Minä oletin tämän palstan käsittävän

salama16

Juutalaisuutta kaikissa muodoissaan. Huomasinkin Sekaristitillisten valoittaneen Juutalaisen palstan, Jossa jankataan sekakristillisyyttä. Miksei kukaan ole alkanut kertoa täällä mitään oikeasta Juutalaisuudesta. Miksi?

16

538

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sekakristillisyydellä?

      Johannes 3
         
      13 Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.

      Jos et vielä tunne Jumalaa, niin aloita lukeminen Johannes kolmosesta, sillä siellä sinulle kerrotaan, että Jumala tuli ylhäältä alas ja jäi ylös.
      Jumala palasi takaisin ylös voittonsa jälkeen ja tästä voitosta, jossa syntimme sovitettiin saamme syntyä Henkeen ja vain Hengestä syntyneet saavat ikuisen elämän.

      Vanha liitto lopetettiin silloin, kun Jeesus tähtemme tuli ainoaksi Uhriksi ja sen jälkeen Jumala ei ole katsonut yhdenkään muun uhrin puoleen niin, että turhaa te tekoja teette, kun yksi Uhri riittää kaikiksi teoiksi ja tämän yhden Uhrin kautta jokainen saa uudesti syntymisen ja sydämen ympärileikkauksen.

      Jos et Uuteen Testamenttiin usko, niin voit toki lukea Vanhasta Testamentista miten Jumala lupasi tehdä uuden liiton, koska ihmiset rikkoivat vanhan liiton.

      Lue samalla, että ne kymmenen sanaa, eli kymmenen käskyä pantiin liitonarkkiin ja siellä ne ovat vielä tänäänkin ja niihin verrataan sinunkin vaellustasi aikanaan. Nämä kymmenen käskyä Jeesus täytti ristinkuoleman yhteydessä ja me Hengestä syntyneet emme niitä riko ja sen tähden elämämme on vapaata ja rauhallista.
      Jumala kirjoitti nuo käskyt sisäämme samalla, kun kirjoitti sinne rakkaudenlain ja jos et ole paaduttanut itseäsi tiedät sen olevan totta, sillä omatunto tulee syyttämään heti, jos yhtäkään käskyä vastaan rikot ja varsinkin jos rikot rakkautta vastaan.

      Siis, nämä kymenen käskyä, jotka Jumala jo vanhan liiton aikana kirjoitti omalla sormellaan kahteen kivitauluun, ovat tallessa liitonarkissa, siis nämä samat käskyt, jotka Jumala uuden liiton aikana kirjoitti omalla sormella sydämiimme.

      Muut lait ja säädökset, jotka olivat tarkoitetut israelilaisen, juutalaisten ja heidän keskuudessaan elävien muukalaisten ohjeiksi ja neuvoiksi erämaavaelluksen ajaksi ja siksi ajaksi kunnes tämä orjuudesta vapautettu kansa oppii elämään vapaan miehen elämää luvatussa maassa, laitettiin Jumalan käskystä liitonarkin viereen, sillä ne eivät olleet tarkoitettuja ikuiseksi, vaan väliaikaiseksi.

      • LEARSI

        kunnioittaa palstan aihetta, tämä on juutalaispalsta
        ja siihen ei UT kuulu.

      • vanhan liiton
        LEARSI kirjoitti:

        kunnioittaa palstan aihetta, tämä on juutalaispalsta
        ja siihen ei UT kuulu.

        aikaa, siltä osin, kuin se toteutui Jumalan Tahdon mukaisesti ja keskustelen mielelläni siitä ajasta, mutta ei ole olemassakaan sellaista vanhaa liittoa, jossa ei uutta liittoa edeltä kerrottaisi, joten uuden liiton aika ja Uusi Testamentti kuuluvat ehdottomasti Jumalan Sanaan ja siihen uskoon, jonka Jumala omilleen lahjoitti ja lahjoittaa.

      • LEARSI
        vanhan liiton kirjoitti:

        Sinun käsityksesi uudesta liitosta ei kuulu juutalaisuuteen, joten miksi tunkea sitä heille.

        Se on kristittyjen käsitys ja tulkinta.

      • joka tapauksessa
        LEARSI kirjoitti:

        Sinun käsityksesi uudesta liitosta ei kuulu juutalaisuuteen, joten miksi tunkea sitä heille.

        Se on kristittyjen käsitys ja tulkinta.

        ilmoitetaan juutalaisille vanhan liiton aikana, eli ethän sinä siltä osin tahdo Raamattua väärentää.

        Se, miten sinä sen käsität, voi olla kovastikin poikkeava siitä totuudesta, jossa minä saan elää ja siksi pyydän, että sinä kerrot omin sanoin, miten käsität Vanhassa Testamentissa ilmoitetun UUDEN LIITON.

      • kysyn,
        joka tapauksessa kirjoitti:

        että missä arvossa sinä pidät näitä Jumalan profeettoja: Jeremia, Jesaja, Daniel, Sakarja, sillä jokainen heistä on vuorollaan profetoinut Kuninkaan tulevan tänne ihmisenä ja vielä nöyränä ihmisenä.

        Millaista Messiasta sinä odotat, kun sinulle ei ole kelvannut näiden Jumalan miesten profetiat?

      • LEARSI
        joka tapauksessa kirjoitti:

        ilmoitetaan juutalaisille vanhan liiton aikana, eli ethän sinä siltä osin tahdo Raamattua väärentää.

        Se, miten sinä sen käsität, voi olla kovastikin poikkeava siitä totuudesta, jossa minä saan elää ja siksi pyydän, että sinä kerrot omin sanoin, miten käsität Vanhassa Testamentissa ilmoitetun UUDEN LIITON.

        sanoin sinulle sitä kerro, mutta lue Jer. 31 koko luku, eiköhän se sieltä selviä, että uusi liitto on vielä edessäpäin.

        Voihan se kääntyä sinun mielessäsi toisin, mutta sille minä en voi mitään.

      • väitteesi!

        Väitteesi ovat täysin arvottomia, koska yhtäkään et kykene todistelemaan. Teitä on pilvin pimein kaikilla kanavilla, jossa puhutaan hengellisistä asioista. Vastaväitteitä te kyllä olette hyviä suoltamaan, mutta koska teiltä puuttuu Sanan, eli Jumalan tuntemus, ette osaa yhtäkään väitettänne todistella ja siksi ne ovat täydellisen arvottomia.

    • Juutalaisuutta kaikissa muodoissaan me esiin tuodaankin eikä unoheta sitä messiaanisuutta...

      /..\
       ▼

      • muodoissaan

        tosiaan asioista tällä palstalla puhutaan. Jos tuo mainitsemasi messiaanisuus viitta ns. messiaanisiin juutalaisiin, niin se on kyllä tiputettava silloin pois, koska on jo sata kertaa todettu, että he ovat ihan tavallisia kristittyjä.

        Toiseksi toivoisin, että sinä luopuisit tällä palstalla niistä hellimistäsi ajatuksista juutalaisten saatanallisuudesta. Sellaiset kuvottavat ajatukset kuuluvat 1800-luvulle. Niille ajatuksille löytyy netistä monia muitakin palstoja.

      • muodoissaan kirjoitti:

        Se on ihan väärinkäsitystä.
        Minen niputa "saatanallisiksi" yhtään kettään.
        Enkä pakkokäännytä ainuttakaan yhtään mihinkään.

        :oD

      • pakko
        KTS kirjoitti:

        Se on ihan väärinkäsitystä.
        Minen niputa "saatanallisiksi" yhtään kettään.
        Enkä pakkokäännytä ainuttakaan yhtään mihinkään.

        :oD

        kaivaa esille kaikki kerrat, jolloin olet avoimesti puhunut juutalaisten saatanallisuudesta? Niin sinä olet tehnyt vuosien mittaan moneen kertaan, vaikka jo monta vuotta sitten erään toisen kirjoittajan kanssa totesimme, että se on rasismin vastenmielisin muoto.

        Minusta olisi paljon mukavampaa, että ottaisit rehdisti vastuuta sanomisistasi.

        Tätä inttämistä lienee turha jatkaa, koska et kuitenkaan ota mitään vastuuta.

    • Eija_Moilanen

      Kyllä se täällä suomi24:llä on nöyryyttävä siihen, että joka palstasta tulee julistus foorumeita vakaumuksesta riippumatta niille, jotka eivät arjessa ääneen pääse.

      Mielestäni juutalaisuus ja kristillisyys ei ole toisiaan pois sulkevia. Arvostaisin kovin juutalaista, joka tietää hepreasta tai Heprealaisesta Raamatusta" jotain. Ei minua haittaa lisätieto omasta Raamatustanikaan. Arvostan kovin keskustelukumppania, jolla on faktoihin perustuvaa annettavaa. Muutama asiallinen täältä löytyykin.

    • Deronda

      haluaisin tietää, mitä liikkuu ihmisten päässä, kun tungetaan väkisin kristinuskoa tälle palstalle.

      Yksi syy voisi olla se, että kristinuskon ja juutalaisuuden välillä kuvitellaan olevan jonkun kilpailun. Sellainen olettamus on tyhmä, koska jatkuvasti joitain kristittyjä kääntyy juutalaisuuteen ja toisin päin.

      Toinen selitys voisi olla, että monet kristityt eivät todellakaan tajua, että kyseessä on eri uskonnot.

      Vaikka en ole juutalainen, niin koen silti loukkaavana kritinuskon tunkemisen tälle palstalle. Se pilaa tämän palstan, koska juutalaisuus kultturisena ilmiönä kiinnostaa minua.

      Juutalaisten ja kritittyjen välille ei myöskään näytä syntyvän mitään rakentavaa keskutelua. Tässäkin on mielestäni kyse kristittyjen kyvyttömyydestä käydä älyllistä tieteellistä keskustelua. Kirjoitukset ovat pelkkään uskomiseen perustuvaa liirum laarua.

      Alkuperäisen kirjoittajan tapaan minäkin haluaisin tosiaan tietää, mitä päässä liikkuu, kun kuvitellaan, että juutalaisuuspalstalle tungetaan kristinuskoa? Toivoisin konkreettisia vastauksia eikä mitään raamatunlauseita.

      • rasismia vastaan

        provo tai ehkä kaksikin, joilla ei ole tarkoituskaan keskustella mistään. Toinen aloitti jouluna toiveilla että juutalaiset kaasutettaisiin ja jatkoi samaa rataa päivätolkulla ja nyt on joku, joka puhtoisena karitsana huutelee Jeesuksen selän takaa tuomion sanoja meille "huonommille".

      • Jorma Kinnunen
        rasismia vastaan kirjoitti:

        provo tai ehkä kaksikin, joilla ei ole tarkoituskaan keskustella mistään. Toinen aloitti jouluna toiveilla että juutalaiset kaasutettaisiin ja jatkoi samaa rataa päivätolkulla ja nyt on joku, joka puhtoisena karitsana huutelee Jeesuksen selän takaa tuomion sanoja meille "huonommille".

        Ilman asiallisia vastauksia. Jumalasta ei saane puhua täällä monikossa; ettei hän vaan palajastu: Pojaksi, Isäksi ja Pyhäksi Hengeksi, joka kuitenkin on YKSI Adon Yeshuassa. Sakarja 14:9.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3382
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3202
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      2738
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      44
      2553
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1505
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1330
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1199
    Aihe