Ei ole carkkoa näkynyt palstalla vähään aikaan; tulee väkisin mieleen onko hän jo ehtinyt kupsahtaa. Toisaalta hyvä meille asiallisille länsimaalaisille - onpahan yksi isänmaa-juntti vähemmän mekkaloimassa.
kuolix Cargo?
nikk6
4209
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kusipää tietää tai tuntee joskus hävinneensä! Tämän heidän pitäisi muistaa myöskin silloin kun Suomessa sota syttyisi. sitä en kumminkaan toivo!
Cargo ihmetteli varmaan kuinka täällä on näin paljon "epäisänmaallista" porukkaa! :D Isänmaalaisuus on eräänlainen uskonto...olen ateisti kristinuskossakin suhteen ja katson että olen ateisti myöskin isänmaallisuudelle, koska se on uskonto. Uskovat liikaa Suomen Puolustusvoimaan ja maanpuolustustahtoon, pah!
Päätin olla pilaamatta joulua teidän surkimusten jutuilla. Eikä teidän kirjoituksissanne mitään uutta olisikaan: samanlaista kiukuttelevaa paskan jauhantaa!
Puheistanne myös kajastaa huono oma- että itsetunto; yritätte jatkuvasti vakuutella itsellenne ja muille, miten oikeassa olette kun petitte raukkamaisesti yhteiskunnan ja ne jotka eivät kykene itseään puolustamaan. Käsittämätöntä että yksikään itseään kunnioittava nainen suostuisi olemaan teidän kaltaisten limanuljaskoiden kanssa. Niiden hippien kohdalla jotka sivareiden/totaalinen kanssa heiluvat on täytynyt mennä kotikasvatus vikaan, mutta toisaalta löytyyhän sokeaa idealismia kaikkialta maailmasta.
Mutta nauttikaa tekin surkimukset vapaasta Suomesta ja sosiaalieduista, vaikkei teille kuuluisi kuin polttomerkki otsaan! Elintaso täällä olisi Tsetsenian tasolla, jos aikaisemmat sukupolvet ajattelisivat yhtä sairaasti kuin te. toivon myös hartaasti, ettei yksikään työnantaja ota teidänlaisianne pettureita mihinkään vastuulliseen työtehtävään, ja c-miestenkin kohdalla on nykyään syytä tivata onko syy mitenkään aiheellinen!
Sivareilta ja totaalikieltäytyjiltä täytyisi leikata munat pois, sen jälkeen saisi totaalikieltäytyä ihan vapaasti....
Voitkin sitten tappaa itsesi uudestaan. ;)
"Puheistanne myös kajastaa huono oma- että itsetunto; yritätte jatkuvasti vakuutella itsellenne ja muille, miten oikeassa olette kun petitte raukkamaisesti yhteiskunnan ja ne jotka eivät kykene itseään puolustamaan."
Yhteiskunta toimii nykyään vähän eri tavalla kuin vaikka 100 vuotta sitten. Samoin "maanpuolustus".
"Elintaso täällä olisi Tsetsenian tasolla, jos aikaisemmat sukupolvet ajattelisivat yhtä sairaasti kuin te."
Huomannet itsekin, että tuo on kehäpäätelmä? Kunkin ajan olosuhteet vaativat olosuhteidenmukaisia ihmisiä, ja nykyään ei tarvita samanlaisia ihmisiä kuin 100 vuotta sitten.
Muutoksen ja olosuhteiden hyväksyminen on olennainen osa maailmaan sopeutumista, vaikka se kovin katkeralta voi tuntuakin.
"Eikä teidän kirjoituksissanne mitään uutta olisikaan: samanlaista kiukuttelevaa paskan jauhantaa"
Eiköhän tuo ole vain sinun mielipiteesi!?
"Mutta nauttikaa tekin surkimukset vapaasta Suomesta ja sosiaalieduista, vaikkei teille kuuluisi kuin polttomerkki otsaan!"
Polttomerkin pitäisi laittaa tuollaiselle otsaan, joka kuvittelee vain sitä että "asevelvollisuus" on ainut "tärkein velvollisuus" yhteiskunnassa, eikä muita velvollisuuksia ole (katso ympärillä olevia valtioita, joilla sitä velvollisuutta ole, eikä tähän nyt riitä "geopolitiikka" tai "Suomen historia".
Eräs mikä minua vituttaa on se että jotkut jättävät TV-lupamaksut maksamatta, vaikka se on määrätty "velvollisuudeksi" hoitaa, mikäli vain television omistaa.