Usko on sydämen tila Jumalaan nähden. Se on Jumalan Kunnioitusta ja halua tehdä kaikessa Hänen tahtonsa.
Jeesus ei pelasta ketään väkisin, sillä hän ei koskaan tee väkivaltaa, vaan sydämen haka on sisäpuolella, jonka JOKAINEN joutuu ihan itse vapaaehtoisesti avaamaan.
Vasta katuvan, itsensä syntiseksi, mitättömäksi ja murtuneeksi tuntevan ihmisen Jeesus voi pelastaa ja antaa hänelle uudestisyntymisen Voiman ja täyttää Pyhällä Hengellä.
IHMISOPEILLANNE te vain asetatatte kompastuskiviä Jeesuksen työn esteeksi, niin että, ette sallisi Kristuksen jo pelastamienkaan mennä taivasten valtakuntaan, koska ette itsekkään ole sinne menossa.
Ne jotka täällä toisia tuomitsevat, ovat itse pimeyden voimien puristuksessa. Sillä saatana on ollut aina se, joka syyttää ja tuomitsee kokoajan niitä, jotka ovat Kristukselle uskollisia.
Kristuksessa on ILO ja VAPAUS!
Todellisesta uskovasta on ilo tehdä Jumalan tahdon mukaisia tekoja, sydämen halusta ja rakkaudesta, eikä yksin helvetin pelosta!
Me emme ole kykeneviä itsessämme mihinkään hyvään, emmekkä ihmisoppien avulla siihen pysty: Vaan ainoastaan Pyhän Hengen avulla, joka on annettu meille sinetiksi pelastuksen päivään.
Jokainen uudestisyntynyt ihminen tietää hyvän ja pahan eron, koska omantunnon ääni kertoo sen hänelle. Se on Jumalan ääni sisimmässämme.

Vastaukset 2
Vanhimmat
### Se on Jumalan Kunnioitusta ja halua tehdä kaikessa Hänen tahtonsa. ###
Voisitko ystävällisesti kertoa minullekin, mitä kaikkea jumala tahtoo? Minulta jumala ei ole tahtonut yhtään mitään, ei edes sapatinviettoa :)
>>> Todellisesta uskovasta on ilo tehdä Jumalan tahdon mukaisia tekoja, sydämen halusta ja rakkaudesta, eikä yksin helvetin pelosta!