saunassa. Helluntailaisittain "saunomassa". Jees, pulmuset!
Kävin
todé
26761
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
myös muissa piireissä. mm. sana 'maja' käydään majailemassa tarkoittaa pitempiaikaisempaa oleilua jossain. Sanana käydä 'saunassa' ei anna oikeaa kuvaa siitä, miksi siellä on käyty. Saunominen on parempi sana kuvaamaan mitä tuli tehdyksi saunassa.
Joten eipäs omita 'saunomassa' sanaa ihan omaan piikkiin.
En oikein ymmärtänyt aloitustasi: "Kävin saunassa. Helluntailaisittain "saunomassa". Jees, pulmuset!"
ja löylyn lyömänä teki arvoituksellisen avauksen.
Tuo "johan" ei sitten meinaa ruatsalaisperäistä miehen nimeä.
Kävin kuin kävinkin saunomassa. Jees.
nyt justiinsa Oulun suklaayhristyksen sivuilla - odotellessa, kun tää toimii taas niin hitaasti tää voorumi. Ihan taustaväri siellä etusivulla. Käyhän katsomassa.
Juu aattelin minäkin tehdä älykkään ja juohevan avauksen, kun ovat toisetkin (eritoten niinsanotut ei-helluntailaiset) näemmän tänne sellaisia tehtailleet ihan olan takaa.
Piti kirjoittamani, että ihana taustaväri siellä suklaanmaistajien sivuilla. Siellä on muuten keskustelufoorumikin. Yksi palsta varattu muille kuin suklaa-aiheille. Pitäisköhän siirtyä sinne?
ja olihan se metka väri, hyvin natsasi yhteen ruskean kanssa.
Olisiko siellä aiheen tynkää ei-suklaa osastopalstalla?
tuolla ainakaan äkkisilmäyksellä näkynyt tämän meidän Profeetan kirjoituksia, esmerkiksi. Ihan mukavia aiheita, musiikista ynnä muusta.
Mites muuten joulu meni?
vanhuspainotteisesti autoillessa räntäsateessa. Eilen tuli 500km mittariin.
Helluntailaisia kuunnellen, helluntailainen radiorukouskokous taustalla joten alan olla helluntailaisuutta jo täynnä, jos he alkavat laulaa tai puhua Jumalasta.(suonet anteeksi)
Todella on tälläistä hauskaa omaa huumoria, jolla hän pyrkii keventämään palstan raskasta ilmapiiriä. Minä en pistä pahaksi näitä sieni, sauna ja kissajuttuja :)
maa-ilman.... Jees.
:-o öitä !
kun joku vielä laittaisi aloituksen -usein kysytyt kysymykset- ja vastaukset- TOP 10, niin sekin laajentaisi tajuntaa kuinka höperöitä uskovia / epäuskoisia tälläkin palstalla on. Sisällytän itseni jo etukäteen tähän höperöiden joukkoon.
rauha ikuinen...hmmnn??
Oletko kuullut sellaisesta kakusta, jota kutsutaan Jordan virran kakuksi?
No kerro, mikä se on tuollainen kuakku. (Tää kakkiainen vain toimii taas niin hitaasti...)
Aidon helluntailaisen tekemä ja virallinen nimi on Jordan virran kakku, leipoja ei tiennyt mistä nimi tulee.
Kuivakakku
Tavallinen muropohja
laitetaan pehmeää tuoretta taatelia ja olisiko ollut jotain muuta Jordan virran varrella kasvavia tuotteita, mutta pääasiassa taatelikakku, joka oli hyvää koska siinä oli juuri tuota tuoretta, lempeän makuista taatelia.
Miksi lanttulaatikko turvottaa mahan?
jätän kysymyksen haudottavaksesi. Tuossa laulussa 'Jordan virran tuolla puolen lienee rauhaa ikuinen...'
Kummalta puolen Jordan virtaa silloin katsotaan?
joululahjaksi, työkaverilta. Kyl oli hyvää!
Jaa että kummaltako puolen silloin katsotaan? Luulenpa, ettei katsella ollenkaan riverin ylitse siellä Rauhan Maassa ainakaan. "Kaikki entinen kun on mennyt".
että tomumaja on jo jätetty. Kappas vain, kun pulpahtaa konkreettisesti mieleen noin asiat. Kuuntelin lapsena tuota laulua ja silloin ajattelin, että onko niitä uskovia vain toisella puolen virtaa.
Laulut ovat jääneet vain kytemään johonkin passiiviseen alitajuntaan vuosikymmeniksi ja nyt vasta äkkäsin, kun sanoit että se onkin Rauhan Maa, yritin vielä tuossa miettiä miten päin se Jordan virta suhteutuu Kuolleeseen Mereen.
...voittohon, voittohon viepi veri Jeesuksen, suuri lupauksemme, turvan antajamme... mm.tätä laulua myös fundeerasin aikoinaan, että miten jonkun veri antaa turvan.
Ei lapsi voinut moisia asioita ymmärtää.
tontulle löylyä?
Ei siellä, kuulehan, mitään tonttuja ole minun saunassani. Jees.
ja se kylpee siellä silloin, kun sinä olet lähtenyt pois. Siksi sille pitää muistaa jättää löylyä, ettei se vihastuisi.
Puita kyllä lisäsin vielä muutaman kalikan, mutten totnttua varten, vaan saunan "kuivamista" varten. Saa tuulettaa tilan kunnolla, eivätkä rakenteet siitä kostu, kun tuli palaa. Liittynee tuo sinun uskomuksesi jotenkin siihen toimitukseen?
uskomukset ovat uskomuksia...
Ettei vaan Jeesus olisi mielessä?
kylve Jeesuskaan...
Kukas sinulle on sellaista kertonut, että kylpisi?