Minun mielipiteeni...

"Jätkäporukassa tulee mietittyä monenmoista. Puhumme muustakin kuin
autourheilusta ja viinasta. Usein tulee käytettyä aikaa ja
tuhlattua energiaa niinkin käsittämättömän otuksen analysointiin kuin
nainen.

Olemme tulleet seuraavanlaiseen tulokseen:

Jumala suunnitteli naisen päin helvettiä.

Mitä se Jumala oikein ajatteli? Ei sen ajatus tissienkään välissä
voinut olla, ne kun eivät vielä voineet häiritä luomistoimintaa.
Jokin meni kuitenkin pieleen, sillä tuloksena miehen kylkiluun ja saven
muovailusta oli ihmishirviö, helvetin monimutkainen rakennelma, jonka
ymmärtäminen on usein täysin mahdotonta. Okei, eihän noista
rakennusaineista mitään täydellistä voi saada aikaan, mutta ihmetyttää
silti. Naisen monimutkaisuus mieheen nähden on asia, jota on vaikea sulattaa.

Kyllä olisi elämä helppoa jos nainen osaisi ajatella yhtä
yksinkertaisesti kuin mies. Ihmiskunta säästyisi monelta vaivalta.
Ajatellaanpa vaikka sellaista perussettiä kuin yhdyntä. Minkä helvetin
takia naista pitää tuntikausia lämmitellä niinkin yksinkertaista
suoritusta varten? Pitää kantaa kukkia, leperrellä kauniita asioita
korvaan ja kun viimein päästään sänkyyn niin mitä tapahtuu. Lämmittely
jatkuu. Se jatkuu ja jatkuu kunnes mies viimein pääsee työntämään sen
"yhen jutun" sinne "yhteen paikkaan". Kuluu kaksi sekunttia ja miehellä
on jo tupakka huulessa ja katse kohti kaukaisuutta. Ja tuota hommaa pitää
tuntikausia pohjustaa. Helpompaa olisi jos nainenkin olisi heti valmiina
ja "sekuntti ja pitkä tuijotus" -taajuudella. Säästyisi huima määrä
aikaa ja energiaa. Ajatelkaapa miten paljon aikaa maailmassa on käytetty
naisen lämmittämiseksi oikealle taajuudelle siihen nähden miten kauan se
itse suoritus yleensä kestää? Lämmittelyyn tuhlatussa ajassa olisi
esimerkiksi keretty tekemään käsittämätön määrä suurtekoja ja uusia
keksintöjä. Ihmiskunta olisi huomattavasti nykyistä kehittyneempi. Ajan
hukkakäyttö näissä yhdyntähommissa kärjistyy tähän kuuluisaan "yhdynnän
jälkeiseen yhdessäoloon ja läheisyyteen". Vittu, äijä ajattelee jo
formuloita ja kaljaa ja vielä pitäisi sängyssä makailla ja silitellä tukkaa,saatana. Ei toimi!

Toinen epäkohta on sitten tämä tunnepuoli. Sehän se vasta päin helvettiä
onkin. Minkä takia nainen luulee, että kun mies kerran uittaa sitä
juttuaan siellä naisen hommassa niin sen jälkeen ollaan heti
rakastavaisia, aletaan suunnittelemaan yhteistä tulevaisuutta, puhutaan
lapsista (tyttö ja poika, pojalle sininen kurapuku ja tytölle punainen)
ja koirasta, lasketaan tunteja, että miten pitkään sitä on jo
"seurusteltu" ja raahataan miestä jo pankkiin puhumaan
asuntolaina-asioista? Sitä ennen on tietenkin käyty jo kirkko varaamassa
häitä varten. Käsittämätöntä. Seksi seksinä ja näkemiin. Näin vältytään
molemminpuolisilta pettymyksiltä."
4200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Parempi kun on kaksi naista yhdessä. Molemmat ymmärtävät sen lämmittelyn tärkeyden ja nauttivat pitkistä seksiaktioista...

Äänestä
  • on tarkoitettukin, naiset keskenään (aah, pitkään) ja miehet keskenään (pikaisesti). Vain pakolliset lisääntymiset hoidettaisiin jonkinlaisina kompromisseina jäkevästi. Missä vaiheessa maailmanjärjestyksessä on päässyt vallalle se totaaliseen harhaluuloon perustuva vääristymä, että sukupuolten pitäisi rakastella ristiin?

    Äänestä

Minä luulen että käyttäytyminen on primitiivistä jollakintapaa. Se mitä sanoit seksistä on kyllä ihan totta.

Ajattelepa että eletään kivikaudella. Miehet hoitavat ruoanhankintapuuhat ja nainen on lapsineen luolalla turvassa muiden heimojen ja petoeläinten hyökkäyksiltä. Ihmisrodun pitää lisääntyä jotta pysytään hengissä joten miesten pitää olla aina valmiina. Nainen taas tarvitsee fyysisesti heikompana osapuolena turvallisen uroksen, joka varmasti tuo ruokaa sekä naaraalle että lapsille.

Ehkä tuo välittämisen osoitus naiselle yhä edelleenkin tuo sekä turvallisuuden- että yhteenkuuluvaisuudentunnetta. Ehkä kivikauden miestä otti pattiin yhtälailla se, ettei pukille päässyt silloin kun itseä olisi huvittanut.

Pitää muistaa että olemme eläimiä ja monet asiat tapahtuvat vaistojen ohjaamina.

Äänestä
  • Ihmisellä on järki, koulutus laittaa sivistystä päähän joten ihmiseltä ei voi hyväksyä eläimellistä käytöstä! Nykyaikana vain on kaikki sivistys päästetty rappiolle, markkinatalouden lait on samoja kuin viidakon lait; vahvin voittaa vaikka sitten epäoikeudenmukaisin keinoin, moraali on jo naurettu suohon, rikollisuus rehottaa, kaikenlainen irstailu pikemminkin sääntö kuin poikkeus, jne.
    Sivistys takaisin ja heti! Ensiaskel sivistyksen tielle on seksi-irstailun täydellinen kielto!

    PS: Minä en hukkaa aikaa naisten "lämmittelyyn", en kertakaikkiaan viitsi nähdä sitä järjettömän suurta vaivaa vain siksi että kivesten tuottamaa spermaa pitäisi vajuuttaa, se hoituu helpoimmin, nopeimmin, turvallisimmin ja vähimmällä vaivalla omin käsin ketään muuta vaivaamatta. Suosittelen sitä muillekin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juze kirjoitti:

"Jätkäporukassa tulee mietittyä monenmoista. Puhumme muustakin kuin
autourheilusta ja viinasta. Usein tulee käytettyä aikaa ja
tuhlattua energiaa niinkin käsittämättömän otuksen analysointiin kuin
nainen.

Olemme tulleet seuraavanlaiseen tulokseen:

Jumala suunnitteli naisen päin helvettiä.

Mitä se Jumala oikein ajatteli? Ei sen ajatus tissienkään välissä
voinut olla, ne kun eivät vielä voineet häiritä luomistoimintaa.
Jokin meni kuitenkin pieleen, sillä tuloksena miehen kylkiluun ja saven
muovailusta oli ihmishirviö, helvetin monimutkainen rakennelma, jonka
ymmärtäminen on usein täysin mahdotonta. Okei, eihän noista
rakennusaineista mitään täydellistä voi saada aikaan, mutta ihmetyttää
silti. Naisen monimutkaisuus mieheen nähden on asia, jota on vaikea sulattaa.

Kyllä olisi elämä helppoa jos nainen osaisi ajatella yhtä
yksinkertaisesti kuin mies. Ihmiskunta säästyisi monelta vaivalta.
Ajatellaanpa vaikka sellaista perussettiä kuin yhdyntä. Minkä helvetin
takia naista pitää tuntikausia lämmitellä niinkin yksinkertaista
suoritusta varten? Pitää kantaa kukkia, leperrellä kauniita asioita
korvaan ja kun viimein päästään sänkyyn niin mitä tapahtuu. Lämmittely
jatkuu. Se jatkuu ja jatkuu kunnes mies viimein pääsee työntämään sen
"yhen jutun" sinne "yhteen paikkaan". Kuluu kaksi sekunttia ja miehellä
on jo tupakka huulessa ja katse kohti kaukaisuutta. Ja tuota hommaa pitää
tuntikausia pohjustaa. Helpompaa olisi jos nainenkin olisi heti valmiina
ja "sekuntti ja pitkä tuijotus" -taajuudella. Säästyisi huima määrä
aikaa ja energiaa. Ajatelkaapa miten paljon aikaa maailmassa on käytetty
naisen lämmittämiseksi oikealle taajuudelle siihen nähden miten kauan se
itse suoritus yleensä kestää? Lämmittelyyn tuhlatussa ajassa olisi
esimerkiksi keretty tekemään käsittämätön määrä suurtekoja ja uusia
keksintöjä. Ihmiskunta olisi huomattavasti nykyistä kehittyneempi. Ajan
hukkakäyttö näissä yhdyntähommissa kärjistyy tähän kuuluisaan "yhdynnän
jälkeiseen yhdessäoloon ja läheisyyteen". Vittu, äijä ajattelee jo
formuloita ja kaljaa ja vielä pitäisi sängyssä makailla ja silitellä tukkaa,saatana. Ei toimi!

Toinen epäkohta on sitten tämä tunnepuoli. Sehän se vasta päin helvettiä
onkin. Minkä takia nainen luulee, että kun mies kerran uittaa sitä
juttuaan siellä naisen hommassa niin sen jälkeen ollaan heti
rakastavaisia, aletaan suunnittelemaan yhteistä tulevaisuutta, puhutaan
lapsista (tyttö ja poika, pojalle sininen kurapuku ja tytölle punainen)
ja koirasta, lasketaan tunteja, että miten pitkään sitä on jo
"seurusteltu" ja raahataan miestä jo pankkiin puhumaan
asuntolaina-asioista? Sitä ennen on tietenkin käyty jo kirkko varaamassa
häitä varten. Käsittämätöntä. Seksi seksinä ja näkemiin. Näin vältytään
molemminpuolisilta pettymyksiltä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu