todella

mitä oikein on tapahtumassa kauhajoella, jotain hyvin kummallista, pelottavaa


alempana joku minun kaltaiseni kirjoitti näin

en saa teihin yhteyttä
Kirjoittanut: en ymmärrä ! 28.12.2007 klo 01.34

   olen nuori ihminen kuten useimmat jotka tätä palstaa seuraa, mutta nyt tänne on alkanut muutkin kirjoittaa aivan ulkomaita myöden


myönnän, mua pelottaa. Onkokaikkitulluthulluksihulluksihulluksihulluksihulluksihulluksihulluksihulluksihulluksihulluksi

viittaan mitä

edellinen kirjoittaja sanoo

''Outoa ettei aikuiset ihmiset tiedä mitä nettiin voi kirjoittaa ja mitä ei.''


mutta kun suurin osa on nuoria, pitäiskö meidän olla aikuisia , vaikkei useimpia meitä kukaan aikuinen oikeasti ohjaa

hän sanoo:

Erityisesti ärsytystäni nostivat kuolleesta ihmisestä kerrotut henkilökohtaiset jutut, varsinkin kun kyseisellä henkilöllä ei ole enää mahdollisuutta itseään puolustaa.

en ymmärrä tätä


varsinkin kun kyseisellä kuolleella ei ole mahdollisuus puolustaa itseään


onko niin että joillakuilla kuolleilla on mahdollisuus puolustaa itseään, liittyykö se siihen että on rahaa palkata lakimies



selvittäkää nyt hyvät aikuiset meille nuorille mitä te oikein puhutte. Minulla ei ole isää, jos olisin kysyisin häneltä. Äiti vaan ryyppää
7746
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mun mielestä , että ''tangokuninkaita harteikkaita kiitää lattialla, tango kauhajoen kasinolla kun soi '' tää on viimeinen valssi ..

Äänestä
  • Hyvä että tällä palstalla vihdoin aletaan käyttää herkempiä, runollisia ilmaisuja noitten hitler huutojen tauottua . Ootteko ystävät nähny tuon elokuvan? quardofenia . me ollaan samassa pisteessä nyt. Olemme tulleet kiihtyvällä vauhdilla rotkon reunalle . Meillä kaihajokisilla on nyt tasan kaksi vaihtoehtoa, syöksyä, tuhoutua gehennan rotkoon, tai sitten avata siipemme ja lentää , kuin kotkat . kuka ymmärsi ? pankaa paremmaksi !

    Äänestä

samanlainen tapa kirjoittaa kuin parilla palsta häiriköllä ;)

Äänestä
  • en tiedä , voiko olla että on yks tapa

    ja sitte joku muu tapa . mutta veltto virtanen sano joskus että älä tapa, tapa tapa


    ny on kyllä käyny niin että kauhajoella oli ennen vain yksi tapa ajatella ja kirjoottaa

    mutta joku sekaannus on nyt iskenyt

    Äänestä

  • ehkä tarttunu kirjoitti:

    en tiedä , voiko olla että on yks tapa

    ja sitte joku muu tapa . mutta veltto virtanen sano joskus että älä tapa, tapa tapa


    ny on kyllä käyny niin että kauhajoella oli ennen vain yksi tapa ajatella ja kirjoottaa

    mutta joku sekaannus on nyt iskenyt

    niinhän se aina. Whistle... Nuorethan tunteekin Velton niin hyvin ja Velton iskulauseet =) U r Busted man.

    Äänestä

  • muori19 kirjoitti:

    niinhän se aina. Whistle... Nuorethan tunteekin Velton niin hyvin ja Velton iskulauseet =) U r Busted man.

    kyllä fiksu osa nuorisosta myöntää että veltto virtanen samoin kuin sen kaveri juice leskinen on merkittäviä filosofeja , kyllä niitä luetaan


    musiikintekijänä veltto ei oo häävi, mutta ajattelijana kyllä

    Äänestä

AIVAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAn. Myönnän olevani samaa mieltä kanssasi. Minuakin pelottaa tämä kauhajokisten silmitön raivo. Sen huomaa hyvin jos liikkuu kylällä. Ihmiset huutavat ja raivoavat ja hajottavan paikkoja. Eräs mies joka ajaa sillä rumalla autolla jossa on risti konepellissä hurjastelee autollaan ja ajoi kerran päin pyörää ja se kaatui.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


järkyttävää kirjoitti:

mitä oikein on tapahtumassa kauhajoella, jotain hyvin kummallista, pelottavaa


alempana joku minun kaltaiseni kirjoitti näin

en saa teihin yhteyttä
Kirjoittanut: en ymmärrä ! 28.12.2007 klo 01.34

   olen nuori ihminen kuten useimmat jotka tätä palstaa seuraa, mutta nyt tänne on alkanut muutkin kirjoittaa aivan ulkomaita myöden


myönnän, mua pelottaa. Onkokaikkitulluthulluksihulluksihulluksihulluksihulluksihulluksihulluksihulluksihulluksihulluksi

viittaan mitä

edellinen kirjoittaja sanoo

''Outoa ettei aikuiset ihmiset tiedä mitä nettiin voi kirjoittaa ja mitä ei.''


mutta kun suurin osa on nuoria, pitäiskö meidän olla aikuisia , vaikkei useimpia meitä kukaan aikuinen oikeasti ohjaa

hän sanoo:

Erityisesti ärsytystäni nostivat kuolleesta ihmisestä kerrotut henkilökohtaiset jutut, varsinkin kun kyseisellä henkilöllä ei ole enää mahdollisuutta itseään puolustaa.

en ymmärrä tätä


varsinkin kun kyseisellä kuolleella ei ole mahdollisuus puolustaa itseään


onko niin että joillakuilla kuolleilla on mahdollisuus puolustaa itseään, liittyykö se siihen että on rahaa palkata lakimies



selvittäkää nyt hyvät aikuiset meille nuorille mitä te oikein puhutte. Minulla ei ole isää, jos olisin kysyisin häneltä. Äiti vaan ryyppää

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu