Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kun parisuhteen seksi ei suju...?

Eli jakaisin mielelläni muiden kokemuksia/ideoita seuraavassa, jokseenkin tuskastuttavassa, tilanteessa.

Olen siis 27 -vuotias mies, seurustellut nyt nykyisen kumppanini kanssa n. 5 vuotta. Parisuhde on sujunut, ja sujuu edelleen muuten loistavan hyvin, lukuun ottamatta yhtä minun mielestäni myöskin aika tärkeää asiaa, eli seksiä.

Muut perusasiat ovat siis kunnossa, enkä alkuaikoina pitänyt tätä seksiasiaakaan sen suurempana ongelmana, ajattelin sen kyllä järjestyvän ajan myötä. Eli meidän suhteessa tätä seksiä ei ole alussakaan tulvinut ovista ja ikkunoista, jollainen lähtökohta voi joissain muissa tapauksissa olla. Tämä siksi, että seksi ei ole puolisolleni koskaan ollut mikään erityisen merkittävä asia, vaan ihan silloin tällöin (max. 1-2 krt/kk) on riittänyt mainiosti. Eikä hänen mielestään seksin tarvitse (eikä se kuulemma oikeastaan saakaan) olla mitään erityisen extremeä, vaan yleensä tapahtuma on aikalailla samanlainen paikkoineen, kellonaikoineen ja tapahtumineen.

Meillä ei myöskään ole kyse siitä, ettei ongelmaa olisi tiedostettu, vaan asiasta on kyllä puhuttu jo vuosia, myös hyvin rakentavassa hengessä. Perimmäisenä ongelmana on ilmeisesti asenteiden ero seksiä kohtaan. Eli kun se minusta on tärkeä osa parisuhdetta, ja ns. vaihtelu virkistää seksin toteuttamisessa, on puolisoni aivan toisella kantilla. Seksi on hänestä häveliästä hommaa(esim. pornolehdet ja elokuvat ovat hyvin epämiellyttäviä/nolottavia), ja parisuhteessa ovat muut asiat paljon tärkeämpiä. Esim. autossa seksin harjoittaminen on hänestä jo ajatuksena aivan liian nolottavaa, saatikka että seksiä voisi ajatella harjoitettavan missään muuallakaan oman kodin ulkopuolella, ja sielläkin vain omassa sängyssä, verhojen tiukasti kiinni ollessa. Myös erilaiset asennot, suuseksi ym. ovat periaatteessa samalla listalla, eli mieluummin ei. Minäkään en kuitenkaan ole mitään nahkapukuja ja sirkustemppuja edes halunnut, vaan minunkin haluni ovat olleet ihan ”normaaleissa” jutuissa, vaihtelevissa paikoissa, asennoissa, seksin kestoissa ym., välillä vaikka vähän rohkeammissakin. Täytyy tässä vaiheessa myös lisätä, että olen muutenkin aikalailla romanttinen ihminen, ja tietääkseni otan naiseni kaikin puolin hyvin huomioon, näin hän on ainakin itse sanonut. Seksissä, kuten muutenkin suukottelen, silittelen ja hellin monin tavoin, eli kyse ei ole mistään ”makaahan akka alla, niin minä hoidan hommani” –parisuhteesta.

Näin kun on siis jatkunut nyt vuosia, ja itse olisin ollut halukas harrastamaan seksiä siis huomattavasti monipuolisemmin sekä myös hieman useammin(esim. viikoittain), olo rupeaa olemaan aikalailla tuskastunut. Minulla on ollut aiempia seurustelusuhteita, joiden seksikokemuksia nyt muistelen aikamoisella kaiholla. Eroaminen minulla ei kuitenkaan tämän asian takia ole koskaan käynyt mielessä, muiden asioiden ollessa niin hyvin kunnossa. En ole myöskään pettänyt puolisoani tähän mennessä mutta nyt olen ruvennut ajattelemaan, ajaako tämä tilanne minut siihen enemmin tai myöhemmin, sillä jo nyt anonyymi seksi esim. luonnon helmassa rupeaa tuntumaan yhä houkuttelevammalta. Tällä hetkellä ajattelenkin, että mikäli vaihtoehdot ovat vain ero tai seksin etsiminen muualta, valitsen jälkimmäisen. Seuraa luulisin löytäväni, sillä olen ihan komea ja urheilullisen taustan ansiosta hyvävartaloinen(joten siinäkään ei ole syy puolison laimeaan haluun) mies.

Mutta tässä vaiheessa kuulisin mielelläni kommentteja, tarinoita, ideoita, ehdotuksia ym. samankaltaisen kohtalon omaavilta sekä myös vastapuolen roolin tunnistavilta, tai sitten muuten vain niiltä joilla jotain ehdotettavaa on. Vastaukset voit laittaa myös maililla osoitteseen [email protected], yritän sitten itse vastailla mahdollsuuksien mukaan.
5802
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kuin täällä. Minä olen 45v nainen ja olen aina ollut erittäin aktiivinen sexin kanssa. Siis parisuhteessa. Nyt tämän hetkinen kumppani on 9 vuotta nuorempi ja hän ei kykene tyydyttämään minua niin usein kuin haluaisin. Meidän suhteemme on loistava ja Rakastan häntä erittäin paljon. Ja senkään vuoksi minulle ei tule mieleenkään että etsisin sexiseuraa muualta. Minun on täytynyt tehdä sitä itse ja joku päivä yhdesti ja joku toinen päivä kahdesti.Mutta sinulle neuvoisin yrittämään vain naisesi kanssa jos muuten homma toimii teillä.

Äänestä

mistään hinnasta. Seksi on yksi parisuhteen tärkeimmistä jutuista, ystävyssuhteet ovat sitten ihan eri juttunsa, ystävyys pelaa niin monen ihmisen kanssa miksi sellaista ihmistä pitäisi kumppanina?

Nainen 42

Äänestä

Kertomasi perusteella tyttöystäväsi ei ole kokenut sitä suurta tunnetta, mikä hyvästä seksistä jää ;)luulisi että hänellä kuitenkin jossain mielen sopukoissa on se jokin, jonka luulisi sytyttävän, fantasia jostain ? Itse olen sitä mieltä että toimivaan parisuhteeseen kuuluu kaikki tai ei mitään siis ilot surut, ja seksi joka on molemmin puolista. Toisaalta voittehan sopia että jos olette niinkuin kavereita, ja harrastatte seksiä sitten niiden kanssa jotka kiihottavat teitä niin ok. Neuvoja ei varmasti ole helppoantaa, itse toimin niin että välillä vaimo määrää mitä tehdään ja välillä minä vain teen ja hän vikisee, toimivaa ja tasapuolista, joskus vain suuseksiä orkkuihin saakka, toisinaan taas pelkkää naintia takaa ja sillä siisti, toisinaan taas hieron hänet orgguihin ja lopuksi runkkaus rinoille ;) mutta yllätyksettömyyttä ei puutu ;) Jos mikään noista ei häntä kiinnosta niin ei siinä sitten mitään täytyy etsiä uudet parit meitä miehiä on tuhansia samoin naisia kenties jotkut kaksi muuta on toisilleen luodut, hyvää jatkoa kuitenkin ja toivotan menestystä seksin suhteen.

Äänestä
  • Olemme viisikymppinen pari, joten paneminen ei ole enää maailman tärkein asia. Ehkä 5 prosenttia siitä, mutta jos se 5 prosenttia ei toimi, loppukin menee pieleen. Ehkä asiat eivät nuoremmilla toimi samalla tavalla, mutta minä haluan paljon enemmän seksiä kuin vaimoni, joka hoitelee minut suullan ja on täysin tyytyväinen siihen. Joillekin sopii selibaatti, ja suosittelen sen kokeilemista parisuhteen purkamisen vastakeinona.

    Äänestä

Kokemuksesta voin kertoa että seuraava vaihe tuosta on se että kerrat vain harvenevat kunnes ette enää muista koska olette viimeksi harrastaneet seksiä. Itselläni taajuus on nyt pari kertaa vuodessa ja vaihtaisin mielelläni tuohon 2krt/kk vaihtoehtoon...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eyeswideshut kirjoitti:

Eli jakaisin mielelläni muiden kokemuksia/ideoita seuraavassa, jokseenkin tuskastuttavassa, tilanteessa.

Olen siis 27 -vuotias mies, seurustellut nyt nykyisen kumppanini kanssa n. 5 vuotta. Parisuhde on sujunut, ja sujuu edelleen muuten loistavan hyvin, lukuun ottamatta yhtä minun mielestäni myöskin aika tärkeää asiaa, eli seksiä.

Muut perusasiat ovat siis kunnossa, enkä alkuaikoina pitänyt tätä seksiasiaakaan sen suurempana ongelmana, ajattelin sen kyllä järjestyvän ajan myötä. Eli meidän suhteessa tätä seksiä ei ole alussakaan tulvinut ovista ja ikkunoista, jollainen lähtökohta voi joissain muissa tapauksissa olla. Tämä siksi, että seksi ei ole puolisolleni koskaan ollut mikään erityisen merkittävä asia, vaan ihan silloin tällöin (max. 1-2 krt/kk) on riittänyt mainiosti. Eikä hänen mielestään seksin tarvitse (eikä se kuulemma oikeastaan saakaan) olla mitään erityisen extremeä, vaan yleensä tapahtuma on aikalailla samanlainen paikkoineen, kellonaikoineen ja tapahtumineen.

Meillä ei myöskään ole kyse siitä, ettei ongelmaa olisi tiedostettu, vaan asiasta on kyllä puhuttu jo vuosia, myös hyvin rakentavassa hengessä. Perimmäisenä ongelmana on ilmeisesti asenteiden ero seksiä kohtaan. Eli kun se minusta on tärkeä osa parisuhdetta, ja ns. vaihtelu virkistää seksin toteuttamisessa, on puolisoni aivan toisella kantilla. Seksi on hänestä häveliästä hommaa(esim. pornolehdet ja elokuvat ovat hyvin epämiellyttäviä/nolottavia), ja parisuhteessa ovat muut asiat paljon tärkeämpiä. Esim. autossa seksin harjoittaminen on hänestä jo ajatuksena aivan liian nolottavaa, saatikka että seksiä voisi ajatella harjoitettavan missään muuallakaan oman kodin ulkopuolella, ja sielläkin vain omassa sängyssä, verhojen tiukasti kiinni ollessa. Myös erilaiset asennot, suuseksi ym. ovat periaatteessa samalla listalla, eli mieluummin ei. Minäkään en kuitenkaan ole mitään nahkapukuja ja sirkustemppuja edes halunnut, vaan minunkin haluni ovat olleet ihan ”normaaleissa” jutuissa, vaihtelevissa paikoissa, asennoissa, seksin kestoissa ym., välillä vaikka vähän rohkeammissakin. Täytyy tässä vaiheessa myös lisätä, että olen muutenkin aikalailla romanttinen ihminen, ja tietääkseni otan naiseni kaikin puolin hyvin huomioon, näin hän on ainakin itse sanonut. Seksissä, kuten muutenkin suukottelen, silittelen ja hellin monin tavoin, eli kyse ei ole mistään ”makaahan akka alla, niin minä hoidan hommani” –parisuhteesta.

Näin kun on siis jatkunut nyt vuosia, ja itse olisin ollut halukas harrastamaan seksiä siis huomattavasti monipuolisemmin sekä myös hieman useammin(esim. viikoittain), olo rupeaa olemaan aikalailla tuskastunut. Minulla on ollut aiempia seurustelusuhteita, joiden seksikokemuksia nyt muistelen aikamoisella kaiholla. Eroaminen minulla ei kuitenkaan tämän asian takia ole koskaan käynyt mielessä, muiden asioiden ollessa niin hyvin kunnossa. En ole myöskään pettänyt puolisoani tähän mennessä mutta nyt olen ruvennut ajattelemaan, ajaako tämä tilanne minut siihen enemmin tai myöhemmin, sillä jo nyt anonyymi seksi esim. luonnon helmassa rupeaa tuntumaan yhä houkuttelevammalta. Tällä hetkellä ajattelenkin, että mikäli vaihtoehdot ovat vain ero tai seksin etsiminen muualta, valitsen jälkimmäisen. Seuraa luulisin löytäväni, sillä olen ihan komea ja urheilullisen taustan ansiosta hyvävartaloinen(joten siinäkään ei ole syy puolison laimeaan haluun) mies.

Mutta tässä vaiheessa kuulisin mielelläni kommentteja, tarinoita, ideoita, ehdotuksia ym. samankaltaisen kohtalon omaavilta sekä myös vastapuolen roolin tunnistavilta, tai sitten muuten vain niiltä joilla jotain ehdotettavaa on. Vastaukset voit laittaa myös maililla osoitteseen [email protected], yritän sitten itse vastailla mahdollsuuksien mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu