Ei ole mitään järkeä pyrkiä muuttamaan maailmaa eläessään. Maailma ei muutu vähimmässäkään määrin. EU on realiteetti, johon suomalaisen viljelijän, duunarin ja sairaanhoitajan tulee vain sopeutua.
Vaikka toiset saavat enemmän rahaa kuin toiset, EU on rakentanut Suomesta oikeudenmukaisen yhteiskunnan. Enää sosiaalipummit eivät ime menestyjien rahoja. Jokaisella on mahdollisuus toimeentuloon ja yritteliäisyyteen. Tulleja ei ole.
Yhden ihmiselämän, eikä toisen, eikä kolmannen, aikana EU:ta ei voi kaataa, eikä edes erottaa Suomea EU:sta. Jokaisella on omat murheensa, eikä EU
Tässä valossa EU:n vastustus on paitsi rikollista, myös moraalisesti epäilyttävää. Onko suomalaisella oikeutta muuttaa asioita suuntaan, johon minä ja kaltaiseni emme halua niiden muuttuvan?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ota veikkonen talollinen jotaki lääkettä äkkiä , ei tartte olla etes sopivaa. Kuhan jotaki.
Eiku ota talollinen pullollinen äkkiä sitä viiden tähren konjamiinia uuve vuoje kunniaks
...
mä olen yrittäjä intohimoisesti ja olen sitä aina,mutta humaani olen myös ja sitä mieltä että yhteiskunnan veroraoja tulee käyttää köyhien auttamiseen.
mulla oli kanssa hemmetin jyrkät ajatukset asioista ennen,mutta sitten tapahtui jotain ja kaikki muuttui.
KOKEILE TALOLLINEN RAKKAUTTA,SE AUTTAA NÄKEEN ASIAT OIKEIN
ja p.s. eu on syvältä juuri koska se on epädemokraattinen ja kaatuva systeemi
Ei yrittäjän tule alentua sentimentaalisuuteen.
Yrittäjän tehtävä on tuoda leipä kotiin, ts. pitää talouselämä pystyssä.
Yrittäjä ei voi olla hippieluuseri.