetaan Jumala. Ei ihme että nuoret ja lapset voi pahoin.

    Pian uusi nuorten sukupuoli, ei tiedä mitään Jumalasta.

    EVANKELIUMI ON JUMALAN VOIMA! Jeesus tuli tekemään perkeleen teot tyhjiksi.

    Kaikki HIMO ON SYNTIÄ.!

    Suomi on täynnä rikkinäisiä ihmisiä. Useat pakenee rikkinäisyyttä, haavojensa kanssa, hakemaan apua korvikkeista.

    Korvikkeena toimii, PELIT, ALKOHOLI, Ym.

    Mutta ne ei auta rikkinäisyyteen vaan se on pekenenista korvikkeisiin, jotka eivät ihmistä auta.

    Itsekin hain peleistä, viinasta, tupakasta, pillereistä, apua sisäiseen tuskaan.

    Mutta paheni vaan. Lopulta olin itsemurhan partaalla!

    Läpikäyneenä, lääkärit, ammattiauttajat, aa-kerhot, ymym..Jopa kirkkoherralta apua, ei voinut auttaa, kun itse kirkkoherra pelasi samoja pelejä, jotka upottavat ihmisen turmioon.

    Korvikkeet auttaa hetkellisesti. Synnistä saa lyhytaikaista nautintoa, mutta mitä sitten

    kun on pelattu omaisuus, ryypätty omaisuus, työpaikat mennyt alta, asunnot mennyt, luottotiedot mennyt, kaikki mennyt, MITÄS SITTEN?

    Ainoa apu sinulle ja lääke tälle kansalle on JEESUS KRISTUS!

    Jumalan evankeliumissa on MUUTTAVA VOIMA! Jumalan Pojan evankeliumissa on MUUTTAVA JA PARANNUKSEN VOIMA!¨

    Jeesus Kristus tuli maailmaan pelastamaan maailman, ei tuomitsemaan vaan pelastamaan.!

    Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoksisen Poikansa Jeesuksen, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan pelastuisi ja saisi iankaikkisen elämän. Joh 3:16

    Tule Jeesuksen luo, hän auttaa ja antaa rauhan
    kestäväisen sekä sisäisen ilon.

    Äänestä

Kyllä on ollut hienoa kun on saanut nähdä useiden ihmisten tulevan uskoon.

Kuinka monille on syttynyt elämässään uusi alku ja mahdollisuus.

Kuinka Jeesus eheyttää ja parantaa. Nytkin olen saanut nähdä, tämän palstan kirjoittajana, että JEESUS MUUTTAA IHMISTEN ELÄMÄN JA ANTAA SYNNIT ANTEEKSI; OLEN SAANUT NÄHDÄ KUINKA MYÖS IHMINEN ON PARANTUNUT SAMALLA KUN ON ANANUT ELÄMÄN HERRALLE.

Tälläkin palstalla on ihminen tullut uskoon ja parantunut ihottumastaan. Kun eräs ihminen mansesta antoi elämänsä Herralle, rukoilin samalla että paranisi sairaudestaa. Kuule Jeesus pelasti ja paransi samalla kerralla. Ja nyt tämän ihmisen koko perhe elämä muuttui hetkessä. Tätä tekee Jeesus.

On ollut mahtava nähdä kun viime perjantaina, eräs mies antoi elämänsä Herralle ja hänen vaimo oli rukoillut vuosia, että miehensä tulisi uskoon. Nyt mies antoi elämän Herralle ja voi sitä iloa! Aivan kasvoista näki kuinka muutos tapahtui hetkessä, ILO OLI SUURI!

Samoin taivaassa on ilo enkeleillä, kun yksi syntinen tekee parannuksen synneistään.

EVANKELIUMISSA ON VOIMA JA ILO!

Tule sinäkin Jeesuksen luo jo tänään! Tunnusta Jumalalle syntisi ja hylkää ne ja pyydä Jeesusta tulemaan sydämeesi asumaan, niin silloin sinullekkin niinkuin monille miljoonille muillekkin tapahtuu IHME, UUDESTISYNTYMINEN JUMALAN LAPSEKSI!!!!

Siunausta...

Äänestä

Jeesus on synnin voittaja, kuoleman voittaja!

Jeesus elää ja tänäkin pääsiäisenä sinulla on mahdollisuus pelastua.

Anna elämäsi hänelle ehdoitta saat ilon ja rauhan joka kestää.

Hyvää pääsiäistä kaikille palstan lukijoille.

Äänestä
  • Pelihimosta vapautuu Jeesuksen avulla. Kokeile, niin huomaat..

    Äänestä

  • Suosittelen Jeesus elämää. Ennenkaikkea sinun täytyy tehdä ratkaisu, missä sinä vietät ikuisen elämäsi?

    Taivas tai helvetti. Ilman Jeesusta oot menossa helvettiin. Jeesuksen kanssa kuitenkin pääsee taivaaseen..

    Älä hukkaa ainutkertaista elämääsi, käänny Jeesuksen puoleen ja tee parannus synneistäsi. Rukoile Jumalalta anteeksiantoa, niin saat rauhan ja pääsyn taivaaseen.

    Äänestä

Usko vapauttaa siteestä ja kahleesta kuin kahleesta.

Usko kohdallesi ja kädet ristiin ja huuda avuksesi Jumalaa niin hän vastaa..

100% Jos olet tosissasi. Jeesus voi vain pelastaa ja vapauttaa sinutkin. Syntisi saat kaikki anteeksi ja suuren rauhan sydämeesi.

Tämä on kokemisen arvoinen juttu! Jeesus juttu!

Äänestä
  • Mikä estää pelastumisessasi?

    Äänestä

  • SINULTA kirjoitti:

    Mikä estää pelastumisessasi?

    Kun lopetat pelaamisen. Ainakin Jeesus on varma apu.

    KOKEILE! Jeesus auta mua pääsemään peleistä irti, Herra en pääse omin voimin, auta sinä Jeesus kitos että autat aamen.

    Siitä kaikki lähtee.. Sun pitää olla tosissasi.

    Jos halauat pelastua, rukoile, tule mun sydämeen asumaan ja pelasta mut tälläisenä kuin olen kadun syntejäni, kiitos että pelastat mut nyt aamen...

    Ota yht. helluntai srk, vapaa srk, ev lut kansanläh.

    Äänestä

  • MUUTTUU kirjoitti:

    Kyllä Jeesus sua rakastaa ja haluaa auttaa sinuakin. luota Jeesuksen apuun, hän auttaa kaikessa pelihimossa. Ja auttaa vapaaksi.

    Kuitenkin Jeesus haluaa PELASTAA SINUT, SE ON TÄRKEIN ASIA.

    ETTÄ IHMINEN UUDESTISYNTYY YLHÄÄLTÄ ELÄVÄÄN USKOON JA SAA PELASTUSVARMUUDEN SIITÄ MINNE KERRRAN KUOLTUAAN.

    ÄLÄ JÄTÄ PELASTUS ASIOITA VIIME TIPPAAN!

    Äänestä

Luin juttusi, pääsenköhän minäkin vapaaksi, olen ajatellut uskonasioita ja Jeesusta.

Olen lukenut monia kertomuksia kuinka Jeesus on auttanut, uskon että minäkin voisin hänen avulla päästä vapauteen ja saada syntini ja virheeni anteeksi.

Olikyllä aika kertomus ja hyvä että oot päässyt irti pelihimosta.

tsemppiä sulle. Mä vaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Toimii käytännössä kirjoitti:

http://kentta.jari.googlepages.com/home

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu