Uskovat eivät

selvästikään ymmärrä lukemaansa.

"Jumala uhrasi ainoan poikansa, että ihmiskunta pelastuisi."

Tajuatteko uskovat, että ISÄ siis uhrasi POIKANSA? Mitä sankarillista tuossa on, en käsitä?
Jos joku muu isä ampuu oman poikansa, hän joutuu lusimaan n. 10v kakun. Jos joku muu isä vielä kiduttaisi poikaansa, niin lehtien otsikot kirkuisivat kiduttajaisästä.

Toisaalta tuon asian voi "ymmärtää" aivan toisinkin. Jumala (kolminaisuus, joka uskovien mukaan on kuitenkin yksi?) uhrasi siis itsensä. Eihän tuosta voi muuta johtopäätöstä tehdä. Mikä kumman "uhraus" on sellainen, kun jumala kaikkivaltiaana tiesi heräävänsä henkiin? Jumalan ei edes tarvinnut kärsiä tuskia, koska hän kaikkivaltiaana varmaankin puudutti itsensä.

Kolmas tapa ymmärtää tuo kertomus on: Jumala "uhrasi" kolmanneksen itsestään. Jumala ei siis uhrannut Jumalaa, ei Pyhä Henkeä, vaan Jeesus- kolmanneksen!?

Tuo ristinkuolemalegenda on yksi kaikkein käsittämättömimmistä kertomuksista Raamatussa.
Uskoville on opetettu ulkoläksynä, miten asiaan pitää suhtautua. Muuten asiaa ei voi ymmärtää. Suoraan Raamatusta lukemalla, asiasta saa aivan toisen käsityksen, niin kuin edellä kuvasin.

Neitsestä syntymisen voi vielä ymmärtää, vaikkakaan sekin on hömppää, mutta että itsensä uhraaminen...

Hohhoijaa...
5142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

täyttä huijausta.
Juutalaiset ennenvanhaan uhrasivat eläimiä jumalilleen mutta sekin oli vain pappien salajuoni saada ilmaiseksi päivän ateriat työtä tekeviltä ihmisiltä.
Itse papit vain loikoilivat temppeleissään ja söivät parhaat paistokkaat.
Jos jotain jäi niin se myytiin kovalla hinnalla paikallisissa marketeissa.

Samalla siinä papit lupasivat unohtaa ihmisten pahat teot kun saivat mahansa täyteen sisäpaistia.
Siitähän kaikki alkoi
Kaikkea se ihminen keksii elämänsä ylläpitämiseksi.

Äänestä

neuvo.
* "Sinun tulee tulla tyhmäksi, että viisaaksi tulisit." Jumalan teologiaa!

Äänestä

olemassa jokin vielä korkeampi jumala, jonka kristinuskon Jumala lepytti uhraamalla oman poikansa.

Äänestä

Raamattu on SATU. H.C. Andersen oli uskottavampi kuin noin 1000 kirjailijaa vuosien 5000 ekr. - 1500 jkr. välillä. No, onhan H.C:n kirjat tuoreempia. Unohda kiihko,ja anna Jeesuksen tehdä pesä sen tilalle sun sydämeen, tätähän tää kaikki uskonpaska on. Ei kylläkään uskois et niin vitun moni lankee tohon paskaan joka päivä.

Äänestä
  • H.C. Anderseniin (oliko kahella ässällä?)niin tarkoitan sitä, että ne tarinat ovat yhtä päteviä 3000 vuoden kuluttua, mutta aika on ne muuttanut, koska alkuperäiset ovat muuttuneet immeisten suussa, tai jopa nykyteknologian vuoksi kadonneet. Mikään ei ole niin herkkä kun tietokone ja p-lu. Tärkeysjärjestystä en kerro !!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


juma_laton kirjoitti:

selvästikään ymmärrä lukemaansa.

"Jumala uhrasi ainoan poikansa, että ihmiskunta pelastuisi."

Tajuatteko uskovat, että ISÄ siis uhrasi POIKANSA? Mitä sankarillista tuossa on, en käsitä?
Jos joku muu isä ampuu oman poikansa, hän joutuu lusimaan n. 10v kakun. Jos joku muu isä vielä kiduttaisi poikaansa, niin lehtien otsikot kirkuisivat kiduttajaisästä.

Toisaalta tuon asian voi "ymmärtää" aivan toisinkin. Jumala (kolminaisuus, joka uskovien mukaan on kuitenkin yksi?) uhrasi siis itsensä. Eihän tuosta voi muuta johtopäätöstä tehdä. Mikä kumman "uhraus" on sellainen, kun jumala kaikkivaltiaana tiesi heräävänsä henkiin? Jumalan ei edes tarvinnut kärsiä tuskia, koska hän kaikkivaltiaana varmaankin puudutti itsensä.

Kolmas tapa ymmärtää tuo kertomus on: Jumala "uhrasi" kolmanneksen itsestään. Jumala ei siis uhrannut Jumalaa, ei Pyhä Henkeä, vaan Jeesus- kolmanneksen!?

Tuo ristinkuolemalegenda on yksi kaikkein käsittämättömimmistä kertomuksista Raamatussa.
Uskoville on opetettu ulkoläksynä, miten asiaan pitää suhtautua. Muuten asiaa ei voi ymmärtää. Suoraan Raamatusta lukemalla, asiasta saa aivan toisen käsityksen, niin kuin edellä kuvasin.

Neitsestä syntymisen voi vielä ymmärtää, vaikkakaan sekin on hömppää, mutta että itsensä uhraaminen...

Hohhoijaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu