Mikä on Kaste?

Haluan kuulla mikä on Raamatun mukainen kaste, jota kristityt käyttävät eri seurakunnissa.

Vastaa kysymyksiin:

1. Miksi kastetaan
2. Kasteen merkitys
3. Mitä kasteessa saadaan
4. Kuka on kelvollinen kasteelle
5. Tarvitsevatko kaikki kastetta
6. Mitä kaste hyödyttää

Toivoisin, että jokaisen otsikkona olisi oma Seurakuntansa esim. Evl, Hellunt, jne... jotta tulisi selvemmin ilmi mitkä eri seurakunnat ajattelevat mitenkin.

Olisi myös hyvää ja Raamatun mukaisesti kehittävää jos keskustelu käytäisiin rakkaudellisessa ilma piirissä, ja ns. ekumeenisin merkein. Toivoisisin että asioista voisi tulla yhteys ymmärrys niin kuin ne ovat Raamattuun kirjoitettu. Olkoon tämän palstan korkein ohje Raamattu. Ja tuomarina Vapahtajamme Jeesus Kristus. Ohjatkoon Pyhä Henki sanojamme.

- Kiitos
541054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Kaste on muutakin kuin pelkkää vettä.

- Kasteessa synnit pestään pois (Apt 22:16) Kaste tapahtuu syntien anteeksisaamiseksi
(Mark. 1:4, Luuk. 3:3, Apt 2:38).Siinä ihminen pestään ja sydän vihmotaan puhtaaksi pahasta omastatunnosta (Hebr. 10:22).
- Kaste uudestisynnyttää (Joh. 3:5, Tiit 3:5).
- Kasteessa tullaan osalliseksi Kristuksen kuolemasta ( Room. 6:3) ja osalliseksi Kristuksen ylösnousemuksesta (Room. 6:5).
- Kasteessa saadaan Pyhä Henki ( Apt 2:38, Apt 19:6) .
- Kaste pelastaa (1.Piet. 3:21, Mark. 16:16) .
- Kasteessa Jumala vaikuttaa meissä uskon ( Kol. 2:12).
- Kasteessa tapahtuu vanhan ihmisen (Aadamin) hautaaminen ja uuden ihmisen hengellinen herääminen ja ylösnousemus rikkomuksiin ja synteihin kuolleesta olotilasta (Room. 6:4-5, Kol. 2:12-13).Siinä ihmisen vanha luonto, “lihan ruumis” , poisriisutaan, koska kaste on Kristuksen ympärileikkaus (Kol. 2:11).
- Kaste ei ole “lihan saastan poistamista” (liha pysyy aina syntisenä, ja synnin asuinsijana), vaan ennen kaikkea Jumalan meidän kanssamme solmima hyvän omantunnon liitto (1.Piet 3:21).
- Kasteessa tapahtuu peso, pyhittyminen ja vanhurskautuminen Kristuksen nimessä ja Jumalan Hengessä (1.Kor. 6:11) .
- Kasteessa ihminen pukee Kristuksen ja hänen vanhurskautensa päällensä (Gal. 3:27)
- Kaste pyhittää ja puhdistaa seurakunnan kirkastetuksi, tahrattomaksi, rypyttömäksi, pyhäksi ja nuhteettomaksi Kristuksen morsiameksi (Ef. 5:26- 27).
------
Kaste ei ole ihmisen kuuliaisuuden teko Jumalalle, vaan se on Jumalan teko meille (Matt. 3:11, Luuk. 3:16, Joh. 1:33).
Me olemme siinä Jumalan toiminnan kohteena (objektina).
Jumala itse toimii kasteessamme (subjekti).

Äänestä
  • Kaste ei ole ihmisen kuuliaisuuden teko Jumalalle, vaan se on Jumalan teko meille (Matt. 3:11, Luuk. 3:16, Joh. 1:33).
    -----------
    Täyttyisikö kasteen merkitys jos kävisin ensi yönä kastamassa naapurin lapsen tai kastaisin lapsen käydessäni Iranissa.

    Olisivatko nämä lapset Kristittyjä.

    Äänestä

  • ML213 kirjoitti:

    Kaste ei ole ihmisen kuuliaisuuden teko Jumalalle, vaan se on Jumalan teko meille (Matt. 3:11, Luuk. 3:16, Joh. 1:33).
    -----------
    Täyttyisikö kasteen merkitys jos kävisin ensi yönä kastamassa naapurin lapsen tai kastaisin lapsen käydessäni Iranissa.

    Olisivatko nämä lapset Kristittyjä.

    ML213: "Täyttyisikö kasteen merkitys jos kävisin ensi yönä kastamassa naapurin lapsen tai kastaisin lapsen käydessäni Iranissa.
    Olisivatko nämä lapset Kristittyjä".
    ---
    Hyviä kysymyksiä!
    Kastamisen jättäisin niiden henkilöiden (pappien) huoleksi, joille se on seurakunnassa annettu.
    Jumala on järjestyksen Jumala.

    Jeesus kehoitti myös opettamaan kastettuja "pitämään kaikki, mitä Hän on käskenyt pitää" (Matt. 28:20).
    Opetusta ei tule laiminlyödä, kuten tänään valitettavan usein käy.

    ML213....nyt sinulla on hyvä tilaisuus vastata aloittajan tekemään kysymykseen.
    Varsinkin toivoisin vastausta siihen, mikä on kasteen hengellinen sisältö.

    Muutama Raamatun paikkakin riittää vastaukseksi!

    Äänestä

  • tapio522 kirjoitti:

    Siis,lihallista ihmistä, ilman uudestisyntymistä, pitäisi alkaa opettaen uskomaan Jumalaan.Eikö tämä toiminta ilmenny juuri Uskontojen uhreissa.

    Evankeloiminen tietenkin kohdistuu kaikkiin ihmisiin, mutta opetus Jumalan tahdosta/Hengellisen ihmisen kasvamisesta vain uudestisyntyneille ihmisille, jotka ovat lähteneet tietoisesti seuraamaan Jeesusta

    Esim. Ihmisen saattaminen rukouskokoukseen rukoilemaan ilman uudestisyntynmistä on jo mahdoton ajatus.

    Siis ihmisessä Henki pitää todistaa ,että on Jumalan lapsi eli uudestisyntynyt.

    Äänestä

  • tapio522 kirjoitti:

    ML213....nyt sinulla on hyvä tilaisuus vastata aloittajan tekemään kysymykseen.
    Varsinkin toivoisin vastausta siihen, mikä on kasteen hengellinen sisältö.

    Muutama Raamatun paikkakin riittää vastaukseksi!

    Ymmärrän ja uskon, miten ihmisen on ensin kuultava pelastussanoma ja ymmärrettävä se ja erikoisesti tiedostettava syntisyytensä, mikä tässä sanomassa ilmentyy.Siis uskottava sydämessään syntisyyteensä ja miten Jeesus on sovittanut ne puolestamme Jumalalle.
    Näen ja ymmärrän, miten tämän kokonaisuuden "Kruunaa" kaste.Siis, jos ihminen ei ymmärrä tai ei usko pelastus suunnitelmaan, niin kaste on turhaa.
    "Joka uskoo ja kastetaan".

    Kasteen syvällisempää tarkoitusta en pysty ymmäörtämään, mitä Raamatussa siitä on ilmoitettu, mutta sen ymmärrän , että kaste irroitettuna sydämenuskosta Jumalan pelastussuunnitelmasta on TURHAA.Siis yksin kastamalla ei ihminen pelastu, vaan yhdistäen kasteen sydämen uskoon , niin ihminen pelastuu.

    Tähän en halua ottaa kantaa ja kinastella.Kun ihminen aikuisuudessaan tulee uskoon/uudestisyntyy kulvetyn siemenen ansiosta, niin riittääkö hänelle vauvakaste, vaikka se ei ole hänen uskossaan tehty toimitus.Siis riittääkö ihmiselle tieto kasteesta, vaikka hän ei kastehetkellä uskonut/ymmärtänyt mitä pelastus on.

    Vauvakasteessahan kastamalla yritetään tehdä uskovia ihmisiä, mutta huonoin tuloksin, kuten Suomessa ihmisten hedelmistä tämän voi tiedostaa.

    ML213: "Kasteen syvällisempää tarkoitusta en pysty ymmärtämään, mitä Raamatussa siitä on ilmoitettu,..."
    ---
    Niinpä...,mutta voisit kuitenkin laittaa jonkun Sanan paikan, josta käy selville kasteen hengellinen merkitys, vaikka et siihen uskoisikkaan.
    Tuskimpa sinä pidät kastetta pelkkänä vetenä.

    Aloittajahan mm. kysyy:
    3. Mitä kasteessa saadaan?
    6. Mitä kaste hyödyttää?

    Joskus olet sanonut, ettei kaste sinänsä sinua kiinnosta, jos oikein muistan.
    Kuitenkin tämän palstan aiheena on kaste.
    Tämä tuntuu ristiriitaiselta.

    Joo, itse kaste ei todella kiinnosta, muuta roikun täällä kirjoittelemassa siksi, koska vauvakasteeseen liitetään täysin taikuuteen liittyviä asioita ja haluaisin näistä asioista pohdittavan.

    Sinusta Tapio voi kuullostaa kummalliselta kun en ole pohtinut ja tai edes tullut mieleeni kun minut kastettiin.En siis pohdi yhtään tätä kokemustani enää, koska se kuuluu Kristuksen opin alkeisiin ja sen pohtiminen ei kasvata minua.

    Muta, sitä enemmän olen painottunut pohtimaan ja ymmärtämään mikä on Jumalan tahto arjessani ja lähi vuodet on mennyt melkein yksin omaan laajentamaan ymmärryskykyä ihmisen käyttäytymisestä.Tätä pidän erittäin tärkeänä asiana ajatellen ihmisissä leviävää mielen sairautta.(Tähän ei kastaminen auta/vaikuta).

    Siis kaikki hyvä. joka minussa on ja koko pelastuminen kulminoituu Jeesuksen sovitustyöhön.Ei kasteeseen, vaikka olen ottanut kasteen tietoisesti.

    Äänestä

  • ML213 kirjoitti:

    Ymmärrän ja uskon, miten ihmisen on ensin kuultava pelastussanoma ja ymmärrettävä se ja erikoisesti tiedostettava syntisyytensä, mikä tässä sanomassa ilmentyy.Siis uskottava sydämessään syntisyyteensä ja miten Jeesus on sovittanut ne puolestamme Jumalalle.
    Näen ja ymmärrän, miten tämän kokonaisuuden "Kruunaa" kaste.Siis, jos ihminen ei ymmärrä tai ei usko pelastus suunnitelmaan, niin kaste on turhaa.
    "Joka uskoo ja kastetaan".

    Kasteen syvällisempää tarkoitusta en pysty ymmäörtämään, mitä Raamatussa siitä on ilmoitettu, mutta sen ymmärrän , että kaste irroitettuna sydämenuskosta Jumalan pelastussuunnitelmasta on TURHAA.Siis yksin kastamalla ei ihminen pelastu, vaan yhdistäen kasteen sydämen uskoon , niin ihminen pelastuu.

    Tähän en halua ottaa kantaa ja kinastella.Kun ihminen aikuisuudessaan tulee uskoon/uudestisyntyy kulvetyn siemenen ansiosta, niin riittääkö hänelle vauvakaste, vaikka se ei ole hänen uskossaan tehty toimitus.Siis riittääkö ihmiselle tieto kasteesta, vaikka hän ei kastehetkellä uskonut/ymmärtänyt mitä pelastus on.

    Vauvakasteessahan kastamalla yritetään tehdä uskovia ihmisiä, mutta huonoin tuloksin, kuten Suomessa ihmisten hedelmistä tämän voi tiedostaa.

    Toistuvasti minua häiritsee se että lasten ja vauvojen usko kielletään tai kyseenalaistetaan mahdottomaksi tapahtumaksi. Jeesus itse sanoi lapsista ja "sikiöistä" (mikros) että he uskovat häneen! Raamattu yhdistää pyhän hengen saamisen ja kasteen yhteen pakettiin ja koska raamatussa on esimerkki siitä että lapsi voi täyttyä pyhällä hengellä jo kohdussa niin tästä seuraa selvästi ettei vauvan kasteelle ole mitään estettä Jumalan puolelta! SIKSI JUMALA EI OLE SITÄ MEILTÄ KIELTÄNYTKÄÄN! Perhekuntia kastettiin lapsineen päivineen se on aivan selvää!! Tottakai aikuisten kohdalla täytyi ensin julistamalla voittaa ihminen kastettavaksi toisinsanoen Jumalan kastamaksi syntienanteeksiantamukseen ja pyhään henkeen. Kasteen sisältö toimii myös vauvalla kun saa opetusta! Se ei olekaan mikään yllätys sillä siinähän toteutuu Jeesuksen käsky miten opetuslapsia tehdään.

    Äänestä

  • ML213 kirjoitti:

    Joo, itse kaste ei todella kiinnosta, muuta roikun täällä kirjoittelemassa siksi, koska vauvakasteeseen liitetään täysin taikuuteen liittyviä asioita ja haluaisin näistä asioista pohdittavan.

    Sinusta Tapio voi kuullostaa kummalliselta kun en ole pohtinut ja tai edes tullut mieleeni kun minut kastettiin.En siis pohdi yhtään tätä kokemustani enää, koska se kuuluu Kristuksen opin alkeisiin ja sen pohtiminen ei kasvata minua.

    Muta, sitä enemmän olen painottunut pohtimaan ja ymmärtämään mikä on Jumalan tahto arjessani ja lähi vuodet on mennyt melkein yksin omaan laajentamaan ymmärryskykyä ihmisen käyttäytymisestä.Tätä pidän erittäin tärkeänä asiana ajatellen ihmisissä leviävää mielen sairautta.(Tähän ei kastaminen auta/vaikuta).

    Siis kaikki hyvä. joka minussa on ja koko pelastuminen kulminoituu Jeesuksen sovitustyöhön.Ei kasteeseen, vaikka olen ottanut kasteen tietoisesti.

    Lausut:
    "Sinusta Tapio voi kuullostaa kummalliselta kun en ole pohtinut ja tai edes tullut mieleeni kun minut kastettiin.En siis pohdi yhtään tätä kokemustani enää, koska se kuuluu Kristuksen opin alkeisiin ja sen pohtiminen ei kasvata minua."

    Nostan esiin sanan: alkeisiin.

    Sanaa "alkeisiin" käyttävät monet väärin.

    Heprealaiskirje 6:
    1 Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,
    2 oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta.
    3 Ja niin me tahdomme tehdä, jos vain Jumala sallii.
    4 Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet
    5 ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,
    6 ja sitten ovat luopuneet-taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.
    7 Sillä maa, joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta;
    8 mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan.
    9 Mutta teistä, rakkaat, uskomme sitä, mikä on parempaa ja mikä koituu teille pelastukseksi-vaikka puhummekin näin.

    Jos pitäisi kaikki mitättöminä alkeina, jotka tuossa katkelmassa ovat lueteltu, niin mitenkähän lie sitten uskon laita onkaan. Mutta kyse on siitä, ettei uusia perustuksia saa laittaa, joka perustus on jo laitettu. Pitää siis pysyä vakaasi asetetulla perustuksella ja yksi niitä elementtejä on kaste. Miten sitä voi pitää toisarvoisena muodollisuutena. Eikö tuo jo mene kasteen halveksinnan puolelle. Varoitus kasteen halveksinnasta kuuluu: "Eivätkö juuri he pilkkaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?" Jaak.2:7.

    Äänestä

  • hartonen kirjoitti:

    Toistuvasti minua häiritsee se että lasten ja vauvojen usko kielletään tai kyseenalaistetaan mahdottomaksi tapahtumaksi. Jeesus itse sanoi lapsista ja "sikiöistä" (mikros) että he uskovat häneen! Raamattu yhdistää pyhän hengen saamisen ja kasteen yhteen pakettiin ja koska raamatussa on esimerkki siitä että lapsi voi täyttyä pyhällä hengellä jo kohdussa niin tästä seuraa selvästi ettei vauvan kasteelle ole mitään estettä Jumalan puolelta! SIKSI JUMALA EI OLE SITÄ MEILTÄ KIELTÄNYTKÄÄN! Perhekuntia kastettiin lapsineen päivineen se on aivan selvää!! Tottakai aikuisten kohdalla täytyi ensin julistamalla voittaa ihminen kastettavaksi toisinsanoen Jumalan kastamaksi syntienanteeksiantamukseen ja pyhään henkeen. Kasteen sisältö toimii myös vauvalla kun saa opetusta! Se ei olekaan mikään yllätys sillä siinähän toteutuu Jeesuksen käsky miten opetuslapsia tehdään.

    Ihan kunnioittavasti.Tarksitaistko millä tasolla on ymmärrys ja havainnointi kykysi, joka ohjaa näkemään todellisuuden.

    Äänestä

  • ML213 kirjoitti:

    Ihan kunnioittavasti.Tarksitaistko millä tasolla on ymmärrys ja havainnointi kykysi, joka ohjaa näkemään todellisuuden.

    Vauvan todellisuus on vauvan todellisuutta. Jos vauvalla ei olisi mitään havaittavaa todellisuutta, niin sellaista kutsuttaisiin kuolleeksi.

    Raamatun mukaan vauva on kykenevä täyttymään Pyhällä Hengellä jo sikiössä ja ilmaisemaan Hengen lahjoja uskoa ja iloa jo kohdussa ollessaan.

    Luuk. 1:15 "Sillä hän on oleva suuri Herran edessä; viiniä ja väkijuomaa hän ei juo, ja hän on oleva täytetty Pyhällä Hengellä hamasta äitinsä kohdusta."

    Vapaissa suunnissa (amerikanlahkot) vain kovasti yritetään estää lapsien kaste lapsia saamasta Pyhää Henkeä. Vaikka ilman Pyhää Henkeä ei voi olla edes Jeesuksen oma.(sinetti)

    "Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa." (Room.8:9)

    Äänestä

  • Alpo Ahola kirjoitti:

    Lausut:
    "Sinusta Tapio voi kuullostaa kummalliselta kun en ole pohtinut ja tai edes tullut mieleeni kun minut kastettiin.En siis pohdi yhtään tätä kokemustani enää, koska se kuuluu Kristuksen opin alkeisiin ja sen pohtiminen ei kasvata minua."

    Nostan esiin sanan: alkeisiin.

    Sanaa "alkeisiin" käyttävät monet väärin.

    Heprealaiskirje 6:
    1 Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,
    2 oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta.
    3 Ja niin me tahdomme tehdä, jos vain Jumala sallii.
    4 Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet
    5 ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,
    6 ja sitten ovat luopuneet-taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.
    7 Sillä maa, joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta;
    8 mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan.
    9 Mutta teistä, rakkaat, uskomme sitä, mikä on parempaa ja mikä koituu teille pelastukseksi-vaikka puhummekin näin.

    Jos pitäisi kaikki mitättöminä alkeina, jotka tuossa katkelmassa ovat lueteltu, niin mitenkähän lie sitten uskon laita onkaan. Mutta kyse on siitä, ettei uusia perustuksia saa laittaa, joka perustus on jo laitettu. Pitää siis pysyä vakaasi asetetulla perustuksella ja yksi niitä elementtejä on kaste. Miten sitä voi pitää toisarvoisena muodollisuutena. Eikö tuo jo mene kasteen halveksinnan puolelle. Varoitus kasteen halveksinnasta kuuluu: "Eivätkö juuri he pilkkaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?" Jaak.2:7.

    Jos pitäisi kaikki mitättöminä alkeina, jotka tuossa katkelmassa ovat lueteltu, niin mitenkähän lie sitten uskon laita onkaan. Mutta kyse on siitä, ettei uusia perustuksia saa laittaa, joka perustus on jo laitettu.
    --------
    Jos Raamatussa ohjeistetaan. "Jättäkäämme sen tähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen...jne". Miksi.

    "Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi; mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta.

    Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet".......

    Huomaa ja ymmärrä, ettei tämä jättäminen tarkoita asioiden halveksimista tai hylkäämistä, vaan Jumala haluaa meidän kasvaa ymmärryksessä eli ymmärrys ja havainnointi kyvyissä.Siis oppimaan käyttämään sitä vahvaa ruokaa.

    Oleppa itsellesi ja kaikkia muita kohtaan rehellinen ja havainnoi, niin eikä tämä ilmene täällä netissäkin /keskusteluissa.Huomaan, miten ihminen, joka on edennyt etäämmäksi näistä Kristuksen opin alkeista, niin hän on kiistattomasti ymmärryskyvyltään laajempi.Siis mahdollistuu hahamottamaan ja yhdistämään laajempia mielikuvia.

    Ihan mielistelemättä, niin seuratkaapa esim. Eepun viestejä puolueettomasti.

    Jos ihminen jämähtää ymmärryksessään vain kasteen pohtimiseen ja pyörii vain sen ympärillä mielikuvissaan, niin kaikki syvällinen asia jää ymmärryskyvyn ulkopuolelle eli hän ei näe asioita ja tästä tulee monasti jopa kinaa.Selkeistä hieman syvällisemmistä asioista.

    Itseäni todella harmittaa, miten monetkaan ihmiset eivät mahdollistu ymmärtämään ja yhdistämään ihmisen mielensairauksia Raamatun ilmoituksiin.Tässäkin asiassa ja sen ymmärtämisessä on erikoisen tärkeää ymmärtää ja nähdä pienen lapsen ja aikuisen ihmisen eroavaisuus.

    Pienen lapsen käyttäytymiknen on aivan eri tasoista kuin aikuisen ihmisen, jolla on aktivoitunut se lankeemuksesta tullut käyttäytyminen.

    "Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen".

    Siis ajankäytöstä on kysymys ja mitä me ajattelemme päiväkaudet.Jos me ajattelemme kastetta, niin kaiki syvällisten asioiden ymmärtäminen jää saavuttamatta/ymmärtämättä.

    Kyse on siitä, ettei saa tuoda muun muassa kasteopetukseen (listassa Hepr.6:1-9 lueteltujen) uusia oppeja, siis "ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta". Niin nyt vain on valitettavasti käynyt ja kaste pidetään vähäpätöisenä hyljeksittävänä asiana ALKEENA.

    Kummallista touhua tuollainen Sanan purkiminen ja hyljeksintä. Pidetään siis alkeina niitä, jotka eivät oppiin sovi. Kyse pitäisi olla opin perustuksesta, jota ei saa muuttaa. Pidätkö siis toisarvoisena kaiken mainitussa paikassa luetellun. Täydellisyyteen pyrkiminen on siis vakaasti asian uskossa pitämistä ilmoituksen mukaisena, eikä haravoida uutta ilmoituksen sijaan.

    Kyse pitäisi olla opin perustuksesta, jota ei saa muuttaa. Pidätkö siis toisarvoisena kaiken mainitussa paikassa luetellun. Täydellisyyteen pyrkiminen on siis vakaasti asian uskossa pitämistä ilmoituksen mukaisena, eikä haravoida uutta ilmoituksen sijaan.
    -----
    Ymmärrän kun ihminen uudestisyntyy ja ottaa kasteen, niin tässä tilassa piehtaroimista ja märehtemistä Jumala pitää kielteisenä.

    Tunnen ihmisiä, jotka eivät puhu muusta kuin kasteesta ja he eivät ymmärrä juurikaan syvemmistä asioista.

    Em mitenkään ymmärrä tätä raamatun kohtaa siten, että ihmnen alkaisi muuttamaan perustusta tms ja sitä Jumala kieltäisi tekenästä.Eihän tuossa viitata edes siihen suuntaan, vaan ja ainoastaan ohjautumaan helposta asiasta syvempiin, ymmärrystä vaativiin asioihin.

    Kun itse jätin nämä alkeet, niin en ajatellutkaan niitä hylkäävän tms, vaan ainoastaan siirryin pohtimaan syvempia asioita.

    Seuraa ihmeessä näiden viestien kirjoittajien ymmärryskykyä ja yhdistä, miten he puhuvat kasteesta kuin vettä vaan, muta jos siihen liitetään uudestisyntymninen tai muu syvällisempi asia, niin ulkona ovat kuin lumiukko.

    Huomaa, miten heillä ontuu todellisuus ja ymmärtämiskyky.Harmittaa, miten moni ei ymmärrä perus asiaa, miten Jumala ohjaa myös Raamatussa ihmisen ymmärryskyvyn laajentumista.

    Jos haluat havainnoida, niin itse en ole kiinnostunut vähääkään vauvakasteesta tai siitä kasteesta kuin ihminen tulee kuuliaiseksi/uskoon Jumalan Sanalle.En siis ala mitätöidä toista ja nostaa toista, vaan itseäni kiinostaa syvät ihmisen kehitykseen liittyvät asiat, jotka ilmentyvät Raamatussa.

    Väitämpä avoimesti, miten Luterilaisuuden suurin ongelma onkin tämä vauvakasteesta "tiedottaminen".Siis lähes kaikki Radiohartaudet kulminoituvat tähän tekijään.

    Kaikki muu syvällisempi opetus on näivettyneessä tilassa.No, muutamia yksittäisiä' helmiä löytynee Luterilaisuudestakin.

    "Kummallista touhua tuollainen Sanan purkiminen ja hyljeksintä. Pidetään siis alkeina niitä, jotka eivät oppiin sovi." (Alpo)

    No, kunpaa mielestäsi pitäisi enemmän uskoa ja ojentautua, sinun käsitystäsi/ymmärrystäsi tästä asiasta vai Jumalan ilmoituksen.
    Kaste todella kuuluu opin alkeisiin ja siitä puhumisesta/ajattelemisesta pitäisi pyrkiä pois.Siis pohtimaan pelastuksemme antajaa Kristusta ja hänen mieltänsä.

    Niin, onko todella tässä se tekijä.Uudestisyntyneet ihmiset, joiden pelastus kulminoituu Jeesukseen uskomiseen , mutta vauvakastettujen kasteeseen.

    Jos minun pitäisi jättää "alkeeni" eli punumiseni/ajattelemiseni Jeesuksesta. pelastajastani, niin tämä mielikuva tuntuisi järjettämältä.

    Kun vauvakastettujen pelastus kulminoituu kasteeseen, niin ymmärrän erikoisen hyvin, ettei tätä Kristuksen opin alkeisiin kuuluvaa asiaa voi jättää/hylätä.

    Siis minä en voi jättää Kristusta ja sinä vauvakastetta.

    Koska kaste on mielestäsi alkeita, josta ei tarvitse mitään oppia ja kasvata Sinua, vaan se taitaa viedä mielestäsi harhaan, niin sitten tulee kaiketi sama tapahtumaan kun puhutaan:

    - parannusta kuolleista töistä
    - uskoa Jumalaan
    - oppia kasteista
    - kätten päälle panemisesta
    - kuolleitten ylösnousemisesta
    - iankaikkisesta tuomiosta.

    Mikähän Sinua sitten Jumalan sanassa kasvattaa – VOISITKO KETOA, sillä sanojesi mukaa et voi näitä pitää kasvattavina, kun kasteen määrittelet sellaiseksi, niin samalla muutkin pidät sellaisena toisarvoisina.

    Ilmeisesti et ole viesteistäni lukenut, että LÄHETYSKÄSKYN mukaan kaste ja opetus kuuluvat yhteen. Opetukseen kuuluvat laki ja evankeliumi. Lain kautta tulee synnintunto ja evankeliumi on sitä, mitä Jeesus on tehnyt ja kärsinyt edestämme. Uskon ydin on juuri tuossa, että Jeesus on vanhurskautemme Jumalan edessä ja olemme siis armosta iankaikkisesti autuaat. Nämä ovat niitä alkeita, joista juuri pitää puhua ja säilyttää ne alkuperäisessä ilmoitetussa järjestyksessä, eikä UUTTA PERUSTUSTA SAA LASKEA. Se voipi horjahtaa Kristus-kalliolta hiekalle, jossa sortuma on Sanan ilmoituksen mukaan suuri.

    JOs Raamatussa on ilmoitettu miten kastekkin kuuluu Kristuksen opin alkeisiin, joka kehoitetaan jättämään taakse.Miksi et halua alistua tämän ohjeen alle.
    Ei tämä ole minun keksintöni ja ajatus.Todella RAAMATUSSA puhutaan yllättävän vähän kasteesta, verraten siihen, mitä puhutaan Jeesuksen sisäisestä tuntemuksesta tms.Kristuksen mielestä.

    Huomaa ja ymmärrä miten laajasti Jumala haluaa muuttaa meidän ajattelutapaamme ja mielikuvia pois lihallisesta ihmisestä.Siis uudesta luomuksesta on kysymys.

    Kaste on vain pieni hetki ihmisen uskonelämässä.

    *

    "Mikähän Sinua sitten Jumalan sanassa kasvattaa – VOISITKO KERTOA,"
    -------
    Kristuksen sisäinen tuntemus.Siis kaikki mikä liittyy ihmisen arkikäyttäytymiseen ja sen ohjeistamiseen ja kokonaisuuden ymmärtämiseen.

    Muuten lueppa Matt 25 luku ja havainnoi ja ymmärrä mikä ero oli tyhmillä ja viisailla neitsyeillä.Ja erikoisesti millä perusteilla Jeesus jakoi heidät kahteen ryhmään.

    Ymmärrätkö. Ei halaistua sanaa kasteesta, ei persoonista, ei Sapatin vietosta, ei mistään mistä tänä aikana kinastellaan eli ei mitään tekemistä opillisilla asioilla.

    Vaan, ero peruste oli Kristuksen mieli ja sen puuttuminen tyhmiltä neitsyeiltä.Tämä Kristuksen sisäinen tunteminen muuttaa ihmisen sydämentilaa/alitajuntaa ja tämä tekijä aktivoi tarvittaessa niitä uskontekoja.Kristuksen tuoksua.

    Uskon, miten monelle Luterilaiselle on täydellinen yllätys kun kohtaa Jeesuksen ja mitä Jeesus kysyy meiltä.Näytelmät on loppuneet ja verho näyttämöltä on vedetty auki.

    Tämä kasteen armo on suurin este Kristuksen sisäiselle tuntemiselle ja uskon teoille.Jopa usko on kuviteltu toisen ihmisen kautta saaduksi.

    Kuten aikoinaan minulle sanottiin:"Kyllä papit paremmin tietää kuin sinä kuka on uskossa ja pelastunut".

    Raamattu ei sano niin, kuin sanot sen sanovan.

    Paino on virkkeellä:
    "ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta" Heprealaiskirje 6:1.

    Kyse on siis Pyhän Hengen pilkasta, kun opin perustuksia muutetaan ja siihen viitta seuraavat jakeet:
    4 Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet
    5 ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,
    6 ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.

    Mutta, eihän tuossa ole mitään viittaamista Pyhän Hengen pilkkaan.Sehän on jo erillinen asia.

    Todella tuo ajatus jatkuu synkkään tilaan eli ihminen on luopunut uskostaan ja yrittää uudelleen uudestisyntyä.Muta, huomioi miten tämä on mielikuvan jatkumista.

    Siis kehoitus alussa on jättää nämä Kristuksen opin alkeet ja siten mahdollistua juurtumaan yhä syvemmälle Kristuksen tuntemiseen.

    Tämä vaihe juuri estää tämän luopumuksen uskosta (Raamatun).Tämä asia vaatii todella laajan ymmärryskyvyn, jotta koko mielikuva asiasta avautuisi.

    Siis tässä on ikään kuin varoistus, ettei pidä jäädä uskonelämän alkumetrien pohtimisiin ja jos jää niin hän mahdollistuu luopumaan uskostaan synnintielle ja sen jälkeen on mahdoton uudistaa parammukseen.

    Siis ydin asia on jälleen."Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet".

    Ymmärrän miten näiden opinalkeiden pohtiminen ei kasvata Hengellistä ihmistämme ja tässä on se vaara luopua koko uskosta.
    Tulla uskonnolliseksi ihmiseksi,joilla on jumalallisuuden ulkokuori, mutta hän kiletää sen voiman. (Raamatun/Pyhän Hengen)

    saa muuttaa, kuten katolinen kirkko teki 300-luvulla keksiessään lapsikasteen,paavin vallan, Neitsyt Marian palvonnan ja muut harhaopit. Se rakensi uuden perustuksen. 1.Kor 15:2 osoittaa , että me pelastumme vain, jos pidämme kiinni evankeljumin sanomasta SELLAISENA, kun Paavali sen meille julisti. Lapsikaste halventaa Jeesuksen ristintyön, kun se laittaa pelastumisen ehdoksi vanhempien tekoja. Raamatun opetushan on selvä: Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut.

    Äänestä

  • Raamatun sanomaa ei kirjoitti:

    Tuossa kasteasiassa voi olla se perimmäinen syy miksi ihmiset on jääneet uskonnolliseen tilaan ajatellen heidän Raamatun asioiden ymmärtämistä.

    Jos Jumala kehoittaa "Jättäkäämme Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen", niin tässä vauvakasteessa näen selkeän ristiriidan tähän opetuksen kohtaan.

    Jos ihminen ei ole uudestisyntynyt, niin hänellähän on ainut tekijä uskostaan tämä vauvakaste eli jos hän jättäisi tämän taakseen kuten Raamattu kehoittaa, niin hänelle ei jäisi käteen mitään uskostaan.

    Taas tässä kiinni pysyen hän ei mahdollistu ohjautumaan mielikuviltaan täydellisyyttä kohden/Kristuksen sisäistä tuntemusta.

    Todella tässä toteutuu Laudekian srk ilmoitus."OI, jospa olisit KYLMÄ tai PALAVA.

    22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden teki

    Äänestä

  • ML213 kirjoitti:

    Mutta, eihän tuossa ole mitään viittaamista Pyhän Hengen pilkkaan.Sehän on jo erillinen asia.

    Todella tuo ajatus jatkuu synkkään tilaan eli ihminen on luopunut uskostaan ja yrittää uudelleen uudestisyntyä.Muta, huomioi miten tämä on mielikuvan jatkumista.

    Siis kehoitus alussa on jättää nämä Kristuksen opin alkeet ja siten mahdollistua juurtumaan yhä syvemmälle Kristuksen tuntemiseen.

    Tämä vaihe juuri estää tämän luopumuksen uskosta (Raamatun).Tämä asia vaatii todella laajan ymmärryskyvyn, jotta koko mielikuva asiasta avautuisi.

    Siis tässä on ikään kuin varoistus, ettei pidä jäädä uskonelämän alkumetrien pohtimisiin ja jos jää niin hän mahdollistuu luopumaan uskostaan synnintielle ja sen jälkeen on mahdoton uudistaa parammukseen.

    Siis ydin asia on jälleen."Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet".

    Ymmärrän miten näiden opinalkeiden pohtiminen ei kasvata Hengellistä ihmistämme ja tässä on se vaara luopua koko uskosta.
    Tulla uskonnolliseksi ihmiseksi,joilla on jumalallisuuden ulkokuori, mutta hän kiletää sen voiman. (Raamatun/Pyhän Hengen)

    Heprealaiskirje 6:
    Merkitsevä asia mitä edellä sanotaan yhdistyy seuraavaan selittävään tietoon ja selittävä syy alkaa sanalla SILLÄ (jae 4). Näin siis uusien perustusten asettaminen sekä asetettujen perustuksien horjuttaminen on PYHÄN HENGEN PILKKAA. Siis pitäkäämme Kristuksen opin alkeet sellaisenaan ja tutkikaa niitä nöyrällä mielellä uskossa, niin ymmärrys lisääntyy pelastusjärjestyksestä, eikä horjahda uskosta esimerkiksi tekoihin. Ylpeyteen kuuluu pitää asetettu opin perustus merkityksettömänä.

    Efesolaiskirje 2:
    1 Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
    2 joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
    3 joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;
    4 mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
    5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa-armosta te olette pelastetut-
    6 ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
    7 osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
    8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
    9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

    Näin siis uusien perustusten asettaminen sekä asetettujen perustuksien horjuttaminen on PYHÄN HENGEN PILKKAA. Siis pitäkäämme Kristuksen opin alkeet sellaisenaan ja tutkikaa niitä nöyrällä mielellä uskossa,
    ----
    Harmittaa kun kyhäämällä asioita yrität säilytttää mielikuvaasi yllä.En oikein viestisi sisältöä saa jäsenneltyä ymmärrettävään muotoon kokonaisuudesta.

    Ensiksi.Pyhän Hengen pilkaaminen on todella tietoista pilkaamista/halveksuntaa ihmisellä.Siis syvällinen pohdinta ja ymmärryksellä etsiminen EI ole pilkaamista.Ymmärrän, miten netissä moni mahdollisesti on voinut syyllistyä tähän kuvatessaan ivallisesti uskovien kastetta.No, tämä asia on aiheen sivussa.

    *

    Siis pitäkäämme Kristuksen opin alkeet sellaisenaan ja tutkikaa niitä nöyrällä mielellä
    ----
    No, mikä estää sinua noudattamasta Jumalan tahtoa tässä asiassa.Raamattu ilmoittaa."Jättäkäämme", niin miksi sinä ajattelet,"Pitäkää ja tutkikaa".

    Itse näen/ymmärrän ja uskon tuon Heb 6 luvun näin.
    Kun ihminen on uudestisyntynyt ja tutustunut Kristuksen opin alkeisiin, niin hänen on välttämätöntä jättää ne ja pyrkiä yhä syvemmin tuntemaan Kristusta ja hänen mieltään.Siis pyrkiä kohti täydellisyyttä.

    Tällä hän varmistaa kasvunsa ja tämä tekijä suojelee häntä luopumiselta, joka ilmentyy luvussa kun etenee siinä.

    *

    Jos minä olisi sinussa Alpo, niin minua tökkisi ja pahasti ristiriitaisuudet mielikuvissa jne.Vai etkö tiedosta tätä tekijää itsessäsi.Ymmärtämiskyvystä on kysymys ja siten tajunnan laajuudesta.Ihmisen ymmärryskyky on lähesessä yhteydessä tajunnan laajentumiseen.

    Kerroppa miten tämänkin kohdan yhdistät vauvakasteeseen.Samoin ihmisen kehityksen ja erikoisesti mitä Jeesus opetti hedelmistä,joista tunnetaan ihmisen sydämentila.

    Huomioi, miten Raamattu tulee ymmärtää ristiriidattomasti.Jos ihminen huomaa ristiriidan jossain asiassa, niin heti pitää ymmärtää tarkistaa, onko hän ymmärtänyt asiat oikein.Kun taas etsii, niin Jumala vastaa ja ohjaa Pyhän Hengen avulla ihmisen mielikuvia löytämään totuuden.

    Huomaa ja ymmärrä Alpo, miten pidät totuutena uskon alkeita, mutta miksi siihen liittyy valtavasti ristiriitaisuuksia Raamattuun verraten.

    En voi viedä lunastusoppia tekojen ja ansioiden tielle. Minulla omasta pyhitys elämästä, lihasta syntyneenä, ei ole lunastushinnaksi, vaan joudun kirkkaasti jäämään Jeesuksen laintäyttämyksen ja sijaiskärsimyksen varaan. Jeesus tulikin sitä varten, että meillä olisi elämä ja yltäkyllä. Ne armon antimet nyt uskolla omistan ja tahdon viimeisenkin hengenvedon elää siinä turvassa. Tätä uskoani ei horjuta mitkään perkeleen voimat ja mahdit. Olen Sanasta saanut siitä vakuuden ja sieluuni levon ja rauhan. Iloni Herran ansion tähden on ylitse vuotavainen, vaikka täällä kilkitään ymmärtämättömyydestäni ja vääryydestäni.

    Äänestä

Uudessatestamentissa kerrotaan Johannes kastajasta
joka antoi ihmisten ymmärtävän, jo siis ennen kuin kuningasten kuningas itse ilmestyisi ihmisille sinä samaisena aikakautena, jotta hänen jälkeensä on tuleva hän (Kristus), jonka kengän nauhojakaan hän itse ei ole arvollinen sitomaan. Jatkaen sitten Johannes kastaja sanailee tuosta edelleen täten. "Hän ei kasta teitä vedellä kuten minä tein vaan pyhällä hengellä", joka onkin yksinkertain vastaus kaikkiin noihin kohtiin joita esitit kysymyksessäsi. Ja kenelle vaan Jumala antaa niin se on Hänen asiansa ja Henkeäkään ei Hän mitalla kenellekään anna.

Äänestä
  • Mitä kertoo sinulle Raamatun kohta

    Joh.3:5 "Jeesus vastasi: Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."

    Jeesus itse ei tosin kastanut ketään kun Hän eli maanpäällä, mutta Hän käski kuolemansa jälkeen opetuslasten kastaa!

    Kaste tapahtuu vedellä ja siinä on yhdistettynä Jumalan Henki. Niin kyllä Raamattu opettaa että Kasteessa saadaan Pyhä Henki.

    Äänestä

  • uskovainen89 kirjoitti:

    Mitä kertoo sinulle Raamatun kohta

    uskovainen89: "Kaste tapahtuu vedellä ja siinä on yhdistettynä Jumalan Henki".
    ---
    Monet väittävät, ettei Joh 3:5 "vesi" tarkoita kastevettä.
    Jos tutkitaan luvun asiayhteyttä/kontekstia, jopa samassa luvussa tulee puhe kasteesta ja puhdistautumisesta: Jeesus kastaa Juudeassa ja Johannes Ainonissa (Joh 3:22-35).

    Johannes käyttää muutenkin evankeliuminsa alussa usein vesi-sanaa eri yhteyksissä: mm.1:26; 1;31, 1;33, 2:7, ja jokaisessa sen merkitys on vesi.

    Koska Johanneksen evankeliumin alkuluvuissa tulee varsin usein esiin kaste, niin tuskimpa Joh. 3:5:kään kohdalla olisi toisin!

    Raamatun mukaan kaikki on luotu veden kautta ja vedestä. Maa ja taivaat (monikossa). Taivaskuvauksissa puhutaan vedestä. Taivaassa on hedelmäpuita, kristallivirta veden ja Hengen yhdistelmä. Siksi taivaan asukkaiden luomisessa kasteessa käytetään kasteen vettä.

    Joh.3:5 "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan."

    2.Pt.3:5
    "Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta" (KR 32/38)

    "Tieten tahtoen he unohtavat, että jo aikojen alussa olivat olemassa taivaat ja maa, jotka Jumalan sana vedestä ja vedellä loi ja jotka se piti koossa." (92)

    Äänestä

  • water. kirjoitti:

    jotain konkreettista, jota hän voi palvoa.Pakanamailla ovat epäjumalat, nimikristityillä onk vesi. Se asetetaan lähes Jumalanveroiseen asemaan ja sen maagiseen voimaan uskotaan kuin Jumalaan. Jeesus itse sanoi:" Autuaat ovat ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe" Tuossa Joh 3:5, on vedestä käytetty sanaa "hydor" eikä ssanaa "baptisma", joka tarkoittaisi kastetta. Koko luku puhuu "syntymisestä ylhäältä", Pyhästä-hengestä, eikä alhaalta vedestä. Olisihan Jeesus kastanut Nikodeemuksen, jos kasteessa ihminen syntyisi ylhäältä. Mutta kun vauvakasteelle pitää saada edes jonkunlaisia perusteita, täytyy muutella Raamatun ilmoitusta ja olettaa, että tuossa puhuttaisiin kasteesta.

    Äänestä

  • täytyy olla kirjoitti:

    "baptisma" on verbi kastaa, mutta kasteen vesi on aine "water", on synnyttävä vedestä ja Hengestä, mikä tapahtuu Raamatun mukaan kasteessa, jossa aletaan elää uutta elämää Kristusruumiissa.

    "Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista."

    Äänestä

  • täytyy olla kirjoitti:

    jotain konkreettista, jota hän voi palvoa.Pakanamailla ovat epäjumalat, nimikristityillä onk vesi. Se asetetaan lähes Jumalanveroiseen asemaan ja sen maagiseen voimaan uskotaan kuin Jumalaan. Jeesus itse sanoi:" Autuaat ovat ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe" Tuossa Joh 3:5, on vedestä käytetty sanaa "hydor" eikä ssanaa "baptisma", joka tarkoittaisi kastetta. Koko luku puhuu "syntymisestä ylhäältä", Pyhästä-hengestä, eikä alhaalta vedestä. Olisihan Jeesus kastanut Nikodeemuksen, jos kasteessa ihminen syntyisi ylhäältä. Mutta kun vauvakasteelle pitää saada edes jonkunlaisia perusteita, täytyy muutella Raamatun ilmoitusta ja olettaa, että tuossa puhuttaisiin kasteesta.

    Eihän Jeesus voinut kastaa Nikodeemusta koska kristillinen kaste ei ollut vielä voimassa. Vasta kun Jeesus oli kuollut ja ylösnoussut kristillinen kastaminen aloitettiin. Kristillisessä kasteessa ihminen kastetaan Jeesuksen KUOLEMAAN. Jeesus kehottaa lähetyskäskyssäänkin kastaa jne.. Lähetyskäskynkin Jeesus antoi vasta kuoleman jälkeen kun hän ilmestyi opetuslapsille juuri ennen ylösnousemustaan.

    Siitä vedellä kastamisesta vielä, siitä ennustettiin jo satoja vuosia ennen Kristuksen syntymää:

    Hes. 36:25-26

    25 Minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte, minä puhdistan teidät kaikesta saastastanne ja epäjumalienne kaikesta iljettävyydestä. [Ps. 51:4; Sak. 13:1]
    26 Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen.

    Äänestä

  • ev.lut mä oon kirjoitti:

    Jeesus kastoi uskoontulleita ENNEN ristinkuolemaa, Joh 3:22. Jeesus antoi ehtoollistakin ennen ristinkuolemaa. Tuo Hes 36 ei puhu kasteesta, vaan siinä Jumala itse vihmoo Israelin kansan päälle Pyhän-hengen, kuten ensimmäisenä helluntaina.

    Äänestä

  • puuttuu sinulta. kirjoitti:

    Tiesitkö muuten eepu*, että se Daavidin oksan lahkon johtaja David Korashin oli niitä samoja 7pv.adventisteja, joita harhaoppeja sinäkin täällä yrität levittää ja massapostittaa.

    EGW on muuten todettu täysin epäraamatulliseksi harhanäkyjen ja oppien levittäjäksi. Ei ole kristinoppia ollenkaan tuo sinun oppisi eepu*.

    Äänestä

  • huomaan. kirjoitti:

    Joo, itseäni ei kiinnosta erikoisemmin Daavidin oksat tai Adventistien opit tai Ellen G Wihiten opit tms.

    Eikö rakentavampaa sinunkin olisi pidättäytyä tähän päivään ja tuoda esille esim. eepun virheelliset mielikuvat Raamatusta.Siis ne harhaisuudet, jos niitä ilmenee.

    Ymmärryskykyni mukaan en vielä ole löytänyt selkeää väärin opetusta eepun viesteistä.

    Esim. Tämän päivän löytö hänen viesteistään oli, miten todella Jeesus kastoi.Ihmettelen miten tämä asia ei ole näkynyt kirjaimellisesti lukiessani Raamattua.

    tarvita, jos huomaa lapsikasteen harhat. Kumma kun Raamattu eii tunne koko asiaa, vaikka täällä alpot, tapiot ja muut huomaajat vaahtoavat sen puolesta.

    Äänestä

  • puuttuu sinulta. kirjoitti:

    Jeesus kastoi uskoontulleita ENNEN ristinkuolemaa, Joh 3:22. Jeesus antoi ehtoollistakin ennen ristinkuolemaa. Tuo Hes 36 ei puhu kasteesta, vaan siinä Jumala itse vihmoo Israelin kansan päälle Pyhän-hengen, kuten ensimmäisenä helluntaina.

    Niin väitätte että Jeesus kastoi, mutta mitäs sanookaan Raamattu Joh.4:1-2 "Jeesus sai tietää fariseusten kuulleen, että hän kokosi ympärilleen enemmän opetuslapsia ja kastoi useampia kuin Johannes -- tosin hän ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa. "

    Niin Raamatussa lukee kyllä "kastoi useampia kuin Johannes" mutta sen perään "tosin hän ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa." Hiukan ristiriitaista. No ei oikeastaan, koska Raamattu ei ole ristiriitainen koskaan. Tietomme on vain silloin vajavaista.

    Parannuksen kaste, mitä Johannes edusti oli kyllä käytössä ennen Jeesuksen kuolemaa, luulen, että opetuslapset jotka kastoivat, eikä Jeesus, niin he kastoivat parannukseen, Johanneksen tyyliin, olihan muutamia ollut Johanneksen opetuslapsena.

    Niin sille en mahda mitään, kun Raamattu sanoo, kasteesta, että siinä saadaan Pyhä Henki.

    Ja Hes 36 nimen omaan todistaa kasteessa uudestisyntymistä. Sen huomaa mielestäni hyvinkin siitä kun saamme kasteessa "uuden sydämmen" ja sisimpäämme "uuden hengen".

    Niin Raamattu tosin puhuu Israelista, mutta on otettava huomioon, mitä Hebrealaiskirjeessä mainitaan kun puhutaan Israelista ja Juudan kansasta sanoen:

    Hebr.8:7-13
    7 Jos ensimmäinen liitto olisi ollut rikkumaton, ei sen sijalle olisi tarvittu toista.
    8 Mutta nyt Jumala moittii kansaansa: -- Kuulkaa! Aika tulee, sanoo Herra, jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. [8:8-12: Jer. 31:31-34]
    9 Se ei ole samanlainen liitto kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin, kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. He eivät pysyneet minun liitossani, ja siksi en minäkään välittänyt heistä, sanoo Herra.
    10 Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
    11 Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: "Opi tuntemaan Herra." Silloin he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut.
    12 Minä annan anteeksi heidän rikkomuksensa enkä enää milloinkaan muista heidän syntejään.
    13 Puhuessaan uudesta liitosta Jumala osoittaa, että ensimmäinen liitto on vanhentunut. Ja se, mikä on vanhentunut ja aikansa elänyt, häviää pian. [Room. 10:4]

    Niin näistä huomaa, että vihmonta on Uuden liiton juttu. Ja totta puhut, kun sanot "Jumala itse vihmoo Israelin kansan päälle Pyhän Hengen, kuten ensimmäisenä helluntaina." Sanoihisi pitänee tehdä pieni korjaus, se kyllä tapahtui Helluntainakin vedellä vihmottaessa, nimittäin kasteessa.

    Ap.2:38 "Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen."

    Helluntaina, Pietari puhui, kansa joka pimeydessä vaelsi sai kohdata Herran, Pietari saarnasi evankeliumia joka synnytti uskon Israelilaisten sydämmessä, he kääntyivät ja ottivat kasteen Jeesuksen nimeen, silloin he saivat synnit anteeksi, koska heidät kastettiin Kristuksen kuolemaan, tällöin he syntyivät uudesti, kun kivisydän otettiin pois ja he saivat Pyhän Hengen.

    Mahtavaa miten voimallinen meidän Jumalamme on. Jeesus asetti ennen ylösnousemusta lähetyskäskyn, ja käski opetuslapsia kastamaan, siksi opetuslapset kastoivat. Se tapahtui Ristillä kuolevan Vapahtajan nimeen ja myös Isän ja Pyhän Hengen.

    Tätä sanomaa noudattavat kristuksen seurakunnat. He kastavat ja opettavat. Pelastus työn tekee Jumala joka armahtaa kenet tahtoo.

    Äänestä

  • ML213 kirjoitti:

    Joo, itseäni ei kiinnosta erikoisemmin Daavidin oksat tai Adventistien opit tai Ellen G Wihiten opit tms.

    Eikö rakentavampaa sinunkin olisi pidättäytyä tähän päivään ja tuoda esille esim. eepun virheelliset mielikuvat Raamatusta.Siis ne harhaisuudet, jos niitä ilmenee.

    Ymmärryskykyni mukaan en vielä ole löytänyt selkeää väärin opetusta eepun viesteistä.

    Esim. Tämän päivän löytö hänen viesteistään oli, miten todella Jeesus kastoi.Ihmettelen miten tämä asia ei ole näkynyt kirjaimellisesti lukiessani Raamattua.

    Adventismi,jehovantodistaminen ja helluntailaisuus ovat kaikki Amerikasta n.100 v. sitten lähteneitä uskonlahkoja.

    "Ymmärryskykyni mukaan en vielä ole löytänyt selkeää väärin opetusta eepun viesteistä." ML213 31.12.2007 klo 20

    Äänestä

  • uskovainen 89 kirjoitti:

    Niin väitätte että Jeesus kastoi, mutta mitäs sanookaan Raamattu Joh.4:1-2 "Jeesus sai tietää fariseusten kuulleen, että hän kokosi ympärilleen enemmän opetuslapsia ja kastoi useampia kuin Johannes -- tosin hän ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa. "

    Niin Raamatussa lukee kyllä "kastoi useampia kuin Johannes" mutta sen perään "tosin hän ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa." Hiukan ristiriitaista. No ei oikeastaan, koska Raamattu ei ole ristiriitainen koskaan. Tietomme on vain silloin vajavaista.

    Parannuksen kaste, mitä Johannes edusti oli kyllä käytössä ennen Jeesuksen kuolemaa, luulen, että opetuslapset jotka kastoivat, eikä Jeesus, niin he kastoivat parannukseen, Johanneksen tyyliin, olihan muutamia ollut Johanneksen opetuslapsena.

    Niin sille en mahda mitään, kun Raamattu sanoo, kasteesta, että siinä saadaan Pyhä Henki.

    Ja Hes 36 nimen omaan todistaa kasteessa uudestisyntymistä. Sen huomaa mielestäni hyvinkin siitä kun saamme kasteessa "uuden sydämmen" ja sisimpäämme "uuden hengen".

    Niin Raamattu tosin puhuu Israelista, mutta on otettava huomioon, mitä Hebrealaiskirjeessä mainitaan kun puhutaan Israelista ja Juudan kansasta sanoen:

    Hebr.8:7-13
    7 Jos ensimmäinen liitto olisi ollut rikkumaton, ei sen sijalle olisi tarvittu toista.
    8 Mutta nyt Jumala moittii kansaansa: -- Kuulkaa! Aika tulee, sanoo Herra, jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. [8:8-12: Jer. 31:31-34]
    9 Se ei ole samanlainen liitto kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin, kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. He eivät pysyneet minun liitossani, ja siksi en minäkään välittänyt heistä, sanoo Herra.
    10 Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
    11 Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: "Opi tuntemaan Herra." Silloin he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut.
    12 Minä annan anteeksi heidän rikkomuksensa enkä enää milloinkaan muista heidän syntejään.
    13 Puhuessaan uudesta liitosta Jumala osoittaa, että ensimmäinen liitto on vanhentunut. Ja se, mikä on vanhentunut ja aikansa elänyt, häviää pian. [Room. 10:4]

    Niin näistä huomaa, että vihmonta on Uuden liiton juttu. Ja totta puhut, kun sanot "Jumala itse vihmoo Israelin kansan päälle Pyhän Hengen, kuten ensimmäisenä helluntaina." Sanoihisi pitänee tehdä pieni korjaus, se kyllä tapahtui Helluntainakin vedellä vihmottaessa, nimittäin kasteessa.

    Ap.2:38 "Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen."

    Helluntaina, Pietari puhui, kansa joka pimeydessä vaelsi sai kohdata Herran, Pietari saarnasi evankeliumia joka synnytti uskon Israelilaisten sydämmessä, he kääntyivät ja ottivat kasteen Jeesuksen nimeen, silloin he saivat synnit anteeksi, koska heidät kastettiin Kristuksen kuolemaan, tällöin he syntyivät uudesti, kun kivisydän otettiin pois ja he saivat Pyhän Hengen.

    Mahtavaa miten voimallinen meidän Jumalamme on. Jeesus asetti ennen ylösnousemusta lähetyskäskyn, ja käski opetuslapsia kastamaan, siksi opetuslapset kastoivat. Se tapahtui Ristillä kuolevan Vapahtajan nimeen ja myös Isän ja Pyhän Hengen.

    Tätä sanomaa noudattavat kristuksen seurakunnat. He kastavat ja opettavat. Pelastus työn tekee Jumala joka armahtaa kenet tahtoo.

    Raamattua, koska olet tietämätön tuon Hes 36:n ilmoituksesta. Tuo ennustushan ei ole vielä toteutunut, koska Hes 36:24 kertoo, milloin Jumala vihmoo juutalaisen kansan päälle uuden hengen: "Minä otan teidät pois pakanakansoista ja kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne." Tuohan ei ole historiassa vielä totetunut, sillä Baabelin vankeudesta heitä tuli vain yhdestä maasta. . Lueppas vielä kerran tuo Joh 3:22. Kyllä Jeesus itsekin kastoi, ensin opetuslapset ja sitten uskoontulleita.

    Äänestä

  • viitsi lukea koko kirjoitti:

    sinussa on valheen henki. olet todennäköisesi saanut valheen hengen valheen kasteessa, eli lahkojen uudestikasteessa? kätten päällelaitossa ja kaatamisessa vielä annetaan demonit ja pedon merkit seuraavat

    Jeesus ei todellakaan kastanut eläissään ketään Johanneksen vesikasteellla, ei aikuisia eikä lapsia edes kastettu Johanneksen kasteella, joka oli vain tarkoitettu aikuisille. Johannes mestattiin ja Johanneksen vesikaste lakkasi.

    Joh.4:2..."Jeesus ei itse kastanut"....

    Äänestä

  • näin on. kirjoitti:

    Adventismi,jehovantodistaminen ja helluntailaisuus ovat kaikki Amerikasta n.100 v. sitten lähteneitä uskonlahkoja.

    "Ymmärryskykyni mukaan en vielä ole löytänyt selkeää väärin opetusta eepun viesteistä." ML213 31.12.2007 klo 20

    Niin, olen kiinnostunut vain yksilö ihmisen pohdinnoista ja siten määrittelen hänen opetuksensa harha tai oikea oppiseksi;kuten Raamattukin opettaa.

    Siis yksikkö muotona, ei kollektiivisesti ajatellen.Esim. "Harhaoppista ihmistä karta...".

    Itseäni siis kiinnostaa yksilö ihmisen käsitykset ja ymmärtämys Raamatusta.Raamattu ei tunne puolueita/yhteisöjä.

    "lahkot"...että ne jotka sellaista harjoittavat eivät peri Jumalan valtakuntaa.

    Uudestikastavat jenkkilahkot on kaikki niitä harhaoppisia uskonlahkoja, joista Raamattu varoittaa. Gal.5:20-21
    Matt.7
    22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden teki

    Äänestä

  • silloin kirjoitti:

    sinussa on valheen henki. olet todennäköisesi saanut valheen hengen valheen kasteessa, eli lahkojen uudestikasteessa? kätten päällelaitossa ja kaatamisessa vielä annetaan demonit ja pedon merkit seuraavat

    Jeesus ei todellakaan kastanut eläissään ketään Johanneksen vesikasteellla, ei aikuisia eikä lapsia edes kastettu Johanneksen kasteella, joka oli vain tarkoitettu aikuisille. Johannes mestattiin ja Johanneksen vesikaste lakkasi.

    Joh.4:2..."Jeesus ei itse kastanut"....

    Olen mielen kiinnolla odottanut kuka ymmärtää kasteen siten, että Jeesus kastoi vain lapsia ja muut opetuslapset vain aikuisia.

    Jeesushan vain puhui lapsista ja muut opetuslapset aikuisista.

    Äänestä

  • Gal.5 kirjoitti:

    "lahkot"...että ne jotka sellaista harjoittavat eivät peri Jumalan valtakuntaa.

    Uudestikastavat jenkkilahkot on kaikki niitä harhaoppisia uskonlahkoja, joista Raamattu varoittaa. Gal.5:20-21
    Matt.7
    22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden teki

    Monen ihmisen ymmärryskyky ei mahdollista tajuamaan, miten kaikki puolueet. Helluntai ,Babtisti,Jehovan todistajat, Vapsrk ja Luterilaisuus ja Ortodoksit ovat todella lahkoja, joita Raamattu ei tunne.

    Raamattu tuntee vain kaksi ryhmää maailman ja Jumalan seurakunnan, johon uudestisyntymisen kautta jäsennytään.
    Surin eksytys Suomessa onkin tämä vauvakaste, joka vie ihmisen pensyteen, joka tilana on oksettava. (Laudikean srk).Ateistin tila on Jumalalle mieluumpi. "Oi, jospa olisit kylmä tai palava".

    Äänestä

  • viitsi lukea koko kirjoitti:

    Raamattua, koska olet tietämätön tuon Hes 36:n ilmoituksesta. Tuo ennustushan ei ole vielä toteutunut, koska Hes 36:24 kertoo, milloin Jumala vihmoo juutalaisen kansan päälle uuden hengen: "Minä otan teidät pois pakanakansoista ja kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne." Tuohan ei ole historiassa vielä totetunut, sillä Baabelin vankeudesta heitä tuli vain yhdestä maasta. . Lueppas vielä kerran tuo Joh 3:22. Kyllä Jeesus itsekin kastoi, ensin opetuslapset ja sitten uskoontulleita.

    Niin, kyllä viitsin lukea Raamattua, mieluiten kuuntelen sitä cd:ltä, koska olen hidas lukemaan. :) Uskon, että Pyhä Henki on synnyttänyt minussa halun lukea Jumalan sanaa, se on elämäni tärkein kirja. Se kertoo totuuden. Niin muistelen, Vanha testamentti kertoo kyllä hyvinkin siitä, että kun Israelilaisia oli pakkosiirtolaisuudessa Babyloniassa, niin sen jälkeen kun sieltä alko väkeä palata kotiin, niin väkeä oli kyllä mennyt muihinkin maihin. Eli siis Kaikki ei toki mennyt Babyloniaan, niitä pakeni naapurímaihin. Raamattu todistaa siitä.

    Eli Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikana Israelilaisia tuli muualtakin kuin Babyloniasta.

    Niin tiedän hyvin sinun opistasi, kun väität, että Israelilaiset palaavat maahan vielä, olen kuullut siitä paljonkin. Mutta mielestäni se kohta minkä lainasin siitä "minä annan henkeni teidän sisimpäänne" tarkoitaa juuri Uutta liittoa.

    Joh.3:22,26 Tämän jälkeen Jeesus lähti opetuslapsineen Juudeaan. Hän viipyi siellä heidän kanssaan jonkin aikaa ja kastoi ihmisiä.

    (Johanneksen) Opetuslapset menivät Johanneksen luo ja sanoivat: "Rabbi, nyt on ruvennut kastamaan myös se mies, joka oli kanssasi Jordanin toisella puolen ja josta annoit hyvän todistuksen. Kaikki menevät hänen luokseen."

    Joh.4:1-2
    Jeesus sai tietää fariseusten kuulleen, että hän kokosi ympärilleen enemmän opetuslapsia ja kastoi useampia kuin Johannes tosin hän ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa.

    On syytä tehdä johtopäätös, että Jeesus ei itse kastanut.

    Itse ainakin uskallan tehdä sellaisen ja uskon, että se on oikein. Koska Vanha testamentti on jo antanut kristilliselle kasteelle sisällön, niin Jeesus toteutti sen, miten muuten kivisydäntä voidaan ottaa pois ellei armosta?

    Miten muuten armo voidaan saada ellei Pyhässä Hengessä ja sen uudistuksen kautta. Miten muuten kaste voidaan saada, ellei kukaan kasta? Miten voidaan kastaa ellei ole lähetetty? Kristillisen kasteen lähetys sanat annettiin evankeliumien lopussa. Jeesus asetti kastekäskyn juuri ennen ylösnousemusta.

    Ensimmäinen kaste tapahtui helluntaina. Miksi? No, sen takia, jotta kirjoitukset toteutusivat. Missä se on mainittu? No Se tapahttui niin kuin Mooseksen kirjassa sanottiin, 50 päivää pääsiäisestä. Näitä asioita ei ole salattu, koska ne lukevat Raamatussa. Niin Helluntai on todella tärkeä päivä 7 kertaa 7 päivän päästä pääsiäisestä, ks. (3.Moos.23:15-22). 40 päivää pääsiäisetä ymmärtääkseni Jeesus otettiin taivaaseen.

    Sinä aikana kun Vapahtajamme oli ja opetti opetuslapsia Hän mainitsi, että heidän tulisi odottaa sitä, kun heidät "kastetaan Pyhällä Hegellä."

    Itse ajattelen ja olen löytänyt ajatukset Raamatusta jotka Pyhä Henki on ne minulle valaissut, niin että Jeesus ei kastanut ollessaan ihmisenä maanpäällä ketään "tosin hän ei itse kastanut".

    Sen jo todistaa se, että Jeesus käski ylösnousemuksen jälkeen kun Hän ilmestyi opetuslapsilleen, että heidän tulisi odottaa Pyhän Hengen kastetta.

    Ehkä kysyt, miksi sitten Opetuslapset eivät tarvinneet kastetta saadakseen Pyhän Hengen. Vastaan, se oli kertakaikkinen tapahtuma, samoin kuin Samarian "herätyksessä" ja maan ääriin "herätys". Mielestäni nämä kolme, alkaen Jerusalemista koko Juudeaan. Toinen kertakaikkinen tapahtuma niin kuin helluntai tapahtuma oli Samariassa ja Corneliuksen kotona. Ne eivät toistu, silloin oli poikkeukset Pyhän Hengen työstä. Se selittää ne Raamatun kohdat jotka fundamentalistit selittävät ristiriidassa olevan.

    Äänestä

  • ML213 kirjoitti:

    Niin, olen kiinnostunut vain yksilö ihmisen pohdinnoista ja siten määrittelen hänen opetuksensa harha tai oikea oppiseksi;kuten Raamattukin opettaa.

    Siis yksikkö muotona, ei kollektiivisesti ajatellen.Esim. "Harhaoppista ihmistä karta...".

    Itseäni siis kiinnostaa yksilö ihmisen käsitykset ja ymmärtämys Raamatusta.Raamattu ei tunne puolueita/yhteisöjä.

    Niin, tiedän muutamia asioita joissa kokemuksella voin sanoa, että luterilaiset ja helluntailaiset (vapaat suunnat) ajattelevat erilailla. Niitä ovat mm. syntikäsitys, vanhurskautus, uudestisyntyminen, kaste, jokseekin Pyhä Henki, oppi kuolleiden ylösnousemuksesta, jokseekin laki (lakihenkisyyttä ehkä? olen siis kuullut hellutailaisilta kavereilta ainakin) saattaa sitä tietenkin olla luterilaisissakin piireissä. Mutta niin ja tietenkin armo ja usko.

    Olen huomannut, että monet perus asiat ovat erilaiset. Se on mielenkiintoinen juttu, koska kummallakin seurakunnalla on sama ylin ohje.

    Pitänee tehdä ero luterilaisuudessa. Urho Muroma oli avoin vapaiden suuntien opeille, ja Uurnas Saarnivaarakin tietääkseni muutaman vaihtelun jälkeen.

    Toisin sanoen, kansanlähetys on hyvin läheistä vapaiden suuntien kanssa. Sen huomaa siinä, että uudestisyntymisen käsitys on jokseekin eri kuin kirkolla yleensä.

    Kun siis tarkastelet eepun viestiä, siinä voi olla siis monia lähtötekijöitä jotka voivat vaikuttaa kokonaisuuteen.

    Äänestä

  • uskovainen89 kirjoitti:

    Niin, kyllä viitsin lukea Raamattua, mieluiten kuuntelen sitä cd:ltä, koska olen hidas lukemaan. :) Uskon, että Pyhä Henki on synnyttänyt minussa halun lukea Jumalan sanaa, se on elämäni tärkein kirja. Se kertoo totuuden. Niin muistelen, Vanha testamentti kertoo kyllä hyvinkin siitä, että kun Israelilaisia oli pakkosiirtolaisuudessa Babyloniassa, niin sen jälkeen kun sieltä alko väkeä palata kotiin, niin väkeä oli kyllä mennyt muihinkin maihin. Eli siis Kaikki ei toki mennyt Babyloniaan, niitä pakeni naapurímaihin. Raamattu todistaa siitä.

    Eli Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikana Israelilaisia tuli muualtakin kuin Babyloniasta.

    Niin tiedän hyvin sinun opistasi, kun väität, että Israelilaiset palaavat maahan vielä, olen kuullut siitä paljonkin. Mutta mielestäni se kohta minkä lainasin siitä "minä annan henkeni teidän sisimpäänne" tarkoitaa juuri Uutta liittoa.

    Joh.3:22,26 Tämän jälkeen Jeesus lähti opetuslapsineen Juudeaan. Hän viipyi siellä heidän kanssaan jonkin aikaa ja kastoi ihmisiä.

    (Johanneksen) Opetuslapset menivät Johanneksen luo ja sanoivat: "Rabbi, nyt on ruvennut kastamaan myös se mies, joka oli kanssasi Jordanin toisella puolen ja josta annoit hyvän todistuksen. Kaikki menevät hänen luokseen."

    Joh.4:1-2
    Jeesus sai tietää fariseusten kuulleen, että hän kokosi ympärilleen enemmän opetuslapsia ja kastoi useampia kuin Johannes tosin hän ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa.

    On syytä tehdä johtopäätös, että Jeesus ei itse kastanut.

    Itse ainakin uskallan tehdä sellaisen ja uskon, että se on oikein. Koska Vanha testamentti on jo antanut kristilliselle kasteelle sisällön, niin Jeesus toteutti sen, miten muuten kivisydäntä voidaan ottaa pois ellei armosta?

    Miten muuten armo voidaan saada ellei Pyhässä Hengessä ja sen uudistuksen kautta. Miten muuten kaste voidaan saada, ellei kukaan kasta? Miten voidaan kastaa ellei ole lähetetty? Kristillisen kasteen lähetys sanat annettiin evankeliumien lopussa. Jeesus asetti kastekäskyn juuri ennen ylösnousemusta.

    Ensimmäinen kaste tapahtui helluntaina. Miksi? No, sen takia, jotta kirjoitukset toteutusivat. Missä se on mainittu? No Se tapahttui niin kuin Mooseksen kirjassa sanottiin, 50 päivää pääsiäisestä. Näitä asioita ei ole salattu, koska ne lukevat Raamatussa. Niin Helluntai on todella tärkeä päivä 7 kertaa 7 päivän päästä pääsiäisestä, ks. (3.Moos.23:15-22). 40 päivää pääsiäisetä ymmärtääkseni Jeesus otettiin taivaaseen.

    Sinä aikana kun Vapahtajamme oli ja opetti opetuslapsia Hän mainitsi, että heidän tulisi odottaa sitä, kun heidät "kastetaan Pyhällä Hegellä."

    Itse ajattelen ja olen löytänyt ajatukset Raamatusta jotka Pyhä Henki on ne minulle valaissut, niin että Jeesus ei kastanut ollessaan ihmisenä maanpäällä ketään "tosin hän ei itse kastanut".

    Sen jo todistaa se, että Jeesus käski ylösnousemuksen jälkeen kun Hän ilmestyi opetuslapsilleen, että heidän tulisi odottaa Pyhän Hengen kastetta.

    Ehkä kysyt, miksi sitten Opetuslapset eivät tarvinneet kastetta saadakseen Pyhän Hengen. Vastaan, se oli kertakaikkinen tapahtuma, samoin kuin Samarian "herätyksessä" ja maan ääriin "herätys". Mielestäni nämä kolme, alkaen Jerusalemista koko Juudeaan. Toinen kertakaikkinen tapahtuma niin kuin helluntai tapahtuma oli Samariassa ja Corneliuksen kotona. Ne eivät toistu, silloin oli poikkeukset Pyhän Hengen työstä. Se selittää ne Raamatun kohdat jotka fundamentalistit selittävät ristiriidassa olevan.

    viestini lopussa sanoin: "..fundamentalistit selittävät ristiriidassa olevan." tarkoitin tietysti liberalisteja.

    Suosittelen kaikille lukijoille ja kirjoittajille hylkäämään puolueajattelun asennoituessaan toisiin uskoviin ihmisiin.Siis uudestisyntyneisiin sisariin ja veljiin.

    Ymmärrän "erikoisen" hyvin nämä opilliset asiat ja mitä oppia jokin järjestö/puolue edustaa eli miten ne eroavat toisistaan.

    Mutta, huomatkaapa, miten Raamattu EI opeta lähestymään sisaria ja veljiä puolueiden opillisista näkemyksistä käsin, vaan miten he ovat ymmärtäneet Raamatun sisällön.Siis miten he uskovat Raamattuun.

    Jos, asennoituisin ihmisiin siten, että he ajattelevat ja uskovat Raamattuun siten kuin puolueensa edustaa ja erikoisesti miten puolueen ulkopuolella olevat (toisen puolueen jäsenet) ihmiset heistä ajattelevat.Hehän ajattelevat aina toisesta puolueesta kielteisesti.Jos uskoisin heitä, niin olisin kuin "Nalli kalliolla" eli yksin.

    Kun hylkäsin tämän kollektiivisen/asioiden yleistävän ajatteluitavan ja siirryin Raamatulliseen yksilö ajatteluun, niin tänä päivänä tutkin ja yritän ymmärtää miten jokin yksilö ihminen ymmärtää ja opettaa Raamatun sisältöä.

    Siis en ajattele ja yhdistä esim. eepua Advetisti oppiin tms, vaan tutkin ja yritän ymmärtää mitä hän ihmisenä tuo esille.Hänhän pohtii vain Raamatun jakeita ja tuo esille mitä ymmärtää niistä.Miten ihmeessä tähän liittyy Advetismi.

    Jos hän taas alkaisi opettaa Adventismi oppia, niin pitkästyisin ja etääntyisin keskusteluista.On huomioitava, miten Jumala siunaa ja kasvattaa meitä toisten ihmisten kautta.

    Esim. Paljon parjattuihin Jehovan todistajiin kuuluu muutama sisareni ja veljeni, niin heidän kauttaa sain kirjasen, joka kertoi parisuhteesta ja seurustelu vaiheesta.Siis opetti huomioimaan Raamatussa olevia ilmoituksia, jotka liittyvät tähän aiheeseen.Ottaessani kiitoksella vastaa kuin Jumalalta saatuna, niin tämä toi siunauksen lapselleni.Jumala siis koetteli ensin minua ja siten kuuli rukoukseni ja vastasi siihen.

    Uskon, jos olisin haukkunut heidät maan rakoon, niin tämä siunaus olisi mennyt ohi suun.

    *
    Pohdin tätä asiaa siksi, jotta ihmiset ymmärtäisivät miten he mahdollistuvat estämään itseltään Jumlan siunauksen ja ymmärryskyvyn lajenemisen ja koko asioiden tajunnan laajenemisen Raamatun ilmoituksiin.Siis puolueajattelulla.

    kaikki sellaiset tapaukset poikkeuksiksi, mitkä poikkeavat omasta opista. Tuolla periaatteella Raamatussa ei ole muita, kuin poikkeuksia. Kuitenkin Raamattu sanoo , että me pelastumme vain, jos toimimme SAMALLA tavalla kuin mitä apostolit toimivat 1 Kor 15:2 . Jeesus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Ei Hän muutu eikä muuta sanaansa kirkkojen kehittämien oppien mukaan. Raamattu osoittaa selvästi, miten apostolit toimivat: Ensin julistettiin sanaa ja sitten kastettiin VAIN NE, jotka ottivat sanan vastaan. Eivät he kastaneet kaikkia kansoja, kuten kirkot tekevät, vaan kaste ja Jeesuksen seuraaminen on vapaaehtoista. Pyhän-hengen kaste on eri asia ja erillinen tapahtuma, kuten opetuslastenkin kohdalla kävi. Vielä tuosta Hes 36:sta. Jos luet koko Hes kirjan ,huomaat, että nuo tapahtumat kuuluvat "lopun aikaan", jolloin juutalaiset kääntyvät Jeesuksen puoleen, Sak 12. luku.

    Äänestä

  • kikka selittää kirjoitti:

    Apostolien tekojen kirja kukaa paljon kertatapahtumia, joista ei voi muodostaa joka tilanteeseen sopivaa oppia. Ne on yksittäisiä eri henkilöiden kertomuksia tapahtumista ja tilanteista.

    Hengelliset totuudet löytyy enemmänkin Joh.evankeliumista ja VT:n puolelta. Hengelliset totuudet ja asioiden alkuperä. Kristinuskohan on paljon vanhempi kuin 2000 vuotta.

    Alussa kukaan ei olisi kastanut muita kuin juutalaisia. Siksi piti Pyhän Hengen tehdä erityisiä Hengen merkkejä ja järjestyksiä, jotta pakanoita olisi alettu kastaa. (Hengen tulo ennen kastetta jne. poikkeustilanteet)

    Samoin ensimmäisen helluntain kaltaista ymmärrettävillä vierailla kielillä saarnojen pitämistä eri kielisille yhtäaikaa ei tapahtu missään, kuuluisatkin saarnaajat käyttää ulkoaanmatkoillaa koulutettuja tulkkeja.

    Äänestä

  • alussa. kirjoitti:

    alussa olisi kastettu muita kuin juutalaisia. Missä niin on kirjoitettu? Päinvastoin. Ssmarialaiset kastettiin heti uskoontulonsa jälkeen. Korneliuksen ja vanginvartijan uskoontullut perhekunta kastettiin heti. Ei kukaan estänyt heidän kastamistaan. Sinulla oli vähän epätoivoinen selitys. Ei UT:ssä ole mitään poikkeustapauksia. Kyllä UT:n kastetapahtumat olivat samankaltaisia, että niistä voidaan tehdä selvä kastekäytäntö. Merkillistä on, että vaikka Raamattu ei mainitse kertaakaan vauvakasteesta, niin siitä on tehty vallitseva kastekäytäntö.

    Äänestä

  • ML213 kirjoitti:

    Niin, tiedän muutamia asioita joissa kokemuksella voin sanoa, että luterilaiset ja helluntailaiset (vapaat suunnat) ajattelevat erilailla. Niitä ovat mm. syntikäsitys, vanhurskautus, uudestisyntyminen, kaste, jokseekin Pyhä Henki, oppi kuolleiden ylösnousemuksesta, jokseekin laki (lakihenkisyyttä ehkä? olen siis kuullut hellutailaisilta kavereilta ainakin) saattaa sitä tietenkin olla luterilaisissakin piireissä. Mutta niin ja tietenkin armo ja usko.
    -----------

    Suosittelen kaikille lukijoille ja kirjoittajille hylkäämään puolueajattelun asennoituessaan toisiin uskoviin ihmisiin.Siis uudestisyntyneisiin sisariin ja veljiin.

    Ymmärrän "erikoisen" hyvin nämä opilliset asiat ja mitä oppia jokin järjestö/puolue edustaa eli miten ne eroavat toisistaan.

    Mutta, huomatkaapa, miten Raamattu EI opeta lähestymään sisaria ja veljiä puolueiden opillisista näkemyksistä käsin, vaan miten he ovat ymmärtäneet Raamatun sisällön.Siis miten he uskovat Raamattuun.

    Jos, asennoituisin ihmisiin siten, että he ajattelevat ja uskovat Raamattuun siten kuin puolueensa edustaa ja erikoisesti miten puolueen ulkopuolella olevat (toisen puolueen jäsenet) ihmiset heistä ajattelevat.Hehän ajattelevat aina toisesta puolueesta kielteisesti.Jos uskoisin heitä, niin olisin kuin "Nalli kalliolla" eli yksin.

    Kun hylkäsin tämän kollektiivisen/asioiden yleistävän ajatteluitavan ja siirryin Raamatulliseen yksilö ajatteluun, niin tänä päivänä tutkin ja yritän ymmärtää miten jokin yksilö ihminen ymmärtää ja opettaa Raamatun sisältöä.

    Siis en ajattele ja yhdistä esim. eepua Advetisti oppiin tms, vaan tutkin ja yritän ymmärtää mitä hän ihmisenä tuo esille.Hänhän pohtii vain Raamatun jakeita ja tuo esille mitä ymmärtää niistä.Miten ihmeessä tähän liittyy Advetismi.

    Jos hän taas alkaisi opettaa Adventismi oppia, niin pitkästyisin ja etääntyisin keskusteluista.On huomioitava, miten Jumala siunaa ja kasvattaa meitä toisten ihmisten kautta.

    Esim. Paljon parjattuihin Jehovan todistajiin kuuluu muutama sisareni ja veljeni, niin heidän kauttaa sain kirjasen, joka kertoi parisuhteesta ja seurustelu vaiheesta.Siis opetti huomioimaan Raamatussa olevia ilmoituksia, jotka liittyvät tähän aiheeseen.Ottaessani kiitoksella vastaa kuin Jumalalta saatuna, niin tämä toi siunauksen lapselleni.Jumala siis koetteli ensin minua ja siten kuuli rukoukseni ja vastasi siihen.

    Uskon, jos olisin haukkunut heidät maan rakoon, niin tämä siunaus olisi mennyt ohi suun.

    *
    Pohdin tätä asiaa siksi, jotta ihmiset ymmärtäisivät miten he mahdollistuvat estämään itseltään Jumlan siunauksen ja ymmärryskyvyn lajenemisen ja koko asioiden tajunnan laajenemisen Raamatun ilmoituksiin.Siis puolueajattelulla.

    Puolueettomuus... siinä vasta pulma.

    Teillä on mielenkiintoinen lähestymistapa. =)

    mutta

    Haluaisisin kuulla määritelmäsi kuka on sisareni ja veljeni?

    Mark.3:33-35
    Mutta Jeesus vastasi heille: "Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?" Hän katsoi ihmisiin, joita istui joka puolella hänen ympärillään, ja sanoi: "Tässä ovat minun äitini ja veljeni. Se, joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini."

    Siis sisareni ja veljeni on näiden jakeiden mukaan se "joka tekee Jumalan tahdon".

    Mainitsit, Jehovan todistajien olevan sisaresi ja veljesi. Luulen että perustelusi oli se, että he opettivat sinulle Jumalan sanaa. Tekikö siis Jehovalaiset Jumalan tahdon, opettamalla sinulle Raamattua? En tiedä näiden Jehovalaisten asennoitumista Jeesusta kohtaan, mutta mitä mieltä itse olet, onko nämä oikeasti veljesi ja sisaresi? Vai ovatko he vain lähimmäisiäsi?

    Niin, jos oikein tiedän niin jehovien oppien mukaan Jeesus on luotu, ja Jeesus ei ole Jumala? Olenko siinä oikeassa? Ajattelevatko he niin?
    No jos ajattelevat niin, silloinhan he eivät tunnusta Kristusta siksi mikä Hän oikeasti on.
    En mene tuomitsemaan ketään...
    Mutta Raamattu voi tuomita harhaoppiset en minä.

    Niin, se on minun mielestäni oikea tapa minkä mainitset "Jos hän taas alkaisi opettaa Adventismi oppia, niin pitkästyisin ja etääntyisin keskusteluista". Perusteluni sille olisi se, että Adventistien opit ovat ristiriidassa minun käsityksieni kanssa Raamatun totuudesta.

    Haluaisin toki, että he ymmärtäisisivät Raamatun totuuden, siksi haluan julistaa sitä armon evankeliumia mitä Jumalan sana opettaa.

    Olen surullinen siitä, miksi niin moni luterilainen tuttuni on kääntynyt helluntailaiseksi ja ottanut uudelleen kasteen. Sen koen olevan Raamatun mukaan väärin, koska se on mielestäni väärin siksi haluan kertoa siitä, etteivät he tekisi sitä, "jos tietää mitä pitäisi tehdä mutta ei tee syyllistyy syntiin" muistaakseni Jaakob sanoi noin.

    Meidän ei saa tuomita ketään. Se on meille kaikille ihmisille vaikeaa. Mutta puoluettomasti asennoituessa tuomitsemista ei tapahdu.

    Jos ymmärsin tekstistäsi oikein, koet Jehovalaiset (uskon) sisariksi ja veljiksi? Ymmärsinkö oikein?

    Mitä mieltä olet paavin julistukseta, kun hän sanoi toisessa vatikaanin konsiilissa suurin piiretein näin, että kaikki jotka ovat innokkaita omassa uskossaan esim. hindut buddhalaiset jne.. pelastuvat.

    Meidän ei tietenkään saa mennä tuomarin paikalle, mutta jotta voitaisiin evankeliumia julistaa on tehtävä selville siitä, että vain ristintie vie tuo pelastuksen.

    Kun yrittää toimia puolueettomasti niin, huomaan ainakin itsestäni, että väkisinkin aikaisemmat tiedot ohjaavat ajatuksiani asiasta mitä tutkin. No siinä olisi sitten varmasti harrastettava tarkkaa tekstitaitoa.. =) Analysoitava jne..

    Kaikki lähimmäiseni eivät ole mielestäni sisaria ja veljiä, vain ne jotka ovat Jumalan lapsia ovat sisareni ja veljeni.

    Kaikkia pitää silti rakastaa.. suurin on Rakkaus! --> meidän tulee pyrkiä täydellisyyteen...

    Joo, tiedän ja ymmärrän, miten vaikeaa monen ihmisen on ymmärtää minun mielikuviani.Yritän vielä kerrata asiaa.

    Siis Jehovan todistajissa on sisariani ja veljiäni.Siis kaikki tuntemani todistajat eivät ole Sisariani ja veljiäni.Ainopastraan ne , jotka ovat uudestisyntyneet ja ymmärtävät Raamatun oikein.Siis tekevät hyviä hedelmiä, jopa niin hyviä, että omani on vain varjo heidän rinnallaan.Siis en ole kiinnostunut ja riidan haluinen puolueen opista.

    Samoin Luterilaisten oppi on täyttä eksytystä, jota olen pyrkinyt tuomaan esille ymmärrykseni mukaan.Mutta, Luterilaisiin kuuluu myös sisariani ja veljiäni eli he ovat aidosti uudestisyntyneitä sisariani ja veljiä ja siten mahdollistuvat kantamaan hyviä hedlmiä ja Luterilaiseen kirkoon todella kuuluu ihmisiä, jotka kantavat hyviä hedelmiä ja runsaasti ja omani on vain varjo heidän rimmallaan.

    Sama onm Advetistien kohdalla ja Helluntalaisten jne.... eli ymmärrän kaikki uudestisyntyneet ihmiset sisariksi ja veljiksi, kuuluivatpa he vaikka Hotten totti puolueeseen.

    Siis keskusteluissa pohdimmekin Jumalan tahtoa arjessamme ei persoonia tai kasteita tms ja jokainen ymmärtääkin selkeästi ihmisen uudestisyntymisen.Siis Luterilaisissa on ihmisiä, jotka kumoavat vauvakasteen selväsi.Siis ymmärtävät ja näkevät uskoon tulon Raamatun valossa.

    Uskotko Jeesuksen ilmoitukseen.Moni ei usko ja harvat ovat jotka uskovat mitä Jeesus sanoi.

    "Ei hyvä puu SAATA tehdä huonoja hedelmiä ja huono puu HYVIÄ hedelmiä."

    Jos ymmärtäisit ihmisen käyttäytymistä ja siten ihmisen alitajuntaa eli Raamatun ilmoituksen ihmisen sydämentilasta.

    Ihminen mahdollistuu suullaan valehtelemaan, mutta käyttäytyminen/arkielämä paljastaa mihin hän uskoo ja mikä on hänen sydämentilansa suhteessa Jumalaan.

    Siis jos ihminen ei ole oksastettu Kristukseen, niin hän ei mahdolistu/saata tehdä hyviä hedelmiä.Juuri hedelmät paljastavatkin vauvakasteen harhaisuuden.Siis hedelmät, ei teoriat tai opit.

    Äänestä

  • uskovainen89 kirjoitti:

    Puolueettomuus... siinä vasta pulma.

    Teillä on mielenkiintoinen lähestymistapa. =)

    mutta

    Haluaisisin kuulla määritelmäsi kuka on sisareni ja veljeni?

    Mark.3:33-35
    Mutta Jeesus vastasi heille: "Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?" Hän katsoi ihmisiin, joita istui joka puolella hänen ympärillään, ja sanoi: "Tässä ovat minun äitini ja veljeni. Se, joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini."

    Siis sisareni ja veljeni on näiden jakeiden mukaan se "joka tekee Jumalan tahdon".

    Mainitsit, Jehovan todistajien olevan sisaresi ja veljesi. Luulen että perustelusi oli se, että he opettivat sinulle Jumalan sanaa. Tekikö siis Jehovalaiset Jumalan tahdon, opettamalla sinulle Raamattua? En tiedä näiden Jehovalaisten asennoitumista Jeesusta kohtaan, mutta mitä mieltä itse olet, onko nämä oikeasti veljesi ja sisaresi? Vai ovatko he vain lähimmäisiäsi?

    Niin, jos oikein tiedän niin jehovien oppien mukaan Jeesus on luotu, ja Jeesus ei ole Jumala? Olenko siinä oikeassa? Ajattelevatko he niin?
    No jos ajattelevat niin, silloinhan he eivät tunnusta Kristusta siksi mikä Hän oikeasti on.
    En mene tuomitsemaan ketään...
    Mutta Raamattu voi tuomita harhaoppiset en minä.

    Niin, se on minun mielestäni oikea tapa minkä mainitset "Jos hän taas alkaisi opettaa Adventismi oppia, niin pitkästyisin ja etääntyisin keskusteluista". Perusteluni sille olisi se, että Adventistien opit ovat ristiriidassa minun käsityksieni kanssa Raamatun totuudesta.

    Haluaisin toki, että he ymmärtäisisivät Raamatun totuuden, siksi haluan julistaa sitä armon evankeliumia mitä Jumalan sana opettaa.

    Olen surullinen siitä, miksi niin moni luterilainen tuttuni on kääntynyt helluntailaiseksi ja ottanut uudelleen kasteen. Sen koen olevan Raamatun mukaan väärin, koska se on mielestäni väärin siksi haluan kertoa siitä, etteivät he tekisi sitä, "jos tietää mitä pitäisi tehdä mutta ei tee syyllistyy syntiin" muistaakseni Jaakob sanoi noin.

    Meidän ei saa tuomita ketään. Se on meille kaikille ihmisille vaikeaa. Mutta puoluettomasti asennoituessa tuomitsemista ei tapahdu.

    Jos ymmärsin tekstistäsi oikein, koet Jehovalaiset (uskon) sisariksi ja veljiksi? Ymmärsinkö oikein?

    Mitä mieltä olet paavin julistukseta, kun hän sanoi toisessa vatikaanin konsiilissa suurin piiretein näin, että kaikki jotka ovat innokkaita omassa uskossaan esim. hindut buddhalaiset jne.. pelastuvat.

    Meidän ei tietenkään saa mennä tuomarin paikalle, mutta jotta voitaisiin evankeliumia julistaa on tehtävä selville siitä, että vain ristintie vie tuo pelastuksen.

    Kun yrittää toimia puolueettomasti niin, huomaan ainakin itsestäni, että väkisinkin aikaisemmat tiedot ohjaavat ajatuksiani asiasta mitä tutkin. No siinä olisi sitten varmasti harrastettava tarkkaa tekstitaitoa.. =) Analysoitava jne..

    Kaikki lähimmäiseni eivät ole mielestäni sisaria ja veljiä, vain ne jotka ovat Jumalan lapsia ovat sisareni ja veljeni.

    Kaikkia pitää silti rakastaa.. suurin on Rakkaus! --> meidän tulee pyrkiä täydellisyyteen...

    Niin, on helpompi ymmärtää Jumalan seurakuntaa siten, ettei näiden puolueiden opeilla ole mitään tekemistä ihmisen uudestisyntymisen kanssa.

    Kun ihminen uudestisyntyy, niin Pyhä Henki ohjaa hänet uskovien yhteyteen ja useat tekijä mm ihmissuhteet vaikuttavat siihen, mihin puolueeseen/yhteisöön hän jäsentyy.

    Esim. Uudestisyntyessäni/tullessani uskoon, hakeuduin "Luontaisesti" (Pyhän Hengen johdatus) paikkakunnallani tuntemieni uskovien pakeille ja kokuksiin.Kasteen sain Helluntai srk ja esim. työkaverini taas Vapaa srk.

    Siis uudestisynnyin harhaoppisen kirkon jäsenenä ja Pyhä Henki Johdatti minut uudestisyntyneiden ihmisten joukkoon.

    Siis LUterilaisella harhaopilla ja Helluntalaisten vääristymeellä opetuksella ei ollut mitään tekemistä uudestisyntymiseni kanssa.Käännynnäiset on asia erikseen.

    Siis ihmiset, jotka uudestisynnyttyään on ohjautuneet eri puoluieisiin, niin tästä syystä en ole kiinnostunut puolueiden opeista.Niiden vatmomisella ei ihminen rakenna Hengellistä ihmistään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

uskovainen89 kirjoitti:

Haluan kuulla mikä on Raamatun mukainen kaste, jota kristityt käyttävät eri seurakunnissa.

Vastaa kysymyksiin:

1. Miksi kastetaan
2. Kasteen merkitys
3. Mitä kasteessa saadaan
4. Kuka on kelvollinen kasteelle
5. Tarvitsevatko kaikki kastetta
6. Mitä kaste hyödyttää

Toivoisin, että jokaisen otsikkona olisi oma Seurakuntansa esim. Evl, Hellunt, jne... jotta tulisi selvemmin ilmi mitkä eri seurakunnat ajattelevat mitenkin.

Olisi myös hyvää ja Raamatun mukaisesti kehittävää jos keskustelu käytäisiin rakkaudellisessa ilma piirissä, ja ns. ekumeenisin merkein. Toivoisisin että asioista voisi tulla yhteys ymmärrys niin kuin ne ovat Raamattuun kirjoitettu. Olkoon tämän palstan korkein ohje Raamattu. Ja tuomarina Vapahtajamme Jeesus Kristus. Ohjatkoon Pyhä Henki sanojamme.

- Kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu